maanantai 28. toukokuuta 2018

.. SILLÄ SINULLA EI OLE PELKÄÄMISTÄ ...



4.2.2017. Näky; Musta, vanha auto.

Tänä aamuna sain kuvan, jossa eteeni tuli musta, vanha auto. Sen sivuovet avautuivat molempiin sivuihin, eikä keskellä ollut keskipilaria. Ovesta oli siis väljä mennä sisälle. Näin kaksi pitkää penkkiä, molemmin puolin sisällä ja en voinut nähdä niiden pituutta, mutta pitkät ne olivat ja toisiaan vasten, että kanssa matkustajat saattoivat hyvin keskustella keskenään.
Sisälle mahtui siis todella monta matkustajaa. Tuossa kuvassa tosin ei ollut kuin tuo tyhjä auto, jota minulle esiteltiin. Jokaisen istujan kohdalle oli lattialle laitettu pienet neliön muotoiset vadit ja ne olivat vuorattu sisältä jollain, minusta se näytti sanomalehti paperilta, mutta varmaksi en sitä voi sanoa.
Sitten kuva hävisi, ja jäin ihmettelemään sen sanomaa, jos siinä sitä oli?


Olemmeko liian synkkiä kulkiessamme tässä maailmassa? Ryvemme maailman oksennuksessa, vaikka meidän pitäisi keskittyä itsemme puhdistikseen, pukeutuaksemme uuteen?
Tätä sietää miettiä... hmmm...



Kuva


Kävin puita hakemassa liiteristä ja samalla mietin, Jeesuksen elämää, jonka hän meille myös esimerkiksi eli. Ei Hän koskaan julistanut siitä, mitä maailma huutaa, sille Hän ei antanut aikaa, mutta Hän julisti vain, ja ainoastaan sitä, mitä Hän sai, Isätään, Jumalalta.
Tässä meille kova läksy. Nuo sanomalehdet oksennus kupissa, saattoivat mallata juuri näitä "päivittäisiä uutisiamme", joilla ei Taivaallisissa, ole juurikaan mitään tekoa. Olinko ymmärrettävä?
... ehkei tämä ole sitä mielusinta sanomaa meille, mutta tärkeää ja vahvaa sanomaa ...



Näky; Puettu Valkoiseen
7.2.2017.
Rauhaa, Rauhaa, teille Rakkaani!

Tämän aamuisessa kuvassa, näin Valkopukuisen, jolla oli paljaat jalat, ymmärsin, että Hän oli Jeesus.
Näin hänen pukevan jotakin "Ihmislasta", Uuteen Valkoiseen pukuun.
En nähnyt kummankaan kasvoja, vain nuo Valkoiset vaatteet ja paljaat jalat ...
Olkoon tämä Siunaukseksi jollekkin/ joillekkin, sillä Herra haluaa, Uudistaa pukusi, puhtaan Valkoiseen!
Kiitos ja Kunnia, Jeesus Kristus, Herramme!

Sanoin Herralle, että Hän avaisi minulle taas tänäänkin Sanansa, paikasta, jonka sitten äänelläni laulan Hänelle ja näin se avautui lauluksi Herralleni:

JESAJA 54
1. Riemuitse, sinä hedelmätön, joka et ole synnyttänyt, huuda ilosta ja
riemahda, sinä, joka et ole synnytyskivuissa ollut. Sillä hyljätyllä on lapsia enemmän kuin aviovaimolla, sanoo Herra.
2. Tee avaraksi telttasi sija, levennettäköön sinun majojesi seinien kangas. Älä säästele! Pidennä telttaköytesi ja vahvista vaarnasi.
3. Sillä sinä olet leviävä oikealle ja vasemmalle, sinun jälkeläisesi ottavat omiksensa kansat ja tekevät autiot kaupungit asutuiksi.
4. Älä pelkää, sillä et sinä häpeään joudu; älä ole häpeissäsi, sillä et sinä ole pettyvä. Nuoruutesi häpeän sinä olet unhottava, leskeytesi pilkkaa et ole enää muistava.
5. Sillä hän, joka sinut teki, on sinun aviomiehesi, Herra Sebaot on hänen nimensä, sinun lunastajasi on Israelin Pyhä, hän joka kaiken maan Jumalaksi kutsutaan.
6. Sillä niinkuin hyljätyn, syvästi murheellisen vaimon on Herra sinut kutsunut - nuoruuden vaimon, joka on ollut halveksittu, sanoo sinun Jumalasi.
7. Vähäksi silmänräpäykseksi minä hylkäsin sinut, mutta minä kokoan sinut jälleen suurella laupeudella.
8. Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi, mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi.
9. Sillä tämä on minulle, niinkuin olivat Nooan vedet: niinkuin minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, niin minä vannon, etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele.
10. Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
11. Sinä kurja, myrskyn raastama, sinä lohduton! Katso, minä muuraan sinun kivesi kiiltokivellä, panen sinun perustuksesi safiireista,
12. minä teen sinun harjasi rubiineista ja sinun porttisi kristalleista ja koko sinun ympärysmuurisi jalokivistä.
13. Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia, ja suuri rauha on sinun lapsillasi oleva.
14. Sinut vahvistetaan vanhurskaudella; sinä olet oleva kaukana väkivallasta, sillä ei sinulla ole pelkäämistä, ja kaukana hävityksestä, sillä ei se sinua lähesty.
15. Jos sinun kimppuusi karataan, ei se ole minusta; joka kimppuusi karkaa, se eteesi kaatuu.
16. Katso, minä olen luonut sepän, joka lietsoo hiilivalkeata ja kuonnuttaa aseen käytäntöönsä; mutta minä olen myös luonut tuhontuottajan hävittämään sen.
17. Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi. Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta saatu, sanoo Herra. 


