sunnuntai 27. helmikuuta 2022

MENEN VALMISTAMAAN TEILLE ASUINSIJAN

 


 Jumalan Rauhaa ...

Tänä aamuna rukouksessani sain nähdä kuvan, jossa oli valkoisia pilviä ja niiden päällä oli jokin asumus. Koin tämän lohdutukseksi Herran omille, joka pian saapuu ja noutaa omansa suuresta ahdistuksesta. Tämä kaikki on nyt lähtenyt toteutumaan. Me Herran omat näemme kuinka Raamatun Sanoma on toteutumassa.

Kun Jeesus tulee, silloin elossa olevat kristityt   temmataan häntä vastaan. Silloin saamme olla aina Herran kanssa. Tällä toivolla ovat kristityt lohduttautuneet ja lohduttaneet toinen toistaan jo liki parin vuosituhannen ajan.

13. Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
14. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne,
temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
18. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.  (1Tess.4:13-18). 

On siis oleva yksi kristillinen sukupolvi, joka ei tule kohtaamaan kuolemaa ennen kuin näkevät Vapahtajansa. Tätä me odotamme ...

Jeesus lohduttaa meitä tuolla kuvalla ja Sanomallaan:

Älköön teidän sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen” (Jh.14:1-3).

Amen. 

 

perjantai 25. helmikuuta 2022

TEHKÄÄ PARANNUS


 

Shalom!

 Tänä aamuna Herra toi eteeni tämän tärkeän asian  joka meiltä ihmisiltä ja ihmiskunnasta on unohtunut, ehkä siksi että saamme siten oikeutusta synneillemme. Ja se kukoistaa vahvana ja rumana tänään maailmassa. Nuo synnin kukat ovat likaisen mustat ja niitä ympäröi valtavat ja terävät piikit. Koko maailma on tämän peitossa. Maailman syntisäkki on tullut täyteen.

Moni julistaja julistaa anteeksi antoa, mutta nuo sanat parannuksen tekoon ovat unohtuneet, vaikka niitä ei ole poistettu Raamatusta: ..tee parannus"

Eli meidän tulee luopua niistä synneistä jotka elämässämme on. Ei Jeesus meitä kehoittanut niitä jatkamaan kun olimme ja olemme anteeksiannon paikalla, vaan Hän jatkoi sanoen: " ... tee parannus" Hän kehoittaa meitä edelleenkin noilla sanoilla parannuksen tekoon. Olemme ymmärtäneet ehkä tahtoenkin tuon Jumalan armotalouden väärin. Käytämme tuota armo sanaa väärin. 

Ihmiset ovat unohtaneet erään tärkeän kehotuksen anteeksiannosta. 
Sen jälkeen tulee tehdä noista synneistä PARANNUS. Se on kirjoitettu mutta haluttu sivuuttaa ja unohtaa ..
Nykyään moni opettaa että tulkaa sellaisina kuin olette, kelpaatte sellaisina kuin olette, mutta harvoin kuulee enää sanottavan niin kuin sana sanoo .. tehkää parannus. 
Voi meitä.. 🔥👑🔥.. ei noita sanoja olla pois pyyhitty Raamatusta. 🤔
 Parannus ja anteeksianto on pääsy Jumalan yhteyteen. Ei ole muuta tietä. Siksi onkin valvottava, ettei ole mitään KETÄÄN vastaan, ei edes vihamiehiä, josta Jeesuskin sanoi. Puhdista ajatuskuviosi. Mielenmuutos on tahdo alainen.❤️
Tämä oli pakko jakaa, niin sydän kehoitti...

Matteuksen evankeliumi:
3:2 ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."
3:8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä,
3:11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
4:17 Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."
11:20 Sitten hän rupesi nuhtelemaan niitä kaupunkeja, joissa useimmat hänen voimalliset tekonsa olivat tapahtuneet, siitä, etteivät ne olleet tehneet parannusta:
11:21 "Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet teissä, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa tehneet parannuksen.
12:41 Niiniven miehet nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joonas.

Markuksen evankeliumi:
1:4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.
1:15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
6:12 Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus.

Luukkaan evankeliumi:
3:3 Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi,
3:8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä ruvetko sanomaan mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham', sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.
5:32 En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen."
10:13 Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka teissä ovat tapahtuneet, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa istuen tehneet parannuksen.
11:32 Niiniven miehet nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joonas.
13:3 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.
13:5 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."
13:14 Mutta synagoogan esimies, joka närkästyi siitä, että Jeesus paransi sapattina, rupesi puhumaan ja sanoi kansalle: "Kuusi päivää on, joina tulee työtä tehdä; tulkaa siis niinä päivinä parannuttamaan itseänne, älkääkä sapatinpäivänä."
15:7 Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.
15:10 Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen."
16:30 Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen.'
24:47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

Apostolien teot:
2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
5:31 Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta.
8:22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.
11:18 Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi."
13:24 sittenkuin Johannes ennen hänen tuloansa oli saarnannut parannuksen kastetta kaikelle Israelin kansalle.
17:30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
19:4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen."
20:21 vaan olen todistanut sekä juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen.
24:3 "Runsasta rauhaa me olemme sinun kauttasi, korkea-arvoinen Feeliks, saaneet nauttia, ja sinun huolenpidostasi on parannuksia aikaansaatu tämän kansan hyväksi, sen me kaikin puolin ja kaikkialla ja kaikella kiitollisuudella tunnustamme.
26:20 vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja.

Roomalaiskirje:
2:4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?

2.Korinttolaiskirje:
7:9 nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi; sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen mukaan, ettei teillä olisi mitään vahinkoa meistä.
7:10 Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman.

Hebrealaiskirje:
6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
6:6 ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

2.Pietarin kirje:
3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.

Ilmestyskirja:
2:5 Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.
2:16 Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.
2:21 Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.
2:22 Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;
3:3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
3:19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
9:20 Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä.
9:21 He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.
16:9 Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.
16:11 ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa.

Amen.

 

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

HÄNEN PÄÄNSÄ HIUKSET KUIN PUHDAS VILLA

 


 Jumalan Rauhaa...

 Tänään näin rukoukseni jälkeen  ihmeellisen kuvan jota olen nyt yrittänyt availla ja pyytänyt Herraa että Hän avaisi jos oli Häneltä. Tuo tämän aamun Hebrealaisteksti voisi olla hyvinkin sopiva? 

Näin edessäni miehen. Hän oli hyvin vaalea .. voisi sanoa että aivan valkohiuksinen. Hän oli kuvattu kuin suurena "johtajana". Se oli kuin rintakuva hänestä. Nuo hiukset oli laitettu ylös, tiukalle nutturalle, kuin "pikku myyn" hiukset. Tuo nuttura oli kuitenkin vielä hiukan pitempi ja tiukkaan kuin liimattu. Yhtään irtohiusta ei lennellyt  sivuilla ja nuttura muodosti kuin suoran sarven. Sarvessa oli jokin arvo merkki jota minulle yritettiin näyttää lähemmin. Se kertoi miehen arvosta. Ylimmäinen pappi?

