Sanoma Rakkaalleni



 

 
Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu,
 on hän saava elämän kruunun
 jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!
                               
    Jaakobin kirje 1:12.  (33/38 )



💖 Rakkaan, uskovan veljen saamia Sanomia; Sanoma sinulle, Rakkaani! » 24 Loka 2018 :

1.
Kuinka teitä rakastan te Siionin tyttäret. Minä olen teidät kutsunut omikseni. Olen kätteni hipiään piirtänyt nimenne. Kukaan ei voi teitä riistää pois minun kädestäni ei edes kuolema. Tahdon että puhdistaudutte Karitsan veressä. Tulkaa minun tyköni ja vuodattakaa minun eteeni sydämenne. Tahdon että puhdistaudutte kaikesta saastaisuudestanne ja synnistänne. Minä tulen pian katso ettei kukaan riistä teiltä kruunuanne. Olen vereni vuodattanut edestänne että te tulisitte pyhiksi myös vaeltaessanne tätä tietä jonka olen teille aukaissut. Kiitä Luojaasi mielistyn kiitokseenne. Autuas se joka Minua kiittää Kuningasten Kuningasta ja Herrojen Herraa. Pankaa pois pelkonne tänä vaikeana aikana. Pelko ei ole minusta se on vihollisesta. Tahdon tehdä teidät lujiksi ja väkeviksi sodassa. Rakastan teitä rakkaani älkää peljätkö mitään olkaa kuuliaisia minulle. Koetelkaa kaikki pitäkää se mikä hyvää on. Tahdon pukea teidät armolahjoilla mutta en sitä voi tehdä jos sydämenne on puolinainen. Antautukaa minulle ehdoitta. Rakastakaa vihollisianne niin minä näytän teille verrattoman tien. Kuulkaa minua niin teidän sydämenne saa elää ja vuodatan teille vesipurojen lähteet. Lähde Jumalan pulppuaapi virta Herran täynnä on. Anna sen virrata. Amen

                           

                                   
2.💝 24 Loka 2018.
Nimi jolla minua kutsutaan on Jeesus Kristus Jumalan Sana. Olen voittanut kaikki perkeleen vallat Golgatalla. Tahdon että riiputte minun sanassani kun ahdistus kohtaa teitä minä en jätä teitä koskaan yksin. En hylkää ketään joka minun luokseni vilpittömin sydämin tulee. Rakkaani iloitsen kun saan kutsua teitä rakkaakseni. Olen kirjoittanut Korkea veisun siinä kerron rakkauteni teitä kohtaan. Katsokaa minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut Jeesuksen Kristuksen. Vuodatan teille iloani taivasten valtakunta on täynnä iloa sinne te olette matkalla kun kokonaan annatte rakkautenne minulle. Tahdon poistaa teistä pelokkaan sydämen. Tahdon antaa teille LUJAT DAAVIDIN ARMOT! Minä tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Älkää pelätkö sitä mikä maanpiiriä kohtaa. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon Minä en koskaan valehtele. Älkää luottako ihmisiin sillä ihminen ei voi auttaa kun huudat minua avukseni minä kuulen sinua ja tahdon hädän päivänä sinua auttaa ja johdattaa. Minun valtakunnassani ei ole masennusta vaan rauhaa rakkautta ja iloa Pyhässä Hengessä- Iloitkaa aina Herrassa vieläkin minä sanoin iloitkaa. Taivasten valtakunta on sisäisesti teissä. Rakasta Herraa Jumalaasi kaikesta sydämestä. Amen


                        

3. 💝 25 Loka 2018.
Minä en ole unohtanut kurjien huutoa. Minä Israelin Jumala kuulen teitä ja autan teitä kun huudatte koko sydämestänne minun puoleeni. Olen sinut Lunastanut ja verelläni ostanut. Olette minun rakas kansani. Minä olen rakkaus Minä olen Jeesus Kristus joka annoin elämäni että sinulla olisi iankaikkinen elämä. Kun vastaat minun pyyntöni tulen luoksesi ja aterioitsen kanssani. Kuinka minä ikävöinkään että saisin olla kanssasi. En voi sitä tehdä jos teet ihmisestä jumalan. Käänny yksin minun puoleeni niin minä vuodatan sinulle henkeäni. Kuinka kauan mutkittelet sinne tänne. Minun tieni on suora ja tasainen. Älä etsi apua ihmiseltä nyt on viisaitten neitsyeiden aika. Älä ole tyhmä neitsyt joka ei koskaan etsinyt apua minulta eikä yhteyttä minun kanssani . Rakkaani et kestä jos sinä et etsi minun yhteyttäni. Tulee päivä jolloin kukaan muu ei voi auttaa paitsi sinun mestarisi Jeesus Kristus. Kun turvasi on minussa sinulla ei ole mitään hätää. Olen edelleen Aabrahamin Iisakin ja Jaakobin Jumala, Herra Sebaot. Voi kuinka rakastan teitä kansani teidän silmänne on lumonnut minut. Hääjuhlat alkavat pian ole valmis sillä minä tulen pian. Pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Sillä joka minuun uskoo saa iankaikisen elämän. On tullut aika päättää minkä tien valitset. Minun sanassani on elämä syö sitä niin tulet ravituksi. On aika etsiä Herraa aikaa ei ole paljon. Tunnistanhan sinut kun seisot edessäni kerran kun kirjat avataan haluan että nimesi on siellä. Kutsun sinua tule minun rakkaakseni rakastan jokaista ihmistä mutta monelle en kelpää. Älkää rakastako maailmaa älkääkä mitään mikä maailmassa on. Kokoa aarteita taivaaseen. Kun etsit minua sinä löydät minut. Minun nimeni on Herra Sebaot tahdon että löydät minut sotajoukkojen Jumalana niin et koskaan enää pelkää mitään. rakkaani minun sydämeni halajaa saada rakkautesi. Älä luovu minusta vaan etsi minua kaikesta sydämestäsi niin löydät minut. Et voi tietää kuinka ihana paikka on taivas. Olen tehnyt sinne sinulle paikan taivaaseen. Se odottaa sinua kun pidät rakkaudestani kiinni loppuun asti. En jätä teitä ilman voimaani vaan vuodatan sen. Et voi saada voimaa kaksinaisella mielellä ja sydämellä. Rakkaani älä luovuta pidän sinusta kädelläni huolen. Älä murehdi. Amen

                                                                     
 4.💝 25 Loka 2018.
Vihollinen ei tule muuta kuin varastamaan tappamaan ja tuhoamaan Minä olen tullut että teillä olisi elämä ja yltäkylläisyys, Katso minuun älä katso vihollisen tekoja älä lue niitä. Päätä valita totuus minun sanani on totuus. Mitä enemmän luovut maailmasta sitä enemmän saat minualta. Jalo jaloja miettii ja jaloudessaan pysyy. Tahdon viedä sinut perille. Älä pelkää sillä minun valtakuntani tarjoaa sinulle elämän ja yltäkylläisyyden. Maailmasta et saa mitään pysyvää minulta saat ikuisen elämän kun pidät kiinni lupauksen antajasta Jeesuksesta Kristuksesta Hän on lupauksen antaja. Etsi minua niin löydät minut saat löytää aarteitani sanastani se virvoittaa sinun sydämesi uskomattomalla tavalla. Et saa mistään niin paljon kuin elävästä sanasta. Tulet hämmästymään sitä iloa joka virtailee minun sanastani. Luottamuksen Jeesukseen saat asettaa koko elämäsi hälle luovuttaa... elän sinussa ja toimin kauttasi jos annat minun sinua kuljettaa ja välillä kurittaa. Mikä on Isä joka ei lastaan kurita.. Älä petä minua pelkäävällä sydämelläsi vaan luota ja lujasti tartu minun lupauksiini kun on ahdistavaa. Minä hallitsen aina ja ikuisesti sentähden älä pelkää. Tahdon sinun saavan ikuisen elämän onnea jo nyt täällä ahjoissa maan vaeltaessasi. Kiitä asun kansani kiitoksessa ja sinun kiitollisesssa sydämessä. Autuas se joka kiitosta uhraa...Älä tuhlaa aikaasi aika on loppumassa ja minä tulen pian. Halleluja!


5.💝  26 Loka 2018.
Minä olen Herra sinun Jumalasi älä pidä muita jumalia. On tullut riisumisen aika. Tahdotko luopua epäjumalistasi. Minä en iänkaiken kutsu, Kutsun ihmistä kahdesti tai kolmesti se voi olla ajanjakso. Ota minun sanastani vaarin tahdon sinut omakseni siis ota kutsusta vaarin ja tule minun omakseni. Kateuteen asti halajan henkeä jonka olen laittanut sinuun,Halajan sinusta kateuteen asti siksi olen pitkämielinen sinua kohtaan. Minä tulen pian te jotka olette minun omiani valmistautukaa ja pitäkää kiinni ikuisesta elämästä minä annan siihen voimaa kukaan ei voi riistäää minun kädestäni sillä olen Kaikkivaltias. Suojaan teitä kädelläni niin kuin suurella armolla. Piiritän teitä armollani niin kuin kilvellä. Riippukaa minussa kiinni ja luopukaa kaikesta joka on tästä maailmasta olkaa pyhiä sillä minä olen pyhä annan siihen voiman. Rakkaani minä tulen pian voi jos saisin nähdä teidät valmistettuina,. Nyt on viisaitten neitsyeiden aika valmistautua kun pasuunaan soitetaan. Haluatko olla tyhmä neitsyt se on sinun valintasi tarjoan viisaitten neitsyeiden tulta. Rakkaani rakkaudessa ei pelkoa ole. Luota minuun jos tahdon valmistautua tulevia koitoksia varten neuvon ja ohjaan sinua älä pelkää en jätä teitä yksin minä tulen teidän tykönne ja olen kanssanne maailman loppuun asti. Te vietätte liian vähän aikaa sanasi edessä ja hiljaa minua kuunnellen. Minä en huuda enkä korota ääntäni älä sinäkään. Hiljaisuudessa sinua kiitetään Siionissa. Rakkaani rakastan teitä suurella intohimoisella rakkaudella. Sydämeni murehtii jos et luota minuun. Älä pelkää siitä kirjoittaminen ei minua kyllästytä. Poista pelko sydämestäsi minä tulen pian. Muista mitä olen sanonut Kaikki minä voin hänessä joka minua vahvistaa. En jätä teitä yksin olen taivaallinen isäsi mikä on isä joka hylkää lapsensa maallinen isä voi niin tehdä mutta minä en sillä Jumala on rakkaus. Rakastan teitä silmäsi ovat minut lumonneet rakastan nähdä kasvojasi kun olet minun edessäni. Kiitä sillä asun kansani kiitoksessa Minä tulen pian. Amen


6. 💝 27 Loka 2018.
Katsokaa kuinka suuri Hän on Jeesus Kristus. Minä tulen pian ja palkkani on minun mukani. Kaikkien silmät saavat nähdä niidenkin jotka minut lävistivät. Olen luvannut viedä sinut perille. Kun riiput kiinni minun rakkaudessani tulet pääsemään perille. Älä murehdi huomisesta päivästä sillä huominen pitää murheen itsessään. Minä olen A ja O alku ja loppu. Ei kukaan tule Isän tykö muutoinkuin minun kauttani. Oi kuinka teitä rakastan tahdon vuodattaa teidän päällenne rakkauteni. Rakastakaa te vastavuoroisesti minua sillä sitä minun sydämeni halajaa. Olette minun silmäteräni ja tiedätte miten arka paikka on silmäterä. Minä en salli kenenkään teitä vahingoittaa. Tahdon vuodattaa teille turvaani tänä aikana jolloin vihollinen riehuu valtoimenaan. Älkää katsoko älkääkä lukeko vihollisen tekoja. Halatkaa niin kuin vastasyntyneet minun sanaani sillä sieltä elämä lähtee. Puhdistautukaa ja vaeltakaa valkeudessa Niin minun vereni pesee teidät puhtaiksi kaikesta synnistä. Tahdon teitä rohkaista rakkaani,rakkaani ,rakkaani. Joko te uskotte että olette rakkaitani. Autuaat ne jotka uskovat vaikka eivät näe. Te ette näe ja silti te uskotte. Silmänne kiehtovat minut olette kansani ja teihin on minun mielisuosioni. Te jotka vaellatte kahta tietä tehkää parannus huomisesta päivästä et voi tietää siksi valmistaudu kohtaamaan Jumalasi. Uppoutukaa rakkauteeni sillä minä olen rakkaus. Miksi tuhlaat aikaasi jonninjoutavaan etsi minua että saisit elää. Aikaa ei ole paljon kumpaanko joukkoon tahdot kuulua. Vedän sinua puoleeni armosta sinun on aika tullut päättää kumpaako leiriin kuulut. En iankaiken kutsu. Vielä on pelastuksen päivä tule minun eteeni. Kahta tietä vaeltava on minulle kauhistus. Et voi koskaan kuulla minua niin kauan kuin sinulla on jakaantunut sydän. Tule jo minun omikseni niin alat kasvaa uskossa ja saan vuodattaa sinulle ikuista elämää.Puhdistautukaa te Herran sotaväki. Älkää olko niin kuin muinoin jolloin löytyi vain 300 urhoollista sotaan Israelin puolella. Tehkää parannus ja tulkaa kaikessa vaelluksessannne pyhiksi. Minä olen pyhä.

Taivas on niin ihmeellinen täynnä riemua suurta siellä saan nähdä Jeesuksen taivas on niin ihmeellinen ootko kerran siellä...
Niin oletko siellä?


7.💝  27 Loka 2018.
Rakkaani älä murehduta minua jatkuvilla epäilylläsi ja pelolla. Minä olen vastaus sinun elämääsi minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon. Sinä joka olet masentunut tahdon lohduttaa sinua iankaikkisella rakkaudellani. Minä se joka Minä Olen ja tulen pian noutamaan teidät luokseni että olisitte siellä missä minä olen. Tahdon antaa sinulle tehtäviäni ja armolahjoja sitä et saa puolittaisella sydämellä nyt on valmistumisen aika minun yliopistossani. Tahdotko tulla minun opetuslapsekseni. Voit tulla jos vaan tahdon. Rakkani rakastan teitä niin paljon minun sydämeni iloitsee kun vietätte aikaa kanssani rukoillen laulaen mínua ylistäen sillä asun kansani kiitoksessa. Älä luota Egyptin tuohon ruokosauvaan älä luota lihan käsivrateen vaan minuun joka olen kuollut ja ylösnoussut koko maailman takia. Minä olen ylösnousemus ja elämä. Minä suojeklen sinua älä pelkää niin monella on pelon kahle mutta minä olen kahleitten päästäjä kumaraan joutunut nouse ylös ja kiitä uudesta hengestä joka tulee ristiltäni saat iloita minussa vaikenakin hetkinä sillä minä en katso olosuhteisiin kun sinut näen. Kun pidät taivaan määränpäänäsi mikään ei voi horjuttaa sinua. Taivas kunpa tietäisit miten ihana paikka taivas on. Tahdon pelastaa sinut helvetin tulelta. Minulla on kuolemanja tuonelan avaimet. Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä joten rakkaani älä pelkää.


8.💝  27 Loka 2018.
Olkoon kielesi kuin kerkeän kirjurin kynä .Rakkaani olet minun rakastettuni. Tahdon viedä sinut perille . Taistelethan jalon uskon taistelun. Autan sinua kaikessa kun käännyt minun puoleeni. Kätken sinut siipieni suojaan kun koet olevasi taistelussa. Ne jotka minun nimeäni tunnustavat olen vuorilinna johon sinut pelastan. Et koskaan ole yksin se ei ole tunnekysymys se on uskon kysymys. Vahvistu rakkaani heikkoudesta niin kuin tekivät ennen muinoin pyhät uskon sankarit. Olen valmistanut tämän kaiken jokaiselle joka minun nimeäni tunnustaa ja minut Herraksensa tunnustaa ja omistaa. Tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Syö minun sanaani sillä sieltä saat voimaa ne ovat henki ja elämä rukoile lakkaamatta kutsu nimeä Jeesus niin saat voiton kaikissa tilanteissa. Älä ole murheellinen saat kyllä lohdutuksen ja minä tulen sinun tykösi ja lohdutan sinua kaikella sillä mitä taivas on täynnä rakkautta iloa ja rauhaa. Näämme pian olet minulle rakas. Tahdon sinun näkevän ne jotka eivät vielä tunne minua.


9.💝  29 Loka 2018.
Minä olen Jumalasi älä pidä muita jumalia. Tahdon sinut omakseni kokonaan. Puolittainen sydän ei minulle kelpaa. Kuinka kauan pidät puolittaista sydäntä. Tahdoisin jakaa teille lahjojani. Antaudu minulle kokonaan. Löydät minut kun etsit minua kaikesta sydämestäsi. Vihollinen tahtoo estää sinua mutta minä olen vihollista voimakkaampi. Minä tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukaan ota kruunuasi. Tahdon tehdä teidät perheeksi jossa ei ole eripuraisuutta että kokoontuisitte yhdessä hengessä ja teidän kuninkaani olisi minä Jeesus Kristus. Minä olen teidän aviomiehenne Herrra Sebaot. Kuinka olettekaan rakkaita minulle,. Tulkaa minun kasvojeni eteen riemulla. Siihen minä mielistyn. Joillakin on hyvin vaikeaa mutta minä olen porttien aukaisija minä avaan lukitut ovet älkää peljätkö sillä minlulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Kokoontukaa minun nimessäni niin minä olen teidän kanssanne usko ei ole tunnekysymys tahdon että luotatte minuun älkää olko niin kuin Israel joka valitti onko Herra meidän keskellämme vai ja jouduin heille vihastumaan. Älkää olko epäuskoisia vaan uskolla täytettyjä. Vuodattakaa koko sydämenne minulle niinkuin puhutte rakkaillenne täällä maailmassa. Ottakaa minut ykkössijalle elämässänne niin löydätte rauhan. Maailmassa teillä on ahdistus mutta olkaa turvallisella mielellä minä olen voittanut maailman.Riippukaa minussa kiinni tiukasti niin minä teidät pelastan kaikilta tulisilta koetuksilta.

Luen nämä sanat jotka ovat kirjoittanut ensin itselle. Ne ovat minulle myös lohdutus.


10.💝 29 Loka 2018.
 Rakkaani tahdotko ylistyslauluksi antaa elämäsi kokonaan. Tahdotko luopua kaikesta mikä sotii minun tahtoani vastaan. On tullut päätöksen aika. Päätä ja lujasti ripustaudu minun voimaani sillä sen totisesti annan sinulle kun etsit minua koko sydämestäsi. En ole tullut sinulta riistämään mitään vaan antamaan sinulle yltäkylläisen elämän. Kun pääset selville minun rakkaudestani et kaipaa enää mitään tästä maailmasta. Tahdon valloittaa sinut rakkaudellani sitä sitä minulla on paljon. Rakastan sinua tule minun omakseni kokoaan luovu siteistä tähän maailmaan. Tulen pian maailma pimene mutta minun omillani on aika juhlia. Tunnetko sen hetken läheisyyden jolloin minä tempaan teidät luokseni. Tahdothan olla valmis. Luota yksin minuun niin saat voiman rakkauden ja raittiuden hengen. Tahdon pukea nöyrät uuteen voimaan. Se tulee minulta.

11. 💝 30 Loka 2018.
Herran nimi on vahva torni hurskas juoksee sinne ja saa turvan. Se nimi on Jeesus Kristus se on Golgatan risti. Kun näet minun kärsimykseni ristillä et halua enää murehduttaa Pyhää Henkeä. Silloin kun olet uskoton pysyn minä uskollisena. Tarjoan sinulle minun lohdutustani minä olin kipujen mies ja sairauden tuttava sentähden voin kiusattuja auttaa pidä aina minut edessäsi niin et eksy väärälle tielle. Tahdon olla sinua lähellä kun sinulla on ahdistus. Olen kaikki syntisi vienyt ristille ja tahdon myös sinut vapauttaa synnin kahleista. Riisu pois likainen pukusi minun edessäsi. Tunnusta kaikki syntisi minulle niin saat uuden voiman. Olen sinua lähellä älä rukoile aivan kuin minä olisin kaukana. Se on se uskon sana jota saarnaamme se on sinun sydämessäsi jos uskot. Usko on luottamus Jumalaan älä ole kuin israelilaiset jotka eivät luottaneet Jumalaansa eivätkä uskoneet hänen apuunsa. Tahdon antaa sinulle sanojani. Tahdon puhua sinulle sillä olen tahtova Jumala sinun hyväksesi. Pian olet tykönäni ja saamme olla ikuisesti yhdessä taivaan valtakunnassa. Herra on minun paimeneni ei minulta mitään puutu. Uskotko tähän jo tässä ajassa, pidä kaikki roskana tässä maailmassa niin kuin piti Paavali. Ota tämä asenne niin menestyt minun kanssani rakkaani minä tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukan ottaisi kruunuasi.


12.💝  31 Loka 2018.
Ja se iankaikkinen elämä on hänen Pojassansa Jeesuksessa Kristuksesssa. Virkistäydy hänen runsaudensa kunniastansa Hänen sanastansa. Minä tulen pian pidä ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Henki ja morsian sanovat tule. Tule herra Jeesus Kristus. Tahdon vuodattaa sinulle henkenäni - ne sanat jotka minä olen puhunut sanassani ovat henki ja ovat elämä. Niiden jotka minua lähestyvät kuuluu rukoilla hengessä ja totuudessa. Rakkaani rakastan sinua. Olet minulle rakas. Tahdon valmistaa teitä taivasta varten.


13.💝  03 Marras 2018.
Rakkaani kaikki lähteesi olkoon minussa Jeesuksessa Kristuksessa ja Isässä. Enkö minä sanonut että tulisimme ja tekisimme Isä ja Minä
Jeesus Kristus sinuun asumuksemme. Olen sinun Herrasi ja tahdon sitä olla jatkossakin. Pysyttele minua lähellä
niin voitat kaikki taistelut mitä tuon elämääsi että pääsisit osalliseksi minun pyhyydestäni. Minä tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Tahdon sinun tietävän että pelastuksesi on yksin minussa sinun Herrassasi ja Jumalassa Jeesuksessa Kristuksessa minä olen se elävä vesi ja anna sen pulputa niille jotka eivät minua vielä tunne. Tahdon viedä sinut kadotettujen luo tahdon että lisäännyt ja tuotat aarteita taivaan valtakuntaan että sinne tulee ihmisiä kaikista kansoista ja kielistä . Taivas on täynnä kiitosta ja Isän ja Karitsan valkeutta täynnä .Minä tahdon viedä sinut sinne hääjuhlaan valmistaudu rakkaani. Tahdothan viettää ikuisuuden kanssani vien sinut sinne jos sanot minulle tahdon.Enkö minä ole sanonut sinulle että tartun oikeaan käteesi ja autan sinua. En jätä sinua yksin kaikkine koettelemuksinesi vaan olen sinussa.Sinussa asuu itse Jumalan sana Jeesus Kristus.Meidän uskomme on se joka on voittanut maailman siis miksi pelkäisit älä pelkää huomista päivää enkä minä sanonut että teidän hiuksennekin ovat kaikki luetut. Olen sanonut että lasken käteni sinun päällesi ja halaan sinua kädelläni usko minuun niin elämäsi kirkastuu kirkastumistaan ja kaikkine vaikeuksineen pääset voittajana perille minä tulen pian. Turvaa minuun löydät turvapaikan minussa. Herran nimi on vahva torni hurskas juoksee sinne ja saa turvan.


14.💝  05 Marras 2018.
Golgata on Jumalan voima ja viisaus. Tahdon viedä teidät sinne ristiiin naulitun luokse anna koko sydämesi ja elämäsi minulle niin saat uuden voiman. Tulen luoksessi pyhyydessö ja puhtaudessa. Älä pekkää ristiä vaikka sanoikinkin että teidän tulee ottaa ristinne ja seurata minua Golgatalle. Tahdon teidän näkevän minut joka yksin mursin synnin ja kuoleman vallat. Tule luokseni rakkaani minä tulen teidän tykönne ja annan teille uuden elämän sitä ei kukaan sinulta voi riistää sillä minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Kukaan ei teitä voi riistää minun kädestäni sillä minulla on iankaikkisen elämän sanat minä olen maailman luoja sinun Kuninkaasi Jeesus Kristus. Ole valmis tulemukseeni silä tulen kuin varas haen teidät pian luokseni ja te olette minun kanssani aina ja iankaikkisesti. Voita sinä paha hyvällä, siunaa älä kiroa niin saat verrattoman tien. Se tie on elämän tie ja johtaa iankaikkisuuteen taivaaseen minun luokseni. Golgatan veressä on voima vielä tänäänkin tuo kaikki syntisi ja kaikki mikä snua painaa minun ristini juurelle niin saat voiman. Rakkaani älä pelkää tästä kirjoittaminen ei minua kyllästytä.
Risti loistaa valoa yössä tietä kotihin!
15.💝 6. Marras 2018.
Minä olen ensimmäinen ja viimeinen minä ole A ja O. Minulla on tuonelan ja kuoleman avaimet rakkaani luota minuun olen Ylösnousemus ja Elämä Golgatalla veriuhrini kautta olet saanut ikuisen elämän saat nauttia ylönousemuselämää jo täällä ajassa sitä annan sinulle. Henkeni virtojen kautta uusi elämä on puhjennut sinussa. Kiitä minua kuninkaitten kuningasta Jeesusta Kristusta joka elää aina iankaikkisesti. Minä olen valmistanut sinulekkin paikan saat sinne tulla kun olet uskollinen loppuun asti. Älä pelkää sillä minä olen sinut ottanut omakseni olet minun silmäteräni ja tiedät kuinka minä Herra Sebaot pidän silmäterästäni huolta. Rakkaani lue sitä sanaa jonka olen sinulle antanut siitä vuotaa rauhaa sinun ahdistuneeseen sydämeen. Minä olen tullut että sinulla olisi elämä ja yltäkylläisyys. Vaikka kaikki ulkonainen otettaisiin sinulta pois saat tuntea sitä kaikkiriittävyyttä sydämessäsi ja koko olemuksessasi. Luota rakkaani minuun älä pelkää.
16.💝 8. Marras 2018.
Rakkaani minä olen Herra Sebaot Israelin sotajoukon päämies Jeesus Kristus. Tahdon sinun olevan minun voimakkaan käteni suojassa jos tunnustat Jeesuksen Herraksi ihmisten edessä silloin minäkin kutsun sinut suojelukseeni. Älä häpeä tunnnustaa minun nimeäni ihmisten edessä sillä olenhan sinua siihen neuvonut sanassani kaikki vihollisen linnakkeet joutuvat peräytymään ja voitat ne Karitsan veren kautta. Älä yhtään pelkää mitä edessäsi on sillä minä olen Kuningasten Kuningas Jeesus Kristus. Kaikki goljatit vihollisen valta on voitettu Golgatalla luota ja turvaa minuun katso kuinka minä sinua olen rakastanut. Oletko kokenut minun antamaani anteeksiantoa ja väkevyyyttä jonka minä olen sinulle valmistanut. Saamme luottaa suureen Herraan Jeesukseen Kristukseen. Tule minun luokseni rakkaani olet minun suojassa saat levittää siipesi kuin kotka ja saat minun tuuleni siipiesi alle kun minä puhallan tuulta siipiesi alle. Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät mutta ne jotka minua etsivät saavat uuden voiman. Minä olen sinua kantanut tähän asti vien sinut perille kun riiput kiinni minun rakkaudessani älä anna huolten painon taakan viedä sinua pois läheisyydestäni luota ja ole uskollinen minulle. Taivas on matkani määrä matkalle en tahdo jäädä. Luota rakkaani siihen totuuteen. Meillä ei ole taistelu verta eikä lihaa vastaan vaan vaan henkivaltoja vastaan taivaan avaruuksissa. Opetan sinulle hengellistä sodankäyntiä kun hiljennyt kuuntelemaan minua ja sanaani niin neuvon sinua Pyhän Henkeni kautta. Hiljenny herrasi edessä ja kuuntele minun henkeni ääntä. Ota aikaa minun edessäni teethän kaikkea muutakin. Ota aikaa minulle sillä se on sinun elämäksesi. Autuas se mies joka turvaa herraan.

Jeesus saapuu kohta taivaat aukee seurakunta pilviin temmataan pois on silloin mainen tuska murhe Herran omat kiittää Karitsaa. Oi mikä päivä on tuleva Jeesus saapuu taas taivaat aukeaa oi autuus suuri mittaamaton kun me näämme Jeesuksen!

Saat nähdä aina hänen ihmeitänsä hetkellä myös pimeimmällä kun sä luulet toivo mennyt on
Saat uuden maan sä löytää kanssa Jeesuksen ja asunnon myös turvapaikassaan taas kevät kukkakentät jälleen eloon saa jos vain niin sä tahdot ja jos sä uskot niin...

17.💝  09 Marras 2018.
Tulkaa janoavaiset veden ääreen ilmaiseksi. Saatte juoda sanastani uutta elämää joka virkistää ja antaa hengellisesi voimaa. Risti on minun voimani ja viisauteni lähde sieltä lähtee elämän koska olen kuollut ja ylösnoussut. Rakkaani tahdon näyttää teille vielä enemmän sanani rikkauksista sillä ne ovat todellinen aarre ja lääke sinun koko olemuksellesi. Älä pelkää siitä kirjoittaminen ei minua kyllästytä. Tule minun tyköni rakkaani otan sinut syleilyyni voi jos tietäisit kuinka sinua rakastan. Pidän sinusta huolen älä pelkää koska minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Turha on sotaratsu taistelun päivänä. Turhaa vartija valvoo jos Herra ei kaupunkia varjele. Tahdon antaa sinulle luottamuksen. Olen luottamuksen arvoinen ja kun pääset sisälle sanani lupauksiin pääset kiinni todelliseen elämän rikkauksiin joka tulee minulta. Älkää napisko ja valittako silloin kun tiedät että minä sinua koettelen. Koetuksessa kysyn mitä sinun sydämessäsi on. Rakkaani minä tulen pian noutamaan teitä tahdon seurakuntani valmistuvan minun tulooni ja puhdistuvan karitsan veressä. On niin paljon uskovia jotka kulkevat kahdella sydämen asenteella. Minä tahdon koko elämäsi puolittainen vaellus ei kelpaa minulle. Anna koko sydämesi Jeesukselle etsi häntä niin löydät hänet. On aika karitsoiden alkaa syömään vihreillä niityillä että sinusta kasvaa lammas ja lisääntyisit.

18.💝 10 Marras 2018.
Rakkaani enkö minä sanonut sanassani ettei yksikään varpunen putoa maahan teidän Isänne sallimatta eikö jalopeuratkin huuda minulta elatusta enkö minä sanonut että enkelitkin on minun lähettämiäni niitä varten jotka saavat autuuden periä huomaatko kuinka hallitsen kaikkea älä rakkaani pelkää pelkää ainoastaa eli kunnioita Jumalaasi minä hallitsen minä Jeesus Kristus minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä pääset yhteyteeni ainoastaan Golgatan uhrin kautta Jeesuksen kautta minä olen se ainut Karitsa joka olen kuollut koko maailman tähden enkä tahdo että yksikään hukkuisi jotkut teistä tutkitte kirjotuksia ja ne juuri todistavat minusta jos pyytäisit hetkesi Pyhää Henkeä avaamaan sinulle kirjoituksia te tutkitte niitä mutta ette tule minun tyköni että saisitte elämän haluan antautuvan sydämen kokonaan minulle et voi vaeltaa puolittaisella sydämellä tulkaa koko vaelluksessanne pyhiksi maailma ei tällä hetkellä näe seurakuntaani silti olen kirjoittanut Nouse ole kirkas sillä sinun valkeutesi tulee ja Herran kunnia koittaa ylitsesi on aika maailman nähdä mikä on ero jumalattoman ja vanhurskaan välillä te jotka ette koko elämäänne ole laittaneet minun Jeesuksen Kristuksen hallintaan tehkää se nyt vielä on armon päivä Miksi viivyt sä poluil maailman vaikka kuulla saat äänen Jeesuksen...kääntykää ja tehkää parannus sillä taivaassa on suuri ilo yhdestä syntisestä joka tekee parannuksen tahdon teidän säteilevän minun kirkkauttani tahdon antaa teille ilosta säteilevät kasvot niin että vihamiehetkin ja muut sen huomaavat alat säteillä minua koska olet asetettu myös taivaallisiin rakkaani tahdon antaa sinulle yltäkylläisen elämän olen hyvä Jumala.Olen KAIKKIVALTIAS. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

19.💝 13 Marras 2018.

Olen taivaallinen Isäsi. Minä tahdon palvelijoitteni parasta. Osta totuuutta älä myy. Minä tulen sinun tykösi minä Jeesus Kristus Pyhässä Hengessä ja siihen haluavat enkelitkin katsahtaa. Etsi minua kaikesta sydämestäsi. Saat syödä mannaa kun keräät sitä et voi sitä saada jos et etsi sitä. Lue sanaani olen se elävä leipä Jeesus Kristus. Saat syödä enkelten leipää. Minä rakkaani rakastan sinua annoin henkeni että saisit ikuisen elämän. Valmista sydämesi oikealle maaperälle rukouksessa ja vereni anteeksiannossa. Poista kivet sydämestäsi tahdon muokata sydämesi maaperää jos sydämesi on täynnä ohdakkeita sanani ei pääse itämään. Tahdon rakkaani antaa sinulle rauhan, älä nyt murehdi tulevaa päivää kaikki on minun hallinassani. Olen sanonut usko ainoastaan taivaat ovat auki sinulle ota minut vastaan uskossa. Minä tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Hänessä me elämme olemme ja liikumme, emme vain ole hänessä meidän tulee myös elää ja liikkua. Ota uskonaskeleita ilman niitä et pääse eteenpäin. annan sinulle minun varmuuteni

20.💝 13 Marras 2018.
Rakkaani minä toimin sinun hyväksesi, olenhan sinun Jumalasi Jeesus Kristus. En kutsunut sinua vaeltamaan pimeydessä vailla mitään suuntaa, vaan vaeltamaan valkeudessa. Silloin vereni pesee pois kaikki syntisi. Luota minuun kaikessa. Annan sinulle voimani tuntemaan minun läsnäoloni voiman. Se on se risti jonka olen sinulle varannut, enkö minä ole sanonut sanassani että risti on Jumalan voima ja viisaus. Älä peräänny niin kuin Egyptin armeija ja he kaikki hukkuivat kaikki. Minun valtakunnassani ei ole häviäjiä koska häviäjä on sielujemme vihollinen saatana, tuo valheen isä. Ota sotaurhoni sanani käyttöösi. Sanoin että kaikessa ottakaa uskon kilpi ja Hengen miekka joka on Jumalan sana. Silmäteräni rakkaani, lausu näitä sanoja päivällä ja yöllä rukoile joka aika hengessä. Pidä minun nimeni huulillasi ja mielessäni se on Jeesus nimi. Huokaile minun nimeäni hiljaa se kuulee taivasta ja maa kuulee minun ääneni. Olet voittamaton jos annat koko elämäsi minulle ilman ehtoja. Minulla on rauhan ja tulevaisuuden ajatukset sinua kohtaan ei turmion ajatukset. Rakkaani, minä tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen.
21.💝 13 Marras 2018.
Usko on elämän ja kuoleman kysymys. Valitset maan päällä vietätkö sen taivaassa vai helvetissä. Rakkaani, valitse oikein kutsun sinua minun valtakuntaani. Älä jätä tilaisuutta käyttämättä kun minä kutsun sinua nauttimaan taivaan osuudesta jo täällä ajassa. Sinun elämässäsi aikaa ei ole paljon. Morsiameni valmistaudu minun tulooni. Tahtoisin viedä jokaisen ihmisen iankaikkisuuteen kanssani. Moni hylkää kutsuni kysyn sinulta tahdotko taivaaseen vai menetkö helvettiin. Ota minut vastaan elämääsi, kutsun juuri sinua. Kutsu Jeesus Kristus elämääsi, minä olen tie totuus elämä. Minulla on avaimet sinun elämääsi kun vain itse avaat sydämesi oven minulle. Saat kokea että olen sinun ilosi ja riemusi, kun löydät Jumalan elämääsi. Tahtoisin niin monia teitä käyttää mutta et voi sitä saada toisilta. Minä olen se Jeesus Kristus joka annan lahjojani toisten hyväksi kauttani jos kysyt vain minulta. Siellä missä on kaksi tai kolme koolla minun nimessäni siellä on Kristus. Olet uloskutsuttu maailmasta älä haista äläkä maista maailmaa keskity minun valtakuntaani. Se on sisällisesti sinussa jos vain tahdot. Halajan puhdasta sydäntä jonka tekee minun vereni. Tahdon teidän vaeltavan Herran neuvossa tulkaa kaikessa vaelluksessanne pyhiksi, sillä minä olen Pyhä Jeesus Kristus
22.💝 14 Marras 2018.
Rakkaani, ei kukaan joka laskee kätensä auraan ja katsoo taakseen ole sovelias taivasten valtakuntaan. Älä ole kuin Lasaruksen sisko joka epäili Jeesuksen voimaa herättää Lasarus kuolleista. Jeesus sanoi vain hänelle enkö minä sanonut sinulle että jos uskoisit näkisit Jumalan kirkkauden. Älä ole kuin Lootin vaimo joka haikaili takasin Sodomaan ja muuttui suolapatsaaksi. Kunnioita minua sinun Vapahtajaasi vai haikailetko takaisin sinne mistä sinut pelastin. Luota Jeesukseen Kristukseen minun luonani on elävää leipää ja elävää vettä. Sielusi saa nauttia yltäkylläisyydestä ja ilosta. Saat nauttia hyvää jos etsit minua kaikesta voimastasi. Etsi alati hänen kasvojaan ja hänen voimaansa. Minä tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Haluaisin jakaa armolahjojani mutta monet eivät uskalla käyttää niitä eivätkä ota aikaa virittääkseen palavaksi sen armolahjan jonka olen antanut. Vain jakamalla saat pysyvän siunauksen kun siunaat muita saat itse siunauksen minulta. Kerää aarteita taivaaseen. On aika lopettaa ainainen pyyntö minulle, minulle. Rohkeus kasvaa kun otat pieniä askeleita uskon tiellä tunnusta rohkeasti minut Jeesuksen Herraksi ihmisten edessä. Älä saata murheelliseksi minun henkeäni Pyhää Henkeä. Minä olen täynnä armoa , laupeutta ja uskollisuutta. Minä tuen, autan ja vahvistan sinua luota minuun. Jos olet kokenut että Herra on hyvä minun sydämeni iloitsee.Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen.
23.💝 15 Marras 2018.
Aikaa ei ole enää tuhlattavaksi. Minä tulen pian, valmistaudu kun todellinen erottelu tyhmiin ja viisaisiin neitsyihin alkaa. Se aika on jo. Minä tahtoisin sinut viedä perille en sitä voi tehdä jos olet kaksijakoisella sydämellä. Nyt on viimeinen aika ottaa pois sydämestäsi se joka sitoo tähän maailmaan. Jos suostut teen sen. Se voi tuntua vaikealta mutta anna minun tehdä se. Lihallisuus ei ihmisestä lähde ja maailmallisuus muuta kuin neuvon voiman ja viisauden hengen kautta Golgatan ristin kautta ja sanani kautta joka olen minä Jeesus Kristus. Anna Kristuksen Hengen muovata sinua minun kaltaisekseni. En elä enää minä vaan Kristus minussa. Anna minun tehdä se. Siihen kuuluu myös kuritus teen sen jos annat luvan.Ilman lupaani en sitä tee koska en pakota ketään lampaakseni. Tahdon sen totisesti tehdä että sinusta tulisi viisas neitsyt. Tyhmät neitsyet eivät tunne minua sydämissään he ovat tyhmiä koska eivät olleet minun neuvottelussani. Haluaisin aikaasi enemmän kuin mitään muuta. Jos et ota aikaa minun kanssani seurustelussa kuinka voit tuntea minut. Rakkaansa kanssa haluaa viettää aikaa vietä sitä Jumalasi kanssa. Tahdotko vai et sitä kysyn tänään sinulta. Valmistaudu minun neuvotteluuni jos sitä todella tahdot Henkeäni tarvitset jokaiseen elämäsi hetkeen, sillä ei ihminen elä ainostaan leivästä vaan jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta lähtee. Kätke minun sanani sydämeesi teroita niitä mielessäsi jatkuvalla rukouksella hengessäsi. Tahdon sinun sydämesi kokonaan en halua puolittaista sydäntäsi koska sinä kuulut minulle lunastyön perusteella. Älä anna vihollisen viedä sinua pois tyköäni antamalla minulle puolittaisen sydämesi. Kukaan ei voi rakastaa minua puolittaisella sydämellä.
Rakasta Herraa sinun Jumalaasi koko kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.
Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan vieläpä omaa elämäänsäkin hän ei voi olla minun opetuslapseni.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
24.💝 17 Marras 2018.
Minä olen sinun Jumalasi. Älä pidä muita Jumalia. Minä olen tehnyt liiton sinun kanssani. Pidäthän ja riiputhan kiinni minun liittossani. Se on armoliitto Golgatalla. Olen Jumalan Karitsa Jeesus Kristus joka pyyhin pois sinun rikkomuksesi enkä sinun syntejäsi enää muista. Minä tulen pian. Pidä mitä sinulla on pidä kiinni armoliitosta. Älä sitä hylkää niin se tekee sinut voimakkaaksi Herrassasi Jeesuksessa Kristuksessa. Tahdon viedä sinut perille ja tulen ja autan ja vahvistan ja tuen sinua niin kuin Israelin kansaakin minun silmäterääni. Katso kuinka suuren rakkauden Isä on meille antanut Pojassansa Jeesuksessa Kristuksessa .Hiljaa niin kuin tyynen tuulen kautta minä puhallan henkeäni sinuun ja vaikutan sen että te vaellatte minun käskyjeni mukaan. Minä Jeesus Kristus saan sen aikaan henkeni ja Golgatan uhrin kautta. Sydämeni iloitsee kun saan tehdä teille hyvää. Minä olen avun runsaus ja viisaus. Älä murehdi huomisesta päivästä se pitää huolen itsessään. Älä vaivaa minua jatkuvilla peloilsasi on tullut aika heittää pois pelon maljan. Vihollisen valtakunta on täynnä pelkoa se ei kuulu minun valtakuntaani usko ja luota minun lupauksiini. Enkö sanonut että Aabrahamillakaan ei toivoa ollut ja hän uskoi ja luin sen hänelle vanhurskaudeksi. Tee samoin niin löydöt levon ja rauhan ja saat kokea lupauksen totetumista. Saat vahvistua heikkoudesta kun et jaksa sano minulle että kanna sinä minua. Kannoinhan Israelin kansaakin niin kuin isä kantaa poikaansa. Olette minun rakkaitani te minun silmäteräni rakkaita lapsiani. Minä tartun sinun oikeaan käteesi minä sanon sinulle älä pelkää minä autan sinua. Uppoudu minun sanaani. Sieltä virtaa rauha ja voima anna sen tulla sisimpääsi virran lailla anna sen pestä sinua. Tulet rakkaani ihmettelemäään voimaani kun tukeudut yksin minuun joka voin sinua auttaa ja johdattaa. Luota minuun. Heitä pois ihmistuet. Minä olen se joka tulen viimeisenä seisomaan multien päällä. Olen laskenut hiustesi luvun. Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen. Olenhen taas portilla sydämesi.

25.💝 18. Marras. 2018.
Rakkaalleni enkö sanonut että menen valmistamaan sinulle asuinsijaa taivaaseen. Minä tulen pian pian mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruuuasi. Muistatko kuinka Nooalle naurettiin kun hän rakensi arkkia enkä minä sanonut että samoin on ihmisen Pojan päivinä oleva. Ihmiset voivat pilkata tulemustani mutta minä otan teidät luokseni.Minä avaan sinun punaisen meresi koska olet jättänyt Egyptin taaksesi ja tahdot seurata minua. Minä avaan sen. Olen sen jo avannut kuolemalla Golgatalla että sinulla olisi matka luvattuun maahan. Minä annan sinulle voiman voittaa synnin ja kuoleman laki ja päästää sinut hengen maailmoihin. Siellä saat kuulla minun ääneni. Vaeltaa minun käskyjeni mukaan. Silloinkin kun lankeat Golgata on avoinna se on sinulle aina avoinna kun tulet sinne hetki hetkeltä. Enkö sanonut että nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat mutta ne jotka minua odottavat saavat uuden voiman.
Hengen voimaa sitä tarvitaan hengen voimaa yhä uudestaan Jumalan kansa vyöttäydy voimaan hengen voimaan Pyhän karitsan
Rakkaani haluatko uuden voiman. Etsi sitä koko voimallasi ja tahdollasi ilman etsintää et löydä minua. Voimani tulee täyteen heikkoudessa kun sinä tulet paikalle että et jaksa saat sanoa;
tarvitsen voimaasi oi Jumalani tuon uuden voitelun helluntain tulkoonpa hiljaa tai myrskyn lailla voimaasi tarvin oi Jumalain
laula minulle. Korvani kuuntelevat. Koko taivas kuuntelee ja iloitsee kun kohotat yölaulut. Me olemme valkeuden lapsia emme pimeyden lapsia. Maailma elää pimeydessä me elämme valkeudessa.Kohota ylistys virret tässä pimenevässä maailmassa.Sinä olet asetettu taivaallisiiin ja Jumala on tehnyt asumuksen sinun sydämeesi. Kiitä Herraa. Tavoittele armolahjojani rukoile ja ano niitä että voisit olla siunauksena seurakunnassani me emme ole täällä vain itseämme varten vaan sisaria ja veljiä varten ja koko hukkuvaa maailmaa varten olen valmistanut sinut lapsekseni että voisit kohdata ne ihmiset jotka minä olen tiellesi varannut. Minulla on suunnitelma jokaista lastani varten se on hyvä suunnitelma. Odota Herraa ja etsi Kuningasten Kuningasta Jeesusta Kristusta koko elämälläsi.

26.💝 19 Marras 2018.
Vaeltakaa arkuudella ja pelolla tämä tie jonka olen avannut eteesi. Älkäämme murehduttako Pyhää Henkeä joka teille on annettu sinetiksi. Minä tulen pian pidä sinulla on ettei kukan ottaisi sinun kuunuasi. Tahdon että tulette täysin kuuliaisiksi sille opin muodolle jonka johtoon te olette annettu.Se on minun sanani. Minä olen se Sana Jeesus Kristus.Ei ihminen elä ainostaan leivästä vaan jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta lähtee. Ne ovat sinun virvoituksesi. Sielusi saa levätä lihavilla ruokamailla minun sanassani.Heidän sielunsa on oleva kuin runsaasti kasteltu puutarha. Olen kateuteen asti halajava sitä henkeä jonka olen antanut sinulle että se palvelisi minua kaikesta sydämestä ja kaikesta sielusta ja kaikesta voimasta.Todista minusta iloiten älä tee sitä pakolla sillä iloista antajaa Jumala siunaa myös tässä ajassa. Älä palvele minua murheella sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne. Ilo on loputon lähde jolla tahdon pukea sinut.Ilo tulee minun Pyhän henkeni kautta. Ano sitä niin saat enkö minä sanonut että anokaa niin tielle annetaan etsikää niin te löydätte kolkuttakaa niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Et ehkä naura mutta ilo on sinun sydämessäsi sillä sieltä elämä lähtee. Anna sydämesi maaperä minulle. Rukoile niin muokkaan sen minulle otolliseksi kun luet ja mietiskelet minun sanaani muokkaan sydäntäsi minulle otolliseksi.
Golgatalle saavuin synteineni sinne painoi tyhjyys maailman....
Rakaani tule sinä sille paikalle jossa minut ristiinnaulittiin se on loputon puhdistuksen ja parannuksen lähde. Rakkaani nousin ylös ja voitin kaikki pimeyden ja saatanan vallat joten älä pelkää usko ainoastaan.

27.💝.19 Marras 2018
Rakkaani taivas on täynnä iloa sentähden hymyilen teille.Olette minut omaksenne ottaneet silloin myös minä otan teistä vaarin koska olette kätkeneet sanani sydämeenne ja mieliinne. Minä kuljetan ja johdan teidät ikuisille lähteille jossa saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä. Minä olen teidän aviomiehenne minä Jeesus Kristus Herra Sebaot. Jos minä en olisi jättänyt teille henkenäni olisitte helposti siirtyneet elämään synnissä mutta koska tahdotte minua seurata on teidän hedelmänne pyhitys ja puhtaus. Tahdon viedä teidät syvään rakkaussuhteeseen minun Herranne kanssa Jeesuksen Kristuksen kanssa. Minä saan sen aikaan henkeni kautta. Puhun omieni kanssa ota siis kuulevat korvat ja antautunut sydän sillä voin puhua odottamattomissakin tilanteissa. Jätä jo alkeet ja siirry vahvempaan ruokaan. Juo minun henkeäni ja syö minun sanaani. Anna minun muokata sinun sydämesi maaperää vain minä voin poistaa ohdakkeet ja kivet sydämestäsi . Tarvitset minun läsnäoloani siihen ja seurustelua minun kanssani. Rukoikaa toistenne puolesta siunatkaa siihen teidät on kutsuttu. Rukoilkaa että ne jotka kulkevat kahdella tiellä jättäisivät sen jo sillä nyt on viimeinen aika ja maailma on jo nyt sysimystä. Sanoin että pimeys peittää maan mutta teidän ylitsenne koitta valkeus. Kirkkaus on oleva minun morsiameni puku.Tahdon että kaikella vakavuudella ajattelette etä on taivas ja helvetti. Tahdon että saatte ilon minusta todistamiseen ja johdatuksen siihen.Tämä on ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta.Minulla on yksityiskohtainen suunnitelma jokaista varten älä väheksy itseäsi kaikki ovat Jumalalle ja Isälle ja Pojalle yhtä tärkeitä. Hiljenny minun edessäni. On tullut aika viisaiden neitsyeiden kuuntelun aika. Voit jäädä tietysti tyhmäksi neitsyeksi mutta kerran en ole teitä tunteva. Ottakaa siis aikaa minua varten. MInun valtakuntani loistaa kirkkautta ja enkö minä sanonut että taivasten valtakunta on sisäisesti teissä. Jumala on rakkaus.Amen

28.💝 19 Marras 2018.
Rakkaani tahdon uudistaa teitä. Se virta ja lähde löytyy minun sanastani. Lue ja usko niin sisimmästäsi virtailee uusi puro. Uuden hengen minä annan teidän sydämiinne ja vaikutan sen että te vaellatte minun käskyjeni tietä ja pidätte ne.Kuinka minun silmäni iloitsekaan kun saan nähdä teidän etsivän minua kaikesta sydämestä. Minun silmäni tarkkaavat kaikkia ihmisiä. Tunnen omani ja minun omani tuntevat minut.Näetkö taivaassa palmuja heilutettavan suuren hääjuhlan aikana.Ne alkavat pian enkä sanonut minä tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi.Maan ahdistukset eivät ole mitään verrattuna siihen kirkkauteen joka on ilmestyvä. Jumala sinun ajatuksesi niitä on enemmän kuin hiekanjyviä rannalla. Rakkaani vain korvakuulolta olet minusta kuullut. Saat paljon enemmän kun etsit minua kaikesta sydämestäsi. Tahdothan sen tehdä. Silloin minunkin sydämeni iloitsee.Puolittainen sydän ei minulle kelpaa. Se on täynnä ohdakkeita ja kiviä anna minä teen uutta kylvöä simmässäsi annathan siihen luvan.Jos olet masentunut enkä minä sanonut kiittäkää joka tilassa.
Taivas on niin ihmeellinen täynnä riemua suurta siellä saan nähdä Jeesuksen.Oothan kerran siellä....

29.💝 20 Marras 2018.
Kuningas ainoa valtias Kristus Jeesus on nyt ja ainiaan....
Saanko minä olla sinun ainoa Valtiaasi. Olenko minä sinun Herrasi. Älä pidä muita jumalia. Rakkaani kateuteen asti minä halajan henkeä jonka olen sinuun laittanut.Tule minun luokseni rukouksessa siellä minut näet. Enkö sanonut sanassani kuka on lumonnut teidät joiden eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna. Näe vain minut Jeesuksen Kristuksen. Teen asumukseni sinuun ja olen elävä keskelläsi. Tulette minun pojikseni ja tyttärikseni sanoo Herra Sebaot Israelin Jumala .Tahdothan tuottaa hedelmää. Se tapahtuu sinun sydämessäsi joka tuottaa sitten vanhurskauden. Saatana haluaa ryöstää ajan jonka haluat antaa minun kanssani neuvotteluun. Älä anna sille sijaa. Eihän sille ollut sijaa taivaassakaan kun se ylpistyi heitin sen pois edestäni.Olette käyneet suuren juhlajoukon tykö taivaallisen Jerusalemin tykö ja taivaitten voimien tykö josta puhun hebrelaiskirjeessä.Kun annat aikaa neuvotteluun kanssani saat olla varma että tulen sinun tykösi.Puhuttelen sinua Henkeni kautta. Minä murran vaskiovet ja rikon rautasalvat. Pyydä silmä voidetta nähdäksesi ja sydämen puhtautta jota minä rakastan. Puhdassydämiset saavat nähdä jumalan. Teen tämän itseäni sinua ja seurakuntaa varten sekä kadotettuja varten. Tahdon tehdä teistä jokaisesta vahvan sotilaan Jumalan rintamilla. Seiso siis edessäni niin minä sinua puhuttelen. Te tulette olemaan minun todistajiani Jeesuksen Kristuksen Vapahtajan todistajia.

30.💝 21 Marras 2018.
Rakkaani enkö minä sanonut joka kiitosta uhraa se kunnioittaa minua. Joka ottaa tiestänsä vaarin sen minä annan nähdä Jumalan autuuden.Tule minun luokseni kiitollisin sydämin. Kiitollista sydäntä Jumala halajaa. Minä rakastan teitä ja tulen hakemaan teidät luokseni .Teillä on niin paljon aihetta kiitokseen älkää hylätkö sitä kiinnitä kiitos sydämesi tauluun. Ole kiitollisin sydämin joka hetki sen puoleen minä katson. Kuuletko jo kaukaa pasuunan äänen. Herkistä korvasi minun äänelleni sillä minä olen puhuva Jumala en ole mikään mykkä jumala. Jos valmistat sydämesi minun äänelleni virityt myös kuuleman sen. Vainiot ovat valjenneet leikattaviksi ja ne huutavat leikkaajiaan missä olet kansani. Minulla on jokaiselle oma palsta siis valmistaudu ja etsi minun kasvojani että voisin puhua missä haluan sinua käyttää. Nyt on viimeinen aika ja pian minä tulen kuin ylkä kammiosta ja otan teidät luokseni. Minun valtakunnassani ei ole työttömiä. Vihollisella on hirveä kiire siksi se tekee pahuutta lisääntyvässä määrin viedäkseen kadotukseen suuren joukon ihmisiä mutta te rakkaani pitäkää itsestänne vaarin ja pysykää lujina ja rohkeina.Vihollinen on raivoissaan häpeästä jonka se sai kun minä Jeesus kuolin Golgatalla ja mursin kaiken saatanan vallan.Tietäkää että veljillänne on se sama taistelu. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus. Minun tuleni loistaa ja valaisee ja lämmittää niiden sydämet jotka häntä etsivät vaikka olisi kuinka pimeää. Rakkaani älä katso minua ylen olen sulhasesi Jeesus Kristus.
Risti loistaa valoa yössä tietä kotihin….

31.💝 22 Marras 2018.
Rakkaani minä tahdon kastella ja vartioida sinua hetkestä hetkeen. Enkö minä sanonut niin sanassani. Tahdon että uppoudutte minun sanani virtaan. On tullut aika jokaisen lapseni aika siirtyä minun neuvotteluunkin. Tahdon että annat parhaimmat aikasi minulle jos haluat minua kuulla ja minut löytää aarteenasi. Älä hotki sanaani sinulla on rajallinen vastaantottokyky. Sanon sanassani että te kannatte paljon hedelmää on aika teidän heittää pois epäily ja epäusko. Sitä on niin paljon teissä ja tulla kuuliaisiksi sen opin muodolle jonka johtoon te olette annetut. Minun sanassani on tuhansia lupauksia. Ole lapsen kaltainen joka pyytää isältään ja saa sen. Lapsi uskoo mitä isä sanoo. Samanalainen on sinun taivaallinen isäsi.Rakkaani en sinua ole halpana pitänyt kaikki te olette minulle kalliita. Poistakaa sydämistänne kivisydän ja antakaa tilaa lihasydämelle. Minä teen sen sanani ja henkeni kautta. Ilo herrassa on teidän väkevyytenne hyppikää ilosta, riemuun ratketkaa kun pahaa teistä puhutaan. Hyppikää kuin syöttövasikat kun minä käännän Siionin kohtalon. Hääjuhlat alkavat pian ja ne ovat arvolliset. Poistan teistä ylpeyden kuin lyijyn. Minä en kunniaani kenelläkään jaa sillä minulta tulee kaikki Jeesukselta Kristukselta.


32.💝 24 Marras 2018.
Minä tahdon antaa teille aran tunnon sanani edessä ja nöyrän hengen. Tahdon että sanani saa tilaa teissä avarra siis sydämesi minulle. Avaa se minulle täysimääräisenä minulle. Älä jätä mitään sydämesi sopukoista avaamatta minulle Herrallesi Jeesukselle Kristukselle. Vuodattakaa sydämenne minulle tahdon sinne tehdä sinne asumukseni. Tahdon pukea teidät voiman rakkauden ja raittiuden hengellä. Olettehan asetetut taivaallisiin. Pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Teidän elämänne on kuin avoin kirja minun edessäni. Minä luen sitä, kaikki päiväsi on merkitty muistiin minun kirjassani joten rakkaani älä pelkää. Enkö minä sanonut Martalle että jos sinä uskoisit saisit nähdä Jumalan kirkkauden. Pidä epäusko syntinä tunnusta ja hylkää. Muutoin olet mutkaisella tiellä haluan sinun kulkevan suoraa tietä. Jouduin Israelin lapsia kurittamaan ankarasti koska he niskuroivat ja valittivat onko Herra meidän keskellämme vai ei. Minä en mielisty epäuskoon . Annan uskoni teille ottakaa se vastaan epäröimättä. Oletko maistanut että Herra on hyvä kiitä sittenkin . Pimeys peittää maan ja synkeys kansat mutta sinun ylitsesi koittaa Herra. Säilytä se mitä sinulle olen antanut Pyhän Hengen kautta arvokkaassa sanassani. Minun sanani on kuin tuli joka kallion murtaa.Minä ohjaan sinun tykösi rauhan niin kuin virran. Etsi siis minua niin minut löydät Jeesuksen Kristuksen. Rísti on Jumalan voima ja viisaus. Siellä annoin henkeni ja vuodatin vereni teidän tähtenne . Kaikki mikä on maailmassa on lihan himo silmäin pyyntö ja elämän korskeus se ei ole Isästä vaan maailmasta mutta mikä voittaa maailman meidän uskomme.
Rauhan Siion rauhan Siion Herra sulle turvan toi vihollinen vaikka saartaa ei se vahingoittaa voi....
33.💝 24 Marras 2018.
Saatana on sokea mutta se haistaa ne jotka eivät ole Jumalan omia. Vihollinen ottaa heidät majapaikakseen. Se haistaa uskovat se haluaisi kokea elämää mutta ei voi siksi sitä sanotaan kuolemaksi. Se hyökkää uskovien kimppuun koska janoaa sitä elämää jota se ei voi saada. Siksi on niin tärkeää laittaa kaikki portit kiinni viholliselle ja antaa Jeesuksen Kristuksen hallita. Pahat henget saavat vale-elämää uskomattomissa. Siksi sitä sanotaan kalvasirkaksi. Sentähden tuo käärme kiemurtelee koska se tietää että se heitetään tulijärveen. Käärme luo nahkansa se yrittää epätoivoisesti matkia uutta luomusta jonka vain Jeesus Kristus saa ihmisessä aikaan .Käärmeen kaksihaarainen kieli kuvaa kahta puuta jotka olivat Eedenissä ja johon sen kieli vei sen syntiinlankeemuksessa ja Jumala kirosi sen. Se nielee kaiken koska se on himokas ja ahne kaikkea tätä on käärme. Saatana oli ennen syntiinlankeemusta kuin mittarimato se kulki ikään kuin akseleilla mutta Jumala kirosi sen ja sanoi maata pitkin tulet kulkemaan ja tomua syömään.Käärme lipoo kieltään se maistaa ilmaa siksi uskovien täytyy voittaa pelot koska se on vihollisen ase numero yksi. Rakkaani älä pelkää vihollista ja ihmisiä minä Jeesus Kristus olen Juudan jalopeura

34.💝 26 Marras 2018.
Rakkaani olemme tulleet lopun aikaan. Saatte kokea minun tulemukseni. Tulen tuulissa ja pilvissä teitä noutamaan. Te kuulette pasuunan äänen tempaisen teidät luokseni. Olette sokeita jos ette näe aikain merkkejä jotka olen ilmoittanut sanassani. Vai oletteko niin kiintyneitä tähän maailmaan että haluisit jatkaa elämää täällä ennemmin kuin taivaassa. Silloin olet tyhmä neitsyt etkä pääse luokseni. Kun he sanovat rauha rauha ei mitään hätää niin kuin oli Nooan päivinä niin tulee olemaa kun ihmisen poika tulee. Kaksinainen sydän ei pääse luokseni. Nyt on viimeinen aika antaa elämänsä elävänä uhrina Jeesukselle Kristukselle. Katsokaa kuinka ihmeellisen nimen Isä on meille antanut Jeesuksen Kristuksen. Vain hänessä on pelastus kaikille ihmisille. Hän on väkevä Jumala Herra Sebaot teidän aviomiehenne. Kääntykää yhä minun tyköni. Itkien ja valittaen jotka olette kaksinaisella sydämellä niin minä otan teidät kokonaan omikseni.
Siel uusin äänin suloisin mun suuni laulaa saa...
Taivas taivas tahdon valmistaa teitä taivasta varten. Olette rakkaani morsiameni pian luonani hääjuhlat alkavat. Palmunlehviä siellä heilutetaan ja lauletaan Mooseksen voitinvirttä.Saatte kiittää minua uusin kieli. Uusi Jerusalem jossa jokaisella on oma paikka jonka olen teille valmistanut.
Vielä täällä maailmassa ollessanne muistaakaa että vaikka vaikeat ajat ovat ei hiuskarvakaan päästänne ole katoava. Rakkaani rakkaani!
35.💝 28 Marras 2018.
Rakkaani enkö ole sanonut sanassani ei sotaväellä eikä voimalla vaan minun Hengelläni. Minä olen riisunut aseista pimeyden vallat ja voimat minä Jeesus ne voitin Golgatalla vuodattamalla vereni teidän lunastamiseksi. Älä luota ihmisiin nyt on aika luottaa ristiin joka on Jumalan voima ja viisaus. Nyt on viimeinen aika teidän nostaa päänne sillä teidän vapautuksenne päivä on lähellä. Olen mukana rakkaani kaikissa elämäsi tilanteissa mikään eikä kukaan voi piiloutua minun katseeltani. Näen manalan kuinka en sitten näkisi teitä ja koko maailmaa jota rakastin niin paljon että annoin ainokaisen Poikani ettei yksikään hukkuisi. Jerikon muurit murtuivat vain marssiessa sen ympäri. Myöskin elämäsi muurit murtuvat elämässäsi kun kiinnität katseesi minuun rakkaani. Älä pelkää ihmistä jonka käy niin kuin ruohon. Luota Luojaasi joka on punonut sinut äitisi kohdussa. Luota siihen että minulla on ykstyiskohtainen suunnitelma jokaiselle. Kukaan ei ole arvokkaampi toista ei kukaan. Te olette Kristuksen ruumis jalka ei voi sanoa kädelle en kuulu tähän. Tahdon vuodattaa lähteitä elämällenne. Puhun kyllä jos otat aikaasi minun kanssani mutta monet omani viettävät aikaansa television äärellä enemmän kuin minun kanssani. Henkeni murehtii sitä. Anna minun valloittaa sinut sulhasen rakkaudella Jeesuksen Kristuksen rakkaudella. Se sydän joka etsii minua on minulle otollinen oi kuinka haluaisin vuodattaa teille lahjojani Pyhässä Hengessä tulet niitä saamaan jos etsit minua kaikesta sydämestäsi ja annat tärkeää aikaasi minulle rukoile hiljaaa nimeä Jeesus siihen enkelitkin halajavat katsahtaa. Että minun huoneessani olisi ravintoa siksi etsi minua niin sinusta tulee Jumalan sanan jakelija. Te olette minun kalliita lapsia. En hylkää enkä jätä apuani keneltäkään joka minua huutaa avuksensa


36.💝 30 Marras 2018.
Rakkaani älä väheksy itseäsi sillä olet minun silmäteräni. Minä tahdon sinun kauttasi ilmaista sinussa Poikani Jeesuksen Kristuksen. Minä en sinua väheksy olet kallisarvoinen minun edessäni. Olet savea minun kädessäni. Anna minun muovailla sinussa Jeesusta Kristusta. Suostu minun taivuteltavaksi niin voin täyttää sinut ylitsevuotavaksi astiaksi niin kuin kansani Israelin.Tule minun astiakseni niin saat kertoa jumalattomille Jumalasta Jeesuksesta Kristuksesta jossa ainoassa on pelastus helvetiltä ja pääsy taivaan kotiin. Taivas hymyilee teille kansani sillä hääjuhlat alkavat pian. Sen näet kun katsot maailman tapahtumia ja kaikkea sitä laittomuutta jonka näet edessäsi. Tahdon jakaa jokaiselle omalleni lahjoja Kristuksen ruumiin rakentamiselle. Avaa suusi niin minä sen täytä. Jaan jokaiselle omalleni kaiken mitä sanassani on luvattu. Kukaan ei ole arvokkaampi toista sillä kaikki te olette yhtä rakkaita omiani. Yli kaiken varjele sydämesi sillä sieltä elämä lähtee. Olen antanut sinulle henkeäni että erotat mikä on oikeaa ja mikä väärää. Minun käskyni ei ole raskaat vaan kevyet. Rakasta sulhastasi Jeesusta Kristusta yli kaiken. Anna minun Jeesuksen valloittaa koko olemuksesi rakkaudellaan. Pyhyys on minulle huoneelleni arvollinen.
37.💝 01 Joulu 2018
.Rakkaani minä toteutan sen minkä olen sanassani luvannut. Ei yksikään niistä lupauksista Israelille ja teille varise maahan sillä minkä olen luvannut sen minä myös täytän. Kaikki lupaukset Jeesuksessa Kristuksessa minun sanassani ovat kyllä ja aamen.Luottamuksen Jeesukseen saat asettaa koko elämäsi hälle luovuttaa veri Jeesuksen nyt sovituksen tuo Pyhä Henki sydämessä uutta luo...Minä siunaan kiitollista sydäntä sillä asun kansani kiitoksessa.Kiitollista sydäntä minä Herra Sebaot siunaan. Tavoitelkaa armolahjoja asettukaa minun eteeni koko sydämestänne ja antautukaa minun vereni puhdistetaviksi. Et saa lahjoja vaikka tekisit mitä sillä ne ovat lahjoja minulta. Minä valvon sanaani toteuttaakseni sen minkä olen kuvannut. Luota lapsen lailla lahjojen antajaan Jeesukseen Kristukseen. Olette lupauksen lapsia kuten Iisak kylvi ja sai satakertaisesti. Enkö minä sanonut kun luovut ja suostut antamaan elämäsi nisunjyvän lailla. Saat moninkertaisesti niittää sillä minä siunaan runsaskätisesti niille jotka suostuvat kuolemaan itselle ja antautuvat täysin minun elämääni. Isä lähetti poikansa että me eläisimme Jeesuksen Kristuksen elämää. Tahdon teitä virvoittaa ja uudistaa sillä minulta tulee elävien vesien virrat. Ne löytyvät minun sanastani siispä tutki minun Sanaani yöt ja päivät totisesti minä vuodatan teille henkeäni.
38.💝 03 Joulu 2018
Rakkaani vaikka vihollinen hyökkää sen aseet ovat tehottomia. Sanon niin sanassani siispä Herran nimi on vahva torni hurskas juoksee sinne ja saa turvan. Olen myös sinun suojakalliosi älä pelkää. Jeesuksessa Kristuksessa löydät turvan enkä salli mitään mikä ei tapahtuisi kirkkaudekseni. Saatana ei voi tuhota työtä jonka olen sinussa aloittanut. Tahdon teidän vaeltavan kaikessa suoraan poikkeamatta oikealle tai vasemmalle. Vihollinen vihaa puhtautta sentähden maailma teitä vihaa. Sanon sanasani jos he ovat minua vainonneet he teitäkin vainoavat mutta minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. Vihollinen on täysin minun hallinnassani sillä olen murtanut saatanan vallan Golgatan ristillä minä Jeesus Kristus tein sen. Minä olin olen ja tuleva olen. Kaikki silmät saavat nähdä minut niidenkin jotka minut lävistivät. Kuinka rakastan puhtautta ja pyhyyttä teissä ja sitä että tulette täysin kuuliaisiksi jonka vain minä saan aikaan. Minä olen tie totuus ja elämä. Olet aloittanut tiellä ohjeet löytyvät sanastani jos et pureudu sanaani et mitään neuvoja saa. KUINKA VOISIN SINUA JOHDATTAA SILLÄ NIIDEN JOTKA RUKOILEVAT TULEE RUKOILLLA HENGESSÄ JA TOTUUDESSA.Älä keskity pimeyden voimiin vaan kuninkaaseesi Jeesukseen. Olen voittaja Jeesus Kristus luota rakkaani minuun. Ei hiuskarvakaan päästäsi putoa. Sinun. ylläsi näkyy hänen kirkkautensa. Älä ole riippuvainen muista tule kanssani aterialle niin syön kanssasi.
Sen leipää syöt jonka viuluja soitat
Syökää rakkaani sanaani niin saat laulaa taivaallisissa jo täällä maan päällä.

39.💝 05 Joulu 2018.
Rakkaani minä tahdon aterioida kanssasi. Kuinka ikävöinkään viettää aikaa sinun kanssasi. En voi tulla luoksesi jos et tee valmistuksia. Valmista Pyhässä Hengessä sydämesi ja koko elämäsi ajalle minun kanssani niin pääset sanani kautta perille tahdostani. Tahdon olla sinun sulhasesi minä Jeesus Kristus tutustu ja tunne minut rakkaana Vapahtajana joka annoin henkeni että sinulla olisi tulevaisuus ja toivo jo tässä ajassa ja ikuisuudessa. Minä tulen pian. Nyt on viimeinen aika viisaitten neitsyeiden valmistautua hääjuhliin. Vai menetkö mieluummin myyjäin luo ostamaan öljyä ja sillä välin ylkä tuli. Ota n viimein aikaa minun kanssani. Se on myöhäistä kun ovet suljetaan. Siunaa toisia heitä palvellen. Haluan sanoa aikaa ei ole paljon keskity taivaallisiin ja minun Sanaani sillä se on sinun elämäsi että kestäisit tulevina päivinä. Muista että kuormani on keveä ja minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä. Laita pois kaikki ylpeys joka hiipii jopa uskonelämääsi. Keskity lahjan antajaan Jeesukseen älä lahjaan joita jaan toisten hyväksi sinulle.Laita itsesi syrjään että minun elämäni näkyisi sinussa. Minä todistin valkeudesta ja teen yhä sitä sinun kauttasi. Minä tulin tuhoamaan perkeleen teot ja haluan sinun myös sitä tekevän julistamalla Golgatan voittoa pimeässä ja synkässä maailmassa. Pimeys peittää maan mutta sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa. Kun löydät rakkauteni sinuun käskyni eivät ole raskaat eikä niitä ole vaikea täyttää.
Laske siunaukset yksittäin huomaa Herran hyvyys päivittäin.

40.💝 06 Joulu 2018.
Rakkaani ketä tottelemaan te antaudutte sen palvelijoita olette. Antakaa elämän hengen lain Jeesuksessa Kristuksessa vapauttaa teidät synnin ja kuoleman laista. Se toteutuu vain kun annatte koko elämänne minun rakkauteni kosketeltaviksi ja annatte yhä enenevän armon vahvistaa teitä. Ei ole hyvä että syötte maailman kaivolta ja Jumalan kaivosta. Valitkaa tänä päivänä ketä tottelemaan te antaudutte sen palvelijoita olette. Sulkekaa korvanne ja silämänne tältä maailmalta niin minä osoitan teille autuaitten tien. Sitä ei kulje saastainen saatte kasvaa uskossa minä olen teidät sovittanut minä Jeesus Kristus. Ei Jumalan armo teitä kohtaan ole ollut turha vaan monet ovat sitä enemmän tehneet työtä. Palvelkaa Herraa ilolla sitä mukaan kun annatte elämänne minulle saatte voimaa älkää pelätkö vihollista sillä minä ole antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen valtaa. Iloitkaa mitä olen tehnyt elämässänne kuinka olen luhistanut saatanan vallan elämässänne. Pidä lamppu palamassa minun Sanani on se lamppu ja Pyhä Henki sen sytyttää palamaan. Niin et päädy harhailemaan ole viisas neitsyt nyt on aika virittää palavaksi lamppu eikö minun Sanani sinua kosketa saatko siitä iloa ja riemua silloin lampppusi palaa tämä on minun tahtoni
Onpa taivaassa tarjona lapsillekin jotka Jeesusta rakastavat kultakruunut ja valkeat vaattehetkin...


41.💝  08 Joulu 2018.
Rakkaani älä sano etten minä ole sinua kutsunut omakseni. Olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Älä sano ettei sinulla ole suojelijaa sillä minä olen kätkenyt sinut käteni varjoon. Olen myös kutsunut sinut palvelijakseni jossa minä osoitan kirkkauteni. Olette minun papistoni ja pyhä heimoni. Sinun palkkasi on oleva suuri sanon uudessa testamentissa. Älä sano ettei sinulla ole oikeutta sillä sinun oikeutesi on Jumalan tykönä. Minä valmistan sinut palvelijakseni jossa minä osoitan seurakuntani kirkkauden pakanoille koska Jeesus Kristus elää sinussa. Sinä olet kallis minun silmissäni olette rakkaani minun silmäteriäni. Minä olen sinun voimasi älä hae voimaa ihmisiltä vaan Herralta Sebaotilta. Minä kutsun myös ajan jaksolla sillä otollisella ajalla minä olen sinua kuullut. Olen myös pelastuksen päivänä sinua auttanut. Minä olen sinun armahtajasi. Minä itse jeesus Kristus johdatan teitä kun kuljette rukoillen. Lohdutan kansaani Sanallani ja Pyhässä hengessä. Kätteni hipiään sinut olen piirtänyt joten olet täydessä turvassa älä pelkää. Minä karkoitan syöjäsirkat elämästäsi kauas luota vain minuun.
Silloin sinä tiedät että minä olen Herra ja että ne jotka minua odottavat eivät häpeään joudu!

42.💝 11 Joulu 2018.
Rakkaani kun elin maanpäällä paranasin 10 spitalista vain yksi palasi minua kiittämään. Tahdon että olette kiitollisin mielin sillä olen ennekaikkea puhdistanut teidät synnin spitaalista jonka minun vereni puhdistaa ja valkaisee teidän sydämenne minulle otolliseksi.Tulkaa aina minun eteeni kiitollisin sydämin sillä siihen minä mieistyn tahdon teidän muistavan ne vuodet kun elitte synnin alla ja nyt saatte olla vapaita Kristuksessa. Kuinka suuren rakkauden Isä on meille antanut ja se lahja armolahja on hänen Pojassaan Jeesuksessa tahdon teidän vievän sanomaa eteenpäin että kaikki kuulisivat tästä suureasta pelastuksesta jonka minä olen valmistanut kaikille kansoille ettö he ottaisivat sen vastaan. Minä tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Te olette silmäteräni minun morsiameni kuinka teitä rakastankaan. Kun olette edessäni uhdistettuina voin vuodattaa teille minun henkeäni että oppisitte minusta ja minun sanastani. Kun sitä mietiskelette ja pureuduttu riiputte siinä kiinni synnytän uskon teidän sydämissänne hyvässä maaperässä. Pankaaa pois kaikkki mikä teitä painaa sillä taakoitetulle sydämelle minun on vaikea antaa iloani mutta kun odotatte minua saate heikkoutenne vaihtaa uuteen voimaan ja uudistutte kuin lentävä kotka joka levittää siipensä.


43.💝 12 Joulu 2018.

Tahdon avata teille kallion se kallio olen minä Kristus. Se vuotaa vettä. Totisesti minä avaan teille vesilähteet kun tulette minun tyköni. Sanoin etä hän joka minuun uskoo hänessä on virtaava elämän veden lähteet. Tulkaa rakkaani puhdistumaan Golgatan veressä ja Sanani ääressä. Siellä saatte ravintoa. Ottakaa joka päivä ristinne ja seuratkaa minua minne sitten teidät vienkin. Tahdon jokaista johdattaa joka puoleeni kääntyy. Sillä olen Näkevä Jumala näin jo Aabrahamin näen myös teidät. Kukaan ei voi olla piilossa minun katseeltani sillä käsittelen kaikki maailman ihmiset vedän jokaista puoleeni mutta monet minut hylkäävät sillä he rakastavat tätä maailmaa enemmän kuin minua älä rakkaani hylkää minua kun sinua kutsun lapsekseni. Näen heidät sillä olen Kaikkivaltias. Te ette kykene käsittämään kuinka suuri olen siksi annoin Jeesuksen että Jumala tuli ihmiseksi ja sovitti maailman itsensä kanssa. Te olette sovitetut koska olette vastaan ottaneet minut. En heitä ketään ulos joka tulee minun luokseni.Pian olette luonani sillä minä tulen pian. Näette kaiken tapahtuvan edessänne. Olette sokeita jos ette sitä huomaa. Siksi tahdon että puette itsellenne yllenne Jeesuksen Kristuksen ja hänen sovintoverensä. Te olette minun silmäteräni rakastan teitä ja te tulette olemaan minun kanssani ikuisesti. Riipu minussa kiinni niin mikään ei voi riistää sinua minun kädestäni. Tartun sinun käteesi ja jos olet ajautumassa pois suunnitelmistani minä tartun sinun käteesi vielä voimakkaammin sillä Jumala on rakkaus. Minä en salli sinun eksyä jos pidät Jeesuksen ristin aina edessäni. Tältä tieltä eivät eksy edes hullutkaan!


44.💝 14 Joulu 2018.
Älä katsele itsesi,silloin näet vain sen mitä vihollinen haluaa sinun katselevan. Vain minä Jeesus Kristus poistan pimeyden ja synnin sinun elämästäsi Golgatan uhrin kautta. Riipu kiinni minun rakkaudessani niin löydät tulevaisuudn ja toivon . Minun valtakuntani on sisäisesti teissä. Olette asetetut taivaallisiin . Elä niin kuin taivaan kansalainen ja pyhien perheenjäsen sen kutsumuksen mukaan jonka minä olen teille antanut.. Mitä enemmän sanani saa tilaa sitä pienemmäksi itse käyt. Mitä enemmän puhut itsestäsi sitä enemmän siihen kietoudut. Puhu sitä sanaa Jumalan sanaa Jeesusta kristusta niin avaan sinulle uskon ovet, Tee lujiksi porttiesi salvat sydämessäsi niin vihollinen ei sinua yllätä. Savenvalaja tekee astioita suostutko minun muovattavaksi se tekee kipeää mutta vain niin saan muotoa sinussa. Älä pelkää minun koulujani sillä siinä on elämän lupaus tämän ajan ja tulevaisen. Vain tulemalla minun astiakseni voit olla siunaus muille. Vain astiat jotka minä olen valmistanut kestävät minun Henkeäni ja minun kirkkauttani. Anna minun tuoda sinussa esiin Poikani Jeesuksen Kristuksen.


45.💝 17 Joulu 2018.
Rakkaani valitse joka päivä risti elämääsi niin elät Jeesuksen sovituksessa ja ristinkuolemassa. Se JULISTAA VOITTOA synnistä ja ja saatanasta ristiltä vuotaa Jumalan voima ja viisaus. Ei ole MITÄÄN MUUTA TIETÄ tielle totuudelle ja elämälle. JOS KÄRSIT lihassa lakkaat synnistä. Tarvitset ristiä joka päivä kun heräät ota ristisi ja seuraa minua. JULISTA ristin voittoa siellä missä kuljetkin. Älä usko saatanan VALHEITA kun se valehtelee että minun työni sinussa on turhaa. Se ei ole turhaa sillä SINUT ON sovitettu jos sen olet ottanut vastaan. Olen avannut sinulle OVEN taivaaseen. Olen kirjoittanut NIMESI elämän kirjaan. TUNNUSTA MINUT ihmisten edessä niin minäkin tunnustan sinut Isäni edessä se on ASE VIHOLLISTA VASTAAN . Olen aina avannut Pyhän Hengen virrat että morsianeni puhdistuu. Rakastakaa TOISIANNE niin kuin minä olen teitä rakastanut. Maailma EI YMMÄRRÄ mutta kutsutut ymmärtävät KAIKEN mitä minä tulen pian tekemään ja teen jo. Morsiameni puhdistetaan TAIVASTA VARTEN halleluja amen. Rukoilkaa uskossa ollenkaan epäilemättä enkä minä sanonut sinulle että JOS USKOISIT näkisit Jumalan kirkkauden. Rakkaani ÄLÄ VÄHEKSY itseäsi oli elämäsi siten missä tilanteessa tahansa minä olen RATKAISU AIVAN KAIKKEEN!
Nouse ole kirkas sillä sinun valkeutesi tulee ja HERRAN KUNNIA koittaa sinun ylitsesi


46.💝 19 Joulu 2018.
Kuule rakkaani kun minä kutsun valmista sydämesi puhtauteen niin minä sen puhdistan karitsan verellä. Vain puhdassydämiset saavat kohdata Jumalan Tahdon olla sinun kanssasi tahdothan sinäkin olla minun läsnäolossani vai onko maailman tuulet sinua vieneeet pois minun sanani ja Henkeni läsnäolosta. Tahdon tulla sinun luoksesi avaa sydämesi ovi minulle. Et voi tuntea minua jos et seurustele minun kanssani. Kuinka voit taivaassa olla kanssani jos nyt kun aika on paha et tule minun läheisyyteeni että pelastuisit siitä mikä maailmaa vie pois minun läheisyydestäni. Tahdon vaikuttaa sinussa minun kuuliaisuuttani. Tahdon tehdä sinut kykeneväksi olemaan sokeittein silmien avaaja. Joka vie sanomaa minusta niille jotka eivät minua vielä tunne itken maailman takia sillä tahdon etä jokainen pelastuu. He eivät voi kuulla jos sydämessään minut kokevat eivät avaa suutaan. Kulje minun johdatuksessani. Kun etsit tilaisuutta minusta kertoa älä tee sitä velvollisuudesta vaan rakkaudesta minuun. Rakkaudestani sillä olen pelastanut sinut helvetin tulelta se on ilosanoma siksi kerro se iloisesti. Tahdon teidän lähtevän uskossa liikkeelle koska ilman uskoa on mahdoton olla otollinen. Siksi niin paljon kun otat uskon askeleita sitä mukaa saat minun voimaani ja Pyhän Hengen voimallista vaikutusta. Olen siunannut teitä kaikella taivaallisella siunauksella siksi olkaa minun läsnäolossani niin saatte sitä kokea. Minä tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi.
47.💝 21 Joulu 2018.
Oi sinä suuresti rakastettu greatly beloved kuin Daniel. Minä olen sinut kutsunut ja sinut valinnut. Älä siis pelkää mitä tulevat ajat tuovat tullessaan sillä minä olen luvannut pitää sinusta huolen. Minä en koskaan jätä sinua ilman minun voimaani Sillä minä olen herra Sebaot ja tulen sinun avuksesi kaikkina hetkinä. Kun vain huudat nimeäni Jeesus. Älä koskaan jätä käyttämättä minun nimeäni. Kun siihen haluat turvata. Nimessäni on ihmeellinen voima jos uskot. Saat nimeni huulillasi sanoa, jos et usko epäuskoinen ei voi mitään minulta saada. Kun epäilet tartu lupauksiini koko voimallasi riipu niissä kiinni. Ajan mittaan saat huomata kuinka minä olen tuonut sinut ulos kaikista ahdistavista tilanteista. Rakkani joka olet ahdistunut tunnen sen kukaan omani ei ole minulta salassa. Tahdon valloittaa sinut rakkaudellani tämä ahdistus on vain sinulle toivon portti kuin Aakorin laakso. Se tuo sinut yhteyteen kanssani. Ahdistus on mahdollisuus sinun tulla ulos kuorestasi ja saat kantaa hedelmää. Tahdon teidän kaikkien huomaavan sen että ilman ahdistusta ja kärsimystä ei synny hedelmää. Puutkin joutuvat kasvamaan myrskyissä. Myös te rakkaani mutta minä pidän teistä huolen heittäkää kaikki murheenne minun päälleni minä pidän teistä huolen. Kun epäilet lausu sanojani jotka olen puhunut sinulle sanassani ääneen. Toimin puhutun sanan kautta älä pelkää että en auta sinua. Tulen sinua auttamaan ja tuomaan apuni. Niin monet ovat peloissaan mutta minun valtakunnassani ei ole pelkoa siispä tavoittele minun maailmaani taivasten valtakuntaa. Etsi ensin sitä niin kaikki muukin teille annetaan. Saat kokea todella sisimmässäsi taivaan ihanuutta. Rauha levittyy koko olemukseesi ja saat kokea taivaan maan. Tulkaa minun tyköni niin saatte juoda elävien vesien virroista ja virkistytte hänen kunniansa runasudesta. MInä tulen pian påidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi.
Ei hän ota huomaansa enkeleitä vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa.
Hän pitää maailmamme kädessään hän pitää maailmamme kädessään ON KAIKKI LUOJAN KÄDESSÄ....

48.💝 25 Joulu 2018
Minä Jeesus synnyin tallin seimeen. Tulin ihmiseksi elin ihmisen elämän Jumalana. Tämä kallisarvoinen lahja annettiin ylhäältä koko maailman sovitukseksi. Tulin että sinulla olisi iankaikkinen elämä. Älä hylkää minua sillä elämällä minun kanssani sillä on elämä tässä ajassa ja inakkikkisuudessa. Valitsin tallin sillä ei ole Ihmisen Pojalla mihin päänsä kallistaisi. Synnyin elin ja annoin elämäni juuri sinun tähtesi. Sitä me kosketimme elämän sanaa jonka saat tuntea ja kokea juuri sinun elämässäsi. TäNä päivänä pyydä minua tekemään sinuun asuntoni niin saat elämän vettä juodakseisi ja elämän leipää syödäksesi. Tahdon antaa sinulle armoani runsanslukuisesti joka päivä. Tee valintoja minuun nähden Niin saat myös kokea taivaan maan päällä.Minä tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi.


49.💝  31 Joulu 2018.
Elävän vedet virrat virtaavat siellä missä minä olen. Etsi siis kasvojani. Löydät minut kun etsit minua kaikesta sydämestäsi. Kukaan ei tule minun tyköni ja lähde läsnäolostani tyhjin käsin. Tahdon vuodattaa teille henkeäni ja iankaikkista rakkauttani. Tulkaa siis minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut minun tyköni saatte levon. Minun kuormani on keveä. En anna kenellekään liian suurta taakkaa. Kun tunnet ettet jaksa tule minun syliini halaan sinua kädelläni sillä sanon että Jumalan hyvä käsi on sinun päälläsi. Siis etsi kasvojani. Minua katsomalla saat muuttua ja tulen sinun tykösi kaikella rakkaudellani sillä olen Vapahtajasi Jeesus Kristus. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. Älä siis pelkää vaan usko ainoastaan. Sanoin parantamilleni ihmisille monta kertaa ja sanon niin edelleenkin. Tarpeellisia on vain yksi ole minun jalkojeni juuressa. Minun sanassani niin saat kaiken tarvitsemasi. Huusin Lasarukselle tule ulos ja niin tapahtui silloin ja tapahtuu edelleenkin. Monet ovat sisimmän haudassa mutta kuolleet luut virkoavat eloon ja puen heidät uuteen voimaan ja he koko elämällään palvelevat minua. Tahdotko palvella minua heitä siis pois ylpeys ja epäusko ja pelko ne eivät kuulu taivaan kansalaisen elämään. Minä Jeesus Kristus murran pronssiovet ja rikon rautasalvat. Ei ole elämässäsi ovea jota minä en voisi aukaista.Heitä siis pois kaikki epäusko ja sano Herrani Jeesus sinä voit sen tehdä huuda kuin se mies että auta minun epäuskoani ja minä autoin häntä. Sillä näin hänen sydämensä siellä oli sinapinsiemenen verran uskoa koska hän uskoi minua ja huusi puoleeni. Tee sinä rakkaani samoin ja luota minuun. Sillä siinä on elämän lupaus sekä tämän ajan että tulevaisen. Hiljenny minun edessäni ja kuuntele puhdistetulla sydämellä minun ääntäni vereni pesee pois kaiken syntisi. Tule minun astiakseni suostu minun savekseni että voisin muotoilla sinusta astian joka on otollinen minulle että voisin sen täyttää hengelläni.
Ilman minua te ette voi mitään tehdä. Pysykää minun rakkaudessani.Hänen tulee kasvaa mutta minun vähetä.

                                              2019
50.💝 01 Tammi 2019
Rakkaani minä olen voittanut maailman.Minä Jeesus Kristus luota minuun. Maailmassa teillä on ahdistus mutta olkaa turvallisella mielellä minä olen voittanut maailman.Kun maailma tarttuu sinuun tulee ahdistus mutta luota siihen että kun puoleeni käännyt ja pyydät vereni sovitusta tuon sinulle avun.Annan sinulle rauhan. Maailmassa sinulla ei ole rauhaa mutta minussa on. Sentähden pakene maailmaa ja kaikkea sitä mikä maailmassa on. Minä autan sinua jopa silloin kun uskosi horjuu minä sanoin Marialle että jos sinä uskoisit sinä näkisit Jumalan kirkkauden. Minä sanoin epäuskoiselle Tuomaalle että ole uskovainen ja hän sai koskettaa haavojani. Minä sanoin opetuslapsille myrskyssä nuhtelin heidän epäuskoansa ja he saivat siitä huolimatta nähdä myrskyn hiljenevän. Betesdan lammikon mies sai nähdä ihmeen vaikka hän ei vastannut minulle kun kysyin tahdotko tulla terveeksi. Ilmestyin Israelin lapsille kun he huusivat peloissaan ja avasin punaisen meren. Luota rakkaani minuun. Tule luokseni Kaikkivaltiaan Herran Sebaotin käden suojaan. Minä olen verelläni sinut ostanut ja kutsunut omakseni sinä olet minun. Uskolliset voittavat tämän maailman ja kaiken mitä tässä maailmassa on. Tartu uskoon niinkuin kilpeen se on sinun suojasi. Usko jonka Jeesus vaikuttaa antaa sinulle levon. Saat levätä minua vasten koska olen lähelläsi sinun sydämessäni kukaan ei pääse niin lähelle sinua kuin Minä. Jeesus Kristus Kaikkivaltias asuu sydämessäsi joten iloitse ja riemuitse minussa.


51.💝 3.1.2019.
Rakkaani rakastakaamme toinen toisiamme sillä rakkaus on Jumalasta. Pukeudu rakkauteen se on väkevin ase vihollista vastaan. Se myös karkottaa kaiken pelon. Minä olen Jeesus iankaikkinen rakkaus minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Etkö tahdo tulla minun tyköni hylkää jo se mikä on tästä maailmasta. Lihan himo silmäin pyyntö ja elämän korskeus. Ota vastaan täydellinen rakkaus joka poistaa pelon. Tule minun luokseni niin saat kokea että minä totisesti vuodatan minun rakkauteni sinuun. Saat lohdutuksen elämääsi kun ahdistaa. Liha himoitseee henkeä vastaan mutta kun pysyt minussa niin voitat lihan pyyteet. Tule minuun nojaten erämaasta. Voi kuinka tahtoisin jo että nöyrtyisit minun edessäni ja tunnustaisit harharetkesi sillä minä olen rakkaus. Rakasta vihollistasi niin kuin rakastat veljeäsi. Niin kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.Siinä rakkaus tuli täydelliseksi että Jumalaa antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään hukkuisi. Kun löydät Golgatan Herran löydät täydellisen rakkauden. Kun pysyt minussa pysyt rakkaudessa ja maailma varmasti myös huomaa sen. Sillä viha on ilmeistä jumalattomille. Rakkaus murtaa vihollisen voiman ja se murtui Golgatalla kun voitin kaikki saatanan vallat. Siinä ilmestyi rakkaus. Pukekaa nyt yllenne Jumalan rakkaus Kristuksessa.Puet samalla sota-asun päällesi.

52.💝 4.1.2019.
 Rakkaani lopeta valitus en mielisty siihen. Sillä se ei vedä sinua puoleeni vaan kauemmaksi sulhasestasi Jeesuksesta. Olet minun rakkaani minä en ole tuo sinun elämääsi syntiä vaan poistan. Koettelen jokaisen omani mutta se on vain siksi että tulisit osalliseksi minun pyhyydestäni.Herran Sebaotin pyhyydestä. Tahdotko sinä tulla osalliseksi minusta vain jollakin elämäsi alueella. Minä en ota sinua omakseni vain osittain sillä sinä kuulut minulle kokonaan. Minä en tahdo valloittaa elämääsi vain osittain. Tee päätös oletko minun vain kokonaan jos olet vain osittain silloin et ole minun omani. Tahdon koko elämäsi vain niin voit olla siunauksena muille. Et pääse eteenpäin uskossa jos otat vain jonkun askeleen eteenpäin ja kolme taaksepäin se vie sinua kauemmaksi minusta. Ei yksikään joka laskee kätensä auraan ja katsoo taakseen ole sovelias Jumalan valtakuntaan. Älä vilkuile vasemmalle ja oikealla vaan eteenpäin olkoon katseesi luotu. Lakkaa jo miettimästä menneitä ajattele vain hyvää Jumalan kättä elämässäsi. Jätä jo se mitä vihollinen joskus teki elämässäsi. Ajattele minun suuria tekoja. Oi kuinka tahtoisin että Herran kunnia saisi loistaa sinusta. Monet eivät pääse eteenpäin koska eivät ymmärrä minun teitäni.Ne ovat paljon korkeammat teidän teitänne. Kaikki mitä elämässäsi tapahtuu tulee minulta. Syntiä en koskaan tuo elämääsi se tullee sielunviholliselta ja lihastasi. Nyt on viisaitten neitsyeiden aika. Kohta puhalletaan pasuunaan ja morsian menee ylkäänsä vastaan. Rakkaani minä tulen pian oletko sinä valmis. Oletko sinä valmis tutki sydäntäsi hiljaa. Pyhä Henki on totuuden henki siksi jos elämässäsi on jotain joka rikkoo elämän yhteyden kanssani on aika tehdä parannus. Tahtoisin niin jakaa lahjojani mutta monet ovat penseitä ja ylpeitä. Olen ylpeitä vastaan mutta nöyrille annan armoni. On aika pestä vaatteensa ja valkaista ne Karitsan veressä. Tee siis parannus ja tee niitä ensimmäisiä tekoja .


53.💝 13.1.2019.  Virta lähteinensä ilahduttaa Jumalan asunnot, se ilahduttaa myös sisimpääsi anna minun puhaltaa sinuun todellisen elämän virrat, haluan että iloitset saamastasi avusta Jeesuksesta Kristuksesta, jolta ainoalta tulee pelastus ja apu, hiljennä sydämesi minun läsnäolossani, anna puhaltaa sydämeesi virvoittavat Pyhän Hengen tuulet, katso vain minuun niinkuin muuttaa Herra joka on Henki, elät uskosta josta olet vanhurskautettu, se on sinun Herrasi Jeesuksen teko, älä pidä itselläsi mitään joka on tästä maailmasta, sydämessäsi niin menestyt teilläsi, anna minun muuttaa sinua kaltaisekseksesi silloin sen näkevät monet ja iloitsevat, tarpeellisia on vain yksi ja se olen minä Jeesus Kristus, minä tulen pian, on viisaitten neitsyiden aika, valmista jo lamppusi kuntoon, on pimeää ja pimeys peittää maan mutta sinun ylitsesi koittaa Herra, pasuunan soitto kuuluu pian, sitten alkavat hääjuhlat ja ovet suljetaan, oi kuinka suuri juhla se onkaan, kuuletko jo enkelten laulavan, kuuletko valmistuksia hengessäsi, ilo varmasti koittaa sydämessäsi kun laitat pois kaiken synnin ja valmistaudut kohtaamaan Jeesuksesi Kuningasten Kuninkaan, Jeesuksen Kristuksen Jumalasi. Älä pelkää, en kadota yhtäkään joka nöyrästi eteeni tuleen luovuttaakseen koko elämänsä sen antajalle Jumalalle. Halleluja ylistetty olkoon Herra Kaikkivaltias Jeesus Kristus Halleluja, laula kunnian Kuninkaalle Herrallesi, oi kuinka sydämeni iloitsee kun minua palvotaan, pahat enkelit katoavat ylistyksen tieltä, se raivaa myös tietä kuninkaallesi valmistaa tietä minun eteeni, laula rakkaani minulle, mielistyn kiitokseesi, eikö sinulla olekin kiittämistä, sillä taivas on kiitosta täynnä ja olen taivaan asettanut sydämeesi, elämää Pyhässä Hengessä ja totuudessa.

16.1.2019.
54.💝 Rakkaani olen sanassani antanut sinulle lupauksia. Olen lupauksen antaja olen myös sen pitäjä. Sitä mukaa kun sinä annat uskon avartaa sydäntäsi ja annat uskon lisääntyä eli annat elämän antajan saada tilaa sinussa Jeesuksen Kristuksen niin lupaukset toteutuvat. Kaiken olen tehnyt hyväksi haluatko että Jumalan hyvä käsi lepää sinun ylläsi. Se tulee sinun osaksesi kun annat minulle koko elämäsi ehdoitta. En halua sinusta vain osaa haluan elämäsi kokonaan omakseni. Olet minun rakkauteni kohde. Minä Jeesus Kristus ristinkuolemalla olen kutsunut sinua omakseni. Anna elämäsi minulle niin saat myös kokea uskomatonta rakkauttani. Minun rakkauteni voittaa maailman. Anna siis minulle tahdon tuoda julki pelastustekoni sinussa. Sen saavat nähdä monet kun valloitan sydämesi. Tulkaa minun tyköni kaikki työtetekeväiset ja raskautetut niin minä annan teille levon. Kun sinua ahdistaa ja pelottaa riipu minussa kiinni saat varmasti kokea Jumalan suurta suosiota suosio suosio Jeesukselle Kristukselle meidän Herrallemme. Olen vetänyt sinua puoleeni armosta anna minun valloittaa sydämesi niin saat levon.Ei ole ahdistusta tai pelkoa jota minä en olisi kohdannut. Olen paras auttaja älä juokse ihmisen luota toiselle vaan pyydä minun apuani koko sydämestäsi niin varmasti sen saat kokea. Luovu jo ihmisestä sillä ihminen voi auttaa vain vähän. Mitä enemmän tukeudut minuun ja minun huolenpitooni sitä enemmän lisään sinulle uskoa sillä kaikki tulee minulta sano jo Hänen tulee kasvaa mutta minun vähetä. Et saa voimaa etkä uskoa itsestäsi vaan se tulee minulta. Huokaile ja rukoile minun puoleeni kääntyneenä. Minä en jätä sinua ilman vastausta sillä minä olen Kaikkivaltias. On ihanaa kun saat levätä minun suosiosssani. Suosio kuuluu vaan uhratulle Karitsalle Jeesukselle Kristukselle.


55.💝 18.1.2019. Rakkaani vain minussa Jeesuksessasi löytyy armoa armon päälle, vain minussa löytyy armo ja totuus, etsi minua varmasti minut löydät sillä ei yksikään joka minua avuksensa huutaa jää vastausta vaille, sillä minä olen Herra joka näen, minä näen sinun kamppailusi, sinun täytyy kaikessa ahdistuksessa tulla minun nimeni läheisyyteen, tunnusta minut ihmisten edessä niin saat Hengen voimaa, se on julistus vihollisen valloille, että kuulut minulle, vihollinen ei siedä sitä että julistat kuuluvasi minulle, mutta siinä on suuri voima, tahdon tulla teidän lähellenne, sydämissänne asun sinussa, kaikkivaltias asuu sinussa, puhallan Henkeäni sinuun kun minua tunnustat, älä pelkää ihmisiä, sillä he ovat kuin heinäsirkkoja edessäni, mutta sinä olet minun rakkaani, pidän kädelläni sinua, sillä kannatan koko maailmaa, sillä olen luoja ja luon sinun sydämeesi uuden laulun, saat aloittaa yölaulut, sillä nyt on pimeä yö, mutta minun kansani elää valossa niinkuin Israel Egyptissä, sillä olen maailman valkeus, ei kukaan joka minut tunnustaa voi pysyä salassa, sillä Henkeni sinussa vaikuttaa ja suolaa joka jättää maun, älä kätke sitä valoa jonka olen sinuun laittanut sillä muuten lamppusi sammuu, jos et anna valoni loistaa, ei vuorella oleva kaupunki voi olla kätkössä, voit kaiken minussa, myös ohjaan askeleesi minun teilleni

56.💝 19.1.2019. Rakkaani, kun puet minun yllesi, puet myös samalla minun askeleeni. Raivaan tietä sinulle kun otat askeleita minun kanssani. Sillä et enää elä sinä vaan Kristus sinussa. Ole uskollinen minussa näin tiellesi tulee menestys. Sinulle ja niille joita johdatan sinut tapaamaan. Älä vähättele osuuttasi minussa sillä tuon julki pelastustekojani sinussa. Tuon kirkkauteni esiin sinussa minun kauttani. Sanoin että sinun ylläsi näkyy Hänen Jeesuksen kunnia. Pimeys on jo peittänyt maan mutta sinä saat loistaa ihanaa valtavaa kirkkauttani. Ota uskonaskeleita vain niin voit mennä eteenpäin. En ole käskenyt sinua vetäytymään vaan sitä muka kun puhun sinulle ota uskonaskeita. Joka uskoo se ei pakene. Minä en halua omieni pakenevan vihollista vaan kohtaamaan vihollisen. Vain näin voit vallata alaa tässä maailmassa ja tuoda minun kirkkauteni niille jotka eivät sitä vielä näe. Rakasta ihmisiä minun rakkaudellani joka en suutani avannut kun minut ristiinnaulittiin vaan rukoilin vainoojieni puolesta. Tee sinä samoin sillä siinä on suuri salaisuus. Saat suuresti voimaa kun annat anteeksi. Vaikka se tuntuisi ylivoimaiselta pyydä siihen apua minusta niin varmasti sitä saat. Näin rakkaus tulee täydelliseksi sinussa kun rakastat. Vaikka he eivät sitä ansaitsisi mutta minussa siihen kykenet. Tahdon siunata kansaani Jeesuksen Kristuksen rakkaudellisella sydämellä ja elämällä. Muurit murtuvat ympärilläsi jotka vihollinen on rakentanut kun kuljet uskossa niiden ympäri aivan kuin Jerikon muurit. Ei sotaväellä eikö voimalla vaan minun Hengelläni. Jumalassa on valtava voima saat kulkea yhdessä Luojasi kanssa.


57.💝 21.1.2019.  Rakkaani, kun antaudut minulle kastelen sinua hetkestä hetkeen.Aivan kuin Israelia kastelin vedellä kallioista. Se oli Kristus anna taivaan siemenen kasvaa sinun sydämessäsi ja anna Pyhän Hengen virran vapaasti vuotaa sydämessäsi. Se on sinun elämäsi että elät taivaallisista sillä sinne olet asetettu. Taivasten valtakunta on sisäisesti sinussa. Tahdon antaa sinulle taivaan mannaa. Saat sitä kun etsit sitä koko sydämestäsi. Älä ole puolittaisella sydämellä ja kuuntele viholllisen ääntä. Vaan antaudu minulle täysin. Näin saat kokea taivaan maan päällä. Minä tulen sinun tykösi ja olen jo sillä niin olen luvannut joka lapselleni. Ota lapsen asenne rakkaudessasi minuun luota ja rakasta minua lapsen lailla. Aivan kuin lapsi rakastaa isäänsä ja uskoo isän lupaukset. Minä olen taivaallinen isäsi enkä kätke sinulta kasvojani. Sillä olen ilmestynyt ja ottanut sinut omakseni Jeesuksessa Kristuksessa. Kukaan ei riistä sinua minun kädestäni. Minä olen sinun elämäsi lähde kun etsit minua koko sydämestäsi ja sielustasi. Rakasta minua yli kaiken niin saat voiton tulisissa taisteluissa. Minä tuon sinulle voiton sillä voitto on Herran hallussa. Ei sotaväellä eikö voimalla vaan minun Hengelläni. Älä luota ruhtinaisiin äläkä ihmislapseen sillä ei hän voi auttaa. Autuas se jonka turvana ja apuna on Jaakobin Jumala. Ole raitis ja hengessä avoin minun elämälleni niin löydät sen. Lakkaa ruokkimasta itseäsi tällä maailmalla sillä se saastuttaa sydämesi etsi vain minua niin rakkaani löydät Vapahtajasi Jeesuksen Kristuksen. Kaikki rakkaani ovat yhtä arvokkaita minulle. Olen punonut jokaisen ihmisen äitinsä kohdussa. Ja minun Henkeni halajaa ikuista henkeä jonka olen laittanut jokaiseen. Joten älä pakene kun minä sinua kutsun.Vaan tule minun tyköni ja anna pelastaa itsesi tästä epäuskoisesta sukupolvesta ja tule minun tyköni niin löydät ikuisen elämän.


58.💝 23.1.2019.  Rakkaani mitä enemmän annat anteeksi ihmisille sitä enemmän rauhani ja rakkauteni tulee osaksesi.Rauha ja rakkaus lisääntyy sitä enemmän kun annat anteeksi kaikille sinua vastaan rikkoneille. Saat kokea täydellistä rakkautta. Sanoin että jos annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa saat myös taivaalliselta Isältä anteeksi sinun rikkomuksesi. Älä hylkää kuritusta vaan antaudu sille kun se tulee minun sydämeltä. Silloin saat kokea vanhurskauden rauhanhedelmää. Tule minun tyköni niin saat kokea Jumalan valtavaa läsnäoloa ja rakkautta. Tule pieneksi niin minä saan olla suuri. Hänen tulee kasvaa mutta sinun vähetä. Älä anna minkään tulla esteeksi.Luovu ihmisistä avuntuojina. Etsi viisautta minun sanastani. Tahdon sitä sinulle antaa. Mietiskele raamatun jaetta älä hotki sanaani sillä sinulla on rajallinen vastanottokyky. Kun tartut yhteen minun lupauksistani tai ojennuksistani sitä mukaa saat uskoa. Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen. Tule niin saat kokea minun ruokkivan sinua mannalla enkelten leivällä. Saat katsella jo nyt taivasten valtakuntaa sillä näet sen sydämesi silmin. Tarpeellisia on vain yksi siispä tule minun jalkojeni juureen ja kuuntele puhettani vaikka se sattuisi. Se on sinun parhaaksesi minä Jeesus Kristus annoin elämäni sinun tähtesi ja saat sen omistaa kun uskossa sen vastaanotat.


59.💝 27.1.2019.  Rakkaani älä saastuta ja tahraa sydäntäsi tämän maailman juoruilla. Tahdon että teet parannuksen tässä asiassa. Että voisit olla otollinen kaikessa jos tahdot tulla minun käyttööni kaikki mikä on maailmassa on lihan himo silmäin pyyntö ja elämän korkeus ouhdistaudu Karitsan veressä ja minun sanani kautta. Tarkkaa ja pyydä minun Henkeni silmiä nähdäksesi salaisimmatkin syntisi. Tulen hakemaan puhtaan neitsyen jossa ei ole tahraa eikä ryppyä. Valaise vaatteesi Karitsan veressä ja pese vaatteesi..tulkaa kaikessa vaelluksessane pyhiksi. Elä taivaallisista niin saat kokea minun sanani virvoittavaa vaikutusta ja johdatustani. Olen kuollut tähtesi älä pidä halpana minun vertani jonka vuodatin tähtesi, varo syntiä kuin saastaista vaatteita. Minä tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi, tahdothan olla minun kanssani kerran paratiisissa. Vedän sinua enemmän ja enemmän puoleeni kun tulet koko sydämestäsi läheisyyteeni. Anna minun muovata sinua vaikka se on tuskallista. Maailman ystävyys on vihollisuutta minua Jeesusta Kristusta kohtaan. Elä minusta. Syö minua Sanani kautta ja koko elämälläni..RAKASTA HILJAISUUTTA JA MINUN Henkeäni joka voittaa melun ja epäjärjestyksen hengen .


60.💝 28.1.2019. Rakkaani murehtiminen on luottamuspulaa Jumalaasi kohtaan. Kehoitan sinua tekemään parannuksen siitä sillä minä olen sinun taakankantajasi. Enkö minä sanonut että minun kuormani on keveä. Kerro minulle ettet selviä itse. Kerro minulle syntisi niin minä tulen ja nostan kannan ja pelastan vielä tänäkin päivänä. Sillä olen Jumalasi Jeesus Kristus. Kannoin kaiken puolestasi Golgatan ristille. Me jotka olemme alati annetut Kristuksen kuolemaan saamme myös kokea ylösnousemuselämää. Saat tuntea että minä pidän sinusta huolena koska olen Kaikkivaltias. Näe minut maailman Luojana ja sinun kannattelijana niin saat kokea kuinka taakkasi otetaaan sinulta pois. Saat kulkea minun askeleissani kevein mielin ja sydämin. Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen. Kun päätät riippua kiinni minun pelastussuunnitelmassani ja lupauksissani saat myös kokea lupauksieni toteutuvan kohdallasi. Sanassani on tuhansittain lupauksia ei ole kirjaa joka antaisi niin paljon toivoa sinun raskautetulle sydämellesi. Taivas on totta jo täällä maan päällä sillä sinä olet asetettu taivaallisiin hengessäsi. Anna minun valtakuntani vaikuttaa sinussa tahtomista ja tekemistä niin ohjaan askeleesi. Tämä on kapea ja ahdas tie mutta kun kuljet minun askeleissani saat kokea kuinka sinua ohjaan ja varjelen. Älä pelkää sillä minä tulen pian. Lohduta itseäsi näillä sanoilla. Taivas ja maa katoavat mutta minun sanani ei koskaan katoa. Mieti ja lue lakiani yöt ja päivät silloin et eksy ja minä saan täyden vallan elämässäsi minä Jeesus Kristus.


61.💝  05 Helmi 2019.
Rakkaani tahdotko antautua minulle jos sen teet muutan elämäsi ja käytän sinua. Älä pidätä mitään sydämestäsi minulta. Minä tunnen sinut tunsin sinut jo äitisi kohdussa. Elämäsi kuuluu minulle. Sentähden anna minun muovata sinua, sillä ainoastaan niin voit olla minun lahjoillani varustettu. Kuule minua, avaa korvasi minun sanoilleni, niin saat kerran perillä olla. Sinun tulee pitää vaelluksestasi vaarin. Älä saata minun henkeäni murheelliseksi sillä minä olen pyhä. Tahdon sitä saamaa myös sinulta, taivas on pyhyyttä ja vanhurskautta. Olen sen asettanut sydämeesi, siksi pidä minun käskyni. Tottele minua tahdon auttaa sinua. Siksi ei yksikään joka minua huutaa jää vaille apuani. Minä tulen sinun tykösi rakkaudessani sillä Jumala on rakkaus. Mitä enemmän annat anteeksi sitä enemmän saat kokea minun rakkauttani. Älä ole kenelläkään rakkaudesta velkaa sillä se peittää syntien paljouden. Tulkaa minun tyköni ja opettele rakastamaan. Katso minkä uhrin Jeesus Kristus sain aikaan. Se on esimerkki sinulle. Monet ovat anteeksiantamattomuuden kourissa. Ilman että annat anteeksi et pääse eteenpäin. Se estää minun anteeksiantamuksen. Tule siis rakkaani minun eteeni ja tunnusta se synniksi. Avaan teille silloin taivaan akkunat, sanon kuin Aabrahamille älä pelkää. Mitä enemmän turvaat minuun, sitä enemmän pelon kahle murtuu, tulen pian, pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Tahdothan noudattaa kutsuani sinulle. Tee siis parannus ja ole elä ja liiku minussa. Tahdon viedä sinua eteenpäin ja varmasti sen saat kokea. Kun tahdot alkaa siunata muita. Todista minusta sillä järjestän sinulle tilanteita jossa voit kertoa minusta. Älä minua häpeä ettei minun tarvi hävetä sinua kerran kun kirjat avataan. Saat rohkeutta minä opetan sinua henkeni kautta kun vaan saan siihen sinun lupasi. Sillä en ole pakko Jumala, olen tahtova Jumala. Luovuta siis minulle tahtosi, tahdon sen kokonaan. Pääset eteenpäin ja saat Aabtrahamin siunauksen ja saat loistaa niinkuin tähdet taivaalla. Minun valtakuntani ei tunne aborttia sillä kaikki minkä minä synnytän tuottaa elämää siis jatka rakkaani rohkeasti.


62.💝10.2.2019.  Rakkaani minä en jätä sinua ilman mannaa, huolehdin Eliasta huolehdin Israelin lapsista erämaassa, annoin heille mannaa, ainoa mitä sinun tulee tehdä, on kerätä sitä, tule minun eteeni puhdistetuin sydämin, niin saat myöskin kokea Pyhän Hengen puhetta, olen toimiva Jumala ja saat sitä kokea, minä olen suuri Jumala joka levitin taivaat ja perustin maan kädelläni, olet minun kädessäni, kun et lähde mutkaisille poluille, rakkaani eksyt sieltä ja sen tahtoisin sinussa säästävän, tule niin saat kokea Kaikkivaltiaan voimaa, rauha ja armo lisääntyy sinussa ainoastaan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta, siis viivy minun läsnäolossani sanani äärellä, sillä se on elävää leipää anna koko sydämesi ja elämäsi minulle niin Jumala tulee avuksesi, älä pelkää sillä olet saanut kokea Jumalan puhetta ja suojakalliota, tarpeellisia on vain yksi ainoa, tule nöyrin sydämin eteeni niin puhun sinulle ja annan enkelten leipää, kun epäröit tunnusta se minulle syntinä ja riipu kiinni minun lupauksissani, luota minuun sillä olen luottamuksen arvoinen, minä en sinua koskaan jätä enkä hylkää, riipu kiinni minun armo liitossani , niin saat kokea johdatustani tässä pimeässä maailmassa.


63.💝 11.2.2019. Minun rakkauteni on ase vihollisen valtakuntaa vastaan, Golgatan ristin rakkaus jota demonit pakenevat kauhuissaan, siksi pidä itseäsi Kristuksen kanssa ristiinnaulittuna ja ylösnousemusvoimassa, niin saat kokea valtavaa Jumalan voimaa ja viisautta, tahdon sinun saavan kokea minun ylösnousemusvoimaa, pukeudu siihen pue yllesi Jeesus Kristus, niin saat kokea minun rakkauttani, tule lasten kaltaiseksi jotka ovat viattomia ja ota aseeksesi se joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä, usko lapsen lailla minun lupauksiin niin totisesti saat niitä kokea, haluan omieni rohkeasti todistavan minusta, monet kieltäytyvät tästä mutta mihin tulee minun Henkeni, sinne tulee myös voima ja viisaus, ohjaan sinua kun antaudut minulle, johdan sinulle tilanteita kun vain annat elämäsi kokonaan minulle. minä en mielisty puolinaiseen sydämeen, tahdon sen kokonaan, minä olen sinun kilpesi ja suojasi, et voisi olla paremmassa turvassa, siksi turvaa minuun, tahdon vetää luokseni jumalattomia, siksi seurakuntani aika on nousta ja näkyä lampun lailla. koska minun valoni jos se on syttynyt sydämessäsi sitä on mahdoton pitää piilossa, anna valoni loistaa, se vetää luokseen jumalattomia niinkuin pimeässä paikassa loistava valo vetää hyönteisiä, anna valoni säteillä se sytyttää jumalattomien lampun joka on vielä pimeä, koska Henkeni on tulta täynnä ole luja ja aivan rohkea, älä häpeä Herraasi, sillä olen Kuningasten Kuningas ja Herrain Herra, rakkaani olet maailman suola, taivaasta anna Henkeni antaa makua sanoihisi, anna sen puhdistaa, pidä kiinni minun sanastani, älä koskaan peräydy, koska silloin käännät selkäsi minuun päin ja tahdon sinun kulkevan pää pystyssä minuun katsellen, katselemaan minua sanani kautta, niin alat loistamaan Jumalan kirkkautta, anna sen häikäistä jumalattomat, että he näkisivät minun rakkauteni, Jeesuksen Kristuksen rakkauden, lepää minussa.


64.💝15.2.2019.  Minä, Kaikkivaltias taivaan ja maan Herra, asun sinussa, minä olen se joka asun sinun sydämessäsi ja sinun suussasi, lausu minun sanojani ääneen , niinkuin minä joka tein niin, kun loin maailman, tahdon sinua johdattaa ja auttaa kaikissa sinun ahdingoissasi, monen ahdistuksen kautta me menemme läpi kohti uutta maailmaa, kohti taivasten valtakuntaa, odota rakkaani sitä hetkeä, kun olet minun luonani, sillä elämäsi maailmassa on vain välivaihe iankaikkisuudelle, taivasten valtakunta on sisäisesti sinussa, etkö koe sitä, etkö kuule minun ääntäni, silloin hiljenny ja ole minun edessäni hiljaisin sydämin ja odota Herraa, sillä en ole kaukana yhdestäkään joka minun nimeäni huokaa, tulen lähelle jokaista joka hapuilemalla etsii minua, minun tulemustani ei saa omani pelätä, kuinka morsian voisi peljätä kun hänen sulhasensa tulee, jos pelkäät korjaa suuntasi ja tule puhdistumaan, sillä elämäsi ei ole oikeassa suhteessa minuun jos pelkäät tulemustani, etsi minua niin kauan, että pelko siitä että olet minun kanssani ikuisesti katoaa, minä puhdistan sinut ja saat rauhan joka ylittää ymmärryksesi ja sydämesi muotoutuu oikealle maaperälle, minun sanani alkaa itää siellä. Jos rukoilet pieniä saat niitä, mutta jos rukoilet uskossa, saat suuria, se on kylvämisen ja niittämisen laki, kuinka peltomies kylväisi vain kourallisen siemeniä, kun hänen edessään on suuri pelto, sama on suhteesi tähän maailmaan, kylvä siihen runsaasti, tahtoisin kaikkien kuulevan todellisen Elämän lahjan , joka on Kristuksessa Jeesuksessa, minä tulen pian pian ja annan jokaiselle tekojen mukaan, kerää aarteita taivaaseen, kerää aarteita pimeän peitosta, niitä ihmisiä jotka eivät missään minua vielä tunne, auta niitä jotka ovat kuin antiloopit pyydyshaudassa, menkää kaikkeen maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille.
                                                          

65.💝19.2.2019. Tahdon virrata juuri sinun kauttasi, älä pidätä sanaani jonka sinulle annan, vain virtaamalla minun rakkauttani niille jotka eivät siitä mitään tiedä, vain niin saat siunauksen, niin monet pitävät itsellään, sen valon jonka olen sytyttänyt, tiedätkö, kätket sen vakan alle ja siihen en mielisty, koska sanon sanassani, anna valosi loistaa, äläkä kätke ikuista valoa, joka on Jeesus Kristus sinussa, maailman valkeus, jos tahdot kerran perillä olla, älä kiellä minun nimeäni, tässä sysimustassa ajassa, on aika seurakuntani alkaa loistaa, voi kuinka monet kätkevät valon jonka olen heille antanut, Herransa Jeesuksen, siihen en mielisty, annan siihen voiman kun sinulle tulee tilaisuus kertoa minusta, älä anna silloin pelolle valtaa, koska minä Jeesus, olen Golgatan uhrilla voittanut pelon, älä häpeä Herrasi Jeesuksen nimeä, te olette maan suola, jos ruuassa ei ole makua , se ei maistu, anna sanoissasi olla Jumalan sanan suolaa, vain se tuo makua ja antaa menestyksen niille jotka sen kuulevat, tule rakkaani voimistumaan minun läheisyyteni, sillä muualta et saa Kaikkivaltiaan siunausta, siunaan sinua ja enennän sinut kuin Aabrahamin, jos tottelet minua ja kaikkea sitä minkä olen sanaani ohjeeksi sinulle antanut, puhtaaseen sydämeen minä miellistyn, tulethan luokseni antautunein sydämin, niin saat kaiken minkä olen sanaani luvannut. Älä tuhlaa aikaasi sillä nyt on viimeinen aika.


66.💝19.2.2019. Rakkaani, saat elää turvissa taivaan suuren Jumalan käsivarret ovat aina sinun ympärilläsi, jos itse sitä tahdot, olen vetänyt sinua puoleeni ja olet ottanut minut omaksesi, se on armolahja Jeesuksessa Kristuksessa , sinun on nyt aika aloittaa ylistys ja kiitos minun nimelleni ja siihen halajavat enkelitkin katsahtaa, on suuri ilo taivaassa kun omani tekee täyttä totta vaelluksestaan ja pyrkii pyhyyttä kohti, joka olen minä Jeesus Kristus, vain minä saan sen aikaan kuolemani ja sanani kautta, siis rakkaani iloitse, tahdon pitää sinut lähelläni öisinkin, ole kuulevin korvin ja avoimin sydämin, tahdon teitä jokaista kohdata, sillä minä ole Jumala kaikkivaltias, ihminen on niin pieni minun näölläni, silti teitä rakastan, koska Jeesus tuli ihmiseks,i hän on suuri Jumala ja Vapahtaja, iloitse yljästäsi morsian, saatte pian olla hääjuhlissa, kuinka suuri juhla se onkaan, valmistaudu, valmistaudu, tee itsesi valmiiksi minun kanssani, Jeesuksen kanssa heitä pois pelko, sillä rakkaudessa sitä ei ole, mitä lähempänä olet minua, sitä enemmän saat kokea täydellistä rakkautta, saat kulkea edeltä valmistetuissa teoissa, kun avaat korvasi ja silmäsi näkemään sen aarteen, joka on raamattu, Jumalan Sana, se ravitsee sielusi , mikään ei vedä vertoja sille, vaan siitä saat iankaikkisen lohdutuksen, et saa sitä ihmisiltä, hiljenny eteeni niin avaan sinulle verrattoman tien taivaallisiin, sillä olethan asetettu taivaallisiin. Minä tulen pian. Tulethan tyköni koska kaipaat minua, tahdon teidän etsivän minun rakkauttani, se on ainoa rakkaus joka täydellisesti sinua voi kohdata, ihmisrakkaus ei vedä sille vertoja, tule minuun nojaten erämaastasi , silloin olet minut tunteva, tunnusta minulle rakkautesi, jos olet kokenut Vapahtajasi rakkauden, tahdon kuulla sen, tule pieneksi että minä voin olla suuri, joka itsensä alentaa se ylennetään


67.💝22.2.2019. Rakkaani tahdon siunata sinua, koska minulta tulee kaikki kun otat askeleen, vahvistan ja tuen sinua kun kuljet minun johdatuksessa, vien sinua suoraa tietä, älä pelkää äläkä arkaile, sillä suuri sotajoukko on puolellasi, ennen kaikkea Kristus on riisunut aseet henkivalloilta ja saatanalta, kulje siis iloiten eteenpäin, älä ajattele etten olisi sinun kanssasi vaikeinakin hetkinä, sillä olenhan sinulle luvannut kulkea kaikessa kanssasi, mitä enemmän minua tunnet ja luet Sanaani, sitä pelottomammaksi tulet, aika on vaikea, mutta minä Jeesus olen voittaja , saat kulkea edeltävalmistetuissa teoissa, kuuntele minua, on aika heittää pois ja jättää minulle kaksinainen mielesi, rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta mielestäsi, näin neuvon sinua, puhdistaudu veressäni ja anna Sanani vahvistaa ja neuvoa sinua kun et tiedä mitä tehdä, kuuntele Henkeäni, neuvon sinua, luota minuun koko sydämestäsi, sillä vain niin saat opastusta, ilman uskoa on mahdoton olla otollinen, lisään sinulle uskoa, saat olla varma siitä, varmuus on minun valtakuntani asenne, saat koska anot sitä minulta, en jätä sinua enkä hylkää sinua, ole vahva ja aivan rohkea, älä häpeä minun nimeäni, ettei minun kerran tarvitsisi hävetä sinua, minä tulen pian, pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi, olen asettanut taivaan sydämeesi, iloitse ja riemuitse siitä, ilo Herrassa on sinun väkevyytesi, minä en anna Henkeäni mitalla, sitä on sinullekin rajattomasti, sitä mukaa kun antaudut minulle, rohkaistu, rohkaistu, olen sinun Jumalasi Jeesus Kristus, minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, palvelet suurta Jumalaa, iloitsen sinusta rakkaani.

                                                            
68.💝 27 Helmi 2019.
Rakkaani ole luja ja rohkea sanon näin Joosualle 4 kertaa. Tahdon minun valtakuntani tulevan näkyväksi sinun elämässäsi koska minun valtakuntani on voimaa ja rohkeutta täynnä. Tahdon sinun oppivan minun teistäni. Minun tieni on suora tie. Tule minun eteeni avoimin sydämin niin saat uskon lahjan sitä tulet tarvitsemaan tulevina päivinä. Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen siksi minä annan sitä elämääsi kun riiput kiinni minun sanassani. Minun sanani on elävä sana kuinka se muuten voisi sisimmässäsi olla. Se antaa sinulle levon ja rauhan. Kun olet ahdistunut ja peloissasi siinäkin minä olen sinun kanssasi. Minä tulen ja vapautan sinut siitä. Ole luja ja rohkea niin sanon kansalleni. Tule minun eteeni avoimin sydämin. Tahdon antaa sinulle valtakuntani rikkauksia saat niitä kun olet minun sanani ja minun edessäsi avoimin ja puhdistetuin sydämin. Olet minun rakas kansani.Tulkaa minun kansani ja iloitkaa pelastuksesta. Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä. Se lähde on avoin se on Golgatan risti Jeesuksen Kristuksen risti. Sieltä vuotaa syntien anteeksiantamus ja pelastus. Iloitse siis rakkaani olet minulle rakas. En koskaan jätä enkä hylkää sinua kun pidät Jeesuksen ristin aina edessäsi. MInä tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi.

                                                                
69.💝3.3.2019. Rakkaani Älä halveksu pienten alkujen päivää. Siunaan sinua runsaasti kun olet vähässä uskollinen. Joka on vähässä uskollinen on uskollinen suuressa. Tahdon tehdä sinut hedelmälliseksi taivaallisissa ja sitä myöten elämässäsi. Aina saat olla kuin runsaasti kasteltu puutarha. Ole vain uskollinen minulle kaikessa niin panen sinut paljon haltijaksi. Valtakunnassani ei ole hedelmätöntä kun olet uskollinen. Tule minun eteeni ja tunnusta epäuskoinen että pidät minua niin pienenä olen silti maailmankaikkeuden Luoja. Sinä palvelet suurta Jumalaa. Nyt on aika laittaa pois kaksinainen vaellus siihen en mielisty. Tahdon itselleni pyhitetyn kansan. Tulet siksi kun teet täyttä totta elämässäsi. Kun olet masentunut lohduttan sinua iankaikkisella rakkaudella. Saat olla turvallisella mielellämme sillä ne jotka Herraan turvaavat ovat kuin Siionin vuori se ei horju. Olet horjumaton kun pidät Jeesuksen ristin aina edessäsi siinä on Jumalan voima ja viisaus. Lue sanaani ainoastaan siinä on minut Jeesus kätkettynä annan sinulle Henkeäni. Iloitse armosta ikuinen elämä odottaa sinua kun olet uskollinen loppuun asti.

                                                              
70.💝 7.3.2019. Rakkaani, kun rukouksessa käännyt minun puoleeni, älä epäile, sillä epäuskoinen ei ole minulta mitään saava. Kuulen kaikkien rakkaiteni rukoukset kun ne tuot luottamuksella eteeni. Olen kuuleva Jumala, siksi saat tulla eteeni ja minä otan sinut huomioon, koska olen ottanut Aabrahamin siemenen omakseni ja huomaani. Tule minun eteeni puhdistuen Karitsan veressä. Vain puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan. Minä olen tuleva pian, siksi valmistaudu, nyt on viimeinen aika. Tulen pian takaisin ja sinä saat rakkaani nähdä minut sellaisena kuin Minä olen. Sitten alkaa hääjuhlat ja ovet suljetaan. Rakkaani, tutki itseäsi kestätkö koetuksen. Minä olen sinut koetteleva, siksi tahdon sinun tietävän, että valmista sydämesi minun edessäni, niin saat minulta myös voimaani. Älä pelkää, sillä minä olen sinun Jumalasi, minä olen sinut nimeltä kutsunut , sinä olet minun.

                                                            
71.💝7.3.2019. Rakkaani, kun olet ahdistuksessa, olen kanssasi, mikään tässä maailmassa ei voi repiä sinua irti minun kädestäni, pidän huolen taivaan linnuista, pidän huolen myös sinusta, vaikka olet syvässä ahdistuksessa, olen sitä suurempi, olen kallis Vapahtajasi Jeesus Kristus, kaiken kuoleman vallan voittaja, vihollisella on kiire, sillä se joutuu pian tuomiolle, kaikki lopun ajan tapahtumat tulevat pian, mutta kansani, Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi, aivan kuin Israelin lapset Egyptistä lähtiessä, olin heidän kanssaan ja avasin punaisen meren tulen ja olen kanssasi juuri nyt. Älä pelkää, sillä Kaikkivaltiaan olet ottanut suojaksesi, olen suurempi kun kaikki pahan valta, rakastan sinua iankaikkisella rakkaudella ja armolla, tiedätkö, armoni on kuin kilpi joka sinua suojaa , minun kilpeni on suuri, se on yhtä laaja, sitä ei voi käsittää, kilpeni on laajempi kuin itä on lännestä, se on minun armoni kilpi, se ylittää kaiken ymmärryksen, arvosta ja kätke se sydämeesi, niin se sinut korottaa, saat iloita jo nyt, suuri Vapahtajasi Jeesus on sinussa, hypi ilosta ainakin sydämessäsi, nyt on juhlan aika, sillä hääjuhlat ovat pian, te saatte jo nyt iloita ja ammentaa pelastuksen lähteistä, rakkaani, rakastan teitä, antakaa rakkautenne minulle, iloitsen siitä, minä annan teille toivon ja pelastuksen riemun, kuinka suuri juhla se onkaan, kun olette luonani iankaikkisesti.

                                                             
72.💝10.3.2019. Oi katsohan lintua oksalla puun... Rakkaani, tule linnun kaltaiseksi, joka ylistää minua yöllä sekä päivällä, valossa ja pimeässä, kiitä minua kaikissa tilanteissa, se on Jumalan tahto, mielistyn kiitokseen, olen kunnioittava niitä jotka minua kunnioittavat, saat rauhassa lähestyä minun valtaistuintani, kun tulet sinne avoimin sydämin, jätä rakkaani taakkasi minun harteilleni, pidän sinusta huolen, ei ole semmosta tilannetta jota minä, Herra, sinun Jumalasi Jeesus, ei voisi selvittää, jätä asiasi minun haltuuni, pidän sinusta huolen, mitä enemmän minulle antaudut, sitä enemmän saat lahjojani toisten hyväksi, vihollinen linnoittautuu sinua vastaan, kuljet vastavirtaan, mutta älä huolehdi, olen Voittaja, Jeesus Kristus Golgatalla, mursin kaiken saatana vallan, jätä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen, anna valoni loistaa pimeässä yössä, monet sen saavat nähdä kun et kätke sitä vakan alle, ole luja ja rohkea. Älä pelkää, äläkä säikähdyksellä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, ole tyttäreni ja poikani turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi, niin että me turvallisin mielin sanomme, Herra on minun auttajani, en minä pelkää mitä ihminen voi minulle tehdä, tule rakkaani isän syliin, olet minun lapseni, turvaa minuun, kunnioita ja pelkää minua, niin saat kokea taivaan maan päällä. Minä Jeesus Kristus, olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.

                                                               
73.💝11.3.2019. Rakkaani, anna toivon kynttilöiden loistaa sydämessäsi, älä kätke sitä vakan alle. Se sammuu silloin pikkuhiljaa. Ota peite pois sydämestäsi, niin saat taivaan valoa yltäkyllin. En mielisty siihen että kätket sanani itselläsi. Tahdon että julistat sitä niille jotka sitä tarvitsevat. Annan siihen minun voimani. Älä tee sitä väkisin, sillä minun valtakuntani ei tunne sanaa pakko. Ole kärsivällinen itsesi kanssa. Jumalasi, Jeesus Kristus on samoin kärsivällinen sinun kanssasi.Ota valtakunnan sana vastaan kuin lapsi, jos olet kokenut että Herra on hyvä. Luottamuksesi kasvaa paljon, minä ole tie totuus ja elämä. Anna totuuteni joka on minun sanani vaikuttaa sydämessäsi. Poista jo kivet sydämestäsi, teen sen kun sitä pyydät. Älä epäile minun sanojani, sillä olen Kaikkivaltias. Olen laittanut ja perustanut maan auringon ja kuun ja maan paikoilleen. Palvelet suurta Jumalaa, minä tulen pian, pidä mitä sinulla on. Älä kätke sitä, sillä tunnustan ne omikseni, jotka minut tunnustavat ihmisten edessä. Vaella rakkaudessa, minä olen se suuri rakkaus, Jeesus Kristus. Kuolin tähtesi Golgatalla, siis iloitse ja riemuitse, syntisi on anteeksi annettu Jeesuksen uhrin kautta. Palvele minua ilolla, sillä minä olen sinut kutsunut. Lisääntyköön teille Jumalan armo ja rakkaus, Jeesuksessa Kristuksessa.

                                                             
74.💝11.3.2019. Elä rakkaani minulle, sille yhdelle ainoalle, joka sinut on lunastanut Jeesukselle Kristukselle, tahdon koko sinun elämäsi, antauduthan minulle, silloin saat elämän ja yltäkylläisyydelle, se joka luopuu minun tahteni kaikesta, on saava 100 kertaisesti kaiken takaisin jo tässä ajassa, kuinka seurakuntani nouseekaan, kun ihmiset antautuisivat minulle kokonaan ja rakastaisivat toisistaan puhtaasta sydämestä, avaa sydämesi minulle, johdan ja tuen sinua kaikessa. Älä jätä kertomatta minulle mikä sinua painaa. Älä väsy rukoilemaan, sillä sinnikkyydellä saat sen mitä anot, ano uskossa, niin saat nähdä taivaan avautuvan, ole rakkaani minun kädessäni. Älä pelkää, äläkä arkaile, sillä Herra Sebaot on itse sinun kanssasi, rohkaise itsesi ja ole yli onnellinen Jumalassasi, sillä siinä on sinun elämäsi ja pitkä ikäsi, iloitse vaikka maailma on pimeä. Sinä elät valtakunnasta ja valosta, se on sinun sydämessäsi, iloitse siitä, anna valosi loistaa ihmisten edessä, näytä värisi, ole minulle kuuliainen, niin saat niittää jo tässä ajassa, tule rohkeasti minun eteeni ja rukoile itsellesi oikeita välineitä siinä niitossa joka pian alkaa. Älä epäile, etten sinua käyttäsi, sillä työmiehiä on vähän, siksi antaudu minulle, et elä itsellesi vaan taivaan Kuninkaalle Jeesukselle Kristukselle, kaikki tulee häneltä.
 



                                                                         

75.💝 19 Maalis 2019.
Rakkaani kaikissa taisteluissasi turvaa minuun mikään helvetin valta ei voi sinua voittaa kun olet ja elät minussa Herrassasi Jeesuksessa Kristuksessa olen sinut kalliisti ostanut siksi pidä vaelluksestasi vaarin niin pidän sinusta vaarin kaikessa sinun hädässä sitten oli minullakin hätä mutta kasvojen enkeli vapahtaa sinut lepää ihanilla ruokaisilla pelloilla saat syödä ja levätä minussa tulen pian pidä mitä sinulla ettei kukaan riistäsi voittopalkintoa kuinka suuri onkaan palkintosi kun olet uskollinen minulle taivas on totta ja helvetin siksi tuo minun eteeni hankkeesi niin menestyt teilläsi virtaa Pyhän Hengen lahjoilla jonka olen antanut jokaiselle rohkaise itsesi Jumalassasi Jeesuksessa Kristuksessa tuo esiin hänen tuntemisensa tuoksun niin saat jo kohta niittää satoa vainiot ovat valjenneet leikattaviksi vilja jo tippuu rohkaise itsesi ja lähde sadonkorjuuseen minä pidän huolen siitä mitä tarvitset sinun tulee ottaa uskon askeleita ja minä siunaamalla siunaan olet ottanut taivaan ja maan Herran ystäväksesi sinulla ei tule puuttumaan mistään varsinkaan sanani rikkauksista Älä tuhlaa aikaasi huomaatko missä tilassa ihmiset ovat he käyvät kuolinkamppailua tarjoa heille elämää Jeesuksessa silloin tulet näkemään voittoja voitossa tahdon sinua kuljettaa Älä pelkää äläkä arkaile muurit murtuvat edessäsi sillä kuljen sinun edelläsi ja murran kaikki pronssiovet ja muurit rakkaani olet minun rakkaani pidä kiinni todistuksestasi Jeesuksesta niin saat levon ja rauhan voitto on Herran hallussa tunnusta sitä niin saat kulkea minun valmistamissa teoissa lihavat ruokamaat tulevat olemaan sinun siellä saat vaeltaa ja syödä kyliiksesibavaa vain sanani rikkaudet niitä saat kokea tarpeellisia on vain yksi ainoa minun sanani kuuntele pidä siitä niin se ympyröi ja varjelee sinua
                                                           
           
76.💝20.3.2019. Rakkaani sinä olet minun ja minä olen sinun. Olet elämäsi minulle luovuttanut nyt on luottamuksen aika vaikka maailma on sysimusta .Haluan rakkaani sinun luottavan minuun kaikisssa tilanteissa. Sinä et saa pelätä vaikka vihollinen hyökkää. Kun ymmärrät mitä tapahatui Golgatalla saat siitä suuren Hengen voiman jota ei voi kukaan sinulta pois ottaa. Aika tulee pimenemään mutta sinun ylitsesi koittaa Herra ja sinun ylläsi näkyy Hänen kirkkautensa. Maailma tulee hämmästymään omieni kirkkautta joka tulee ylhäältä valkeuksien Isältä siis älä pelkää äläkä murehdi . Se tuottaa minulle murhetta kun murehdit asioista jotka vain minä voin ratkaista. Rakkaani olet minun tahdothan sinäkin olla minun, Ylitse vuorten käy minun tieni mutta kuljethan perässäni sillä saat kokea minun voimaani rakkauttani ja kirkkauttani. Tule uskossa minun jäljessäni sillä olen tie totuus ja elämä, Johdatan sinua kun kuljet rukoillen. Tarpeellisia on vain yksi ainoa olla minun Sanani äärellä. Taivas riemuitsee kohta alkavat hääjuhlat saleissa taivaan oi se tulee olemaan suuri hetki jota on kaivattu sitten maan perustamisen. Iloitse sillä sinut on jo asetettu taivaallisiin. Minä olen Herra sinun Jumalasi älä pidä muita jumalia. Luota minuun kaikessa niin saat onnen ja siunauksen tällä tiellä joka vain vie elämään. Olen avannut sinulle elämän tien
Elämän tie on kaita tie jota harvat vain kulkea tahtoo on tiellä laaksoja on tiellä keitaita on surua ja iloa. Käyt elämän tielle käy kaidalle tielle ET TULE KATUMAAN JOS LUOTAT JEESUKSEEN....

                                                             
77.💝21.3.2019. Rakkaani näetkö kuinka minä olen kattanut sinulle pöydän sinun vihollistesi silmien eteen. Vihollinen on raivoissaan mutta se on jo hävinnyt voitin sen Golgatalla. Älä pelkää vihollisen valheita ja kuiskaavia kiusauksia. Vetäydy pois niistä asioista joilla se sinua yrittää houkutella. Minä olen tullut että sinulla olisi elämä ja yltäkylläisyys. Saat sitä varmasti kokea kun yksin tulet minun luokseni ja antaudut minulle. Minä en sinua hylkää enkä jätä. Minulla on suunnitelma sinun elämällesi. Lopeta itsesi väheksyminen sillä olet taivaan suurlähetilläs olet pyhien kansalainen. Ihmiset jotka eivät minua tunne aistivat minun rakkauteni sinussa koska he kaipaavat syvällä sisimmässä juuri taivaan Kuninkaan kosketusta. Jeesuksen Kristuksen kosketusta. Ihmiset ovat nälissään he etsivät mutta eivät löydä jos kukaan ei heille sitä kerro. Saat aistia tulevina päivinä kuinka minä sinua johdan. Ole turvallisella mielellä johdatan sinua. Saat kokea minun läsnäoloni. Avaan sinulle taivaan akkunat niistä saat ammentaa. Muista jakaa sitä mitä minulta olet saanut muuten vesi väljähtää jos se ei virtaa kauttasi. Siksi juuri sinua lohdutan että voisit lohduttaa muita minun rakkaudellani. Jumala on rakkaus ihmiset ottavat taivaan Kuninkaan rakkauden vastaan kun ensin itse täytyt sillä. Minä halajan jokaisen ihmisen elämää minulle tulleena sillä rakastan jokaista. Ethän kulje heidän ohitseen sillä johdatan ihmisiä sinun tiellesi. Kerro rohkeasti minun rakkaudestani. Menkää kaikkeen maailmaan ja kertokaa Jeesuksen Kristuksen rakkaudesta.


                                        
78.💝23.3.2019. Sanassani on henki ja elämä . Siksi riipu kiinni minun sanoissani. Minä olen itse se Sana olen Jeesus Kristus. Raamatusta löydät itsellesi turvan ja lohdutuksen kun koettelemukset sinua kohtaavat. Olen luvannut sanassani hoitaa ja kantaa sinua niin kuin isä kantaa poikaansa koko elämäsi matkan. Älä pelkää etten sinua auttaisi. Olen sanonut että avuksesi huuda minua hädän päivänä niin autan sinua. Olen itse sinua auttava sillä minulle on vallat ja voimat alistettu. Minulle Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Tule rakkaani minun syleilyyni saat tulla erämaastasi minuun nojaten tuen ja vahvistan kaikkia rakkaitani. Olet minun omani kun olet minulle elämäsi antanut. Luota minuun kun epäusko tulee tunnusta se syntinä sillä siihen en mielisty. Saat yhä enemmän lohdutusta ja varmuutta minun tueastani kun huomaat että olen uskollinen ja luotettava kaikissa niissä sanoissa jotka olen puhunut sinulle raamatussa. Puhdista itsesi totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljen rakkauteen. Rakkaus on minun sotapukuni kukaan ei voi voittaa sinua kun pukeudut rakkauden pukuun. Se oli minun pukuni kun kerran Golgatalla voitin kaikki pimeyden vallat ja voitan yhä edelleen kun paha käy kimppuusi. Pukeudu rakkauteen niin saat voiton kaikissa taisteluissasi. Perkele kammoaa rakkautta ja anteeksiantoa sillä sitä se ei tunne. Mutta sinä tunnet suuren rakkauteni Golgatalla. Älä pelkää antaudu rakkauteen niin saat pian niittää elovainioilla. Ihmiset janoavat todellista rakkautta joka löytyy vain minulta. Siksi kerro se heille iloiten ja rakastaen. Tulet tuntemaan minun rakkauteni tulevina päivinä siis rohkaise itsesi Jumalan rakkaudessa.

                                                            

79.💝24.3.2019. Tahdotko tulla täytetyksi Pyhällä Hengellä ja tulella. Teen sen varmasti kun tulet puhdistettuna minun eteeni. Tahdon sinua täyttää Hengelläni sillä sieltä taivaasta virtaa elävän veden virrat. Saat todellisen täyttymyksen minulta. Tule minun eteeni rohkesti ja ilman pelkoa sillä olen sinun Jumalasi. Tahdon sinun ottavan uskonaskeleita sillä kuinka muuten sinua voisin johdattaa ja käyttää jos et askeleita ota. Sitä mukaa kun kuljet eteenpäin saat myös kokea suurta voimaa. Minä olen Jeesus Kristus joka kuolin puolestasi Golgatalla siellä tapahtui lunastus myös sinulle. Tarpeellisia on vain yksi ainoa istu minun jalkojeni juuressa ja kuuntele minua sanani kautta niin ahdistettu sydämesi saa levon. Kerro ja vuodata minulle rehellsisti mitä sydämessäsi on vaikka siellä olisi pelkoa kerro se minulle ja puhdistu näin tekemällä tahdon sinun tietävän että olen kiinnostunut sinun sydämesi tilasta. Ei hiuskarvaakaan ole päästäsi putoava sillä minä olen Kaikkkivaltias.Rakkaani pimeys peittää maan mutta sinun ylitsesi koittaa Herra ja sinun ylläsi näkyy hänen kirkkautensa. Rakkaani sydämeni iloitsee kun olet minut ottanut turvakseni minä en koskaan petä sinua sillä minä kuljen sinun edelläsi ja tasoitan vuoret sinun edessäsi. Ole luja ja rohkea sillä sellainen oli minun voimani kun maailmassa olen ja sitä yhä edelleen olen. Luota vain minuun vien sinua taivaan töihin täällä maailmassa ollessasi. Rohkaise itsesi niinkin teki Daavid kun kansa aikoi hänet kivittää. Minä olen Herra Sebaot. Ei väellä eikä voimalla vaan minun Hengelläni.

                                                           
80.💝25.3.2019. Rakkaani ilman uskoa on mahdoton olla otollinen. Sentähden sanon pysy minussa niin minä pysyn sinussa. Sanassa pysyminen, riipu siinä kiinni sillä siinä on pitkäikäsi ja menestyksesi minun valtakunnassani. Kun tulet minun tyköni älä epäröi tarttua minun sanaani. Lue niitä koe ja etsi niitä niin valaisen sinulle verrattoman tien. Minä tahdon viedä sinua sen uskon mukaan jonka annat vaikuttaa elämässäsi. Epäuskoinen älköön luulko mitään saavansa. Anna minun vaikuttaa uskoa elämässäsi sillä sen totisesti teen kun tulet minun tyköni jatkuvassa rukouksessa. Vihollinen menettää vallan elämässäsi kun hiljaa kutsut minua sydämmeesi. Älä pelkää sillä minulla on toivon ja tulevaisuuden ajatukset sinua kohtaa, Vihollinen on valehtelija älä pelkää sitä sillä minussa on sinun toivosi ja kilpesi. Saat alkaa aina uudelleen sillä Kristuksessa on armo. Otan sinut aina vastaan sillä olen armosta rikas. Syty minun rakkaudessani niin saat olla taivaallisissa. Minä tahdon sinua käyttää luovu siis kaksinaisesta sydämestä. Anna minulle sinun kivisydämesi niin teen siitä lihasydämen ja vuodatan sinulle Henkeäni. Rohkaistu sillä minä olen Kaikkivaltias Jeesus Kristus. Kun myrskyää minä olen sinun purressasi ja hiljennän meren aallot. Älä katso aaltoja. Kerro se minulle lyhyesti ja ala luottaa minun suureen käteeni.Se mitä sydämessäsi on sitä puhut. Siis tunnusta Raamatun sanoja niin tulet vahvemmaksi. Mitä enemmän luotat minuun sen enemmän saat kokea minun valtasuuruttani. Tarpeellisia on yksi ainoa ja se olen minä Herrojen Herra ja Kuningasten Kuningas Jeesus Kristus.

                                                             
81.💝27.3.2019. Olet uusi luomus kristuksessa. Voisitko jo lopettaa elämästä menneitä syntejä koska olen sinut lunastanut ja verelläni ostanut. Et voi elää eilispäivän siunauksissa ja ihmeissä sillä olen Jumala joka luo uutta joka päivä. Tule siis eteeni puhdistetuin sydämin . Minä teen joka päivä kaiken uusiksi. Sillä minun valtakuntani sinun sydämessäsi uudistuu päivä päivältä. Rakkaani tulet muuttumaan kun omistat tämän itsellesi. Myös läheisesi huomaavat sen. Taivas on sinun osuutesi jo täällä maan päällä sillä valtakuntani valossa ei mikään jää pimentoon. Tahdon valaista sinut Pyhän Henkeni kautta kaikkeen totuuteen.Se tekee sinut vapaaksi kaikesta vihollisen vallasta. Ymmärräthän että olen sinua kutsunut uudistumaan minun rakkaudessani. Kaiken tee mitä voimallasi saat Pyhässä Hengessä. Kuljetan ja johdatan sinua totuuden tietä. Minä tahdon sinut kokonaan annathan tahtosi kokonaan minulle. Älä luota omaan viisauteesi sillä kaikki tulee minulta. Et voi elää Kristus elämää jos pidät tahtosi itselläsi. Tahdon tahtosi lujittaa Pyhässä Hengessä kaikkeen totuuteen minun sanani on totuus. Siis älä kätke sitä vaan anna sen loistaa iankaikkista valoa joka olen minä Jeesus Kristus.Ei voi vuorella oleva kaupunki olla kätkössä. Anna sen loistaa niin kuljet voittosatossa. Haluan omieni julkisesti kertovan ja tunnustavan että minä olen sinun Herrasi minä Jeesus Kristus. Annan siihen minun voimani rakkaani älä pelkää saat kyllä Pyhän Henkeni voiman kun sitä halajat. Minä täytän sydämesi halajamiset,

                                                              

82.💝30.3.2019.Rakkaani taivas on iloa täynnä. Tahdon sinunkin alkavan iloitsemaan kaikesta hyvästä mitä olen antanut sinulle. Ennen kaikkea olen ottanut sinut omakseni olet lunastettu. Eikö rakkaani sinulla ole tässä jo tarpeeksi iloon syytä. Minä olen antanut sinulle Sanani, raamatun, saat siitä suurimman ilon kun otat sen uskossa vastaan.Se pieni siemen on Jumalan Sana. Anna sen itää sydämesi maaperässä. Rukoile Herralta otollista sydäntä niin Luojasi tekee sen ja antaa sydämessäsi itää iankaikkisen Sanan. Ja se kantaa hedelmää. Älä mieti vihollisen juonia sillä ne on tehty tyhjäksi kerran Golgatalla. Olen riisunut saatanan valtakunnan aseista. Kun puet minut päällesi sinulla on iankaikkinen suoja kaikkea vihollisen valtaa vastaan. Eikö sinulla ole aika hyppiä ilosta. Taivas on iloa täynnä ja sinne olet matkalla jos pidät Jeesuksen ristin aina edessäsi ja tahdot kuolla itsellesi. Taivaan enkelit iloitsevat edistymisestäsi tällä tiellä. Minun sanani virvoittaa sinut. Se pesee sinut puhtaaksi aivan kuin vesi pesee sinut. Saat kokea sydämesi maaperäällä muutoksen ja saat alkaa iloita Herrassa sillä se on sinun väkevyytesi. Minulle Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Iloitse rakkaani sillä olet matkalla taivaan kotiin. Halaja sinne jo tässä ajassa niin saat kokea kerran kuinka ovi sinulle avataan Jeeesuksen kuoleman tähden.Sanassani on valtava voima. Kun alat sitä käyttää uskossa jonka minä Jeesus Kristus saan aikaan. Se luo uutta ja antaa sinulle menestyksen kaikessa mitä teet. Uskotko sanaani. Jos sen teet tulet näkemään suurempiakin kuin nämä ovat.

                                                         
83.💝1.4.2019. Rakkaani jos tulen läpi käyt ei liekki sinua polta. Älä pyristele vastaan vaan anna sen tehdä tehtävänsä. Teen sinussa jotain erittäin arvokasta. Sinusta tulee helmi minun valtakuntani lähettiläänä. Niin monet pakenevat kärsimystä mutta isä kurittaa jokaista lastaan jonka hän ottaa huomaansa olette unohtaneet tämän. Tahdon siunaamalla sinua siunata ja enentämällä sinua enentää. Loista minun valtakuntani kirkkautta pahat henget sitä pakenevat. Tule minun hopea ja kultaharkokseni aarteeksi taivaan valtakunnan astiana. Tule tänäänkin ja joka päivä minun eteeni ja pysyttele minun sanani äärellä niin saat kokea sitä myös sydämessäsi. Monet ovat joutuneet eksyksiin mutta minä teidät palautan eksymyksen tieltä sillä olen rakkaus Jeesus Kristus.

                                                              
84.💝2.4.2019. Totinen valkeus on tullut maailmaan. Anna minun Jeesuksen Kristuksen tuoda elämästäsi valoon ne asiat joita en olen saanut vielä puhdistaa. Anna hekeni Pyhän Hengen tehdä ihanaa työtä elämässäsi. Tahdon puhtaan astian käyttööni. Anna minulle lupa työstää sinua joskus ahdistuksenkin kautta . Me emme ole maailmaan mitään tuoneet emme voi myöskään mitä sieltä viedä. Sinun tehtäväsi on tuoda minulle kaikki mitä elämässäsi on sillä tahdon sinut kokonaan. Anna minun tehdä työtä sinussa .Ilman uskoa, ilman Jeesusta, joka uskon sinun sydämeesi antaa olla mahdoton olla otollinen. Kun saan syttyttää uskon sydämessäsi silloin alkavat taivaan tuliset vaunut liikkua hengen maailmoissa sinun hyväksesi. Älä katso näkyväisia, katso iankaikkisia, sillä iankaikkiset elävät ainiaan. Tahdon vuodattaa henkeäni kansani ylle, tahdon teidän tahtonne kuuluvan minulle. Minä Jeesus Kristus tulen pian, pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Loista ilosta, loista valkkeutta, pue päällesi Jeesus Kristus, niin kaikki pimeyden vomiat väistyvät elämästäsi, olet ainaisessa sodassa perkelettä vastaan, mutta minut yllesi pukeneena olet iankaikkisen voittajan puolella. Jos jumala on meidän puolellamme kuka voi olla meitä vastaan. Rakkaani, ei kukaan. Rohkaise nyt mielesi ja ala elää voitto elämää, johdatan sinut paikalle ja annan sinulle valtakuntani tehtäviä jos itse siihen suostut. Minun tieni ei ole teidän teitänne. Olen iankaikkisuuden laittanut sydämeesi, halajan jokaista lastani palamaan minun luokseni koko sydämestänsä, niin totisesti käännän teidän kohtalonne ja teen teille hyvää.

                                                     
85.💝3.4.2019. Kutsun sinua rakkaakseni sillä rakastan sinua intohimoisella rakkaudella. Kun otat rakkauteni vastaan jota sinulle tarjoan, mikään voima ei voi sinua repiä pois minusta. Siispä rakkaani antaudu minulle , saat kokea minun läsnäoloani kaikkina elämäsi päivinä. Tahdon sinut kokonaan sillä minä olen sinut lunastanut. Halajan henkeä jonka olen sinulle antanut. Kuulut lunatuksen perusteella minulle, siis älä kieltäydy kutsustani, sillä tarvitsen siihen sinun suostumuksesi. Ojenna elämäsi minun sanojeni mukaan. Sitä mukaan kun olet minun omani, saat kokea myös voimaani. Minun sanassani on voima ja ristin väkevyys. Voima tulee ristiltä. Siinä on Jumalan voima ja viisaus. Minä Jeesus Kristus olen sinut lunastanut ja verelläni ostanut. Älä pakene enää minua. Kun kuljet tätä tietä, pue minut yllesi, se on sinun sota-asusi. Opetan ja neuvon sinua sillä olet minulle rakas, olen Kaikkiriittävä Jumala sinun hyväksesi, saat levätä minun rakkaudessani. Tule luottamuksella eteeni, kerro sydämesi ahdistukset minulle, älä ihmisille, sillä ihminen voi auttaa vain vähän. Minä olen sinun rakas Mestarisi, kuulen ja tiedän sinun ahdistuksesi, siksi kerro ja vuodata sydämesi minun eteeni. Vapautan sinut rakaudellani, sillä rakkaus peittää sinun ahdistuksesi. Vihollinen pakenee rakkautta sillä siitä se ei mitään tiedä. Vihollisen valtakunnassa ei ole rakkautta minun valtakunta on täynnä rakkautta, sillä Jumala on rakkaus. Iloitse minun hyvyydestäni ja rakkaudestani. Ala uudella tavalla rakastaa ja tutkia minun sanaani, sillä sieltä elämä lähtee. Anna minulle parhaimmat aikasi, niin osoitat minulle että sinä minua myös kaikesta sydämestäsi rakastat.

                                                     
86.💝6.4.2019. Rakkaani tahdothan että sydämesi on lujana minun puoleeni. Silloin ei mikään voima maailmassa saa sinua kääntymään vihollisen puolelle. Iloitsen kun näen sinun sydämesi maaperän. Se on otollinen minun edessäni. Tule aina minun eteeni saat omistaa valtakuntani täyteyden kaikessa ihanuudessa. Minun sanani iloitsee sydämessäsi.Se hyppii kuin lapsi kohdussa sillä minä iloitsen että sydämesi on kääntynyt puoleeni. Silloin minunkin sydämeni iloitsee kun sydämesi viisastuu. Etsi minun kaikesta sydämestäsi niin myös minut löydät. Aikaa ei ole paljon siksi riennä nyt joutuisaan minun eteeni. Tahdothan kerran seistä edessäni kun kirjat avataan. Tee jo nyt parannuksen soveliaita hedelmiä. Kerää aarteita taivaaseen sillä sinä keräät elämäsi ja tulevaisuutesi varalle jo nyt sillä keräämme aarteita taivaaseen. Kaikki sinä voit minussa joka sinua vahvistan. Ole iloinen sillä minun sydämeni riemuitsee sinusta.Kuljetan ja johdan sinua sillä tiellä joka on edessäsi. Ota askeleita ota niitä eteenpäin ei taaksepäin. Valinta on sinun sillä olen Jumala joka kuljetan sinua aina voittosaatossa. Minun valtakunnassani ei mennä taaksepäin sillä me olemme Kristuksessa aina voittosaatossa. Jos otat askeleita taaksepäin muista nopeasti palata minun tyköni suoralle tielle joka vie aina eteenpäin. Paljon olet nähnyt mutta avaa sydämesi silmät näkemään vain minun maailmani niin et joudu syrjäisille poluille jotka eivät vie sinua eteenpäin. Katsele asioita minun taivaastani sillä olet asetettu taivaallisiin. Haluan antaa sinulle Hengen silmät. Silloin näet asiat minun silmilläni ja elämäsi tulee paljon toivoa lupausta ja iloa. Minun silmäni näkevät vain hyvää sitä tahdon myös sinun elämällesi. Luovu asioista jotka eivät kuulu valtakuntaani. Ne vaikeuttavat sinun kulkuasi tällä tiellä. Pidä itseäsi synnille kuolleena. Ole aina ristinnaulittu Kristuksen kanssa niin saat verrattoman tien joka kerran avaa sinulle taivaan portit. Ne avautuvat sinulle kun pidät Jeesuksen ristin aina edessäsi ja itsesi synnille kuolleena. Riipu kiinni minun laissani sillä siinä on sinun elämäsi ja pitkä ikäsi. Tämä sanan joka on sinun edessäsi on elämän sana lue kirjastani Raamatusta kaikki ne elämän lupukset jotka löytyvät Kristuksessa. Elämä joka on Jeesuksessa anna sen saada tilaa sinussa niin saat paljon voimaa ja Pyhän Hengen täyteyttä. Vihollinen haluaa sinun menetystä minä haluan sinun menestystä taivaallisissa.

                                                             
87.💝7.4.2019.Rakkaani minä olen sinun suojakalliosi. Mitään muuta turvaa sinulla ei ole koko maailmakaikkeudessa. Suojaan sinua oikealta ja vasemmalta, olet täydessä suojassa minun läsnäolossani. Kun sinua ahdistaa, tule minun syliini, kannan sinua niin kuin isä kantaa poikaansa. Mitä enemmän riiput minussa, huolimatta epäuskosta, saat tuntea lupauksieni voiman. Tule vain minun eteeni puhdistetulla sydämellä ja mielellä niin saat tuntea että minä El Shaddai olen sinun kanssasi. Rakasta minua kaikesta mielestäsi ja voimastasi, silloin olet tunteva myös minun kaipuuni asua sinun sydämessäsi. Minä halajan sitä henkeä, jonka sinulle olen antanut. Siksi anna minun koskettaa sinua valtavalla rakkaudellani, Jumalan kaikkivoiman voimalla ja vallalla.Saat mennä eteenpäin. Kuljet vastavirtaan tässä maailmassa, mutta kun olet minussa, minä sinua autan kaikissa tilanteissa, myös mahdottomissa. Älä rakkaani pelkää, sillä pidän huolta sinusta. Voi kun voisit sen uskoa sillä halajan sinua. Tahdon asua ja tehdä asuntoni juuri sinuun. Olet asetettu taivaallisiin kotisi on taivaassa sen myös olen asettanut sydämmeesi. Saat kokea taivaan siunauksen, rohkaise nyt mielesi Jeesuksessa Kristuksessa, minä tulen sinun tykösi ja siunaan sinua. Minä olen se joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala.

                                                            
88.💝9.4.2019. Rakkaani tahdon sinun kasvavan uskossasi. Kun olet lapsi uskossasi tarvitset monesti muilta apua, mutta kun haluat kasvaa uskossa ainoastaan Jumalaan niin uskosi kasvaa. Odota hänen apuaan niin lähetän sinulle tilanteita jolloin vain usko Jumalan lupauksiin auttaa sinua. Ylitä uskon äänivalli ja luota minuun, saat johdatusta ihmeellisellä tavalla kun apusi on Jaakobin Jumala. Tule minun tyköni, ole siinä ja luota ja pysy hiljaa elämäsi taisteluissa niin saat varmasti avun. Koska minä olen Jumala enkä minä valehtele. Johdatan sinua ihmeellisellä tavalla niihin asioihin ja tehtäviin jotka minä olen sinulle etukäteen jo valmistanut. Minulla on varattuna sinulle juuri ne ihmiset jotka saat johdattaa Jeesuksen tuntemiseen. Minun sanani raamattu on se voima usko siihen niin voit siirtää vuoria ja koleikot tulevat tasaisiksi. Minä Sana Jeesus Kristus kuljen sinun edelläsi ja tasoitan kukkulat. Kun puet minut päällesi saat myös kokea kuinka vihollisen vallat siirtyvät pois edestäsi. Olet jatkuvassa taistelussa vihollista maailmaa vastaan mutta meidän uskomme on voittanut maailman. Tule siis rohkeasti eteeni ja anna minun luoda usko sydämeesi. Usko joka siirtää vuoria laita rakkaani nyt täysi luottamuksesi minuun ja USKO ETTÄ MINÄ OLEN VOITTAJA olen JUUDAN JALOPEURA. Olen Kuningasten Kuningas ja Herrain Herra. Kaikkien polvet tulevat kerran notkistumaan minun edessäni. Harjoittele sitä jo täällä ennekaikkea sydämessäsi. Nöyrry minun eteeni sillä nöyrät perivät taivaan valtakunnan teen sinut rikkaaksi sisäisesti ja saat olla niin kuin runsaasti kasteltu puutarha. Tahdon pukea sinua voimallani mutta monesti ihmiset ovat esteenä. Koska laitat uskosi ihmisten apuun etkä siihen joka toimii ihmisten kautta. Siksi anna minulle uskosi niin teen sinut uskossasi rikkaaksi ja kuulet minun ääneni koska mennä vasemmalle ja oikealle . Autuas se ihminen joka turvaa Jaakobin jumalaan
                                      
                                                             
89.💝11.4.2019. Olette rakkaani lupauksen lapsia te jotka olette ottaneet vastaan Jeesuksen Herraksi ja Vapahtajaksi. Tahdon siunata teitä Aabrahamin siunauksella että Kristuksen siemen tulisi monien osaksi. Sillä minun valtakuntani on hedelmällinen. Kylväkää pelastuksen siementä ihmisiin niin saatte kylvää runsaan niiton. Älkää panko valoani piiloon vaan antakaa sen loistaa kaikille huonessa oleville. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla piilossa vaan se loistaa kauas. Minun tahtoni on että alatte loistaa Kristuksen kirkkautta siellä missä liikutte. Sitä mukaan kuin kuljet eteenpäin saat minulta voimaa. Siunaan askeleet jotka otat jos et ota askeleita et myöskään voimaani saa. Tule minun omakseni kokonaan älä kätke minulta mitään sillä tahdon sinut kokonaan. Ole luottavainen minun suhteeni sillä kaikki lupaukset kuuluvat sinulle. Laita pois kaikki mikä ei ole minusta sillä näin tehden voit olla hedelmällinen valtakunnassani ole rakkaani rohkealla ja lujalla mielellä Jeesuksessasi. Tahdon lujittaa sinua Kristukseen sillä sinun allasi on kallio joka ei muru. Meidän uskomme on voittanut maailman. Kun pysyt minussa minä pysyn sinussa. Niin kuin oksa ei voi kantaa hedelmää ellei se viinipuussa ette tekään voi kantaa hedelmää jollette pysy minussa.

                                                               
                                                                
90.💝14.4.2019. Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut niin minä annan teille levon. Rakkaani kutsun sinua sapatinlepoon. Lepää minun rakkaudessani ja täytetyssä työssä. Et voi siihen mitään lisätä sillä minä olen alku ja loppu. Tahdon sinun tulevan eteeni puhdistumaan. Puhun puhtaille sydämille enkö sanonut että jolla on puhtaat kädet se kasvaa voimassa. Ainoastaan minussa on valta ja voima. Kun etsit minua löydät minut jos etsit vastausta löydät sen minussa. Älä nojaudu omaan ymmärrykseesi sillä minä olen vastaus. Saat tulla minun tyköni sillä odotan raikkaitteni ääntä. Suloinen on äänesi kauniit ovat kasvosi. Tule niin kuin Maria jalkojeni juureen ja avaa se sana jossa ainoastaaan on totuus. Älä lisää siihen mitään äläkä ota pois siitä mitään. Ole uskollinen kuolemaan asti niin minä annan sinulle elämän kruunun. Kun käännyt minun puoleeni ja annat tiesi Herran haltuun kuljetan sinua ja kuljen sinun edelläsi joten älä pelkää. Älä yritä väistää heikkoutta sillä minä olen heikoissa väkevä. Enkä sano sanasssani että vaikka ulkonainen ihminen menehtyy sisäinen ihminen sinussa vahvistuu. Antaudu kuolemaan minun kanssani niin synnin ruumis kukistetaan. Pitäkää itsenne synnille kuolleina mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Älä pyri ongelmattomaan elämään sillä kuljet vastavirtaan tässä maailmassa. Maailma on pahan vallassa sinä et jos olet ottanut minut omaksesi. Älä ole siihen osallinen vaan pidä itsesi synnille kuolleena. Usko minuun rakkaani niin tulet kylvämään ja niittämään laupeuden leikkuun.Saat nähdä hedelmää joka tulee yksin viinipuusta. Sinä olet oksa joka kantaa hedelmää ilman minua te ette saa aikaan edes kasvua. Saati sitten hedelmää siksi pysy minussa kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Iloitse sillä minä olen sinun Jumalasi ja Herrasi

                                                             
91.💝14.4.2019. Kuninkaasta on minun lauluni. Rakkaani nosta ja ylennä sielusi minun puoleeni sillä minä pidän sinusta huolen. Kohota yövirret tässä pimeässä maailmassa sillä olet asetettu kirkkauteen minun valtakuntaani hengessäsi. Ole minulle kuuliainen niin kuin lasten kuulukin tehdä. Ole minun edessäni kuin pieni lapsi. Turvaudu kuten lapsi turvautuu isäänsä en koskaan jätä enkä hylkää sinua. Laulusi kaikuu taivaissa siihen minä mielistyn sinun kiitovirteesi. Vaikka olisi kuinka pimeää sinä olet kutsuttu ja valittu koska pidät kiinni minusta Jeesuksesta ja todistuksesi sanasta. Ole minun edessäsi kuin avoin kirja ole rehellinen minun edessäni että saisit kokea taivaan maan päällä. Minä tulen pian pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Minä annan teille lasten leipää taivaallista mannaa. Siis iloitse sillä sana on kalliisti ostettu Jeesuksessa pidä siitä huoli sydämesi maaperässsä. Anna sen kasvaa anna uskosi kasvaa ja luottamuksesi sillä minä Jeesus olen se Sana. Minä olen murtanut kaiken pimeyden vallan ja sain voiton vihollisesta. Antataudu minulle koko sydämestäsi silloin saat iloita minun kanssani jo tässä ajassa ja myös tulevassa. Ole minulle kuuliainen niinkuin kuuliaisten lasten tulee olla. Valmistan sinu taivasta varten. Tahdothan seurata minua kivunkin ja kärsimyksen keskellä sillä ilman uskoa on mahdoton olla otollinen. Vain taistelussa tiedä kuinka voit luottaa minuun ja uskoa jokaisen sanan joka Jumalan suusta lähtee. Paha yrittää repiä sinua pois minun läheisyydestäni mutta minussa hänellä ei ole mitään.

                                                              
92.💝17.4.2019. Rakkaani pukeudu rakkauteen sillä se on täydellisyyden side. Minä voitin kaikki pimeyden vallat verelläni ja uhrillani sekä rakkaudella. Minä en korottanut ääntään vaan jätin asian sen hoitoon joka oikein tuomitsee. Saat kulkea pää pystyssä kun puet yllesi koko minun sota-asuni sillä sen kanssa voitat kaikki tuliset taistelut joihin joudut. Älä pelkää sillä minä tulen pian ja vien sinut taivaan kotiin. Olet tässä maailmassa aivan kuin lapsi äitinsä kohdussa joskus tuntuu että hengellinen elämä on kuin potkisit vastaan mutta se on valmistumista taivaan valtakuntaan ja tuottaa määrättämän kirkkauden taivaan kodissa. Liha sotii henkeä vastaan. Enkä sanonut entä menen valmistamaan sinulle sijaa taivaassa. Tulet pian olemaan siellä sillä kun olet elämäsi minulle luovuttanut. Vien sinut perille kun pidät Golgatan ristin aina edessäsi. Ole luja ja rohkea sillä sellainen minä Jeesus olin maan päällä vaeltaessani. Sitä saat myös sinä olla kun elät sisimmästä käsin etkä omasta lihastasi käsin. Tulet saamaan vielä suuremipiakin kuin nämä ovat. Risti on Jumalan voima ja viisaus sentähden kehoitan sinua kantamaan ristiäsi joka päivä. Vain itselle kuoleminen saa sinussa aikaan Jumalan voimaa ja viisáutta sillä olet ristiinnaulitti minun kanssani. Pidä se arvossa niin se sinut korottaa.
                                                           
93.💝19.4.2019. Rakkaani, ilman uskoa on mahdoton olla otollinen. Jos epäröit en rankaise sinua siitä vaan annan anteeksi. Kun valkeudessa haluat vaeltaa, tule niin minä näytän sinulle sanaani, se sana olen minä Jeesus Kristus, pue päällesi minut niin saat voiton, en hylkää enkä jätä sinua yksin. Tahtoisin niin sinua opettaa, mutta tiedätkö,. uskosi ei kasva jos et joudu tilanteisiin jossa kasvatan uskoasi Monesti minun, Jeesuksen elämäkin koeteltiin, minua uhattiin jatkuvasti, mutta pimeydellä ei ole mitään valtaa, ellei sitä lupaa olisi annettu ylhäältä. Minä koettelen ja puhdistan kansani, sillä vien taivaaseen puhdistetun morsiamen, jossa ei ole tahraa eikä ryppyä, jotka ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä. Minä johdatan sinua kun suostut joka päivä kantamaan ristiäsi, se on itselle kuolemisen tie, sillä niin sisäinen ihminen saa voimaa ja ylitsevuotava astia sinussa saa tuottaa suuren kirkkauden taivasten valtakunnan hyväksi. Risti on Jumalan voima ja viisaus, jos nisunjyvä putoaa maahan ja kuolee niin se kantaa paljon hedelmää. Minun ristinkuolema on esimerkki, vihollinen luuli voittavansa Jeesuksen, mutta siitä tulikin lunastus koko maailmalle ja kuolema ja saatana voitettiin ristillä Älä elä enää omaa elämää oman tahtosi mukaan, vaan elä elämää jonka minä saan aikaan sinun sisimmässä, sillä vain niin voittaa, tuottaa hedelmää. Tahdon näyttää sinulle kirkkauteni että sisäinen ihmisesi voisi vahvistua ja voittaisit joka päivä itsesi ja oman lihasi.

                                                          
94.💝19.4.2019. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun, vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoon, mutta minun armonliittoni ei horju. Ristissä on se voima, siellä saatiin lunastus rakkaani sinun hyväksesi. Älä enää pakene ristiä vaan tule minun eteeni koko sydämestäsi, niin minä annan sinulle taivaan ilon. Tule rohkeasti niin saat minulta levon. Minua haavoitettiin että sinulla olisi rauha ja terveys. Minä olen Kuningasten Kuningas ja Herrojen Herra Jeesus Kristus. Saat iloita yhteydestä minun kanssani sillä henkeni lepää sinun ylläsi, kun annat minun murtaa synnin ikeen elämässäsi. Kuole itsellesi ja elä minulle niin saat verrattoman tien. Risti on Jumalan voima ja viisaus. Minä olen kivun ja tuskan kärsinyt sinun vuoksesi että sinulla olisi elämä ja yltäkylläisyys. Saat sen uudessa luomuksessa kun pidät itsesi synnille kuolleena. Kanna joka päivä ristisi. Valitse itselle kuolemisen tie niin voittoelämä on sinun. Pue yllesi Jeesus Kristus minun ikeeni. Minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltäni.Tule kaltaisekseni anna minun loistaa kauttasi iankaikkista valoa ja elämää. Minä Jeesus Kristus kuolin tähtesi. Älä pidä halpana minun kuolemaani vaan ole aralla tunnolla minun Golgatan työni äärellä. Kun sen teet Pyhä Henki alkaa sinulle puhua todellisella tavalla. Älä saata myöskään murheelliseksi minun Henkeäni. Minä olen kantanut syntisi siksi rakasta ristiä Jeesuksen. Siinä on sinun elämäsi ja toivosi jo tässä ajassa ja varsinkin ikuisuudessa. Minun ristini avaa sinulle taivaan oven. Älä kätke uskoasi sillä tunnustan jokaisen joka minun nimeni tunnustaa. Mutta joka kieltää minut sen minäkin kiellän. Annan sinulle voiman joka päivään. Älä murehdi huomisesta päivästä olenhan laskenut jokaisen hiuksesikin. Siksi iloitse minun sanastani siinä on sinun elämäsi.

                                                               
95.💝23.4.2019. Rakkaani minä olen viinipuu te olette oksat. Jokaisen oksan minussa joka kantaa hedelmää minä puhdistan ja jokaisen joka ei kanna hedelmää minä heitän pois ja poltan tulessa. Tule minun eteeni anna minun tehdä sinusta oksan joka kantaa hedelmää. Minä tahdon sinua puhdistaa että kantaisit paljon hedelmää. Vain minä saan sen aikaan koska minä itse Jeesus Kristus olen se viinipuu. Muista että minä saan aikaan kaiken. Ole nöyrä ja hiljainen minun edessäni niin kuin minä olen. Tule minun eteeni ja anna minun puhdistaa sinua. Sillä vain niin elävä vesi pysyy puhtaana. Tahdon käyttää vain puhtaita astioita ja henkesi on sellainen jos annat minun kaiken vaikuttaa.Sinun maljasi tulee olemaan ylitsevuotavainen ehjä astia jonka itse Kaikkivaltias on muovannut. Se on sinun sisäinen maljasi joka on henkesi . Minä kuljetan sinua askel askeleelta. Älä pelkää vaikka sinulla olisi vaikeuksia sillä niitä tulee olemaan. Opettele tuomaan askeleesi minun eteeni ja kysymään tahtoani niin et koskaan eksy tältä tieltä. Minä tulen pian ole uskollinen minulle ei ihmisille. Jos kutsusi on minusta sinulla tulee olemaan vastustajia. Mutta minä pidän huolen että saat olla minun lähettilääni. Vie sanoma niille jotka eivät sitä ole vastaanottaneet. Siitä minun sydämeni rieumuitsee kun uskosta osattomat saavat kuulla ilosanoman. Se sanoma on pelastajasta minusta Jeesuksesta Kristuksesta joka annoin henkeni jokaisen edestä. Iloitse hääjuhlat alkavat pian maailma on jo sysimusta mutta nouse ole kirkas sillä sinun valkeutesi tulee ja Herran kunnia loistaa ylitsesi.

                                                             
96.💝26.4.2019. Taivaassa iloitaan yhdestä syntisestä joka tekee parannuksen. Myös minä Jeesus iloitsen rakkaani kun teet täyttä totta elämässäsi. Jätä jo pois kaikki se mikä tekee sinun vaelluksesi vaikeaksi. Minä tahdon sinut kokonaan älä jätä mitään elämäsi aluetta minulta pois, sillä tahdon sinut kokonaan. Vain niin voit olla astia minun käytössäni. Sillä kaksinaista sydäntä minä Herra en siedä. Teidän tulee laittaa pois kaikki mikä hidastaa kulkuanne sillä minä iloitsen siitä että saan tehdä sinulle hyvää. Jumala on rakkaus, rakkauteni ulkopuolella ei ole mitään. Siksi aina kun minä toimin elämässäsi siinä on rakkauden merkki. Kuritan myös lapsiani rakkaudella sillä tahdon nähdä Kristusta sinussa. Kulje ja johdan sinua sillä tiellä jonka sinulle olen valmistanut. Vastedeskin minä nostan minä kannan ja minä pelastan. Minä olen sinulle uskollinen silloinkin kun sinä et. Jumala on rakkaus, tässä on kaikki mitä jumalisuuteen tarvitset. Sinun sydämesi kuuluu minulle luomistyön nojalla älä anna paholaiselle valtaa. Olen sinua auttava ja tukeva kaikessa mitä elämässäsi teet. Kysy minulta niin minä neuvon sinulle elämän tien.Pidä vain jakamaton sydän minun edessäni ja anna se suurelle Jumalalle, Jeesukselle Kristukselle. Golgatalla saatiin voitto myös sinun edestäsi.
Elämän tie on kaita tie jota harvat vain kulkea tahtoo...
Vaikka moni ei löydä tätä tietä, minä olen sinut löytävä sillä minun silmäni tutkii kaikki ihmislapset. Olen suuri ja väkevä Jumala jolle mikään ei ole mahdotonta. Tahdothan tehdä minun kanssani työtä. Neuvon aina missä haluan sinua käyttää. Ole uskollinen ja kuuliainen minulle niin löydät syvän rauhan jota kukaan ei voi sinulta riistää. Älä vajoa tämän ajan aaltoihin vaan ole minun kanssani sinun myrskyssäsi niin tulet ulos voittajana. Minä olen voittaja, minä, Jeesus Kristus myös sinun elämässäsi.
                                                          

97.💝29.4.2019. Ota vain askel kerrallaan minä en avaa sinulle huomista päivää enkä anna huomisen voimia. Sillä jokainen päivä pitää murheen itsessään. Puen sinut voimalla tähän päivään askel kerrallaan. Sinä et voi elää eilisessä päivässä sillä sanon että älkää menneitä muistelko älkää meistä välittäkö. Minä Jeesus luon uutta tule minun tyköäni joka olen puettu nöyryydellä ja hiljaisuudella. Ota oppia minusta niin saat sisäisesti kasvaa hengen tuntemisessa minun sanassani. Minä olen sinun kanssasi saat kulkea rohkeasti sillä minä pidän sinusta kiinni oikeasta kädestäsi. Minä olen jokaiselle suunnitellut tien minun askelissani. Minä kuljen edessäsi ja avaan tien sinulle sillä olethan puettu Kristuksella. Näin pysyvät nämä kolme usko toivo ja rakkaus mutta suurin niistä on rakkaus. Pysyttele rakkaudessani siis minussa joka olen rakkaus Jeesuksessasi niin avaan sinulle verrattoman tien.

                                                              

98.💝1.5.2019. Minä olen tie totuus ja elämä, elämän tien löydät vain minussa, siinä on sinun elämäsi jos elämää kaipaat jo tässä ajassa, saat sen minulta, se saatiin sinun osaksesi Golgatalla, lunastukseksi on siinä voit turvallisin mielin jättää elämäsi minun käsiini. Minä pidä sinusta huolen, olenhan sanonut en sinua jätä enkä hylkää. Kuljetan tahtoni tietä, hylkää jo oma tiesi ja oma viisautesi, sillä se ei ole minun tieni, minun tieni on paljon korkeampi ja suunnitelmani sinua varten, et koskaan voi ymmärtää täysin Jumalan teitä, mutta luota minuun niin saat verrattoman tien. Minä olen sinussa ja sinä olet minussa, siksi vien sinut perille kun pidät kiinni minusta, minun lapsenani kiinni riipu minussa kiinni, saat silloin tuntea läsnäoloni voiman, elämän lahja on vuodatettu sinuun. Pyhän Hengen kautta Golgata on Jumalan voima ja viisaus, siksi kun kuljet ristin tietä kuljet minun perässäni, elämää ei ole ulkopuolella minun tahtoni, siispä saat nauttia minusta ja todellisen elämän lahjasta. Minun Sanassani on kaikki mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitset, ole rojkea ja luja minussa, itsessäsi olet heikko mutta heikoissa minä olen väkevä, hyväksy se osaksesi. Jos uuvut tule minun rakkauteni ympäröimäksi, silloin olet minussa eikä sinulla ole mitään syytä murehtia, olenhan sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun, siispä Kaikkivaltias El Shaddai on kanssasi. Älä murehdi sillä murheita keräämällä tuotat vain itsellesi tappion, mutta minulle kaikki asiat jätettynä saat kokea taivaan olethan asetettu taivaallisiin.
                                                            

99.💝9.5.2019. Minä olen sinun taivaallinen Isäsi. Ei löydy maailmasta isää joka niin huolehtisi rakkaudella sinusta kuin minä. Tuo kaikki hankkeesi minun eteeni niin suunnitelmasi edistyvät. Älä jätä mitään minulle kertomatta sillä vain minussa löydät rauhan. Sanon sanassani että te tulette minun tyttärikseni ja pojikseni siispä asennoidu lapsen kaltaisuuteen ja kerro minulle kaikki mitä mikä sinua askarruttaa. Annan sinulle Jeesuksessa minun pojassani shalom rauhan. Se tulee pojalta Jeesukselta Kristukselta. Et voi käsittää kuinka suuri minä olen siksi annoin Jeesuksen että ymmärtäisit että minä olen se ensimmäinen ja viimeinen sinun Jumalasi. Palvele minua koko sydämmestäsi niin saat kerran perillä olla. Minä olen sinun rauhasi saat sen minulta kaiken ahdistuksen keskellä ja saat alkaa loistaa rauhaani niin että muutkin sen huomaavat. Kuljetan sinua tahtoni tietä ja kun annat tiesi minun eteeni niin tasoitan polkusi sinulle. Minä olen se joka raivaan tien sinun eteesi kukaan muu ei voi sitä tehdä siispä annan minun hoitaa asiat joihin et kykene. Huomaa kuinka pieni olet ja kuinka suuri on sinun Jumalasi joka on luonut taivaat ja maat. Etsi vain minun kasvojani niin saat löytää taivaallisen Jerusalemin jo täällä maan päällä sillä olethan asetettu taivaallisiin.


                                                        

Halleluja! Kiitos Jeesus!!! Nyt olemme Sinulta saaneet täydet !00 Sanomaa!!! Kiitos, kunnia ja ylistys!

 
100.💝13.5.2019.Tahdon täyttää sydämesi halajamiset. Sinä olet kutsuttu janoamaan elävää vettä. Anna sen tehdä se tehtävä sinun sydämessäsi joka vain voi täyttää sinun halajamiset. Minä olen se elävä vesi minä Jeesus Kristus. Tule minun luokseni sinä joka olet janoinen. Tahdon sen täyttää sanani virrasta. Saat kokea kuinka sydämesi ja sielusi virvoituuu lihavuuden ääressä. Kuinka se pesee ja virvoittaa sinun sieluasi ja parantaa sinut saamistasi iskuista sinut Siion jolla on nimenä hyljätty se josta kukaan ei välitä. Tahdon lohduttaa sinua rakkaudella siispä jos etsit elämää se löytyy Golgatan ristiltä. Tule sinne ja tunnusta minut omaksesi ja ala juomaan minun sanaani. Saat siitä parantumisen koko ruumillesi ja koe kuinka elämäsi tulee siunaus jonka vain minä voin antaa. Se tulee vain minulta minä ole sinun Herrasi minä Jeesus Kristus. Tunnusta minut ihmisten edessä niin saat kokea taivaan aukenevan ja minun siunaukseni tulevan sinun yllesi. Saat siitä rohkeutta koska vain otetut askeleet minä voin vahvistaa. Rohkene jo astua eteenpäin sillä hänessä me elämme olemme ja liikumme. Sinulla on voitto siis älä pelkää vihollisen joukkoja koska minä olen ne Golgatalla voittanut. Kuljen edelläsi ja tasoitan vuorimaat ja teen sinulle tien joka on suora. Älä enää mene mutkaisille poluille sillä siitä koituu vain haittaa sinun vaellukseesi. Minä kuljen edelläsi siis rohkeasti seuraa Ylkääsi niin saat kokea kuinka minä Jeesus olen sinua rakastanut iankaikkisella rakkaudella.

                                                             
                                                                          
101.💝21.5.2019. Rakkaani, kuinka halajankaan sitä henkeä jonka olen asettanut sinuun. Tule minun tyköni alttiilla hengellä. Pyydä minua elämääsi että voisit kokea sitä lepoa ja rauhaa joka löytyy yksin Kristuksessa. Minä olen sinut luonut ja valmistanut äitisi kohdusssa. Olen vuoksesi kuollut ristillä että sinulla olisi iankaikkinen elämä. Tahdon uudistaa sinua rakkaudellani. Saat sen kokea kun tulet minun tyköni ja annat minulle kaikki mitä elämässäsi on. Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnuksella pelastutaan. Minä olen sinun Jumalasi sinun armahtajasi. Minä annan sinulle suuren levon kun luotat minuun etkä epäröi minun olemassaoloani.Tule uskon kautta minun yhteyteeni. Kun uskot, saat myös sen mitä uskot, sillä ilman uskoa on mahdoton olla otollinen. Minä olen antanut sinulle lupauksiani, riipu niissä kiinni, niin varmasti myös saat kokea vastauksen. Minulle, Herrallesi Jeesukselle, ei mikään ole mahdotonta. Kuljet tässä maailmassa vastavirtaan kuin lohet. Kun tämän teet minussa, saat myös kokea sinun vahvistumisesi tällä iankaikkisella tiellä joka johtaa taivaaseen. Älä minua kiellä niin en minäkään sinua kiellä. Olen uskollinen silloin kun sinä olet uskoton. Minä olen laupias ja pitkämielinen sinua kohtaan, rakastan sinua iankaikkisella rakkaudella. Mikään ei voi sinua riistää sinua minun kädestäni. Valkeus on voittanut pimeyden, siispä vie se sanoma niille jotka ovat vielä pimeydessä .Lohduta heitä minun rakkaudellani, sillä rakkaus, Jumalan rakkaus murtaa kaiken pimeyden. Vien ja johdatan sinua ja avaan sinulle tien erämaassa. Sielläkin minä sinua johdatan koska minulle ei mikään ole mahdotonta.

                                                            

                                                          
102.💝23.5.2019. Kutsun kansaani pyhittymään minulle ja eroamaan maailman hengestä . Jos minun kansani nöyrtyy ja he etsivät minun kasvojani, niin minä teen heidän maansa jälleen terveeksi. Tahdon kansani tekevän täyttä totta tällä ristintiellä. Tahdon antaa tälle maalle väkevän herätyksen, mutta se riippu teistä seurakunnastani. Laittakaa pois kaikki erimielisyydet ja tulkaa yhdessä. Minun kansakseni, luopukaa oikeassa olemisesta ja liittykää yhteen niin osoitan kirkkauteni tälle kansalle. Jeesukselle Krisukselle ei mikään ole mahdotonta. Olette rukoilleet herätystä, annan sen kun suostutte minun kuuliaisuuteeni ja pyhittäydytte laittaen pois maailman hengen. Olkaa rohkealla mielellä, minä vastaan kansani rukouksiin. Niin monet ovat rukoilleet pitkän aikaa ja minä olen valmis sen toteuttamaan. Tulkaa iloalla minun eteeni ja näyttäkää tälle kansalle ilo Herrassa on teidän väkevyytenne. Tarvitsen jokaista omaani, siis liittyykää yhteen seurakuntana, laittaa pois erimielisyydet ja olkaa yksimielisiä. Kun perusta on Golgatan risti, mikään vihollisen valta ei kestä edessänne. Minä tulen pian, tahdotteko tehdä minun tahtoni kun on kysymyksessä koko teidän maanne kohtalo? Olkaa aina valmiit vastaamaan uskonne perustusta jokaiselle joka sitä kysyy. Minä todella teen kansallenne hyvää kun käännytte minun puoleeni. Tahdothan seurakuntani valmistautua suureen hääjuhlaan ja viedä sinne suuren määrän tätä kansaa.

                                                                

103.💝26.5.2019.Minä Jeesus Kristus tahdon antaa sinulle rauhan aina ja kaikella tavalla. Minä itse kutsun lampaani ja vien ne vihreille nurmille ja virvoittaville vesille. Älä pelkää sinä jonka olen kutsunut omakseni sillä minä tahdon täyttää sinut hyvyydelläni ja kaikella minun aarreaittani lahjoilla. Ano minulta niin saat lahjoja toisten hyväksi, Nyt on aika ajatella kadotettuja sillä he ovat lähellä minun sydäntäni. Tahdon niin monia heistä vetää puoleeni ja teenkin sen mutta tahtoisin rakkaani käyttää teitä tässä työssäni. Että joku heille kertoisi ilosanomaa. Olen se suuri Rauhanruhtinas jonka luota ainoastaan löytyy rauha tässä vihollisen täyttämässä maailmassa. Minä täytän taivaan ja maan. Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Minä tulen pian valmistaudu seurakuntani morsiuspukuun. Ne ovat suuret juhlat saamme niissä yhdessä iloita. Ylkä ja morsian yhdessä ne ovat suuret juhlat. Iloitkaa jo sydämissänne. Voitteko tuntea että ne lähestyvät ja ilo on suuri kun Ylkä vihdoin kohtaa morsiamensa. Se on iankaikknen juhla joka ei pääty milloinkaan. Saamme ainiaan olla yhdessä taivaan majoissa. Olen mennyt valmistamaan teille sijaa jokaiselle omalleni on oma paikka iloitkaa jo ja riemuitkaa. Älä ole murheellinen sillä lohdutan jo nyt sinua Henkeni kautta. Usko minuun usko että pidän sinusta huolen. Usko että sinun elämäsi kääntyy hyväksi sillä olen Jumala joka olen hyvyyttä täynnä.

                                                              
                                                                      
104.💝6.6.2019. Rakkaani, kun asetat luottamuksesi minuun, et tule pettymään minussa, Jeesuksessa on kaikki tiedon ja viisauden aarteet kätkettyinä, rakastan sinua, kuolin tähtesi, tulin, että sinulla olisi elämä ja yltäkylläisyys, saat rohkaistua minussa, sillä eläessäni en pelännyt mitään, sillä olen Kaikkivaltias, nouse kansani eteeni kuin kaste aamuruskon helmasta, en ole käskenyt teitä lymyämään,
vaan nousemaan ja olemaan kirkkaita jo tässä sysimustassa ajassa, tahdon maailman näkevän minun kirkkauteni, sillä muuten ihmiset hukkuvat, minä olen tie totuus ja elämä, ei kukaan tule minun tykoni, ellei Isä häntä vedä, tarpeellisia on yksi ainoa, siis kuuntele, mutta myös tottele minua, annan sinulle voimaa, en vain sen takia että selviäisit päivästä toiseen, vaan sentähden, että veisit Kristuksen sanomaa ikuisesta elämästä eteenpäin, rohkaistu ja lähde liikkeelle, niin saat leikata laupeuden leikkuun, aika on lyhyt ja minä tulen, ole siksi valmis, valmista morsian itsesi olemaan valmis, kun haen teidät luokseni, minulla on suunnitelma jokaista teitä varten, olen määrännyt kirjaani päiviesi luvun, ennenkuin yksikään niistä oli tullut. Älä väheksy itseäsi, kun olet minun omani, sillä olet aarteeni ja silmäteräni. Älä väheksy osuuttasi minun valtakunnassani, sillä jokaisella teillä on paikka Kristus ruumiissa, siis rohkeasti eteenpäin, minä tulen pian. Älä ole niitä jotka epäilevät, vaan niitä, jotka uskovat, riemuitse, sillä ilo Herrassa on sinun väkevyytesi

                                                         
                                                             
105.💝15.6.2019. Taivas on uskoni määrä, matkalle en tahdo jäädä.
Rakkaani, Jumala on rakkaus, siksi ota minut vastaan ehdoitta. Kun sen teet, vaikutan elämässäsi. Sinun on päätettävä tässä elämässä, palveletko minua vai sielun vihollista saatanaa. Tarjoan jokaiselle taivasta, monet eivät sitä ota vastaan ja heidän päämääränsä on kadotus. Se joka ei ota vastaan minun Poikaani Jeesusta Kristusta, on kadotettu. Elämässä on kysymyksessä tärkeät asiat. Ne kohdistuvat sinun iankakkisuuteesi. Tahtoisin niin jokaisen ihmisen taivaaseen, mutta moni kulkee ohitse. He nauttivat tämän maailman hekumasta enemmän kuin minusta. Silti minä olen hyvä Jumala ja tahtoisin niin jokaista siunata minun valtakuntani aarteilla. Rakkaani, sinä joka tunnet minut, rukoile niiden puolesta joita sinun lähelläsi on. Osoita heille minun pelastussuunnitelmani, että he näkisivät Jumalan valtakunnan. Sinä, joka olet minun omani, tulen viemään eteenpäin. Aikaa ei ole paljon, siksi tee kaikki mitä voimallasi tehdyksi saat. Minun tulemukseni on kuin varas yöllä. Taivaassa alkaa pian juhlat. Tahtoisin sinunkin olevan siellä, siksi tee kaikki jotta löytäisit minut. Vedän sinua puoleeni armosta, ole luja kun tarraudut pelastusankkuriini, se on risti joka osoittaa tietä taivaaseen. Ilolla iloitkaa pelastuksesta joka on teille tarjottu ja jonka olette uskossa vastaanottaneet. Iloitse jo sydämessäsi, sillä taivaassa sinun sydämesi pomppii ilosta, sillä niin ihana on vanhurskaan osa. Tahdothan pukeutua valkeaan vaatteeseen pyhien vanhurskaaseen osaan. Se on sinulle tarjolla jos otat sen vastaan niin kuin sinulle Raamatussa kerrotaan.

                                                        
106.💝 Kun sydämesi on kuin kuiva erämaa silloin on minun vuoroni kastella sydämesi ja sielusi. Kerro minulle että olet kuin kuiva puu minä tahdon uudistaa uskosi. Minä annan sinulle mitä sydämesi halajaa. Pysyttele minua lähellä niin saat olla myös henkeni läsnäolossa. Sinusta tulee kuin runsaasti kasteltu puutarha. Saat virvoittaa muita siilä odotan sinun lisääntyvän suurella tavalla. Rohkaise itseäsi minun lupauksillani. En tajdä sinun olevan kuin kuiva erämaa. Tahdon sinut kastella se tulee minun Pyhältä Hengeltäni. Olet kuin virran varrelle istutettu puu et pelkää kuivaa erämaata sillä juuresi on minussa. Olet asetettu taivaallisiin sieltä saat kaiken minun palveluksessani. Olenhan luvannut kattaa sinulle pöydän erämaassa. Kulje hyvän paimenen jäljissä ja seuraa minua vaikeana aikanakin. Turvaa minuun kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi tunne minut kaikilla teilläsi niin tadoitan polkusi. Jeesus Kristus on kaiken elämän lähde. Olen murtanut kaiken synnin ja pimeyden vallat. Kuolema on kukistettu ainiaaksi.

                                                        
107.💝 25.6.2019. Rakkaani, se mitä tarvitset elämään ja jumalisuuteen, olen minä Jeesus Kristus. Sain sen aikaan Golgatalla, se lahja on sinulle tarjolla. Haluatko elää minun elämääni. Sanon sanassani, en elä enää minä, vaan Kristus minussa. Tule minun eteeni ja luovuta oma tahtosi minulle. Saat minulta lahjaksi uuden elämän. En jätä sinua kun kuljet minun ristini voimassa. Golgatalla sinut on sovitettu ja lunastettu. Tule ilman pelkoa, sillä rakkaudessa ei pelkoa ole. Saat olla ilossa ja pyhyydessä minun edessäni. Saat kokea Pyhän Hengen voimaa ja uutta elämää, kun luovutat elämäsi minun ilman ehtoja. Saat kokea siunausta joka ylittää kaiken ymmärryksen. Tule iloiten jos olet murheellinen ja taakoitettu tuo sekin minun eteeni. Minä annan sinulle lahjaksi elävää vettä. Joka janoaa se tulkoon ja juokoon ikuista elämän vettä. Se virvoittaa sinun sielusi ja saat kokea kuinka Pyhän Hengen ihmeellinen voima virtaa sinussa. Otan pois kaiken pelon, sillä se ei kuulu minun valtakuntani lapsille. Kasvatan sinua niin kuin isä kasvattaa lapsiaan, rakkauteni on suuri sinua kohtaan. Saat tulla luokseni sellaisena kun olet, rakkauteni riittää. Siksi voit lähestyä minua ilman pelkoa, tule niin saat elävää vettä lahjaksi, olet minulle rakas, en koskaan jätä tai hylkää sinua. Totisesti avaan taivaan akkunat ja avaan teille totuuden runsauden.
Taivas on niin ihmeellinen, täynnä riemua suurta, siellä saan nähdä Jeesuksen, taivas on niin ihmeellinen oothan kerran siellä...

                                                            
108.💝10.7.2019. Rakkaani, olet asetettu taivaallisiin, siis olkoon katseesi ylöspäin luotu, olet tekevä taivaallisia tekoja, siksi kerro ihmisille ilosanoma, joka on tullut taivaasta. Minä Jeesus Kristus, tulin kerran alas, elin ihmisen elämän ja kuolin tähtesi, ole uskovainen äläkä uskomaton, vien sinua eteenpäin, ota jo rohkeasti sydämesi tahto seurata ja totella minua kaikessa. Älä kätke sitä suurta lahjaa jonka olen antanut Jeesuksessa Kristuksessa. Viisas käy elämän tietä ylöspäin ei alaspäin. Minä tahdon sytyttää seurakuntani Hengen liekkiin, niin että uskomattomat saavat sanoa, Herra on tehnyt suuria heitä kohtaan. Meillä on voitto, älä anna vihollisen valloille tilaa, sillä se etsii aina tilaisuutta eksyttää sinua pois tahdostani. Minun silmäni ovat kuin tulen liekit, tule minun tyköni, vain Jeesuksen sovintoveren turvin silloin olet todellisessa elämässä ja turvassa.
                                                                       
                                                           
109.💝15.7.2019. Tahdon valaa sinuun rohkeutta. Saat olla minun edessäni ja minä muutan sinua askel kerrallaan minun kuvani Jeesuksen Kristuksen kaltaiseksi. Minä olen sinut lunastaja ja minulta tulee kaikki sinun elämääsi. Älä pelkää vaikeita tilanteita kun tahdon sinun kasvavan, kasvu tuottaa aina kipua. Minä olen suurempi kuin sinun kipusi. Minä olen sinut armoihini ottanut, saat julistaa, taivasten valtakunta on tullut lähelle. Minä kohtaan sinut rakkaani ensin ja minun kohtaamisesta tulee sinulle avain aukaista ovia jotka nyt ovat vielä kiinni. Minä murran pronssiovet ja rikon rautasalvat. Minä tahdon vuodattaa elämääsi minun henkeäni, kun täytyt minulla saat katsella taivaita. Rakkaani minä tulen pian, pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Rohkeasti eteenpäin askel kerrallaan. Kuljen edelläsi saat olla pukeutuneena minuun ja silloin olet sotasussa jota vihollinen ei voi hajottaa tai eksyttää. Haluan nähdä sinut iloisena minun jäljessäni kun kuljet. Iloitkaa aina Herrassa. Tunne minut kaikilla teilläsi niin minä polkusi tasoitan. Golgata on minun voitonlippuni. Ala jo tuoda voittoni näkyviin toisten elämässä. Rakkauteen on Mestarisi puettu ja samoin sinä kun pidät minut sydämessäsi kaikella halulla.
Emme koskaan ole yksin, ystävämme Jeesus on...

                                                         
110.💝21.7.2019. Kunnioitan niitä jotka minua kunnioittavat. Siispä ota tiestäsi vaarin. Vien sinua eteenpäin askel kerrallaan. Tahdon että luet sanaani, sieltä löydät ohjeet kuinka vaeltaa tällä tiellä. Minä, Jeesus Kristus, johdatan teitä kun kuljette rukoillen. Minun ajatukseni teitä kohtaan ovat tulevaisuuden ja toivon ajatukset. Minä vien sinut perille, riipu molemmin käsin minussa kun et tiedä mitä tehdä. Minä en johdatuksessa koskaan vie sinua epäröintiin, sillä minun ääneni on kirkas ja selkeä , sekä kaiken voimaa antava rakkaus. Muista, rakkaus kuuluu minun äänestäni, siksi ole luottavaisin mielin, olen rakkaus. Pukeudu rakkauteen , Jeesukseen Kristukseen. Iloitsen kun saan tehdä sinulle hyvää. Golgatalla mursin kaiken pimeyden vallan. Julista rakkauttani, sillä jokainen ihminen kaipaa sitä, kun sen teet saat huomata tuloksia. Niin monet ovat olkia, kun haluaisin heidän olevan vehnää. Vain vehnässä on itu joka voi kuolla. Nisu jyvän kuoleman ja alkaa tuottaa viljaa. Minä muutan sinua jos sitä itse tahdot. Ole turvallisin mielin, vien sinut perille kun riiput kiinni Jeesuksessa Mestarissasi.

                                                            
111. 💝 29 Heinä 2019.
Minun kunniani tulee näkymään kuin loistava lamppu. Sentähden en ole käskenyt sinun piilottaa valoani vaan anna sen näkyä. Maailma on pimentynyt muuta minun kunniani näkyy. Sentähden anna minun sanani kuljettaa sinua joka askeleella. Minä olen sinun oppaasi ja kuljetan minä Jeesus Kristus. Minä tulen pian pidä mitä sinulla ettei kruunuasi oteta pois. Ole luja ja rohkea. Niinkuin minä olin maailmassa. Vuodatan sinulle henkeäni. Taivas on täynnä kirkkautta sinne ei pääse jumalton, mutta kutsun heitä jokaista tulemaan luokseni sillä olen rakkaus. Minun sotalippuni on rakkaus.
Anna minun rakkauteni murtaa ihmisten sydämet. Murtunutta sydäntä en minä käännä pois. Jumalan rakkaus sinun osaksesi tänä päivänä. Älä pyydä minulta kuin minun tuntemistasi tiedän mitä tarvitset ennenkuin sitä olet edes anonut. Rakas taivaallinen Isäsi kyllä tietää kaiken mitä tarvitset. Rohkaise mielesi ja tule minun tykäni jolla ainoalla on valkeus minulla Jeesuksella Kristuksella. Katsokaa kuinka suuren rakkauden Isä on meille antanut poikansa Jeesuksen. Saat sen omistaa kun olet tyköni tullut sillä sinua en jätä enkä hylkää. Taivaan soinnut soivat sydämessäsi kun minä sen ralkaudellani täytän.

                                                         
112.💝 26.8.2019.
Minun tahtoni rakkaani sinua kohtaan on hyvä. Minä olen se rakkaus joka muutan sinun sydämesi jos sitä itse tahdot. Niin monet kulkevat 2 sydämen asenteella. Et voi palvella kahta Herraa. Sinun täytyy tehdä päätös. Rukoilen, minä Jeesus, että teet päätöksen kuulua minulle, sillä siinä on sinun elämäsi. Tahdon osoittaa seurakunnalleni voimaa tänä viimeisenä aikana. Vaikeat ajat ovat edessä, mutta joka minuun turvaa, saa kulkea ilman huolen häivää. Älä pelkää ihmistä, sillä he eivät ole sen arvoisia. Vanhurskas älköön horjuko jumalattoman edessä. Turvaa kuin lintunen vuoreen.
Minun tulemukseni on lähellä. Pidä itsestäsi vaarin, ettei sinua raskauta päihtymys eikä elatuksen murheet. Teidän sydämenne kuuluu minulle ja minä pidän teistä ihanan ja suuren huolen. Olethan maistanut että Herrasi Jeesus Kristus hyvä. Kerro sitä mitä sydämessäsi on jos minä olen siellä, saat sen kertoa ja olla luja uskossasi. Tahdothan riippua kiinni minussa. Minä olen luvannut tarttua oikeaan käteesi ja pitää sinusta huolen. Ei mikään, mikä on tässä maailmassa voi sinua erottaa minun rakkaudestani. Kohta soi pasuuna, oletko valmis hääjuhliin? Valmistaudu ja pese vaatteesi. Minä tulen pian.
                                                           

113.💝27.8.2019. Minä tahdon voidella sinun pääsi öljyllä. Tahdon täyttää sinun halajamisesi. Saat olla kuin runsaasti kasteltu puutarha. Sinä et vähene vaan edennyt. Kuka voi olla sinua vastaan jos Kaikkivaltias on suojanasi. Minä vien sinut vesipuroille, ole kuin janoinen peura, saat juoda elävää vettä. Minä, Sana, Jeesus, ravitsen sinut rakkaudellani. Siispä iloitse ja riemuitse Jumalassa, kohota pääsi sillä sinut minä olen ottanut omakseni. Sinä saat kulkea ennalta valmistetuissa askelissa. Taivaan iloon sinut rakkaani vien. Kuningasten Kuningas on siellä sinua varten morsiameni, valmistaudu ja iloitse sillä minä tulen pian. Golgata on minun paikkani, jossa voitin kaikki pimeyden vallat. Sinulla on suuri Kuningasten Kuningas. Jeesus Kristus. Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Olet lapsi Kuninkaan.
                                                                              
                                              
                                                                                                                                               
                                     
                                                      

114.💝9.9.2019. Rakkaani, olette tulleet taivaallisen Jerusalemin ja juhlajoukon tykö. Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä. Ammenna tätä elävää virtaa sydämeesi ja sieluusi se on oleva sinun ilosi. Kaikkivaltias riemuitsee kun sinun päämäräsi on elää hänelle. Toteuttaa hänen tahtoaan täällä synkässä maailmassa. Minä Jeesus tulen pian takaisin ja otan teidät luokseni. Kaikkivaltias on valaiseva teidän tienne. Ole uskollinen, hohda minun kirkkauttani. Sen saat kun pidät kiinni liitostani Golgatalla. Sen tulen sisimpääsi minä annan. Saat kokea tulevina päivinä armoni suuruutta. Älä pelkää, sillä minä olen voittaja minä Jeesus Kristus. Taidolliset loistavat, sen tahdon antaa myös sinulle. Pidä minusta kiinni, ole lapsen kaltainen, joka takertuu isäänsä kun pelottaa. Minä pidän sinusta huolen, sillä olet minun silmäteräni. Minä täytän sinun tarpeesi kirkkaudessa. Rohkaistu, sinä joka koet itsesi pieniksi. Silloin minä astun elämääsi ja saat kokea suuren kuninkaan läsnäolon. Etsi minua kaikesta sydämestäsi niin myös löydät minut. Sellainen kuin hän oli hän on antanut meille esimerkin rakkaudestaan , osoita sitä tässä maailmassa. Loista valoani ja kirkkauttani taivaan valtakunnasta tässä maailmassa.

                                                                
115.💝 18.9.2019. Tahdon vahvistaa sinua, tiedä että Jumalan hyvä käsi on ylläsi. Minä olen sinun Jumalasi, tiedän kaiken sinusta, etsi minun kasvojani niin saat tuntea Jumalan voiman elämässäsi. Minä tulen pian, Minä, Jeesus Kristus. Ole valmiina ja valmista sydämesi maaperä otolliseksi minussa, sillä en ota tyhmiä neitsyitä valtakuntaani. Valmistaudu, sillä kohta pasuuna soi. Minä haluan sinun tuntevan minun rakkauteni sinua kohtaan, sillä olen sinun Lunastajasi, minä, Jeesus Kristus. Miksi pelkäisit vihollisen riekkuvaa ääntä, sillä taivaallinen sotajoukko on puolellasi. . Silloin et voi hävitä, minä tulen ja autan vahvistan ja tuen sinua. Rohkeasti rakkaani eteenpäin. Minä olen sinun Herrasi ja Jumalasi, saat tuntea minun käteni voiman. Tarpeellista on yksi ainoa ja se on minun tunteminen. Olen sanassani ilmoittanut tahtoni. Minä olen Sana. Minä vahvistan sinua Sanani kautta. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani ei koskaan katoa.

                                                                  
116.💝19.9.2019. Rakkaani, älä elä tämän maailman mukaan. Elä taivaallisen kutsumuksen mukaan, niin ilosi on oleva suuri. Saat elää taivaallisissa, iloita minun ilossani ja tuntea taivaan Kuninkaan läsnäolossa. Saat tuntea suuren kuninkaan mahtavaa voimaa. En jätä sinua enkä hylkää sinua, sillä olen rakkaus. Tuntea saat kun minä vuodatan sinulle Pyhän Hengen Sanoja. Jaan sitä mitä minulla on, sitä on taivas täynnä, olen itse se Sana. Sana tuli lihaksi, anna sen tulla lihaksi myös sinun elämässäsi sillä minä annan sinulle lihani ja vereni. Saat muistella minun kuolemaani. Älä pelkää, sillä Minä vien sinua eteenpäin. Jos sinulla on vihollisia, tiedä että olen kulkenut sen tien ja suojelen sinua, sillä minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Ei mikään helvetin valta voi riistää sinua minun kädestäni, sillä olen Voittaja ja Lunastaja. Saat nojata minuun, tulla minuun nojaten erämaastasi. Sillä kannatan ja ohjaan ja tuen sinua. Laita pois kaikki mikä on tästä maailmasta, niin saat kokea yliluonnollisen. Kun puet minut yllesi, puet samalla yllesi Voittajan, sillä minä kuljen sinun edelläsi ja annan sinun kokea minun iloani, kun voitin kaikki pimeyden vallat. Siis rakkaani, nosta pääsi sillä sinun Lunastajasi tulee eikä viivyttele. Pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Minulle on annettu kaikki valta, luota minuun, saat vielä iloita minussa.

                                                                
117.💝20.9.2019. Minun valtakunnassani ei ole mitään pimeyttä, siksi anna Henkeni valaista sisimpääsi kammiot. Älä jätä mitään sydämestäsi piiloon minun Hengeltäni, sillä tutkin kaikki sydämen salaisuudet. Saat elää valtakuntani valossa. Anna lamppusi loistaa, älä kätke sitä, anna sen hohtaa ja valaista pimeät sydämet. Olet maailmassa tuomassa esiin minun valtakuntaani.. Minä, Jeesus olen sen keskiössä, valaisen sekä eteen että taakse, näen kaiken. Älä ole arka ja pelokas kun kuljet tätä Kristuksen valaisemaa tietä, sillä valtakuntani loistaa valosta. Minä Herra, sinun Jumalasi, pidän sinua kädelläni, siksi saat turvassa olla. Minä tulen pian, siksi nosta pääsi ja katsele ylöspäin, olkoon se sinun katseesi aina. Älä anna pääsi painua masennuksesta alas, sillä minussa saat kohottaa pääsi ja iloita, sillä minä tulen pian. Saat olla Kuninkaan lapsi ja iloita minussa. Tarpeellisia on yksi ainoa ja se on minun tuntemisen. Sanani valon anna tulla sydämeesi valon lailla. Se puhdistaa ja voimaannuttaa sydämesi.

                                                            
118.💝 24.9.2019.Minun sanani on kalliimpi kuin mikään tässä maailmassa. Pidätkö sitä rakkaani niin suuressa arvossa. Se osoittaa kuinka kiintynyt olet minuun. Pidätkö minua rakkaimpanasi. Jos pidät minunkin sydämeni iloitsee jos etsit minua niin löydät minut lupaukseni mukaan. Ano, etsi, kolkuta taivaan portteja, silloin myös löydät. Kaikella voimallasi etsi minua. Haetko sitä kuin kulta aarretta. Se kertoo mitä sydämessäsi on, onko siellä rakkautta minua kohtaan. Ano minulta niin saat. Etsi minua niin löydät, kolkuta niin sinulle avataan. Minä tulen pian ja totisesti silloin koetellaan mitä sydämessäsi on. Ole viisas neitsyt, etsi jo kulta aarrettasi jos minua Jeesusta pidät sellaisena.

                                                             
                                                         
119.💝26.9.2019. Rakas lapsen,i en kiellä sinulta mitään hyvää. Minä olen itse se hyvyyden lähde, Jeesus Kristus, tahdon sinua siunata ja antaa lahjojani, mutta kaksinaiselle sydämelle minun on vaikea lahjoittaa. Sillä sinun sydämesi on jakaantunut. Tule minun luokseni, luovuta oma tahtosi ja oma elämäsi minulle, joka halajan sitä henkeä, jonka olen sinuun asettanut. Tahdon tehdä tahtoni, niin maan päällä kuin taivaassa. Anna sen vaikuttaa sinun tahtoosi, sillä minä otan sinut kokonaan omakseni, kun tulet nöyryydessä minun luokseni. Rukoilet uskossa minua, ilman uskoa on rakkaani mahdoton olla otollinen, sillä sen jonka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa että Jumala on ja hän palkitsee ne jotka häntä etsivät. Minä totisesti palkitsen sinut taivaan lahjoilla. Saat iloita ja riemuita vaikka kaikki ulkonainen sinulta vietäisiin. Tulethan minun tyköni anna minun vallata rakkaudellani sinun sisimpäsi. Luota minuun vaikka elämäsi näyttäsi synkältä. Näe läpi muurien, annan sinulle siihen silmät, sydämen silmät hengessäsi nähdä taivaan salaisuuksiin. Kerää aarteita taivaaseen, niin saat kerätä laupeuden leikkuun, anna valosi näkyä, älä kätke sitä, sillä siihen en mielisty. Sinä saat nousta ja olla kirkas, sillä minä yksin sinut valaisen. Sinun läheisesi saavat nähdä valon, jonka minä sinulle annan. Se on minun sanani valo, joka loistaa kaikille huoneessa oleville. Saat uutta rohkeutta ja lujuutta minussa ja sinun silmäsi loistavat ilosta, sen sinulle rakkaani lupaan. Ole luja ja rohkea, älä pelkää.
                                                                

                                                                
120.💝4.10.2019. Minä tahdon kattaa sinulle pöydän erämaasi keskellä. Se on minun sanani pöytä. Vaikka sinulla ei olisi mitään erämaasi keskellä, muista rakkaani, sinulla on minut. Minä olen sinun Vapahtajasi, joka vapautan sinut kaikissa erämaasi vaiheissa. Tule ja katso mitä minä olen sinulle tarjoamassa. Avaa sanani, syö ja usko se mitä luet, niin kohta maljasi on ylitsevuotavainen. Tahdothan olla minulle uskollinen, sillä uskolliset voittavat saatanan, minä olen sinun kanssasi, älä pelkää, pue minut yllesi niin saat kulkea aina voitto saatossa. Minä tulen pian, pidä mitä sinulla on. Taivas laskeutuu sydämeesi, kun olet uskollinen minulle ja vaikka sinulta ei tunnu miltään, se ei ole kokemuksissa, se on minun uskon sanani, jonka saat kokea sydämessäsi. Annan sinulle minun rauhaani, tule minun tyköni nöyrin sydämin. Vihollisesi ovat jo hävinneet, voitin heidät Golgatalla, se on riemuvoitto, saat juhlia minussa, ei minun ulkopuolellani, vaan minä ympäröitsen sinut rakkaudella . Mihin voisit paeta rakkauttani, minä houkuttelen sinut rakastamaan minua, sillä olen se suuri rakkaus. Jos aiot paeta minua, sielusi ja sydämesi tulee ikävöimään minun sanaani, sillä sen kautta ilmestyn ja vedän sinut aina takaisin. Rakasta minua yli kaiken, anna sydämesi minulle kokonaan. Pakene maailmaa rakkauteni syleilyyn. Otan sinut ja kannan sinua lupaukseni mukaan, iloitse ja riemuitse tästä suuresta Kristuksen rakkaudesta. Ei ole sen suurempaa rakkautta kuin Golgatan risti ja Jeesuksen voitto saatto. Pidä minua kädestä kiinni, en irrota otettani sinusta koskaan.

                                                            
                                                                      
121.💝13.10.2019. Rakkaani, Älä mistään murehdi. Minä olen vastaus, minä, itse Jeesus Kristus joka asun sinussa. Vien huolesi ja murheesi. Tule minun tyköni, sinä joka kannat raskasta taakka, jätä ne minulle. Tahdon sinua auttaa ja vahvistaa, sillä minulle on kaikki vallat alistettu. Kasvatan sinua taivasta varten. Se mikä on tässä maailmassa on ilmeistä. Älä ota sitä omaksesi. Minä vien sinua askel kerrallaan, minä kuljeta ja talutan, johdatan. Voiko ihmisellä olla parempaa rakkaani, ei voi, minä Jeesus rakastan sinua kateuteen asti. Anna elämäsi minulle kokonaan, jätä jo puolittainen sydän, sillä siihen en mielisty. Minä tulen pian, pidä mitä sinulla on, jottei kukaan ottaisi kruunuasi. Olet minun, sinä olet minun, älä pelkää rakkaani, iloitse sanastani ja siitä että olet Kristuksen morsian.


                                                                 
122.💝21.10.2019. Rakkaani, Älä sulje korviasi ja sydäntäsi minun puheeltani. Avaa suusi, niin minä sen täytän sanallani, siinä on suuri voima Älä pelkää, sillä minä olen sinun Herrasi jos vain saan siihen luvan, minä totisesti tahdon sinua auttaa, senpätähden laita uskalluksesi minuun, olethan ottanut minun Herraksesi ja Jumalaksesi. Minä avaan sinun korvasi kun sinua nuhtelen, ota se opiksesi, sillä minä Jumala olen rakkaus, tulethan minun sydämelleni aina. minä olen rakkaus ja olet sen saanut kokea. Katso taivaan lintuja, ei yksikään niistä putoa maahan ilman minun sallimustani, heitä siis pois pelko, sillä olen laskenut hiustesi luvun, minäkö joka olen luonut maailman, en pystyisi auttamaan sinua nyt, sinun on laitettava syrjään minun uskollisuuteni epäily, tahdon auttaa sinua, anna minulle siihen mahdollisuus poistamalla sydämesi levottomuus, minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä, siis ota oppia minusta. Laita pois kaksinainen mielesi, en siedä jakaantunutta sydäntä. Puhdistan sinut kun tulet tyköni ristin juurelle. Nyt on viimeinen aika. Älä enää tuhlaa aikaasi, vaan käytä aikasi minun johdatuksessani. Kulje kanssani, minä otan askeleitani sinun edessäsi, sillä olethan Kristuksen päällesi pukenut. Lukita itsesi taivaan mannalla, saat kokea minun sydämeni voiman kun vahvistan sinua, siis Älä enää tuhlaa aikaasi.


                                                                  
 123.💝 23 Loka 2019.
Minä Jeesus olen sinun turvasi. Älä ole epäuskoinen kuin opetuslapset veden armoilla. Minä tahdon luoda sydämeesi uuden hengen, anna minun tulla sinun Herraksesi kaikilla teilläsi. Minä olen sinun Jumalasi, siksi Turvaa minuun, minä en pidätä sinulta hyviä lahjojani, kun anot niitä toisten parhaaksi, lakkaa ajattelemasta vain itseäsi, tuo rakkaasi minun eteeni, rukoile heidän puolestaan, niin saat kokea kuinka viljaa voit kerätä molemmilta puoliltasi. Minä kuulen sinun rukouksesi, en voisi olla kuulematta, sillä minä, joka loin sinut halajan kuulla ääntäsi, tuo rohkeasti anomisesi minun eteeni niin saat vastauksia. Minä tiedän hiustesi luvun, siispä tiedä että kaikki olen suunnitellut sinun hyväksesi. Minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon. Luota minuun kaikessa, kerro murheesi minulle, niin saat tosi Jumalan avuksesi. Tulet hämmästymään minun vastauksiani, sinun tilanteeseesi, sillä minä olen ratkaisu kaikkeen. Minä joka sinut loin, Israelin Jumala, annan sinulle kaiken mitä tarvitset. Etsi minua, niin löydät minut ja saat myös lahjojani toisten hyväksi. Tuon sydämesi minun puhdistukseen Golgatan veren kautta. Saat vaeltaa vapaana minun lapsenani.

                                                                 
124.💝30.10.2019. Rakkaani, iloitse minussa, minun sydämeni sinuun nähden iloitsee niistä kaikista ihanista asioista joita tulen tekemään kauttasi. Älä pelkää tulevia ahdinkoja, sillä minä olen kaiken pahan voittaja. Iloitse minussa, sillä niin saat olla minun sydäntäni lähellä, kuuletko sydämeni äänen, sen saat kokea kun annat kaikkesi minulle, kuulet Jumalan sydämen sykkeen, se on sinun voimasi kun mursin kaiken pimeyden vallan Golgatalla. Älä lähde minun läheltä taas mutkaisille poluille, vaan anna minun ohjata sinut oikeille teille minun läheisyyteni. Haluan sinun jo valitsevan kuninkaan tien joka vie kerran perille. Sinä saat loistaa kuin aurinko, se on minun kirkkauteni säteily. Saat loistaa minun kirkkauttani kunhan annat kaikkesi minulle. Minä en anna kaksinaiselle sydämelle. Jo on aika sinun laittaa pois kaksinainentie, se vie lopulta tuhoon. Siksi anna sydämesi minulle, niin se alkaa sykkiä Jumalan sydämen sykkeellä. Ilouse ja riemuitse, Kaikkivaltias on tullut sydämeesi, sen saat itse tuntea, että joku elää puolestasi ja voittaa kaikki esteet. Tasoitan tien sinun eteesi eikä sinun tarvitse pelätä. Rauhan tyyssija löytyy sydämestäni. Minä pesen sen Golgatan verellä, Poikani verellä. Saat puhdistua Sanani kautta. Saatte rakkaani pian laulaa Mooseksen virttä. Taivas on jo vetänyt verhoa pois. Pian taivaat avautuu ja Minä, sinun Herrasi, tulen sinut hakemaan pois tästä pimeästä maailmasta. Ole valmiina.


                                                                
125.💝30.10.2019. Älä koskaan epäile minun kyvyykkyttäni vastata sinun pyyntöihisi. Kun ne ovat minun tahtoni mukaiset, kuulen kaikki rukoukset ja olen voimallinen kääntämään kaikki sinun voitoiksesi. Kun käännyt, minä käännyn sinun. puoleesi. Minä annan sinulle sen mitä pyydät uskossa, sentähden olen sanonut, kaiken mitä uskossa rukoilette ja anotte te saatte. Tämä on minun sanani ihmeellinen lupaus. Kaikki ne lupaukset ovat Kristuksessa kyllä ja amen. Lupausten aarreaitta on sinulle avoin. Tule pienen lapsen kaltaiseksi joka isältä pyytää. Sanoinhan sanassani, tulkaa pienen lapsen kaltaiseksi. Pidän huolen niittyjen kukista, eikä Salomo kaikessa loistossaan ollut niin vaatetettu, voi teitä vähäuskoiset. Laita jo pois epäilevä mielesi, sillä tahdon totisesti täyttää kaikki tarpeesi, minä olen sinun Isäsi, Herra Sebaot, sotajoukkojen Jumala. Anna minulle sinun taistelusi, lepää minun iankaikkisilla käsivarsillani ja anna vihollisen minulle, niin saat totisesti nähdä kuinka saa voiton tulisissa taisteluissa. Minä en häviä yhtäkään sotaa, sillä Golgatan voitto on sinun, kun kätkeydet minun rakkauteeni. Minä Jeesus, sinun sulhasesi, pidän rakkaani sinusta huolen, luovuta vain elämäsi minulle kokonaan, anna minun hallita sinua. Tahdothan pysyä minun rakkaudessani, sillä suurenmoinen on minun rakkauteni sinua kohtaan. Mikään rakkaus ei ole niin ihmeellinen kuin minun rakkauteni. Tahdon sinut kokonaan, annathan sydämesi minulle sillä sieltä elämä lähtee.


                                                               
126.💝2.11.2019. Rakkaani, Jeesus Mestari on juuri sinun kanssasi, siksi kehoitan sinua nyt jo viimein laittamaan kaikki mikä painaa pois. Minä olen sinun taakankantajasi, vein ne kaikki Golgatan ristille. Siksi anna ne minulle, ei ole taakkaa jota minä en tietäisi, ota minun ristin niin saa keveyden kulkea minun askelissa, sillä olethan minut päällesi pukenut, siksi minä tasotatan sinulle tien ja avaan sinulle polun, suoran polun josta ei eksy, ei hullutkaan. Minä Herra, sinun Jumalasi, olen, Minä Olen, joka tartun sinun oikeaan käteesi ja kuljetan sinut sen tien läpi, jonka olen kullekin suunnitellut. Minä en koskaan voi epäonnistua, siksi luota minuun ja minun hyvään suunnitelmaan. Rakasta kaikkia, rakasta maailman ihmiset minulle. Maailma janoaa todellista rakkautta, siksi tee se, minkä annoin sinun tehtäväksesi.
                                                                
                                                                   
127.💝11.11.2019. Kun tulet minun tyköni rukouksessa, tule kiitollisin sydämin. Tahdon avata rikkaan aarrekammion sinulle rakkaani, se on avoin sinulle. Annan sinulle aarteita toisia varten. Näe lähimmäiset niinkuin näet itsesi, rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Rakasta Jumalaa ja tottele häntä, siinä on sinun pitkä ikäsi. Minä uudistan sinun sydämesi palavaksi tulisoihduksi ja se näkyy kauas. Sillä kuinka palava lamppu ei näkyisi. Niin monet kätkevät tämän valon, nyt on aika sinun tulla pois piilostasi ja antaa valosi näkyä. Siksi tule rohkeaksi, sillä ilman rohkeutta pysyt piilossa, rohkaisen sinua tunnustamaan minua ihmisten edessä, niin voit kerran Jeesuksen edessä tulla tunnetuksi Älä kiellä minua missään tilanteessa, vaan nyt on aika sinun tunnustaa minun nimeni ihmisten edessä. Yli kaiken varjele sydämesi, tunne sydämessäsi vain Kristuksen sana, niin saat loistaa ilosta. Maa on sysimusta, mutta sinä loistat kirkkauttani. Tahdothan totella minua sillä siinä on sinun koko elämäsi.

                                                             
128.💝12.11.2019. Silmäni vartioitsevat kansoja, myös sinua rakkaani. Älä pelkää vihollisen joukkoja, sillä minussa sinä olet iankaikkisessa turvassa. Saat aloittaa aina uudelleen, kun tunnet että olet langennut, iloni on armahtaa sinua , sillä armoni kilpi on yhtä laaja kuin äärettömyys. Saat ilolla palvella minua ja jatkaa eteenpäin. Anna minulle koko sydämesi, rakasta minua Kuningastasi, kaikesta mielestä ja voimasta. Minä olen tullut nyt avatakseni sinulle rikkaan aarrekammioni, saat lahjoja toisten hyväksi, sillä taivasten valtakunta on lisääntyvä. Tahdon sinua viedä iankaikisten käsivarsien voimalla uusiin tehtäviin. Minä tulen pian, pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Toiset turvaavat vaunuihin, Turvaa rakkaani minuun, Jeesukseen, minulla on sinulle varattuna ihana tie, siltä tieltä ei eksy, ei hullutkaan. Kerää aarteita taivaaseen, Älä tähän maailmaan joka katoaa. Minun sanani ei koskaan katoa, vaikka tämä maailma katoaa. Luota rakkaani minuun, olen kaiken pimeyden yläpuolella kun tunnet olevasi taistelussa. Saanhan olla herrasi. Tasoitan sinulle suoran tien, jätä jo mutkainen polku ja astu suunnitelmaan joka minulla sinulle on.


                                                           
129.💝22.11.2019. Rakkaani, saat luottaa minuun. Minä olen ovi uuteen elämään, olen sen sinulle antanut, pidä siitä vaarin, sillä siinä on sinun elämäsi, iloitse ja riemuitse vapahtajastasi Jeesuksesta Kristuksesta, sillä Minä olen. Minä olen sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia. Minä ohjaan rauhan sinun tykösi, saat luottaa minuun. Minä avaan sinulle taivaan akkunat, kun laitat minut elämäsi ykköseksi. Taivas avautuu sinun elämällesi, annan sinun tuntea minun henkeni voiman. Kun tulet minun tyköni, minä en sinua hylkää, anna vereni pestä pois syntisi. Älä anna vihollisen sinua eksyttää, pidä Golgatan uhrista kiinni, niin saat kulkea voittajana. Luota minuun, sillä minä olen sinun Jumalasi, Jeesus Kristus. Turvissa taivaan saat olla. Iloitse minun läsnäolossa. Kiitä joka hetki, siihen halajavat enkelitkin katsahtaa. Ne ovat palvelukseen lähetettyjä, niitä varten jotka saavat autuuden periä. Älä pidä mitään niin rakkaana, kuin Herraasi Jeesusta Kristusta. Minä kateuteen asti halajan sitä henkeä, jonka olen sinuun laittanut. Tahdothan nähdä Herrasi Jeesuksen kerran taivaan ilossa. Rukoilen puolestasi.

                                                            
130.💝 23.11.2019.Annan askeleillesi varmat askeleet, sillä sinä kuljet Karitsan askelissa. Otan pois epävarman askeleen ja annan sinulle minun varmuuteni. Kulje tiesi minun kanssani iloisin ja turvallisin mielin, saat heittää pois pelon, sillä minussa Jeesuksessa pelkoa ei ole, minä vien sinut vespuroille, avaan sinulle Kallion jossa tulee vettä, erämaasi saa puhjeta kukkaan ja saat kulkea minun askelissani, saat iloita ja riemuita edellä varmistettuissa teoissa, minä kuljen edelläsi rakkaani. Kun minä olen näin sinua rakastanut, osoita rakkautta niille jotka eivat minua vielä tunne, avaa jo mykkä suusi ja todista minusta, annan sinulle siihen mahdollisuuden. Maailma kaipaa minun rakkauttani, siksi olen sinut asettanut sille paikalle jossa nyt olet. Minun rauhani annan sinulle , jolla sitä ei ole. Suuri rauha on niillä jotka kulkevat minun askelissani. Minun Sanani lahjoittaa sinun suuren rauhan. Anna sen luoda varmuuden siitä että olet minun lapseni. En koskaan hylkää sinua, tartu vain minun käteeni ja riipu minussa kiinni, niin saat tunteä kuinka olet minun käsissäni. Kaikkivaltiaan olet ottanut suojaksesi.
                                                                 
131.💝23.11.2019. Minä en sinua hylkää, sillä minä pidän armo liittoni aina voimassa. Älä pelkää että minä sinut hylkäsin rakkaani, joka olet Jeesuksen päällesi pukenut, minä en sinua koskaan jätä kun riiput minussa kiinni. Tahdon antaa sinulle iankaikkisen elämän ja se alkaa täällä jo ajassa. Saat nauttia minun runsauden lähteestä. Vesipuroille minä sinut johdatan, saat olla juurtuneena minuun koko sydämestäsi. Älä pelkää, sillä minä olen kaiken pelon voittaja. Minut ristiinnaulittiin että sinulla rauha olisi. Rauhan tuuli Hengssä saavuttaa sinut ja saat nauttia taivaan aarteita. Tulethan minun tyköni koko sydämestäsi, puolittainen sydän ei minulle kelpaa. Valloitan sinut minun ihanalla laupeudella ja rakkaudella, saat elää yltäkylläistä elämää hengessä jo tässä ajassa. Kulje tiesi suoraan. Älä Poikkea oikealle tai vasemmalle, sillä minun tieni on suora. Minä kuljen sinun edelläsi ja oikaisen mutkaiset polut jotka vihollinen haluaisi sinun kulkevan. Paholainen on voitettu Golgatalla, minä Jeesus, sain sen aikaan. Risti on Jumalan voima ja viisaus

                                                            
 132.💝 26 Marras 2019.
Rakkaani, minä iloitsen siitä että olet sydämestäsi tehnyt liiton minun kanssani. Minä tahdon sinua siunata, saat olla kädelläni. Minä tulen sinun tykösi voimalla, siis valmistaudu kohtaamaan Jumalasi. Älä anna vetten vuon minua upottaa, en anna, Jeesuksessa on tämä lupaus. Vaikka koet olevasi kaukana minusta, olet silti minun sydämelläni, rakkaani, olet silmäteräni, älä anna vihollisen sinulle kertoa valheitaan. Vihollinen on valheita täynnä. Käänny vain minun puoleeni, niin saat kokea taivaan maan päällä. Taivas on totta, helvetti on totta, tee täyttä totta elämässäsi, sillä kaksinainen vaellus ei minulle kelpaa, etsi kasvojani niin voit löytää minut elämääsi. Kuljetan ja johdan sinua kultaista keskitietä, joka johtaa taivaan iloon. Enkelit ovat sinua varten varjelemaan tietäsi yön maailmassa. Luota minuun, en hylkää sinua. Ainoa mitä tarvitset on kuuliainen sydän. Minä saan sen aikaan. Usko jonka minä vaikutan johtaa vain todelliseen elämään. Anna uskon hengen kasvaa sydämessäsi, niin saat kokea todellisen ihmeen. Taivas on sinulle avoin. Ole altis minun sanalla niin saat kokea verrattoman tien.
                                                            
133.💝7.12.2019. Minä olen sinun varjelijasi. Minä pidän sinusta huolen lupaukseni mukaan, Tulethan eteeni puhdistetuin sydämin, sillä vain puhdistettuna voit olla minun kanssani. Siksi ilmestyin ristin miehenä Golgatan voitossa, että voisit olla minun kanssani aina ja iankaikkisesti. Tule minun tyköni, että syntisi pyyhittäisiin pois. Minä rakastan sinua suurella rakkaudella, koska olet minun silmissäni kallis aarre. Älä peräänny kun minä kutsun sinua, saat tulla totisella sydämellä' ja avoimin mielin. Golgata on voitto paikka jokaiselle joka uskoo siihen mitä siellä tein, sain voiton vihollisesta. Minä olen sinun Herrasi ja Vapahtajasi. Miksi kääntyisit jälleen pois minun tyköäni. Älä sitä tee, sillä halajan olla sinun kanssasi. Minä ja Isä olemme sinussa Pyhän Hengen kautta, palvelet suurta Jumalaa. Älä pelkää, sillä minä olen pelon voittaja, saat olla minun kanssani ilman pelkoa, palvella minua.Kun lankeat, nouse ylös ja tunnusta syntisi, niin saat jatkaa eteenpäin tällä elämän tiellä. Elämän, sen olen sinulle antanut ja saat elää ikuisesti kun pidät Jeesuksen omanasi, minä en sinua koskaan hylkää tai jätä. Maailma pimenee, mutta minun omani loistavat kuin tähdet tässä maailmassa. Uskomattomat näkevät sen valon, joka sinussa on ja se valo on iankaikkinen valkeus, Jeesus Kristus valaisee pimeimmänkin sydämen. Astu rakkaani esiin ja todista minusta, sillä sitä tahtovat enkelitkin nähdä, todistajieni valon, Jumalan kirkkauden Jeesuksen Kristuksen.

                                                             
134.💝12.12.2019. Minä tulen pian, pidä mitä sinulla on ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Ilo on minun lahjani sinulle, jolla on murhe päällä. Luota vain minuun. Saat luottaa minuun enemmän kuin sotajoukkoihin. Minä luon sinun sydämeesi varmuuden minun voimasta, se tulee Pyhän Hengen kautta. Saat rakkaani lujan luottamuksen Kaikkivaltiaaseen. Luon sinuun minun aarrekanmioni, se on minun sanani lahde, joka kumpuaa ikuiseen elämään. Kun kerran olet minun tyköni tullu,t pidän sinusta kiinni, saat minun rakkauteni sinua kohtaan, jonka annoin Golgatalla, minä, Jeesus Kristus. Tahdon luoda sinuun uuden voiman. Olet ehkä väsynyt, mutta minun yhteydessä, saat kokea virvoittavien vesien lähteen. Kaikkivaltiaan olet ottanut turvsksesi, minun sanani on totta. Häät alkavat pian, valmistaudu taivaan juhliin. Rakkaani, ikävöin olla sinun kanssasi ikuisesti, minä, Jeesus Kristus. Olen jo sydämessäsi ja taivaassa ikuisesti.

                                                           
 135.💝 18 Joulu 2019.
Tahdon että sinä näkisit Jumalan kirkkauden, sen , joka on sinun valkeutesi, Herran Jeesuksen Kristuksen, tule lähelle minua, minä annan sinun nähdä kirkkauteni, anna sanani valaista sinut näkemään Jumalan sanan, niinkuin se on kirjoitettu, sana tuli lihaksi, katsele sitä Jumalan uhrilammasta, Jeesusta Kristusta, saat ilon sydämeesi kun otat sen uskossa vastaan. Minä tulen sinun tykösi ja annan Jumalan valkeuden valaista ja kirkastaa tämä Kristus tie sinulle. Maailma on pimeydessä, mutta sinun ylitsesi on valkeus tuleva, nouse rakkaani ja ole kirkas, saat iloita, ilotse siitä valosta, Jumalan sanasta, joka loistaa sinusta, anna Sanan tulla lihaksi. Riemuitse minusta, Jeesuksestasi, johdatan rakkaani sinua suoraa tietä.
                                                                
136.💝 26 Joulu 2019.                
Vaikka rakkaani sinä olisit uskoton, pysyn minä kuitenkin sinulle uskollisena. Minä olen sinun lunastajasi, minä suuri, Jumala, Jeesus Kristus. Tule luokseni tänäänkin, sillä tahdon sinun alati etsivän minun kasvojani. Vain etsivä löytää, siispä etsi minua koko voimastasi ja tahdostasi sillä minut löytävät vain totiset etsijät. Hylkää tämän maailman houkutukset, enää ei ole aikaa, minä tulen pian ja palkkani on minun mukanani. Siispä rohkeasti armon istuimen eteen. Vaikka tie on kaita, löydät sen kun annat kaikkesi minulle. Hylkää synti ja ota vastaan minun armoni, tahdon olla sinua armahtava Jumala. Kestä rakkaani vielä hetkisen, sitten alkavat hääjuhlat tahdothan olla siellä, tule rakkaani minun läheisyyteni, siellä saat omistaa minut kokonaan. Katso ylös, älköön katseesi olko maahan luotu, saat kohottaa katseesi minuun, rakkaaseesi, Jeesukseen Kristukseen. Sieltä saat avun ja saat hylätä sen mitä maailma on sinuun tarttuttanut. Minä puhdistan sinut verelläni kokonaan. Saat olla puhdas minun edessäni ja yhteys on korjaantunut. Rohkeasti lähesty minua, niin minä lähestyn sinua. Tulvillaan olen rakkautta sinua kohtaan, lapseni. Minä rakastan sinua kateuteen asti. Sinä olet minun. Älä anna saatanan sinulle valehdella että olisin sinut hyljännyt. Rakastan sinua, tule rakkauteni kohteeksi juuri tänään. Jumala on rakkaus, koe minun rakkauteni kun armahdin sinua Golgatan uhrilla. Sinun ei tarvi olla enää koskaan yksin, sillä minä olen ottanut sinut omakseni, minä Jeesus Kristus.
                                                            
137.💝2.1.2020. Rakkaani, minä tahdon lohduttaa sinut taivaan lohdutuksella. Se olen minä, Jeesus Kristus, saat iloita tulevina päivinä siitä mitä minä kykenen tekemään sinun elämässäsi. Saat todella tuntea ja kokea mitä minä teen. Taivaan ikkunat ovat auki, tule minun läheisyyteeni, saat kokea ihmeen. Minä ristillä vapahdin sinut tämän maailman menosta ja asetin sinut taivaallisiin. Koska olet taivaan kansalainen, saat myös löytää minut Kuninkaanasi. Minä olen se Kuningas, jonka hehkusta maat palavat. MInä olen sinun kanssasi joka päivä, avaan ja suoristan tien sinulle ja saat kokea miten pilkkopimeä valaistuu ja mutkaiset polut tulevat suoriksi. Rakkaani, jätä jo tämän maailman juorut, perehdy minun sanaani, sillä sitä kautta minä puhun sinulle. Taivas olkoon uskosi määrä, matkalle älä tahdo jäädä. Pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Älä jää pois minun rakkauteni ilmapiiristä, vaan anna minun luoda sinuun virtaava lähde, jonka kautta saat virvoittaa myös muita. Sinä saat juurtua syvälle Kristukseen ja saat iloita kaikesta siitä hyvästä jota minä annan ja luon sinun elämääsi. Luovuta kaksinainen sydämesi minulle, sillä tahdon sinut kokonaan, jätä jo tämän maailmanajan meno ja tunnusta minulle syntisi, niin saat elää.
Anna oi Herra näkevät silmät, suuri on Jeesus, nyt palvomme häntä, anna oi Herra kuulevat korvat, äänesi kuulla ja tahtosi tehdä.
 
                                                                           
138.💝11.1.2020. Minun tykönäni on elävien vesien virrat. Tule ja sukella minun armoni ihmeellisen virtaan. Saat tulevina päivinä nauttia armon suuruutta. Minä johdan sinut itse näille lähteille ja saat uudistua uskossasi. Minä vien sinut itse siihen paikkaan jossa olet valmis luopumaan tämän maailman ikeestä. Minä puen sinut vanhurskauden vaatteisiin. Oletko valmis. Minä pian uudistan sinut kokonaan, saat todella tuntea että olet Herran rakastettu. Taivas on sinun ikuinen kotisi kun et hylkää minua vaan kuulet ja avaat korvasi minulle ja kuuntelet avoimin sydämin minun henkeäni.

                                                             
139.💝13.1.2020. Kateuteen asti minä halajan henkeä jonka sinuun olen asettanut. Älä anna saatanan viedä sitä paikkaa joka kuluu minulle. Tule luottavaisin mielin minun eteeni ja anna minun koetella sinua. Kaikki mitä tuot rukouksessa minun eteeni, minä kuulen sinua ja tahdon auttaa sinua. Kukaan ei voi viedä sitä sydäntä joka on luovutettu minulle. Taivas on sinun määränpääsi Kristuksen kanssa. Voi kuinka suuri on iloni kun näen kansani vaeltavan uskollisesti minun edessäni. Saat tuntea Pyhän Hengen kosketuksen kun luovutat kaikki elämäsi alueet minun henkeni johtoon. Iloitse siitä että nimesi on elämän kirjassa. Enkä pyyhi sitä pois kun et kiellä minua ihmisten edessä. Minä pesen sinut puhtaaksi, vain puhdistetut voivat kuulla minun ääneni ja vaeltaa otollosesti minun edessäni. Rohkaistu rakkaani, suuri Luoja on juuri sinun Kuninkaasi, Jeesus Kristus..Yhdellä ainoalla uhrilla sinä rakkaani olet sovitettu. Iloitse siis koko sydämestäsi. Tahdon lahjoittaa sinulle ikuisen elämän ja se elämä alkaa jo täällä ajassa. Käänny rukouksessa minun puoleeni, niin lähestyn sinua ja annan sinun kokea minun vastaukseni.
                                                             
                                                                 
140.💝14.1.2020. Taivaat ja maa katoavat, mutta minun sanani ei koskaan katoa. Minun sanani kestää ja myös sinä kestät, kun otat minun ohjeistani vaarin. Minä kuljetan sinua ikuista polkua ja siltä tieltä eivät eksy edes hullutkaan. Tahtoni tapahtuu sinun elämässäsi, kun annat siihen luvan. Minä johdatan kun kuljet rukoillen. Älä poikkea vihollisen teille, sillä minun tieni on suora. Taivaat laskeutuvat alas sinua siunaamaan, kun annat minulle kaikkesi. Älä väheksy omaa osuuttasi tällä tiellä, sillä minä en kutsu robotteja, vaan oman tahdon ihmisiä, jotka antavat tahtonsa taipua taivaan tahtoon. Minä kuljetan omiani joskus vaikeita teitä, mutta kultakin tulessa puhdistetaan. Minä vien sinua eteenpäin kun kuljet käteni johdossa. Olen siihen tarttunut, enkä irrota otettani sinusta. Minun tuloni on lähellä ja tempaan teidät luokseni ja saamme olla ikuisesti yhdessä. Mikään ei voi erottaa sinua minun rakkaudestani. Älä anna synnin vietellä sinua pois minun tahdostani. Vien sinut iankaikkisuuteen valon ja loiston valtakuntaan, jossa kadutkin ovat kultaa.


                                                           
141.💝 21 Tammi 2020.
Rakkaani, tule köyhäksi tässä maailmassa ja ota vastaan minun iankaikkinen rikkauteni Kristuksessa, niin saat elämän ja yltäkylläisyyden. Minun tieni ei ole sinun ajatustesi muovailema, vaan minun tieni on iankaikkinen tie ja saat alkaa rakentaa iankaikkista elämää, kalliolle on se rakennettu. Luovuta minulle kaksinainen sydämesi niin saat nauttia iankaikkista rakkautta, minä haluan elämäsi kokonaan, puolittainen sydän ei kelpaa minulle. Taivas iloitsee kaikista sydämistä jotka ovat minulle luovutetut, saanhan rakkautesi, yksin minulle. Halajan kateuteen asti henkeä jonka olen sinuun asettanut. Kristus olkoon sinun rikkautesi jo tässä ajassa ja myös tulevassa. Rakenna viisaasti sydämesi masoeriä minun johdatuksessani, niin saat iloita suuresti jo tässä ajassa ja iankaikkisuudessa. Maailma on menossa tuhoa kohti, mutta sinä olet suunnanut elämäsi minun, Jeesuksen puoleen, minä pidän sinusta huolen, olenhan sinun rakastava Isäsi, riemuitse ja iloitse Sanasta, elämän ja elävän sanasta. Syö minua Sanaa niin saat lohdutuksen ja uskon joka ei horju. Tarpeellisia on yksi ainoa ja se on minun elämäni sinussa. Minä olen asettanut eteesi kuoleman ja elämän, valitse siis elämä että eläisit iankaikkisesti. Varo syntiä kuin ruttoa ja ota minut vastaan sydämen uskolla.

                                                            
142.💝27.1.2020. Nyt on viimeinen aika tulla Jumalan lapseksi. Minä tulen pian. Älä luovuta sitä henkeä jonka olen sinuun asettanut, kateuteen asti minä halajan sitä henkeä jonka olen sinuun laittanut. Tähdet taivaalla kertovat Jumalan suurta luovaa kättä. Katsele ja hämmästy minun luomistyötäni, kaiken olen laittanut kauniiksi. Sydämeni murehtii niin monia jotka ovat Jeesuksen ristin vihollisia. Rakkaani, olen antanut sinulle käskyn kertoa evankeliumi kadotetuille. Se on tärkein tehtävä tässä ajassa. Kerro minusta rakkaudella jonka olen sinulle antanut. Taivas kuulee ja näkee. Isäsi näkee kaiken, joten älä pelkää. Katsele niittyjen kukkia, huolehdin niistäkin, enkö huolehtisi sinusta, sillä olet paljon arvollisempi. Katsele minua, sinun Kuningastasi, Voittajaa Jeesusta Kristusta. Olen sinun kanssasi myrskyssäsi. Älä katsele aaltoja, katso minuun joka olen maailman Luoja. Rohkaise ja suorista itsesi, niin voit kohottaa pääsi Kuninkaan sinua katsellessa. Golgata on sinun voitonpaikkasi.
                                                              
                                                                                                                      
143.💝1.2.2020. Katso rakkaani, minä luon uutta, nyt se puhkeaa taimelle. Tule minun tyköni niin saat tosi elämän. Anna vääryyden mennä ohitse, älä sitä katsele. Katsele minua joka olen sulhasesi, Jeesusta. Nyt saat tosi elämän. Minä vien sinut taivaan valtakuntaan. Iloitse, sinun nimesi on kirjoitettu elämän kirjaan, kun sen olet minulle jättänyt ja päättänyt seurata Herraa. Nyt saa jo palkan jokainen, kun Henkeni sinua saa koskettaa. Pian saapuu Messiaasi, Jeesus. Taivaat avautuu, laulaa kuoro enkelten... Annan sinulle elämän leipää ja se olen minä Jeesus Kristus. Siinä on sinun elämäsi ja tulevaisuutesi. Nauti se otollisesti ja tutkien. Älä pidä kiirettä kun olet minun edessäni rukouksessa. Seurustele minun kanssani, niin saat myös kokea taivaan Herran kosketuksen. Minä luon uutta, anna sen puhjeta kukkaan myös sinun elämässäsi. Kuinka kaunis onkaan Jumalan lasten elämä. Vihollisesi sitä katselevat ja ihmettelevät. Moni jumalaton ymmärtää kun sinua katselevat, sitä Kristusta sinussa joka hallitsee..ravitsen sinua iankaikkisella leivällä. Minun sanani ei koskaan katoa.

                                             
                                                              
144.💝2.2.2020. Tahdon ympyröidä sinut rakkauteni vaipalla. Minulle ei mikään ole mahdotonta. Jos et ole löytänyt rakkautta, kokeile minua, et tule koskaan pettymään. Minä ole se suuri rakkaus, sinun hyväksesi sielusi saa virvoitusta yllin kyllin. Minä tuon sinun eteesi elämän tien, valitse se, niin tulet elämään iankaikksesti. Rauhan Jumala on oleva sinun kanssasi. Harjoita minun hyveitäni tässä pimeässä ja sairaassa ajassa. Saat iloita minussa, koska minä ole sinun ilosi. Tule rakkaani Golgatan ristin luo niin saat uuden elämän. Pidä itsesi kuolleena tälle maailmalle ja elä taivaallisista. Huolehdin sinusta, et tule pettymään kun annat minulle vallan ohjata elämäsi. Rohkaistu ja elä taivaallisista, pidä itsesi synnille kuolleena, niin saat kokea kuinka laaja ja leveä on minun rakkauteni ja armoni.


                                                               
145.💝8.2.2020. Rakkaani, minä annoin teille esimerkin että kulkisitte minun jäljissäni. Minä tahdon että te palvelette kukin sillä armolahjalla jonka olen teille antanut. Rakkaus on suurin lahja jonka voit osoittaa ihmiselle , tee niin kuin minäkin, seuraa askeleitani niin saat suuren vainion leikattavaksi, älä pelkää astua niihin tehtäviin jotka minä olen sinulle osoittanut. Sinun tulee laittaa pois kaikki mikä estää sinua astumasta minun täydelliseen suunnitelmaan. Tule pian pois eksymyksen tieltä ja astu tielle joka minä olen. Olen tie totuus ja elämä, Kaikkivaltias sinua johdattaa ja antaa sinulle sen minkä tähän työhön tarvitset. Maa on jo sysimusta, mutta minun rakkaani tulevat loistamaan kuin tähdet tässä vihollisen täyttämässä maailmassa. Minä kuljetan ja johdan sinua, ole luja ja rohkea, älä arkaile kertoa ihmisille minusta, sillä siinä on heidän ainoa toivonsa tässä kaameassa ajassa. Minä teen sinulle vielä suurempiakin kuin nämä ovat. Saat nauttia taivaan ilosta ja suuresta rauhasta. Tulethan kokosydämisesti minun tielleni, sillä siinä on sinun tulevaisuutesi. Minä tulen pian, pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Palvele toisia ilolla, niin saat iloita minussa ylitsevuotavasti.


                                                                
                                                                              
146.💝13.2.2020. Minä kaiken lohdutuksen Jumala, tahdon lohduttaa sinua iankaikkisella rakkaudellani. Minä annoin kaikkeni ristin puulla, annoin elämän sinun tähtesi, että voisit elää jumalallista elämää Kristuksessa Jeesuksessa. Ristin voitto on saatu, tule minun kanssani ristille niin saat voiton kaikesta mikä on minulle otollista, kuole itsellesi ja anna Kristuksen kuolema vahvistaa sinussa uutta elämää, saat elää jo tässä ajassa ylösnousemuselämää, Jeesuksessa. MINÄ tulen pian, ole siis valmis, laita lamppusi kuntoon ettet jäisi tyhmäksi neitsyeksi. Minä tahdon antaa sinulle voimaa, en sinun ehdoillasi, vaan minun kaikkitietävän Jumalan suunnitelmissa. Kuuntele minun Pyhän Henkeni ääntä, hiljenny, lopeta kaikki meteli ja anna kyyhkysen laskeutua päällesi. Pakene tätä maailmaa niin saat kokea taivaan jo tässä ajassa. Anna minun sanani kirjoittaa sydämesi tauluun, anna minä ympärileikkaan sinun sydämesi. Taivas iloitsee siitä uudesta minkä minä annan sinulle. Taivas on totta, minun majani taivaallisissa on totta. Luota minuun niin saat kokea vielä enemmänkin kuin nämä. Minä kuljetan sinua tällä taivaan tiellä, iloitse Jeesuksesta, iloitse jo morsian sulhasestani. Sinun sulhasesi on Jeesus Kristus, Kuningasten Kuningas ja Herrojen Herra. Anna minun hoitaa sinun sisäiset vammasi ja se kipu, joka sinulla on, lähtee Jeesuksen nimessä. Ja minä tuon sinulle lohdutuksen. Älä siis pelkää. Taivas on aivan lähellä ja se laskeutuu sinun päällesi.


                                                                  
147.💝14.2.2020. Kallista korvasi minun puoleeni. Minä tulen ja avaan sinun korvasi elämän taidolle. Saat kulkea uudessa voimassa, sillä näen sinun uupuneen kesken matkaa. Minä tulen ja vahvistan sinua, minä lohdutan sinua ja saat ihmetellä minun voimaani Älä jätä kesken sitä alkua jonka minä olen sinulle antanut. Sinä saat tulla minun eteeni ja otan sinusta vaarin, koska näen sinun uupuneen sydämesi. Vahvistu sinä Jumalalle rakas. Hohda minun rakkauttani sen tähden, koska olen sinua koskettava pyhällä tulellani, se saa sydämesi hehkumaan minun rakkauttani. Loista, nouse ylös ja anna ihmisten nähdä minun todistukseni sinussa. Minä annan sinulle siihen voiman, saat loistaa taivasten hehkua ja ylistää luojaasi. Kulje minun kanssani, tahdon sinua johdattaa ja annan sinun kulkea tahtoni tietä. Minun läsnäoloni sinussa polttaa pois se lian mikä on sinun sydämessäsi. Sanoinhan sanassani, et jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny eikä liekki sinua polta. Vien jokaisen lapseni puhdistuslähteelle. Anna minun työni tehdä sinussa jotain uutta ja luovaa. Elämän olen sinulle antanut, pidä siitä kiinni että elämän ja taivaan perisit. Rukoile, kuulen sinua sillä olet rakas lapseni. Sano Kaikkivaltias.

                                                               

148.💝21.2.2020. Vain minun luotani löytyy elämä, siksi etsi minua. Saat lahjaksi elämän, iankaikkisen. Turvaa minuun, niin saat kokea ylösnousemuselämää. Minun tykönäni on elämän lähde, juo minun elävää vettä, et silloin janoa koskaan. Minä olen sinun ja sinä olet minun. Turvaa tähän niin et päädy harhailemaan. Minun sauvani sinua ohjaa kulkemaan iankaikkista tietä. Kulje tätä tietä aralla tunnolla, niin saat kuulla minun Henkeni ääntä. Kulje se kuuntelevalla sydämellä. Saat kokea taivaan soinnut sydämessäsi, mikään ei sinua virvoita kuin minun Henkeni ääni. Taivas soi sydämestäsi, kun tulet minun eteeni nöytyen ja tunnustaen että itse et voi itseäsi pelastaa, minun ristini tekee kaiken tämän, se on Golgatan risti. Katso ja näe minut, Kaikkivaltiaan. Olen sinut punonut ja antanut sinun nähdä elämää. Anna elämäsi kokonaan minulle. Sydämesi kaipaa iankaikkista elämää, sentähden luovuta jo elämäsi minulle. Älä saastuta sydäntäsi tämän maailman juoruilla. Vahdi tarkkaa mitä syöt. Tahdon antaa sinulle jakamattoman sydämen, joka kuuluu vain minulle. Silloin et eksy. Olet minulle rakas, en koskaan jätä, enkä hylkää sinua.

                                                                
149.💝8.3.2020. Rakkaani, Herran armoa on ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupetensa ei ole loppunut. Saat rakkaani tulla avoimin mielin eteeni, rakastan sinua kuin silmäterääni. Tiedä, että varjelen sinua, kun kuljet minun johdossani. Mikään ei ole minuun uskovalle mahdotonta, sillä vien sinut taivaan aarreaittaan. Ole uskollinen ja totinen, niin saat niittää laupeuden leikkuun. Tule minun luokseni koko sydämestäsi, niin saat levittää minun rakkauttani kaikille niille jotka johdatan sinun elämääsi. Maa on jo sysimusta, mutta minun palvelijani loistavat ilosta. Maailma tulee ihmettelemän sitä kirkkautta jonka minä annan kansalleni. Mitä pimeämpää on, sitä enemmän minun omani loistavat. Jeesus Kristus on valo maailmalle ja kun sinä elät minun johdossani, saat loistaa minun kirkauttani. Tule luottavaisin mielin minun eteeni, niin saat leikata laupeuden leikkuun. Minä tulen pian, ole siis valmis kun he sanovat, on rauha, yhtäkkiä yllättää heidät turmio. Mutta minun omani eivät hämmästy tätä aikaa, sillä annan heille minun sanani ja he saavat olla valmistautuneita minun tulooni. Tulen pian ja otan teidät tyköni. Valmistaudu rakkaani, nyt on viimeinen aika. Puhdistaudu minun edessäni Karitsan veressä, sillä vain puhdassydämiset saavat nähdä Ylkänsä. Älä anna maailman vietellä sinua, vaan anna heille minun voittoni saatanasta. Muista minä olen sinun Kuninkaasi ja Herrasi, älä pidä muita jumalia. Tunnusta minut ihmísten edessä, niin minäkin tunnustan sinut enkelieni edessä.
                                                               
                                                        
150.💝13.3.2020. Kiitä sittenkin. Lapseni ja rakkaani, sinulla on niin paljon aihetta kiitokseen. Olen antanut sinulle Poikani kuolemaan edestäsi, siksi kiitä. Minä tulen sinun tykösi ja avaan taivaat ovet, ne ovat sinulle avoinna juuri nyt. Kätkeydy minun turviini, niin saat suojan kaikelta pahalta. Sinä olet minun ja minä olen sinun. Tulevaiset ovat Kaikkivaltiaan tiedossa. Siksi käänny minun puoleeni kun maailma myrskyää. Minä tahdon avata sinulle taivaan portit. Ne ovat sinulle avoinna. Hallitsen sinua kun tulet eteeni jakamattomin sydämin. Känny pois kaikesta pahasta Älä anna valheen pesiytyä sydämeesi. Anna minun pestä sinut puhtaaksi valkeamaksi kuin lumi. Puhdassydämiset vain saavat nahdä kuninkaan koko loiston. Minä seison sinun rinnallasi tuoden voiton kaikesta mitä saatana on tehnyt. Katso, tuon itseni eteesi sun, anna minä tulen ja annan sinulle voiton ja uuden hengen voiman, hengen kautta, Golgatan ristin. Minä tahdon hallita sinua, annathan siihen luvan. Kun minä hallitsen sinua, saat iloita ja Riemuita kaikesta mitä minä teen sinun elämäsi kautta. Se ei ole pientä mitä minä teen, vaan suurta hengen maailmassa. Katsele Kristusta kuinka hän loistaa. Valo uudessa Jerusalemissa, on valo joka loistaa ikuisesti, sen lamppu on Karitsa. Anna minä valaisen sinua loistollani, niin elämäsi vaikeat asiat ratkeavat. Juuri nyt puen sinut uuteen voimaan, veren tähden, joka vuoti tähtesi. Iloitse Golgatan voitosta. Riemuvuosi on nyt. Kiitä siitä Jumalaasi.


                                                               
151.💝 14.3.2020. Avaan sinulle tien pois erämaastasi.. Pysy kiinni minussa niin et päädy harhailemaan. Minä totisesti kirvoitan sinut, että sinun käy hyvin. Minä olen Jeesus Kristus, tule minun tyköni niin saat avonaisen taivaan sydämeesi. Silloin kun et tiedä minne mennä tai kääntyä, tule luokseni ja lepää minun rakkaudessani. Vihollinen on aidattu eikä se voi sinua vahingoittaa. Tule avoimin sydämin minun tyköni niin saat myös avun. Maailman loppukausi on meneillään ja minä tulen pian. Oletko sinä valmis, oletko valmistanut sydämesi minun tuloon. Laita nyt jo pois kaikki mikä erottaa sinut minun rakkaudestani. Minä otan sinut omakseni kun koko sydämestäsi käännyt minun puoleeni. Ilo ja riemu saavuttavat sinut, mutta murhe ja huokaus pakenevat. Kalliisti olet rakkaani olet lunastettu ja ostettu. Jeesuksen Kalliilla verellä. Jumalan Pojan uhrilla olet tehty minun omakseni. Jos haluat tietää mitä on todellinen rakkaus, kutsu minut sydämeesi niin saat kokea täydellisen rakkauden joka tulee Jumalalta. Mikään mahti maailmassa ei voi repiä sinua irti tästä valtavasta rakkaudesta. Tule niin ilmaisen sinulle itseni. Tulen sinun luokseni ja sinä saat palvella minua. Nyt pysyvät nämä kolme, usko toivo ja rakkaus ja suurin niistä on rakkaus.

                                                              

152.💝19.3.2020. Kunnian Kuningas on tulossa, Jeesus Kristus. Ole valmiina morsiameni, halajan ottaa sinut luokseni sillä kaipuuni on teidän puoleen. Kaipaathan sinäkin luokseni vai onko maailma saanut sinut viekoitella pois minun rakkaudestani. Maailma pimenee, mutta minun omani loistavat ja ne jotka monta vanhurskauteen saattavat. Tulemisen hetkenä tempaan teidät luokseni ja saamme ikuisesti olla yhdessä. Sinne missä ei ole kyyneleitä eikä parkua, eikä mitään mikä sinua rakkaani vahingoittaisi. Taivas on valmis, se yhdyskunta jonne minä menin valmistamaan teille sijaa, se on taivaallinen kaupunki jossa kadutkin ovat kultaa. Minä olen Kuninkaitten Kuningas ja Herrojen Herra, minä luon uudet taivaat ja uuden maan iloitse rakkaani, olet pian luonani. Nyt on viimeinen aika laittaa pois synti elämästäsi, puhdistu Golgatan veressä. Tule lumivalkeaksi, saat puhdistua. Puhdassydämiset saavat nähdä Kuninkaan. Katsele rakkaani minua, niin saat muuttua saman kuvan kaltaiseksi. Ylkäsi on sinua varten, siksi ota vaarin sanastani Älä sitä hylkää, sillä siinä on sinun elämäsi ja ikuisuutesi. Sanani muuttaa sinua ja saat iloita minun edessäni ikuisesti. Kohota yölaulut minun kunniakseni. Iloitse ja riemuitse minussa siinä on sinun ilosi.

                                                            
153.💝25.3.2020. Rakkaani, tule minun lähelleni, vain niin saat rauhan. Heitä pois pelko, joka niin usein hyökkää sinun kimppuusi. Saat iloita minusta ja minussa. Saat kokea taivaan lähelläsi. Kun kolkutat taivaan portteja, ne avataan sinulle. En koskaan jätä sinua ilman vastausta. Taivaan iloon saat kulkea yhdessä minun kanssani. Tee täyttä totta elämässäsi, että löytäisit iankaikkisen elämän. Sinun tielläsi on isoja esteitä, mutta minä kuljen sinun edelläsi ja raivaan tien sinulle ja saat kulkea suoraa ja tasaista tietä. Haluan koko elämäsi. Älä jätä mitään elämässäsi ilman minun osuutta. Kuljetan ja johdan sinua elämän polulla. Heitä taakkasi minun harteille, olethan pukenut yllesi Kristuksen. Minä vaikutan tahtoa sinun elämässäsi. Niin että olet minulle uskollinen. Kukaan ei voi murtaa sinua kun olet minun omani. Siksi iloitse ja riemuitse minussa. Maailma vajoaa pimeyteen ja kaaokseen, mutta minun omani nostetaan Kristuksen valkeuteen. Älä kätke valoa jonka olen sinuun asettanut. Saat elää toivoa täynnä minun vanhurskautta.


                                                            
154.💝27.3.2020. Rakkaani, tahdotko täyttyä hengelläni. Tule silloin puhtaalla sydämellä minun eteeni, niin täytän sinut minun väkevällä voimallani. Kulje se tie minkä olen avannut eteesi, sillä siinä on sinun menestyksesi. Kulje voittaen, sillä Juudan jalopeura on voittanut. Minä olen Kuninkaitten Kuningas, Herra, Jeesus Kristus. Minut uhrattiin Golgatalla juuri sinun rikkoummuksiesi tähden, että sinä saisit ikuisen elämän. Katsele minun sanani ihmeitä niin saat niittää. Taivasten taivasta eivät minulle riitä, mutta siltikin rakastan ihmistä joka on kuin heinäsirkka edessäni. Uhrasin itseni että sinä saisit vapaana synnin kahleista, vaeltaa tämän elämän ja pääsisit taivaan iloon jo maan päällä ollessasi. Taivaan Hengen virrat tulevat juuri sinun osaksesi, kun etsit taivasten voimaa Golgatalta. Vihollinen on voitettu, julista sitä voittoa missä tahansa kuljetkin. Älä rakasta maailmaa, äläkä sen teitä itsellesi ota. Riipu kiinni minun rakkaudessani, niin saat olla totisesti rakastettu. Jumalan Pojan verellä sinut on lunastettu. Olet minun rakkaani.

                                                               
                                                        
155.💝29.3.2020. Ei yksikään joka minua odottaa joudu häpeään. Tämä on minun lupaukseni sinulle rakkaani. Muista aina Herrasi lupaukset sinulle kun olet minulle antautunut, saat todistaa siitä kuinka minä olen uskollinen. Taivas on valmistettu juuri sinua varten, sanoinhan että menen valmistamaan sinulle sijaa. Pidä minun käskyni, niin saat elää ja uusi elämä saa sinut valtaansa. Minä olen se elämä jonka tahdon sinulle vuodattaa. Saat uskoa, saat myös nähdä kuinka Kaikkivaltiaan käsi tulee sinun suojaksi. Minä olen tullut että sinulla olisi iankaikinen elämä, luota minuun, sillä olen sen arvoinen. Maailma pimenee mutta minun omani loistavat taivaan hehkua. Ne jotka Kristukseen katsovat, ne loistavat iloa. Iloitsen kun näen teidän tekevän tahtoani tässä pimeässä maailmassa joka on minut hylännyt, silti löytyy vielä niitä jotka tahtovat löytää elämän minussa. Siksi avaa suusi ja kerro minusta, luojastasi joka halajan henkeä jonka minä olen heihin laittanut, iloitse morsian, pian olet luonani.

                                                               

156.💝5.4.2020. Tule minun lähelleni, sillä minä olen sinun luojasi. Minä olen sinut tehnyt maan tomusta ja henkeni kaipaa yhteyttä kanssasi. Saat vielä iloita itkusi jälkeen, sillä minä olen mahdottomuuksien Jumala. Tahdon sinua käyttää, mutta sinun on murruttava omasta voimastasi, sillä minussa on sinun voimasi. Tahdothan tulla minun lähelleni, etsimään apua joka löytyy vain minun tyköäni. Kulje minun kanssani tässä pimeässä maailmassa. Saat luottaa ja uskoa elämäsi minun käteeni, niin saat kokea kuinka kaikkivaltias sinua johdattaa. Ainostaan Jumalassa on pelastus ja se pelastus on Jeesus Kristus. Iloitkaa taivaat sillä hääjuhlat alkaa pian. Taivas on sinun osasi jos uskot Jeesukseen Kristukseen. Pelastaja asti. Tule minun lähelleni niin saat totisesti iloita. Iloitkaa taivaat ja riemuitkoon maa, Karitsan häät kohta alkavat.


                                                             
157.💝9.4.2020.  Rakkaani, kuoleman vallat on kukistettu. Sen sain minä aikaan, se jolla ainoalla on kuolemattomuus. Minä, Jeesus, voitin kuoleman vallat. Tule minun tyköni niin saat iankaikkisen elämän, iloitse ja riemuitse, sillä Karitsan häät kohta alkavat. Saatana on voitettu, juhli minun voittoani. Helvetti vapisee minun edessäni, sillä paholainen on voitettu. Kaiken Luoja sai tämön aikaan. Sydämeni HALAJAA henkeä jonka olen sinulle antanut. Siispä tule minun eteeni puhdistumaan. Kaikkivaltias on antanut sinulle henkäyksen. Taivas iloitsee kun käännyt kokonaan minun puoleeni ja lopetat kahdella tiellä kulkemisen. Haluan sinun koko elämäsi, siispä antaudu minulle. Minä tartun sinun käteesi ja talutan sinua, et voi eksyä kun rinnallasi kulkee Jeesus, tuo hyvä paimen. Johdatan sinua kun kuljet rukoillen. Nöyrry ja tule minun eteeni puhdistetulla sydämellä. Minä sanoin että menen valmistamaan sinulle sijaa. Ajattele, kaupunki jossa kadutkin ovat kultaa, se on se luvattu kaupunki, Uusi Jerusalem. Se on valmistettu Jumalan omille.

                                                             
158.💝29.4.2020. Herra on sinun osasi. Valitse siis tänään kulkea yhdessä hänen kanssaan, se on suurin siunaus minkä voit saada, minä, Jeesus, vien sinut kädestä pitäen perille valtakuntaani. Ei kukaan eikä mikään voi sitä estää. Nauti minun läheisyydestä, se ravitsee sielusi ja henkesi saat olla minun edessäni avoimin sydämin. Tulethan rakkaani minun kanssani kohti taivasten valtakuntaa. Iloitse siis kohta alkavat hääjuhlat. Miksi antaisit kunniaasi muille kuin minulle. Tahdothan tulla minun kanssani hääaterialle, iloitse ja riemuitse yhdessä ylkäsi kanssa. Taivasten taivaat ei minulle riitä, mutta sinun sydämeesi henkeni HALAJAA, palaa jo minun luokseni ja anna minun pelastaa itsesi tästä nurjasta sukupolvesta. Kunnian kuninkaan askeleet kuuluvat jo, herkistä rakkaani korvasi. Minä tulen pian ja minulla on palkkani mukana. Helmiporteista saat käydä sisälle taivaan valtakuntaan, onhan nimesi elämän kirjassa. Jos sydämesi on verellä pesty, nimesi on siellä jos olet Kaikkivaltiaan oma, tervetuloa taivaalliseen kotiisi. Palvele minua eheällä sydämellä, saat riemuita minussa, ole luja ja rohkea, en jätä sinua yksin, tulen tykösi ja voimaannutan sinut hengelläni. Ole valmis ja lujita itsesi Kristukseen.

                                                            
  159.💝 : 3.5.2020.
Rakkaani mä seison viimeisenä multien päälle. Tilanteesi ei ole minulle mahdoton. Tahdon sinua viedä uusiin tehtäviin. Saat riippua minussa kiinni. Minä taistelen sinun taistelusi. Sinä saat vain luottaa minuun. Minä tuon sinut ulos kaikista vaikeuksista. Kunpa luottaisi kuoleman voittaneeseen kuninkaaseesi Jeesukseen Kristukseen.

                                                            

 160.💝4.5.2020. Minä annan sinulle voiman kullekin päivälle. Saat iloita minun voimasta , sen puen päällesi. Kaiken sinä voit hänessä joka sinua vahvistaa. Vaikka tummat pilvet peittävät taivaan, niiden läpi loistaa luojan aurinko. Aina on sinulle rakkaani avoin taivas. Saat iloita minun läheisydestäni, sillä minä olen voimallinen Jumala, mikään ei ole minulle mahdotonta. Rakkaani, minä laitan sanat sinun suuhusi ja saat uskolla puhua minusta ja todistaa siitä kuinka uskollinen olen. Sanani saa itää sinussa ja se tuottaa uskon hedelmää. Vaikka et näe huomiseen, luota minuun, sillä saat joka päivä iloita minun edessäni. Ei kukaan joka laskee kätensä auraan ja katsoo taakseen ole sovelis taivasten valtakuntaan. Älä mieti menneitä, muista vain ne armoteot Jeesuksessa , joka olen pelastanut sinut syvästä synnin suosta. Rakkaani, eikö olekin ihana seisoa Kristus kalliolla. Se ei koskaan murru. Saat seisoa vakaana ja lujana. Muista kukaan ei voi murtaa sinua kun sydämesi kuuluu Jeesukselle. Sinä saat juurtua syvälle Kristukseen ja olla todistuksena monille. Iloitse aina saat avun ylhäältä. Juo sitä elävää vettä joka virtailee armon istuimesta sinun hyväksesi. Kun juot elävää vettä sinun ei koskaan enää tule jano. Lähde parhain kumpuilee sinun hyväksesi tartu kiinni elämän lähteeseen.


                                                             

161.💝13.5.2020,Minä kuljetan sinua ja johdan sinua. Minun tieni on valkeuden tie, ota se vastaan ja anna minun johdattaa sinua suoraa tietä. Älä enää mutkittele tielläsi, sillä taivaan tien olen asettanut se eteesi, se on suora tie. Jos kompastut, minä nostan sinut uudelleen, sillä olen laupeudesta rikas. Saat kuljea kuninkaan polkua, se on ihana tie. Minä tuon sinun eteesi oikeat ihmiset, saat todistaa minusta. Kulje minun kanssani, valkeus on oleva polkusi, se valaisee tiesi pimeässä laaksossa, sillä olen valosi ja se hyvä paimen joka kantaa karitsoita harteillaan. Taivas on sinun osoitteesi, sinne saat tulla jos sydämesi on valkaistu karitsan verellä. Juhlat alkavat pian, ole siis valmis kohtaamaan Jumalasi.

                                                             
                                                                
 162.💝14.5.2020.
 Katso rakkaani, minä luon uutta. Ettekö sitä huomaa. Teen kaiken uudeksi sydämessäsi. Saat luottaa minuun ja ihmetellä minun käteni voimaa. Kun tulee ahdistus, kerro se minulle, niin saat kokea minun vastaukseni. Maailma on kylmä, mutta minun valtakuntani on täynnä lämpöä ja valkeutta. Minun rakkaani, tule minua lähelle, ei kukaan pääse sinua niin lähelle kuin minä, Jeesus Kristus. Saat tulevina päivinä kokea minun lämpöäni, kun Pyhä Henki valtaa sinut. Kuinka suuret ovatkaan hänen tekonsa. Minä tulen pian, pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Valo valkeuden koittaa sydämessäsi kun etsit minua koko sydämestäsi. Saatana käy ympäri kuin kiljuva jalopeura, mutta minun omillani ei ole huolen häivää. Se on kukistettu vihollinen. Minun omani saavat uuden voiman, he levittävät siipensä kuin kotkat, he juoksevat eivätkä väsy. Tarraudu minuun, äläkä päästä minusta irti. Pidän sinusta huolen oikealla kädelläni. Siksi Älä pelkää vaan usko.


                                                             

163.💝 19.5.2020.  Kuninkaasi Kristus katselee sinua. Annathan hänen katseensa tutkia sinut läpikotasin. Hän tietää sinusta kaiken, hän tietää kaiken sinusta. Antaudu siis hänelle koko sydämestäsi, sillä hän HALAJAA henkeä jonka on sinuun laittanut. Tahdothan että kuninkaasi saa mielisuosion sinun elämästäsi. Kaikki mitä tarvitset on hänessä, hän rakastaa sinua ja tahtoo sinun parastasi. Tarvitset joskun ojennustakin, älä silloin pakene vaikka sattuukin, sillä Kuninkaasi tietää sinua paremmin ja hänen tiensä on niin paljon korkeampi kuin ihmisten tiet. Jeesus, tämä rakas nimi on talletettu sydämeesi, älä päästä hänestä koskaan irti, sillä siinä on elämän lupaus sekä tämän ajan, että iankaikkisuuden. Antaudu minulle, sinun rakkaalle Yljällesi Jeesukselle. Voi jos voisit käsittää hänen suuren rakkautensa, hän joka rukoilee alati sinun puolestasi. Tunnusta minut ihmisten edessä, niin sinutkin tunnistetaan taivaan edessä. Et sinä saa pelätä mitään, sillä Herrasi on voittanut kaiken pelon. Iloitse rakkaani, saat tulla pian minun luokseni, sillä aikaa on totisesti vähän.



                                                             
164.💝29.5.2020.  Minä olen se elävä leipä, joka minua syö ei koskaan isoa. Tule minun tyköni koko sydämestäsi, halaja Herran henkeä, niin saat kokea hengen täyteyden. Tule minun luokseni itkien ja minä annan sinulle iloa jota et voisi kuvitellakaan olevan olemassa. Täytän sinut minun suurella rakkaudellani. Vesi virtaa, puhdas sellainen, joka saa sinun sydämesi sykkimään ja tekee sen eläväksi. Tulethan minun luokseni koko sydämestäsi, annan sinulle rauhan ja levon, saat iloita uudesta elämästä. Katsele kedon kukkia, jotka ovat niin kauniisti puettu. Minä puen sinut vanhurskauden viittaan. Kulje tämä tie yhdessä Vapahtajasi kanssa käsi kädessä. Saat kokea Kaikkivaltiaan kosketuksen. Olethan uskollinen minulle, seuraa minua aina kuolemaan asti. Ole minulle uskollinen. Minä olen näyttänyt sinulle esimerkin, siispä seuraa Vapahtajaasi aina sinne, minne hän sinua tahtoo johdattaa. Paras paikka sinulle on Golgatan risti. Kumartaen rukoile minua. Tahdon antaa sinulle täyteyden. Iloitse Vapahtajastasi.


                                                            
 165.💝4.6.2020. Rakkaani. Älä odota apua Egyptistä, se on ihminen. Odota apua taivaan ja maan luojalta, Herralta Sebaotilta. Minä olen sinun Jumalasi, tahdon auttaa omiani kun käännyt minun puoleeni, odota minua, älä ole kärsimätön vaan lujasti odota minun apuani. Olet sen saava, sillä minä olen sinun Isäsi, en koskaan hylkää tai jätä sinua. Tulethan luokseni rukouksessa, olen luvannut lähestyä sinua kun sinä lähestyt minua. Katso kuinka olen kaiken kauniiksi luonut, vaikka saatana haluaa vääristää kaiken. Silti kaikki pysyy muuttumattomana minkä minä olen luonut. Tarpeellisia on yksi ainoa ja se olen minä, sinun Luojasi. Kuuntele linnun laulua, kuinka kauniisti se laulaa ylistystä minulle. Kuinka kaunis on rakkaani sinun äänesi, kun laulat Luojallesi ylistystä. Enkelitkin kaipaavat kuulla ihmisen ylistystä Luojalle. Kaiken olen tehnyt kauniisti aikanansa. Turvaudu minuun, niin saat avun. Ei ole muuta auttajaa kuin Kristus, Herra, Daavidin kaupungista.

                                                          

 166.💝4.6.2020.Rakkaani Älä pelkää yötä jossa olet. Olen silloinkin sinun Jumalasi. Sanoinhan että kuoleman varjon lasksossakin olen sinun Jumalasi, ethän näe pimeydessä vaeltaa, mutta kuljen sinun edelläsi ja valaisen tien. Kun kunnioitat minua, minäkin siunaan kaikki sinun tekemisesi kun annat minun ne sinussa vaikuttaa. Älä pelkää pimeää. Sillä sinut on nostettu ylös turmion kuopasta. Saat totisesti vielä riemuita minussa ja minun valkeudessa. Kristuksessa on sinun valkeutesi. Minä rukoilen taivaassa sinun puolestasi, ettei uskosi raukeaisi tyhjiin. Taivas on sinun osasi, kun et kiellä minun nimeäni. Jeesus Kristus seisoo sinun vierelläsi. Älä odota ihmisten apua, vaan seiso minun vierelläni, joka olen sinut Lunastanut saatanan valtakunnasta.
                                                                   

                                      
167💝.26.6.2020. Minä olen ovi uuteen elämään. Tahdothan uudistua minun henkeni voimasta. Saat pukeutua uuteen kun Kristus sinut puettaa. Tule tänään minun luokseni kaipaavien sydämin, niin minä täytän kaipauksesi. Henkeni virvoittaa sinun väsyneen sydämesi. Saat pukeutua voimaan ja raittiuteen. Taivas on sinun sydämessäsi, ota se vastaan. Jeesus on sinun elämäsi, tuo joka antoi kaikkensa, että sinulla olisi elämä ja yltäkylläisyys. Vereni pesee pois syyllisyytesi, se virvoittaa sinut jälleen henkiin. Isä ja Poika itse rakastaa sinua ja tekee asunnokseen sinun sydämesi. Ajattele, Kaikkivaltias on sinun kanssasi. Minä sodin itse sinun puolestasi, riipu minussa kiinni niin saat kokea Jumalan avun elämäsi taisteluissa. Sydämesi saa sykkiä vain rakkautta minulle, Jeesuksellesi joka on sinun Ylkäsi. Kastelen sinut taivaan kasteella. Koetko jo sen, ota vastaan taivaan sateen sinun sydämeesi ja sieluusi.

🙏🙏🙏
Amen.

                                                                                 
  168.💝26.6.2020.
Minä tahdon luoda sinuun iloisen ja tyytyväisen sydämen. Rakkaani saat iloita sydämesi pohjasta. Teen uusia asioita sydämessäsi. Sinä tulet olemaan ihmisten kalastaja. Sinä tulet olemaan nuoli minun kädestäni saat kalastaa ihmisiä. Minä teen uusia sinun elämässäsi. Luota vain minuun. Jeesus Kristus on sinun johdattajasi. Saat iloita ja olla sydämen kyllyydestä kaikkivaltiaan omaisuutta. Hetki hetkeltä lähestyt minua Herraasi ja minä totisesti lähestyn sinua. Usko minun sanoneen että sast olla koko sydämestäsi Karitsan seuraaja. Hän vie sinut vihreille niityille siellä saat levätä ja iloita minun läheisyydestäni.Taivas ja maa iloitsee kun teet täyttä totta ollaksesi Jumalan oma. Älä pelkää sillä minulle on annettu kaikki valta taivaassa. ja maan päällä. Rakkaani olet minun sydämelläni rakastan sinua javsyömmeni iloitsee sinusta kun kutsut minua Yljäksesi. Tule minua aivan lähelle saat kuulla minun sydämenlyöntini taivas pulputtaa elävää vettä sydämeesi saat iloita. Tule rakkaani kammioosi siellä saa kohdata minut.


                                          
170.💝18.7.2020.
Saat luottaa minuun. Minä en sinua hylkää enkä jätä. Saat iloita yhdessä taivaan kanssa jossa on sinun Kuninkaasi Jeesus Kristus. Löydä minut yksinäisyydessäsi. Saat turvata minuun. Elämän tien olen sinulle aukaissut. Se tie vie kerran perille minun luokseni. Jätä jo tämö maailma ja sen himot. Tahdon puhdistaa sinut verelläni. Älä jätä mitään elämäsi aluetta minulta vaan puhdistu kokonaan. Jeesus on rakkaus tule jo minun luokseni koko sydämestäsi. Kuljetan ja johdan sinua koko matkallasi taivaan kotia. Taivaan onbikävö sinua saat kohta olla perillä sillä minä totisesti tulen pian. Nouse ja ole kirkas. Hohda taivaan kirkkautta monet sen näkevät ja tahtovat tietää Jumalastasi.

                                    
171.💝20.7.2020. Sinä saat juoda suloisuuteni virrasta täyttyä minun huoneeni hyvyydellä. Minä olen sinun tarpeittesi täyttäjä Jeesus Kristus. Tule tarvitsevalla ja janoisella sydämellä niin saat iloiten ottaa vastaan kaikki se mitä olen sinulle varannut. Taivaan lahjan annan sinulle se olen minä Jeesus. Et ole pettyvä kun etsit minua kaikesta sydämestäsi. Laita pois kaksinainen mielesi ja antaudu minulle koko voimallasi. Yksikään lapsi joka minun tyköni tulee minä en heitä ulos. Tule lapsennkaltaiseksi luottamuksessa minuun niin saat kokea uutta voimaa. Ethän pakene minun ääntäni kun nuhtelen sinua se on sinulle elämäksi. Saat lohdutuksen minulta. Minä otan sinut omaksesi kun luovutat kaiken minulle. Kuljetan sinua ja vartioitsen sinun huulesi ovia. Sanani tulee sinulle varmasti kun laitat uskosi minuun. Kiitollista sydäntä minä siunaan kiitä sittenkin vaikka ei tuntuisi siltä. Haluan sinun parastasi annan tulevaisuuden ja toivon sinulle. Nyt on viimeinen aika.


                            
                                                  
172.💝Uskovan veljen saama Sanoma; rakkaalleni, 2.8.2020.

Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen. Siksi käänny minun puoleeni niin saat kokea minun läsnäoloani. Laita pois kaikki mikä sinua painaa. Taivas odottaa sinun rukouksiasi, sillä sen kautta saat yhteyden Luojaasi. Tunne minut kaikilla teilläsi niin saat olla yhdessä minun kanssani. Siksi käänny pois valheen tiellätä ja anna minun ohjata kulkuasi tässä pimeässä maailmassa. Älä murehdi huomista päivää, pidän sinusta varmasti huolta. Kulje suora tie jonka olen sinulle avannut, äläkä käänny vihollisen poluille. Minä tuon sinut kerran perille taivaan Kultakaupunkiin, sanoinhan että menen valmistamaan sinulle kaupunkia. Tahdothan kerran helmiporteista sisälle. Jaksa vielä hetkinen, saat olla minun sydäntäni lähellä, saat vielä iloita vaikka murhe on sinua kohdannut. Minä teen sinulle vielä suurempiakin kuin nämä ovat. Kumarrus minun eteeni ja nöyrry minun tahtooni niin saat totisesti iloita.
 
 
                                                       

173.💝Uskovan veljen saama; Sanoma rakkaalleni, 19.8.2020.

Rakkaani, iloitsen sinusta. Sinä olet minun, eikä kukaan voi riistää sinua minun kädestäni. Saatana yrittää varastaa sinulta elämän jonka olen antanut sinulle, mutta sen teot ovat jo hävinneet, sillä minä Jeesus voitin perkeleen Golgatalla. Minun tahtoni on että otat rohkeasti uskon askeleen, astu veden päälle, saat huomata kuinka Luojasi käsi sinua kannattelee, älä pelkää astua tuntemattomaan, sillä siinä piilee salaisuus. Minä vahvistan sinun askeleesi, en koskaan jätä kannattelematta sinua, saat iloita minussa. Maailma hukkuu ja niin harvat ovat ottaneet työkäskyn todesta, nyt on viineinen aika lähteä Herran sotaan sillä minä kuljen omieni edessä. Tule rakkaani minun johdattamaksi, saat iloita ja vahvistua näissä askeleissa. Minä olen sotaasusi pue minut päällesi, sillä et enää elä sinä, vaan Kristus elää sinussa. Taivaan pidä määränpäänäsi, niin saat voiman kaikkiin päiviin mitä edessäsi on. Kuljetan sinua askel kerrallaan.

 

                                                     

174.💝Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta, 26.8.2020.
 

 Kaikki voima tulee minulta. Kun minua etsit tulet myös löytämään minut , kun etsit minua koko sydämestäsi. Minä en hylkää ketään joka minulta tulee apua etsimään. Etsi minua juuri sen vuoksi että olen sinun lunastajasi. Lunastaja saapuu pian Siionin, olethan silloin valmis. Silloin alkaa riemujuhla joka ei pääty milloinkaan. Rohkeasti lähesty minua sydän aralla tunnolla. Minä pesen ja pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven. Saat nauttia rauhasta ja ilosta joka tulee Kaikkivaltiaalta. Ympäröitsen sinut pelastukseni riemulla. Kuljetan sinua minun viitoittamallani tiellä et voi silloin eksyä koska minä pidän sinua kädestäsi kiinni. Tulethan rakkaani minun, Jeesuksesi lähelle, tunnet sinut läpikotasin ja avarran sinun ymmärryksesi hengelläni. Saat rohkaistua ja iloita minun edessäni. Kohta taivaat aukenevat ja kaikki jotka olen verelläni pessyt pääsevät juhliin. Kuinka suuri juhla se onkaan. Kaipaathan sinne enemmän kuin mitään muuta. Minä Jeesus rakkaudellani olen vetänyt sinua puoleeni ja saat olla omaisuuttani ikuisesti.

175.Uskovan veljen saama Sanoma rakkaalleni.7.9.2020.

Kuule minua rakkaani. Olet minun omani, siksi annan sinulle menestyksen tällä taivaallisella tiellä, pidä mitä sinulle olen lahjaksi antanut, iankaikkisen elämän minun Pojassani. Saat turvata ja luottaa minuun, joka halkaisen kalliot sinun edessäsi. Paholainen haluaa estää työni sinussa, mutta sen tiet ovat minulle selvät. Mikään ei voi estää minun suunnitelmaani sinun elämässäsi, siksi julista paholaiselle että se on voitettu. Minuun tahdot asettaa elämäsi ja siihen minä mielistyn. Kuljethan minun kanssani tämän elämän. Kestäväisyydellä voitat omaksesi ikuisen elämän. Laajenna sinun ajatustasi minussa, sillä antautumalla minulle käsityksesi minusta laajenee. Yksin Jeesus Kristus on Herra, saat luottaa minuun. Älä pelkää vaan luota minun rakkauteeni. Minun tieni on suora, jumalattomien tien minä teen mutkaiseksi. Siksi kulje minun kanssani tämä tie joka on sinulle avattu. Pyhä Henki johtaa sinut kaikkeen totuuteen. Laita koko uskosi minuun, saat vielä iloita vaikka tällä hetkellä on pilvistä. Näe taivaan voimat pilvien yläpuolella, se on sinulle avoin taivas, taivasten valtakunta on tullut sinua lähelle. Se on taivaallisen kuninkaan valtakunta josta tulee kaikki voima, Kuninkaitten Kuninkaalta, Jeesukselta Kristukselta.

176.Uskovan veljen saama Sanoma Herralta,11.9.2020.

Rakkaani, olet minun kädessäni. Mikään voima maailmassa ei voi repiä sinua minun kädestäni. Huolesi heitä minulle, minä ne olen jo kantanut sinun puolestasi. Katso, minkä kaltaisen rakkauden taivas on teille lahjoittanut, se kaikki löytyy yhdestä Jeesuksesta Kristuksesta. Minä olen ikuinen elämä, etsi minua koko sydämestäsi niin löydät minut. Kahtalainen mieli ei minulle kelpaa. Siksi tee jo parannus että löytäisit kuninkaan sydämesi Herraksi, sillä se minä olen, Kuninkaitten Kuningas, Jeesus Kristus. Olen antanut sinulle kalliin lahjan, elämän Pyhässä Hengessä. Kuulet minun ääneni, kun kieltäydyt kuuntelemasta sielun vihollista. Käännä korvasi minun puoleeni niin saat kuulla minua ja elämäsi selkenee päivän koittoa kirkkaanmaksi. Ikävöin sinua, sinun sulhasellasi on ikävä sinua. Tule rakkaani lähelle minun sydäntäni. Tunnetko Vapahtajasi rakkauden joka sykkii sinua varten. Mikään ei voi meitä erottaa. Pidä kiinni siitä mitä olen sinulle antanut. Se on ikuinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa.

177.Uskovan veljen saama Sanoma, 15.9.2020.

Rauhan rakkaani tulen sinulle antamaan. Minä Jeesus olen sinun rauhasi. Saat kylvää rauhaa ja Jumalan vanhurskautta ympärillesi. Minä tulen sinun tykösi asumaan sydämeesi. Voitto on varma Jeesus kun johtaa. Tarvitset minua elämäsi kaikkiin hetkiin. Älä jätä minua ulkopuolelle mitään sinun elämästäsi, sillä elämäsi kuuluu minulle. Saat kokea kuinka minä tulen ja autan sinua. Golgatan risti jolla minut uhrattiin, pidä se sydämelläsi ikuisesti. Minä, Jeesus, rakastan sinua. Kaipaan yhteyttä sinun kanssasi, sillä halajan henkeä jonka olen sinuun laittanut. Käteesi tartun, tartu sinä minun auttavaan käteeni. Syö minun sanaani, halaja sitä kuin vastasyntynyt sanan väärentämätöntä maitoa. Tulet kasvamaan täyteen miehuuteen. Kun rakastat sydämestäsi Herraasi Jeesusta Kristusta, pääset kasvamaan ja voitat kaikki saatanan juonet. Vihollinen syyttää sinua, muuta se ei voi, siksi turvaudu minuun ja sano saatanalle, väisty Jeesuksen nimessä. Annan sieluusi uuden voiman ja saat kulkea rohkeasti eteenpäin. Jalo jaloja miettii. Ota vastaan minun sanani. Minä puhun sinulle henkeni kautta. Uudistu ja lujitu Kristukseen, sillä minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. Tulethan minun tyköni koko voimastasi. Kun sen teet, taivas iloitsee. Enkelit paukuttavat siipiään yhteen. Niin iloinen on taivas sinun puolestasi, kun koko elämäsi annat minulle.


178.Uskovan Veljen saama Sanoma, 19.9.2020.

Iloitse minun ristini työstä. Golgata on voittojen paikka, siellä vain saat voiton lihastasi. Minä olen ristiinnaulittu sinun syntiesi vuoksi, siksi iloitse minun rististäni, saat avun sieltä. Kulje suoraan jätä jo mutkaiset polut. Minun tieni sinulle on suora tie. Vaikka joutuisit vaikeuksiin, minun seuraamisestani saat silti iloita. Vereni pyyhkii pois kaikki syntisi, saat iloita minusta Yljästäsi. Kulje kanssani myös pimeässä laaksossa, olen sielläkin sinun valkeutesi. Mikään ei voi olla niin pimeää etteikö siellä Kristusvalo loistaisi. Minä tulen pian, jätä jo kaksinainen sydämesi minulle, niin minä teen siitä jakamattoman. Kun kuljet minun johdossani, olen luvannut tarttua sinun oikeaan käteesi ja näin saat voiton kaikista saatanan juonilta. Me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme siis voi mitään täältä Viedä. Ainoa ikuinen asia jonka voit saada täältä maailmasta on minun Goglgatan voittoni. Se kantaa sinut yli kuoleman, taivaan valtakuntaan. Tulethan rakkaani minun lähelleni, niin vain saat voiton. Minä rukoilen alati puolestasi, käänny hartaassa rukouksessa minun puoleeni niin saat voiton.


179.Uskovan veljen saama sanoma, 2.10.2020.

Tule rakkaani minun käteni suojaan. Tahdon sinut varjella paholaisesta. Olet minun kämmenelläni, suojaan sinua armoni kilvellä. Maailma on sysimusta, mutta valkeus ja kirkkaus on sinun pukusi, olethan Kaikkivaltiaan pukenut yllesi, Jeesuksen Kristuksen. Ala oppia minun teistäni, lue kuinka minä kohtasin ihmisiä. Rakkaudellani ja armollani. Kaikki saivat kokea Jumalan kosketuksen, keitä sitten tapasinkaan, teen niin tänäänkin, pyydä minun rakastavaa kättäni, niin lasken käteni sinun yllesi. Pelastus on nyt lähempänä kuin ennen. Minä tulen tuulissa ja pilvissä sinua hakemaan. Taivas repeää ja Kuninkaitten Kuningas saapuu joukkojensa kanssa sinua noutamaan. Valmista jo itsesi hääjuhliin jotka alkavat pian. Jeesus Kristus Kuninkaitten Kuningas saapuu pian.


180.Uskovan veljen saama Sanoma, 10.10.2020.

Kun lähestyt minua minä lupauksen mukaan lähestyn sinua. Laita sivuun kaikki minkä tiedät vahingoittavan suhdettasi Kaikkivaltiaaseen. Minä nosta ja tuen sinua, sillä olen sinun apusi. Kuljethan minun kanssani tämän tien, jonka olen eteesi avannut. Karitsa on uhrattu sinun vuoksesi pidä sitä arvossa, niin Pyhän Hengen tuulet koittavat sisimmällesi. Kulje suoraan, Älä mutkittelee. Minä olen sinun kanssasi joka hetki, avaudu minulle koko sydämestäsi, niin voin hoitaa kaikki haavasi. Minä muovaan sinusta kaltaistani pidän sinua työpöydälläni niin kauan kunnes saan sinun koko elämäsi. Tulethan rakkaani minun käteni alle, siellä saat levon ja ilon.


181. Uskovan veljen saama Sanoma,24.10.2020.

Rakkauteni ylittää kaiken ymmärryksen. Olen sinua rakastanut, siis tule minun tyköni. Saat ammentaa eläviä vesiä. Sieltä tulee virvoitus sinun sielullesi. Katsele minua, Kuningastasi, saat tulla minun tyköni puhdistumaan. Vedet virtaavat taivaan aitoista, virkisty hänen kunniansa runsaudesta. Minä olen sinun taivaallinen Kuninkaasi. Johdatus on vievä sinua eteenpäin kohti taivaan valtakuntaa. Taivaassa on suuri ilo. Iloitse hänessä, iloitse Kuninkaastasi, saat täyttyä ilolla. Minä tulen sinun tykösi ja täytän sinut minun kirkkaudella . Tulethan nöyrin sydämin. Vain niin saat uutta elämää. Sinun tulee rakkaani ottaa uskon askeleita. Älä jää paikallesi, vaan kulje minun perässäni, sillä olenhan sinun Paimenesi tässä pimeässä laaksossa. Vien sinut vuorille, siellä saat uuden voiman. Kuljetan sinua kädelläni, vahvistu rakkaani minun voimastani.

 

182. Uskovan veljen saama Sanoma; 29.10.2020.

Taivas iloitsee kun näen sinun etsivän minua. Jokainen etsivä löytää, kun kaiken asetat minun eteeni. Turvallisesti saat asua kun pidät minua elämäsi Herrana. Kuljetan sinua tahtoni tietä. Sinun ei tarvitse mistään murehtia, sillä taivaallinen Isäsi tuntee ja tietää. Aseta kaikki minun eteeni luottamuksessa. Tiedän sinun noususi ja laskusi. Taivaassa on ilo jokaisesta joka tekee minun tahtoani tässä maailmassa. Johdan sinua uskollisesti, saat levätä minussa. Golgata, pidä se sydämeesi sidottuna , saat voiton, koska Kristus on voittannut perkeleen. Pidä minua aartenasi , saat silloin myös löytää minua enemmän ja enemmän. Uusi tie avautuu sinulle pian, käy rohkeasti eteenpäin, saat iloita, sillä sydämesi on puhdistunut Golgatan veressä. Tarpeellisia on yksi ainoa ja se olen minä, Kristus. Kuljetan ja johdan sinua eteenpäin. Valaisen tien sinulle, sillä olenhan maailman valkeus. Et voi kulkea pimeässä jos Karitsa on sinun johdattajasi. Tulethan luokseni avoimin sydämin.

 

183.  Uskovan veljen saama Sanoma tänä aamuna, 19.11.2020.

  Rakkaani saat tietää ja tuntea tulevina päivinä että minä totisesti olen sinun Lunastajasi. Vien sinut taivaan valtakuntaan hengessani. Meidät on asetettu taivaallisiin. Ole luja ja rohkea sitä tarvitsi tätä tänä pimeänä aikana. Kuljen sinun edelläsi ja virvoitan sinua matkallasi Kultakaupunkiin. Siellä kadutkin ovat kultaa. Liidät ettenpäin kuin enkeli kaikki tuska kipu ja ahdistus on valtakuntani merkki niitä siellä ei enää ole. Kun pidät kulta kaupungin mielessäsi saat uutta voimaa. Tulethan minua lähelle saat olla minun kanssani koska käteni ympäröi sinut joka puolelta. Älä anna epäilylle sijaa sillä siihen en mielisty. Minä olen kanssasi tuntui miltä tahansa. Kun lujasti tukeudut minuun niin saat kokea Rauhan ruhtinaan voiman ja rakkauden. 

 

 184.  Uskovan veljen saama Sanoma, 20.11.2020.

  Minä raivaan sinulle tien. Kulje vain minun perässäni, silloin aukeaa sinulle tie, jonka viitoitan sinulle. Kuljetan kaikkia omiani, mutta niin moni jää matkalle, koska he eivät seuraa minua koko tietä. Valaisen askeleesi, saat nähdä tiesi valkenevan ja kuljet rakkaani minun perässäni. Tahdothan luovuttaa oikeuden elämääsi vain minulle. Lakkaa jo seuraamasta omaa mieltäsi, sillä se vie tuhoon. Minä olen antanut sinulle Henkeäni, että kulkisi minun kanssani. Risti on merkki sinun sydämelläsi. Se on voiton merkki, mitä mikään ei voi kaataa. Se on Golgatan voiton merkki, jolla voitin kaikki perkeleen vallat. Saat kulkea saavutetussa voitossa. Hanki itsellesi viisautta, joka tulee minun sanastani. Jeesus Kristus, sinun Herrasi, on luvannut sinulle voiton kaikissa elämäsi tilanteissa. Minä kuulen sinun vapisevan huokauksen, tuon sinulle voiton. Karitsa itse on sinun Kuninkaasi, seuraa vain häntä. Avaan sinulle lähteen minun Hengeltäni, saat luottaa ja turvata minuun kaikissa taisteluissa. Kaipaan kuulla ääntäsi, sillä minä olen rakkaus. Olen rakastanut sinua jo maailmannperustuksista lähtien. Minä raivaan sinulle tien, tulet kulkemaan voitossa vaikka heikko olisitkin. Sillä minä olen avun runsaus, otathan vastaan minut.

 

 

185.  Uskovan veljen saama Sanoma Rakkaalle; 6.12.2020.

Luota vain minuun. Olen kantanut kuormasi, siksi heitä kaikki murheesi minun päälleni. Kun voin sinut tehdä kokonaan kuuluvaksi minulle, iloitse siitä. Johdan sinua valkeuden ja kirkkauden tietä. Tule minun läheisyyteni, niin saat voiton kaikissa taisteluissasi, rakastan sinua , olet silmäteräni. Vaikka ahdas on tiesi, saat tiesi tuoda eteeni ja minä johdan sinua. Kulje iloiten, sillä siinä on sinun voimasi. Kuljetan sinua kirkkauden tietä. Valkeus on sinun vaatteesi, saat iloita kaikkivaltiaan läsnäolosta. Minä olen tie totuus ja elämä. Kirkastan sinut Jeesuksessa. Olet voittava kaikki taistelusi kun pysyt minussa. Tahdothan kulkea minun kanssani, sillä silloin Olet taivaan kansalainen. Ilo ja riemu on suuri taivaassa.

 

 186. Uskovan veljen saama, Sanoma rakkaalleni; 10.12.2020.

 Minä olen hyvä paimen. Annoin henkeni juuri sinun tähtesi. Luovuta minulle kaikkesi vain niin löydetä taivaan tien. Kirkkaus on oleva sinun pukusi. Nouse, ole kirkas sillä sinun valkeutesi tulee. Maailma näkee valon, sen iankaikkisen elämän joka tulee Jeesukselta Kristukselta. Kun tulet tyköni, vahvista tuen ja autan sinua vaeltamaan tahtoni mukaan. Jeesus on minun nimeni, ei ole muuta nimeä ihmiselle annettu jossa on pelastus. Taivaan ilon tahdon antaa sinulle. Luota vain minuun. Älä tee ihmisestä jumalaa vaan minusta Jeesuksesta Kristuksesta. Älä pelkää ajan myrskyjä, sillä minä ne tyynnytän. Lahjoitan sinulle kaiken minun sanassani, se on se elävä leipä joka antaa maailmalle elämän, siksi iloitse ja riemuitse. Jätä jo eilinen ja pyri kohti taivaan valtakuntaa. Vain niin saat voiton kaikissa taistelussani. Olet rakkaani lähellä minun sydäntäni.

 

 

187. Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, 26.12.2020.

  Rakas lapseni, tulin maailmaan että sinä saisit ikuisen elämän. Tule minun luokseni niin saat iloita. Vehreille niityille vien sinut lepämään, anna minä otan hallinnan sinun elämästäsi, vain niin saat yltäkylläisen elämän. Saat vielä iloita ja juhlia edessäni, minä tulin, että sinä saisit yltäkylläisen elämän. Kulje minun jäljissäni, on vain yksi tie joka vie kirkkauteen, se on Kristus tie. Saat kulkea minun askelissa, sillä vain niin saat juhlia minun voittoani golgatalla. Kuljethan kanssani rakkaani, tule rakastavan isän syleilyyn. Minä vien sinut perille, kun tunnustat minut ihmisten edessä. Taivas iloitsee sinusta. Saat juhlia voittoa Kristuksen kanssa. Isän syli on avoin sinulle, rakastava Isä on sinun kanssasi älä pelkää. Voitto on varma, Jeesus kun johtaa. Tulethan nopeasti Isäsi luo, rakkauden syli on avoin. Juoksen sinua vastaan rakkaudessani.

 

188.  Sanoma Rakkaalle; Uskovalta veljeltä:

Näen sinut rakas lapseni. Tiesi ei ole minulta salassa. Tahdon vyöttää sinut armolla ja laupeudella. Saat laittaa luottamuksesi minuun. Kuljetan sinua tahtoni tietä. Vien sinut vihreille niityille, se olen minä, Jeesus Kristus. Luota vain minuun. Saat kulkea rohkeasti kuin Jeesus, joka on jalopeura juudan sukukunnasta. Hän on voittanut kaikki pimeyden vallat. Minulle on alistettu kaikki vallat ja voimat. Saatana yrittää estää sinua, mutta se ei voi voittaa rakkautta joka annoin edestäsi. Pukeudu rakkauden pukuun, sitä saatana ei kestä. Luota ja kulje turvallisesti, sillä pidän sinua kädestäsi kiinni. Laita pois jo kaikki turha ja etsi minun voimaani niin varmasti sen saat. Kulje iloisesti tie jonka olen avannut eteesi.

 

 189.  Uskovan veljen saama Sanoma rakkaalle; 11.1.2021.

  Minä olen sinun ainoa toivo. Lampaani kuulevat minun ääneni, siksi luota ja tarraudu hyvän paimenen viitanliepeisiin. Vain niin voit mennä eteenpäin, kun tunnet että et jaksa enää. Tiedän sinun uupumuksesi. Saat varmasti apuni, kun sinnikkäästi kolkuttelet taivaan portteja. Minä olen sinun paimenesi, kulje minun perässäni, saat kokea minun läheisyyttäni, kun kuljet minun jäljissäni. Kuljetan sinut vihreille niityille, sielusi saa iloita rehevillä nurmikoilla ja vetten äärillä, peseydy, laita pois likainen pukusi, valkaise se Karitsan veressä. Tahdothan kuulla vain minua, saat kokea minun ääneni, puhun sinulle juuri nyt. Jaksa vielä hetkinen, niin saat voimaa jaksaa kulkea elämän tietä. Katsele Kristusta kasvoista kasvoihin, niin muutut saman kuvan kaltaiseksi. Kirkastan sinulle itseni. Karitsa on voittanut perkeleen, se häiritsee sinua mutta älä pelkää, olet minun suojissani ja saat kokea kuinka Karitsa viitoittaa sinulle tien eteenpäin. Elämän kirjaan olen kirjoittanut nimesi. Luota minuun, saat kokea taivaan maan päällä. Minä tulen pian, ole uskollinen kuolemaan asti, niin saat seppeleen ikuisesti.

 

190.  Uskovan veljen saama; Sanoma Rakkaalleni .. 30.1.2021.


Katso, minä seison ovella ja kolkutan. Niin minä, sinun rakas Vapahtajasi olen sinun ovellasi juuri nyt. Tahdotko avata minulle oven elämääsi? Älä pidä sitä enää lukittuna. Se estää minun voimani täyteyden sinun elämässäsi. Kuljethan minun kanssani tämänkin hetken. Minä tuon sinulle rauhan joka ei löydy tästä maailmasta. Minä, Jeesus saavun pian. Monille se tulee yllätyksenä, he luulivat olevansa valmiita. Älä pidä mitään itselläsi, vaan antaudu minulle ja pidä Jeesus koko voimallasi ja sydämestäsi Jeesukselle kuuluvana, niin olet tempauksessa mukana. Minun vereni on vuodatettu juuri sinun tähtesi. Rakastan sinua hyvin paljon. Jätäthän kahdella tiellä kulkemisen. Varaa jo parhain aikasi minulle ja tule minun eteeni nöyrästi rukoillen. Johdatan sinulle tien jota kulkea josta ei hullukaan eksy. Varustaudu ja täytä sydämesi minun sanoillani. Vain niin saat kestävyyttä elämäsi poluilla.

 

191.  Uskovan Veljen saama sanoma Jeesukselta; Sanoma Rakkaalleni. 1.3.2021.

Kuljen sinun kanssasi tämän elämän tien. Elämän olen sinulle avannut, siksi ole luja ja rohkea. Kaikki voimasi on minussa. Vahvistan sinua, saat kulkea iloisena Jumalan lapsena, vaikka kaikki näyttäisi synkältä, en hylkää sinua. Saat minun voimani matkasi varrella. Kuljetan sinua valoisaa polkua pitkin, sillä olen sinun valosi pimeässä laaksossakin. Älä pelkää että kompastuisit, se on mahdottomuus, sillä rakennan elämän tien juuri sinulle. Kuljethan iloiten, vaikka pimeys sinua ahdistaa. Saatanan on väistyttävä elämästäsi, sillä minä määrään niin. Kaikki valta on Jeesuksella, siksi julista minun voittoni. Miksi murehdit sieluni, toivosi ja voimasi on Kristuksessa. Saat uuden voiman. Minä kannattele sinua elämän tiellä. Minä avaan sinulle tien korpeen, saat siellä nähdä vihreitä laaksoja ja kumpuavia veden lähteitä. Sielusi virvoittuu. Lupaan sen sinulle. 

 

192.  Uskovan veljen  Jeesukselta saama Sanoma rakkaalleni, 9.3.2021.

  Lohdutan sinua taivaan rakkaudella, Jeesuksella Kristuksella. Luovuta koko sydämesi minulle, niin annan sinulle taivaan mannaa. Se on oleva kuin hunaja suussasi. Tahdothan parasta mikä taivaasta tulee. Minä olen se elävä leipä sinun hyväksesi. Iloitse ravinnosta joka tulee minulta. Sielusi virvoittuu siitä ravinnosta joka on minun sanani. Sanani saa sielusi kylpemään taivaan rakkaudesta. Tulethan pian luokseni antautuvin sydämin. Saat kokea Isäsi ilon aivan kuin tuhlaajapoika. Minä halaan sinua Isän halauksella, suutelen sinua poskellesi. Silloin saat iloita ja virkistyä taivaan rakkaudella, minä olen se rakkaus. Se vuotaa Golgatan ristiltä. Vuodata minulle sydämesi, vain niin voit täyttyä Jumalan rakkaudella. Kuljetan sinua kädestä pitäen, iloitse ja riemuitse Kaikkivaltiaan kädestä. Haluathan minut ykköseksi elämässäsi. Haluan sinut kokonaan. Saat kokea minun täyteyteni, kuljetan sinua tahtoni tietä. Minun olet sinä rakkaani.

 

193. Uskovan Veljen saama, Sanoma rakkaalleni, 18.3.2021.

  Minä olen ovi. Tule minun kanssani huoneeseeni, siellä annan sinun kokea kirkkauttani. Kirkkauteni huone avatuu sinun sydämessäsi.Saat nauttia taivaan valosta. Tulethan puhtain sydämin, anna minun valkaista sinut villan valkoiseksi. Saat tuntea karitsan sinun tielläsi. Minut uhrattiin että sinulla olisi iankaikkinen elämä. Taivaan soittokulkue on valmis marssimaan. Minä tulen pian ja kaikki taivaan sotajoukot ovat puolellasi. Minä tulen pian, pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi. Ole kestävä ja luja, sitä tarvitset tällä taivaan tiellä. Minä annan sinun nähdä kirkkauteni, se loistaa kasvoistasi, sanonhan, että ne jotka minua katsovat, säteilevät iloa. Taivaan Isä pitää sinusta huolen, siksi älä murehdi, saat iloiten katsella tulevaisuuteen. Minä annan sinulle tulevaisuuden ja toivon. Mikään ei voi erottaa sinua Jumalan rakkaudesta. Kristus on se rakkaus joka loistaa sydämeesi. Annathan minun valloittaa sydämesi.

 

194.  Uskovan veljen saama Sanoma Herralta,28.4.2021.

 Olen luvannut sanassani, että jos etsit minua, löydät myös minut. Älä kätke sydämeesi huolia ja murheita, minä olen ne kantanut. Kun luottamuksen minuun asetat, tuon sinulle avun, sillä olen uskollinen Jumala. Minä en kätke sinulta kasvojani. Kumarrun puoleesi ja nostan sinut siitä aallokosta jossa olet nyt. Tahdothan vain minun apuani, saat sen uskosi mukaan. Minä olen uskollinen ja totinen Jumala. Saat ymmärryksen joka käy yli sinun mahdottomuuksien. Huolehdin sinun huomisesta. Rakkaani, älä murehdi vaan tuo kaikki minulle. Minä olen sinun kanssasi, kun polkusi näyttää loppuvan. Valaisen sinulle tien yli laaksojen ja vuorien. Matkasi saat minulle antaa, pidän sinua tiukasti kädestäsi. Luota minuun, kun kaikki näyttää loppuvan. Taivas odottaa, enkelit levittävät siipensä, he ovat valmiita noutamaan sinut taivaan kotiin. Valmistan sinulle sijaa taivaallisessa asumuksessasi. Tahdothan perille asti. Ikävöin sinua. Olet minulle rakas.

 

195. Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, 5.5.2021.

Kuule rakkaani, minä puhun sinulle. Tahdothan avata sydämesi minulle kokonaan. Minä itse vaikutan sydämessäsi tahtomista ja tekemistä. Älä sulje sydäntäsi minun ääneltäni. Sillä minä voin paljon enemmän kuin itse pystyt kuvittelemaankaan. Taivas on auki sinulle, juuri sinulle. Vien sinut laaksosta kohti vehreitä niittyjä, siellä saat levätä. Näen että olet haavoilla, siksi vien sinut lepäämään paljojen vetten äärelle. Hoidan juuri sinua, anna minun parantaa ne haavat jotka ovat sodassa syntyneet. Balsamilla minä voitelen haavasi umpeen. Sinut, jolla on nimenä hyljätty, se, jota kukaan ei rakasta. Minä itse olen sinun rakkautesi. Näetkö naulojen jäljet käsissäni. Minä kärsin että sinulla elämä olisi ja se vielä yltäkylläisesti. Minun lakini on sinun sydämessäsi, noudata sitä niin saat elää aina ja iankaikkisesti. Sinä et tule eksymään saatana kavaliin juoniin, koska olet minut ottanut sydämellesi ja tahdot sen kokonaan minulle luovuttaa. Minä Jeesus olen sinun tulevaisuutesi ja toivosi. Rauhoitu, olet minun kämmenelläni. Saat varmasti hyppiä vielä ilosta ja riemusta. Kuljethan minun käteni varjossa. Sieltä ei puutu valonsädettäkään. Valoni parantaa sinut näet jälleen eteesi.

 

196. Uskovan veljen saama Sanoma, 7.5.2021.


Muista rakkaani, mikään ei voi sinua riistää minun käsistäni. Ei ole olemassa sellaista saatanallista juonta joka sinuun tehoaisi. Jokainen ase sinua kohtaan on turha, se tulee häviämään. Minä vien sinut voittovuorelle, siellä saat nähdä minut. Muista rakkaani tulen aina olemaan rinnallasi. Kulje minun jäljissäni, saat varmasti kokea minun läsnäoloani. Kuljethan minun kanssani. Aikaa ei ole enää paljon, sillä maailma on tulossa loppuaan kohti. Saatana riehuu, mutta minun omani tuntevat minun ääneni eikä heidän tarvitse pelätä saatanan mylvintää. Jaksat minun kanssani rakkaani, sillä minä olen ylösnousemus ja elämä. Kukaan ei turhaa huuda minua avukseen, sillä minulle on annetettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Minä tulen pian, pidä mitä sinulla on , äläkä luovuta sitä pois, elämän kruunua. Olen antanut sinulle Pyhän Henekeni voimaksi ja turvaksi, saat varmasti kokea minun läsnäoloani kun kuuntelet vain minua ja minun sanaani. Perkeleen vallat on kukistettu, siksi iloitse minussa, se on sinun voimasi. Risti on Jumalan voima ja viisaus, iloitse niin saat lisää voimaa. Tulethan minun uhrilähteelle. Golgatan ristin luona löydät turvapaikan, jota saatana ei voi kukistaa. Se on vihollisen häviämisen paikka. Risti on minun lähteeni sinulle. Tule sen luo niin saat voiton.

 

 

197. Uskovan veljen saama Sanoma, 12.5.2021.

  Kuuntelen sinua. Saat kuulla minun ääneni. Voisitpa jo ohittaa menneet. Annan sinulle siihen voiman. Sinun ei tarvitse miettiä mennyttä päivää, eikä muistella menneitä. Katso kuinka saat kukoistaa kuin saaronin lilja. Puen sinut pukuun, valkeaan pukuun, olet puhdistettu villanvalkoiseksi. Olette minun valkopukuinen joukkoni jota pian saavun noutamaan. Ethän epäile minun suurta rakkauttani, sillä se on vuodatettu sinun sydämeesi Pyhän Hengen kautta.Henki tekee eläväksi, ei liha mitään hyödytä. Golgatan risti on paikka jossa alkaa sinun tulevaisuutesi ja toivosi. Kaikki pahan valta murtui Golgatalla, se on sanoma jonka olen antanut teille vietäväksi eteenpäin. Puen sinut voimaan vain kun kuljet vieden ilosanomaa eteenpäin. Kansat ovat kouristuksissa, mutta minä tahdon heidät vapauttaa. Aabrahamin siunaus on tullut osaksesi, siis iloitse siitä. Jeesus Kristus on sinun valkeutesi ja autuutesi. Tahdon viedä sinua uuteen voimaan. Pyhän Hengen anna öljytä mielesi ja sydämesi, silloin voit kulkea voittosaatossa. Ilman minua et voi mitään tehdä jolla olisi merkitystä taivaallisissa. Siksi anna minun täyttää sinut Hengelläni, niin saat voiman tulevaan aikaan.

 

198. Uskovan veljen saama Sanoma 19.5.2021.

 

Taivuta rakkaani sydämesi minun todistusten mukaan. Saat iloa sitä mukaan kun herätät sydämessäsi Pyhän Hengen hiljaiselle äänelle. Luota minuun kun kaikki murtuu. Minä olen sinun toivosi tässä pimeässä maailmassa. Minä luon sydämeesi toivon laulun. Saat iloita sitä mukaa kun käyt rohkeasti tietä jonka minä, hyvä paimen, Jeesus, sinulle avaan. Tarvin sinua työhöni, johdan sinua askel kerrallaan. On niin vähän todellisia Kristuksen seuraajia. Harvat ovat ne jotka löytävät kaidan tien. Mutta mikä ihmiselle on mahdotonta on Jumalalle mahdollista. Pyhä Henkeni lepää sinun ylläsi. Saat kuulla minun ääneni kun sydämesi on jakamaton. Puhdistu verivirrassani. Kuule kuinka taivaat soivat sinulle. Saat kokea taivaan maan päällä. Minun rakas Poikani on sinun lunastuksesi. Kulje tiesi minun perässäni. Saat nähdä valon edelläsi, sillä minä olen maailman Valkeus. Rohkeasti eteenpäin rakkaani, pidän sinusta kiinni.

 

 

199. Uskovan veljen saama Sanoma, 22.5.2021.

 

 Kaikki lähteesi olkoon minussa. Kun sen teet, saat kokea taivaan maan päällä. En sinua tule ohittamaan, vaan pysähdyn sinun luoksesi ja annan Pyhän Henkeni virrata sinuun ja sinun kauttasi. Henkeni tulee virvoittamaan sinua joka olet nyt väsynyt ja ahdistunut. Minä luon sinulle uuden vahvan Hengen, saat kulkea voitto saatossa. Kuljen sinun kanssasi, minä, Jeesus Kristus. Sinua kannattavat valtavat kädet, olet niin pieni minuun nähden. Silti sinua rakastan ja otan sinuun Henkeni kautta yhteyden. Tulethan luokseni, rakas lapseni. Rakastan sinua ja saat voimaantua Henkeni ja sanani kautta. Minä vien sinut läpi kaiken mihin sinä et uskoisi pystyvän. Se on minun tekoni, siksi lujitu Kristukseen ja anna minä poistan kivet tieltäsi.

 

 

200. Uskovan veljen saama Sanoma, 24.5.2021.

 

 Olet kallis minun silmäni edessä. Kuinka paljon minä sinua rakastan. Tulen luoksesi kädet avoinna, minut ristiinnaulittiin että sinä saisit ikuisuudessa olla minun kanssani. Minä valmistan sinua taivasta varten, siksi saat iloita ja riemuita. Kuljetan sinua tahtoni tietä. Sillä tiellä ei ole mutkia, sillä minä kuljetan sinut suoraa tietä, jolla ei ole kiviä eikä esteitä. Saat kulkea minun jäljissäni, sillä minä olen teiden aukaisija. Tarvitset minua jokaisena elämäsi hetkenä, saat olla minun lähelläni ja tuntea kuinka minä sinua kosketan. Jaksa vielä hetkinen, sitten saatte tulla minun tyköni, sillä minä tulen pian noutamaan omiani. Taivas on sinulle avoin, sillä et ole kieltänyt nimeäni. Vielä vähän aikaa, ole kärsivällinen sillä sitä tarvitset. Kun myrsky käy elämässäsi, saat tulla minun tyköni joka sen tyynytän. Ihmettelet sitä taivaallista hiljaisuutta joka laskeutuu sinun sydämeesi. Silloin tiedät että et häpeään joudu, sillä Minä se, Olen.

 

 

201. Uskovan veljen saama Sanoma, 27.5.2021.

 Minun veressäni on voima. Julista sitä kaikkina elämäsi hetkinä, niin saat voiton perkeleestä ja hänen voimistaan. Veri riittää sinullekin ystäväni. Kutsun sinua ystäväkseni, sillä olet minun sydäntäni lähellä. Veren voima paljastaa synnin ja kun tuot ne minulle, puhdistan sinua luntakin valkeammaksi. Ristin työ sinun vuoksesi. Paljon olen sinulle antanut, ole siis uskollinen, niin saat olla vehreä kuin palmupuu ja saat juuresi syvälle. Paholainen on ollut valehtelija alusta alkaen. Se kuiskuttelee sinulle, mutta minussa, Jeesuksessa on voima joka ajaa paholaisen joukot pois sinun elämästäsi. Tahdothan minun merkkini sinun sydämesi ovelle, se on ristin merkki, se on vereni. Yhdessä muiden rakkaitteni kanssa saat voittaa tämän maailman hengen. Varo tätä maailmaa kuin ruttoa. Älä anna sen saastuttaa sydäntäsi sillä vain minun lähelläni voit olla minulle kuuliainen. Pysy siis minussa, niin minä pysyn sinussa. Tahdon pukea sinut uuteen voimaan. Olen sen sanassani luvannut, siksi vetoa minun sanaani, niin saat kokea lupaukseni toteutavan. Tulin juuri sinua varten, voit siis olla turvallisin mielin, sillä saavut taivaan helmiporteille, jossa minä itse olen sinua vastassa.

 

 

202. Uskovan veljen saama Sanoma, 28.5.2021.

 

Olen sydämeesi antanut uskon lahjan. Tiedätkö rakkaani, usko voittaa maailman, sinun uskosi. Ole siis varma että kuljetan sinua uskon tietä. Saat sen lahjana minulta. Toivon olen myös sisimpääsi antanut. Kun maailman murhe tayttää sydämesi, usko silloin minuun. Minä olen sinun varjelijasi, saat tulla luokseni iloisin mielin, sillä toivosi on minussa. Matkalle olet lähtenyt, minun suojissani saat iloita. Vien sinut kädestäsi kiinni pitäen perille asti. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen, siksi luota minuun. Älä siis murehdi mistään, minä pidän sinusta huolen. Saatana vihaa sinua, mutta tiedä että kaikki sen teot on tehty tyhjäksi Golgatalla. Sen pää on murskattu, saat tallata vihollisen ja kaikki sen teot. Haluamisesi on minun huostassa. Tuo toiveesi minun tiettäväksi että voin ne täyttää. Halua taivaan valtakunnan siunauksia, niin sinulla on yltäkyllin. 

 

203.  Uskovan veljen saama Sanoma; 4.6.2021.

 Voiman tarvitset tehdäksesi minun tahtoni. Kuljethan aina voimaani ja kasvojani etsien. Saat voiman kun kysyt sitä alituisesti. Voimani on kuin väkevä virta. Saat virrassani olla, se kulkee lävitsesi, kun sille antaudut. Minä autan ja vahvistan sinua, sillä tarvitset sitä, että voisit tehdä minun tahtoni. Halua taivaan valtakuntaa. Etsi minun vanhurskautta niin olet sen löytävä. Miksi epäröisit, olenhan sinut nostanut likaisesta liejusta. Vien sinut kalliolle jolle saat talosi asettaa. Sitä ei horjuta mikään perkeleen voima. Vaikka olet myrskytuulessa, pidän sinusta huolen. Saat iloita minun henkeni läsnäolossa. Hyvyyteni ympäröi sinut. Taivaan pilvet satavat lämmintä ja raikasta kastetta henkeesi. Sielusi virvoittuu tässä ihanassa kasteessa. Luota minuun, saat kerran perillä olla minun kanssani. Silloin olet unohtava tamän ajan kyyneleet ja tuskat.

 

 204.   Uskovan veljen saama Sanoma, 7.6.2021.


Palkitsen rakkaani sinut, kun etsit minun kasvojani. Suuri palkinto odottaa sinua. Se on ikuinen Elämä, Jeesuksessa Kristuksessa. Häviöön joutuvat ne jotka ovat syyttä uskottomat. Kuljethan tämän pyhän tien kanssani. Vien sinut laaksojen läpi, kohti vehreitä niittyjä. Kunnes huomaat että väkevä Jumalan käsi on ollut suojanasi tällä pimeällä tiellä. Sielläkin olen valkeutesi. Minä tuon sinulle kaiken sen mitä tarvitset. Ethän jää punomaan tämän maailman aarteita. Kallis aarre odottaa sinua taivaassa. Pidä kiinni kruunustasi, ettei sitä kukaan ryöstäisi. Ole kestävä ja luja, voit näin päästä perille taivaallisiin. Huomaa, että taivaallinen Isäsi kulkee kanssasi. Unohda tämä maailma ja kiinnity ja riipu kiinni pelastajassasi, Jeesuksessa.

 

 

205. Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 19.6.2021.

 Rakkaani, niin kauas kuin itä on lännestä, minä siirrän rikkomuksesi. Saat olla suuresta armosta osallinen, minä uhrikaritsa sovitin sinut Golgatalla. Riipu kiinni minun rakkaudessa. Saat kokea armon ylenpalttista runsautta. Kuin vedet on minun suuri armoni. Saat kokea minun rakkauteni syvyyttä. Se menee läpi koko olemuksesi ja saat iloita vereni ansioista. Tein tyhjäksi kaikki perkeleen teot elämässäsi siksi olet minun ainiaan. Jos sinä hukkaat polkusi, vien sinut paimensauvallani jälleen oikealle polulle. Kuljetan sinua kädestä pitäen, et voi eksyä. Pidä sydämesi puhtaana, valkaise se karitsan verellä. Muista, olet minun ja mikään ei riistä sinua minun kädestäni. Taivas on iloa täynnä, sen saat kun pidät minua elämäsi lähteenä. Älä anna minkään vallita itseäsi, vaan pidä minut sydämessäsi.

 

206.  Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 1.7.2021.

Minä olen tullut että sinulla olisi elämä yltäkylläisesti. Väistä perkeleen ansoja, sillä niitä se yrittää virittää. Minussa sinulla on raivattu tie. Tie jonka olen eteesi avattu on suora tie. Minä olen sinun tiesi, sillä tiellä et eksy kun pidät sydämesi puhtaana Golgatan veressä. Luon sinuun uuden vahvan Hengen, saat olla siunattu lapseni eikä kukaan riistä sinua minun kädestäni. Maailma on vauhkona, mutta minun omani on kuin seesteinen meri. Jumalattomat kuohuvat kuin meri mutta minussa sinulla on tulevaisuuden toivo. Ethän hylkää minua vaan tuo kaikki asiasi minun tietooni, tahdon ja voin auttaa sinua. Hypi riemusta kun vihollinen sinua vainoaa sillä siihen liittyy salaisuus. Perkele vihaa ylistystä siksi tuo ylitsevuotava kiitoksesi minun tietoisuuteeni. Katso lapseni kannan sinua ja vien sinut perille taivaan valtakuntaan.

 

207. Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 2.7.2021.

 Kuinka suuri onkaan minun armoni sinua kohtaan. Et sitä pysty täysin käsittämään mutta näet ne hedelmät jotka sinussa tahdon synnyttää. Minä olen sinun ylipaimenesi ja synnytän sinussa armoni rikkautta. Kaikki murheesi olen kantanut. Tuo murheesi minulle niin kauan että ne irrottavat otteensa. Perkele haluaa sinun viipyvän syyllisyydessä mutta minulla on vastaus siihenkin. Kaiken kannoin Golgatan ristinpuuhun. Saat rakkaani olla vapaa. Eikä kukaan riistä sitä aarretta jonka sinuun olen antanut. Vien sinut ylöspäin kohti kirkkautta. Älä pelkää etten sinua kuulisi, sillä olen sen luvannut tehdä. Maailma haluaa sinun elävän maailmallisissa mutta sinulle annan toisen tien. Kirkkaus on tie jonka olen sinulle antanut. Tahdothan kulkea kanssani. Minä annoin itseni sinun tähtesi ja olen voimallinen sinut pystyssä pitämään. Annathan minulle kokonaan itsesi, se on lahja Jumalalle, sillä elämäsi kuuluu minulle. Taivaan ilon tahdon sinulle antaa. Et voisi saada suurempaa lahjaa kuin ikuisen elämän Herrassasi Jeesuksessa. Luovuta minulle itsesi ihan kokonaan, niin saat verrattoman lahjan. Elämän Jeesuksessa Kristuksessa.

 

 

208.  Uskovan veljen saama sanoma Herralta; 5.7.2021.

 Minun kansani rakastan sinua. En sinua ole hyljännyt. Tahdon sinua kuljettaa ja viedä taivaan ilohon. Vihollinen on sinut saanut epäilemään rakkauttani mutta minä olen sinulle uskollinen. Olen vanhurskas ja vakaa. Olethan kokonaan minun. Vien sinut kohti kutsumustasi. Saat olla valona vielä monille mutta sinun täytyy olla rohkea. Pelkurit eivät peri taivasten valtakuntaa mene kohti pelkoja ainoastaan siten voit ne voittaa. Saatana peräytyy ja häviää koska minä olen olen voittaja. Maailma ei sinua saa saaliikseen sillä voittaja Kuningasten Kuningas on kanssasi ja hän on Jeesus Kristus. Jalopeura ärjyy kuka ei pelkäisi. Maa vapisee minun edessäni silloin tiedät että Messias on sinun Kuninkaasi. Odota minua ja uutta voimaa niin minä annan sitä mitä odotat. Saat heikon voiman sijaan uutta voimaa. Puhallan sinun yllesi Pyhän Hengen ja saat heittää heikkouden voiman kauas majastasi. Iloitse tytär Siion Kuninkaasi tulee ja saat rientää eteenpäin minun voimastani. Pian saat olla minun tykönäni sillä totisesti minä tulen pian.

 

209.  Uskovan veljen saama Sanoma; 16.7.2021.

Minä avaan sinulle taivaan portit. Valmistaudu ottamaan se mikä tulee Kaikkivaltiaalta. Saat unohtaa menneet ja lupaukseni mukaan voitelun ylhäältä. Minä vien sinut kohti kutsumustasi ja annan toteutua sen minkä minä olen sinulle luvannut. Katso nosta silmäsi taivaita kohti. Saat minun voimani. Pyhä Henki minun Henkeni voitelee sinut ja saat totisesti kokea taivaan maan päällä. Kuljet tiesi turvallisesti. Vihollinen hyökkää mutta sen aseet ovat tehottomia koska et elä enää sinä vaan Kristus sinussa. Jeesus on voittanut kaikki perkeleen vallat. Sen siis vihollisen juonet paljastuvat ja se saa iankaikkisen häpeän sinä taas saat iankaikkisen kirkkauden. Tee minun edessäni kaikki minkä voimallasi saat tehdyksi varusta sinua tulevia päiviä varten. Saat unohtaa menneet syyttäjä on jalkojesi alla sinä saat tallata kaikki vihollisen teot. Olet voittajan puolella siis iloitse. Minä Jeesus tulen pian olethan rakkaani luja ja kestävä annan sinulle siihen mahdollisuuden. Vien sinut pian kirkkauteen. Silloin alkaa suuri juhla olethan siinä mukana.

 

210.  Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 22.7.2021.


Tarvitset Jumalan voimaa tehdäksesi Jumalan tahdon elämässäsi. Muista että olen luvannut vyöttää sinut voimallasi. Vihollinen kauhistuu voimaa jonka tahdon antaa sinulle. Perkele joutuu peräytymään ja häviämään koska sinä olet minussa. Kuljetan sinut tahtoni tiellä. Sinä saat murtaa vihollisen ieksen ja saat tuntea että Kaikkivaltias on sinun kulta aarteesi. Minä tulen pian valmista itsesi minun morsiamenasi. Haen puhtaan morsiamen sen takia olet ahdistuksessa. Puhdistan sinua vaikeuksien kautta. Sinä saat olla minun omani ja olet luonani iankaikkisesti. Taivas on sinua varten. Luon sydämessäsi uutta vien sinut kohti kirkkautta. Muista et ole yksin vaan minä olen sinun kanssasi. Maailma on häviävä sinun sydämestäsi. Älä hamuaa mitään mikä on tästä maailmasta. Puhdistu rakkaani vaelluksesi kautta.

 

211. Uskovan veljen saama Sanoma 16.8.2021.

Tahdon puhdistaa sydämesi kullan kaltaiseksi. Minä tulen kautta puhdistan sinut. Sinä et kärvenny eikä liekki sinua polta. Vain minun tielläni löydät suunnan ja oikean polun jaloillesi. Kuljetan sinua tahtoni tietä. Kuljethan kanssani. Minä vien sinut läpi elämän polun ja saat kokea voittoja yhdessä Kristuksen kanssa ja kun palajat vahvista veljiäsi. Tahdon pukea seurakuntani rakkauden pukuun vain niin maailma näkee minut. Rakkauden verholla peitän seurakuntani silloin alkaa herätys. Tahdothan kulkea minun kanssani tämänkin matkan. Haluan sinut kokonaan Älä jää puolitiehen sillä silloin sinä eksyt. Halajan henkeni läsnäoloa sinussa. Täytän sinut rakkaudellani ja voimallani. Luota minuun minä se olen.

 

212.  Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 23.9.2021.

 En rakkaani sinua ole unohtanut. Kuljen sinun vierelläsi kaikki elämäsi päivät. Unhottaisinko minä sinut, kuule, en koskaan. Vuoret voivat siirtyä mutta minä Herra en muutu. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan minä, Jeesus Kristus. Kuljetan ja johdan sinua. Sinun ei saa peljätä. Vierelläsi on se Jumala joka on luonut maan ääret. Kun väsyt, minä kannattelen sinua, saat levätä iankaikkisilla käsivarsilla. Minä tulen sinun kanssasi kaikkiin elämäsi tilanteisiin. Vahvistu rakas lapseni. Minä vahvistan autan ja tuen sinua aina. Valkeus kirkastakoon elämäsi niin että pimeys väistyy sinun elämästäsi. Valkeus ja kirkkaus ympäröiköön sinut nyt ja iankaikkisesti.

 

 

213.  Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, 4.10.2021.

 Tahdon valaista tiesi, muista, minä olen maailman valo, ei kukaan kulje kanssani pimeydessä, sillä olen maailman Valkeus. Minä tuon elämääsi yltäkylläisyyden. Saatana on tullut vain varastamaan tappamaan ja tuhoamaan. Kuljetan sinua käteni alla. Siellä saat siunauksen joka ei murru. Vien sinut avoimen taivaan alle. Saat vaeltaa käteni varjossa. Huolet eivät sinua paina, sillä minä annan sinulle valon ja pimeys väistyy. Lunastajasi elää, hän on Kuninkaitten Kuningas. Hän ei murru, saat kulkea ilman häpeän tahraa. Haluathan kulkea minun kanssani.

 

 

214. Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 12.10.2021.

 Katso rakkaani Golgatan ristille. Siellä toin sinulle voiton kaikista saatanan juonista. Vien sinut kohti määränpäätäsi, saat luottaa minuun. Sanoinhan jo sanassa niin että usko on luja luottamus. Katsele minun kirkkauttani, sen jonka sain Golgatalla ja kun ylösnousin. Mikään eikä kukaan voi sinua riistää minun kädestäni. Olet voimallisen käteni suojassa. Saatana on tullut vain tuhoamaan minä olen sinun yltäkylläisyytesi. Paljon olet saanut ja paljon tulet antamaan. Lahjani on sinussa, se on armolahja, Jeesuksessa Kristuksessa. Tarvitset kestävyyttä tehdäksesi minun tahtoni. Täytän sinut henkeni voimalla. Haluathan kulkea minun käteni johdossa. Saat kokea rakkauteni voiman. Tulen luoksesi ja täytän sinut voimallani. Jaksathan vielä kanssani, et ole yksin. Et milloinkaan.

 

215.  Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, 27.10.2021.

 Kuulethan minun ääneni. Minä olen avannut korvani sinun huudollesi. Muista, on tilanteita joissa vain Juudan jalopeura voi auttaa. En ole sinua hylännyt, enkä jättänyt, vaan riennän sinun luoksesi auttaakseni sinua. Huudon kuulen minä, sillä olen Kaikkivaltias. Saatana on syösty alas, muista, vihollinen riehuu, mutta se on sidottu vihollinen. Jeesus on hänen nimensä, jonka huulillesi saat asettaa. Korvani kuulee ja minulla on avain aivan kaikkeen. Luota ja jätä elämäsi minun huomaani. Kannan sinua kaikki elämäsi päivät, rohkaistu, sillä Jeesus on kanssasi. Minä rohkaisen sinua, vihollinen yrittää varastaa sinulta uuden elämän, mutta se on tehty tehottomaksi. Minä Juudan jalopeura olen voittamaton myös sinun elämässäsi Kiitä ja ylistä Herraa.

 

216.  Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 3.11.2021.
 

 Olet puhdas koska minä olen sinut puhdistanut. Luntakin valkeampi olet sinä, rakkaani. Tiedä, että minä olen sinun Herrasi, Jeesus Kristus. Kun et tiedä tietä, minä avaan sen sinulle. Et voi eksyä minun kanssani koska minä olen tie totuus ja elämä. Kuljen sinun edelläsi vaikka et näkisi eteenpäin. Valkenee sinun tiesi, poistan pimeyden sinun edestäsi ja saat uutta rohkeutta. Taivaan tie on sinun tiesi, minä olen sinut lunastanut. Lepää minun kämmenelläni. Puhallan pois esteet sinun tieltäsi ja saat jälleen riemuita. Ilo saavuttaa sinut, sillä Kuningas on kanssasi, se Juudan jalopeura. Halaja vain yhtä, se olen Minä, Jeesus Kristus. Kun etsit minua, löydät minut. Kukaan ei turhaan huuda puoleeni, sillä taivas kuulee avuttomien huudot. Minä tarkkaan ja huomaan sinut lapseni. Kylvä elämää niin saat silloin myös niittää elämää. Varjele sydämesi kaikesta pahasta. Älä sitä katsele, niin saat iloa elämääsi. Varjelen sinun tiesi ja saat riemuita. Niittämisen aika on tullut. Sen aika on nyt.

 

 

217. Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, 10.11.2021.

Tahdotko voiman. Tunnusta minut silloin ihmisten edessä niin saat voimaa. Minä vahvistan heikkoa henkeäsi minun voimallani. . Muistathan että minä kuljen edelläsi ja taivutan sydämet sinun edessäsi. Häpeään joutuvat ne jotka ovat uskottomat. Et sinä, sillä olet pitänyt kiinni minun Herraudestani sinun elämässäsi. Olen sinun kanssasi joka paikassa, luota sanaani joka vakuuttaa sinulle että et ole koskaan yksin. Kuljethan kanssani tämän suoran tien. Tasoitan tien sinun eteesi, saat iloita ja riemuita. Sinun tiesi on minun edessäni, sillä kuljen sinun edelläsi ja johdatan sinua. Joudu pian minun ristin juurelle, sillä sieltä aukeaa tie sinulle. En jätä sinua sillä olet minun omani. Tuo pettymyksesi minulle niin saat runsaasti toivoa ja luottamusta. Avaan vesilähteet sinulle erämaassa ja janosi tyydyttyy. Ruokin sinua elämän mannalla ja se on minun sanani. Et jää nälkäiseksi.

 

 218. Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, 18.11.2021.

 Uudistan uskoasi koko ajan. Minun henkeni on uudeksitekevä voima. Tahdothan olla tämän virran äärellä avoimin sydämin. Vain avoimet ja nöyrät sydämet löytävät elämän veden virrat. Maailma on pimeydessä, sinä olet valkeudessa. Minä Jeesus, olen luvannut sinulle uuden voiman. Anomalla saat kokea minun voimani. Halua vain yhtä elämässäsi, se on Golgatan puhdistava ja voimaa antava lähde. Kallio on jalkojesi alla jos olet kuollut itsellesi ja sinussa elää Jeesus. Rakkaani, et elä enää sinä, vaan minä Kristus sinussa. Minä vien sinut läpi myrskyn koska olen voittaja. Älä pelkää vihollisen vastusta. Tottakai se vastustaa sinua koska olet Kristuksessa. Saatana vihaa sinua mutta minussa olet murskannut saatanan pään. Käärmeen pää on murskattu, luota minuun. Saat kokea voiman.

 

 

219. Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 1.12.2021.

 Vie viesti taivainen tähän maailmaan. Minun lapseni nääntyvät. Minä tahdon antaa heille elävää vettä. Te nousette vielä haudoista, te, sillä minä teen kuolleetkin eläväksi. Sillä minä tulen pian ja otan omani iankaikkiseen kirkkauteen, lapseni, sinä olet minun, taivas on sinua varten. Kuljetan sinua kädestä pitäen, älä katsele ympärillesi kaikkia vihollisen joukkoja. Silloin rupeat vajoamaan, siksi kiinnitä katseesi Ylkääsi Jeesukseen. Kun sinä otat minun sanani todesta, nouset silloin jalkeillesi ja minä vahvistan sinun askeleesi. Sinä saat kokea minun voimaani, sillä elän ja asun sinussa. Minä vien sinut kukkuloille, saat kohottaa kätesi iankaikkiseen kiitokseen. Asun kiitollisessa sydämessä, siksi olet pian perillä. Maailman loppukausi on alkanut, mutta sinä saat nostaa pääsi, sillä sinun vapautuksesi päivä on lähellä.

 

 

220. Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 31.1.2022.

 Voi kuinka paljon sinua rakastan. Kuolin tähtesi ja jatkan elämääni sinussa. Sinä saat uudistua ja virvoittua minun sanani äärellä. Kuljen sinun kanssasi tämän elämän tien. En jätä enkä hylkää sinua. Miksi et jo jätä asioita pois elämästäsi jotka tiedät sotivan minun tahtoani vastaan. En voi jättää sinua kahdelle tielle. Sinun on jätettävä minun haltuuni asiat joihin sinulla ei ole ratkaisua. Minä olen sinun ratkaisusi asioihin joihin minulla on valta. Saat rohkaistua ja olla valveilla minun sanani äärellä. Tulethan luokseni avoimin sydämin olen nähnyt kyyneleesi näen miten sydämesi vuotaa verta mutta minä parannan ja sidon sinun haavasi. Saat iloita ja hyppiä riemusta kun minä tulen ja kosketan sinun elämääsi. Miksi et jo jätä asioita minun haltuuni. Vien sinut perille kun otat minun ykköseksi elämässäsi. Haluan sinun parastasi ja joskus se tapahtuu kivun kautta. Minä olen sinun Vapahtajasi ja kosketan sinua taivaan kirkkaudella. Olethan luonani hengessä ja totuudessa. Rakastan sinua.

 

221.  Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 9.2.2022.

 Olet minun silmäteräni. Muista että olen kaiken vallan pää. Minulle on kaikki vallat ja voimat alistettu. Ei mikään eikä kukaan voi sinua riistää minun kädestäni. Kaiken voit minussa joka vahvistan sinua. Välillä tuntuu sinusta että olet eksymässä tule silloin minun eteeni ja pyydä Pyhän Hengen kosketusta. Tahdon sinua auttaa. Voit turvallisesti luottaa minuun. En sinua hylkää. Olen Karitsa joka kulkee edelläsi, voithan turvata minuun. Saat kokea Jumalan läsnäoloa ole luja ja rohkea

 

 

 

222. Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 15.2.2022.

 Sinä saat luottaa minuun.Valheen valta ei kestä edessäsi sillä minä olen kaikkivaltias. Minut olet ottanut suojaksesi saat siitä iloita ja riemuita. Vien sinut minun töihini, siis nosta katseesi ylös kohti kirkkauden kuningasta. Haluan sinut kokonaan omakseni. Valhe joutuu väistymään elämästäsi sillä minä tulen ja poistan pimeyden joka on saartanut elämääsi. Tahdothan kulkea minun teitäni. Älä pelkää sillä minussa kun olet sinun ei tarvitse vavista. Tahdon sinun viedä eteenpäin valkeus on oleva sinun pukusi. Minä johdatan ja ohjaan sinua. Et ole koskaan yksin. Minä haluan sinun tuovan eteeni kaikki vaikeutesi. MInä totisesti sinut vapautan. Olethan iloinen ja toiveikas sillä minussa saat nämä asiat elämääsi. Valkeus ja kirkkaus on oleva sinun pukusi. Rakkaani en jätä sinua, ole varma siinä, sillä olen kukistanut kaikki pimeyden vallat. Iloitse rakkaani.

 

223. Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, 18.4.2022.

 Minä olen ylösnousemus ja elämä. Saat tätä elämää kun kaikessa turvaudut minuun. Olen sinut sovittanut ja lunastanut. Taivaan osuus kuuluu sinulle. Saat rohkeasti kulkea taivaan tietä. Kuljethan minun kanssani. Vien sinut enkelten luo kun tulemuksessani sinut tempaan luokseni. Se aika on pian. maailma pimenee mutta omani saavat kirkkauden joka ei heistä poistu. Vielä on armon päivä tule siis luokseni ja anna sovittaa itsesi tässä Golgatan voitossa. Kuljin sinun tähtesi ristiin puulle ja sovitin sinut. Ethän hylkää kutsuani vien sinut taivaan iloon. Jeesus olen minä jonka nimessä kaikki pimeys väistyy. Saatana on tallattu maahan ja kaikki hänen tekonsa. Turvaa siis minuun. Ethän lähde enää maailman teille. Tahdon sinun tuntevan minun rakkauteni. Karitsa on arvollinen olethan omani tahdon sinua rakastaa. Tule minun syliini niin saat kokea taivaan maan päällä.

 

 

224. Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta, 16.5.2022.
 

Sinun sielusi janoaa Jumalaa. Näen sen ja kastelen sinua taivaan vedellä. Saat kastella sielusi minun kasteestani. Sinun tulee olla minun edessäni avoimin sydämin. tulen sinun luoksesi kasteessa taivaaan veden. Ymmärrä ja tunne minut sinun Jumalanasi. Olen jeesus Kristus joka täytän sinun tarpeesi . Kun minun tyköni olet tullut saat kokea taivaan sydämessäsi. Kukaan ei sinua riistä minun kädestäni. Olethan lähellä minun sydäntäni. Kun minun tyköni tulet en sinua heitä ulos. Saat olla taivaan kansalainen koko elämäsi ajan. Tartun sinun käteesi ja vien sinut taivaan kirkkauteen. Siellä on sinun paikkasi ja olen sanonut että menen valmistamaan sinulle sijaa. Tahdothan minun lähellesi. Kuljetan sinua taivaan tietä. Ethän hylkää minua sillä minulla on avaimet sinun sydämeesi. saat iloita ja riemuita niinkuin peura halajaa vesipuroille niin saat halajamisesi tyydyttää hänen hyvyydellään. Vien sinut vesipuroille siellä saat juoda elävää vettä. Se vesi tulee sinussa ikuisen elämän lähteeksi. Tulethan rakkaani.

 

 225. Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 4.7.2022.

 Sinä saat kokea minun rakkauteni. Sillä olen sinun Kuninkaasi Jeesus Kristus. Tukeuduthan vain minuun, vain niin saat voiman vallata ne alueet elämässäsi jotka vihollinen on riistänyt. Minä olen sinun kanssasi tässä ahdingon ja kuoleman varjoin laaksossa. Kun kuljet minun kanssani, saat kokea että minä sinua autan. Golgatalla mursin kaiken pimeyden voiman ja saat nauttia ylösnousemusvoimaa jo tässä ajassa. Iloitse, sillä nimesi on kirjoitettu teurastetun Karitsan kirjaan. Vihdoinkin saat tulla minun tyköni kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi. Halajan sinun sydäntäsi tulevaksi minun läsnäoloni kirkkauteen. Tahdothan tehdä minun tahtoni elämässäsi, vain niin saat voimaa tulevalle päivälle. Jos tiesi vie alas kuoleman laaksoon, sielläkin minä olen sinun kanssani. Muista, en koskaan jätä tai hylkää sinua. Voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa, kuljetan ja johdan sinut taivaan paratiisiin. Siellä saat iloita ja riemuita loppuelämäsi, sillä minä totisesti vien sinut perille, sinne missä minun valtaistuimeni on.

 

226. Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta, 5.7.2022.

 Olen tehnyt sinut kuvani kaltaiseksi. Siksi saat iloita, sillä minä muovaan sinut ja ohjaan sinut ikuisille teille. Minä tulen sinun luoksesi pyhyydessä ja vanhurskaudessa, sinun Herrasi jeesus Kristus tekee sen. Mahdottomista tulee mahdollisia vain minun kanssani. Sillä sinä tulet ja olet minun kämmenelläni, saat olla varma että sinut lunastetaan ja vahvistetaan yhdessä Kristuksen kanssa. Kannan sinua yli synkän virran, saat kulkea läpi vesien ja synkkien seutujen, sillä minä olen sinun kanssasi. Jaan sinulle perintöosan minun kanssani, sillä taivas on sinun määränpääsi. Luota ja turvaa minuun koko sydämestäsi, silloin olet löytävä minut uudella ja voimallisella tavalla. Ennen olit pimeys, nyt olet valkeus, uskothan sen minkä teon olen tehnyt elämässäsi. Olet Kristuksessa kirkastettu ja olla yhtä valkeuden ja pyhyyden Hengen kanssa. Taivas on sinulle varattu, siksi luota ja usko minuun. Uskosi vahvistuu ja minä luon uutta sinun elämässäsi. Sallithan minun työstää sinua, silloin olet kokonaan minun omani. Perille pääset, sillä minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.'

 

227.  Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, 29.10.2022.

  Lapseni, rakas lapseni. Tiedän tuskasi. Olen kuitenkin kanssasi. En koskaan voisi jättää tai hylätä sinua. Kuljen sinun edelläsi ja sinä saat tuntea, että kun sinä olet minun käteeni elämäsi antanut, minä pidän sinusta huolen. Vihreä niitty odottaa sinua ja sinä saat levätä ja täyttää sielusi minun sanallani. Koska olet minun omani, saat tuntea että vahvistan sinua. Lepää minun verihaavoissani. Tahdothan antaa minulle kaikkesi, silloin saat olla rauhassa ja levossa. Kukaan ei voi riistää eikä raastaa sinua. Minä tulen sinun elämääsi voimalla, silloin sinä totisesti sanot: Herrani elää Jeesus Kristus elää. Vapahdan sinut sielusi siteistä jotka ovat kompastuttaneet sinua tähän asti. Siksi saat levon ja rauhan. Minun tieni on sinun tiesi. Kuljet minun käteni varjossa, eikä sinun enää koskaan tarvi olla minusta erossa. Vahvistu rakas lapseni, ethän pelkää. Vihollinen yrittää vyöryttää päällesi kaiken sen, mitä se itse kokee, älä ota sitä vastaan, sillä minussa paholaisen on irrotettava otteensa sinusta ja sinun elämästäsi koska kuulut minulle.

 

228. Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, 8.11.2022.

 Katsahda tänne minun puoleeni. Minä näen sinun kasvosi ja tunnen sinut. Sinun on jätettävä taaksesi kaikki se mikä on ollut ja mennyt. Saatana tahtoo sinun unohtavan minun hyvät tekoni sinua kohtaan. Se on varastaja ja tappaja ja tuhoaja ollut alusta lähtien mutta minussa sinä saat voiman vastustaa tätä perkelettä. Minä olen sinut lunastanut ethän jätä omaan arvoonsa minun tekemääni työtä sinussa. Kulje koko tie minun huomassani niin saat kokea taivaan maan päällä. Hellin sinua rakkaudellani ja sinä voimistut koska minä sen teen. haluan sinun parastasi eikä kukaan riistä sinua minun kädestäni. valkeus on sinun pukusi pukeudu siis siihen. Pimeys on jo peittänyt maan mutta minussa sinä loistat valkeutta ja kirkkautta. Minussa saat mennä eteenpäin uskon tietä eikä kukaan ole estävä sinua. Häät alkavat kohta ja sinä saat olla minun morsiameni sillä rakastan sinua iankaikkisella rakkaudella. Siksi turvaa minuun koko sydämestäsi.

 

 


229. Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta, 13.11. 2022.

Siunauksen tie on sinun tiesi. Olet nyt ottanut uskonaskeleita siksi siunaan sinua taivaan siunauksella. Minä taivaan Jumala olen itse sinun kanssasi. Miksi vielä epäröisit koska uskon tie on sinun tiesi. Vielä saavat lapsettomuutesi lapset sanoa tee tilaa että voin asua. Koska olet ottanut minun sanastani vaarin saat tuntea että vereni on sinut puhdistava kaikesta synnistä. Haluan sinun myös tietävän sen että kallisarvoinen hunajapisara tulee sinun osaksesi se on minun sanani pisara. Se tulee tekemään ihmeitä sinun elämässäsi vaikka et sitä nyt usko. Varjelen sinut vaaroilta ja saat kulkea tiesi turvallisesti. Miksi sinä vielä laahustat ota reippaita askeleita tällä uskon tiellä. Kallio on allasi ja saat rohkeasti astua eteenpäin. Jumala on sinun kanssasi ja saat elää minun rakkaudestani sillä uudistan sinut kokonaan. Miksi pelkäisit. En minä koskaan jätä sinua vastausta vaille. Haluan sinut kokonaan turvaa minuun niin saat olla minun omani koko sydämestäsi.

 

 

230. Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta; 23.11.2022.

 Tiedäthän että minä rakastan sinua .Rakas, minun rakkaani, kuinka suuri on minun rakkauteni juuri sinua kohtaan. Vuodatan tiedoksesi uutta elämää, siksi älä pelkää. Sydämeni sykkii juuri sinulle ja saat kokea minun ylitsevuotavaa rakkauttani, juuri sinua varten. Minä olen sinun Herrasi ja sinun Jumalasi, enkä minä jätä sinua ilman minun puuttumistani sinun elämääsi. Vuodatan sinulle vastauksia juuri minulta, siksi ole rohkealla mielellä. Tahdothan kuulla vain minun ääneni. Saatana on mestari väärentäjä, mutta se on unohtanut että minun ääntäni se ei pysty väärentämään. Lampaani kuulevat minun ääneni, siksi sinulla ei ole aihetta pelkoon. Taivas odottaa sinun rukouksiasi ja minun luonani sinulle on jo vastaus valmiina. Ole rohkea minun nimessäni, sillä siinä on sinun varmuutesi tietää että juuri minä olen kanssasi. Tee juurta alaspäin niin saat kasvaa kuin Libanonin setri. Mitkään myrskyt eivät voi sinua kaataa, sillä minä olen sinun juuresi ja saat kaivautua syvälle minun maaperääni. Minun elämäni on sinun elämääsi, luota siksi minuun.

 

231.   Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta, 5.1.2023.

Tarvitset minua, minä tiedän sen, siksi sinun on otettava minun sanani sydämeesi. Minä olen sinun Jumalasi ja saat aina luottaa minuun. Tiedä että ei ole toista joka on sinut luonut. Sinä saat olla aina turvallisella mielellä sillä kuljen sinun edelläsi ja raivaan sinulle tien jota sinun tulee kulkea. Ethän epäile minun rakkauttani joka on annettu sinun etdestäsi, Jeesus Kristus on sen tehnyt. Vaella minun edessäni otollisin ja vilpittömin sydämin niin saat kokea taivaan maan päällä. Kristus on sinun tieis ja tulee aina olemaan kun luovutat elämäsi minulle ilman ehtoa. Jeesus Kristus, sinun edestäsi uhrattu, hän joka voitti kaikki pimeyden vallat ja voimat. Saatanan pää on murskattu ja se ei voi kuin pelotella. Rakastan sinua ja tahdon sinun kuulevan minun ääneni, luovu kaikesta joka sotii minun tahtoani vastaan. Jeesus, tuo ihmeellinen nimi joka loistaa aamutähden lailla. En voi ilman sinua näyttää tahtoani tälle luomakunnalle, siksi tarvitsen sinua että tahtoni voi tapahtua. Kun teet minun tahtoni taivaan kirkkaus ja kunnia tulee sinun osaksesi, siksi ole minun kämmenelläni saat olla siinä turvallisin mielin ja sydämin.

 

 
232.   Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, Jeesukselta Kristukselta. 17.2.2023.

 Minä en sinua unhota. Tämä on minun lupaukseni sinulle, usko se rakkaani niin pääset eroon että minä olisin sinut hyljännyt. Kuuntele kun minä sinulle puhun. Tahdon sinun sydämesi kokonaan, et ole yksin siksi saat luottaa minuun. Vereni vuosi tähtesi, se on iankaikkisen liiton veri. Minä sinut nostan suosta johon olet uppoamaisillasi, ethän pelkää. Vedet eivät sinua voi upottaa sillä minä sinua kannattelen ja vien sinut perille sinne minne sinun sydämesi kaipaa. Se on taivaan valtakunta, saat siellä nähdä rakkaimpasi, vereni sen tekee. Ei ole muuta nimeä, ainoa nimi joka kestää on Jeesus nimi. Siihen saat turvata, eikä se ole turhaa ja tyhjää, vaan saa sinut voimaantumaan minun henkeni läsnäolosta. Jaan sinulle perintöosan valtakuntani rikkauksista. Halajamalla halaja minun läsnäoloani, varmasti sen saat silloin kokea. Kaitsen sinua kuin lammasta minä olen se hyvä paimen. Et voi joutua harhaan sillä minä olen se paimen, hyvä paimen Jeesus. Kuljen sinun vierelläsi ja jaan sinulle perintöosan pyhitettyjen joukossa. Tulethan lapseni minua lähelle, vain niin saat voiton perkeleestä ja kaikista sen voimista. Lapseni, älä pelkää.

 

 

233. Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta; 26.3.2023.

Sinä et todellakaan ole yksin. Minä sanon sanassani että en minä kuitenkaan yksin ole, sillä Isä on minun kanssani. Tämä sama lupaus kuuluu myös sinulle. Taivaat ovat auki koska minun käteni suojassa saat olla. Siunaan sinua taivaallisella kasteella ja sinä tule olemaan kuin runsaasti kasteltu puutarha . Juuresi ovat syvällä minun kalliossani, se on elämän lähde myös sinulle. Katso kuinka minä olen sinun Vapahtajasi. Jeesus on sinun verilunastajasi etkä sinä ole vapisevin sydämin, vaan rohkein sydämin. Jeesus avaa sinulle tien kohti niitä ulappoja jossa sinun kaikki asiasi ratkeavat. Luota minuun, sillä se on ainoa tie jolla voit saada vastauksia. Älä väsy rukoilemaan, sillä hengität sen kautta taivaallista ilmapiiriä. Veri, se on liiton veri. Se puhdistaa sinut. Muista kuinka minä olen sinut vapauttanut synnin orjuudesta. Katkottut kahleet sinun osaksesi ovat tulleeet todeksi. Rakkaani, sitä sinä minulle olet. 

******************************

Amen!

 

234. Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta; 6.4.2023.

 Minä olen kuoleman valtojen voittaja. Minun nimeni on, Minä olen. Jeesus, kunnian kuningas istuu valtaistuimellaan. Minun tyköni tulevat kaikki ja polvistuvat minun eteeni, sillä ei kukaan ole minulta piilossa. Jeesus rakkauteni, teitä kohtaan pysyy voimassa. Rakastan teitä ihmislapset, anna elämäsi minulle ilman ehtoja. Vain niin voit päästä selville minun tahdostani, sillä kaikki kuuluu minulle. Anna minun voimani pukea sinut Karitsan veren vaatteella. Sinä saat kulkea ja totella minua, sillä vuodatan henkeni sinun hyväksesi, ethän enää pakene minua, sillä taivas odottaa sinua, et ole yksin. Hallitsen sinun elämääsi, siksi anna se minulle. Valkeuteni ja kirkkauteni tulee sinun osaksesi, älä pelkää. Saat kulkea minun jäljissäni ja kokoea taivaan läsnäolon. Ethän enää sulje sydäntäsi minulta, vaan vuodata sydämeni minun eteeni. Karitsan askeleet kuuluvat jo. Pasuuna jo soi, taivaan pasuuna ja saatte nähdä minut sellaisena kuin Minä olen.

 

***********

Amen!

Siunattua Pääsiäisen aikaa.

 

235.  Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta; 21.4.2023.

 Katso minun kirkkauttani niin saat tulla saman kuvan kaltaiseksi. Jeesus, sinun mestari, joka on uhrattu sinun syntiesi tähden vakuuttaa sinulle rauhaasi. Kun kaikki murtuu ympärilläsi, minun läsnäoloni tuo sinulle vastauksen. Taivas laskeutuu sieluusi ja saat olla minua lähellä . Sitä ainoaa joka voi sinun sieluasi koskettaa. Lähemmä pääset minua kun annat minun hoitaa kaikki asiasi. Valheen enkeli ei kestä sinun edessäsi sillä minä olen murskannut pimeyden vallan. Taivas, sinun taivaasi, kaipaat sinne ja sinne tulla vain minun armostani ethän epäröi vaan luota lujasti minun sanaani. Kallein aarre jonka voit löytää on Kristus sinun sydämessäsi. Joka janoaa hän tulla saa, sinäkin saat tulla minun valtaistuimeni lähelle ja kokea että taivaan Kuningas Jeesus Kristus sinua koskettaa. Tulethan rakkaani minun turviini, siellä saat kokea kuinka myrsky laantuu ja hiljainen tuulenvire laskeutuu sieluusi.

 

 

236. Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta; 14.5.2023.

  Taivaan tiliin on nimesi kirjattu. Minun läsnäoloni on vahvistava sinua. Sinun tiesi tulee olemaan siunattu tie. Siunauksen lähde on sinun Isässäsi. Ja kun kuljet minun jäljissäni et voi kadota minnekään.Tahdothan olla minua lähellä, sillä vain niin löydät minut elämäsi kaikkiin haasteisiin. Veljesi ja ystäväsi Jeesus Kristus on kanssasi. Lähde joka pulppuaa ikuista vettä, se on raikas lähde, minun sanani lähde. Jeesus, tuo ikuinen Kuningas, on sinun kanssasi jokaisena elämäsi päivänä, eikä sinun tarvitse murehtia mistään. Ole minun kanssani niin saat kokea että tarpeesi täytetään. Kulje minun perässäni niin et voi eksyä. Ota askel kerrallaan niin saat tuntea Kaikkivaltiaan voimaa. Lähde pois pahojen poluilta niin saat ikuisen elämän. Älä jaa sydäntäsi kenenkään muun kanssa kuin Herrasi Jeesuksen kanssa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen Isä.


237. SANOMA RAKKAALLENI 21.7.2023.

 Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, Jeesukselta Kristukselta.

Sinä saat tulla minun luokseni ja ottaa vastaan kaiken sen mitä olen sinulle varannut. Ethän enää pakene minua sillä rakastan sinua ja tahdon parastasi. Taivas odottaa sinua sillä sinä olet ottanut Kristuksen vastaan ja nauttia minun suosiotani sillä taivas ei hylkää yhtäkään rukoustasi. Kaiken sinä voit minussa se on minun sanani lupaus. Ei kukaan sinua voi riistää minun kädestäni sillä Jeesus itse on kanssasi. Kuljethan käsi kädessä minun kanssani sillä olen se hyvä Paimen. Jeesus tuo Ikuinen Kuningas seisoo vierelläsi ja saat nauttia minun suosiotani. Lepää minun käsivarsillani silloin voit kokea että sinua kannatellaan. Katso mitä minä olen sinulle varannut. Se kaikki lukee sinulle Pyhässä raamatussa. Älä väheksy Sanaa jonka itse olen sinulle kirjoittanut se on se sana joka tekee sinut eläväksi. Sinä saat julistaa minun voittoani tässä pimeässä maailmassa. Seiso lujana minun kanssani. Luoja sinun Luojasi on kanssasi et ole yksin. Käsivarteni sinua suojelee ja varjelee iloitse siksi yhdessä minun kanssani.

.......   ......  .......

Amen

 

 

238. Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta, 4.8.2023.

Kaitsen sinua. Minä tulin että sinä saisit kokea yltäkylläisen elämän. Sen saat kun pidät minua kiinni ja riiput minussa kiinni. Lujat ovat sinun porttiesi salvat sillä minä ne olen tehnyt sellaiseksi ettei mikään vihollisen valta niitä voi murtaa. Lähetän sinut minun töihini sillä sitähän olet rukoillut. Miksi et luottaisi minuun. Kävelen rinnallasi sinun ei tarvitse väsyä tällä matkalla sillä Kuningas Jeesus vahvistaa sinua. Erämaitten halki sinut johdatan jaksat sillä saat juoda purosta tien varrelta. Jeesus se on minun nimeni ei ole muuta nimeä annettu jossa vapaudut ja saat kokea että sinua johdatetaan.Terveeksi saat tulla sillä minä olen Herra sinun parantajasi niin lukee minun sanassani ja saat luottaa siihen. En minä sinua ole vielä yksin jättänyt enkä tule jättämään. Vereni tuo kallis veri puhdistaa sinut ja saat nauttia sielun tyytyväisyyttä. Olet minun silmäteräni ja minä itse olen pyyhkivä kaikki kyyneleet sinun silmistäsi. Iloitse siksi Herrassasi Jeesuksessa. Siinä on sinun riemusi ja ilosi. Kulje kohti ikuista päämäärää siksi saat iloita.

.....  .....

Amen.

 

 239. Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta; 18.8.2023.

 Siunaan sinua sillä sen olen luvannut. Enennän sinut sillä olen enentävä Jumala. Kaiken sinä saat turvallisesti jättää minun haltuuni koska Vapahtaja itse seisoo vierelläsi. Enkeli ympäröi sinua joka puolelta hän levittää siipensä sinun ympärillesi ja varjelee sinua. Taivaan sotajoukot ovat puolellasi koska taivaan Jumala Jeesus kristus on voittanut nuo ilkeät paholaiset. Saatana ei tule muuta kuin tappamaan varastamaan ja tuhomaan mutta minä teen sen teot heikoiksi kuin mato. Vereni vuotaa yhä tähtesi se puhdistaa sinut . Saat täyttyä rakkaudella veljiäsi ja sisariasi kohtaan että voisin antaa sinulle minun lahjojani toisten hyväksi. Vain rakkaus muuttaa ihmisen. Siksi täytyy täyttyä minun rakkaudellani vain niin voit kohdata ihmisen. Kerran olen sanonut ja sanon yhä uudelleen älä pelkää. Tunnen sinun sydämesi ja tahtoisin vakuuttaa sinut varmuudella Jumalan rakkaudesta sinua kohtaan. Pelastettujen joukko kohta huutaa ylistystä Jumalalle ja Karitsalle sillä minä totisesti tulen pian. Ole valmis.

Amen. 

 

240.   Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, 22.9.2023.

 Niin moni on luovuttanut ja seurannut riivaajien oppeja. Älä minua hylkää niin minä pidän sinusta kiinni ettei sinun tarvitse luovuttaa sieluasi saatanalle. Ikuinen elämä on totta valitset täällä maan päällä missä vietät iäisyytesi. Maailma pimenee ja yhä useampi luopuu minusta koska saatana saa aikaan suuren luopumuksen. Se joka minua seuraa se ei pimeässä vaella. Maailma tulee painostamaan sinua ettet julistaisi totuutta kaikkea tätä huoruutta vastaan mutta pidä sinä kiinni minun sanastani sillä annan sinulle siihen voiman. He ovat luovuttaneet koska ovat antautuneet haureudelle. Varo sitä kuin ruttoa sillä se saastuttaa koko sinun sydämesi ja mielesi. Puhdistu Karitsan veressä tule puhtaaksi kuin valkoinen villa vain minun vereni saa sen aikaan. Jumalattomien sydämet ovat kuin pimeä yö mutta ei sinun sydämesi rakkaani. Pimeys peittää maan niin sen se on tehnyt. Kirkastan kirkkauteni huoneen ja se huone olette te minun rakkaani. Teen teistä jättiläisen joka murskaa perkeleen pään ja kaikki hänen joukkonsa. Yksi ajaa pakoon tuhat niin sanon sanassani ja se on totta. Minun sanani ei tyhjänä palaja. Taivaan kansalaisen saat minulta perinnön ja se on ikuinen elämä Jumalan Pojan valtakunnassa siksi kilvoittele ja voita voiton kruunu sen asetan päähäsi. 

Amen!

 

241.   SANOMA RAKKAALLENI; 2.10.2023.

 


Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta, 2.10.2023.

 Tiedän ettei tiesi ole ollut helppo mutta muista että minä olen aina ollut tukenasi ja tulen olemaan. Vihollinen tuo käärme kiertää sinua ja yrittää ympyröidä sinut kauhullaan mutta sen yritys jää vain yritykseksi sillä sinä olet turvannut kaikkivaltiaaseen Jumalaan. Jeesus Kristus Hän on sinun voimasi ja tukesi kaikilla teille. Älä lähde mutkaisille poluille ja synnin teille varoitan sinua että saisit kaikessa kokea minun läsnäoloani. Synti tuo kavala asia vie sinut pois luotani mutta jos lankeat aina saat palata luokseni ja vereni pesee sinut puhtaaksi. Katsahda minun puoleeni niin saat kokea kuinka minä sinua eteenpäin vien. Huuto joka kaikui Golgatan ristiltä Se on täytetty. Se oli Karitsan huuto ja silloin vavahtivat vihollisen voimat ja henget pelosta sillä niille se oli kadotustuomio. Lähde kanssani kulkemaan suoraa tietä katso minuun älä vilkuile vasemmalle ja oikealle kaikki niitä vihollisen voimia jotka tahtovat sinut tuhota.

 ******      ******  ******

 Amen.

 

 242. Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta; 12.10.2023.

Katseeni on sinussa. Minä valvon askeleitasi eikä sinulla tule olemaan mitään hätää. Valtias joka hallitsee koko maailmaa on sinun kanssasi ja hänen nimensä on Herra Sebaot Sotajoukkojen Jumala. Olen vielä se sama Jumala joka olin Elisan aikana kun suuri sotajoukko ympäröi hänet. Sinulla rakkaani on turvanasi tuo suuri Jumala joka ei ole hävinnyt vielä yhtäkään taistelu siksi turvaa minuun. Meidät on luotu hänen kuvakseen kuvasta siksi hänen suurta armoaan ja totuuttaan. Ethän ole arka ja pelkuri sillä vereni saa sinut voimalliseksi Jumalassasi. Et voi kaatua sillä käteni kannattelee sinua joka hetki. Israelin Jumala on kanssasi. Ei yksikään ase sinua vastaan menesty vaan vihollinen joutuu perääntymään kauhuissaan koska se pelkää vertani jonka vuodatin sinun edestäsi. Katseesi saa olla ylöspäin vapautuksen hetki on lähellä uskothan siihen. Lepää ja ole minussa huoleton sillä pidän sinusta huolen.

Amen. 🙏   💖🤴💖 



243.   Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, Jeesukselta Kristukselta, 28.10.2023.

Minä olen se joka puhdistan sydämen kammiotkin. Vereni se veri joka saa sinut minun omakseni. Vain siinä on perustus sinun pelastumiseksesi. Ethän enää vaella oman sydämesi tietä vaan antaudu minulle ja anna minun vaikuttaa tahtominen ja tekeminen sinun elämässäsi. Elämän tie jonka olen eteesi avannut on sinun valittavanasi. Tahdothan kulkea minun jäljissäni. Älä katsele oikealle ja vasemmalle niitä ärjyviä leijonia jotka haluavat saada huomiosi. Vain minuun katsomalla saat rohkeuden mennä eteenpäin. Vihollinen haluaa sinun katselevan itseään mutta vain minuun katseesi kiinnittämällä voit kulkea voittosaatossa. Rakkaani älä mukaudu tämän maailman ajan mukaan sillä se tahraa sydämesi. Anna käteni aina suojata sinua joka puolelta. Älä ole tottelematon vaan tottelevainen vain niin voit kuulla ääneni. Rakastan sinua olet minulle rakas.

Amen  🙏💖✝️





 244.  Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, Jeesukselta Kristukselta 8.11.2023.


Perkele elää valheessa ja sitä se yrittää sinulle syöttää. Sinä et ole valheen lapsi, vaan totuuden lapsi. Kulje vain suoraan sillä jumalattomat ovat mutkaisilla poluilla. Kaikkivaltias, tiesitkö että minä hallitsen koko maan piiriä eikä perkele tuo sinun sielusi vihollinen voi tehdä yhtään mitään mille minä en ole antanut lupaa. Nouse ole kirkas, tämä ei ole pyyntö vaan käsky. Siksi tottele minun käskyjäni, älä niitä laiminlyö niin saat siunatun ja kirkkaan polun. Haluatko muuttua minun kaltaisekseni, jos sen tahdot tehdä silloin otat askeleitasi minun neuvoni mukaan.Tule Kristuksen kaltaisuuteen sen minä totisesti teen kun tottelet minua. Se ei ole mahdotonta vaikka syntiset niin väittävät puolustaakseen laittomuutta omassa elämässään. Siunattu, olet siunattu. Minä olen Kristus ja te olette minun veljiäni. Kohtele ja rakasta myöskin teoilla kuten minä tein kun taivaasta tulin tekemään Isäni tahdon ja osoitin sen käytännössä. Jaa se mitä olet minulta saanut tee se lähimmäiselle minkä tahtoisit itsellesi tehtävän.

Amen.


245.  Uskovan veljen saama Sanoma Herralta; 29.11.2023.

Enkä minä ole sama eilen ja tänään, sinunkin elämässäsi. Siksi saat aina turvata minuun silloinkin kun saatana tuo sinun ensimmäinen vihollinen tahtoo sinut tappaa ja tuhota. Muista että sen voima on rajallinen. Mitään sinulle rakkaani ei tapahdu ilman minun sallimustasi. Sinä et ole vain kaikkien voimien heiteltävänä aivan kuin perkele saisi tehdä mitä se haluaa. Sen voima on rajallinen kun sen teot ovat tulleet ilmeiseksi näytän minä voimani ja saat jälleen tuntea kuinka rakas Vapahtajasi seisoo voimakkaana vierelläsi. Messiaan tulemus on lähellä ole valmis ethän tahdo jäädä tänne sillä silloin et ole luonani ja saa kokea taivaan iloa. Maailma katoaa ja sen himo mutta joka tekee Jumalan tahdon se elää ikuisesti. Valmistu morsiameni sillä ei syntiä ole pääsevä taivaan valtakuntaan tahdon että olet tahraton tämän kurjan ja nurjan ja syntisen sukukunnan keskellä. Elä totuudessa ja puhtaudessa minä pesen puhtaaksi jopa himokkaat sydämet ja teen ne kuvani kaltaiseksi. Siksi iloitse! Et ole yksin.


Amen  🙏✝️



246.  Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta; 30.11.2023.

 Oi rakkaani! Sinä tarvitset minua mutta et tiedä kuinka minä tarvitsen sinua.Ilman sinua valtakuntani ei mene eteenpäin eivätkä sielut pelastu. Ilman ihmistä ja seurakuntaani kaikkia teitä sanoma ei mene eteenpäin,sanoma pelastuksesta,vapautuksesta synnin vallasta ja taivaan ilosta.Siksi sinulla on ilosanoma kerrottavana.Sen todistat suullasi ja se saa Pyhän Hengen voiman kun itse elät todeksi minun valtakuntani. Elävät kivet nuo taivaan perustukset tulevat sydämesi vahvuudeksi kun otat minun sanani sydämeesi puhdistettuun sydämeen.Saat kokea sen ilon joka löytyy elävästä vedestä minun sanani vedestä.Se virvoittaa se luo uutta ja koko elämässäsi syttyy tuli joka polttaa pois kaiken kuonan.Valitse tänään Jeesus se on ainoa tie joka tekee sinut onnelliseksi ja tyydyttää sinun sielusi ja mielesi.Elä minun läsnäolostani.

Amen  💖🙏✝️


Veljen saamia Sanomia Herralta 

Eksyneen tie on raskas kun Israelin Egyptissä.

 247.  6.2.2024.

 Rakas lapseni,luuletko ettet voi palata luokse.Se on saatanan valhe.Olen aina sinut valmis ottamaan luokseni kun kadut koko mielestäsi,sielustasi ja sydämestäsi.Vereni se pesee sinut puhtaaksi sillä se on liiton veri.Opetin sinua rukoilemaan anna meille meidän syntimme anteeksi ja tiedätkö totisesti sen teen.Kaikella on aikansa mitä kiiruummin palaat luokseni sitä nopeammin saat avun.En pakota sinua luokseni mutta rakastavalle sydämelläni kutsun ja vedän sinua parannukseen.Jeesus,Jeesus sinun auttajasi ja lohduttajasi on ihan sinua lähellä!

248.   7.2.2024.

Kun antaudut minulle saat uutta tilaa elämässäsi ja minun tahtoni saa tapahtua sinussa. Katsella saat kedon kukkia kuinka ne kauniisti kukoistavat. Tiedätkö elämäsi tulee myös kukoistamaan ja saat kasvaa kuin Libanonin setri. Juuresi kasvavat alaspain syvälle maaperään ja saat ylväänä kasvaa muiden puiden katveessa. Elämä Kristuksessa tuottaa juuri tätä ja häpeä synnin häpeä pakenee kasvoistasi ja elämästäsi. Vielä sinä saat kukoistaa Kristuksessa ja tuottaa hedelmää Jumalan valtakunnalle. Teidätkö että Jumalan valtakunnassa ei ole hedelmätöntä eikä siellä tunnteta ehkäisyä. Kun liityt Kristukseen se tuottaa aina lapsia Jumalan valtakuntaa. Synti on elämässäsi se joka aiheuttaa hedelmättömyyttä mutta kun olet Kristuksessa hänen verensä pesee sinua alinomaan puhtaaksi. Siksi pysyttele lähellä Häntä joka ainoastaan sinulle voi elämän ja puhtauden ja pyhyyden antaa. Olemme pyhien kanasalaisia, pyhien perhettä, sisaria ja veljiä Kristuksessa. Veljellisestä rakkaudesta ei ole teille tarvetta puhua. Rohkene siis olla osa sitä Jumalalan valtakunnan osallisuutta joka kertakaikkiaan on pyhille annettu!

249.   14.2. 2024.

Kerran olet sen kuullut! Se pitää yhä paikkansa olet minun rakas lapseni kuinka voisin hyljätä sinut. Olen kätteni hipiään piirtänyt sinut. Totta on se että sinun vihollisesi saatana ja pahan vallassa olevat ihmiset haluavat sinut tuhota mutta muista se että sinun puolellasi on paljon suurempi. Hän on Iainkakkinen Jumala taivaan ja maan Herra, Jeesus Kristus. Kuuntele mitä taivas sanoo, se sanoo jokainen ase joka valmistetaan sinun varallesi on tehoton. Siksi heitä rakas lapseni pois kaikki pelko ja murehtiminen. Hän joka oli Elisan ja hänen palvelijansa kanssa silloin aikoinaan Israelissa on sama vielä tänäänkin. Hän on muuttumaton jos niin sanon sanassani, saat uskoa siihen. Kun epäusko valtaa sinut kerro minulle se, sanon sanassani että turvatkaa Häneen joka aika te kansa. Varmasti saat kokea että minun sanani ei petä sinua koskaan. Saatana tuo pelon herra tahtoo kylvää pelkoa sinun sydämeesi ja mieleesi mutta kun tulet läheisyyteeni kaikki tämä poistuu. En hylkää enkä jätä sinua yksin kun olet hukkumassa kun vain käännyt minun puoleeni. Tasoitan sinun tiesi ja kivet vieritän pois sinun tieltäsi että saat kulkea tasaista polkua etkä kompastu polullasi. Luota siksi minuun!

250.   15.2.2024.

Rakas lapseni syntisi ulottuvat taivaaseen asti mutta muista nekin minä puhdistan verelläni. Olet tullut luokseni katuvin mielin ja sydämin siksi minä tahdon sanoa puhdistu kaikista saastaisuuksistasi. Minä olen tuonut sinulle elämän ja siksi sinulla on toivo huomisesta joka on parempi minkä maailma ikinä voi antaa. Maailma katoaa ja sen himo mutta minussa löydät ikuisen tyytyväisyyden. Ei mikään ruoki sinun sieluasi ja mieltäsi kuin Kaikkivaltiaan Jumalan kosketus. Pyhä Henki on ylläsi eikä sinun enää koskaan tarvitse hakea lohdutusta tämän maailman haljenneilta kaivolta jotka eivät lopulta tuo sinulle tyydytystä. Ota opiksesi siitä mitä olet kokenut. Varo syntiä elämässäsi kuin ruttoa. Jos sille antaudut se voi saada sinut niin valtaansa että paluuta ei ole. Minulla on valta myös paaduttaa, siksi ole aralla mielellä minun edessäsi ja tarkkaile askeleitasi. Rakasta lähimmästäsi niinkuin itseäsi vain niin voit koskettaa tätä kärsivää maailmaa. Maailma on täynnä lohdutusta etsiviä ihmisiä siksi asetu minun palvelukseeni. Saat minulta kaiken sen mitä tarvitset tähän työhön. Vainiot ovat valjenneet leikattaviksi. Ole siksi valmis kun lähtökäsky minun työhöni tulee!

💜🙏✝️💜




251. Veljen saama Sanoma Herralta, 19.2.2024.

Sinä kelpaat minulle ristini työn tähden. Älä enää kätke sydäntäsi minulta. Vain vuodattamalla sen mitä tunnet ja koet saat avun. Kuinka voisin muuten tarjota apuani sinulle jos et itse sitä minulta pyydä. Kahleet jotka saatana on sinuun laittanut katkeavat kuin ohuet langat. Vihollisella ei ole sinuun mitään valtaa kun tulet minun tyköni ja pyydät vereni puhdistusta. Olen sinun Jumalasi niin eilen, tänään ja ikuisesti. Kuoleman ote kirpoaa koska vapahtajasi elää sinussa. Laita pois kaikki mikä ei ole minun tahtoni mukaista. Kaikkeen löydät vastauksen minun Pyhästä Sanastani. Ota opiksesi sen minkä olen sallinut sinulle. Kaiken minkä olet kokenut elämän tiellä tulee kasvualustaksi minun tahdolleni. Älä pidä halpana pienten alkujen päivää. Kuljet eteenpäin et taaksepäin koska Sanani muovaa sinulle tien, se on elämän tie ja kuolemalla ei ole enää valtaa sinuun vaikka kuolisit. Ihana lupaus ikuisesta elämästä on sinun ja siihen saat luottaa. Ikuiset ovet tulevat aukeamaan sinulle rakas lapseni!

Amen 🙏😇


252. Veljen saama Sanoma Herralta, 21.2.2024.

Tervetuloa rakkaani elämään. Siihen todelliseen elämään joka kerran johtaa sinut minun luokseni ikuiseen elämään. Helvetin kauhut eivät tule osaksesi sillä lunastunut sinut olen. Kaitsen sinua vihreillä niityillä ja virvoittavien vesien juurella saat virkistyä. Kun kielesi kuivuu janosta lähde joka virtaa elämän vettä on sinun saatavilla. Eikö tässä ole jo tarpeeksi sinun elämäsi varalle. Jeesus joka on Ikuinen Kuninkaasi tarttuu sinun oikeaan käteesi ja antaa sinulle voimaa jatkaa eteenpäin. Muista että vihollinen joka ainoa tarkoitus on tuhota sinut hyökkää sinun kimppuusi. Jos se ei sitä tee ihmettele sitä sillä jokainen todellinen taivaan kansalainen on hänen tähtäimessään. Mutta minussa sinulla on turva eikä vihollinen voi tehdä sinulle mitään kun kuljet minun kanssani. Tue veljiäsi ja sisariasi se on se rakkauden kaksoiskäsky joka on voimassa vielä tänäänkin.

Amen. 


 

 240. Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta; 8.9.2023.

Varmasti luottaen keneenkä? Minuun saat toivosi laittaa sillä minä olen sinun Kuninkaasi. Kaitsen sinua kuin lammasta. Olen se hyvä paimen. Olen elämäni uhrannut sinun vuoksesi ja sentähden tahdon sinua siunata. Taivaasee vie tiesi koska Karitsa verinen Karitsa on uhrattu tähtesi. Lepoon vien sinut sinne vihreille niityille jonne olet kaivannut jo pitkän aikaa. Ole sinnikäs kun etsit minun rauhaani jonka sinulle tuon. Lampaat kuulevat minun ääneni siksi et voi olla kuuro. Sydämesi on avattu juuri minulle eikä sinun tarvitse pelätä että vihollinen onnistuisi sinulle valehtelemaan sillä minä itse Jeesus paljastan sen. Kaikki voit minussa sinun ei tarvitse murehtia kuinka selviät. Selviät minun avullani kun laitat kaiken luottamuksesi minuun. Näet eteenpäin koska kuljet jäljessäni ja minä en mutkittele vaan kuljen suoraa tietä. Ole uskollinen minun seuraajani niin saat niittää laupeuden niiton.

Amen.

 

 



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti