sunnuntai 11. helmikuuta 2018

TÖRMÄYS

TÖRMÄYS

Veljeni oli yksin kotona, ikävissään, lukien raamattua, katsoen tv7 ohjelmia. Lähetimme toisillemme YouTube osoitteita, esim. Edelmanin: Soi kunniaksi Luojan, se on ihanista ihanin. Ylistimme ja kiitimme ja rukoilimme Herraa. Jos ei syksy olisi ollut niin pitkällä, olisimme ottaneet lomaa ja vieneet veljeni mökillemme rauhoittumaan. 
Mutta syksy oli jo liian pitkällä ja yöt kylmiä. Jospa tämä tragedia opettaa meitä kaikkia läheisiäkin. Olemme huomanneet, vaikka välillä elämmekin niukasti, voi elämä silti olla henkisesti mitä onnellisinta aikaa. Ei sairaus, eikä työttömyys saa olla syy eroon, tuntuu että jos näin on, ei taustalla voi olla rakkauttakaan; kaikki se kestää… Ajattelin kuinka veljeni tuki vaimoaan silloin kun tämä sairastui, pysyi kuitenkin rinnalla ja antoi anteeksi silloin kun toinen petti. Olisi voinut olla toisinkin. 
Vaimon vanhemmat ei koskaan antaneet tukeaan heille kun olisivat sitä suuresti tarvinneet, meidän vanhemmat antoivat heille kyllä tukensa, mutta vaimon vanhemmat tukevat kyllä nyt, kun on kyse erosta. He ovat esittäytyneet uskoviksi, mutta eikö heidän tukensa osu siinä tapauksessa väärinpäin, väärään aikaan? 
Jumala ei siedä hylkäämistä. Joulukin oli tulossa pian, sanoinkin että mikä tilanne sitten on, ei tarvitse olla yksin, vaan veljeni saa tulla jouluksi meille. Veljeni kiitti ja lupasi tulla jos tilanne on sellainen vielä silloin. Sillä mehän emme anna periksi vielä, vaan rukoilemme avioliiton ja perheen puolesta, että se jälleen uudistuu, kuin heidän profetiansa pöytä. Veljeni valtaa välillä epäusko, mutten anna periksi. Työnnän sitä mukaa uutta kiilaa alle, ettei loppukin murtuisi. Kirjoittelemme monta kertaa
päivässä. Alan itsekin olla henkisesti väsynyt, mutta en anna periksi. Tiedän että veljelläni on suurempi tuska. Veljeni myönsi myös omat virheensä. Alkoholin ja tupakan käytön ja että olisi enemmän voinut olla lähellä, kuunnella, eikä aina vain itkeä omaa surkeuttaan. Hallelujaa! Niinhän se on, ei tämä tarina ole vielä ohi.
 Heidän pöytänsä uudistetaan ja se saa puhtaan valkean pinnan. Saatana kyllä vahvasti yrittää tunkeutua väliin. Se näkyy selvästi epäuskon muodossa. Tunnistan sen. Pyysin Jeesukselta enkeleitä lähellemme, turvaamaan. Veljeni ilmoitti että oli soittanut Mirja Ojarekselle Tv7:ään ja puhunut näistä näyistä ja unista ja profetioista ja erosta. Että haluaisi mennä Tv7:ään todistamaan ja olla ehkä vertaistukena joillekin, jotka kokevat samaa. 
Tänä päivänä perheiden tuska ja köyhyys kasvaa, tästä todisti esim. Varkaudessa tapahtunut surma työ, jossa perheen isä, surmasi perheensä ja itsensä. Se alkaa taas, se sama perheiden tuska, jota oli paljon 90 luvun laman aikana. Silloinkin tapahtui paljon perhe surmia. Ojares sanoi pöytä profetiankin loogiseksi. 
