maanantai 14. toukokuuta 2018

SINÄ, HERRANI, OLET MINUN TURVANI ...


Tänään, 17.11.2016. Uni; pilkasta.


Näin unta, jota en kokonaan muista, mutta eräs kohta nousi unessani mieleen. Olimme erään, uskovan ystäväni luona, ja siellä oli muitakin hänen ystäviään, jotka olivat minullekkin tuttuja.
Ystäväni myi kaapeistaan pois kankaita, että sai tilaa, kun hänelle oli tulossa jotkin juhlat. Hän laittoi meille myös ruokaa ja kutsui kaikkia syömään. Kun sitten menin pöytää kohti, katselin ihmisten tunnelmia ja eräs tuttu, vanha mies alkoi heittämään minulle mitä ihmeellisempiä kommenteja, haluten näyttää minulle, että oli saanut kuulla uskostani. Nuo olivat pilkkaavia kommentteja joissa vähäteltiin minua. Mutta en jäänyt arkana hiljaiseksi, vaan latasin hänelle täysillä takaisin:
  • On se kumma, kun ihmiset ei tiedä toisen uskosta, niin he käyttätyvät tämän edessä kunnioittavasti, keskustellen kaikkea järkevää ja pitäen häntä täysijärkisenä. Mutta kun saadaan tieto että tämä on uskova, häneen suhtautuminen muuttuu, aletaan pilkkaamaan ja pidetään vähä-älyisenä!”

Ystäväni kertoi, että oli maininnut uskostani ja oli pahoillaan siitä. Minä kuitenkin sanoin hänelle, että ei se haittaa, eikä se ole salaisuus, mutta ihmettelen ihmisten käytöksen muutosta, kun usko toisessa ihmisessä tulee julki. Tässä se tärkein unestani, jotenkin se mielestäni sopii hyvin jatkoksi tuohon eiliseen näkyyni, kärsivästä Jeesuksesta. Sillä hänkin koko pilkkaa ja niin on myös meidän osamme.

Näky; Herra kokoaa omansa

18.11.2016.
Tänään, kun heräilin, olin vielä kovin uninen. Näin kolme kuvaa, joita olen miettinyt oliko ne näkyjä, vai vain unikuviani. Pyysin Herralta Sanaa jossa olisi samankaltaisuutta noihin näkyihin nähden ja avasin; Hesekiel 11.

1. kuva. Näin suuren teltta alueen, jossa oli paljon katettuja pöytiä ja pöydillä oli liinat ja tarjottavat.
2. kuva. Näin ihmisen, jonka kädet oli kohti ylös taivasta ja jalatkin siinä asennossa, että näytti kuin hän olisi ollut ilmassa.
3. kuva. Näin vuoren rinteen, jonka jyrkässä reunassa kasvoi pieni puu ja tuon puun takaa, joku veti ihmisiä alhaalta, ylös vuoren rinteelle.

HESEKIEL 11
1. Sitten Henki nosti minut ja vei minut Herran huoneen itäportille,
joka on itään päin. Ja katso: portin ovella oli kaksikymmentä viisi miestä, ja minä näin niitten keskellä Jaasanjan, Assurin pojan, ja Pelatjan, Benajan pojan, kansan päämiehet.
2. Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, nämä ovat ne miehet, jotka miettivät turmiota ja pitävät pahaa neuvoa tätä kaupunkia vastaan,
3. jotka sanovat: 'Ei ole nyt kohta rakennettava taloja: se on pata, me olemme liha'.
4. Sentähden ennusta heitä vastaan, ennusta, ihmislapsi."
5. Niin Herran Henki laskeutui minun päälleni ja sanoi minulle: "Sano: Näin sanoo Herra: Näin te, Israelin heimo, sanotte, ja minä tunnen, mitä teidän hengestänne nousee.
6. Paljon on teidän surmaamianne tässä kaupungissa, ja sen kadut te olette surmatuilla täyttäneet.
7. Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Surmattunne, jotka te olette heittäneet sen keskelle, ne ovat liha, ja tämä kaupunki on pata, mutta teidät minä sen keskeltä vien pois.
8. Miekkaa te pelkäätte, mutta miekan minä annan tulla teidän päällenne, sanoo Herra, Herra.
9. Pois minä vien teidät sen keskeltä ja annan teidät muukalaisten käsiin ja teen teidän seassanne tuomiot.
10. Te kaadutte miekkaan, Israelin rajalla minä teidät tuomitsen; ja te tulette tietämään, että minä olen Herra.
11. Ei tämä tule teille padaksi ettekä te siihen lihaksi: Israelin rajalla minä teidät tuomitsen.
12. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra - te, jotka ette ole vaeltaneet minun käskyjeni mukaan ettekä ole tehneet minun oikeuksieni mukaan, vaan olette tehneet niiden pakanain oikeuksien mukaan, jotka ovat teidän ympärillänne."
13. Kun minä ennustin, niin Pelatja, Benajan poika, kuoli. Niin minä lankesin kasvoilleni, huusin kovalla äänellä ja sanoin: "Voi Herra, Herra! Aivanko sinä teet lopun Israelin jäännöksestä?"
14. Sitten tuli minulle tämä Herran sana:
15. "Ihmislapsi, sinun veljesi, sinun veljesi, sukulaisesi ja koko Israelin heimo, kaikki, joille Jerusalemin asukkaat sanovat: 'Olkaa te vain kaukana Herrasta, meille on tämä maa annettu perinnöksi!'
16. Sano sentähden: Näin sanoo Herra, Herra: Koska minä olen vienyt heidät kauas pakanain sekaan ja hajottanut heidät muihin maihin, olen minä ollut heille pyhäkkönä vähän aikaa niissä maissa, joihin he ovat joutuneet.
17. Sano sentähden: Näin sanoo Herra, Herra: Minä kokoan teidät kansojen seasta ja kerään teidät maista, joihin teidät on hajotettu, ja annan teille Israelin maan.

18. Ja he tulevat sinne ja poistavat siitä kaikki sen iljetykset ja kaikki sen kauhistukset.
19. Ja minä annan heille yhden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne, ja minä poistan kivisydämen heidän ruumiistansa ja annan heille lihasydämen,
20. niin että he vaeltavat minun käskyjeni mukaan ja noudattavat minun oikeuksiani ja pitävät ne; ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.
21. Mutta joitten sydän vaeltaa heidän iljetystensä ja kauhistustensa mieltä myöten, niitten vaelluksen minä annan tulla heidän oman päänsä päälle, sanoo Herra, Herra."
22. Sitten kerubit nostivat siipensä ja pyörät samalla kuin ne, ja Israelin Jumalan kirkkaus oli heidän yläpuolellansa;
23. ja Herran kirkkaus kohosi ylös, pois kaupungin keskeltä, ja asettui vuorelle, joka on itään päin kaupungista.
24. Mutta Henki nosti ja vei minut Kaldeaan pakkosiirtolaisten tykö, näyssä, Jumalan Hengen voimalla; ja näky, jonka olin nähnyt, katosi minulta.
25. Ja minä puhuin pakkosiirtolaisille kaikki Herran sanat, jotka hän oli minulle näyttänyt.


Kuva

11. Sinä päivänä minä pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan ja korjaan sen repeämät ja pystytän sen luhistumat, ja rakennan sen sellaiseksi, kuin se oli muinaisina päivinä,
Aamos 9.



Näky; Puukiekot ja perhonen
19.11. 2016.
Shalom, Ystäväiseni!
Tänään tuon taas päänvaivaksenne kaksi näkykuvaa. Kun olin jo rukoillut ja siinä hiljaa makailin Herran läsnäolossa, tulee ensin eteeni selvasti kuva, jossa oli 3 puunkannosta sahattua, paksua puukiekkoa.
Sitten kuva hävisi ja hetken tauon jälkeen tuli toinen kuva, jossa perhonen, oliko suruvaippa vaiko neitoperhonen, en voi varmuudella sanoa, mutta se lenteli meidän apukeittiön avoimella ovella. Sitten se muuttui joksikin hyvin pieneksi, siitä hieman pidentyen, aivan kuin pienen pieni ihminen olisi lentänyt ilmassa, vaakatasossa ... alussa tuo perhonen näytti suruvaipalta, mutta sitten se olikin yhtäkkiä enemmän neitoperhosen näköinen. Mutta tämmäöistä tänään, ottakaa tai jättäkää.



51. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
52. yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
53. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
54. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".
1. Korint. 15.
Noi kiekot on minua askaruttaneet, koska kantoa ei näytetty, mutta kannosta nuo olivat sahatut/leikatut.? Ja onko tuolla lukumaarällä, 3, jokin tarkoitus, niitä kiekkoja oli 3.

Tosiaan, tuli mieleen, että tuo voisi kuvata myös aikaa, jota nro.3 edustaa ja näin myös esiintyy Joonaan merkkinä, joka tulisi ilmenemään noissa kannoista sahatuissa kiekoissa, olisiko ne joitakin Israelin juuresta, kadoksissa olevia heimoja?

Jeesus nousi 3.päivänä kuolleista ja Joona oli 3 päivää kalan vatsassa jne. jne. Luku 3 kuvaa Jumalan täydellisyyttä, ylösnousemusta.

Täydellisyys: Jumala puhui 3 kertaa Jeshualle äänenä
taivaasta (Matt 3:17; Matt 17:5; Joh 12:28). Jeshua on
tie, totuus ja elämä (Joh 14:6). Jeshua ristiinnaulittiin
3. hetkellä (Mark 15:25). Evankeliumi on 3-kertainen:
Jeshuan kuolema, hautaaminen ja ylösnousemus (1Kor
15:3,4). Ylösnousemus: Joona vietti kalan vatsassa 3
päivää ja 3 yötä (Joona 2:1, Matt 12:40). Punaisen meren
ylitys tapahtui 3 päivän matkanjälkeen. Jeshua nuosi
kuolleista 3. päivänä. Jeshua sanoi 3 kertaa "minä
herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh 6:40,44,54).
Jeesuksen ollessa ristillä oli 3 tuntia pimeää (Luuk
23:44). Vanhassa Testamentissa on 3 tapausta, jolloin
kuollut herätettiin (1Kun 17:9-24, 2Kun 4:18-35, 2Kun
13:21). Uudessa Testamentissa Jeshua herätti kuolleista
3 henkilöä: Jairuksen tyttären (Mark 5:35-43). Lesken
pojan Nainissa (Luuk 7:11-17) ja Lasaruksen (Joh 11:1-
44). Jeshuaan uskovat pääsevät kerran 3. taivaaseen eli
paratiisiin (2Kor 12:1-4).




Kyselin äsken Herran puoleen Sananpaikkaa ja tämä avautui:

JESAJA 29
1. Voi Arielia, Arielia, kaupunkia, jonne Daavid asetti leirinsä!
Liittäkää vuosi vuoteen, kiertäkööt juhlat kiertonsa,
2. niin minä ahdistan Arielia, ja se on oleva täynnä valitusta ja vaikerrusta, oleva minulle kuin Jumalan uhriliesi.
3. Minä asetan leirini yltympäri sinua vastaan ja saarran sinut vartiostoilla ja luon vallit sinua vastaan.
4. Silloin sinä puhut maasta matalalta, sanasi tulevat vaimeina tomusta, sinä uikutat kuin vainajahenki maasta, puheesi tulee supisten tomusta.
5. Mutta sinun vainolaistesi lauma on oleva niinkuin hieno pöly, ja väkivaltaisten lauma niinkuin lentävät akanat, ja tämä tapahtuu äkkiä, silmänräpäyksessä:
6. Herra Sebaot etsiskelee sinua ukkosenjylinässä ja maanjäristyksessä, kovassa pauhinassa, myrskyssä ja rajuilmassa, kuluttavan tulen liekissä.
7. Niinkuin yöllinen uninäky on oleva kansain lauma, joka sotii Arielia vastaan, kaikki, jotka sotivat sitä ja sen varustuksia vastaan ja sitä ahdistavat.
8. Niinkuin nälkäinen on unissaan syövinänsä, mutta herää hiuka sydämessä, ja niinkuin janoinen on unissaan juovinansa, mutta herää, ja katso, hän on nääntynyt ja himoitsee juoda, niin on oleva kaikki kansain lauma, joka sotii Siionin vuorta vastaan.
9. Hämmästykää ja ihmetelkää, tuijottakaa sokeiksi itsenne ja sokeiksi jääkää! He ovat juovuksissa, vaikkeivät viinistä, hoipertelevat, vaikkeivät väkijuomasta.
10. Sillä Herra on vuodattanut teidän päällenne raskaan unen hengen ja sulkenut teidän silmänne - profeettanne, ja peittänyt teidän päänne - näkijänne.
11. Niin on kaikki ilmoitus teille niinkuin lukitun kirjan sanat; jos se annetaan kirjantaitavalle ja sanotaan: "Lue tämä", niin hän vastaa: "Ei voi, sillä se on lukittu",
12. ja jos kirja annetaan kirjantaitamattomalle ja sanotaan: "Lue tämä", niin hän vastaa: "En osaa lukea".
13. Ja Herra sanoi: Koska tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua huulillaan, mutta pitää sydämensä minusta kaukana, ja koska heidän jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä,
14. sentähden, katso, minä vielä teen tälle kansalle kummia tekoja - kummia ja ihmeitä, ja sen viisaitten viisaus häviää, ja sen ymmärtäväisten ymmärrys katoaa.
15. Voi niitä, jotka syvälle kätkevät hankkeensa Herralta, joiden teot tapahtuvat pimeässä ja jotka sanovat: "Kuka meitä näkee, kuka meistä tietää?"
16. Voi mielettömyyttänne! Onko savi savenvalajan veroinen? Ja sanooko työ tekijästään: "Ei hän ole minua tehnyt", tai sanooko kuva kuvaajastaan: "Ei hän mitään ymmärrä"?
17. Vain lyhyt hetki enää, niin Libanon muuttuu puutarhaksi, ja puutarha on metsän veroinen.
18. Sinä päivänä kuurot kuulevat kirjan sanat, ja sokeiden silmät näkevät vapaina synkeästä pimeydestä.
19. Nöyrät saavat yhä uutta iloa Herrassa, ja ihmisistä köyhimmätkin riemuitsevat Israelin Pyhästä.
20. Sillä väkivaltaisista on tullut loppu, pilkkaajat ovat hävinneet, ja kaikki vääryyteen valppaat ovat tuhotut,
21. ne, jotka sanallansa langettavat ihmisiä syyhyn ja virittävät pauloja sille, joka oikeutta puolustaa portissa, ja verukkeilla syyttömän asian vääräksi vääntävät.
22. Sentähden Herra, joka Aabrahamin vapahti, sanoo Jaakobin heimolle näin: Ei Jaakob enää joudu häpeään, eivätkä hänen kasvonsa enää kalpene.
23. Sillä kun hän näkee, kun hänen lapsensa näkevät keskellänsä minun kätteni työn, niin he pyhittävät minun nimeni, pitävät pyhänä Jaakobin Pyhän ja peljästyvät Israelin Jumalaa.
24. Ja hengessään eksyväiset käsittävät ymmärryksen, ja napisevaiset ottavat oppia.


Löysin tällaisen hyvän tiedon:
Pyhä Henki todistaa noissa sanoissa Messiaamme ristinkuoleman jälkeisistä päivistä ja vuorokausista. Joonan olo merieläimen vatsassa kuvaa Messiaamme hauta-aikaa. Kolme päivää ja kolme yötä. Hän itse sanoo olevansa Joonaan merkki. Joonan luku 2 todisti tämän kaiken (profeetallisesti), tuolla yllä.

Ehkä olet jo odottanutkin, mitä tällä kaikella edellisellä JHWH’n Sanalla on tekemistä alun Jom Kippur -sanoman kanssa. Tällä kaikella edellä kirjoitetulla on kaikki tekeminen Jom Kippur’n kanssa.

Jom Kippur on Suuri Sovituspäivä. Mutta, sanot, nythän ei ole Jom Kippur vaan on menossa Happamattoman leivän juhla. Ja hei hetkinen, sanot, eikö suuri sovitus meille tapahtunut Golgatan ristillä pääsiäisenä?! Aivan, kyllä tapahtui Pesach’ksi. Toinen osa Pesach'n sanomaa on Jom Kippur’ssa. Kolmas osa sanomaa, eli Pesach'n täyttymys, on tulossa.
Lue lisää: http://www.israelinhuone.com/breratmech ... merkki.php


Jumala sanoi: "Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala". (3) ... juurikantoja...

... ja pian nämä ennalleen asetetaan ja tapahtuu kaiken täyttymys.


31. Mutta mitä kuolleitten ylösnousemukseen tulee, ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on puhunut teille, sanoen:
32. 'Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei hän ole kuolleitten Jumala, vaan elävien."
Matt.22.


"Sinä, Herra, olet minun turvani"
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni."
Psalmi 91:9 ja 14


Jumala teki liiton näiden kolmen kanssa: http://www.joukokoistinen.fi/raamattulu ... bin-jumala


"Sinä, Herra, olet minun turvani"
"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni."
Psalmi 91:9 ja 14


Me odotamme yhdessä Herraa alati saapuvaksi ja saamme kiittää Häntä, Rakkaudestaan meitä kohtaan.

TÄNÄÄN; 14.5.2018.
Mitä tykkäätte Blogini uudesta ulkoasusta? Tyttäreni kävi eilen Äitienpäivänä ja uusi tätä pyynnöstäni. Olen nyt riemuissani, tämä on kuin lahja!!! KIITOS!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.