maanantai 21. toukokuuta 2018

ARMONVUOSI 2017

Avoin Kirje Elämästä
2017           By: Sinettisormus




2017

Ihmeellinen Aamu

2.1.2017.
Shalom!
Tämä aamu oli ihmeellinen, en tiedä näinkö näkyjä vai mitä, mutta jotain niissä koin, mutta on niin vaikeaa ymmärtää? Ensin näin herätessäni hetkeksi, kuvan, jossa oli erilaisia risukasoja sidottuna yhteen kasaan ja ne olivat kuin jossain tulenteko paikalla, odottamassa.
Sitten näin kuvan, jossa oli kuin elokuvan lopputekstit, nimiä valkoisilla kirjaimilla ja niiden päälle, kuvan alareunaan tuli valkoista tekstiä, joka kuului vielä tuohon "ohjelmaan".
Kuva kesti riittävän kauan, että minulla olisi ollut mahdollista keritä lukea se, mutta koska molemmat tekstit oli valkoisia ja päällekkäin, en saanut siitä selvää ja siitä valitinkin Herralle, mutta paremmaksi se ei muuttunut.
Yritin vielä hetken nukkua ja ennen nukahtamistani, mieleeni nousi vahva kuva. Postilaatikkomme on heti makuuhuoneen seinäntakana, siis siinä pääni takana, kun olen nukkumassa, sillä seinällä ei ole ikkunaa. Olin pää tiukasti tyynyllä, silmät kiinni, kun näin aivan selvästi, punaisen, pienen auton tulevan siihen laatikolle, seisomaan.
Kuuntelin, kuulenko auton ääntä, mutta mitään ei kuulunut, mutta tuon auton näin siinä mielessäni. Sitten nukahdin hetkeksi ja heräsin lopulta siihen, että puhelimeeni kuulosti tulevan tekstiviesti.
Pidin kuitenkin rukoushetkeni, ennenkuin nousin ylös. Kun sitten nousin ja kävin tarkastamassa puhelimeni, yllätys, yllätys, ja kuinkas muutenkaan, ei siellä mitään viestiä ollut. Näitä on tullut ennenkin ...
Ihmeellinen aamu, enpä tiedä miten noita selittää, mutta koin, että voin jakaa tämän aivan tämmöisenä," sivukommenttina", jospa joku muukin on kokenut tänään jotain outoa?
Siunausta päiväänne ja Uuteen Vuotteen, 2017, mitä se tuokaan tullessaan?



Laitoin uskovalle sisarelleni kokemukseni tältä aamulta ja vastailimme sitten toisillemme pitkin päivää näin sähköisesti. Hänkin oli nähnyt unia ja kertoili näin:


No joo... ei ole eka kerta kun saat samanlaista. Meinasin jo etten viitsi tuoda sanomaani tänne mutta sanon sen nyt.
Herättyäni levottoman yön jälkeen jossa ajatukset seikkailivat televaisuudessa ja palasin tähän hetkeen, arki on alkanut ja vuosi vaihtunut. Sanoma tuli pään sisälle "tämä on se vuosi kun sinun pahat tekosi sovitetaan ja synti sinetillä lukitaan". Tämä oli siis ensiajatus, enkä voi sanoa suoraan että tuliko se nyt takuulla hengessä mutta kuitenkin... ei ihminen sillä tavalla sponttaanisti tuota tällaista, vaan ajatuksemme on johdonmukaisia, joten tämä jääköön sitten sinne jokaisen puntaroitavaksi.”



Vastasin hänelle:
... mielenkkintoista tämän aamun kokemukset myös siksi, että nuo kaikki tämän aamun saadut "elementit", ovat ennenkin koettuja ja nähtyjä ...
Olisiko vielä jotain parannettavaa? Puhdistautumista? Ennen kuin tulee päivä ja meidät ihmiset kerätään, kuin nuo risukasat näyssäni, nuotiopaikalle...
Muistan kuinka eräänä aamuna, joskus viime vuonna, näin samallalailla kuin tuon auton tänään, naisen kävelevän ylös polkua pitkin taloamme kohti, tuolta postilaatikon suunnasta, oli kuin olisin sen ikkunasta nähnyt, vaikka kaikki tapahtui jossakin mielessäni. Tänään sitten sain kokea tuon uudestaan, auton muodossa, todella oudolle tuntuva kokemus.
Olin tuossa nappaamassa "huikopalaa", kun samalla muistin, että sanoin Herralle, että jos nämä aamulliset kokemukseni ovat Häneltä, vahvistakoon nämä minulle jollain, vaikka jonkun muun tuomalla vastaavalla kokemuksella, näyllä tai jollain, sitten toit tuon "vahvistuksen", tiedonsanoillaan.
Kiitos ja Kunnia Jeesukselle Kristukselle!”



