sunnuntai 20. helmikuuta 2022

JUMALA YKSIN


 

 Jumala Yksin, olkoon kanssamme!

Jumalan rauhaa. Tänä aamuna sain nähdä herätessäni kuvan jossa oli kaksi vanhaa, aivan samanlaista puukkoa asetettu rinnan näytille. Vai oliko ne miekkoja?Ne olivat sellaiset pajassa valmistetun näköiset. Kahvassa niissä oli kaksi popniitin näköistä? Kyselin Herralta mitä näillä haluaa kertoa jos Häneltä on? Rukoiltuani ja suunnitellessa ylösnousua vuoteelta, näin vielä kuin puhelimen näppäimistön. Sen kolme ensimmäistä näppäintä vasemmalta, ylhäältä oli valaistu. Ensimmäinen oli a, toinen l, kolmas p, siitä muodostui alp. Kun sitten aloin tuota avaamaan myöhemmin, tuli tuosta vastaan:

Kun luku 1000 ALp tuhat kirjoitetaan kirjaimin on

sanan lukuarvo 111 eli sama kuin sanojen ALHYm
HWA AhD Jumala on yksi. Luku 111 muodostuu
kolmesta ykkösestä. 

Entä sitten nuo puukot/ miekat? Mitä ne kuvastaa? Maailman sotaa? Hengellistä sotaa avaruuden henkivaltoja vastaan. Sitä sotaa käymme jatkuvasti. Siihen Jumala on antanut meille varustuksen, joka meidän tulee pitää vahvasti yllä:

Jokaisella varusteella on oma tehtävänsä:
– Vyö pitää viittaa ylhäällä niin, että kulkeminen on helppoa. Vyöhön myös kiinnitettiin miekka. Vyö kuvaa totuutta siitä, että Jumala on olemassa ja voi auttaa.
– Rintaa, eli myös sydäntä, suojaa haarniska. Kristuksen vanhurskaus suojaa elintärkeän sydämeni kokonaan.
– Kengät auttavat eteenpäin kulkemisessa, varsinkin kivikkoisessa maastossa. Evankeliumin eteenpäin vieminenkin on Jumalan teko, sillä kristitty kulkee hänen ”saappaissaan”.
– Palavat nuolet olivat roomalaisajan pelätyimpiä aseita. Usko Kristukseen suojaa sekä ulkoapäin että omasta mielestä tuleviin syytöksiin.
– Jeesuksen antama pelastus varjelee meitä taistelukypärän tavoin.
– Miekka, jolla taistelija voi iskeä takaisin, on Jumalan sana eli Raamattu. Tuota miekkaa Jeesuskin käytti vihollista eli saatanaa vastaan, vastaamalla aina tälle: " Kirjoitettu on"

Tuota taistelua meidän ei tule käydä yksin vaan yhteisrintamassa, Taivaallisena seurakuntana, siskot ja veljet yhdessä. Ketään ei saa jättää yksin. Me olemme yhtä perhettä eikä sitä sidonnaisuutta Kristuksessa saa rikkoa. Löysin vielä todella hyvän tekstin, jossa juurikin kerrotaan noista kahdesta miekasta:
 
Raamatunkohdan taustaksi on ensin katsottava kertomusta siitä, kuinka Jeesus lähetti opetuslapsiaan julistamaan sanomaa ja valmistamaan Jeesuksen tuloa lähiseudun kyliin.

     Tämän jälkeen Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja
     lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän
     aikoi itse mennä. ... "Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle.
     Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää
     matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. [Luuk. 10:1, 3-4]


Jeesus halusi opetuslasten aivan käytännössä oppivan, että Jumala haluaa itse varustaa työntekijänsä. Jeesuksen seuraajat julistavat sanomaa Jumalan huolenpidosta. Julistus ei ole kovin uskottavaa, jos julistajat eivät itse elä sanomansa mukaan. Opetuslasten täytyi siis lähteä liikkeelle aivan korostetun huolettomasti. Mukana ei saanut olla edes tavalliselle matkalaiselle tyypillisiä varusteita. Tuli luottaa siihen, että Jumala pitää huolen kaikesta.

Tässä kysymässäsi kohdassa tilanne oli muuttunut. Nyt eivät riittäneet enää jalkineet ja laukutkaan. Oli otettava mukaan jopa miekkoja:

     Jeesus sanoi opetuslapsille: "Kun lähetin teidät matkaan ilman kukkaroa,
     laukkua ja jalkineita, niin puuttuiko teiltä mitään?" "Ei mitään", he vastasivat.
     Silloin Jeesus sanoi: "Nyt on toisin. Jolla on kukkaro, ottakoon sen mukaansa,
     samoin laukun. Jolla ei ole rahaa, myyköön viitan päältään ja ostakoon miekan.
     Sillä tietäkää, että tämän kirjoituksen täytyy käydä minussa toteen: 'Hänet
     luettiin rikollisten joukkoon.' Kaikki, mitä minusta on lausuttu, saa nyt
     täyttymyksensä." Opetuslapset sanoivat: "Herra, tässä on kaksi miekkaa."
     "Riittää", hän vastasi. [Luuk. 22:35-38]


Nyt ei oltu saarnamatkalla. Jeesus varoitti opetuslapsia, että rauhan tilasta oltiin siirrytty sotatilaan. Matkalaiset tarvitsivat miekkoja yleensä suojaksi maantierosvoja vastaan. Pian Getsemanessa tultiin kohtaamaan joukko Jeesuksen vangitsijoita, jolloin miekat saattoivat olla tarpeen.

Jukka Norvanto selittää tätä kohtaa mielestäni viisaasti: Jeesus osoitti, kuinka kristitylläkin on oikeus puolustautua, jos hän on joutumassa rikoksen uhriksi. Myös Paavali opetti kirjeissään, että esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen kuuluu, että väärintekijöitä vastaan saa puolustautua.

Sama ohje ei kuitenkaan koske Jeesuksen puolustamista. Saarnamatkalla Jeesusta julistavilla opetuslapsilla ei ollut mukanaan edes turvaa nälkää vastaan miekoista puhumattakaan. Getsemanessa Jeesus torui opetuslapsia juuri mukaan otettujen miekkojen väärinkäytöstä:

     Kun Jeesuksen seuralaiset näkivät, mitä oli tulossa, he sanoivat:
     "Herra, iskemmekö miekalla?" Yksi heistä iskikin ylipapin palvelijaa
     niin että tämän oikea korva irtosi. Mutta Jeesus sanoi: "Ei! Antakaa
     tämän tapahtua." Hän kosketti miehen korvaa ja paransi hänet.
     [Luuk. 22:49-51]


Kaksi miekkaa -otsikon alla on siis toisaalta kerrottu lyhyt tarina Getsemaneen valmistautumisesta. Mutta samalla se opettaa kristityille pari suurta ajatusta: Yhteiskunnallisen järjestyksen ja oman turvan vuoksi on lupa varustautua ja puolustautua. Hengellisiä asioita tai Jeesusta ei sen sijaan voi puolustaa mitenkään väkivalloin tai voimakeinoin.


 
Nuo miekat siis kuvastavat tuota evankeliumia Luukkaan 10 mukaan. Hän lähettää meidät kaksin, mukana tuo varustus. Kiitos Jeesus Kristus! VAIN SINÄ YKSIN!!!
 
Amen. 
🙇‍♀️👑🙇‍♀️👑🙇‍♀️👑🙇‍♀️

2 kommenttia:

  1. Hes.21:
    14 Mutta sinä, ihmislapsi, ennusta ja lyö käsiäsi yhteen;
    tulkoon miekasta kaksi miekkaa,
    tulkoon kolme;
    se on surmattujen surmamiekka,
    miekka, joka surmaa suuretkin,
    joka kiertää heitä yltympäri,

    VastaaPoista
  2. Kahdella mielalla kuvattaneen alkavaa ihmistenvälistä taistelua, jolloin eksynyt taistelija häviää henkilökohtaisen taistelunsa ja lävistyttää itsensä kolmanteen miekkaan, joka on totuus eli eksyneelle lankeava tuomio.

    Kolmatta miekkaa ei vielä näytetty, koska tuomiopäivä on Raamatun 7-vuoden sodan lakatessa. (arviolta 1.5.2029)

    Sodan lakatessa kahden ensimmäisen miekan niitit 'herpoavat' ja vanhaan ei enään palata, koska uudessa ajassa ei kerätä toista laumaa, joka on osa lopullista järjestystä.

    VastaaPoista