Jaoin heti aamusta watsapp ryhmääni Raamatun Sanan, jonka koin sopivaksi tuohon kuvaan:

 

Kirje heprealaisille 8

1. Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa,
2. tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen.
3. Sillä jokainen ylimmäinen pappi asetetaan uhraamaan lahjoja ja uhreja, jonka tähden on välttämätöntä, että tälläkin on jotakin uhraamista.
4. Jos hän siis olisi maan päällä, ei hän olisikaan pappi, koska jo ovat olemassa ne, jotka lain mukaan esiinkantavat lahjoja,
5. ja jotka palvelevat siinä, mikä on taivaallisten kuva ja varjo, niinkuin ilmoitettiin Moosekselle, kun hänen oli valmistettava maja. Sillä hänelle sanottiin: "Katso, että teet kaikki sen kaavan mukaan, joka sinulle vuorella näytettiin".
6. Mutta tämä taas on saanut niin paljoa jalomman viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies, liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu.
7. Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle.
8. Sillä moittien heitä hän sanoo: "Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton,
9. en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
10. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
11. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: 'Tunne Herra'; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut.
12. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä."
13. Sanoessaan "uuden" hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään. 

Myös Daniel 7 kertoo tuosta ikiaikasesta, valkohiuksisesta ja myös sarvista:

 9. Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta. 

 KR 1933/-38
Luuk. 1:69 ja kohottanut meille pelastuksen sarven palvelijansa Daavidin huoneesta

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)

1Sam. 2:10 Jotka taistelevat Herraa vastaan, ne joutuvat kauhun valtaan; hän jylisee taivaasta heidän ylitsensä. Herra tuomitsee maan ääret; hän antaa vallan kuninkaallensa ja korottaa korkealle voideltunsa sarven."
Ps. 18:3 Herra, minun kallioni, linnani ja pelastajani, minun Jumalani, vuoreni, jonka turviin minä pakenen, minun kilpeni, autuuteni sarvi ja varustukseni.
Ps. 132:17 Siellä minä annan yletä Daavidille sarven, sytytän voidellulleni lampun.
Hes. 29:21 Sinä päivänä minä annan puhjeta Israelin heimolle sarven, ja sinulle minä annan voiman avata suusi heidän keskellänsä. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra."

Biblia (1776)

Luuk. 1:69 Ja on meille korottanut autuuden sarven, Davidin palveliansa huoneessa,

Tätä voimme jäädä miettimään ja tarkastelemaan tahollamme. 

Siunausta päiväämme, Jeesuksessa Kristuksessa.

Amen.



 

tiistai 22. helmikuuta 2022

SINUN RUKOUKSESI JA ALMUSI OVAT TULLEET MUISTOON JUMALAN EDESSÄ



 

 Herran Rauha kanssamme ...

Tänä aamuna kun olin rukoillut ja jäänyt siihen vielä hiljaa kuulolle, josko Herralla olisi vielä jotain minulle päin ja kohta näin kuvan, jossa oli mies valkoisissa vaatteissaan. Oliko Hän Jeesus itse? Vai oliko joku, jolla oli tuollaiset Raamatun ajan vaatteet yllään? Hän seisoi keskellä huonetta ja hänen toinen käsi oli ojennettu ylös ja hänen etusormi oli vielä pystyssä, kuin osoittaakseen jotakin. Minulle nousi sydämelle Raamatun paikka:

 Matt. 6:33,
“Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. " 

Kohta kuulin nämä sanat: " .. lähetin yhden .." Mitä Herra tällä tahdot sanoa? Olin illalla nukkumaan käydessä rukoillut, että Jeesus avaisi tänä aamuna tämän hetkistä tilannettani. Ja Raamatun Sanan sen teki. Hän puhuu Sanansa kautta. Minua oli eräässä tahossa syytetty epäjumalan palveluksesta, kun maalaisin hengellisiä tauluja, kuvan myös Jeesuksesta ja samoin eksytyksestä, kun jaoin tv7 Martti Ojareksen Sanoman. Ilmoitettiin että joka noita kuuntelee ja katselee, saa itsekkin eksytyksen hengen. Itse katson harvoin tv7 ohjelmia, mutta kyllä siellä on paljon hyvääkin, jota käyn joskus katsomassa, ei kaikki hedelmä ole pahaa ja tämä soveltuu kaikkeen meidän tekemisiin. Tuo hyökkäys kävi muutaman kerran ja sitten päätin lähteä tuolta pois, lopullisesti.Tähän liittyy muutakin, syvempää, mutta kaikkea en voi avata.Tätä koski tuo illan rukoukseni, näin vähän avattuna. Ymmärrätte kuinka hyvin tuo Sanan paikka minulle avautui.

Minua vastaan tuli Raamatun paikka, joka avautui hyvin tai jopa täydellisesti tähän kuvaan ja sanomaan ja tähän hetkeen jota nyt juuri tänään elän:

 

Apostolien teot

Luku 10

 

Pietari ja Kornelius

 

1. Kesareassa oli mies nimeltään Kornelius, sadanpäällikkö niin sanotussa italialaisessa joukko-osastossa. 2. Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä kuten koko hänen perhekuntansakin. Hän antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa. 3. Päivän yhdeksännen tunnin vaiheilla hän näki näyssä selvästi Jumalan enkelin, joka tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: "Kornelius!" 4. Kornelius tuijotti enkeliä ja kysyi pelästyneenä: "Mitä nyt, herra?" Enkeli sanoi hänelle: "Sinun rukouksesi ja almusi ovat nousseet Jumalan eteen, ja hän muistaa ne. 5. Lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan Simon, jota kutsutaan myös Pietariksi. 6. Hän majailee nahkuri Simonin luona, jonka talo on meren rannalla." 7. Kun enkeli, joka oli puhunut Korneliukselle, oli mennyt pois, tämä kutsui luokseen kaksi palvelijaansa ja hurskaan sotilaan läheisimpien alaistensa joukosta. 8. Hän kertoi heille kaiken ja lähetti heidät Joppeen. 9. Seuraavana päivänä, kun he olivat matkalla ja lähestyivät kaupunkia, Pietari nousi kuudennen tunnin vaiheilla katolle rukoilemaan. 10. Hänen tuli nälkä, ja hän halusi ruokaa, mutta sitä valmistettaessa hän joutui hurmoksiin. 11. Hän näki taivaan avoinna ja astian, joka laskeutui alas. Se oli kuin suuri liinavaate, joka neljästä kulmastaan sidottuna laskettiin maahan. 12. Siinä oli kaikenlaisia maan nelijalkaisia ja matelijoita ja taivaan lintuja. 13. Samassa kuului ääni, joka sanoi hänelle: "Nouse, Pietari, teurasta ja syö!" 14. Pietari vastasi: "En suinkaan, Herra! En ole koskaan syönyt mitään epäpuhdasta enkä saastaista." 15. Ääni puhui hänelle toisen kerran: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpuhtaaksi." 16. Tämä tapahtui kolmesti. Heti sen jälkeen astia nostettiin taivaaseen. 17. Kun Pietari vielä ihmetteli, mitä hänen näkemänsä näky mahtoi merkitä, seisahtuivat Korneliuksen lähettämät miehet portille. He olivat kyselemällä löytäneet Simonin talon 18. ja tiedustelivat kuuluvalla äänellä, majailiko siellä Simon, jota kutsuttiin Pietariksi. 19. Pietarin yhä miettiessä tuota näkyä Henki sanoi hänelle: "Kolme miestä etsii sinua. 20. Nouse, mene alas ja lähde epäröimättä heidän kanssaan, sillä minä olen lähettänyt heidät." 21. Pietari meni alas miesten luo ja sanoi: "Minä olen se, jota te etsitte. Mistä syystä olette tulleet?" 22. Miehet vastasivat: "Sadanpäällikkö Kornelius, hurskas ja jumalaapelkäävä mies, josta koko Juudan kansa todistaa hyvää, on saanut pyhältä enkeliltä käskyn noutaa sinut kotiinsa ja kuulla, mitä sinulla on sanottavana." 23. Pietari pyysi heidät sisään ja piti heitä vierainaan. Seuraavana päivänä hän lähti heidän kanssaan, ja muutamat veljet Joppesta tulivat hänen mukaansa. 24. Sitä seuraavana päivänä Pietari saapui Kesareaan. Kornelius odotti heitä ja oli kutsunut koolle sukulaisensa ja lähimmät ystävänsä. 25. Kun Pietari oli astumassa sisään, Kornelius meni häntä vastaan ja osoitti kunnioitustaan heittäytyen hänen jalkojensa juureen. 26. Pietari nosti hänet ylös sanoen: "Nouse! Minäkin olen ihminen." 27. Keskustellen Korneliuksen kanssa hän meni sisään ja tapasi monta koolla. 28. Hän sanoi heille: "Te tiedätte, että juutalaisen miehen on lainvastaista seurustella vierasheimoisen kanssa tai mennä hänen luokseen. Jumala on kuitenkin osoittanut minulle, etten saa sanoa ketään ihmistä epäpyhäksi tai saastaiseksi. 29. Siksi lähdinkin vastaan sanomatta, kun minua tultiin noutamaan. Kysyn siis: miksi te olette minut noutaneet?" 30. Kornelius vastasi: "Neljä päivää sitten, juuri tähän aikaan päivästä, minä rukoilin kotonani tällä yhdeksännellä tunnilla. Yhtäkkiä edessäni seisoi mies yllään hohtavat vaatteet, 31. ja hän sanoi: 'Kornelius, sinun rukouksesi on kuultu ja almusi muistettu Jumalan edessä. 32. Lähetä siis sana Joppeen ja kutsu luoksesi Simon, jota kutsutaan myös Pietariksi. Hän majailee nahkuri Simonin talossa meren rannalla12.' 33. Niinpä lähetin heti sinulle sanan, ja teit hyvin, kun tulit. Nyt olemme siis kaikki Jumalan edessä kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua."