Rukoilin että tämä veljeni perheen tilanne päättyisi pian,… itkin. Veljeni oli työtön ja kertoi ettei ole kohta rahaa edes ruokaan, ei ole mitä syödä. Tunsin tuskaa, tässä ei todellakaan ole mitään inhimillistä, niin kuin profetiassa sanottiin. Peittämättömin kasvoin ohjelmassa Tv7:llä, kun Johannan vieras, Trevor, sanoi:
- Joillakin on traumaattinen kokemus, ilmeisesti avioero, Jumala ei ole kuitenkaan unohtanut sinua, vaan korjaa sinun rikkinäisen sydämen.
Tunsin että sanoma oli veljelleni ja samoin tunsi veljenikin joka oli katsonut saman ohjelman. Kylmät väreet kulkivat käsivarsillani. Eräänä aamuna tuli taas veljeltäni uni:

- Ajoimme valkoisella autolla, joka ei ollut omamme, talvisella jäisellä tiellä, 130km/h. Tie oli sellainen, että pitkä suora joka kääntyy 90 astetta oikeaan ja tulee stop merkin taa, valtatien varteen, joka kulkee oikealle ja vasemmalle, eli T-risteys. Ajoin siis lujaa vauhtia ja aloin jarrutella mutkaan lähestyessämme,
ja töin tuskin sain autoni liu’ussa ohittamaan mutkan jälkeen linja-auton ja valtatieristeys lähenee… autoja tuli molemmilla kaistoilla ja pelkäsin että ajaudumme valtaväylän sekaan, aiheuttaen onnettomuuden… kuitenkin sain ohjattua liu’ussa autoni meistä oikealla samalla puolella valtaväylällä olevalle pysäkille. 
Kehuin että hyvinhän mä osain kuitenkin… kunnes uni sai jatkoa. Muuten alkutilanne oli sama ja vauhtia oli 130km/h kun katsoin mittaria, mutta nyt en saanut vauhtia hiljenemään millään ja kauhukseni näin että kolari tulee. Sanoin vaimolleni että JARRUTA, koska huomasin etten ollut itse missään vaiheessa koskenut jarruun. Vaimo jarrutti, mutta mutka läheni ja mittari osoitti samaa ja törmäsimme LUMIPENKAN LÄPI JA AJAUDUIMME METSÄN PUITA KOHTI, PELTOA PITKIN. Käännyin penkillä mahalleni ja suojauduin ja odotin rysäystä… kaikki vaimeni ja mitään ei sattunut… olimme elossa.
T: veli**

Veljeni yritti vaimonsa käydessä kotona, puhua tälle ja kertoa profetioista ja unista ja näyistä, muttei tämä halunnut kuulla ja uskoa, kiivastui vain entistä enemmän. Ilmapiiri oli todella kylmää.
 Joskus helpotti kun sai poikansa viettämään isä/poika aikaa. Toisen läsnäolo helpottaa. Oli hetki jolloin veli koki että tästä voisi selvitäkin, vaimo sanoi että miettii asioita, kerroin veljelleni että olin itsekin nähnyt äskettäin unen joka taas sopi hyvin ja vahvistaa veljeni autounta. 
Uni oli aluksi sellaista sekavaa normaalia unta, sitten unen lopulla lähdin kävelemään jollekin tielle, joka oli niin luminen että sen ympärille muodostui melkein tunneli. Tiesin että sieltä oli tulossa joku auto. Pelastusauto tai jotain? 
Ajattelin ettei me mahduta tielle yhtä aikaa, joten jäin nojaamaan lumiseinämää vasten. Huomasin että tiekin oli niin lumen peitossa, että pelkäsin pääseekö auto siitä läpi? Se oli suorastaan lumihanki. Sitten uni loppui. 
Kun odotin sähköpostia veljeltäni, mitä heillä siellä tapahtuu, tuli mieleen että tässä minä nyt odotan, niin kuin siinä unessa sitä autoa… Tiesin että veljeni vaimo oli tällä hetkellä
veljeni luona ja siellä oli törmäysaltis tilanne. Rukoilin jatkuvaa Jumalan johdatusta, sillä veljeni ja hänen vaimonsa ovat eläneet uskossa, mutta nyt eksytys oli astunut pahasti heidän elämäänsä.