 HALLELUJA! HALLELUJA!! HALLELUJA!!!




12.2.2017. Sunnuntai. Näky; Rauhalliset liekit.


Kun aamulla heräsin ja olin Rukouksessa ja läsnäolossa, sain näky kuvan, jossa oli hyvin pimeää, kuin jokin tulipalopaikka. Maa oli hiiltynyt mustaksi, mutta siellä täällä oli vielä kauniita, rauhallisia liekkejä …


Mietin tuota saamaani näkyä ja koin sen jotenkin itselleni, sillä olin tehnyt ratkaisun, jossa otin etäisyyttä, erääseen asiaan, joka oli minulle kyllä ollut hyvin tärkeä, mutta jonkin siinä koin olevan pielessä.
Ehkä nuo rauhalliset liekit olivat lohdutuksena itselleni ja itsessäni olevasta uskosta, tuota toivon ….


13.2.2017.
Tänään näin kuvan, jossa oli valtava, kuuma, TULINEN HIILLOS, ei muuta.
Eräs uskova sisar, oli kuullut yöllä äänen sanovan: ”Herra ottaa enkelit pois Suomen ja Venäjän rajalta, sitäkö ovat nämä tuliset näkyni eiliseltä ja tältä aamulta?

Ja eräs uskova veli kertoi omaa näkyään näin:


  • Näin illalla näyn jossa savuppiipun luukku laitettiin kiinni!
    Aamulla ystäväni laittoi takkaan tulen ja ihmetteli miksi nää puut ei pala kunnolla. Ai luukku on kiinni!
    NO halusin kuulla Joonas Kelottijärveä. Hänellä oli yks kasetti. Kalottikonfrenssi 2007 Pe 13.7.
    Yks asia joka jäi mieleeni oli kun hän sanoi että: ON NIIN RAITISTA ETTEI HENKI LIIKU!
    Tarkoitti ja selitti että uskovat itse estävät Pyhän Hengen liikehdinnän.Ei kaikkea mitä Jumala tekee voi aina tuomita! Siis lisäätkö tulta vai sammutatko sitä itsesssäsi ja toisissa vai lisäätkö sitä Kristuksen kautta!
    Oma lisäykseni:
    Jos syöt tulta ja olet täytetty Pyhällä hengellä ja tulella kysykäämme itseltämme miksi tuli on meissä. Onko se vain meitä itseämme varten että pääsemme taivaaseen. Ei se on tehty jaettavaksi ja varsinkin sytettäväksi niiden sydämissä jotka eivät Jeesusta ja sovitusta vielä tiedä, meidän todistuksestamme. Älä kuvittele että voit vain syödä ja olla tulella täytetty. Jos luukut on kiinni(suusi todistus) ei ole mahdollista että tuli sinussa palaisi. Kieli on pieni jäsen ja katso kuinka suuren metsän se sytyttää: Voit nähdä sen negatiivisesti jos tahdot. Sanoilla on vallassaan kuolema tai elämä ei molempia!
    Jos kielesi pulppuaa Jumalan sanaa ja Hänen voimaansa se syttyttää. Puhutko valosta vai pimeydestä?
    Luukas 6:46 Miksi te huudatte minulle Herra Herra ettekä tee mitä minä sanon?
    Joh 15:14 Te olette minun ystäviäni jos teette mitä minä käsken teidän tehdä.”



Hyvin sopiva näky ja Sanoma myös näihin minun näkyihin verraten, ne tukevat hyvin toisiaan.






TÄNÄÄN; 28.5.2018.

Herätessäni, minulle näytettiin kuvaa maaseudulta. Näytettiin isoa piha aluetta, sen puutarhaa, jossa oli muutama valkoinen, puusta tehty, vanha puutarha tuoli ja vähän kauempana oli seipäistä tehty lyhyehkö aita, joka rajasi pihaa ja peltoa, joka taustalla, aidan takana näkyi. Ja taas tuli nuo kädet, jotka niin monasti olen nähnyt. Ne asettivat tuolien lähelle, suuren ruukun ja ruukkuun joitakin oksia, jotka kukkivat valkoisia pieniä kukkia ...
Mitä tuo tarkoittanee, mutta minulle nousi siitä Psalmi 23:

 PSALMIT 23
1. Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

2. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa.
3. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
4. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.
5. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.
6. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. 


Herra On Minun Paimeneni; Psalmi 23: https://www.youtube.com/watch?v=k__Yhntamcw






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.