 

Pietari puhuu Korneliuksen talossa

 

34. Pietari alkoi puhua ja sanoi: "Nyt minä todella käsitän, ettei Jumala katso henkilöön 35. vaan että jokaisessa kansassa se, joka pelkää häntä ja tekee sitä, mikä on oikein, on hänelle mieleinen. 36. Hän lähetti sanan Israelin lapsille julistaen evankeliumia rauhasta, joka tulee Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen, joka on kaikkien13 Herra. 37. Te tiedätte tuon sanoman, joka lähti Galileasta ja levisi koko Juudeaan sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi. 38. Te myös tiedätte, kuinka Jumala oli voidellut Pyhällä Hengellä ja voimalla nasaretilaisen Jeesuksen, hänet, joka kulki paikasta toiseen, teki hyvää ja paransi kaikki Paholaisen valtaan joutuneet, sillä Jumala oli hänen kanssaan. 39. Me olemme kaiken sen todistajia, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa. Hänet he ripustivat puuhun ja surmasivat. 40. Mutta Jumala herätti hänet kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä, 41. ei kaikelle kansalle vaan Jumalan ennalta valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen kun hän oli noussut kuolleista. 42. Hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hänet Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi. 43. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

 

Pakanat saavat Pyhän Hengen

 

44. Kun Pietari vielä tätä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka olivat sanaa kuulemassa. 45. Kaikki ne uskovat, jotka olivat ympärileikattuja ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoiden päälle, 46. sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari sanoi: 47. "Ei kai kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" 48. Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimessä. Sitten he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

Amen!

Jumala on lähettänyt meidät kaikki, Häneen uskovat. Yhdessä ja yksin, henkilökohtaisesti!

 

 

 

 



sunnuntai 20. helmikuuta 2022

JUMALA YKSIN


 

 Jumala Yksin, olkoon kanssamme!

Jumalan rauhaa. Tänä aamuna sain nähdä herätessäni kuvan jossa oli kaksi vanhaa, aivan samanlaista puukkoa asetettu rinnan näytille. Vai oliko ne miekkoja?Ne olivat sellaiset pajassa valmistetun näköiset. Kahvassa niissä oli kaksi popniitin näköistä? Kyselin Herralta mitä näillä haluaa kertoa jos Häneltä on? Rukoiltuani ja suunnitellessa ylösnousua vuoteelta, näin vielä kuin puhelimen näppäimistön. Sen kolme ensimmäistä näppäintä vasemmalta, ylhäältä oli valaistu. Ensimmäinen oli a, toinen l, kolmas p, siitä muodostui alp. Kun sitten aloin tuota avaamaan myöhemmin, tuli tuosta vastaan:

Kun luku 1000 ALp tuhat kirjoitetaan kirjaimin on

sanan lukuarvo 111 eli sama kuin sanojen ALHYm
HWA AhD Jumala on yksi. Luku 111 muodostuu
kolmesta ykkösestä. 

Entä sitten nuo puukot/ miekat? Mitä ne kuvastaa? Maailman sotaa? Hengellistä sotaa avaruuden henkivaltoja vastaan. Sitä sotaa käymme jatkuvasti. Siihen Jumala on antanut meille varustuksen, joka meidän tulee pitää vahvasti yllä:

Jokaisella varusteella on oma tehtävänsä:
– Vyö pitää viittaa ylhäällä niin, että kulkeminen on helppoa. Vyöhön myös kiinnitettiin miekka. Vyö kuvaa totuutta siitä, että Jumala on olemassa ja voi auttaa.
– Rintaa, eli myös sydäntä, suojaa haarniska. Kristuksen vanhurskaus suojaa elintärkeän sydämeni kokonaan.
– Kengät auttavat eteenpäin kulkemisessa, varsinkin kivikkoisessa maastossa. Evankeliumin eteenpäin vieminenkin on Jumalan teko, sillä kristitty kulkee hänen ”saappaissaan”.
– Palavat nuolet olivat roomalaisajan pelätyimpiä aseita. Usko Kristukseen suojaa sekä ulkoapäin että omasta mielestä tuleviin syytöksiin.
– Jeesuksen antama pelastus varjelee meitä taistelukypärän tavoin.
– Miekka, jolla taistelija voi iskeä takaisin, on Jumalan sana eli Raamattu. Tuota miekkaa Jeesuskin käytti vihollista eli saatanaa vastaan, vastaamalla aina tälle: " Kirjoitettu on"

Tuota taistelua meidän ei tule käydä yksin vaan yhteisrintamassa, Taivaallisena seurakuntana, siskot ja veljet yhdessä. Ketään ei saa jättää yksin. Me olemme yhtä perhettä eikä sitä sidonnaisuutta Kristuksessa saa rikkoa. Löysin vielä todella hyvän tekstin, jossa juurikin kerrotaan noista kahdesta miekasta:
 
Raamatunkohdan taustaksi on ensin katsottava kertomusta siitä, kuinka Jeesus lähetti opetuslapsiaan julistamaan sanomaa ja valmistamaan Jeesuksen tuloa lähiseudun kyliin.