 Katsoin tv:stä Pelastus armeijan Jumalan palveluksen. Se kosketti minua syvästi ja minulle selvästi annettiin sanomaksi tähän tilanteeseen, että pitää lukea Paavalin kirje Efesoalaisille. Minä itkin koko palveluksen ajan ja kun se päättyi, luin Raamatusta tuon kirjeen kokonaisuudessaan ääneen… ja itkin. 
Laitoin veljelleni viestin että lukekaa tämä, mutta he eivät lukeneet, vaimo ei halunnut. Kylmyys oli kova, aivan kuin unissa. Odotin viestiä mitä tapahtuu, muttei kuulunut mitään. Olin suuresti huolissani. Yht’äkkiä ymmärsin että veljeni uni oli kaksipäiväinen. 
Eilen, 29.10. heidän sanasotansa alkoi, 130km/h. Yö tuli väliin. Sitten uni jatkui, tänään 30.10. alkutilanne oli sama 130km/h… tiesin että tänään tulee törmäys. Olin nyt todella huolestunut, rukoilin ja odotin viestiä, mutta mitään ei kuulunut. 
Mieheni tuli metsältä ja lähdimme katsomaan äitiäni lepokodille. Sanoin miehellenikin että tänään tulee törmäys. Kun palasimme kotiin, ei mennyt kuin hetki kun veljeni soitti:
- Tulkaa hakemaan minut teille, nyt oli kova yhteenotto. Juoksin puukon kanssa metsään, pelotellakseni vaimoani….
Se oli kuin viimeinen avunhuuto. Poliisit oli tullut paikalle ja mieheni puhui heille puhelimessa ja sai heidät vakuuttuneeksi että veljeni haku meille olisi nyt hyvä asia. Poliisit jättivät veljeni rautatie asemalle. 
Penkkiin, johon hän istuutui odottamaan miestäni, sen viereisellä penkillä oli lehtinen, jossa saatana itse oli sarvineen ja punaisine pukuineen, hymyillen ilkikurisesti. Se iski kovasti uskovaa, yritti tallata lopullisesti. Mieheni tuli lopulta veljeni kanssa meille, me juttelimme avoimesti asioista, saunoimme ja kävimme sitten nukkumaan.
- TÖRMÄYS OLI TULLUT!
Seuraavat päivät kävimme valtavaa henkien taistelua. Keskustelimme kaikesta avoimesti, rukoilimme ja luimme Raamattua. Veljeni myönsi, että olin ollut valtava tuki hänelle ja
myönnän itsekin tunteneeni niin. 
Olin henkisesti väsynyt, mutta en antanut missään vaiheessa periksi, vaikka veljeni epäusko välillä nosti päätään. Sanoin että; tässä taistelussa ei ole jos sanoja, tämä ei ole vielä päättynyt.
 Sitten meille aukesi se suuri totuus, että meidän unemme, näkymme, profetiamme, myös Esteri profetia nivoutui yhteen. Minä olin henkisesti heidän tukenaan, enkä antanut lupaa antaa periksi. Olin Jumalan viisaudella ja rohkeudella varustettu. Taistelin kuin Ester, Haamania eli paholaista vastaan. Esterin kansa ei tuhoutunut eikä tuhoudu tämä liittokaan. On syksy ja ajallisesti elämme tähtien alla = ääni sanoi minulle että nyt on tähtitaivaan aika. Myös hengellisesti taivas on ollut avoin ja rukouksemme on kuultu. 
Koimme että henkimaailmassa käytiin valtava taistelu, meitä uskovia, Jeesusta todistavia vastaan. Me olemme sen vaimon jälkeläisiä, joille paholainen vihastui. Ester profetia muuttui eläväksi. 
Veljeni näki unen jossa hänen vaimonsa kaunistettiin, kuin haaremissa. Naiset lakkasivat toistensa kynsiä. Se oli sellainen nykyajan haaremi. Veljeni kosi vaimoaan uudesti unessa. Kun hän kertoi unensa, kysyi hän minulta, olisiko se hullua jos tekisi sen oikeasti, nyt kun vaimo lupasi tuoda hänelle lisää vaatteita. Jos jostain löytyisi kukkia… Sanoin ettei kukkia saa tähän hätään mistään, eikä pihallakaan enää kuki mikään…
 Mietin kuitenkin hiljaa asiaa ja muistin että minulla on isän jäämistöä, pieni kultainen enkelipinssi. Olin joskus ajatellutkin että antaisin sen veljelleni ja niin nyt tein. Sanoin että minulla on korurasia, johon sen voi laittaa. Tiesimme että hänen vaimonsa oli aina pitänyt kaikesta enkeliaiheisesta. Ojensin enkelin rasiassa veljelleni ja samalla siunasin sen ääneen:
- Olkoon tämä merkki teidän liittonne uudistumisesta, Jeesuksen Kristuksen nimeen ja vereen! Aamen!
Veljeni katsoi hämmästyneenä enkeliä ja muisti kuinka 2006, yöllä, heidän makuuhuoneessaan, hänen vaimonsa oli nähnyt nukkuvan veljeni yllä, pienen kultaisen enkelin, kuin kiiltokuva
enkelin. Veljeni hämmästeli enkeliä, että se oli varmasti tämä. 
Kun kuulin tämän, hämmästyin myös suuresti ja tiesin heti että jos joku murtaa hänen vaimonsa sydämen, se oli tämä pieni enkeli; Jumalan suuri merkki! Aamen! Valtava rauha levisi sisimpääni. 
Hänen vaimonsa tuli tuomaan vaatteita lisää ja veljeni antoi tälle sen kultaisen enkelin, mutta sillä hetkellä ei ainakaan tapahtunut mitään murtumista. Vaimo lähti takaisin kotiin. Oli kuitenkin luvannut hakea veljeni Isänpäivä viikonlopuksi kotiin, viettämään aikaa poikansa kanssa. Vaimo itse lähtisi silloin muualle. Olimme tyrmistyneitä, hiljaisuus iski päälle. Mietin rukouksessa:
- Jumala, mikä tässä nyt mättää? Kaikki nämä merkit, unet, näyt ja profetiat? Ne tukevat toinen toisiaan. Et sinä näitä turhaan ole antanut, sinulla on suuri suunnitelma jota vain vielä emme ymmärrä. Sinä, Jumala, et valehtele! Unen viesti oli että ei saa antaa periksi, vaikka inhimillisesti näyttäisi ettei ole enää toivoa. Siis siinä uskossa, rukoilen edelleen veljeni perheen ja avioliiton puolesta. Anna merkkisi että tiedämme asian etenevän…”
Veljeni laittoi vaimolleen viestejä, varoituksia, mitä Jumala voi tehdä… Se oli hyvin painostavaa. Olin päättänyt jo alussa että en puuttuisi heidän liittoonsa sanallisesti, ainoastaan tukemalla ja rukoilemalla. Mutta eräänä yönä valvoin aamuyöhön ja jostain sain ajatuksen että minun kuitenkin pitää laittaa sähköpostia veljeni vaimolle. Hyviä asioita tulvi päähäni, tiesin että kirjeestä tulee pitkä, jos vain muistan kaikki asiat joita ajattelin kirjoittaa. Halusin tehdä sen lempeydellä, tuomitsematta. Halusin että siitä näkyisi tämä Jumalan suuri suunnitelma, kokonaisuutena. 
Seuraavana päivänä ajatukseni kiusasivat minua, pitäisikö kuitenkaan kirjoittaa? Nukuin vielä yön yli ja aamulla päätin lopulta kirjoittaa. Sen tehtyäni tuli levollisempi olo. Odotin vastausta, muttei sitä kuulunut. Tiesin kuitenkin että tärkeämpi vastausta, oli se, että se antaisi aihetta mietiskelyyn. 
Tuli pyhäinpäivä ja kävimme veljeni kanssa kirkossa. Siellä oli muisto jumalanpalvelus pois nukkuneille, ja nyt siellä luettiin myös isämme nimi. Kävimme myös ehtoollisella, joka tuntui
tulleen suureen tarpeeseen.
 Alttaritaulu, joka oli minulle rakas jo lapsuudesta, heräsi niin eläväksi, että tuntui että Jeesus astuisi taulusta ulos ja kävelisi meitä kohti. Herra oli vahvasti läsnä. 
Maanantai yönä näin jotain hengellistä unta, tuntui että siihen liittyi enkelit ja Jeesus, mutta harmikseni en muistanut kunnolla unta. Ennen nukahtamistani yöllä, näin näyn, ISO MIEKKA! Aamulla kun heräsin, sain taas kaksi näkyä, ensin kirkkaan punainen tuli ja sen jälkeen kuva uuninputsaus välineestä, jolla putsataan tuhkat pois uunista. TAISTELU-TULESSA KIRKASTETTU-PUHDISTUS! 
Veljeni löysi netistä sopivan tuntuisen asunnon, laittoi tämän hakuun ja ilmoitti sosiaalitoimistoon tilanteensa ja he pyysivät häntä käymään paikan päällä. Illalla veljeni soitti vaimolleen sovinnollisessa mielessä, saisiko sen verran tulla käymään siellä heidän kotonaan, kun tarvitsee käydä asioita hoitamassa. Keskustelu käytiin hyvin sopuisasti. Sanoin veljelle puhelun päätyttyä myönteisesti:
-" Juuri noin!"
Tuntui että taistelu oli käyty henkimaailmasta, nyt vain odotellaan, mitä tuleman pitää. Aamulla herätessä näin näyn; valkoinen paperi, johon oli mustalla, kauniilla tekstillä kirjoitettu jotain, minusta se oli Englantia, mutta en tiennyt mitä siinä luki, aivan kuin julistus. Kun kerroin sen aamulla veljelleni, joka oli tekemässä lähtöä asioidensa hoitoon, sanoin että; se oli kuin rauhan julistus - niinpä, siinä se tuli, rauha oli julistettu, sota käyty. Vai oliko se sittenkin eropaperi? 
Siunasin veljeni matkaan. Kun jäin yksin, otin raamatun, katsoin mitä Jumala minulle sieltä antaa. Sain Psalmin 73. Luin sen ääneen ja vielä 74:kin. Tunsin itseni väsyneeksi henkisesti ja fyysisesti, sanoin sen ääneen Herrallekin:
- "Tämä on ollut kova taisto!"
Serkkunikin soitteli ja kyseli kuulumisia ja kun kerran kysyi, kerroin tämän ero tapauksen. Vaikkei hän uskova olekaan, kuului toisesta päästä:
- "Vau, tässähän on jo jotain! Kerro lisää sitten, kuinka tulee
käymään…"
Asia ei ollut salainen, veljeni sanoi että siitä voi kertoa. Lupasin kertoa serkulleni kuinka asia etenee, se oli samalla todistusta Jumalan ihmeellisyydestä. Todella, tämä on iso juttu! Tässä ei enää ole kyseessä, veljestäni, hänen vaimostaan, pojasta eikä minusta, vaan Jumalan suuresta suunnitelmasta. Jos näin ei olisi, miksi jo 2000 vuoden alusta lukien, meille olisi vaivauduttu näyttämään näitä asioita. Se kertoo suunnitelmallisuudesta. Voihan ne myös olla varoituksia, pitää muistaa että meillä on kuitenkin oma tahto, ja valitettavasti käytämme sitä usein väärin. 
Veljeni kertoi vaimonsa profetiasta jossa he saivat uuden talon ja siinä oli suuri kellari, joista he tulisivat ruokkimaan myös muita kuin itseään. He olivat nähneet sen talona, mutta minä sanoin että jos se onkin seurakunta, jota te tulette ruokkimaan Jumalan sanalla? Näin minä sen näin. Saattoihan se tullessaan tuoda myös veljeni perheelle varallisuutta. 
