tiistai 6. maaliskuuta 2018

"HÄN ON ELÄVIEN JUMALA"


"HÄN ON ELÄVIEN JUMALA"

2.5.2013.
 klo. 00.15. pomppasin pystyyn sängyltä ja etsimään Suomen karttaa. Mieheni katseli vielä tv:tä. Sain näyn Suomen kartasta. Siinä ei ollut merkitty kaupungeja, eikä muutakaan merkkejä. Vain Suomen muoto ja suurin osa oli väritetty vaaleaksi mutta länsi, etelä ja -itäosa Suomesta oli värjätty vihreäksi. Lännessä se nousi kapeana Pori – Vaasa välille ja siitä laskeutui n. Tampereen linjalle, josta sitten itään ja siellä nousi samalle korkeudelle kuin länsi reuna. Siitä tuli sellainen U-muotoinen alue, ja keskikohdassa oli pieni pyöreä kolo, aivan kuin linjan piirtäjän sormi olisi ollut siinä linjaa piirrettäessä.
 En voi sanoa tarkkoja alueita, koska niitä ei minulle tarkasti näytetty ja kartta tietämykseni on huono. En ole koskaan ennen saanut näkyä kartasta, tiedän kyllä muiden saaneen kartta näkyjä. Mitä Suomessa tapahtuu? 
Se alue oli vihreä ja jos väriä tarkastellaan profetaalsesti, on vihreä väri hyvä.
VALKOINEN tai vaalea alue = puhtaus, pyhyys, vanhurskaus, voitto, voitonriemu, tuuli, Pyhän Hengen tuulahdus, ekeleiden vierailu.
VIHREÄ alue, lähinnä etelä suomea = Jumalan kirkkaus, Menestys, Uusi elämä, ikuinen elämä, rakkaus, voima, varallisuus, herätys, hengellinen kasvu.
Eli, alkaako Etelä-Suomessa herätys, uudet tuulet puhaltavat muualta Suomesta etelään, tuoden uuden elämän ja herätyksen? Hallelujah! Aamen! Tuo tapahtukoon!
4.5. aamuyöllä, näky pimennyksestä. Ajattelen että se oli kuu, mutta sitten sen reunoille muodostuu korona...
Raamatussa 1.Moos.1 luvussa sanotaan, että Jumala asetti suuren ja pienen valon, auringon ja kuun paikoilleen. Jumala halusi niiden olevan meille merkkejä. Löysin Raamatusta myös:

Luuk.21:25
Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahditus kansoilla maan päällä ja epätoivoa, kun meri ja aallot pauhaavat.

Merkit opettavat ja antavat jotain ihmisille ja näyttää ettei mikään ole sattumaa, vaan Jumalan luomaa.
6.5. näky puutarhasta joka oli rauhallinen, näyssä johdatettiin polkua pitkin, joka kulki tiheän pensasten suojassa, lähinnä jotain havupuita ja pensaita. Keskellä puutarhaa oli avoin tila, jossa oli pyöreä pöytä ja sen ympärillä tuoleja, ainakin kymmenen tuolia ja ne olivat tyhjillään... 
Jumala kutsuu meitä yhteyteensä. Polku kulkee tiheikön läpi, usein ilman aavistustakaan siitä, että syvemmälle rukouksessa ja Herran kasvojen etsimisen edetessä ilmaantuu laaja, avara paikka, jossa saamme kohdata Mestarin. Tähän sopii aamuyöllä saamani sananpaikka.

Psalmi 51:8
Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden. Tuo rauhallinen salattu puutarha on meidän sisimmässämme, josta Herra meille ilmoittaa viisauden...

8.5. aamunäky; näyssä oli haudat ja ne oli kaivettu yhdeksi yhtenäiseksi vaoksi ja ne oli tyhjillään ja reunoilla oli eri kokoiset ja näköiset hautakivet...
Herra tulee pian hakemaan omiaan, uskovalle tämä on lohdullinen näky.



Luuk. 20:38
Hän ei ole kuolleiden Jumala, vaan elävien, Hänelle kaikki on eläviä”.

13.5. aamunäky mökillä ollessa; valettu, metallinen risti, joka oli ns. ”neliön muotoinen” eli pysty ja vaaka puut yhtä pitkät. Siitä venyi metallia niin kuin juuri valetusta metallista, kuin napanuora ja sitten seuraavassa kuvassa se katkaistin ja siitä tuli vahva ja siisti risti.
14.5. aamunäky mökillä; sotilaita marssi ”kolmijonossa” ja niillä oli tasaisen vihreät puvut ja sotilas lakit. Seuraavassa kuvassa joukko ei ollut enää tasaisessa jonossa ja heillä oli kypärät päässä ja he marssivat johonkin avoimeen paikkaan, tuolta metsä polulta... Sitten näin jonkin avoimen mäen rinteen...
16.5. aamunäky mökillä; näin viinirypäletertun jossa oli kypsiä, tummia rypäleitä... 
Viini rypäleet voisi kuvastaa hengellistä satoa ja nuo sotilaat toivat mieleeni uskovat jotka vaihtavat päähänsä totuuden kypärät ja kulkevat avoimille paikoille julistamaan sanaa... ja tuo viikon alussa saatu näky rististä, voisi kuvata vahvuutta, juuri valettu, tuore, uskova, joka on tasapainoinen ja vahva... 
Kuten olen aikaisemmin kertonut, sairastaa äitini altzheimerin tautia ja on edennyt jo pitkälle. Äiti on onneksi tyytyväinen kuin pieni lapsi, ihmettelee käsiään ja kaikkea värikästä, eli on vauvatasolla. 
Veljeni kertoi, että hän sanoi vaimolleen että olisi mukava päästä katsomaan äitiä lepokodille, mutta kun rahat oli vähissä ja olisi tarvinnut saada bensarahaa. Tätä puhuessa he ajelivat juuri autolla ja samassa veljeni huomasi pyörätiellä 10 euron setelin:
- ”Pysäytä!”
Veli kävi hakemassa sen nopeasti maasta ja ymmärsi samalla että raha oli annettu, että pääsivät katsomaan äitiä ja sen he myös toteuttivat. Helatorstaina he menivät äidin luo. 
Veljeni kertoi äidille erostaan ja uudesta vaimostaan, vaikkei tämä ehkä ymmärtäisikään. He lauloivat äidille tuttuja lasten virsiä ja veljeni vaimo samalla hieroi äidin kättä. 
Yht'äkkiä äiti tarttui häntä tiukasti kädestä ja toisella kädellä tavoitteli veljeni kättä ja tarttui siihen ja hitaasti veti heidän kätensä päällekkäin, aivankuin olisi siunannut heidän avioliittonsa. 
Veljeni kertoi että tunsi Pyhän Hengen läsnäolon ja heille tuli kyyneleet silmiin. Veljeni soitti minulle heidän menostaan äitiä katsomaan ja puhelun päätyttyä tunsin minäkin Pyhän Hengen laskeutuvan ylleni. 
Uskon ja uskomme että tilannetta ohjailtiin tuolta ylhäältä ja annettiin hetkellinen yhteys heidän välilleen. Ehkä pian on äidinkin jo aika poistua luotamme. 
Veljeni kertoi että oli vähän aikaa sitten nähnyt unen jossa hänelle soitettiin ja ilmoitettiin äidin kuolemasta. Hämmästyin, sillä minäkin olin saanut vähän aikaa sitten samanlaisen unen.
21.5.aamunäkyjä; pyörätiellä oli punavalkoiset tossut tyhjillään, sitten seuraavassa kuvassa näin jalkoja joissa oli valkoiset, mutta tomuiset tossut, niissä oli hiekkaa ja multaa ja näillä jaloilla oli kiire... Kolmantena kuvana tuli vielä äiti lapsensa kanssa, hekin olivat kadulla ja äiti puhui jotain kiihkeästi, lapsi hänen vierellään oli hieman sivuttain ja sitten käänsi päänsä niin, että huomasin että lapsella ei ollut kasvoja.

Paavali efesolaisille 6:15
ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.

Lapsemme kasvaa vailla identiteettiä. Vapaan ja kasvottoman kasvatuksen hedelmät tuhoavat lastemme identiteetin. Meidät luotiin Jumalan kuvaksi. Hän ei ole tehnyt meistä orjia tai robotteja, vaan ihmisen jolla on vapaa tahto valita asioita hyvän ja pahan tiedon puusta ja vain hyvä vie hänet kohti Jumalan kaltaisuutta.
 Pyhä Henki antaa meille mahdollisuuden katsoa Jumalaa silmästä silmään, emme ole kasvottomia kun elämme hänen läsnäolossaan, ja elämme rakkaudellista elämää kuin Jeesus. Kahden ensimmäisen kuvan tossut, punavalkoiset ja valkoiset, profetaaliset värien selitykset:

PUNAINEN = veri,sovitus, syntiuhri, kuluttava tuli, rakkaus, sota
VALKOINEN = puhtaus, pyhyys, vanhurskaus, voitto, voiton riemu, tuuli.

24.5. illalla kaksi näkyä; sormus joka oli pyöreä kantainen, kultainen ja siinä oli iso pyöreä kivi joka näytti tummanpunaiselta...
SORMUS = luottamus, ikuisuus, uskollisuus, armo, rakkaus.
Sitten näin kuin kotkanjalan, jonka kynsissä oli kuoriutumaton muna...
KOTKALLA on kaksi eri merkitystä:
1. Jumalan suojelu.
2. Uskovan vahvistumista Jumalan hoidossa.

Psalmi 103:3-5
3. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni.
4. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.
5. Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niinkuin kotka, hän tuo oikeuden sorretuille.

Jes. 40:31
mutta kaikki, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy.


25.5. aamulla näky; virtaavasta purosta...

Snl.18:4
Syviä vesiä ovat sanat miehen suusta, ovat virtaava puro ja viisauden lähde.

Samana iltana sain nukkumaan käydessä kauniin näyn joka tuntui jatkumolta edellisiin; Valkoinen kotka ilmassa leputteli siipiään ja laskeutui korkealle oksalle, siitä se laskeutui pesään jossa oli paljon munia... kotkahan tarkoittaa suojelua ja vahvistamista Jumalan hoidossa ja valkoinen väri on todella hyvä profetaalisesti, niinkuin tuossa aikaisemmin kirjoitin. 
Laitoin ystävilleni tuon kotka näyn sähköpostilla jos joku haluaa tulkita: veljeni vastasi omalla tulkinnallaan näin:
- ” Ymmärrän kotkan kristityksi... uskovaksi, verellä pesdyksi, joka on jakanut siemenen ja nyt hautoo nämä ihmiset uusiksi uskovaisiksi..



27.5. aamunäky; näyssä oli rivissä lehmiä/ nautoja syömässä kaukalosta...
NAUTA = uhrieläin
Sitten näin nahka sandaalin joka upposi hiljakseen veteen, sen jälkeen astui kuvaan paljas jalka...
Kengät tai sandaalit = tahtoa seurata Jeesusta, hitaus; jotta kulkeminen on mahdollista, tarvitaan kengät. 
Meidän vaelluksemme on hiukan erinlainen kuin tavallinen matka ja retket. Laitamme jalkaamme kiireettömyyden kengät. Tahdomme nähdä, kuulla, haistaa, maistaa ja tuntea asioita, joita ei huomaa, jos on kiire. Jalat kuvastavat yleensä kulkemista ja elämän kulkua. Koko luomakunta on Jumalan jalkojen alla.

Jesaja 66:1
Maa on minun jalkojeni astinlauta”.

Efes. 6:15
ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille!

Rukoilin Jumalaa ja pyysin häneltä Raamatun kohtaa tälle päivälle ja näylleni ja hän antoi, kuinka ollakkaan, kohdasta, Jesaja 66 ja sehän alkaa ...minun jalkojeni astinlauta”. Sitten luin netistä eräältä sivulta päivän sanan ja se oli, yllätys, yllätys,

Jesaja 66:2:
Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.

Tuossa luvussa on se tuho ja tuomio, ja vapaus ja pelastus. Katsokaa miten vaellamme, että olemme puhtaat Herran edessä, sillä hän on kiivas Jumala.
28.5. aamunäky; ristin muotoinen teräksinen miekka ja sen vierellä iso puukko... Mieleeni tulvi ihmisten pilkka uskovia kohtaan ja huomasin että sama teema edelliseen näkyyn jatkuu

Efes. 6:10-17
10.Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.
11.Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
12.Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan,pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
13. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
14. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska.
15. ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet.
17. ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan Sana.

Nuo alttiuden kengät tulivat jo edellisessä näyssä ja nyt tänään tuo Hengen miekka, joka on Jumalan Sana.
30.5. aamunäky joka tuli niin yllättäin, etten tajunnut sitä kunnolla, mutta yritän; näin pienen suloisen lapsen leikkivän istualtaan lattialla, tämä oli vielä vauvaikäinen, sitten näin käden joka nosti lasta niskasta, nutusta, niinkuin kissaemo poikastaan... Jumala pitää meistä huolen, olemme hänen lapsiaan.

Psalmi 78:53
Hän johti heitä turvallisesti, heidän ei tarvinnut peljätä; mutta heidän vihollisensa peitti meri.


Israelin kansa niskotteli Jumalalle tuossa Psalmi 78 luvussa, mutta hän oli heille laupias... niin tänäkin päivänä saamme kokea hänen laupeuttaan...
- ”Kiitos ja Kunnia Jumalalle!”
Kiukuttelemme ja niskoittelemme, mutta hän ojentaa ja ohjaa meitä armollisesti.

Jesaja 40:9-11
Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudaan kaupungeille: ”Katso, teidän Jumalanne!”
10. Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
11. Niinkuin paimen hän kaitsee laumaansa, kokoaa karitsat käsivarrellensa ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaita.

31.5. Jatkoa eiliseen näkyyni; näyssä äiti/ nainen, otti lapsen syliin lattialta ja lähti kulkemaan johonkin pois. Lapsi katsoi ja itki perään, kaivaten Isän syliin... Pyysin näkyyn sanasta vastausta/ vahvistusta ja hän ihanasti vastasi:

Psalmi 42:2-4
2. Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieuni halajaa sinua, Jumala.
3. minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa. Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?
4. Kyyneleeni ovat minun ruokani päivin ja öin, kun minulle joka päivä sanotaan: ”Missä on sinun Jumalasi?”

Koko tuo Psalmi on hyvä vastaus, mutta juuri tuo kohta sopii tähän valaisemaan näkyä. Ihminen usein kaipaa Jumalan luo, mutta estyy ulkopuolisten asioiden takia. Näyssä nainen edusti noita ulkopuolisia asioita. Ne yrittävät estää meiltä pääsyn Isä Jumalan luo! 
Kohtaamme ihmis pelkoa, mitä muut ajattelevat jos tietävät uskostamme? Mammonan henki estää myös meitä etsimästä täydellisesti Jumalaa. Keräämme maallista omaisuutta ja palvomme jos mitä asioita, epäjumalinamme, niihin kuuluu himot ja halut.
 Ikävöimme kyllä Jumalan luo, mutta on niin vaikea päästää irti kaikesta ”maallisesta mukavasta”. Ja kun tuo henki saa meidät koukkuunsa, ei sekään halua päästää meistä irti. Meidän uskovien tuleekin tukea toinen toisiamme kuin Isä lapsiaan.
3.6.2013. näky veden pinnasta, johon putosi vesipisara, aiheuttaen veden pintaan renkaat... Olen nähnyt tätä kuvaa ennenkin ja se edustaa minulle rauhaa, koen olevani silloin alkulähteellä.
7.6. aamunäky, sydämen muotoinen peili. Peiliä liikuteltiin ja ajattelin että näkisikö siitä mitään... ehkä itseni... ei, en nähnyt mitään, mutta peilin kautta heijastui valoa. 
Tunsin näyn positiiviseksi näyksi, siitä tuli hyvä olo. Sydämen muoto edustaa rakkaudellisuutta ja valo, sen koin Kristus valoksi! Meidän täytyy heijastaa toinen toisillemme, kuin peilin kautta, tuota rakkautta ja valoa! Me olemme peilinä toinen toisillemme. Raamatun sanasta löytyy tähän todella hyvä kohta:


kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista,
Paavali 2 Kor.3 luku.
1. Alammeko taas suosia itseämme? Vai tarvinnemmeko, niinkuin muutamat, suosituskirjeitä teille tai teiltä?
2. Te itse olette meidän kirjeemme, joka on sydämeemme kirjoitettu ja jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat.
3. Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.
4. Tämmöinen luottamus meillä on kristuksen kautta Jumalaan;
5. ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,
6. joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.
7. Mutta jos kuoleman virka, joka on kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi
8.kuinka paljon enemmän onkaan Hengen virka oleva kirkkaudessa!
9. Sillä jos kadotustuomion virka jo oli kirkkautta, niin on vanhurskauden virka vielä paljoa runsaammassa määrin kirkkautta.
10. Sillä se, millä ennen oli kirkkaus, on tämän rinnalla kirkkautta vailla, tämän ylenpalttisen kirkkauden tähden.
11. Jos sillä, mikä on katoavaista, oli kirkkaus, niin vielä paljoa enemmän on sillä mikä on pysyväistä, oleva kirkkautta.
12. Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat.
13. emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista.
14. Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
15. Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
16. mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
17. Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
18. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on henki.




                                                                   




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.