     Tämän jälkeen Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja
     lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän
     aikoi itse mennä. ... "Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle.
     Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää
     matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. [Luuk. 10:1, 3-4]


Jeesus halusi opetuslasten aivan käytännössä oppivan, että Jumala haluaa itse varustaa työntekijänsä. Jeesuksen seuraajat julistavat sanomaa Jumalan huolenpidosta. Julistus ei ole kovin uskottavaa, jos julistajat eivät itse elä sanomansa mukaan. Opetuslasten täytyi siis lähteä liikkeelle aivan korostetun huolettomasti. Mukana ei saanut olla edes tavalliselle matkalaiselle tyypillisiä varusteita. Tuli luottaa siihen, että Jumala pitää huolen kaikesta.

Tässä kysymässäsi kohdassa tilanne oli muuttunut. Nyt eivät riittäneet enää jalkineet ja laukutkaan. Oli otettava mukaan jopa miekkoja:

     Jeesus sanoi opetuslapsille: "Kun lähetin teidät matkaan ilman kukkaroa,
     laukkua ja jalkineita, niin puuttuiko teiltä mitään?" "Ei mitään", he vastasivat.
     Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa,
     samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.
     Sillä tietäkää, että tämän kirjoituksen täytyy käydä minussa toteen: 'Hänet
     luettiin rikollisten joukkoon.' Kaikki, mitä minusta on lausuttu, saa nyt
     täyttymyksensä." Opetuslapset sanoivat: "Herra, tässä on kaksi miekkaa."
     "Riittää", hän vastasi. [Luuk. 22:35-38]


Nyt ei oltu saarnamatkalla. Jeesus varoitti opetuslapsia, että rauhan tilasta oltiin siirrytty sotatilaan. Matkalaiset tarvitsivat miekkoja yleensä suojaksi maantierosvoja vastaan. Pian Getsemanessa tultiin kohtaamaan joukko Jeesuksen vangitsijoita, jolloin miekat saattoivat olla tarpeen.

Jukka Norvanto selittää tätä kohtaa mielestäni viisaasti: Jeesus osoitti, kuinka kristitylläkin on oikeus puolustautua, jos hän on joutumassa rikoksen uhriksi. Myös Paavali opetti kirjeissään, että esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen kuuluu, että väärintekijöitä vastaan saa puolustautua.

Sama ohje ei kuitenkaan koske Jeesuksen puolustamista. Saarnamatkalla Jeesusta julistavilla opetuslapsilla ei ollut mukanaan edes turvaa nälkää vastaan miekoista puhumattakaan. Getsemanessa Jeesus torui opetuslapsia juuri mukaan otettujen miekkojen väärinkäytöstä:

     Kun Jeesuksen seuralaiset näkivät, mitä oli tulossa, he sanoivat:
     "Herra, iskemmekö miekalla?" Yksi heistä iskikin ylipapin palvelijaa
     niin että tämän oikea korva irtosi. Mutta Jeesus sanoi: "Ei! Antakaa
     tämän tapahtua." Hän kosketti miehen korvaa ja paransi hänet.
     [Luuk. 22:49-51]


Kaksi miekkaa -otsikon alla on siis toisaalta kerrottu lyhyt tarina Getsemaneen valmistautumisesta. Mutta samalla se opettaa kristityille pari suurta ajatusta: Yhteiskunnallisen järjestyksen ja oman turvan vuoksi on lupa varustautua ja puolustautua. Hengellisiä asioita tai Jeesusta ei sen sijaan voi puolustaa mitenkään väkivalloin tai voimakeinoin.


 
Nuo miekat siis kuvastavat tuota evankeliumia Luukkaan 10 mukaan. Hän lähettää meidät kaksin, mukana tuo varustus. Kiitos Jeesus Kristus! VAIN SINÄ YKSIN!!!
 
Amen. 
🙇‍♀️👑🙇‍♀️👑🙇‍♀️👑🙇‍♀️

lauantai 19. helmikuuta 2022

LÄPI TAIVASTEN KULKENUT, JEESUS

 






 Herran Rauhaa, olkoon Hän kanssamme  ...

Tänä aamuna kun heräsin ja kävin rukoukseen, näin siinä samalla mitä ihanimman kuvan. Tuo kuva liikkui. Näin kuinka Jeesus askelsi valkoisessa vaatteessaan, avaruuksissa, kohti minua, niin että kohta Hän oli aivan yläpuolellani. Tuo kuva näky oli lohduttava.

Kiitin Jeesusta, että Hän on kanssani. Pyysin että Hän antaisi jonkun Sanan paikan avaamaan tuota ihanaa kuvaa. Tuo toteutui kun menin noustuani ja syötyäni aamupalan, kirjoittamaan aamun avauksen watsapp ryhmääni. 

Jaoin Raamatun paikan, joka sisälsi jakeen joka kuvasti tuota saamaani näkyä, johon ei ole juuri muuta lisättävää. Sana puhukoon puolestaan:

KR 1933/-38
Hebr. 4:14 Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. 

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)

Hebr. 3:1 Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen, 
Hebr. 6:20 jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti. 
Hebr. 7:26 Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut, 
Hebr. 9:11 Mutta kun Kristus tuli tulevaisen hyvän ylimmäiseksi papiksi, niin hän suuremman ja täydellisemmän majan kautta, joka ei ole käsillä tehty, se on: joka ei ole tätä luomakuntaa, 
Hebr. 9:12 meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kerta kaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. 
Hebr. 10:23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; 

Biblia (1776)

Hebr. 4:14 Että siis meillä suuri ylimmäinen Pappi on, Jesus Jumalan Poika. joka taivaisiin mennyt on, niin pysykäämme siinä tunnustuksessa;

Amen!!!

TULE TULE JEESUS:  https://www.youtube.com/watch?v=fNCvW_imNeA

 

 

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

ONNENI ON OLLA JUMALAA LÄHELLÄ

 


 Herran Armoa ja Rauhaa arkeemme ..

Tänään rukoiltuani aamulla, näin kuvan juuri ennen ylösnousua. Ajattelin, että liekkö tuo mitään tarkoitti, mutta nyt pari tuntia näkemästä sitä uudelleen mietin ja kuin sielun silmin katselin.

Tuossa kuvassa näin valkoisen henkilöauton tulevan suoraan edessäni, minua kohti. Näytti että siinä olisi ollut hieman mäkeä, eli auto tuli kuin alaspäin. Kohta auto laittoi vilkun päälle ja kääntyi oikealle.

Olen joskus saanut näitä auto kuvia, mutta siitä on jo aikaa. Nyt tuo kuva alkoi avautumaan. Tämä on henkilökohtainen näky jollekkin tai joillekkin, näin koen. Tuo auto tuli kuin ylhäältä, edestä, Taivaan valtakunnasta. Se oli väriltään valkoinen, eli vanhurskauden väri. Se oli tarkoitettu jollekkin kuin Jumalan Armon ja Pelastuksen kulkuneuvoksi. Kohta tuo auto laittoi tuon keltaisen vilkun päälle, näyttäen että "kääntymys" on tapahtumassa ja suunta oli siihen ainoaan " oikeaan". 

Kiitos Jeesus, kelle tai keille tämän oletkaan tarkoittanut, sillä Sinä olet todella se ainut ja oikea; tie totuus ja elämä.  Ehkä tämä oli rukous vastaus rukouksiini ja niin monen rukous läheistensä pelastumiseen.

🙇‍♀️👑🙇‍♀️

Arkinen elämä puhuu meille paljon Jumalasta, vaikkemme aina huomaa. Jumala haluaa kuitenkin olla meitä aina lähellä ja kohdata arkisimpienkien askareiden keskellä. 

"Mutta minun onneni on olla lähellä Jumalaa , minä panen turvani Herraan Jumalaan, 
kertoakseni kaikista sinun töistäsi." Psalmi 73:28

Amen.


tiistai 15. helmikuuta 2022

SANOMA RAKKAALLENI; 15.2.2022.

 



Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 15.2.2022.

 Sinä saat luottaa minuun.Valheen valta ei kestä edessäsi sillä minä olen kaikkivaltias. Minut olet ottanut suojaksesi saat siitä iloita ja riemuita. Vien sinut minun töihini, siis nosta katseesi ylös kohti kirkkauden kuningasta. Haluan sinut kokonaan omakseni. Valhe joutuu väistymään elämästäsi sillä minä tulen ja poistan pimeyden joka on saartanut elämääsi. Tahdothan kulkea minun teitäni. Älä pelkää sillä minussa kun olet sinun ei tarvitse vavista. Tahdon sinun viedä eteenpäin valkeus on oleva sinun pukusi. Minä johdatan ja ohjaan sinua. Et ole koskaan yksin. Minä haluan sinun tuovan eteeni kaikki vaikeutesi. Minä totisesti sinut vapautan. Olethan iloinen ja toiveikas sillä minussa saat nämä asiat elämääsi. Valkeus ja kirkkaus on oleva sinun pukusi. Rakkaani en jätä sinua, ole varma siinä, sillä olen kukistanut kaikki pimeyden vallat. Iloitse rakkaani.

 

maanantai 14. helmikuuta 2022

CATHERINE BOOTH; ARMYMOTHER

 

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Catherine_Booth

Herätys! Siskot ja Veljet! Herätys!
 
Tänä aamuna kun olin rukouksessa, silmät kiinni näin kuin valokuvan joka oli vanhanaikainen, mustavalko kuva ja siinä oli hieman vanhempi nainen. Tunnistin hänet hatusta pelastusarmeijalaiseksi. Tätä jäin ihmettelemään ja pyysin Herralta vahvistusta. 
Äsken Googletin tuota aihetta ja tuo kuva tuli vastaan. Nyt olen hyvin ihmeissäni .. tuo Catherine ja kuva hänestä on niin täysin saman näköinen kuin kuvani. Minulle näytettiin tuota kuvaa ....
Mitä Herra tahtoo tällä sanoa? Olin aivan häkeltynyt tuosta kuvasta ja tuosta että löysin tuon saman kuvan!
Ehkä elämää tuollaisessa antaumuksessa, palvellen lähimmäistä.

Herra avaa!
... ja Hän alkoi avaamaan. Löysin tuossa linkissä olevan William Boothin profetian, joka todella toteutuu nyt kovaa vauhtia. Hän on Catherinen puoliso. Jumala haluaa varoittaa ja muistuttaa meitä tästä profetiasta. Hän haluaa meidän olevan kuin äänitorvet ja kirkkaat soihdut! Että julistamme tuota profetiaa varoitukseksi.
Mietin miksi Hän näytti minulle juuri Catherinen kuvaa eikä Williamin? Mutta tuo avasi minulle sitä, että Cathrinesta kutsuttiin Pelastusarmeijan äidiksi. 

Nousi vahvasti sydämelle, että haluaako Herra osoittaa tuon tehtävän minulle, kun tämän näytti? Että tätä sanomaa/profetiaa tulee nyt jakaa, kaikilla mahdollisilla tavoilla. Minuakin on monissa piireissä kutsuttu äiti hahmoksi. Tuntuu hieman pelottavalta sanoa tai ajatella näin, sillä en tahdo itseäni korottaa.

 

Uskomattoman tarkka kuusiosainen profetia sadan vuoden takaa

 

Pelastusarmeijan perustaja ja liikkeen ensimmäinen kenraali William BoothWilliam Boothin profetiassa on kuusi kohtaa. Kun muistamme, millaisissa olosuhteissa Booth profetian yli sata vuotta sitten sai, voimme vain hämmästellä sen osuvuutta ja terävyyttä. William Boothin aikana kristinuskolla ja kirkoilla oli vielä vankkumaton asema. Lähes kaikki kuuluivat kirkkoon.  Tuolloin meidän aikanamme tavallisiksi käyneet avioerot, avoliitot, samaa sukupuolta olevien viralliset parisuhteet olivat jotain, mitä kukaan ei osannut edes kuvitella.

 

Yhtä mielikuvituksellisilta tuntuivat ajatukset kristinuskosta siivotuista kouluista, uskonnon julistamisesta yksityisasiaksi ja kirkkojen päätyminen ravintoloiksi tai bingohalleiksi. Kaiken tuon perusteella voimme sanoa, että parhaimmalla mahdollisellakaan arvauksella Booth ei olisi voinut osua profetian sisältämään tekstiin. Jo tältä pohjalta koeteltuna hänen profetiansa on aito ja Jumalalta kirkoillemme ja seurakunnillemme vakavaksi varoitukseksi tarkoitettu.

 

Tässä ovat William Boothin profetian sisältämät kuusi kohtaa:

 

 

1. Kristinusko ja Jumala siivotaan yhteiskunnan marginaaliin

 

”Noina aikoina politiikka ei tunne eikä tunnusta Jumalaa. Koko läntisen maailman virallinen valtiopolitiikka on sellaista, että hallinnon eri tasoilla ei enää pelätä Jumalaa. Eurooppaa hallitsee uusi poliittisten johtajien sukupolvi, joka ei pienessäkään määrässä ota päätöksissään huomioon Jumalaa.”

 

William ja Catherine Boothin perhekuvaJumalan sijasta maailmaa hallitsee mammona. Kaikki asiat mitataan taloudellisilla intresseillä. Jumala, joka käskee pyhittämään lepopäivän, on tuotannon, tehokkuuden ja kaupankäynnin kannalta häiriötekijä. Siksi hänet käskyineen on siirrettävä pois julkisuudesta, yhteiskunnan marginaaliin ja yksityisasiaksi.

 

Valtioiden päämiehet ja muut päättäjät, jotka aikoinaan toivottivat kansalleen Jumalan siunausta ja kertoivat rukoilevansa maansa puolesta, joutavat historian roskakoriin. Tilalla ovat reaalipoliitikot ja kylmään järkeen luottavat tuoton maksimoijat. Rohkaiseva poikkeus tästä on presidenttimme Sauli Niinistä uudenvuodenpuheeseen sisällyttämine siunauksentoivotuksineen.

 

2. Taivas ilman helvettiä

 

”Silloin julistetaan taivasta ilman helvettiä. Tulee päivä, jolloin tapahtuu suuri irrottautuminen siitä, mitä Raamattu nimittää täyden totuuden evankeliumiksi. Silloin Raamatun profetian mukaisesti saarnataan korvasyyhyyn. Kuulijat määräävät, mitä saarnatuoleista julistetaan: ”Puhukaa lempeitä, makeita sanoja. Puhukaa taivaasta, jättäkää meidät vapaiksi, jotta emme joutuisi rasittumaan, kun saarnaatte helvetistä.”  

 

Tämä William Boothin profetian kohta ei selityksiä kaipaa. Riittää kun avaamme Raamattumme ja luemme sieltä:

”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja. (2 Tim.4:3-4)

William Booth toimi kiertävänä evankelistana puhuen mieluiten köyhien kaupunginosien kaduilla ja toreilla. Hän järjesti mielellään myös värikkäitä evankeliointitapahtumia. 

3. Anteeksiantamusta ilman parannuksen tekemistä

 

”Tuolloin kristikunta on täynnä anteeksiantamusta ilman parannuksen tekemistä. Kristikunnasta katoaa se Raamatun oppi, että anteeksisaamista ei voi olla ilman parannuksentekoa synnistä.”

 

Yhä useammin hengelliset puheet ja saarnat tuntuvat viestittävän: ”Tule sellaisena kuin olet – ja jää vapaasti juuri sellaiseksi kuin olet”.  Puheella synnistä ja parannuksenteosta ei haluta pahoittaa ihmisten mieliä. Synnistä, parannuksenteosta, pyhästä elämästä ja itsensä Jumalalle pyhittämisestä ei enää saarnata. Sellaisen myötä armo on käynyt niin halvaksi, ettei Jeesuksesta tarvitse paljon edes puhua.

 

4. Perusteetonta pelastusiloa

 

”Päivinä ennen Jeesuksen tuloa monet ovat täynnä pelastusiloa, vaikka eivät ole uudestisyntyneet ylhäältä.”

 

Jeesuksen opetus siitä, että ainoa tie Jumalan luo kulkee hänen kauttaan, on unohtumassa. Moni uskoo, että kukin tulee uskollaan autuaaksi. Tämä ei ole ihme, kun myös monet papit tuntuvat ajattelevan, että kaikilla uskonnoilla on sama jumala, jonka luo on monta tietä. Jokainen voi siis tuunata itselleen oman jumalan, niin hyvän ja rakastavan, ettei synnistä tarvitse pelätä rangaistusta. Ja kuinka rangaistusta voisi edes olla olemassa, kun helvetti, josta Jeesus puhui, on keksitti vain ihmisten pelottelemiseksi.

 

5. Uskonto ilman Pyhää Henkeä

 

”Noina aikoina tulee olemaan paljon uskontoa ilman Pyhää Henkeä.”

 

Kun Raamattu riisutaan ihmeistä selittämällä ne tieteellisesti mahdottomina pelkiksi vertauskuviksi tai mielikuvituksen tuotteeksi, myös Pyhä Henki ihmeineen, merkkeineen ja armolahjoineen käy mahdottomaksi. Uskosta tulee tieteisuskolla marinoitua uskonnollisuutta, jossa rituaalit ja perinnäissäännöt ovat korvanneet elävän uskon, neitseestä syntyneen ja kuolleista ylösnousseen Jeesuksen sekä yhä vieläkin ihmeitä tekevän Jumalan.

 

Raamatussa kuvataan voimatonta kristillisyyttä, joka toimii ilman Pyhää Henkeä. Sellainen on uskonnollisuutta ja tämän maailman tapoihin mukautunutta kulttuurikristillisyyttä, joka ei puhuttele eikä haasta muutokseen ja parannuksentekoon:

”heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman.” (2 Tim. 3:5)

William Boot tervehtii autossa matkatessaan kadun varteen kertynyttä väkijoukkoa 

6. Kristinusko ilman Kristusta

 

”Kristikunta elää ikään kuin ilman Kristusta. Kristus ei ole siellä, missä veri ja tuli eivät ole voimassa - kieltäkää noista sanoista toinen, ja teillä on kristillisyyden muodot, mutta teillä ei ole Kristusta."

 

Veri ja tuli olivat William Boothille niin tärkeitä, että hän liitti sanat Pelastusarmeijan vaakunaan. Ilman Jeesuksen syntiemme sovitukseksi vuodattamaa verta meillä ei ole pelastusta. Ilman Jeesuksen seuraajille luvattua Pyhää Henkeä Jeesuksen seuraajien seurakunta on voimaton ja tämän maailman tuulten heiteltävissä.

 

Viime vuosien aikana on yhä useammin kuultu jopa pappien torjuvan Raamatun sanan syntien sovittamisesta Golgatan ristillä. Tämän he perustelevat Jumalan suunnattomalla rakkaudella kaikkia ihmisiä kohtaan. He sanovat, ettei Jumala, joka on rakkaus, olisi voinut ikinä lähettää Poikaansa kärsimään niin tuskallista ja veristä kuolemaa.  Niinpä sovitusopin täytyy olla ihmisten väkivaltaan taipuvaisen mielikuvituksen tuotetta.

 

Monissa kirkkokunnissa on toteutumassa Laodekian seurakunnan kolkko esimerkki: Jeesus Kristus, jota Raamatussa, tunnustuskirjoissa, kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä sanotaan kirkon ja seurakunnan pääksi, ollaan käytännössä työntämässä seurakunnan seinien ulkopuolelle.

 

Surullisen esimerkin siitä, mitä jälkikristillinen ja Jeesuksen hylännyt aika on, tarjoaa Helsingin seurakuntien lehti Kirkko ja kaupunki. Se julkaisi 16.4.2014 Juhani Huttusen kirjoituksen, jonka kaltaisia on vuosittain saatu pääsiäisen aikoihin lukea Helsingin Sanomien palstoilta.

 

Seurakuntien kustantaman lehden kirjoituksen punaisena lankana on Raamatun pääsiäisajan kertomusten uskottavuuden kyseenalaistaminen. Mukaan oli myös otettu Helsingin yliopiston eksegetiikan dosentin pastori Matti Myllykosken jo vuosien ajan mediassa omana ”pääsiäistervehdyksenään” toistamat väitteet: Kuvaus pääsiäisaterialla tapahtuneesta Jeesuksen ja opetuslasten ehtoollisenvietosta on tekstiin jälkeenpäin tehty keinotekoinen lisäys. Jeesus naulittiin ristiin jo ennen Raamatun kertomaa ajankohtaa ja päätyi rikollisten joukkohautaan.  

 

Kristinusko ilman Jeesuksessa ihmiseksi syntynyttä Jumalaa, ilman syntien sovitusta Golgatan ristillä ja pääsiäisaamun ylösnousemusta ei tarjoa pelastusta eikä iankaikkista elämää. Yksin ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika Jeesus voi pelastaa. Hän on ainoa tie, totuus ja elämä, ainoa tie Jumalan luo.

 

 

Pelastusarmeijan vaakunassa ovat William Boothille tärkeät sanat VERI JA TULIProfetian tarkoitus on varoittaa ja johtaa parannukseen

 

Paavali julistaa (Gal.1:8), että vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille toisenlaista evankeliumia, niin hän olkoon kirottu. Tuohon aikaan ei ollut vielä virkapapistoa, piispoja eikä teologian tohtoreita, joten Paavali käytti varoituksessaan valheopettajista korkeinta tuolloin mahdollista auktoriteettia eli enkeleitä.

 

Miksi Paavali käytti noin kovia ja jyrkkiä sanoja? Siksi, että evankeliumi ilman ”verta ja tulta” tuo väistämättä mukanaan kirouksen sekä julistajalle että valhe-evankeliumin vastaanottajalle. Ilman Kristusta ei kenelläkään ole pelastusta. Jeesus on ainoa tie Jumalan luo. Kaikki muut tiet vievät iankaikkiseen vaivaan ja kadotukseen. Pitäkäämme siis kaksin käsin kiinni Raamatun Sanasta, verestä ja tulesta!


***********
 
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
1. Korinttilaiskirje 13:1‭-‬13 FB38
https://bible.com/bible/365/1co.13.1-13.FB38
 
**************

Boothien usko oli ehdotonta: Jumalan kuului saada heissä kaikki! Tähän vaikutti myös heidän metodistitaustansa ja innostuksensa amerikkalaisesta pyhitysliikkeestä. Erityisesti Catherinea motivoi hänen perusteellinen Raamatun tuntemuksensa, raittiusaate ja pyrkimys täydelliseen sukupuolten väliseen tasa-arvoon. William taas oli karismaattinen johtaja ja tiesi, mitä köyhyys on. Molemmat olivat hyviä puhujia.
 
Tämä on nyt puhuttanut koko päivän, en oikein muuta osaa ajatella.
Herra, Jeesus Kristus, johdata ja ohjaa nyt vahvasti tässä asiassa ja tapahtukoon kaikilla tasoilla tässä asiassa Sinun Tahtosi. Sinä tiedät, mitä tahdot mionun ja meidän tekevän.
 
Amen.

lauantai 12. helmikuuta 2022

"SE ON TÄYTETTY"

 


 Shalom, Herrassa, Jeesuksessa Kristuksessa. 

Olen taas ommellut ja tehnyt noin viikon ajan, "Se on täytetty ristejä" ja ne ovat taas minua siinä tehdessä puhutelleet niin että välillä olen huomannut olevani siinä ompelukoneen ääressä suu hymyssä ja kädet välillä ylös ojennettuina, Amenta kuiskaten.

Halusin niitä ajatuksia tässä teillekin jakaa, sillä ristien valmistus kertoo minulle uskon tiestä, alusta loppuun. 

Kun alan valmistamaan ristiä/ ristejä, sillä teen niitä kerralla aina useamman. Valitsen ensin kankaan, niin kuin ihmisten kalastaja, etsimme tuon ihmisen joka on valmis pelastuksen tielle elämässään. On monenlaisia kankaita, kuin on myös ihmisen luonteita. Osassa on virheitä, mutta kaikki on minulle yksilöllisiä. On ulkokultaisia ja kimaltavia, ylpeyttä täynnä. Jotkut on liukkaita eikä niistä tahdo saada pidettyä kiinni. Jotkut niin niin jäykkiä että käännytys työ ja ohjaus on vaikeaa. Jotkut taas niin ihanan pehmeitä, että työ niiden kanssa on todella ihanaa ja helppoa. Mutta on myös niitä karheita kankaita, jotka saa kädet rikki niitä tehdessä. Näin on ihmiset, niin kuin nuo kankaani.

 Levitän kankaan pöydälle, oikeat puolet vastakkain. Näin tapahtuu myös kun alan keskustella tuon ihmisen kanssa. Levitämme hänen elämänsä siihen eteen. Sitten piirrän kankaalle kaavakuvan rististä, eli kerron evankeliumia, Jumalan Sanaa todeksi, tuoden myös omia todistuksia, mitä Jumala on armossaan tuonut elämääni. 

Leikkaan kappaleet irti kankaasta, eli alamme erottautua siitä vanhasta joka ihmisen elämässä on. Luomme uutta. Seuraava vaihe on ommella palat yhteen, niin kuin tapahtuu kun tuemme ihmistä ottamaan askeleen seurakunta yhteyteen, kasvamaan ja vahvistumaan ensiaskeleissaan uskontielle. Etsimään hänelle sopivia uskovia sisaria ja veljiä tukemaan häntä. Yhdistää hänet ennenkaikkea Jeesukseen Kristukseen.

Kun tämä on tehty, leikkaan kaikki turhat osat pois, se on kuin oksastus, jossa ihmisen kaikki turhuus karsiutuu pois, se mitä maailmasta on meihin tarttunut. Se tapahtuu Jumalan toimesta ihmisen uskon kasvaessa. 

Sitten käännän tuon ristin, että sen oikeat puolet tulee näkyviin, eli tuemme häntä tulemaan näkyväksi uskossaan. Tunnustamaan suullaan uskonsa ja alkaa tekemään niitä hyviä töitä Jumalan valtakuntaan. 

Lopuksi täytän ristin vanulla ja suljen sen kuin sinetiksi ommellen. Siitä on tullut Jumalan oma, Jumalan lapsi. Jumalan sovitustyö on antanut tämän täyteyden Kristuksessa myös ihmiselle. Sitten vielä vielä viimeistelen tuon ristin tekstillä: "SE ON TÄYTETTY". Sillä niin on kirjoitettu ja todeksi tehty että Jeesus Kristus ilmoitti sen Isälleen, viimeisinä sanoina ristillä, että sovitustyö meidän puolestamme oli tehty/ TÄYTETTY, eikä mikään sitä voinut estää. Kuolema oli kukistettu ja se on kaikille jotka sen haluaa ottaa vastaan.  

Joh.19: 30.Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.

Näin minulle ristit puhuu, kun niitä jaettavaksi valmistan. Niissä on Jeesuksen koko sanoma, meille kaikille. Se on yksi osa Jumalan työtäni. Työtä, jonka Jumala itse minulle näytti ja sille olen kuuliainen.

 

Kiitos Jeesus Kristus, kaikesta mihin minua ja meitä kulkevat ja ohjaat.

👑📿

Amen.

torstai 10. helmikuuta 2022

SANOMA RAKKAALLENI; 9.2.2022.

 


  Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 9.2.2022.

 Olet minun silmäteräni. Muista että olen kaiken vallan pää. Minulle on kaikki vallat ja voimat alistettu. Ei mikään eikä kukaan voi sinua riistää minun kädestäni. Kaiken voit minussa joka vahvistan sinua. Välillä tuntuu sinusta että olet eksymässä tule silloin minun eteeni ja pyydä Pyhän Hengen kosketusta. Tahdon sinua auttaa. Voit turvallisesti luottaa minuun. En sinua hylkää. Olen Karitsa joka kulkee edelläsi, voithan turvata minuun. Saat kokea Jumalan läsnäoloa ole luja ja rohkea.

***********

Amen.

maanantai 7. helmikuuta 2022

HÄN KUTSUI TYKÖNSÄ LAPSEN

 


 Siunausta sinulle uuteen päivään ja tähän uuteen aikaan johon Herra avaa meille ovia. Uutta kohti 🙏👼 👑 ... näin rukouksessa tänään suloisen kuvan. Se oli sellainen postikorttimainen jossa on noita pieniä valkopukusia lapsi enkeleitä. Näin Jeesuksen valtaistuimellaan ja sitten kuva siirtyi Hänen edessään olevaan pikku enkeliin. Tuo enkeli oli polvirukouksessa edessään olevan valkoisen kiven äärellä, se oli tuon pienen enkelin 👼 rukousalttari 👼🙏👑

Kiitos Jeesus että näin meitä lohdutat, meitä jotka kannamme eteesi nuo kaikki rukouksemme, kuin tuo pieni enkeli.. sinä 👼... ja minä 👼 ... me kaikki yhdessä 👼👼👼👼👼👼👼💓 Etsin tähän sopivaa laulua ja tulihan se vastaan. Se on suloinen kuin tuo saamani kuva. 💖 Liittyy tämän aamun näky kuvaani ...👼🙏 

Suojassa Enkelin : 

https://youtu.be/auh7ENajqSc

Heprealaiskirjeessä puhutaan Jumalan pojan ja enkeleiden suhteesta. Kirjeen mukaan Jumalan poika on enkeleitä suurempi. ”Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut: - Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.” (Hepr. 1:5.) Enkelit ovat palvelukseen lähetettyjä Jumalan sanansaattajia. Uskon kohde on Jeesus. Enkelit kuuluvat kuitenkin uskonelämään, ja sanoma enkeleistä on tarkoitettu kaikenikäisille.

