lauantai 23. syyskuuta 2023

SANOMA RAKKAALLENI; 22.9.2023.

 


 Uskovan veljen saama Sanoma Herralta, 22.9.2023.

 Niin moni on luovuttanut ja seurannut riivaajien oppeja. Älä minua hylkää niin minä pidän sinusta kiinni ettei sinun tarvitse luovuttaa sieluasi saatanalle. Ikuinen elämä on totta valitset täällä maan päällä missä vietät iäisyytesi. Maailma pimenee ja yhä useampi luopuu minusta koska saatana saa aikaan suuren luopumuksen. Se joka minua seuraa se ei pimeässä vaella. Maailma tulee painostamaan sinua ettet julistaisi totuutta kaikkea tätä huoruutta vastaan mutta pidä sinä kiinni minun sanastani sillä annan sinulle siihen voiman. He ovat luovuttaneet koska ovat antautuneet haureudelle. Varo sitä kuin ruttoa sillä se saastuttaa koko sinun sydämesi ja mielesi. Puhdistu Karitsan veressä tule puhtaaksi kuin valkoinen villa vain minun vereni saa sen aikaan. Jumalattomien sydämet ovat kuin pimeä yö mutta ei sinun sydämesi rakkaani. Pimeys peittää maan niin sen se on tehnyt. Kirkastan kirkkauteni huoneen ja se huone olette te minun rakkaani. Teen teistä jättiläisen joka murskaa perkeleen pään ja kaikki hänen joukkonsa. Yksi ajaa pakoon tuhat niin sanon sanassani ja se on totta. Minun sanani ei tyhjänä palaja. Taivaan kansalaisen saat minulta perinnön ja se on ikuinen elämä Jumalan Pojan valtakunnassa siksi kilvoittele ja voita voiton kruunu sen asetan päähäsi.

 Amen!

 

 

keskiviikko 20. syyskuuta 2023

HÄMMENNYS VALTAA TAJUNTAMME

 


Jumalan Rauhaa ...

Sain juuri eräältä rakkaalta siskolta viestin. Hän on monasti saanut öisin Jumalalta virsiä kuin viestinä. Niin nytkin. Viime yönä hän sai virren joka on hänelle täysin vieras, hän ei ollut koskaan kuullut sitä,  mutta soi koko yön hänen sydämessä. Minulle tämä on myös vieras virsi, mutta sen sanat puhuttelee vahvasti tähän hetkeen. Halusin tämän jakaa sillä monelle tässä vieressä on vahva sanoma; Sanoma Jumalalta.

Hämmennys valtaa usein tajuntamme

Virsi 602:  https://youtu.be/AZcybrS9qEg?si=t7bU7ZiHnCXvcDEN

 

1.
Hämmennys valtaa usein tajuntamme,
niin nopeaa on muutos maailmamme,
kun luonnon aarteet, voimavarat sen
valtaansa ottanut on ihminen.

2.
Hän ihmetellen tutkii avaruutta,
hän kysyy elämämme salaisuutta.
Vaan itselleen hän etsii kunniaa,
ei muista kaiken luojaa, Jumalaa.

3.
Maa yhä kantaa synnin kirousta,
kuolemaa, valhetta ja turmelusta.
Sen tähden tieto, valta ihmisen
on usein lähde tuhon voimien.

4.
Hedelmät itsekkyyden karvaat jaamme,
kun tuho uhkaa koko maailmaamme.
Ja vaatimusten kierre suunnaton
maan, veden, ilman saastuttanut on.

5.
Kuulemme luomakunnan huokauksen,
kun odottaa se päivää vapahduksen.
Silloin se pääsee turmeluksestaan,
ja Luojamme luo uuden taivaan, maan.

6.
Kristuksen risti, rakkauden voitto,
on ihmiskunnan toivo, aamunkoitto.
On Luoja siinä yömme valaissut,
on uutta luovan työnsä alkanut.

7.
Armahda, Herra, kirkkoasi, meitä,
ettemme uuvu, toivoamme heitä.
Suo voimaa kaikki synti paljastaa
ja sovituksen sana kirkastaa.

Amen!

Hyvin tärkeä sanoma joka kuvaa hyvin tätä päivää. Meidän tulisi tehdä ojennus liike Jumalan totuuden suuntaan ja nähdä maailman valhe tässä maailmassa ja elämässämme. Voimme jokainen tutkia noita virren sanoja kohdallamme. Kiitos Jumalalle tästä Sanomasta. 🙏

 

 

tiistai 19. syyskuuta 2023

MENKÄÄ! MINÄ LÄHETÄN TEIDÄT!


 

Siunattua tätä hetkeä ...

Tänään näin aamulla rukoiltuani kuvan, joka oli kaupungilta. Siinä taustalla oli kadun vierustalla vanhoja korkeita kerrostaloja🏢🏤🏩🏫. Ne veivät koko tausta tilan ja niiden talojen edessä, siinä jalkakäytävällä näin 3 valkoisiin pukeutunutta. Keskimmäisen koin Jeesukseksi. Hänen kasvojaan en nähnyt sillä ne olivat kuvan yläreunan yläpuolella... kuin taulua olis katsellut. Vasemmalla puolella oli nuori tyttö, ehkä n. 10v.  ja vasemmalla puolella oli pieni poika ehkä n. 5- 6 vuotias. 

Sanoin Herralle että koin kuvan jotenkin tutuksi, mutta siinä minulle tutussa kuvassa ei ollut noita lapsia ... en tiedä, ehkä vain muistan väärin, mutta jotain tuttua siinä oli. Jokin kuva Jeesuksesta kaupungissa?

Mietin kuvan tarkoitusta ja ymmärsin sen piankin kehoitukseksi mennä noille kaduille. Ja tuo hetki on juuri nyt. Me Jeesukseen uskovat emme saa viivytellä enää yhtään. Nyt on oikeasti aika nousta ja lähteä. Sillä siellä on nuo lapsetkin ja apua tarvitsevat. 🙏👑🙏

Sodan jälkeen :   https://youtu.be/O429O8PhZSE?si=xK5sReDVnZtVB0kR

Tuo laulu saa aina sydämeeni kirpoamaan kyyneleet, niin ilon kuin surun kyyneleet. ❣❣❣❣❣ Tähän haluan nostaa Raamatun luvun, Luukas 10. ja etenkin jakeet 1- 12. Ne on tuohon näky kuvaani sopivat jakeet. 

Evankeliumi Luukkaan mukaan

Luku 10

Jeesus lähettää seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta

 

1. Sen jälkeen Herra valitsi seitsemänkymmentäkaksi muuta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän itse aikoi mennä.2. Hän sanoi heille: "Eloa on paljon mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä sadonkorjuuseensa.3. Menkää! Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle.4. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä kenkiä. Älkää tervehtikö ketään tiellä.5. Kun astutte sisään johonkin taloon, sanokaa ensiksi: 'Rauha tähän taloon!'6. Jos siellä on rauhan lapsi, niin teidän rauhanne jää lepäämään hänen ylleen. Ellei ole, se palaa teille.7. Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa, mitä heillä on tarjota, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta taloon.8. Kun tulette kaupunkiin, jossa teidät otetaan vastaan, syökää, mitä teille tarjotaan,9. parantakaa siellä olevat sairaat ja julistakaa: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.'10. Mutta kun tulette kaupunkiin, jossa teitä ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja sanokaa:11. 'Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me karistamme teille takaisin. Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!'12. Minä sanon teille: Sodomalla on sinä päivänä helpompaa kuin sillä kaupungilla." 

Jeesus nuhtelee Galilean kaupunkeja

13.(Matt. 11:20-24)"Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Jos ne voimateot, jotka ovat tapahtuneet teidän keskellänne, olisivat tapahtuneet Tyroksessa tai Siidonissa, ne olisivat jo kauan sitten kääntyneet säkissä ja tuhkassa istuen.14. Mutta Tyroksella ja Siidonilla on tuomiopäivänä helpompaa kuin teillä.15. Entä sinä, Kapernaum, korotetaanko sinut muka taivaaseen? Ei, alas tuonelaan sinun on astuttava!16. Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka hylkää minut, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt."

 

Opetuslapset palaavat

 

17. Ne seitsemänkymmentäkaksi palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaisia sinun nimesi tähden."18. Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana lankesi alas taivaasta kuin salama.19. Katsokaa, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään teitä vahingoita.20. Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaisia, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."

 

Jeesus ylistää Isää

 

21.(Matt. 11:25-27, 13:16,17)Sillä hetkellä Jeesus riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut nämä viisailta ja älykkäiltä mutta olet ilmoittanut ne lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.22. Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu kuin Isä tiedä, kuka Poika on. Eikä sitä, kuka Isä on, tiedä kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."23. Jeesus kääntyi erikseen opetuslastensa puoleen ja sanoi: "Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette!24. Minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat tahtoneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet."

 

Laupias samarialainen

 

25. Muuan lainoppinut, joka tahtoi panna Jeesuksen koetukselle, nousi ja kysyi: "Opettaja, mitä minun pitää tehdä, että perisin iankaikkisen elämän?"26. Jeesus sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinka sen luet?"27. Hän vastasi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, kaikella voimallasi ja kaikella ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."28. Jeesus sanoi: "Oikein vastasit. Tee se, niin saat elää."29. Mutta mies tahtoi osoittaa olevansa vanhurskas ja kysyi Jeesukselta: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"30. Jeesus vastasi hänelle: "Muuan mies kulki Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui rosvojen käsiin. He riisuivat hänet ja pieksivät haavoille. Sitten he lähtivät pois ja jättivät hänet virumaan puolikuolleena.31. Sattumalta kulki muuan pappi samaa tietä, mutta nähdessään miehen hän meni tien toista laitaa ohi.32. Samoin leeviläinen: kun hän tuli paikalle ja näki miehen, hänkin meni tien toista laitaa ohi.33. Mutta kun eräs sitä tietä matkustava samarialainen tuli paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli.34. Hän meni miehen luo, vuodatti öljyä ja viiniä haavoihin ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja hoiti häntä.35. Seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: 'Pidä hänestä huolta, ja jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä maksan ne sinulle palatessani.'36. Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli rosvojen käsiin joutuneen miehen lähimmäinen?"37. Lainoppinut vastasi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta." Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin!"

 

Martta ja Maria

 

38. Heidän vaeltaessaan eteenpäin Jeesus tuli erääseen kylään. Muuan nainen, nimeltään Martta, otti hänet luokseen.39. Martalla oli sisar, jonka nimi oli Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan.40. Martta taas ahersi palvellen vieraita monin tavoin. Hän meni Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan vieraita? Sano hänelle, että hän auttaisi minua."41. Mutta Herra vastasi: "Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet monista asioista,42. mutta vain yksi on tarpeen7. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois."
Amen! 🙏💖👑💖


tiistai 12. syyskuuta 2023

SANOMA RAKKAALLENI; 8.9.2023.


 

 Uskovan veljen saama Sanoma Jeesukselta; 8.9.2023.

Varmasti luottaen keneenkä? Minuun saat toivosi laittaa sillä minä olen sinun Kuninkaasi. Kaitsen sinua kuin lammasta. Olen se hyvä paimen. Olen elämäni uhrannut sinun vuoksesi ja sentähden tahdon sinua siunata. Taivaasee vie tiesi koska Karitsa verinen Karitsa on uhrattu tähtesi. Lepoon vien sinut sinne vihreille niityille jonne olet kaivannut jo pitkän aikaa. Ole sinnikäs kun etsit minun rauhaani jonka sinulle tuon. Lampaat kuulevat minun ääneni siksi et voi olla kuuro. Sydämesi on avattu juuri minulle eikä sinun tarvitse pelätä että vihollinen onnistuisi sinulle valehtelemaan sillä minä itse Jeesus paljastan sen. Kaikki voit minussa sinun ei tarvitse murehtia kuinka selviät. Selviät minun avullani kun laitat kaiken luottamuksesi minuun. Näet eteenpäin koska kuljet jäljessäni ja minä en mutkittele vaan kuljen suoraa tietä. Ole uskollinen minun seuraajani niin saat niittää laupeuden niiton.

......  ...... ......

Amen. 💖👑💖

sunnuntai 3. syyskuuta 2023

EVANKELIUMIA KAIKILLE LUODUILLE

 



Noustaan ylös ja lähdetään maailman kujille ....

 

Matt.5:43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'. 

5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,

5:45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.

5:46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?

5:47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?

5:48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."


Amen. 🙏

JOKAINEN ON LÄHIMMÄINEN  https://www.paivamies.fi/sana-sunnuntaiksi/jokainen-on-lahimmainen-6.42.2593.d3f14dccde

Tämä on asia joka minua näinä päivinä ja aikoina, on puhuttanut ja puhuttaa. 🙏

Eli meidän ON LÄHDETTÄVÄ KOHTAAMAAN TUO IHMINEN SIELTÄ KADULTA .. SIELTÄ AITOVIERILTÄ 💓🙏

 Olen päättänyt että jätän kotikokoukset niiltä osin ja se muuttuu evankeliointi kutsuksi, tuohon yllä olevaan nojaten. Toivon ja rukoilen että Jumala antaa ne tahot jotka toteuttaa tämän kanssani ja se tulee tapahtumaan jos on Jumalan tahto, lähteä noille elopelloille. 

Tämä on kutsu myös kaikille teille jotka tämän luette ja jos uskotte tuohon ylläolevaan sanomaan, joka nojaa tuohon Jumalan Sanaan. Ota vastaan ja ala jakaa sinussa olevaa ja  Jumalan antamaa rakkautta eteenpäin, niille jotka ovat vielä sitä paitsi.

 1. Joh.4.  https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=1jo+4 

Rukous ennen liikkeelle lähtöä, sen mukaan mihin suuntaan Jumala ohjaa, että Hän on kaikessa kanssamme, tuoden ne oikeat ihmiset ja Sanat niihin tilanteisiin ja että antaa matka evääksi viisautta ja ymmärrystä..  Se että lähdemme ulos mukavista kokouksistamme, niiden luo jotka oikeasti pelastusta tarvitsee, saattaa aiheuttaa vihollisen hyökkäystä, sillä se ei halua meitä siihen työhön. Sille on voitto kaikki ne sielut, jotka eivät saa kohdata pelastusta. Sain huomata tuon heti, se tuli ja iski vasten kasvoja, tietäen mikä minua satuttaa eniten. ( En avaa tuota iskua sen enempää). Sitä hetken murehdin, kunnes laskeutui ajatus joka valaisi tuo vihollisen synkän tarkoituksen. Eli jos kaikki ei heti luonnistu, älä peljästy, sillä meidät on kyllä totisesti kutsuttu. Luotetaan siihen.

Tapahtukoon tässä Jumalan Sanan Totuus ja Tahto. 🙏✝️

Ei uusi pääse tulemaan jos ei ensin luovu vanhasta .. 🤔  Olethan mukana?

BEHOLD HE IS COMING!

https://youtu.be/CLvCs8U9YsQ?si=dXXgijnsvOVUBq6N

..  tämä on ensimmäinen askel 👣 .. olkoon se askel myös SUUREEN HERÄTYKSEEN!

Amen.