keskiviikko 28. helmikuuta 2018

HALUATKO SEURATA HERRAN TIETÄ .....???


 
 

HALUATKO SEURATA HERRAN TIETÄ .....???

Lähdimme heinäkuussa 2012, taas kolmeksi viikoksi mökille. Minua jännitti oliko siellä tapahtunut sukulaisteni keskuudessa mitään? Minulle ilmeni uusia asioita joista en tiennyt mitään. Tätini mies oli ilmeisesti saanut aivoinfarktin ja sairaalasta päästyään hän näki sairaalan pihalla yhden näistä jotka olivat kääntäneet selän heille jopa kaupassa tavatessaan. Tämä oli nyt kuitenkin nyökännyt hänelle tervehdyksen. Sanoin heille:
- "Hyvä, vaikka se on pieni ele, on se silti positiivinen, uskon että jotain on tapahtumassa ja rukouksemme on kuultu joskus asiat vaativat vain aikaa että muutoksia voi tapahtua.”
Ne toteutuvat joskus hitaasti, sillä joskus tarvitaan asioiden muuttumiseen kovia otteita ja se voi tehdä myös kipeää. 
Keskustelimme kuolemasta ja siitä onko sen jälkeen mitään. Tätini mies sanoi, ettei sieltä ole tullut vielä kukaan sitä kertomaan. Vastasin:
- "En halua väitellä asiasta, mutta voin sanoa mielipiteeni nyt kun tuli puheeksi. Jeesuskin myönsi että henkimaailma on olemassa, mutta meidän ei ole hyvä siitä tietää. Etsikko aikani opetti minulle, että Jeesus oli tässä oikeassa, henkimaailman asiat eivät ole leikin asioita.”
Keskustelimme mustasta raamatusta ja trulleista ja sen semmoisesta. Vaikka he väittivätkin etteivät uskoisi näihin, huomasin että silti se puhutteli heitä, miksi, jos ei kerran usko?
 Mökille päästyämme saunoimme ja löylyn tuomassa rauhassa sain seuraavan runon.

Istun saunanlauteilla.
Ihana lepo ja rauha sydämessä.
Katson kuinka kiukaan alla tuli elää kauniisti.
Se ei ole koskaan samanlainen, vaan on muuttuva, elävä. Ihmettelen sen voimaa joka antaa valoa ja lämpöä.
Se on puhdistava.
Herään henkisyyteen , joka kertoo että Jumalakin on kuin tuli, täyttää samat kriteerit; antaa valoa ja lämpöä ja puhdistusta.
Niin kuin tuli voi olla myös kiivas, niin voi myös olla Jumala. Elävä tuli - Elävä Jumala.
24.7.2012. *.*.

Pyhä henki valtasi minut usein näillä vierailuilla ja huomasin että sukulaisiltani löytyi hiljaista hengellisyyttä jota pitivät piilossa. Puhuin tuomitsemisesta, siunauksesta ja kirouksesta, että nämä olivat minulla työn alla, niitä opiskelin ja kehotin että meidän olisi kaikkien hyvä tehdä niin. Illalla kun kuuntelin radiosta; Raamattu kannesta kanteen ohjelmaa, siinäkin puhuttiin samoista asioista, kuin päivän päätteeksi.
 Enoni puhui kuinka usein, kun käy mökkiemme luona olevalla lähteellä, josta myös veteemme kaivoon saamme, tulee hänelle niin juhlava olo että tuntuu että pitäisi ottaa hattu pois päästä… Vastasin:
- "Oli juuri sanomassa että se on kuin henkinen hetki, se on lahja meille…”
Enoni vastasi:
- "Niin, se on lahja meille…”
Huomasin että enonikin sydämessä liikkuu korkeampia arvoja. Illalla ajattelin tätä keskustelua sänkyni pohjalla, enkä saanut unta. Muistin uneni miehestä joka pesi symbolisesti jalkani.
 Harmittelin ettei Raamattu ollut matkassa. Mökille täytyy ehdottomasti hankkia oma Raamattu. Olisin katsonut kohdan jossa Jeesus pesi opetuslasten jalat. Joh.13:3-15. 
Sitten jostain alkoi tulvia ajatuksia, että minun pitää ottaa tätä lähdevettä ja rukoilla ja siunata se. Sen jälkeen voisin käyttää sitä
symboliseen jalkojen pesuun. Minun pitää kysyä:
- "Haluatko seurata Herran tietä? Herra, siunaa tämä lapsesi kulkemaan sinun tietäsi…”
Pyyhkäisen jalkapöydät vedellä ja kuivaan ne. Luen Raamatun kohdan Joh.13:3-15. Lopuksi voi myös tehdä vedellä kolme ristinmerkkiä otsaan, sanoen:
- "Yksi usko, yksi kaste ja pelastus.”
Juuri tässä järjestyksessä, sillä uskon pitää olla ennen kastetta. Myös Psalmi 23 nostettiin ajatuksiini, sekin siis tulee lukea. Tämä vaivasi minua niin etten saanut unta kunnolla koko yönä. Pyysin Jumalalta vahvistusta tähän jos tämä olisi hänestä, eikä minun omia ajatuksiani. Pyhä henki oli vahvasti läsnä näitä ajatellessani, nielin hiljaa kyyneleitä. Jonain päivänä jyrisi ukkonen ja sai minulle nousemaan seuraavan runon.

Isän Ojennus

Tumman puhuvat pilvet taivaalla kohtaavat toisensa, törmäten.
Taivas repeää salamoiden.
Sade ryöppyää suorana kuivaan maahan.
Voimallinen jyrinä lävistää tietoisuuteni ja sydämeni.
Lausun:
Isä meidän,
joka olet taivaassa,
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä, niin kuin taivaassa.
Anna meille tänäpäivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia,
iankaikkisesti,
Aamen.
Nöyränä katson taivaalle, jyrinä hiljenee, muuttuen lempeämmäksi, hyväksyväksi hyrinäksi.
Sade lakkaa ja aurinko pilkistää pilvien välistä.
Olet taas kerran antanut anteeksi:
- “Sinä ojennat minua, Isä Taivaan, suuri on rakkautesi ja armosi.”

3.8.2012. *.*.


Eränä päivänä autoin serkkuni vaimoa ikkunan pesussa. Päivä oli Sunnuntai. 
Aloimme keskustella siitä, että ei ole siunausta pyhä päivänä tehdyllä työllä. Rauhoitin häntä, ettei se ole noin yksioikoista. Tietysti on hyvä ja oikein kunnioittaa pyhää päivää, meidän lepopäiväämme, mutta Jeesuskin sanoi fariseuksille, kun nämä syyttivät häntä sapattina tehdystä parantamisesta, ettei lähimmäisen auttaminen ole synti, tai ei voi jättää eläimiä ruokkimatta jos on Sapatti.
- Jättäisittekö te auttamatta…?”
Illalla kuuntelin taas Raamattu kannesta kanteen ohjelmaa ja siinä myös kerrottiin tästä samasta… sattumaa?
 Serkkuni vaimo kertoi myös että on saanut ihmeitä ja kirjoittaa niitä ylös niin kuin minä ja usein ristii kätensä rukoukseen… 
Soitin veljelleni ja sanoin että uskon, että täällä on jotain tapahtumassa. Eteeni tuotiin asioita joista en ennen tiennyt mitään. Keskustelut alkoivat aina toisten aloitteesta ja minä tartuin tilanteisiin.

Ymmärrä Sydämein

Ymmärrä pikku sydämein,
selitä minulle salaisuus suuri,
etten muita tuomitse ja ole kuin muuri.
En halveksi suullani tahi teoilla.
Siunaan, siunaan aina vaan.
Ettei kiroukseksi sanani muutukaan.

Ymmärrä pikku sydämein,
selitä minulle salaisuus suuri,
että muistan pyhä päivääkin kunnioittaa,
muttei se avun antamisen esteeksi tulla saa.
Siunaan, siunaan aina vaan,
niin siunausta myös itse saan.
6.8.2012. *.*.

Olemme kaikki Luojan luomia,
muttei yhtään samanlaisia.
Kukat ja puut ja kivet, erilaisia.

Olemme kaikki Luojan luomia,
päivät meille Luojan suomia,
yöt levoksi meille Luojan tuomia.
6.8.2012. *.*.

Runo suoneni jostain syystä pulppusi mökillä ollessa.
8.8.2012. keskiviikko yönä heräsin mökillä niska-päänsärkyyn. En halunnut nousta ylös ottamaan särkylääkettä etten herättäisi miestäni. Rukoilin Jeesusta että parantaisi, sillä hän on paras parantaja. Pitelin kättäni kipeillä kohdilla, vuorotellen, eikä mennyt kauaa kun särky hiipui pois. Tunsin niskassani lämmön kun käännyin kyljelleni nukkuma asentoon. Kiitin Herraa, että hän otti pois säryn ja sain taas nukuttua.

10.8.2012. lähdimme takaisin kotia kohti. Eräänä iltana kotona aloin tutkimaan Raamattua jalkojen pesusta ja etsin myös netin kautta tietoa tästä ja se avautui minulle. Se oli minulle valtava löytö. Olin kyllä joskus ennenkin ajatellut tätä asiaa, mutta nyt oli tullut aika herätä siihen kunnolla. Näin Jumala meitä johdattaa ja kouluttaa, tuomalla asioita eteemme.
Luin Joh.13:3-15. Se kertoi yksiselitteisesti että jalkojen pesu toisillemme on yhtä tärkeä kuin ehtoollinen. Jeesus teki sen esimerkkinä opetuslapsille ja
meille, että me näytämme nöyryytemme ja pesemme edelleen toistemme jalkoja, vaikka olisimmekin mielestämme korkeampi arvoisia, kuin se, jonka jalkoja pesemme.
- “Taipuuko meidän selkä siihen nöyryyteen?”
Ennen mökille lähtöä, 10.5.2012. kuulin äänen joka sanoi:
- Arki.”
Nyt luulen ymmärtäväni sen tarkoituksen. Näkyni hiipuivat olemattomiin ennen lähtöä ja mökillä en nähnyt niitä ollenkaan. Paluu aamuna sain kuitenkin näyn kivisorasta josta hiljalleen alkoi suihkuamaan sieltä täältä vettä. Uskon että tämä tarkoittaa näkyjen takaisin tuloa ja hyvä niin, en minä olisi niistä lomalla halunnut olla, mutta Herra tietää paremmin ja ehkä minun piti olla avoin aivan muille asioille.

16.8.2012. aamulla taas näin kuvia. Kaksi niistä ajattelin voivan olla näkyjä, vaikkei ne kovin minulle avautunutkaan. Ensimmäisenä oli kapean valokatoksen alla istutettuja kukkia ja toisessa kuvassa oli koiratarha jonka edusta oli täytetty valkoisella kivisoralla. Mitä lie tarkoittaa?
 Illalla olin tehnyt miehelleni jalkojen pesun symbolisesti. Oli todella positiivista että mieheni antoi tehdä sen ja sain myös siunata samalla häntä. Toin mökiltä itselleni ja myös veljelleni, hänen pyynnöstään lähdevettä., jotka yritin siunata omalla tyylilläni.

17.8.2012. aamulla sain näyn, eli näyt oli todella uudelleen alkaneet. Näyssä näin pitkän heinikon joka tuulessa hiljaa heilui. Kuvan oikeaan reunaan ilmestyi ihminen, valkoisessa paidassa, kädet kohotettuna ylös. Hän puhui heinikkoon päin ja heinikko näytti taipuvan puhujaan päin. Tämä oli selvä näky. Evankelistahan se siinä puhui kansalle/heinälle ja heinä ei ollut enää lyhyttä vaan pitkää eli valmista pian korjattavaksi.

18.8.2012.näin aamulla kaksi todella upeaa ristiä. Ensimmäinen oli todella iso ja pysty ja vaakapuun yhtymäkohtaan jokin näkymätön yritti kiinnittää pyöreää, jalokivin koristeltua koristetta, se oli kuin kruunu. Toinen risti oli myös iso. Se näytti täysin kultaiselta, ilman jalokiviä. Siinä oli kyllä pintaan tehtyä koristelua. Ne olivat niin upeat, etten ole täällä maan päällä
nähnyt semmoisia.
19.8.2012. iltanäky pitkästä aikaa; joku, en nähnyt kuin käden, huuhteli purolla tummaa lierihattua. Se oliko se miesten vai naisten hattu, en voi sanoa. Ensin kyllä kuvittelin sen miehen hatuksi. Aamulla kun yritin miettiä mikä se näkyni oli, en saanut sitä mieleeni, olin unohtanut sen. Kiukkusin itselleni mielessäni; siinä sitä ollaan kun ei muista mitään…! Samassa kun sain moitittua itseäni, ilmestyi eteeni kuva hatusta joka hiljaa huuhtoutui purossa… niinhän se oli. 
Ymmärsin että se todella oli näky, kun se annettiin minulle uudestaan. Mutta mitä se tarkoittaa? Hatun huuhtelu/ puhdistus? Olisiko ajatusten puhdistamista? Pyysin Herraa puhdistamaan ajatukseni, sen tarpeessa olisi varmasti koko ihmiskunta. Nauroin itsekseni, vai tarkoittiko Herra kuitenkin, että jäitä hattuun? Onko tulossa jotain että pitää hillitä itsensä?

22.8.2012. aamu näky; näin vettä, olisiko ollut järvi? sitten kuvan oikeassa reunassa kaadettiin veteen, reunalle paljon hiekkaa, niin että reuna jäi koholleen, muodostui reuna, piennar, veden rajaan. Tulossa tulvia? 
 
24.8.2012. aamunäkyjä; näin takaapäin naisen jolla oli musta suruharso, se oli monikerroksinen. Harson läpi näin että nainen kantoi foliolaatikkoa ja ääni naisen vierellä sanoi:
- perunalaatikkoa…”
Nainen siis vei pitoruokaa hautajaisiin. Siskoni soitti ja kertoi että oli nähnyt unen jossa oli nähnyt kadunkulmassa tätimme juttelemassa jonkun vieraan naisen kanssa. Sisko yritti ettei täti huomaisi häntä. Sitten sisko oli ollut unessa tätimme tyttären kanssa jollain samalla kurssilla, eikä tällä meidän serkullamme ollut paljon aikaa hänelle… ehkä omatunto kolkutti, kun yhteiselo oli jäänyt ainoastaan hautajaisiin. Serkku oli kerran sanonutkin yksissä hautajaisissa siskolleni:
- "Tähänkö tämä on mennyt, ettemme tapaa enää kuin hautajaisissa?”
Niinhän se useasti menee yleiselläkin tasolla. Tietääkö tämä ehkä kohta hautajaisia sukuumme? 
Sisko sanoi että unessa sää oli jo räntäinen ja loskainen.
 Näin kerran unen jossa äiti hiihti minua karkuun joen rantaan ja uupui siihen kuolleena, lunta oli siinäkin unessa. Aika kuitenkin näyttää, miten tämän asian käy? Olisiko tuo ihme, äitikin on jo 83-vuotias. 
Sitten näin kuvan valtavasta lammaslaumasta ja kuvan alareunassa oli ihminen joka paimensi näitä. Tämä on hyvä kuva. Se kertoo evankeliumin eteenpäin viejästä joka paimentaa laumaansa, meitä ihmisiä, jotka halusivat seurata tätä tietä ja heitä oli paljon… ihanaa… 
Eräänä aamuna näin kuvan jossa oli iso kasa jotain valkeaa, ajattelin oliko se leipää? Juustoa? mitä se oli? Kuva oli epäselvä. Sitten sitä näytettiin hieman lähempää ja se näytti että siinä oli valtava kasa kauniita, isoja, valkoisia, kellomaisia kukkia… Kiitin Herraa! Herra siunaa meitä! 
Sitten kuva jossa näin taas kivisora maata, sitä näen useasti jostain kumman syystä. Sitten huomasin että kuvan pinta aaltoili. Siitä ymmärsin että tämän soran yllä oli kirkasta vettä jonka läpi näki pohjalla olevan soran… vesi oli todella kirkasta. Niin on sekin vesi joka pulppuaa Jumalan lähteestä,… ammennetaan siitä lähteestä, rakas ystäväni.

                                  



tiistai 27. helmikuuta 2018

JUMALAN KOULUSSA


JUMALAN KOULUSSA

29.6.2012. aamu näky; jotain rakennettiin raakapuusta. Ensin luulin että se oli puuarkku, muttei ollut, sillä seuraavaksi siihen
naputeltiin sivuille, aivan kuin kanaverkkoa. En tiedä mikä se oli. Sitten näin toisen puisen rakennelman, se oli neliönmuotoinen päästä katsottuna ja se oli laitettu syvään maan sisään, kuin jokin suojakehikko ja näytti siltä, kun katsoi pohjalle, että sinne alkoi nousta vettä. 
Oliko kyse kaivosta? Oliko ne suoja ja tukirakenteita joita meidänkin pitäisi elämämme ympärille rakentaa? Usko on todella hyvä suoja ja tuki elämässämme.

4.7.2012. aamunäkyjä; muutamia keltaisia, pieniä kukkia. Sitten näin kukkakedon jossa kukat lainehtivat tuulessa, ne olivat pienien päivänkakkaroiden näköisiä.

5.7.2012. aamunäky; rapputasanne, kuvassa ei ollut muuta. Olenko saavuttanut jonkun uuden tason? Vai saavuttamassa? Sillä siinä oli tasanteelle muutama askelma, ehkä n. 5.

7.7.2012. aamunäkyjä; ikkunan puhdistus. Se oli auki ja sisälasissa oli todella likaa ja osa oli irtonaisen näköistä. Sitten rakennuksen ympärille laitettiin uutta maata. Myös kiviset raput päällystettiin pehmeällä matolla. Sitten näin ihmeellisen ajopelin joka kulki eteenpäin. Sen etumus oli täynnä ampumatorvia ja näin kuinka niistä tuli ulos punaista energiaa, aivan kuin ilmatilaakin olisi puhdistettu. 
Todellakin, meidän pitäisi puhdistaa se mitä on ympärillämme. Pestä hengelliset ikkunat että näkisimme sen lian läpi, niin kuin Herra näkee. Emme jäisi tuijottamaan sitä likaa minkä toisissamme näemme. Tulisi puhdistaa maata ja ilmatilaa, ettemme tuomitsisi muita ja pehmentäisimme askeleemme jotta kulkisimme elämäämme hiljaisemmin, unohtaen turhan möykkäämisen ja panettelun. 
Kulku olisi keveämpää. Voisimme elää myös muiden ihmisten kanssa jotka ahdistavat meitä. Katsoisimme heitä Herran silmin, niin kuin hän meidät näkee, emmekä takertuisi niihin epäkohtiin joita olemme tottuneet heissä näkemään. Tämä oli henkinen siivous. 
Edellisenä iltana Johanna Tunturipuro profetoi ohjelmassaan juuri tästä asiasta ja että joku tulee saamaan unen tai jotain tästä asiasta ja se tulee vaikuttamaan näkijäänsä. Nyt sain tämän näyn ja todella toivon sen vaikuttavan myös omaan elintilaani. Olen pyytänyt
rukouksissa usein että Herra ottaisi sammakot pois suustani ja asettaisi suulleni vartijan etten enää päästelisi niitä ja oppisin etten tuomitse muita.
Näin sen irtonaisen lian ikkunassa ja sitä samaa irtonaista likaa on meissäkin, mutta se on ulkoapäin tullutta, se ei ole ihmisestä itsestään. 
Se kaikki paha takertuu meihin, opimme esim. kiroilemaan rumia sanoja, vaikkei se ole meissä syntymästä. Sen lian voi puhdistaa ja joskus se vaatii isompaa raaputusta irrotakseen. 
Samaa huonoa energiaa on ilmatilassa kun haukumme ja tuomitsemme toisiamme ääneen. Kiroamme näin toisiamme. Olemme kateellisia vihamiehillemme. Panettelemme heitä ja juoruilemme. 
Jumala kuitenkin sallii tämän tapahtuvan että meidän luonteemme kouliintuu ja hiontuu ja opimme kuulemaan Jumalan oikein. Mutta kun pystymme antamaan nämä anteeksi, saavutamme yliluonnollisen elämän ja saamme suuren voitelun. 
Jumala on sanonut että hänen on kosto, meidän ei tule mennä Jumalan paikalle, vaan elää arvokkaasti.
- Onko meillä lupa arvostella toisiamme?”
Sydämen asenne on se ratkaiseva tekijä, kun puhumme toisistamme, millä sydämellä me puhutaan. Joskus möykkäämme kuin omistaisimme koko maailman.

Kolos.3:13-14.
13. kärsikää toinen toisianne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
14. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side.

Joskus me joudumme hyväksymään toisen pahat teot eli heidän likansa ja katsomaan asioita ja ihmisiä sen lian läpi. Siellä sisällä on se perusihminen tai asia, joka meidän tulisi hyväksyä. Mutta niitä pahoja tekoja ja likaa ei tarvitse hyväksyä. Ne on paholaisen aiheuttamaa.

10.7.2012. aamunäkyjä; hiekkamaata joka sitten alkoi muuttua
asfalttimaaksi. Sitten näin tuntureiden huippuja ja uudelleen soraista hiekkamaata. Maasta nousi esiin jokin outo esine jota en ymmärrä, mikä oli? Se oli kuin pullon tai jonkinlaisen raketin muotoinen ja sen pinnassa oli metallinen pinnaverkko, kuin lintuhäkissä. Sitten näky loppui.

11.7.2012. aamunäky; pystyssä olevasta lautakasasta jokin näkymätön veti ylös eroon yhden laudan. Ajattelin että mitä tämä tarkoittaa ja pian vastaus alkoi piirtyä mieleeni. Ensimmäinen lauta on otettu esiin johonkin rakennukseen ja se lauta edustaa näkyvää. jokin paljoista rukouksista alkaa muuttua näkyväksi. Rakentaminen on alkanut.
- Herra, näytä mihin rakennukseen se tulee?”

14.7.2012. aamunäkyjä, laudanpala, johon oli maalattu harmaalla maalilla ääriviivat joista muodostui tähti… valkoiset kävelykengät koroilla… kuollut pensas… tyhjä laari… Sitten näin pienen pojan juoksevan ihmisten seassa. Joku sanoi:
- “Pestään poika, minä tunnen Reinon.”

17.7.2012. aamunäkyjä; lapsi onnellisena uimassa, mies sinisessä kauluspaidassaan seisoo rinteellä ja pää on pilven sisässä… bussituristeja jollain piha-alueella… kenkätelineen näköinen teline jossa oli kahdessa kerroksessa kenkien sijasta kauniita valkoisia kukkia… 
todellakin, oli satanut paljon vettä ja sadot oli tuhoutumassa. Uutisissa näytettiin tuhoutuneita peruna satoja. Sanoin miehelleni että keväällä näin näkyjä joissa kesä ja sato oli ensin hyvää mutta sitten tulivat ne hevoset tuhoamaan sadon. Mieheni vastasi:
- Mitäs katselet sellaisia näkyjä! Vaihda kanavaa!”
Vastasin etten minä sitä voinut päättää mitä näkyjä saisin, joskus niitä ei saa ensinkään. Mutta tämän päivän näky oli annettu aivan kuin mieheni lepyttämiseksi. 
Uinti päiviä oli vielä edessä, lämmintä joka saa turistit vielä liikkeelle ja kukat kukkimaan. Mies rinteessä, pää pilven sisällä vartioi sateita. Jumala antaa meille vielä lämpöisiä päiviä ja niitä olisi tarve kun menemme kolmeksi viikoksi mökille puuliiterin tekoon. Uskon että Jumalan siunaus kantaa meitä ja saamme mökillä tehtyä sen mikä on tarvis.
Eräänä päivänä jouduin hengellisen hyökkäyksen kohteeksi. Läheinen ihminen julisti sanan huijaukseksi. Se sattui sydämeeni.

Kuvahaun tulos haulle kuvia jumalan koulussa
 Hän uhkui että Kristuksia menee ja tulee, eikä ihmeitä ole olemassa. Yritin puolustautua, mutta tunsin olevani heikko. Tilanne tapahtui äkisti ja tämä ihminen poistui läheltäni sanottavansa sanottuaan. En juossut hänen peräänsä väitelläkseni asiasta, olisiko se mitään hyödyttänytkään? Tämä jäi kyllä vaivaamaan minua. 
Etsin Raamatusta sanaa joka todisti näitä asioita. Ja olihan siellä sitä sanaa paljon, mutta noukin tiivistetysti tärkeimpiä Vastauksia henkimaailman olemassa oloon löytyi paljon. Jeesus puhui niistä:

Matt.22:29-32
29. Jeesus vastasi heille:” Te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
30.Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niin kuin enkelit taivaassa.
31. Mutta mitä kuolleitten ylösnousemukseen tulee, ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on puhunut teille, sanoen:
32. “ Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala? Ei hän ole kuolleitten Jumala vaan elävien.

Matt.8:16
Mutta illan tultua tuotiin hänen tykönsä monta riivattua, ja hän ajoi henget ulos sanalla, ja kaikki sairaat hän paransi.

Matt.10:7-8.
7. ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa:” Taivasten valtakunta on tullut lähelle.”
8. Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleista, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

Tässä Jeesus tarkoitti armolahjoja joita meidän on mahdollisuus
rukoillen anoa. Paavali sanoi efesolais- kirjeessä 4:5-8:

5. yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
7. Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.
8. sen tähden on sanottu:” Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille.”

Matt.10:32
Sen tähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.

Siksi meidän tulee todistaa hänestä ja hänen antamistaan ihmeistään.

Matt.12:26-28.
26. Jos nyt saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on riitaantunut itsensä kanssa: kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä.
27. Ja jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Niinpä he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
28. Mutta jos minä Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.

Matt.12:32.
Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.

Matt.12:45.
Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä,
pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle.

Tässä vastauksia mistä tunnistaa oikeat profeetat ja messiaat? On ollut, niin kuin Jeesus sanoi, että maailmassa tulee olemaan paljon heitä jotka julistavat itsensä Kristukseksi.

Matt.23:22.
Ja joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta ja hänen kauttansa, joka siinä asuu.

Matt.7:15-19.
15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevia susia.
16. heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä, eikä ohdakkeista viikunoita?
17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä, eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.

Matt.7:29.
Sillä hän opetti heitä niin kuin se, jolla valta on, eikä niin kuin heidän kirjanoppineensa.

Jeesus opettaa meitä, niin kuin Jumala, eikä välittänyt sellaisten opeista jotka olivat oppinsa saaneet kirjoista. Heiltä puuttui rakkaus sydämestä ja niin on tänäänkin. He lukivat ja lukevat edelleen kirjainta, eivät koe Raamatun sanaa elävänä. Jumala ei ole uskonto jota kirjoista opetetaan, vaan elävä Jumala. Tätä on ehkä vaikea ymmärtää muuta kuin sen joka uskoo elävästi,
lapsen uskolla. Siihen elävyyteen tarvitaan lapsen uskoa.


Matt.13:19.
Kun joku kuulee valtakunnan sanan eikä ymmärrä, niin tulee paha ja tempaa pois sen, mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se, mikä kylvettiin tien oheen.

Matt.13:57-58.
57. ja he loukkaantuivat häneen. Mutta Jeesus sanoi heille: ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja kodissaan.
58. Ja heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa.

Tämän minäkin olen saanut kokea….

Matt.22:16.
Ja he lähettivät hänen luoksensa opetuslapsensa herodilaisten kanssa sanomaan: “Opettaja, me tiedämme, että sinä olet totinen ja opetat Jumalan tietä totuudessa, kenestäkään välittämättä, sillä sinä et katso henkilöön.

Todellakin, Jeesus opetti vain Isänsä antamaa sanaa tienä Jumalan luo ja sen hän teki totuudessa. Hän ei kumartanut rahaa eikä titteleitä, vaan vähäosaisimmat olivat ja ovat hänelle tärkeimmät. Siitä tunnistaa hänet Jumalan Pojaksi ja meidän Pelastajaksemme. Se joka opettaa sanaa vastaan ei ole taivaan valtakunnasta, tästä tunnistaa väärät profeetat…

Matt.24:5.
Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: “Minä olen Kristus”, ja he eksyttävät monta.

Matt.24:11.
Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.

Matt.24:36.
Mutta siitä päivästä ja hetkestä, ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.

Moni on vuosisatoja yrittänyt ennustaa maailmanlopun tuloa, ja Jeesuksen paluuta, mutta se on turhaa, se päivä tulee kyllä ja silloin meidän uskovien pitää olla valmiina.

Matt.36:53-54.
53. Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legioonaa enkeleitä?
54. Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, jotka sanovat, että näin pitää tapahtuman?”

Jumala olisi voinut pelastaa poikansa, mutta silloin ei olisi toteutunut pelastus suunnitelma, jonka avulla voimme saada pelastuksen jos seuraamme Jeesusta. Sen kaiken kauheuden keskellä, Jumala rakasti meitä niin että antoi Poikansa. Sen kaiken oli tapahduttava.

Joh.3:2.
Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: “Rabbi, me tiedämme, että inun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa.

Tunnusteot olivat todiste siitä että Jumala oli hänen Isänsä.

Joh.3:5.
Jeesus vastasi: “Totisesti, totisesti minä sanon sinulle; jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.

Tässä mainitaan taas uskonkasteen merkitys ja se että ihmisen täytyy ottaa vastaan Pyhä Henki, meidän puolustajamme ja neuvojamme. Meidän on ilman tätä, vaikea tässäkään maailmassa nähdä sitä taivasten valtakuntaa, se ei ole silloin lähellämme. Mutta kun olemme ottaneet tämän vastaan alkaa taivasten valtakunta vaikuttaa jo tässä elämässä ihmeiden kautta ja eri armolahjojen kautta. Itse näen näitä näkyjä ja unia ja rukoukset voivat toteutua ja mitä vielä tuleman pitää? Tämän toteutuessa, sydämemme muuttuu ja ymmärrämme uskon ja sanan merkityksen aivan toisin. Se muuttuu eläväksi. Aivan kuin ääni sanoi kerran minulle:
- “Tunteet juhlistaa.”

Joh.5:36.
Mutta minulla on todistus, joka on suurempi kuin Johanneksen; sillä ne teot, jotka Isä on antanut minun täytettäväkseni, ne teot, jotka minä teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt.

Joh.6:70.
Jeesus vastasi heille:” Enkö minä valinnut teitä, te kaksitoista? Ja yksi teistä on perkele.”

Tässä Jeesus tarkoittaa perkeleellä Juudasta. Jumala siis käytti tietoisesti perkelettäkin suunnitelmansa toteutumiseen.

Joh.7:17.
Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.

Jos joku puhuu vain lämpimikseen tällaisia oppeja ominaan, jää ne vähäisiksi eikä mitään tapahdu. Paha taas ei saa aikaiseksi hyvää.

Joh.10:26-27.
26. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani.
27. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.

Ne ihmiset jotka eivät usko, eivät seuraa Jeesusta, eivätkä koe ihmeitä. Ne jotka uskovat kuulee Herran äänen, näkevät unia ja näkyjä ja käyvät samaa tietä Jeesuksen kanssa. Toteuttavat elämäänsä evankeliumin mukaan. Heidän sydämensä ei ole kylmä eikä epäilevä.

Joh.14:12.
Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö.

Tässä Jeesus lupaa kaikille jotka häneen uskovat, että ihmeitä vielä tapahtuu, että he voivat tehdä samoja tekoja kuin Jeesus ja vielä suurempiakin mitä Jeesus teki. Hän itse valvoo tätä Isänsä luona taivaassa. Tätäkin olen kuullut, ettei enää tapahdu ihmeitä, että ne loppuivat Jeesuksen kuolemaan. 
Eikä kaikki usko että Jeesusta olisi ollutkaan. Minulle sanottiin ettei juutalaisetkaan usko että Messias on tullut vielä maailmaan. Vastasin tähän:
- “He ovat niitä vanhoillis- juutalaisia jotka uskovat vanhaan testamenttiin, eivätkä usko uutta testamenttia todeksi ja tapahtuneeksi."
 Juutalaiset ovat jakautuneet kuitenkin kahteen ryhmään ja nämä uusjuutalaiset uskovat Messiaseen ja uuteen testamenttiin. He ovat niitä jotka saivat seurata Jeesuksen elämää läheltä ja heidän jälkipolveaan. 
Minä itse uskon, koska Jeesus on lumonnut minut teoillaan. Hän on antanut minulle ihmeitä, joten uskoni ei perustu pelkästään kirjatietoon. Ja nyt kun olen saanut uskonkasteen ja monesti kokenut myös Pyhän Hengen täyttymyksen, Jumalan sanakin avautuu aivan uudella tavalla kuin aikaisemmin. 
Vaikka olenkin uskonut pienestä tytöstä asti ja saanut ihmeitä jo silloin, sana on muuttunut elävämmäksi vasta kasteen jälkeen.
Olen päässyt nyt paremmin sisään Jumalan valtakuntaan. Tunnen eläväni kuin toisessa maailmassa, en elä enää samaa maailmaa kuin ne jotka eivät usko. Olen tullut Jumalan valtakunnan portille, mutta ymmärrän etten koskaan voi olla täysin valmis, tämä on täyttä koulua loppuun asti. 
Näen ja tunnen kuinka Herra kouluttaa minua ja usein olen hätäinen ja haluaisin siirtyä eteenpäin. Mutta se ei käy päinsä, sillä tässä koulussa on hyvä kulkea Jumalan tahdon mukaisesti. Tietyt vaiheet kestävät vuosia ja jostain voi selvitä suhteellisen nopeastikin. Ehkä se riippuu oppilaan sydämen laadusta, mitä me kannamme siellä mukanamme. Myös ihmisen elämän kokemukset vaikuttaa asiaan.

                     Kuvahaun tulos haulle kuvia kukat 

maanantai 26. helmikuuta 2018

VAROITTAVIA ESIMERKKEJÄ

 Kuvahaun tulos haulle kuvia kiiltokuvat

VAROITTAVIA ESIMERKKEJÄ

24.5.2012. aamulla sain näyn nuoresta miehestä jolla oli mikrofoni edessään, ajattelin että hän on joku juontaja, mutta samassa tajusin että hän onkin puhuja, ehkä evankelista. Veljeltäni loppui tänään kurssi Perheniemessä, toivon että se toi hänen elämäänsä eheyttä ja hyvää Herran läsnäoloa. Ehkä hän on tuo näkyni puhuja. 
Toinen kuva oli tummanpunainen, päivänkakkaramainen kukka jonka terälehdet oli ylöspäin. Huomasin että se olikin kynttilämalja jonka keskiössä oli loppuun poltettu tuikkukynttilä. Sen vierellä oli lasinen, neliskulmainen vesiastia, jossa oli kirkasta vettä. Mitä se tarkoittaa?
Veljeni pyysi aikanaan Jumalalta tulikastetta kun ei ymmärtänyt mitä pyysi. Olisiko se taisto nyt käyty läpi? Loppuun poltettu kynttilä ja vierellä vesiastia; kastemalja? Kukan terälehdet ylhäällä saattaa tarkoittaa ylistystä. Illalla kun kävin nukkumaan tunsin enkeleiden vahvan läsnäolon. Minulla oli vahva ja hyvä olo. Olin Jumalan läsnäolossa ja rukouksessa. Sain näyn jossa Jeesus seisoi valkeassa vaatteessaan, kädet vaakatasossa sivuilla, vastaanottavana. Olin onnellinen ja kiitollinen, sitten nukahdin. 
Jumala kuulee rukouksemme jos asiamme on oikea. Koettelemukset elämässämme on parhaaksemme, vaikkei siltä tuntuisikaan. Niiden tarkoitus on opettaa meitä. Me emme ymmärrä, mistä kaikesta Jumala on meidät myös varjellut. Ilman varjelusta ei tiedä millainen elämä meillä olisi. Ollaan kiitollisia Jumalalle. Ollaan onnellisia, mutta opetellaan hillitsemään tunteemme, ettei paha meissä riehaantuisi. 
Hengellinen sokeus on pahempaa kuin fyysinen sokeus. Olemme heikkoja emmekä uskalla aina katsoa totuutta silmiin. Tiedän että moni haluaisi elää Jumalan tiellä, mutta eivät uskalla, koska pelkäävät mitä muut sanoo ja ajattelee, se on myös pahaa sokeutta, ihmispelkoa. Kaikista pahinta on pelko mitä lähimmäiset ajattelevat, mutta näin ei saisi olla. Ei saa miettiä mitä muut ajattelevat, vaan mitä sinun sydämesi haluaa. Onko läheisilläsi omia harrastuksia ja intohimoja? Ovatko he kysyneet sinulta mitä mieltä sinä olet heidän mieltymyksistään? Tuskin. Kun otamme Herran omaksemme, opimme hiljaa sanomaan:
- "Minä olen Herran oma.”
Annetaan Jumalan sanan opettaa, opimme valvomaan Hänen kanssaan. Kun etsimme yhteyden itse Elämään, Jumalaamme, tavoitamme ikuisuuden, elämän ilman rajoja. Voimme sanoa:
- "Isä, tässä olen. Tapahtukoon sinun tahtosi. Tulkoon valtakuntasi.”

26.5.2012. näky: maasta pulppusi jotain ainetta, se pulpahti pallona maan pintaan… maassa jälkiä polkuna … hevosia…

29.5. 2012.näky aamulla rististä joka oli muodostunut kahdesta puutikusta.

30.5.2012. aamulla näky joka muodostui useasta kuvasta: kuohkea multamaa… kakkulapio joka siveli maan tasaiseksi ja se kuivui ja muuttui hiekkaiseksi… iso tori… pieni ihmisryhmä keskustelemassa ja keskellä oleva nainen alkoi häviämään päästä alkaen… tärisevä maa… lunta tai rakeita… palkki jossa luki 1 vuosi… näin muitakin tekstejä näiden kuvien välillä, mutta en pystynyt lukemaan niitä, vaikka kuinka yritin. 
Sitten nukahdin ja kun heräsin uudestaan, näin kasvin versoja jotka nousivat maasta iloisina ja tanssivat ylös… 
Tässä kerrotaan mielestäni lopunajasta, ensin on kaikki hyvin, kunnes kuivuus iskee, tulee ehkä tempaisu ja lisää luonnonmullistuksia… kestääkö tämä vuoden vai alkaako vuodenpäästä? Jää nähtäväksi… ja kun nukahdin ja heräsin uudelleen, tämä saamani näky taas edusti uutta alkua ja uutta iloista elämää, sillä ne versot olivat todella iloisia, sitä iloa jota meille sanasakin luvataan.

- “Totisesti , totisesti minä sanon teille: te joudutte itkemään ja valittamaan, mutta maailma on iloitseva; te tulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne on muuttuva iloksi. Joh.16:20

- Niin on myös teillä nyt murhe; mutta minä olen taas näkevä teidät, ja teidän sydämenne on iloitseva, eikä kukaan ota teiltä pois teidän iloanne.” Joh.16:22

Luin kirjan jossa neuvottiin rukoilemisen salaisuuksia. Tämä oli todella hyvä kirja, nimeltään:
KUULET VAIETEN, Marian ohjeita rukoilijoille/ Päivi Huuhtanen.
Siinä oli tärkeitä asioita joita itsekin paljon toteutan, mutta tärkeimmäksi sanomaksi nousi ja itsellenikin opiksi se, että Jeesus kehotti meitä rukoilemaan, Isä meidän rukousta joka sanassakin eli Raamatussa opetetaan.
Meidän pitäisi rukoilla sitä joka päivä ja vaikka useampaan kertaan, ei vain silloin kun kirkossa sen toistamme papin perässä, vaan otamme sen arki käyttöön kuin ruokaleivän. Muita rukouksia meidän ei täydy opetella ulkoa, muuten voimme rukoilla omin sanoin ja ajatuksin. Tämän kun ymmärsin, otin käyttööni tämän Jumalan itsensä antaman rukouksen ja käytän sitä nyt joka päivä ja useampaan otteeseen ja vielä omin sanoin tekemieni rukousten päälle tai alkuun.


Herran rukous

Isä meidän joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tenäpäivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia
iankaikkisesti.
Aamen.

Meistä saattaa joskus tuntua että olemme ja elämme kuin vankilassa, ettemme henkisesti edisty tai olemme kuin eksyksissä emmekä tiedä miten edetä. Olemme vankilassa kuin Joosef, sillä emme ole vielä ehkä saavuttaneet sitä oppia minkä Jumala on meidän eteemme antanut ja joskus saatamme olla tässä vankilassa myös sen vuoksi, että meidän lähellemme on tuotu ihmisiä tai ihminen, joka on samassa tilanteessa ja meidän pitää olla tälle ihmiselle tukena Jumalan tahdosta.
Kun tämän ymmärrämme, on se helpompaa, meidän ei tarvitse ominemme yrittää singoilla sinne ja tänne, etenemättä kuitenkaan minnekään. Emme touhua oman tahtomme mukaan vaan ymmärrämme että elämme Jumalan tahdon mukaisesti. Sen ymmärtäminen tuntuu hyvälle ja lohdulliselle. Joskus tällaiset vaiheet voivat kestää vuosiakin, tästä hyvä esimerkki Raamatun tarina Joosefista ja hänen vankeudestaan. 
Koin että olen itse juuri elänyt tällaista vaihetta, minun lähelläni on ollut tämä rakas ystäväni ja rakas veljeni, jotka ovat olleet samanlaisessa tilanteessa ja minut on asetettu heidän tuekseen, tämän ymmärtäminen antoi minulle suuren helpotuksen. Mietin, mitä seuraavaksi, mitä nyt? Miksei mitään tapahdu? Onneksi en kuitenkaan lähtenyt hötkyilemään omineni, vaan huomasin että elän Jumalan tahdon mukaisesti. Kun tämä vaihe menee aikanaan ohi, tulee taas uutta ihanaa opittavaa, kaikki aikanaan…
 
18.6.2012. maanantai aamuna, sain parin viikon tauon jälkeen näkykuvan; se oli hiekkatie, joka kääntyi oikealle. En antanut sille ensiksi paljon arvoa, olin nähnyt noita hiekkaisia ja kuivia kuvia niin paljon. Ajattelin ettei ne tiedä meille ihmisille hyvää. Illalla kun kävin nukkumaan, muistin taas aamuisen näyn. Siinä Herran läsnäolossa, muistin myös että Jeesus oli sanonut:
- Minä olen tie, totuus ja elämä…”
Niin, minä näin tien, hiekkaisen, vanhantien ja se kääntyi oikealle. Ajatuksiini tulvi tieto, että Jeesus istuu taivaallisen Isän oikealla puolella, se näky olikin hyvin hengellinen. Käyn Jeesuksen näyttämää tietä, johdatuksessa. Hänen tietään joka istuu Isän oikealla puolella.
- “Kiitos Herra!”
Vastaus näkyyni annettiin ylhäältä, kun en sitä itse keksinyt. Se oli niin paljon parempi vastaus kuin oma ajatukseni näystä, joka ei antanut sille suurempaa arvoa. Olin ollut pariviikkoa ilman
näkyjä. 
Muistin että 10.5. illalla olin kuullut äänen joka sanoi:
- “ARKI.”
Oliko tämä nyt se arjen aika? Olin ollut myös puolitoista viikkoa mökillämme Kainuussa, mieheni ja poikani perheen kanssa. Jouduin hoitamaan kahta vilkasta pojan poikaani, jotka ovat iältään nyt 3- ja 4-vuotiaat. Olin niin väsynyt, kaikesta siitä hälinästä, ettei minulla ollut kunnolla aikaa eikä voimia olla Herran läsnäolossa, vaikka sitä kyllä kaipasin. Toki oli myös ilo saada olla omien läheisten lähellä. Se oli kuitenkin henkisellä puolella todella arkea, mutta siitä ääni ilmoitti minulle etukäteen. 
Kävimme katsomassa tätiäni ja hänen miestään. Tätini kertoi ettei minun rukoukseni olleet tuottaneet tulosta, sukulaiset heidän lähellään elivät yhä vihassa heitä kohtaan. Sanoin:
- "Olen rukoillut asian puolesta jatkuvasti viime kesästä asti. Nyt olen hieman muuttanut rukous taktiikkaa ja siunaan myös ne joiden puolesta rukoilen, sillä siunauksella on suuri voima. Meidän pitäisi oppia, ettemme puhuisi pahaa lähimmäisistämme, vaan siunaisimme heitä. Siitä kertoo Paavalin kirje roomalaisille 12. Kosto pitää jättää Jumalalle.”
Tätini ei vastannut tähän mitään, nyökkäsi vain hiljaa päätään. se on ymmärrettävää jos uskoa on vähän. Rukoilen yhä edelleen veljeni kanssa heidän puolestaan. Hän kysyikin palattuamme kotiin, kuinka siellä menee ja kerroin ettei asiaan ollut tullut muutosta.
 Joskus se muutos voi kestää kauankin, sillä Jumala voi joidenkin kohdalla muuttaa koko elämän, muuttaa heidän olosuhteet ja se voi tietää joillekin vaikeita aikoja, sillä sen vanhan pitää kuolla että uusi pääsee tilalle, se voi tietää nöyrtymistä. Jeesus sanoo:

- “Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. Enhän minä tullut taivaasta tekemään oman tahtoni mukaan, vaan täyttämään lähettäjäni tahdon. Ja lähettäjäni tahto on, etten minä anna yhdenkään niistä, jotka hän on uskonut haltuuni,
joutua hukkaan, vaan viimeisenä päivänä herätän heidät kaikki” Joh.6:37-39.

Tässä on turva sellaisellekin, niin syntiselle, joka ei löydä yhtään syytä, miksi hänet pitäisi pelastaa, hänen ahdistuksessaan ja syntisyydessään. Tässä on turva, että me voimme todellakin tulla uskoon ja pelastua. Tätä uskoa ja pelastusta toivon myös omille läheisilleni ja sukulaisilleni.
- “Herra, tapahtukoon sinun tahtosi…! Siunaa heitä…!”

20.6.2012. aamulla kaksi näkyä, ensin kuva muutamasta polttopuusta jotka olivat klapeiksi tehty. Mitä se nyt voisi tarkoittaa? Sitten tuli kuva kuva-albumista ja kun siitä kääntyi pari tyhjää sivua, tuli esiin kuva vanhasta, harmaahapsisesta tai oikeammin tai oikeammin aivan valkohapsisesta ihmisestä. Mietin oliko hän mies vai nainen? En voinut sitä tietää. Hän oli hyvin hoikka ja hiukset oli ilmavasti auki. Sitten tuli ääni, joka sanoi jotenkin näin.
- “Katie it’s bay”
Tämä ilmoitti tämän olevan nainen, nimeltään Katie. Jos sen nyt oikein kirjoitan, mutta noin sen kuulin. Mitä tarkoitti sana bay=ostaa, perässä? Olin taas ihmeissäni ja miksi se ilmoitettiin englanniksi? 
Veljeni oli ollut kurssinsa loppumisen jälkeen meillä, kun muutakaan paikkaa hänellä ei ollut. Mutta naisystävän hän oli saanut ja hyvin se suhde näytti etenevänkin. Veljeni oli lähtenyt hoitamaan asioitaan ja katsomaan jotain asuntoa. Hän yöpyi naisen luona. Ja nyt, tänä iltana he tulivat yhdessä käymään meillä. 
Veljeni tuli hakemaan lisää varustuksia, kun olivat lähdössä yhdessä Keuruulle, Helluntalaisten Juhannus Konferenssiin. Veljeni kertoi että oli tehnyt myös vuokrasopimuksen. Voi kuinka oin iloinen hänen puolestaan. Olihan hän minun pikku veljeni ja olin ollut hänestä hyvin huolissani. 
Veli kertoi kun oli talovahtina, meidän mökillä käydessä, näki hän kuinka läheiselle ladolle meni eräänä päivänä pakettiauto, josta nousi kolme miestä. He viipyivät ladossa jonkun aikaa ja veljeni yritti katsoa kiikarilla mitä siellä tapahtui? Sitten miehet tulivat ulos ja yhden sylissä oli polttopuita. Silloin huudahdin veljelleni:
- "No siinä ne nyt tulivat, ne muutamat klapit jotka näyssäni näin…”
Hämmästelimme, tarkoittiko se polttopuu näky sittenkin jotain? Mieheni ilmoitti tapauksesta kaiken varalta myös ladon omistajalle, ja asia kyllä selvisi. Miehet olivat kyllä luvallisella asialla ja jostain syystä syliin oli tarttunut sylillinen puita, ei kylläkään polttopuita, vaan päreitä, nekin sattuivat olemaan homeisia. Siinä tuli siis ehkä se polttopuu näky. Mutta entäs vanha Katie? 
Veljeni ja hänen naisystävänsä kertoi kuinka naisella oli ollut nuoruudessa poikaystävä, joka oli hyvä ja uskova ja hän oli saanut tältä korun; jänis jolla oli toinen korva lurpallaan ja etutassut hieman erillään. Hän harmitteli aina joskus, kun ei ollut valinnut tuota uskovaa poikaa miehekseen, vaan tämän miehen jonka kanssa avioliitto kariutui. 
Veljeni oli meillä ollessaan alkanut veistämään puusta jotain naisystävälleen. Tuosta korusta hän ei tiennyt mitään. Ensin hän ei tiennyt mitä tekisi, pyöritteli vain käsissään puukkoa ja puunkappaletta. Lopulta hän oli veistänyt kaksi pupua, toinen korvat taaksepäin luimussa ja toisella oli toinen korva lurpallaan. Sitten hän oli yrittänyt laittaa luppakorva pupun etutassut yhteen, niin kuin se rukoilisi, muttei onnistunut, vaan puu halkesi ja niin pupun tassut olivat hieman erillään.
 Naisystävä oli ihmetellyt miten se pupu oli niin tutun näköinen, kunnes muisti tuon nuoruudessaan saamansa pupukorun. Veljeni veistämästä tuli samanlainen, mutta isompi. 
Veli sanoikin että Pyhän Hengen on täytynyt johdattaa tässä veisto tapahtumassa. Veljeni ystävä nauroikin, että oliko hän nyt saanut uuden mahdollisuuden uskovaan miehen? Vastasinkin heille että tämä oli selvä merkki. Jumala on tiennyt tämän jo silloin kun he tekivät nuoruuden suunnitelmiaan, asioiden täytyy tapahtua ennen kuin suunnitelmat täyttyvät, olemme koulussa. Oli mukava katsella onnellista paria, joilla oli yhteinen, ihana usko.
                                                                                      Kuvahaun tulos haulle kuvia puput  

21.6.2012. aamulla näky vanhemmasta miehestä joka touhusi pihassa
kottikärryillään. Kärryt oli etuosastaan kolmion muotoiset vai sanoisiko kuin auranmuotoiset. Sitä en nähnyt mitä hän niissä kärryissä kuljetti. Muuta näkyä en saanut ja nähtäväksi jää saanko tälle selitystä?
 Serkkuni soitti minulle päivällä ja kyseli kuulumisia ja myös mitä veljelleni kuuluu ja nyt oli mukava kertoa näitä iloisempia kuulumisia, että veljeni uusi elämä todella oli nyt alkanut näkyvästi rakentumaan. Puhelun jälkeen ajattelin hyvää ystävääni ja rukoilin hänen puolestaan, pyysin että hän saisi unia ja näkyjä ja ihmeitä joista voisi sitten kertoa minullekin.
 Illalla kun kävin nukkumaan ja uneen päästessäni näin jotain hengellistä unta jossa oli tämä ystäväni ja uni liittyi häneen, mutten muista mitä siinä unessa tapahtui. Sen kuitenkin muistan, että sanoin:
- “…tälle ystävällenihän minä pyysin niitä unia…”

22.6.2012. aamulla näkyjä; kuvaa kasvihuoneesta ja puutarhasta, sitten puutarhassa näkyi käsi muttei koko ihmistä… pari harmaata latoa tai jotain rakennusta… Sitten lopuksi näin naisen seisovan sivuttain pihanlaidalla, hän katseli jonnekin kauas; tulevaisuuteenko? Kuin odottaen jotain. 
Tänään kuitenkin on Juhannusaatto ja laitoin ystävälleni Juhannus toivotukset ja kerroin samalla hänelle eilisestä rukouksestani ja unesta. Hän kiitti ja kertoi ettei ollut nähnyt nyt mitään unia, mutta mielellään näkisi.

26.6.2012. aamu näky, vehreä puutarha, jonka jälkeen näin kellari asunnon, joka alkoi täyttyä vedestä.

27.6. 2012.aamu näky, näin ihmisjoukon juoksemassa, kaikki samaan suuntaan. Osalla oli päässään oranssin keltaiset kypärät ja he juoksivat hyvän näköisesti, tasaiseen ja varmaan tahtiin. Niillä joilla ei ollut kypärää, nämä kaatuilivat maahan sikin sokin ja juoksusta ei tahtonut tulla mitään. Tämän koin todella hengelliseksi näyksi jota hyvin kuvastaa nämä raamatun jakeet.

Paavalin kirje efesolaisille, 6:11-17.
11. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
12.Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailman valtiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
13. Sen tähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15. ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16.Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17. ja ottakaa vastaan pelastuksen kypärä ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.

Rakastan tätä koko kirjettä Paavalilta efesolaisille ja yleensäkin Paavali kirjoitti hyviä kirjeitä kansoille. Ne ovat tärkeää oppia ja sanomaa meille kaikille ja niitä meidän tulisi noudattaa. Laitoin veljelleni ja ystävälleni myös tämän näyn. Veljeni vastasi:
- “Upea ja profetaalinen näky…!
Illalla katsoimme mieheni kanssa Euroopan mestaruus kisoja tv:stä. Juoksijoita kaatuili paljon ja mieleeni tuli aamullinen näkyni. Kerroin sen miehelleni ja luin hänelle nuo kohdat efeseolais kirjeestä. Mieheni sanoi:
- “Nehän olivat sotilaita kun niillä oli kypärät…”
Sitten hän sanoi jostakin urheilijasta:
- “… ei sekään ole pärjännyt,… mitä, sanoitko jotain?”
Vastasin etten sanonut mitään, olin ollut aivan hiljaa, johon mieheni sanoi:
- "No, sitten joku muu, joku kolmas, sanoi minulle; ei niin… tai sitten se oli minun oma ajatukseni.”
Sanoin hänelle että ehkä joku kolmas todella kuiskasi sen hänelle. Miestäni vain nauratti. Kuitenkin, huomaan, että aika ajoin hänelle tulee näitä herättäviä hetkiä, ne ovat niin pieniä että tuskin hän itsekkään huomaa niiden merkitystä. Minä kuitenkin huomaan ne pienet muutokset hänen ajattelussaan.
Mieheni siskokin sanoi tässä vähän aikaa sitten, että huomaa veljensä muuttuneen pehmeämmäksi luonteeltaan kuin nuorempana. Kerroin että olin tätä yrittänyt kouluttaa, etenkin, ettei kiroilisi niin paljon, kun on nuo pienet pojan pojatkin. 
Meidän pitäisi muistaa laskea aina kymmeneen suuttuessamme, se toimii… ja se kiroileminen on kyllä vähentynyt, ainahan niitä lipsauksia kuitenkin sattuu, joskus itsellenikin, mutta onneksi hyvin harvoin. Aina kun kiroan, pyydän heti tuonne ylöspäin anteeksi sanavalintojani… ei ole todellakaan tarkoitus. Enkä halua sillä kiroilemisella korottaa sitä vihtahousua. 
Eräänä viikonloppuna kävimme mieheni kanssa isäni haudalla. Näimme siellä vanhoja tuttuja ja juttelimme heidän kanssaan. Sitten eräälle haudalle tuli mies joka osoittautui myös vanhaksi tutuksi. 
Hän tuli vaimonsa haudalle, joka oli kuollut 2009. Mies oli edelleen hyvin surullinen vaimonsa kuolemasta. Hän kertoi että oli kyllä etsinyt itselleen uutta kaveria, muttei ollut löytänyt. Ei ketään voi ottaa väkisin elämäänsä, jos se ei tunnu hyvälle. 
Hän kertoi suhteesta, joka oli todella outo, eikä kestänyt sitä kauan. Nainen oli jokin ennustaja tai jotain sellaista, missä oltiin tekemisissä henkimaailman kanssa. Hän kertoi että naisen talossa, yläkerrastakin kuului raskaita askeleita, vaikkei siellä ollut ketään ja eräässä huoneessa oli sellainen energialataus, että siellä nousi käsivarsistakin karvat pystyyn. Mies sai tarpeekseen ja lähti naisen luota. 
Minä sanoin hänelle:
- “Siinä teit aivan oikein, sellaiset ihmiset keräävät pahoja voimia ympärilleen ja niiden kanssa ei ole leikkiminen, henkimaailma on totta…”
Kerroin, että minäkin olin uskossa, mutta näiden asioiden kanssa en halua olla tekemisissä. Oli minullakin aika jolloin ne kiinnostivat, mutta onneksi se jäi siihen. Valitettavasti monet ihmiset leikkivät näiden asioiden kanssa, kun eivät tiedä mistä voimista on kyse. 
Tiedän mistä puhun. Ymmärrän nykyään sen kun Jeesus myönsi että henkimaailma on olemassa, mutta ihmisen ei ole hyvä siitä tietää. Jumala on näyttänyt minulle kädestä pitäen, mitä se maailma on ja se polku on hyvin kapea, josta voi horjahtaa helposti toiselle puolelle ja sieltä on vaikeaa nousta takaisin, ainakaan ilman uskoa.
Paholainen kun saa otteen, se vie kyllä ihmisen kokonaan, kunnioittamatta, ainoana tarkoituksenaan saada ihminen hengiltä ja saada tämän sielu. Kuulostaa pelottavalle ja niin sen pitääkin sillä se on totta. Muista että on kyse maailmasta jota emme näe, silloin sitä on myös vaikea tunnistaa. Tämä on asia josta ei voi koskaan varoittaa liikaa. 
Muistin tästä hyvän ystäväni kertomuksen. Hän kertoi lapsuuden ystävästään jonka kanssa oli kuin paita ja peppu. Tämä oli alkanut ammatikseen ennustamaan ja antamaan muita hoitoja ja kertoi myös mikä ihminen oli aikaisemmissa elämissään ollut. Lopulta sielläkin oli niin suuret voimat vallassa, että ystäväni vetäytyi tästä ystävästään kauemmaksi. Tämän ystävälle tuli myös lopulta avioero, sillä hänen mieskin, joka oli mukana myös tässä toiminnassa, oli huomannut että oli tapahtunut pelottava muutos. 
Nainen alkoi syyttää ystävääni heidän erostaan ja lähetteli tälle todella kauheita tekstiviestejä. Lopulta kuului kauhea viesti:
- “ Minun herrani on paljon suurempi ja voimakkaampi kuin sinun Jeesuksesi…!”
Nainen oli heittänyt miehensä vaatteetkin mustissa jätesäkeissä parkkipaikalle ja polttanut ne siellä. Näki kuinka pahat voimat oli ottanut naisesta vallan. 
Ystäväni oli kauhuissaan, eikä tiennyt mitä tehdä. Pyysin häntä olemaan erossa tästä naisesta ja jos välttämättä halusi vastata tämän viesteihin, pyysin häntä tekemään ne Jeesuksen Kristuksen nimissä, sillä kyllä Hän on onneksi voimakkaampi ja ainoa joka tämän voisi purkaa. (Luuk.8:26-39. ) On varmasti kauheaa nähdä lähellä olleen ihmisen luisuvan pois ulottuvista, pahoille voimille. Tunsin paholaisen huudon naisen suusta, kun ystäväni kertoi tätä minulle.
- “Eikö nämä ole jo todella varoittavia esimerkkejä?”

Kuvahaun tulos haulle kuvia kiiltokuvat