 

Evankeliumi Matteuksen mukaan 18

1. Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?"
2. Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä
3. ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
4. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa.
5. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut.
6. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
7. Voi maailmaa viettelysten tähden! Viettelysten täytyy kyllä tulla; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta viettelys tulee!
8. Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen.
9. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen.
10. Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa ........

.................

Amen.

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

EROTTAUTUKAA

 


 Jumalan Rauha kanssasi...

Tänään sydämelleni nousi vahvasti ajatus, että meidän tulee nyt todella EROTTAUTUA! Astua peilin eteen ja katsoa minkälaista syntiä on elämässämme? Näin sieluni silmin kuinka asettauduin sielunvihollisen ja Jeesuksen Kristuksen väliin ja olemalla rehellinen itselle. Mitä minussa näkyy tarttuneen maailmasta? Se kaikki on sielunvihollisesta. Mitä minussa on sitä, mikä on Jumalan Sanan ja Tahdon mukaista? Se on Jumalasta, Jeesuksesta Kristuksesta. Pidä se mikä Hänestä on, pidä siitä tiukasti kiinni ja lisää sitä kaikkea hyvää mitä Hän on Sanassa luvannut. Raamattu on oikean ja väärän suuri mittapuu, joka määrittelee selvästi synnin ja pyhyyden. 

Moos.3:2 Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa,
3:3 mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi.'"
3:4 Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole;
3:5 vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan."
3:6 Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä; ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
3:7 Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot.
3:8 Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan.
3:9 Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?"
3:10 Hän vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin."
3:11 Ja hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?"
3:12 Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin."
3:13 Niin Herra Jumala sanoi vaimolle: "Mitäs olet tehnyt?" Vaimo vastasi: "Käärme petti minut, ja minä söin."
3:14 Ja Herra Jumala sanoi käärmeelle: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi.
3:15 Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."
3:16 Ja vaimolle hän sanoi: "Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, kivulla sinun pitää synnyttämän lapsia; mutta mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua vallitseva."
3:17 Ja Aadamille hän sanoi: "Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi;
3:18 orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.
3:19 Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."
3:20 Ja mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän äiti.
3:21 Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä.
3:22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"

Se mikä kuuluu sielunviholliselle, palauta se sille vasemmalla puolella olevalle, viholliselle takaisin ja ilmoita sille että erotat sen kaiken synnin itsestäsi ja käännyt nyt vain Herrasi puoleen. Pyytäen Häneltä joka oikealla puolellasi on, Jeesukselta Kristukselta, kaikki nämä maailmasta saadut synnit, jotka sinuun on tarttunut tavaksi asti, anteeksi. Hän antaa ne anteeksi, meille sanoen:

-”Mene, äläkä tee enää syntiä. ". 

Me itse valitsemme, mitä imemme itseemme ja mitä toteutamme itsessämme ja siksi meidän tulee oppia erottautumaan siitä mikä on maailmasta ja mikä Jumalasta. Se että elämme maailmassa, se kasaa meille kärsimyksiä, sairautta ja kaikkea muuta meille sopimatonta. Mutta nöyränä Jumalan Sanan mukaisesti ja Hänen tahdossa eläen, alkaa elämäämme sataa siunauksia.

Daniel1: 8. Mutta Daniel päätti lujasti olla saastuttamatta itseään kuninkaan pöydän ruualla ja viinillä, jota tämä joi, ja anoi hoviherrain päälliköltä, ettei hänen tarvitsisi itseään saastuttaa.
9. Ja Jumala salli Danielin saada suosion ja armon hoviherrain päällikön edessä.

Elämme lopun aikaa, jossa meidän tulee nyt erottautua, että olisimme nuo valot maailmassa, soihdun kantajat. Että meistä loistaa se kirkkaus täydellisesti, että olemme Jumalan omat! 

 2. Kor. 10. “ Vaikka elämmekin lihassa, emme lihan mukaan sodi…

Sota aseemme ei ole lihalliset, vaan voimalliset Jumalan kautta. Me voimme piiloutua paholaiselta niin kuin silloin pienenä, kun leikimme piilosta.
- Mikä on paras paikka piiloutua paholaiselta?
- Elää täydellisessä Jumalan rakkaudessa!
Jumala on rakkaus. Paholainen ei tunne rakkautta. Elää siinä rakkaudessa 100%:sti, sillä jo 1%:tin antautuminen paholaisen puolelle antaa sille jalan sijaa…

Päivitetään rukouksessa joka päivä se mitä päivän aikana olemme tehneet, Isä meidän rukouksen kautta.

Tämän halusin tänään jakaa ..

Amen. 

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

OLEN AVANNUT SINUN ETEESI OVEN





Herra on avaamassa ovia ..

Tuon kaksi näkyä eiliseltä ja tältä aamulta, joissa on samaa sanomaa ja ne liittyvät varmaankin toisiinsa.

Eilen rukous hetkessäni aamulla, sain nähdä kuvaa, jossa nainen näytti tulevan jostakin, kuin toimisto huoneesta ulos. Tuo ovi oli puinen ja siinä oli pieni lasi ikkuna. Hän tuli johonkin käytävään. Siinä tapahtui siis kulku avautuvasta ovesta johonkin tilaan.

 Kun rukoilin tänään ennen kuin ylösnousin, pyysin Herraa että Hän on kanssani tänäänkin ja tuolla lääkärin vastaanotolla johon olin menossa. Sain nähdä samassa kuvan, jota katselin jossakin aulassa. Siinä oli automaatti lasiovet joissa oli mustat kehykset/ pokat ja nuo ovet auvautivat itsestään, toinen toiselle sivulle ja toinen toiseen ja ulkona oli kaunista ja kirkasta. Nuo ovet oli samankaltaiset automaatti ovet kuin terveyskeskuksessa johon menen. Koin että Herra haluaa näyttää näin että Hän on avannut/ avaamassa ovet johonkin uuteen josta tulen käymään sisään. Kuljen/ kuljemme noista ovista johonkin tilaan, mitä se sitten onkaan. Ehkä tässä on sanomaa meille kaikille.

Kiitos Jeesus Kristus. 🙏👑🙏❤️

Avaa sydämesi ovi Jeesuksellehttps://youtu.be/injnrsquHfk

KR 1933/-38
Ilm. 3:8 Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.

KR 1933/-38
Matt. 16:19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa." 

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)

Jes. 22:22 Ja minä panen Daavidin huoneen avaimen hänen olallensa; ja hän avaa, eikä kukaan sulje, ja hän sulkee, eikä kukaan avaa. 

Amen.