perjantai 9. maaliskuuta 2018

KUTSUMUS JA KUULIAISUUS



KUTSUMUS JA KUULIAISUUS 
(klikkaa kuvaa niin näet isompana)

2.8.2013. aamunäky; näin ensin vain hiekkasoraa, sitten himmeästi näin kuin orjantappurakruunun. Mietin oliko se kruunu ja samassa näin uudelleen, mutta se näytti narusta tehdyltä leveältä vyöltä, jonka etumus oli koristeellisesti tehty, salmiakkiruudun muotoon, kulmat ylös ja alas ja sivuille. Tätä muotoa on minulle näytetty usein, koen tänään, että se symboloi perustusta, vankkaa perustaa ihmisen elämässä, jonka kalliona ja kulmakivenä Jeesus on. Se antaa hyvän perustan uskovalle ja sitten tuo vyö, sen koin olevan totuuden vyön jolla vyötämme itsemme. Kun elämämme perustuu vankkaan totuuteen, olemme vahvoja. 
Näky oli sen verran epäselvä ja pelkäsin tulkitsevani sen väärin, että pyysin Herralta sanan paikkaa evankeliumista, sillä mökillä minulla oli vain Uusi Testamentti + Psalmit. Se avautui minulle Luukkaan evankeliumista, luku 21. 
Ymmärsin sen luettuani, että näkyni oli aito. Lopun aikana uskova joutuu kokemaan vihaa Jeesuksen nimen tähden ja tuo orjantappura kruunu tarkoitti sitä. Mutta me kirkastumme vaikeuksien kautta, kun emme anna periksi, vaan kuljemme totuudessa voittoon, vyö tarkoitti taas sitä. Meidän pitää olla silloin kestäviä, niin voitamme elämän.
8.8. sain aamunäyn joka oli varmasti henkilökohtainen, eli perheelleni. Minulle näytettiin soikean muotoista, reunoista sumennettua valokuvaa jossa kauniisti istui mustavalkoinen, karjalan karhukoira, katsoen suoraan kuvaajaan. Se oli kuin muistokuva. Ajattelin että poistuuko pian meidän 12 vuotta vanha karhupoikamme. 
Olimme mökki reissullamme löytäneet uuden pennun, 2.8. Suomussalmelta, 8 viikon ikäisenä. Sitten illalla näin taas hyvin yllättävän kuvan; ihmisen kasvot, ne oli liikkuvat, ilman ääntä. Ajattelin että ne oli tutut, ja heti pian huomasin että ne olivat mieheni siskon miehen kasvot, muuta ei sitten näytetty. Mitä tarkoittanee? Tapahtuuko jotain? 
Hänen isänsä kuoli juuri ja haudataan 10.8. Suru on tietysti suuri ja nyt huuhtoo sitä alkoholilla joka on paha tapa hoitaa näitä asioita, jos mitään. Kyselin Herralta sanaa joka kuvastaisi tätä näkyä ja sain Paavalin 2 kirjeen korintolaisille, luvut 2-4. Etenkin luku 2, oli nappi osuma. 
Löysin kyllä mielestäni viestiä joka sopii tämän henkilön kohdalle täydellisesti, mitä tämä tarkoittaakaan? Myönnän että olen tässä kohtaa huolestunut, kun tiedän asian taustoja. Paavali puhui tässä kohtaa anteeksiannosta myös sille joka ei meidän mielestämme ansaitse sitä ja luvussa 3, puhuttiin myös peittämättömistä kasvoista, kuin näyssä ja tuo jae joka on tärkeä, kuuluu näin:

Paavali 2 Kor. 3:18
Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

Rakas Jeesus Kristus haluaa sanoa meille tänään näin:
- ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään. Ei siihen sovi synti. Synti on se, joka tuhoaa, kääntykää pois siitä. Tutkikaa itseänne Jumalan sanan valossa. Siellä teitä varoitetaan synneistä ja kehoitetaan parannukseen. Ottakaa vaarin Minun sanastani ja opettakaa sitä lapsillenne. Teidän tulee olla valona maailmassa, teidän, jotka olette Minun lapsiani. Teidän elämäänne katsotaan, sillä te julistatte Minusta, Herrastanne. Älkää olko valvomattomia, sillä teidän vastustajanne ei nuku. Hän näkee heti, kun kätenne herpaantuvat ja iloitsee. Pysykää minussa. Samoin kuin oksa ei voi kantaa hedelmää, ellei se pysy rungossa, niin ette tekään, ellette pysy Minussa. Minä olen teidän voimanne ja apunne. Ilman Minua te ette voi tehdä mitään. Älkää luopuko Minusta, te Minun rakkaani.”
Niinkuin on sinun päiväsi, niin on sinun voimasikin oleva. Minä nostan, Minä kannan, Minä pelastan. Ei ole toista minun vertaistani. Minua peljätkää ja Minua rakastakaa. Minua totelkaa. Teidän aikanne on minun käsissäni. Minä ohjaan teitä. Mikään ei ole minulle mahdotonta. Niinkuin savi valajansa käsissä, niin olette tekin Minun käsissäni. Menkää maan ääriin, sieltäkin Minä teidät löydän. Menkää maan syvyyksiin, sielläkin olen teidän kanssanne. Ei Minun käteni ole liian lyhyt auttamaan, vaan teidän uskonne on heikko ja voimaton. Pankaa täysi turvanne Minuun, niin te saatte levon sielullenne. Älkää katsoko itään, ei sieltä tule apua, - älkääkä länteen. Apu tulee Minulta, joka olen luonut taivaan ja maan. Vuoret väistyköön ja kukkulat horjukoon, mutta Minun armoni ei sinusta väisty, eikä rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.”

Tänään hän neuvoo ja ohjaa meitä kärsivällisyyteen ja totuuteen, ja pysymään lujina vaikka joudummekin kärsimään hänen nimensä tähden, näin voitamme koko elämän. Lopunajan merkkinä on oleva, kun näemme Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä. 
Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivi, kun meri ja aallot pauhaavat. Silloin ihmiset näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä, suurella voimalla ja kirkkaudella. Tästä kertoo Luukas 21.
 Jeesus kysyy meiltä, miksi annamme rahan siitä, mikä ei ole leipää ja työmme ansion siitä, mikä ei ravitse? 
Hän kehoittaa meitä palaamaan hänen tykönsä ja saamme ostaa ja syödä rahatta, saamme mennä hänen vetensä ääreen.
Jesaja 55.
16.8. sain näyn aamulla; joka oli kuin valkoinen kuvaruutu ja sen keskelle tuli mustalla tekstillä tai merkein jokin lyhyt sana, jota en ymmärtänyt. Se oli kuin Hebreaa, mutta en kuitenkaan tiennyt oliko? Silmissäni ne olivat peräkkäin, enkä osaisi enää samaa itse kirjoittaa. Kysyin Herralta, mitä tämä tarkoittaa? Kuinka voin sen tulkita?
- ”Herra, avaa se minulle sanasi kautta.”
Ja hän antoi minulle Psalmin 19. Se oli kokonaisuudessaan ihana ja vastauksen antava, mutta jae 4-5 ja 15, avasivat tuon arvoituksen, niin ainakin uskon.

Jae 4:
Se ei ole puhetta, se ei ole kieltä, jonka ääni ei kuuluisi.
Jae 5:
Niiden mittanuora ulottuu yli kaiken maan ja niiden sanat maanpiirin ääriin. Auringolle hän on tehnyt niihin majan.

Jae 15:
Kelvatkoot sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäsi, Herra, minun kallioni ja lunastajani. 



(Tänää, 9.3.2018. tiedän jo mitä tuo kirjoitus merkki tarkoittaa, mutta siihen meni kauan kun se tuli minua uudelleen vastaan ja sain ymmärryksen mitä se tarkoittaa? En ollut aiemmin tuota nähnyt, enkä siis voinut tietää edes sen olemassa olosta.
Se tarkoittaa = Jumalan Pyhä Henki! Ruach Elohim.  Tämä todistaa, että Jumala todella puhuu minulle.)

18.8. aamunäky; näyssä nainen ojensi minua kohti isoa, läpinäkyvää, muovilaatikkoa, joka oli täynnä renkaita, en tiedä mitä renkaita ne olivat, mutta saman kokoisia suunnilleen kuin voimistelurenkaat joissa roikutaan. Olin ihmeissäni näystä ja pyysin Herraa avaamaan ja vahvistamaan näkyni. Sanan kautta sain taas Psalmin 19, tai sen aukeaman ja Psalmissa 18, puhuttiin Jumalan varustamisesta, kuinka hän varustaa meitä, liittyykö nuo renkaat siihen, mutta renkaista ei puhuttu mitään. Toivottavasti tämä avautuu ja voihan olla että tämä on tarkoitettu jollekkin muulle joka heti ymmärtäisi tämän itselleen vastaukseksi. Raamatusta löysin 2 kohtaa, jotka puhivat renkaista.

2. Moos. 26:29
Ja päällystä laudat kullalla ja tee kullasta niiden renkaat pokkitankojen pitimiksi ja päällystä poikkitangot kullalla.

2. Moos. 37: 14
Renkaat olivat juuri listan alla niiden korentojen pitiminä, joilla pötä oli kannettava.

Renkas voisi tarkoittaa myös yhditymistä, että olisimme jokainen yksi renkas, evankeliumin eteenpäin viemisessä ja voimme myös toimia rukousrenkaina, näin ollen yhdessä vahvempia.
21.8. yöllä näin unen, jossa oli jokin salainen viesti piillotettuna. Sitten tuli mies joka jostain lattianrajasta sieppasi paperilapun ja siinä luki jae 3. Huusin miehelle, kun huomasin mitä lapussa lukee:
- ”Tuo sopii minullekkin.”
Mies lähti lapun kanssa juoksemaan karkuun. Muuta en sitten unesta muista. Kun heräsin, syötin koiran pentumme ja mietin mitä tuo jae 3 tarkoittaa? 
Noita jakeita on Raamatussa paljon, joten mistä tietää mikä olisi oikea? Join aamukahviani ja minun piti komentaa pentua ja aivan tahattomasti huusin pennulle ääneen:
- ”Jae 3!”
Vaikka piti huutaa koiran nimeä ja koira juoksi kiireellä ulko-ovelle. Mitä tämä tarkoitti? Pyysin Herralta vahvistusta jos tällä oli mitään merkitystä ja päivällä sitten muistin nuo kaksi Hesekiel näkyä, 24:24, kertoo sen olevan merkki, Herran tulevasta päivästä ja Hes. 29-30 luvut kertovat Egyptin tilanteesta joka on tänäänkin tosi paha. Kun olin laittamassa Raamattua pois, tarkistettuani siitä asioita, katseeni kiinnittyi lukuun 30 ja jakeeseen 3. Siinäkö se oli?

Hes. 30:2-3
Ja minulle tuli tämä Herran sana:
2. ihmislapsi, ennusta ja sano: Näin sanoo Herra, Herra: Valittakaa: ”Voi sitä päivää!”
3. Sillä lähellä on päivä, lähellä Herran päivä, se on pilvinen päivä, pakanakansojen aika.

22.8. aamunäky, jossa ihmiset olivat kuvan vasemmassa laidassa polvillaan ja olivat kuin rukous asennossa ja heidän vierellään seisoi rivissä poliiseja, kuin mellakka poliiseja, koska heillä oli kypärät päässään. Muistin heti Raamatun kohdan, kuin vastaukseksi.

Ilm. 2:10
Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittäbä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun.

Profeetta Hesekiel oli Herran kutsuma ja asettama. Ja hänen profetiansa kävi toteen. Hes. 33:33.
 Ja niin toteutuvat tässäkin maassa Jumalan lähettämien palvelijoiden Herralta saadut sanat. Eikä se aika viivyttele kauan. Herra puhuu omilleen tavalla jos toisellakin. 
Raamatun alkulehdiltä alkaen on Hänen puhettaan ymmärretty ja välillä oltu ymmärtämättäkin. Me olemme uppiniskainen kansa.
1.9. 2013. Meille syntyi kolmas pojan poika. Nyt he ovat sitten kuin kolme musketti soturia. Näin näyn vauvan takaraivosta ja siinä oli tummat hiukset ja ajattelin silloin mielessäni, että ovathan ne tummat synnytyksestä märkyyttään. Kasvoja ei näytetty. Kun sitten näin tuon pienen pojan ja kiinnitin huomioni hänen takaraivoonsa ja hiuksiin, oli ne tummat kuin näyssä.
2.9. Näin unen, jossa mies kysyi:
- ”Kuka on Jeesus?”
Vastasin hänelle:
- ”Jumalan Poika, ja jos haluat tietää hänestä enemmän, ala etsiä häntä...”
Mies vastasi:
- ” Siinäpä se...”
Ymmärsin ettei hän tiennyt asiasta mitään, eikä osannut edes sitä etsiäkkään. Mies asettui yllättäin maahan makaamaan selälleen ja teki sen omasta tahdostaan. Aloin rukoilemaan hänen puolesta. Aluksi rukous oli vaisumpaa, mutta jatkoin silti. Huomasin, että jatkaessani, sain vierelleni pari muutakin rukoilijaa. Rukous alkoi syventyä ja rukoilijoita tuli koko ajan lisää ja näin lopulta että mies jonka puolesta rukoilimme, oli Henkeä täynnä... Sitten uni loppui. Jostain syystä näyt ovat nyt tauolla, mutta tuon unen sain.
4.9. aamunäky, jos se oli näky, ensin minulle näytettiin kuvaa jossa miniämme poseerasi kuvassa, enemmän kuvan vasemmalla puolella, hieman sivuasennossa ja onnellinen hymy kasvoillaan ja sitten näin samanlaisen poseeraus kuvan pojastamme, enemmän kuvan oikealla puolella, ja hänkin oli onnellinen hymy kasvoillaan. Mutta kummatkin omassa kuvassaan...
- ”Herra, suo heille kaikkea hyvää, sitä hyvää mitä Isä, voi lapsilleen antaa...”
5.9. aamunäky; näin keski-ikäisen, vaaleahkon ja lyhyehköt hiukset omaavan naisen, hiukset oli hieman laineella ja naisella oli silmälasit, ja takki jossa oli vihreä-musta ruutu kuvio. Naisella oli kova kiire, hän juoksi jonkun taajaman tien vierttä ja reunassa oli jotakin pensan aitaa... Kysyin Herralta, oliko tuo näky ja pyysin vahvistusta ja selitystä näkyyn. Oliko naisella kiire vääränlaisten asioiden vuoksi, siis näiden maallisten? Jos niin, Herra haluaa tämän hiljentävän vauhtiaan, jos taivaallisten asioiden vuoksi, on hyvä että hän on työteliäs kentällä. Sain vahvistuksen,

Psalmin 121:
Matkalaulu.
Minä nostan silmäni vuoria kohti, mistä tulee minulle apu?
2. Apu tulee minulle Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan.
3. Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku.
4. Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.
5. Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi.
6. Ei polta sinua aurinko päivällä, eikä kuu yöllä.
7. Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi.
8. Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti.

7.9. Oli tiedossani eräs hengellinen tilaisuus. Yritin kysellä kavereita jotka lähtisivät mukaan, sillä olihan kaverin kanssa mukavampi lähteä kuin yksin, mutta en saanut lähtemään ketään. 
Olin luovuttamassa, eikä minulla olisi ollut ajokorttiakaan että olisin sinne päässyt, eikä miestäni juuri tällaiset kiinnosta. Mutta tänään, hän yllätti minut ja sanoi että jos haluan, hän voi kyllä viedä minut. Jumala oli tehnyt hänestä tähän paikkaan työkalunsa, sillä näin hän voi käyttää meitä tietämättämme. 
Tilaisuus alkoi klo. 13. ja aiheena oli kutsumus ja sielunhoito. Pastori, Petri Välimäki puhui hyvää puhettaan ja antoi meille tehtäväksi miettiä mitä on kutsumus, ensin mietimme sitä yksin pari minuuttia paikoillamme. Sitten meidän piti valita pari jostain viereltämme. 
Aivan viimeisessä rivissä, takanani, oli yksinäinen nainen. Käännyin häntä kohti ja hän sanoi:
- ”Aloita sinä, mitä sait mieleesi?”
Aloin kertoa omasta kutsumuksestani, kuinka Herra puhuu ja meidän pitää avoimin mielin kuunnella ja tarkkailla. Herra johdattaa meitä ja meidän tulee kuuliaisina olla hänen tiellään.
 Hän puhui omaansa minulle, kertoen samalla sairaudestaan ja tämänhetkisestä masennuksestaan. Hänen oli paha olla. Sanoin ettemme saisi itsessämme lähteä touhuamaan vaan Jumalan tahdossa, silloin kun uskomme häneen. Nainen myönsi ja sanoi että kun paha olo yllättää, hän lähtee usein vaikka ostoksille, josko sieltä löytyisi jotain kivaa joka virkistäisi, mutta aina tulee huonompi olo. 
Kerrankin hän oli joidenkin muslimi nuorten vieressä ja näillä oli ollut jotain omia jumalakuvia mukanaan ja naisen paha olo vain yltyi. Sanoin että hän etsii väärästä paikasta, maallisia asioita. Sitten tuli tauko ja menimme kahville. 
Jatkoimme keskustelua kahvin äärellä. Nainen kertoi että oli kahden vaiheilla, lähteekö tilaisuuteen ja minä kerroin samaa. Hän sanoi että oli pyytänyt Herralta merkkiä, että oli tehnyt valinnassaan oikein. Hänen päätään oli särkenyt ja oli nukkunut huonosti yöllä. Olisiko ollut tärkeämpää jäädä lepäämään ja apteekissakin olisi pitänyt käydä hakemassa tärkeitä lääkkeitä, mutta molempiin ei ollut aikaa. Hän sai mieleensä ison ristin, kaularistin, joka oli erikoisempi, ei mikään pieni ja tavallinen ja hän sanoi olevansa tarkka kertoessaan näkemäänsä, eikä hänellä ollut tarvetta siitä valhdella. 
Kun aloimme parityön ja käännyin häntä kohti, oli hän huomannut kaularistini, joka ei ollut niitä tavallisia pieniä, vaan erikoisempi ja isompi ja siinä oli Jeesus ristillä. Juuri niinkuin hän oli mielessäänkin nähnyt ja hän ymmärsi heti tämän ristin merkiksi Jumalalta. Kylmät väreet nousivat iholleni ja olimme innoissamme. 
Kerroin että kun hän kertoi kiireestään, oli mieleeni noussut pari päivää sitten (5.9.) saamani näky naisesta, jolla oli kiire ja tämä juoksi taajamassa, pensasaidan vierustaa. Nainen sanoi että oli joutunut juoksemaan linja-autoon että kerkisi tilaisuuteen. Nainen oli keski-ikäinen, hoikka, silmälasit, vaaleanruskeat hiukset ponihännällä. Kerroin nämä hänelle, että näkyni nainen oli myös tämän näköinen, hiukset lyhkäiset. Nainen käänsi päätään ja sanoi:
- ”Katso,olen juuri leikannut hiuksiani lyhyemmiksi...!
Ja todella, hänen hiuksensa oli lyhyellä ponihännällä. Sanoin että hänen täytyi olla näyn nainen ja ymmärsin että nainen etsii itsessään vääriä asioita, maailmasta, löytääkseen iloa elämäänsä ja että tällä oli liian kiire, väärien asioiden perään. 
Kerroin, että Jumala halusi hänen pysähtyvän hänen kasvojensa alle. Etsien Jumalaa, aloittaen vaikka Raamatun luvulla ja annoin hänelle Psalmin 139, joka oli itsellenikin tärkeä ja olin usein tämän Psalmin ääressä itkenyt, Jumalan kasvojen edessä. Nainen sanoi, kuinka oli kokenut sanani tärkeiksi, kun olin kertonut omasta kutsumus kokemuksestani. Sana oli tarkoitettu juuri hänelle:
- ”... puhuit niin hyvin... ”
Sanoin hänelle ettei tämä ollut sattumaa kun olimme täällä. Pastorikin alussa sanoi ettei ollut sattumaa että me kaikki olimme tuossa tilaisuudessa, vaan Herran johdatusta ja meidän kahden kohdalla tuo todella täyttyi. Nainen oli saanut virvoitusta ja apua, toivon niin. 
Pastorin kaikki sanatkin Raamatun kohtineen tuntui sopivan tuon naisen tilanteeseen. Lopuksi, ennen lähtöä, siunasin tuota naista ja hän minua. Toivon kaikkea hyvää tämän naisen elämään. Olin saanut olla Jumalan vahva työkalu, niin oli tarkoitus.
- ”Kiitos Herra Sinulle!”
Jeesus sanoi; - joka tarttuu auraan ja kääntyy takaisin, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”
Aivan, jos olisin jäännyt kotiin, olisi tärkeä työ jäännyt kohdaltani tekemättä, sillä vahvistaahan se itseänikin ja antaa siunausta. Päätin kuitenkin onneksi lähteä, että osaanhan minä, aikuinen ihminen, mennä yksinkin ja tälläkertaa, hyvä niin. 
Niin naiselle kuin minulle oli tullut ajatuksia, miksi ei kannata lähteä, mutta nyt ymmärsimme ne eksytykseksi. Paholainen ei olisi halunnut meidän lähtevän ja antoi noita negatiivisia ajatuksia päähämme. Mutta onneksi kuuntelimme sydäntämme ja Jumalan tahto tapahtui. 
Kun annamme valomme loistaa, se johtaa parannukseen ja siihen että maailma muuttuu. Ymmärsin kun pastori kehoitti meitä itseksemme miettimään, mikä olisi meidän kutsumuksemme jos mikään ei meitä pakottaisi, vaan saisimme toteuttaa sen mikä on mielestämme tärkeintä. Huomasin, että tavallani jo toteutan sitä. Levittää ja pysäyttää ihmisiä näkemään Jumalan rakkaus, tavalla tai toisella, niinkuin Jumala eritilanteissa tahtoo tapahtuvan. 
Olen hänen käsivartensa, voin halata, kuunnella ja lohduttaa, hänen rakkaudessaan. Tästä pastorikin puhui vastaukseksi. Tein siis jo sitä mihin olin kutsuttu ja haluan että se täyttyy aina vain voimakkaammin, mutta Herran tahdossa ja häntä kirkastaen. Tähän aiheeseen sopii myös,

Luuk. 10:38-42
38. Ja heidän vaeltaessaan hän meni muutamaan kylään. Niin eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa.
39. Ja hänellä oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa.
40. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: Herra, etkö välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi.”
41. Herra vastasi ja sanoi hänelle: ”Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet,
42. mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.”

Tähän vastaa myös,

Matt. 6:33.
33. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

Ja vielä,

Fil. 3:14.
14. minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.

Eipä näitä tarvitse varmaan selitellä, niin selvää Raamatun sanaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti