perjantai 31. elokuuta 2018

JEESUKSESSA TE KAIKKI OLETTE YKSI

30.5.2018.


Tänään, aikaisin aamulla, kun hetkeksi heräsin, näin taas kuvan jossa oli sormus. Kuva oli hieman hämärä, enkä voi tarkkaa kuvausta sormuksesta antaa, mutta siinä oli pyöreä kivi. Herrani haluaa puhua minulle noiden sormusten kautta, niin usein Hän niitä minulle tarjoaa ...

Eilen kun nousin siihen päivään, pyysin Herralta vahvaa johdatusta ja ohjausta, ja että Hän antaisi päivän aikana jonkin ihmeensä. Normaalista poiketen minulla oli työpäivä, joka sujui kaikkinensa hyvin. Näin siellä erään, "minulle" uuden ihmisen, naisen, joka näytti hiljaiselle, mutta hän aina hymyili minulle.
Kun työpäivä päättyi, menin odottelemaan minulle luvattua kyytiä kotiin. ( minulla kun ei ole ajokorttia). Siinä odotellessa, tämä päivän aikana näkemäni nainen tuli siihen vierelleni, ja aloimme keskustelemaan siinä odotellessani. Kyytini oli hieman myöhässä, joka kuului Jumalan suunnitelmaan.
Hän kertoi ex miehestään, jota sai pelätä vieläkin. Mies oli ollut väkivaltainen ja nainen kärsi vieläkin valtavaa masennusta. Hän syö masennus lääkkeitä.
Sitten kyytikin tuli ja nainen sanoikin:
- "nyt kyytisi tulee .."
Hämmästyin, että hän tiesi jo ennen kuin auto kääntyi pihaan, että se oli kyytini. Osoittautui, että hän tunsi entuudestaan tämän ystäväni. Juttelimme vielä kaikki siinä yhdessä ja naisen tausta alkoi avautua enemmän minullekkin. Olimme kaikki melkein samasta kylästä. Hän kertoi ongelmistaan ja hänellä oli ollut todella vaikeaa. Uskaltauduin kysymään:
- "uskotko sinä?"
Hän nyökkäsi hiljaa ja alkoi kertomaan, kuinka suojelusenkelit olivat olleet hänen matkassaan. Ex-mies oli kuristanut häntä niin, että häneltä oli mennyt taju ja taisipa olla likellä kuoleman porttia, kun oli saanut raja kokemuksen.
Hänen jo kuollut iso-isänsä, oli tullut häntä siellä vastaan ja sanonut:
- "ei ole vielä sinun vuorosi, TAISTELE".
Kun tämän kaiken kuulin, kutsuin häntä meidän Rukousyhteyteen, likoamaan ja eheytymään sillä olevan Rakkauden äärelle. Uskon, että Herra halusi meidät hänen taistelu avukseen. Hän ei kieltänyt muttei myöntänytkään, hiljaa nyökkäsi ja näytti että hän taisteli kyyneliä vastaan. Hän kertoi että hänen omaisetkaan ei juuri liioin välitä hänestä, eikä vaivaudu edes kysymään:
- "mitä sinulle kuuluu, kuinka sinä jaksat ..."
Ei edes omat siskot ja veljet. Ystäväni kanssa innoissamme lupasimme, että jos vain suinkin haluaa ottaa kutsumme vastaan, hän varmasti saa lisää siskoja ja veljiä jotka välittävät hänestä ja me, ystäväni kanssa olimme jo sitä ja lupasimme rukoilla hänen puolestaan.
Nyt jää nähtäväksi, miten tätä asiaa jatkossa johdatetaan, mutta tässä näkyi vahva johdatus ja tarkoitus, mitä aamulla Herralta pyysinkin ja sen sain. Rukoilkaa tämän asian puolesta.


EILEN, 30.5.2018. illalla, kun kävin jo maate ja olin Herran kanssa Rukouksessa ja läsnäolossa, näin miehen, tai mieheksi hänet katsoin, ehkä on parempi kertoa, että näin ihmisen, jolla oli kahdet kasvot.


Ihmisten asein?









"Me elämme tässä maailmassa mutta emme taistele tämän maailman tavoin. Taisteluaseemme eivät ole ihmisten aseita, vaan niillä on Jumalan antama voima tuhota linnoituksia. Me kaadamme kumoon järjen päätelmät ja kaiken, mikä nousee ylpeänä vastustamaan Jumalan tuntemista. Me vangitsemme kaikki ajatukset kuuliaisiksi Kristukselle ja olemme valmiit rankaisemaan kaikesta tottelemattomuudesta, heti kun te itse olette tulleet täysin kuuliaisiksi."







2. Kor. 10:3-6 [kr92] [kr38]  




LUELISÄÄLINKISTA:




http://www.kotisatama.net/fi/raamattujasana/viikonsana/sana.php?paivays=2007-12-27
Kaksinaamaisuudesta; ketä miellytän tänään? : http://www.brander.name/?p=1642
Hankalinta kaksinaamaisuus on silloin, kun pitäisi odotat jo saamaasi tukea vaikeassa asian käsittelyssä ja huomaat, että aiemmin kovasti asiansa puolesta puhunut osapuoli pyörtää puheensa tai kääntää takkinsa sitten, kun olisi se tilanne, jossa päätöstä tehdään. Mielipiteen vaihtaminen ei ole ongelma, mutta se, jos mielipide vaihtuu aina sen mukaan, ketä tahdotaan miellyttää. Ikävintä on tietty löytää itsensä syystä tai toisesta tällaisen takinkääntäjän paikalta.

”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal. 3:26-28)









torstai 30. elokuuta 2018

LÄHDETÄÄN HÄÄMATKALLE; TÄNÄÄNKIN





TÄNÄÄN, 25.5.2018. Olin jo hereillä ja sain rukoitua Herralleni, Jeesukselle Kristukselle. Odottelin siinä, josko Herralta tulisi jotakin Sanomaa tälle päivälle.
Yhtäkkiä näin liikkuvaa kuvaa, jossa nainen hääräsi huoneessa, aivan kuin pakaten vaatteita. Sitten hän katsoi minuun ja sanoi:
- " Nyt ylös, lähdetään Häämatkalle!!!"
Ja minulle se sopii, nousin kiittäen ja pyysin tapani mukaan johdatusta ja ohjausta tälle päivälle, kiitin että Jeesus oli alati lähelläni.
Muistin myös että muutama vuosi sitten, olisiko ollut 2010 keväällä, näin unen jossa olin raskaana. Työkaverini teki minulle tutkimuksen sanoen:
- " Onneksi olkoon, olet raskaana ja synnytät 25.5."
Vuotta hän ei sanonut ja aina tuon päivän lähestyessä odotan, joko tänään.
Ja tämän aamun näky herätykseni, tuolle Häämatkalle, osui juuri tälle 25.5. päivälle.
Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan?
Kiitos, kunnia ja ylistys Jeesukselle Kristukselle!


Joko vihdoin, saamme ylittää tuon sovituksesillan loppuun? Hauskaa myös, että tämän päivän näky, osui tuohon tämän päivän jakamaani tekstiin, Jerulista ... onhan passit valmiina?
Rauhoittelin itseäni, etten taas liikaa innostu:

- " Joka päivä, on armo uus ja joka ikinen päivä, käymme yhdessä Häämatkaa, usko tietämme, kunnes tulee se päivä, jolloin saavumme perille .."





TÄNÄÄN; 28.5.2018.
Herätessäni, minulle näytettiin kuvaa maaseudulta. Näytettiin isoa piha aluetta, sen puutarhaa, jossa oli muutama valkoinen, puusta tehty, vanha puutarha tuoli ja vähän kauempana oli seipäistä tehty lyhyehkö aita, joka rajasi pihaa ja peltoa, joka taustalla, aidan takana näkyi. Ja taas tuli nuo kädet, jotka niin monasti olen nähnyt. Ne asettivat tuolien lähelle, suuren ruukun ja ruukkuun joitakin oksia, jotka kukkivat valkoisia pieniä kukkia ...
Mitä tuo tarkoittanee, mutta minulle nousi siitä Psalmi 23:

PSALMIT 23
1.
Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. 2. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. 3. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. 4. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. 5. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. 6. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.




30.8.2018.
Shalom! Rauhaa teille!
Tänään kun aamulla heräsin, ... hetkeksi, näin kuvan, sormuksesta, ja sen kivi oli ovaalin muotoinen (soikea) ja siinä oli kirkas kivi.
Kohta näin uudelleen tuon sormuksen, mutta siihen oli muuttunut veren punainen kivi.
Kiitos Jeesus Kristus, Sinä puhut minulle noiden sormusten kautta.

Sitten nukahdin vielä hetkeksi ja näin unta, että olin Kainuussa tätini luona. Siellä oli paljon vieraita ja tätini esitteli, uusimpia juhla asujaa, joista jotkut oli aika rohkeita. Pidimme siellä samalla jonkin asteista "kokousta". Minä olin puhujana, mutta samalla yritin avittaa tarjoiluissa.
Kohta ihmiset alkoi valittaa, varttuessaan uutta tee hetkeä, ettei ollut puhtaita astioita ja siitä alettiin syyttää minua.
Hermostuin ja ilmoitin eräälle, että olin kyllä auttanut, mutta minun pää tehtäväni oli puhua näistä hengellisistä asioista. Ilmoitin kovaan ääneen että näin tämä ei voi enää jatkua, nyt pidän pienen ripityksen, kunhan kaikki on paikalla. Joko minä olen täällä puhujana tai tarjoilijana, mutta jos päädyn tekemään vain töitä, saa kokouksen unohtaa ... Jäin odottamaan, että sain ilmoittaa tämän kaikille ... siihen uni loppui.

Tässä oli selkeä viesti, mikä on se tärkein, meidän uskovien elämässä. Tässä toteutuu Martan ja Marian tarina ...

Siunaten teitä
sinetti


LUE LISÄÄ: http://www.kotisatama.net/fi/raamattuja ... 2005-10-27 

Vain yksi on tarpeen
 

"Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: 'Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.' Mutta Herra vastasi: 'Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.'"
Luuk. 10:38-42 [kr92] [kr38]


  Mitä Jeesus sitten tarkoitti, on monelle liian arkinen ja käytännöllinen ohje hyväksyttäväksi. Yksinkertaisimmillaan "vain yksi on tarpeen" voidaan tulkita Martan tapauksessa vaikkapa näin: "Martta, älä vaivaa itseäsi noin paljolla touhulla meidän tähtemme. Yksi ruokalaji ja kattaus on aivan tarpeeksi meille. Yksinkertaisin ja karuin mahdollinen mahdollinen riittää sangen hyvin minulle ja opetuslapsilleni." Eli ratkaisu oli helpompi kuin Martta odottikaan: keskity olennaiseen, vähempikin riittää. Ei ollut mitään mieltä viedä Mariaa kyökin puolelle auttamaan, koska jo vähempi, mitä Martta oli jo tehnyt, riitti vallan mainiosti Herralle ja hänen opetuslapsilleen.”


                                           Kuva




keskiviikko 29. elokuuta 2018

KUN ON TURVA JUMALASSA




TÄNÄÄN, 22.5.2018.
Näin aamulla, herätessäni, kuin mustan, tv kuvaruudun ja siinä keskellä oli tekstiä, kuin lopuusanat, jollekkin ... en pystynyt lukemaan niitä.
Joko olisi aika loppusanoille?
Kiitos Jeesus, Sinua odotetaan!




***************


 

TÄNÄÄN, 24.5.2018. kun heräsin hetkeksi, aikaisin aamulla, katsoin kelloa ja se näytti: 05:55. Kiitin iloisena Herraa ja jatkoin vielä hetkisen untani. Armon lukuja Hän hyvyydessään näytti ....
Herätessäni, näin kuvan, liekkö ollut näky, mene ja tiedä, mutta tuota kuvaa olen tässä ihmetellyt ja märehtinyt ...
Näin haudan, jossa oli harmaat, leveät reunakivet. Ja reunakivien jatkona makasi samasta kivestä tehty risti. Se ei ollut pystyssä, enkä kokenut että sitä oltiin kaadettu, vaan se oli tarkoituksella aseteltu reunakivien jatkoksi. Näin kuvan vasemmassa reunassa ristin vierellä pienen hautakivenkin, jossa normaalisti lukee vainajan tiedot. Mutta en nähnyt lukea sitä sillä kuvaa näytettiin minulle takaa päin ...
Koin tuon maahan makaamaan asetetun ristin kertovan sanomaa: " Tässä lepää ... uskova .."



Mietin, liittyykö tämä tämän aamuinen näkyni, Äitien pävänä saamaani näkyyn:

TÄNÄÄN; ÄITIENPÄIVÄNÄ, 13.5.2018.

Näin pitkästä aikaa kuvan/ näyn, jossa kaatui puu. Se kaatui minusta pois päin ja suuri juurakko jäi näkyviin. Aurinko paistoi, oli valoisaa ...
Nämä näyt, ovat tienneet AINA, AINA minulle, jonkin lähisukulaisen kuolemaa ... tämä jää nähtäväksi, ja ehkä hyvinkin pian. Olisiko yli 90 vuotiaan tätini vuoro …
Tämä jää nähtäväksi …....

Herra ole meille armollinen. Siunaa ja anna meille Sinun ikuinen Rauha!
Amen.



"Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa…" Näin on. Hyvä Paimen, Jeesus, on voittanut ristinkuolemansa kautta kolme vihollisvaltaa, joiden edessä me olemme voimattomia: kuoleman, synnin ja sielunvihollisen vallan. Kun tämän muistamme, niin kuva Jeesuksesta paimenena, joka kulkee edellä ja lampaista, jotka seuraavat, voi avautua uudella tavalla. On siis sellainen Hyvä Paimen, Jeesus, jota seuraten saa kulkea perille asti, yli kuolemankin rajan, taivaaseen. On Hyvä Paimen, joka antaa synnit anteeksi, armosta. On Hyvä Paimen, joka ei tahdo yhdenkään joutuvan kadotukseen, vaan etsii uskon tieltä pois eksyneitä. Usko sinäkin Jeesukseen. Hän tahtoo johdattaa sinunkin elämääsi oikeaa tietä. 





                          Tämä kuva on minulle RAKAS, se komeili lapsuus kotini seinällä ....








tiistai 28. elokuuta 2018

PIAN PÄÄSEMME LEPOON, ILTA ON JO KÄSILLÄ


 
 
 TÄNÄÄN, 20.5.2018. 
 
Olen huokaillut viimeiset pariviikkoa hyvin väsyneenä Herrani puoleen. Maailma on minut väsyttänyt, odotan vain että Herra noutaisi meidät omansa hyvin pian. Olen huutanut vahvistusta, jos vielä joudumme hetken Häntä odottamaan.
Mutta tänä aamuna kun heräsin näin kuvan jota en heti noteeranut, mutta sitte aivan säpsähdin ja ymmärsin että kyllä sillä on Sanomaa jota Jeesus haluaa meille väsyneille jakaa.
Kuvassa näin kauniin sohvatyynyn ja tuossa tyynyssä oli kuva rannasta jossa oli vene rannalla ja aurinko oli laskussaan. Se oli hyvin seesteinen kuva.
Herra lupasi tuon tyynyn kautta, että pian pääsemme lepoon, sillä ilta on jo käsillä!
Amen.



Sain ihanan viestin uskovalta ystävältäni, liittyen tähän tyyny näkyyni.:

"Rauhantervehdys. Juuri samana päivänä 20.5.2018 kun menin kokoukseen erään ystäväni kanssa,kävimme hakemassa tälle ystävälleni sohvatyynyjä jotka hän sai ilmaiseksi jonkin ryhmän kautta.Nainen joka ne antoi oli muuttamassa ja niinpä menimme kokoukseen mukanamme 5 sohvatyynyä.Tyynyt ovat nyt ystävälläni.Ei tämän nyt tarvitse mitään merkitä,mutta ajattelin kirjoittaa siitä sinulle.. ...Siunausta Sinulle rakas sisareni Herrassa."
Vastasin hänelle:
"Shalom!
Kiitos ihanasta viestistäsi. Ja ennen kaikkea oli ihanaa kuulla taas sinusta. Olet ollut minulle hyvin tärkeä ja rakas.
Ei tuo liioin mitään nostanut, mutta kyllä sillä on vahvistava merkitys tyyny näkyyni.
Äsken tuolla selailin Tyynestä asioita ja vastaani tuli sanonta: " Hyvä omatunto on paras tyyny".
Taitaapa olla hyvinkin totta. Tuo että ystäväsi sai ne samana päivänä kuin minä näkyni on vahvistavaa ja tuo että tyynyjen entinen omistaja muuttaa, voisi vahvistaa häämatkaa/ muuttoa. (Morsiamen). Tyynyjä oli viisi joten se on armon luku ja Herran armon kautta, olemme Hänen omat. Ylkä hakekoot omansa! Sitä niin odotan ja toivon tapahtuvaksi pian..

Ps.(viisi tyynyä)
Messiaaseen lyötiin ristillä viisi haavaa. Messiaanviisi salaisuutta: ihmiseksitulonsa (inkarnaatio),
kärsimyksensä (passio), ylösnousemuksensa,
taivaaseenastumisensa ja toinen tulemisensa.
Messiaalta uskova oppii viisi oikean elämäntavan
ohjenuoraa: ikävän Jumalan puoleen, uskon, toivon,
nöyryyden ja rakkauden.

... vielä vähän  ... itselleni tyyny edustaa lepoa ja löysin vielä tuolta, että tyyny unessa/ näyssä, on hyvä enne, voi tarkoittaa palkankorotusta! No ... meille uskoville tuo palkka maksetaan taivaan kodissa, jonne tässä on kova ikävä, toivottavasti on jo tuo palkanmaksu hetki! Tässä olikin paljon ajattelemisen aihetta."



PSALMIT 23

1. Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. 2. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. 3. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. 4. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. 5. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. 6. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. 
Herra On Minun Paimeneni: https://www.youtube.com/watch?v=zsgZ843lXGk

 

 


   

TÄNÄÄN, 21.5.2018.
Herättyäni näin edessäni kuvan, jossa leijaili kultaa hohtava temppeli tai pyhäkkö edessäni ...
Hieman ennen, kun ajattelin, että nyt nousen vuoteeltani ylös, näin vielä himmeää kuvaa, kivisestä käytävästä temppeliin/ pyhäkköön ja käytävän molemmin puolin valkopukuiset enkelit soittivat pasuunaan ja ylhäällä taivaalla enkelijoukot kädet ojennettuina ylistivät Jumalaa!
Tule Jeesus pian, MARANATA!!!
Kiitos, kunnia ja ylistys, Sinulle, Herrallemme, Jeesukselle Kristukselle!
Amen. 

 

 



maanantai 27. elokuuta 2018

TOINEN TIE VIE ELÄMÄÄN JA TOINEN KADOTUKSEEN



 
 
TÄNÄÄN, 17.5.2018. 
 
Näin herättyäni kuvan/näyn, jossa katselin jostain korkeammalta tietä, kapeaa polkua, joka kulki hyvin jyrkkänä alas. Tuo tie tuolta ylhäältä näytettiin minulle irallisena kaikesta muusta, oli vain tuo kapea tie tai polku, jonka reunoilla näin kasvavan nurmea. Se oli hiekkatie. Mutta mietin, miksi näytettiin tuota tietä tuolta ylhäältä alaspäin?
Herra haluaa sanoa tällä jotain ja jos tämä avautuu avaan sitä teille lisää .
Herra olkoon meille armollinen.
TÄMÄN KOIN SELITYKSEKSI:


https://www.kotimaa24.fi/blogit/ahdas-j ... levea-tie/

"Jeesus puhuu ahtaasta ja avarasta portista. Toinen vie elämään ja toinen vie kadotukseen.

Meillä Suomessa portteja käytetään pihapiirin erottamiseen muusta ympäristöstä. Jeesuksen aikana porttien tehtävänä oli mm. kaupunkien turvaaminen yöaikaan, kun ihmiset nukkuivat.

Puhuessaan leveästä tiestä ja avarasta portista kapean tien ja ahtaan portin vastakohtana Jeesus käytti liioittelun tyylikeinoa. Iso tehtiin liioitellun isoksi, jotta ajatus korostuisi.

Leveä tie oli kuivana kautena kuiva joenuoma ja lavea portti oli kahden vuoren välinen sola. Kuivana kautena niistä oli mahdollista kävellä kuin tietä pitkin. Tällainen reitinvalinta kuitenkin saattoi johtaa keskelle tyhjää autiomaata. Siellä kaikki oli kuollutta. Vesi puuttui ja sen mukana kaikki muukin elämä.

Kapea tie oli vuoren rinteellä luikerteleva tie. Se johti vuoren laella olevaan kaupunkiin. Kaupungin portti oli kapea, jotta sitä oli helpompi puolustaa. Portin sisäpuolella oli kaupungin kaupan ja hallinnon keskus. Siellä oli tori. Torilla kauppiaat myivät tavaroitaan. Torilla myös pidettiin kaikki ne kokoukset missä kaupungin asioista päätettiin. (Tämä on ollut yleinen käytäntö koko Orientissa. Niinpä islamilaisesta valtiosta ja sen hallinnosta saatettiin käyttää esim. nimitystä "Kultainen portti".)

Se joka kulki kapeaa tietä ja astui sisälle ahtaasta portista saapui kaupungin kuhinaa keskelle mitä vilkkainta elämää.

Jeesus opetti että on tärkeätä käydä sisälle Taivasten valtakuntaan. Vaikka taivaan tie vaikuttaa kapealta ja vaivalloiselta kulkea niin se kuitenkin vie todelliseen elämään, Jumalan kansan yhteyteen.

Sunnuntaina 6.8.2017

Evankeliumi on

Matt. 7: 13-14
Jeesus sanoo:
Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!"

AMEN! JA ITSE SAIN KATSELLA TUOTA TIETÄ, JO TUOLTA YLHÄÄLTÄ KÄSIN!
AHDAS PORTTI: http://www.lampaille.com/opetukset.php?id=2
Kun näin tuon tien edessäni, oli helppo ymmärtää, kuinka helppoa on siltä tieltä, liukua alas ikuiseen kadotukseen, ei tarvitse astua paljoa väärin, kun huomaa kadottaneensa tuon oikean tien ikuiseen elämään.
Evankeliumi Matteuksen mukaan 7
  1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
    2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
    3. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
    4. Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
    5. Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.
    6. Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.
    7. Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
    8. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
    9. Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
    10. taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
    11. Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!
    12. Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
    13. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
    14. mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
    15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
    16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
    17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
    18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
    19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
    20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
    21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
    22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
    24. Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
    25. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.
    26. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi.
    27. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."
    28. Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa,
    29. sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.  



Tänään, 18.5.2018, herättyäni, näin kuvan, liekkö ollut näky, mene ja tiedä?
Näin laivan puisella kannella kaksi kilpikonnaa. Niiden vatsat oli niin pyöreät, ettei niiden jalat ylettynyt maahan. Ne pomppivat eteenpäin, mutta yllättävän nopeasti.
Ihmisiä oli siinä niiden ympärillä. Mietin, mitä tämä kuva voi tarkoittaa?
Kilpikonnat on tunnetusti hitaita eläimiä. Oliko tuo jokin kalastusalus ja olivat saaneet nuo kipparit kalastettua ja nyt sitten leikittelivät niillä ja kilpailuttivat niitä keskenään. Näin koin.
Oliko kyse kilvoituksesta? Kun meidän pitäisi uskovina kilvoitella henkilökohtaisella tasolla, itsemme kanssa, kilvoittelemme ulkoisilla asioilla, toistemme kanssa? Näin tämän koin.
Herra haluaa muistuttaa tuosta oman uskon elämän kilvoittelusta.
Herran siunausta ja armoa meille kaikille!

Palaaminen kilvoitteluun; David Wilkerson: http://www.tscpulpitseries.org/finnish/ts931025.htm
"Uskon, että Jumala antoi minulle tämän sanan välitettäväksi sinulle juuri tänä päivänä: Jumala kutsuu sinua tänään irrottaakseen katseesi kaikista ulkoisista olosuhteista. Älä tuomitse mitään nykyisen tilanteesi perusteella. Älä yritä miettiä asiaa loppuun asti. Älä anna pelon kaataa sinua. Jumala kohtaa sinut rukouksessa! Hän antaa sinulle pian sanansa. Hän ei pidä sinua pimeydessä. Hän tietää, että olet kuuliainen Hänelle."
Amen! "Ulkoiset olosuhteet", niinhän tulkitsin näkyäni, aivan kuin Wilkerson tekstiään.

"Nunna Trapetsilla

27.8.2018.
Shalom! Herran Rauhaa teille!
Tänään herättyäni näin kuvan, jota tässä olen pureksinut, onko se näky kuva ja ehkä tarkoitettu jollekkin henkilökohtaiselle tasolle?

Näin kuvan, jossa mustiin puketunut nunna, tanssi trapetsilla.
Ehkä tuo kuvastaa, tuon uskovan ihmisen elämää, joka on kuin trapetsilla tanssimista ja siinä on omat vaaransa ...
koetelkaa ...

Siunaten päiväänne!

Kuva
Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.
 
 
 
 

sunnuntai 26. elokuuta 2018

SHAUKAT ANJAMIN PROFETIA

TUON TÄMÄN PROFETIAN TÄHÄN VÄLIIN:
http://www.tv7.fi/shaukat-anjamin-profetia-paastoillassa-23-8/

Paastoa ja rukousta Suomen puolesta -ohjelmassa 23.8.2018.  luettiin seuraava Shaukat Anjamin profetia:
Vainot, luopuminen ja herätys
Herran Henki näytti, että seuraava Suomen hallitus ja eduskunta tulevat olemaan pahempia kuin aikaisemmat, mitä tulee kristinuskoon, Jumalan Sanaan, juutalaisiin ja Israeliin. On aika kristittyjen rukoilla vakavasti ja yhdessä.
Kristittyjä tullaan vainoamaan avoimesti valtaapitävien taholta. He tulevat tekemään lakeja ja säädöksiä, joiden kautta vaikeutetaan Jumalan Sanan totuuden julistamista. Vain rukouksen kautta kristityt voivat selvitä tästä ajasta. Voimme kuitenkin rukoilla, että sellaista hallitusta ei muodosteta. Sanan opettaminen ja julistaminen tehdään vaikeaksi. Totuutta ei kärsitä. Monet joutuvat oikeuden eteen. Vankeustuomiot ovat myös mahdollisia. Kristittyjä syytetään vihanpuhujiksi, kun he puhuvat Jumalan Sanan totuutta. Kristittyjen vihaajat taas saavat helposti pilkata Jumalaa, Raamattua ja uskovaisia.
Tässä vainon aallossa monet ahdistuvat ja luopuvat uskosta. Eturivin kristittyjä paljastetaan ja he luopuvat. Herran Henki näytti, että vihollinen tekee niin paljon suljettujen ovien takana, että jotkut ovat jo tekemässä kompromisseja ja ovat pian valmiit luopumukseen.
Demokraattinen valtio ei tule suojelemaan kristittyjä samanarvoisina kansalaisina, vaan sen agenda on miellyttää niitä, jotka vastustavat Jumalaa, Hänen Sanaansa ja Hänen kansaansa. Näen paljon hengellisiä johtajia, pastoreita ja vanhimpia hämmentyneinä, koska he eivät ole valmiina tällaiseen aikaan. Rukoillaan, tehdään parannusta, valvotaan ja ollaan valmiit.
Herra näyttää myös hyviä uutisia tämän vaikean ajan kestäessä. Ne, jotka ovat kestäviä vainoissa, jotka pysyvät uskollisina ja seuraavat Herraa, tulevat myös olemaan osa herätystä. Herätyksen laajuus ei ole meidän huolenamme. Jumala antaa armonsa uskollisille kristityille tehdä työtä lujasti yhdessä ja Herra suo herätyksen ja sadonkorjuun. Näen, että tuhannet ja tuhannet vielä pelastuvat.
Kunnia Jumalalle!
Shaukat Anjam
Pihtipudas

AIJEMPAA PROFETIAA HÄNELTÄ:

 Profeetallinen näky 8. joulukuuta 2016:

Vuosi 2017 on epävarma Suomelle ja Euroopalle. Joissakin osissa Eurooppaa yhteiskunnallinen levottomuus voi kasvaa. Näin, että kristillisyyttä painetaan alas, kristittyjä halvennetaan ja avoin kristillisyydestä luopuminen alkaa kristittyjen keskuudessa. Rukoilkaamme Kristuksen ruumille valpasta valvomista ja pyhitystä.

Näin Suomen yläpuolella suojelevien enkelien taistelevan pimeyden voimia vastaan. Näin isoäidit ja isoisät polvillaan rukoilemassa Suomen puolesta. Heidän rukouksensa ovat pitäneet enkelit vahvoina ja Suomen turvassa. Herra sanoo, että rukousten tulee jatkua ja että myös keski-ikäisten ja nuorten tulee notkistaa polvensa rukoillen armoa ja suojelusta maallemme.

Näin myös Euroopan yllä Jumalan enkelien taistelevan pimeyden valtoja vastaan samoin kuin Suomen yllä.

Näen, että vuonna 2017 Eurooppa tulee kokemaan kovan ravistelun, elleivät uskovaiset tee parannusta ja rukoile 2. Aikakirjan 7:14 mukaan: ”Mutta jos minun kansani, joka on otettu minun nimiini, nöyrtyy ja he rukoilevat ja etsivät minun kasvojani ja palajavat pahoilta teiltänsä, niin minä kuulen taivaasta ja annan anteeksi heidän syntinsä ja teen heidän maansa jälleen terveeksi.”

Euroopan suuret kaupungit tulevat olemaan terrorismin kohteina.

Kohtaamme maailmaan historian loppujakson ja se tarkoittaa myös, että meidän autuaan toivomme täyttymys on lähellä (Tiitus 2:13). Seurakunnan tulee olla valmis voittamaan sieluja Kristukselle, kun lopunajan sadonkorjuu on käsillä.

Shaukat Anjam
Pihtipudas, Suomi

 ROHKAISUKSI:
Viesti rakkaalta, uskovalta veljeltä:


Jeesus saapuu, kohta Taivas aukee.Seurakunta pilviin temmataan,
pois on silloin mainen tuska murhe, Herran omat kiittää Karitsaa.

KERTO:)"OI MIKÄ PÄIVÄ ON TULEVA: JEESUS SAAPUU TAAS, TAIVAS AUKEAA.
OI AUTUUS SUURI, MITTAAMATON, KUN ME NÄÄMME JEESUKSEN"

Veljet, siskot, kohta päivä koittaa, alkaa juhla pelastettujen.
Joka valvoo rukoillen , hän voittaa, siksi katseen luomme Jeesukseen.
OI MIKÄ PÄIVÄ ON TULEVA...

Sielu kallis käänny Herran puoleen, Armon päivä kohta iltaan saa.
Tahdothan sä päästä juhlaan suureen? Siellä saat myös kiittää Karitsaa.
OI MIKÄ PÄIVÄ ON TULEVA.... 

"Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin".
Mtt.24:29-31

"Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen".


"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti".



lauantai 25. elokuuta 2018

KUKA VOI KESTÄÄ SEN PÄIVÄN



TÄNÄÄN, 11.5.2018. Heräsin aikaisin aamusta ja kävin hieman kävelemässä ja istahdin hetkeksi, toisessa huoneessa. Laitoin silmäni kiinni ja samassa näin kuvia hopeisista sormuksista. Niitä oli muutama, n. 3-5. Ne olivat leveitä sormuksia, ei kovin arvokkaan näköisiä, mutta ei halpojakaan.
Niiden keskelle oli juotettu koristeeksi kultainen renkas ja sen päällä oli pieni kivi. Ne olivat kaikki hieman väritykseltään/ sävyltään hiukan erilaisia.
Sitten näytettiin vielä yhtä sormusta joka oli samanmoinen, mutta todella pahasti rikki, siitä puuttui todella suuri pala. Huolestuin ja aloin rukoilemaan näiden sormusten omistajien puolesta. Sillä tuo hopea ja niiden leveys, kuvasti jotenkin, näiden ylpeyttä ja omahyväisyyttä, mutta etenkin tuon sormuksen puolesta, joka oli todella pahoin särkynyt. Hänen uskon tiehen oli tullut ammottava aukko. Koin, että Herra halusi jostain syystä näille sormuksien kantajille ja Hän kyllä heidät tuntee.
Rukoilin ja palasin vuoteelleni, jatkaen uniani.
Kun uudelleen heräsin ja aloitin rukoukseni, ennen ylösnousua, sain vielä kuvan, jollaista en ole aikoihin saanut.
Näin, kuinka sotilaita oli kentällä harjoittelemassa. Heillä oli vihreät lippalakit päässä ja kaikilla oli aseet käsissä. He pyörähtivät ilmassa erisuuntiin, aseet ojossa, kuin osoittaen vihollista, harjoitellen vihollisen tuloa joka suunnasta.
Ajattelin, että oliko tuo varoitusta siitä, mitä maailmalla pian on alkamassa. Kuvassa siihen jo valmistauduttiin.

"-- Minä, Herra, panin sinut {Jeremian} tutkimaan kansaani niin kuin jaloa metallia tutkitaan. Sinun piti koetella sitä, ottaa selville, miten minun kansani elää. Kaikki ovat paatuneita niskureita, he kuljeksivat panettelemassa toisiaan, totisesti, kelvottomia he ovat, pelkkää kuparia ja rautaa.

Palkeet puhaltavat, mutta tulesta valuu vain lyijyä. Turhaa on ollut koko sulatus, kuona ei erkane. Hylkyhopeaksi heitä sanotaan. Minä, Herra, olen heidät hylännyt.
- - -
Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä {kr38: pesijäin saippua}.

Silloin Herra toimii kuin metallinsulattaja ja hopeankiillottaja. Hän puhdistaa leeviläiset, ja he tulevat puhtaiksi kuin kulta ja hopea, joista kuona on poltettu pois. He uhraavat jälleen Herralle virheettömät uhrit, säädösten mukaan."
Jer. 5:27-30, Mal. 3:2-3 [kr92] [kr38]

Sananlaskut; 22:
Jae 1: ”Nimi on kalliimpi suurta rikkautta, suosio hopeata ja kultaa parempi.” Tämä koskee jokaista, koska nimi edustaa häntä itseään. Se, että nimi saattaa tosiaan olla hopeaa ja kultaa kalliimpi toteutui silmin nähden, kun Pietari sanoi rammalle: "Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy." Jos on turmellut oman nimensä voi aina turvautua tähän Nimeen, sillä: ”Sille, joka voittaa, minä annan …uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.” Ilm. 2:17. Se on se salainen nimi, jolla Herra lähestyy sinua ja sanoo: ”Sinä NN olet minun rakas poikani/tyttäreni, johon Minä olen mielistynyt.”





Pelko, epätoivo-vihollisen valhe




Veljeni lähettämä Sanoma Herralta:

14 Touko 2018, 13:37


Jos tänään tuntuu, ettet jaksa...
Muista vedoten JEESUKSEEN tehdä tämä. sielunvihollinen vihaa ihmistä, koska ihmisellä ON MAHDOLLISUUS, jota sillä ei Voitettuna ole. Joskus mietin hämmennystä, jota käyn sisimmässäni. Ihmettelen, mitä tämä on...vaikeutta ja kipua mielentasolla...aina uupumiseen saakka, kunnes ymmärrän huutaa Jeesusta auttajaksi omaan kykenemättömyyteen ymmärtää...JA HÄN VASTAA
PIAN JA SAAN YMMÄRTÄÄ OLEVANI JATKUVAN HENKISEN HYÖKKÄYKSEN KOHTEENA OLEMISESSA, KOSKA teen Jeesukselle työtä. Paavali ei turhaan kehoittanut seuraavaa

Efesolaisille 6:

10. Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.
11. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
12. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
13. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15. ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17. ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
18. Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;
19. ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta,
20. jonka tähden minä olen lähettiläänä kahleissa, että minä siitä rohkeasti puhuisin, niinkuin minun puhua tulee.

Jeesuksen puheesta...

Joh 12:
46. Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.
47. Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
48. Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

Psalmi 50

15. Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua."

<3 Joh 6:

37 Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. 38 Enhän minä ole tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon 39 Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni, joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki.<3
vihollinen haluaa, että koet itsesi hyljätyksi.

Jumala siis vihaa hylkäämistä.....älä sinäkään hylkää itseäsi!
Siksi...Eli...Nyt Käymme Joulun viettohon:)





Voittolaulu
https://youtu.be/zgwLiiwpq84 

Shofar Voittoääni

https://youtu.be/EjU7XW5zpRc





perjantai 24. elokuuta 2018

KUULE! RAKKAANI TULEE!


TÄNÄÄN; 5.5.2018. Herätessäni näin tekstiä ja kuulin äänen, jotka kertoivat samaa Sanomaa minulle: " Laske kätesi Julian ylle."
En tunne tuota Juliaa ja jää nähtäväksi tuleeko Julia minua vastaan, että voin olla kuuliainen tuolle kehoitukselle, mutta rukoilin ja siunasin jo siinä vuoteellani tätä Juliaa. Herra johdattaa ja ohjaa.
Kerron, jos kohtasimme tämän Julian kanssa ...



Tämä Julia löytyi, ainakin niin toivon!
Rukoilin hänen puolestaan vieden hänet Herran armoistuimen eteen.
Hän on tytär, joka on käynyt uskon kasteella, mutta silti edelleen kulkee omia polkujaan.
Hänestä on oltu huolissaan.
Kiitos Jeesus että Sinä kuitenkin pidät huolen omistasi ja kannat meitä rakkaudella!
Julia otti Herran Sanoman vastaan ja lupasi parantaa tapansa. Halleluja! JEESUS ON HERRA!!!
Enkä tiennyt tästä Juliasta ennemmin mitään, mutta Herra toi hänet sanomansa kautta.

Illalla, 5.5.2018. kun kävin nukkumaan ja rukoukseen, näin rukoillessa kauniin "sorjan" ruusun ja sitten tulen lieskan, joka kohosi korkeuksiin. Koin nämä edelleen Julialle! Amen! Julia on Herran oma!


TÄNÄÄN, 8.5.2018. Herätessäni, näin kuvan, kuin Havajilaisesta, tummasta naisesta, joka kukka hameessaan, iloitsi rannalla aurinkon paisteessa. Hänen kätensä oli kohotettuna korkeuksiin.
Tiedän, että juuri tällä hetkellä Havajilla tulivuori purkautuu ....
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005671301.html









TÄNÄÄN,10.5.2018. on Helatorstai, jota vietämme Jeesuksen Taivaaseen astumisen/ Ylösnousemisen juhlana.
Tänään, herätessäni Hän antoi minulle ihanan näyn tai pari kuvaa. Näin sormuksia, mutta yksisormus oli erityisen kaunis. Sen kanta oli kauniin pitkulaisen soikea/ovaalin muotoinen ja siihen oli upotettu kauniita, pieniä, valkoisia helmiä ja koin siitä aiheutuvan iloa ja riemua, koin sen olevan morsiamelle tarkoitettu.
Ja näin vielä kuvan, jossa joku hyppäsi kuin "lehtikasaan" joka oli maassa. Mutta kun katsoin tarkemmin, ne eivät mielestäni olleet lehtiä vaan Liljan kukan terälehtiä.
Ja ne lennähtivät iloisesti ilmaan, kun tämä "joku" hyppäsi tuon terälehti kasan päälle.
Totta ! Hän tulee kuin varas yöllä, varas on kuin "joku". Ja me Hänen omansa iloitsemme Hänen tulostaan, kun Hän saapuu luoksemme ja iloiten lennähdämme ilmaan, kuin nuo liljan terälehdet, Hänet nähdessämme!



Amen! Tule Jeesus Kristus!





KORKEA VEISU 2
1.
"Minä olen Saaronin kukkanen, olen laaksojen lilja." 2. "Niinkuin lilja orjantappurain keskellä, niin on minun armaani neitosten keskellä." 3. "Niinkuin omenapuu metsäpuitten keskellä, niin on minun rakkaani nuorukaisten keskellä; minä halajan istua sen varjossa, ja sen hedelmä on minun suussani makea. 4. Hän on vienyt minut viinimajaan; rakkaus on hänen lippunsa minun ylläni. 5. Vahvistakaa minua rypälekakuilla, virvoittakaa minua omenilla, sillä minä olen rakkaudesta sairas." 6. Hänen vasen kätensä on minun pääni alla, ja hänen oikea kätensä halaa minua. 7. Minä vannotan teitä, te Jerusalemin tyttäret, gasellien tai kedon peurojen kautta: älkää herätelkö, älkää häiritkö rakkautta, ennenkuin se itse haluaa. 8. Kuule! Rakkaani tulee! Katso, tuolla hän tulee hyppien vuorilla, kiitäen kukkuloilla. 9. Rakkaani on gasellin kaltainen tai nuoren peuran. Katso, tuolla hän seisoo seinämme takana, katsellen ikkunasta sisään, kurkistellen ristikoista. 10. Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: "Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. 11. Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. 12. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. 13. Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. 14. Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi." 15. Ottakaamme ketut kiinni, pienet ketut, jotka viinitarhoja turmelevat, sillä viinitarhamme ovat kukassa. 16. Rakkaani on minun, ja minä hänen - hänen, joka paimentaa liljojen keskellä. 17. Kunnes päivä viilenee ja varjot pakenevat, kiertele, rakkaani, kuin gaselli, kuin nuori peura tuoksuisilla vuorilla. 



Heips! 24.8.2018.
Huomasin juuri suureksi ilokseni, että tänään, minulla on syntymäpäivä  (58), yhtä aikaa Sauli Niinistön kanssa!

Siunattua Synytmäpäivää Sauli Niinistölle, Presidentillemme!


Sauli Niinistö julkaisi
ensimmäisen kuvan Aarosta!


Kuva

torstai 23. elokuuta 2018

LIITON ARKKI - JEESUS KRISTUS


Shalom!
Kesä Loma Tauko on nyt pidetty ja arki alkaa ja tästä meidän on hyvä jatkaa ...




TÄNÄÄN, 21.4.2018. näin aamuyöstä unta, jossa olin Kainuussa, mökillämme. Pidin siellä paikallisille ystäville ja tutuille Rukousyhteys Hetken, vähän samalla niin kuin opiksi ja sanoinkin heille:
- " Kun en ole täällä, osaatte nyt aivan itse pitää näitä kodeissanne..."
Mökin ovesta tuli koko ajan lisää ihmisiä, jotka olivat kuulleet pidoistamme ja halusivat mukaan. Iloitsin, sillä siitä tiesin, että tämä tulee kasvamaan Kainuun kylissäkin.
Me rukoilimme ja minulla oli vierelläni iso arkku. Se oli kuin liiton arkku ja kun avasin sen, että sain sen kautta rukouksiimme voimaa, loisti sen sisusta valtavaa valoa, se läpäisi aivan käteni kun ojensin käteni tuon avatun arkun ylle, viedessäni sen ylle rukoukset ... se oli yliluonnollista valoa!!!
Muuta en sitten tuosta unesta muistakkaan, mutta tuo oli se tärkein ja muistettavin.
Kiitos Herralle että Hän puhuu myös unissani.
Keskusteluketju Pelastussanomassa; unestani: http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=4&t=1224




TÄNÄÄN; 26.4.2018.
Aamulla herätessäni ja rukoillessani, näin muutaman kuvan. Näin vuoren joka räjähti. Ensin koin että se räjähti kokonaan, mutta sitten näytettiin, että se oli kuin tulivuoren purkaus? Tosin en nähnyt mitään tuli massoja. Ja kovin oli pimeää ...
Sitten näin vielä kuinka taivaalla pilvet avautuivat kauniisti, kuin oveksi ja valo virtasi sieltä meille alas.
Noiden kuvien välillä minulle näytettii tekstiä valkoisella pohjalla, mutta en kyennyt lukemaan sitä. Viimeisen kuvan vuori jälkeen näytettiin vielä tuollainen teksti kuva ja koin sen olevan minun blogi sivuni tekstiä, se oli muotoiltu juuri tavallani ...
Herra siunatkoon meitä ja olkoon meille armollinen.
Amen.
Tässä lisää keskustelua näystä:
http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=4&p=20306#p20306








TÄNÄÄN, 3.5.2018. herätessäni ja alkaessani rukoukseen näin kuvia, olivatko ne näkyjä, vahvistakoon Herra sen.
1. Näin kuvan jossa oli sydämen muotoinen aukko, kuin avaimen reikä ja sain katsoa siitä sisään ja näin kauniin paikan ja koin sen taivaanvaltakunnaksi.
2. Näin ratsastajan, jolla oli ruskea hevonen ja ratsasti leveää katua pitkin, aivan kadun keskellä ja kadun oikealla puolella näin valtavan korkeita kerrostaloja. Kaupunki oli siis suuri ... mietin oliko tuo "sanansaattaja", vai mitä ...?
3. Sitten näin ristin jonka vaaka ja pysty puuhun oli tehty leveät vaot ja ne oli täytetty ihmisillä. Ihmettelin tuota ja pyysin Herraa vahvistamaan näkemääni ... nousi ajatus: "teidän syntienne tähden".
4. Sitten kuin vahvistukseksi minulle näytettiin hyvin kaunista sormusta, jossa oli reunoilla kultainen ympyrä/rengas ja joka oli keskeltä avoin ja jota yhdisti reunoiltaan risti ja ristin keskellä oli verenpunainen kaunis, pyöreä kivi.
Kiitin Herraa ja olin jo nousemassa aamu askareisiin, kun näin vielä yhden kuvan:
5. Näin valkoisella hevosella tulevan ratsastajan, joka loikkasi sortuneen muurin aukon yli ...
Tule Jeesus pian! Kiitos kunnia ja ylistys Sinulle, Herralleni, Jeesus Kristus Nasaretilainen!!!
Näystäni käytävää keskustelua myös täällä:
http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=4&t=1238