Tänä päivänä moni perhe tarvitsisi tukea, että kaikesta voi selvitä, kun luottaa Jumalaan… Ihmisen mielenprosessi saattaa lamaannuttaa ihmisen hädän keskellä, voi tulla myös hirveitä ylilyöntejä, väkivaltaa henkisesti ja fyysisesti. Uutisista saa lukea kuinka esim. perheen isä surmaa koko perheensä, kun aivot eivät enää muutakaan pelastusta näe. Ihminen on täydellisessä paniikissa. Henkimaailmassa nämä ovat kuitenkin saatanan aikaan saannoksia, se iskee silloin kun ihminen on heikko. Jumala ei halua avioeroja.
 Jumala vihaa hylkäämistä ja pettämistä, ne kuuluvat suurimpiin synteihin. Kun kuuntelin veljeni tilitystä heidän elämästään, ihmettelin kuinka se yhteiselo oli kestänyt näinkin kauan. Oli todella puhdistuksen aika, täydellisen puhdistuksen, kuin unessani, jossa vaihdettiin uutta lautaa ja laitettiin uutta valkoista maalia rakenteisiin, pöytä levyyn. Mitä tämä puhdistus sitten lopulta heidän elämässään tarkoittaa? Tilitys tuotti tulosta myös veljelleni, hänkin oppi huomaamaan omia virheitään ja syntejään. Näin hänen suuren epäuskonsa ja pelon, ja siihen yritin antaa myös tukea, sillä olen kokenut että olen ollut Jumalan suuressa pelkokoulussa ja nyt minun pitäisi
toteuttaa sitä tässä maailmassa. Olen oppinut erottamaan pahan.


10.2.2018. Näin näyn jossa näytettiin jotain nappulaa, siinä luki jotain, mutta en saanut selvää mitä siinä oli. Ajattelin, liekkö tuo ollut mitään. Sitten hetken päästä sitä näytettiin uudelleen lähempää ja siinä luki: ATACK.
Kysyin tuota atack sanaa Rukousyhteys Hetkessämme tänään ja muutama siellä oli sitä mieltä että se voisi olla tuo hyökkäys. Siinä oli vain yksi T kirjain, mutta tuosta C kirjaimista en ole varma. Veljeni antoi minulle tämän sivun ja laitan sen kirjan merkkeihin. http://gamma.nic.fi/~cobrat/nimiensuomennos.html
Sieltä löytyi heprean kielen sana; atak = majapaikka.
Olenhan rukoillut meille Rukousyhteys Hetki ryhmään omaa ilmestysmajaa . Tämä jää nähtäväksi.

Tänään,11.2.2017. Näin hetkeksi herätessäni näyn, jossa oli kuin hämärä sininen hetki ja edessäni oli aava vesi, oliko se iso järvi vaiko merta, en tiedä, mutta syvissä vesissä olin.
Tuo veden pinta oli virtaavaa ja sen sinisyys yhdistyi taivaan sinisyyteen ja oli hämärää ...


Sitten nukahdin ja kun heräsin sain uuden näky kuvan.
Näin kaksi miestä sivuttain, katseet toisiaan kohti, rukouksessa. Sitten huomasin heidän keskeltä, taustalla suuren vanhan taulun, jossa oli samanlailla kaksi miestä, pöydän ääressä rukouksessa. Näytti että toinen oli ehkä jokin munkkis mies ja toinen tummemmissa vaatteissa, ehkä pappi. Ja heidän välillään olevalla pöydällä oli Suuri Raamattu Avoinna .... He luottivat Jumalan Sanaan rukouksissaan!
Amen! 

Luuk 18:
9 Niin hän puhui vielä muutamille, jotka luottivat itseensä, luullen olevansa vanhurskaita, ja ylenkatsoivat muita, tämän vertauksen:
10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: ‘Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.’
13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: ‘Jumala, ole minulle syntiselle armollinen’.
14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.