DANIEL 9
1. Daarejaveksen, Ahasveroksen pojan, ensimmäisenä hallitusvuotena,
hänen, joka oli meedialaista sukua ja oli tullut kaldealaisten valtakunnan kuninkaaksi -
2. hänen ensimmäisenä hallitusvuotenaan, minä, Daniel, kirjoituksista huomasin vuosien luvun, josta Herran sana oli tullut profeetta Jeremialle, että Jerusalem oli oleva raunioina seitsemänkymmentä vuotta.
3. Ja minä käänsin kasvoni Herran Jumalan puoleen hartaassa rukouksessa ja anomisessa, paastossa, säkissä ja tuhassa.
4. Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin ja sanoin: "Oi Herra, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi.
5. Me olemme syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat ja uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois sinun käskyistäsi ja oikeuksistasi
6. emmekä ole kuulleet sinun palvelijoitasi, profeettoja, jotka puhuivat sinun nimessäsi kuninkaillemme, ruhtinaillemme ja isillemme ja kaikelle maan kansalle.
7. Sinun, Herra, on vanhurskaus, mutta meidän on häpeä, niinkuin se on tänä päivänä Juudan miesten ja Jerusalemin asukasten ja koko Israelin, läheisten ja kaukaisten, kaikissa maissa, joihin sinä olet heidät karkoittanut heidän uskottomuutensa tähden, jota he ovat sinulle osoittaneet.
8. Herra, meidän on häpeä, meidän kuninkaittemme, ruhtinaittemme ja isiemme, koska me olemme tehneet syntiä sinua vastaan.
9. Herran, meidän Jumalamme, on armo ja anteeksiantamus, sillä me olemme olleet hänelle uppiniskaiset;
10. me emme ole kuulleet Herran, meidän Jumalamme, ääntä emmekä vaeltaneet hänen laissansa, jonka hän asetti meidän eteemme palvelijainsa, profeettain, kautta.
11. Vaan koko Israel rikkoi sinun lakisi ja poikkesi pois eikä kuullut sinun ääntäsi, ja niin vuodatettiin meidän päällemme se kirous ja vala, joka on kirjoitettu Mooseksen, Jumalan palvelijan, laissa; sillä me olimme tehneet syntiä häntä vastaan.
12. Ja hän toteutti sanansa, jonka hän on puhunut meitä ja meidän tuomareitamme vastaan, jotka meitä tuomitsivat, ja antoi meidän päällemme tulla niin suuren onnettomuuden, ettei senkaltaista ole tapahtunut koko taivaan alla, kuin Jerusalemissa tapahtui.
13. Niinkuin on kirjoitettu Mooseksen laissa, niin tuli kaikki tämä onnettomuus meidän päällemme. Mutta me emme koettaneet lepyttää Herraa, meidän Jumalaamme, niin että olisimme kääntyneet pois synneistämme ja ottaneet vaarin sinun totuudestasi.
14. Sentähden Herra valvoi ja antoi tämän onnettomuuden tulla meidän päällemme; sillä Herra, meidän Jumalamme, on vanhurskas kaikissa töissänsä, jotka hän tekee, mutta me emme ole kuulleet hänen ääntänsä.
15. Ja nyt, Herra, meidän Jumalamme, joka toit kansasi pois Egyptin maasta väkevällä kädellä ja teit itsellesi nimen, niinkuin se vielä tänä päivänä on: me olemme syntiä tehneet ja olleet jumalattomat.
16. Herra, kaiken vanhurskautesi tähden, kääntyköön sinun vihasi ja kiivastuksesi pois sinun kaupungistasi Jerusalemista, sinun pyhästä vuorestasi; sillä meidän syntiemme tähden ja meidän isäimme pahojen tekojen tähden on Jerusalem ja sinun kansasi tullut kaikkien häväistäväksi, jotka meidän ympärillämme ovat.
17. Ja nyt, meidän Jumalamme, kuule palvelijasi rukous ja hänen anomisensa ja valista kasvosi pyhäkkösi ylitse, joka on autiona; Herran tähden.
18. Minun Jumalani, kallista korvasi ja kuule, avaa silmäsi ja katso meidän hävitystämme ja sitä kaupunkia, joka on otettu sinun nimiisi; sillä me annamme rukouksiemme langeta sinun eteesi, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen.
19. Herra, kuule, Herra, anna anteeksi, Herra, huomaa ja tee tekosi itsesi tähden, älä viivyttele, minun Jumalani; sillä sinun kaupunkisi ja sinun kansasi ovat sinun nimiisi otetut."
20. Ja vielä minä puhuin ja rukoilin ja tunnustin syntini ja kansani Israelin synnit ja annoin rukoukseni langeta Herran, Jumalani, eteen minun Jumalani pyhän vuoren puolesta.
21. Ja kun minä vielä puhuin rukouksessa, tuli se mies, Gabriel, jonka minä olin nähnyt ennen näyssä, kiiruusti kiitäen minun tyköni ehtoouhrin aikana.
22. Ja hän opetti minua, puhui minulle ja sanoi: "Daniel, nyt minä olen lähtenyt neuvomaan sinua ymmärrykseen.
23. Kun sinä aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä olen tullut sitä ilmoittamaan; sillä sinä olet otollinen. Käsitä siis se sana ja ymmärrä näky.
24. Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan.
25. Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja.
26. Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.
27. Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse."


Lukekaa lisää: http://mikakoivunen.vapaavuoro.uusisuom ... ka-tempaus


.. ja tässä vielä lisää tuosta Danielin kirjasta,9: http://www.pasuunasoi.com/danielinkirja/I.html

... ja tässä vielä jotain, kiinnostuneille: http://www.sananmiekka.fi/422339636

Huom! NYT ON VAHVAA SANOMAA!

Uskova sisareni kirjoitti minulle vielä lisää:


”No onpas "sattuma" sillä minunkin unessa oli postilaatikko ja punainen auto. Olin unessa lapsuuskodissani ja ajattelin noutaa postin autollani (punainen väriltään). Outo juttu sillä postilaatikko rivi on talon kohdalla, kävellen olisi helpompi. Ajoin auton ihan postilaatikko riviin kiinni ja kurkotin auton ikkunasta laatikkoon kädelläni. Ajattelin että onpas vaikeaa, ei meinannut käsi taipua laatikon pohjalle. Sitten näin kuinka papin talosta tuli nuoripari ulos (pappi asuu myös oikeasti siinä vastapäätä). Heillä molemmilla oli mustat nahkatakit päällä. Nojailivat tyytyväisen näköisinä toisiinsa ja kävelivät takaisin naapurin pojan taloon. Mieleeni tuli, että ovatkohan menossa naimisiin ja kävivät sopimassa papin kanssa vihkimisestä?! Ajattelin siinä, että mitähän nuo ajattelee kun autolla haen postia, ihan tyhmältähän tämä näyttää. Siinä kohtaa heräsin ja ihmettelin unta.”


Ja minä vastasin:


... enpä usko että oli sattumaa, olen aina sanonut että mikään ei ole sattumaa, vaan Jumalan suunnitelmaa. Varmasti osa vahvistusta. Ja Häistähän tuossa vihjailtiin, mutta harmittelin noita mustia takkeja, mutta ehkä vielä kerkiää vaihtaa valkoista ylle?
Mutta tässähän tämän vertauksen juju piileekin. Me näemme itsemme syntisinä mustissa, joka on hyvä asia. Silloin armo toimii kuten sen pitää morsiamen kohdalla toimia. Jos näkisimme itsemme suunnittelemassa häitämme jossain säihkyvässä asussa, niin emme me olisi ainakaan Kristuksen morsian. Mielestäni profetiauni on varsin hyvä, koska... lukekaa Hesekiel 16
Ai niin sitten se vanha tuttu 3. Mooses 23 luvun morsiamen kuvaus:
...tuokaa heilutusleiväksi kaksi kakkua, jotka on leivottava happamena kahdesta kymmenenneksestä lestyjä jauhoja, Herralle uutislahjaksi.
Lestyjä jauhoja 2/10 osaa tarkoittaa parhaista raaka-aineista. Happamena leivottu taas tarkoittaa synnissä valmistettu.”
Tänään on ollut myös IHMEELLINEN PÄIVÄ!!!
Näin mahtavasti Herra avasi tämän vuoden, 2017, mitä vielä kerkiää tapahtumaankaan?



TÄNÄÄN, 21.5.2018.
Herättyäni näin edessäni kuvan, jossa leijaili kultaa hohtava temppeli tai pyhäkkö edessäni ... 
Hieman ennen, kun ajattelin, että nyt nousen vuoteeltani ylös, näin vielä himmeää kuvaa, kivisestä käytävästä temppeliin/ pyhäkköön ja käytävän molemmin puolin valkopukuiset enkelit soittivat pasuunaan ja ylhäällä taivaalla enkelijoukot kädet ojennettuina ylistivät Jumalaa!
Tule Jeesus pian, MARANATA!!!
Kiitos, kunnia ja ylistys, Sinulle, Herrallemme, Jeesukselle Kristukselle!
Amen. 

 Löysin tämän sanan ja Herralle sitä sydämeni itkien huutaa: " Josbekasa !!!" ( = on kaipaus t. pyyntö t. hän (Herra) kääntää kovan (kohtalon))
"Josbekasa, Adonai!!!"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti