tiistai 20. maaliskuuta 2018

HERÄÄ .....


HERÄÄ .....

18.7.2014. perjantaina lähdimme mieheni ja poikani perheen kanssa Kainuuseen mökille, joten vilskettä riitti kaksi ensimmäistä viikkoa, siitä piti huolen kolme pojan poikaa, 6 vuotias, 5 vuotias ja 10 kk. vanhat pojat. Johtuiko siitä näkyjeni vähyys, koska oli vaikeaa päästä hiljentymään Herran eteen. Mutta näin muutaman unen joiden seassa koin viestejä tuolta ylhäältä. Ensimmäisessä unessa mies puhui jotain hyvin tärkeää kokouksessa, pöydän ääressä ja mieleeni painautui tuosta unesta sanat:
- ” LUE ESRA!”
Se oli selvä kehoitus ja hereillä ollessa ymmärsin että Raamatussa oli profeetta Esra, pappi Esra. Luin sen, kun sain rauhaa siihen ja se kertoi temppelin uudelleen rakentamisesta ja siitä kuinka Esraa harmitti silloiset seka avioliitot, joihin Herra käski puuttua. 
Näin on tänäpäivänäkin. Toinen uneni oli jossakin suuressa yleisötapahtumassa, jossa oli paljon väkeä. Varovasti arkaillen kerroin ihmisille uskon asioita ja evankeliumia, yhtäkkiä ihmisjoukossa kaksi ihmistä alkoi huutaa sairauksiaan. Minut valtasi valtava rohkeus ja aloin julistaa näille terveyttä Jeesuksen nimeen. Parannus ei tullut silmänräpäyksessä, mutta tuli kuitenkin viiveellä ja minä aloin hyvin rohkeana julistamaan Herran uutta tulemista. Arkuuteni oli poistunut ja julistin suurella vapaudella ja rohkeudella evankeliumia ja terveyttä Jeesuksen nimeen ihmisille. Tätä todella toivon kohdalleni.
(2015 aloin pitämään kotikokouksia)
3.8.2014. näin kolmannessa unessani miehiä jotka olivat todella häikäilettömiä ja halusivat käyttää minua hyväkseen ja lopulta tarjosivat minulle 30 dollaria saadakseen tahtomansa. Minä en suostunut ja suutuin heille kovin ja huusin Jeesukselta apua. Ja Jeesus tuli kuin tyhjästä hän ilmestyi eteeni sinipunaisessa vaatteessaan. Sanoin hänelle:
- ” Sinä tulit sittenkin!”
En päästänyt Jeesusta silmistäni, vaan pysyin tiukasti hänen lähellään. Illalla mieheni kanssa saunoessa aloin miettimään unta ja muistin nuo 30 dollaria. Mieleeni nousi Juudas joka kavalsi Jeesuksen 30 hopearahasta, ja mietin ääneen mihelleni siinä lauteilla ollessani:
- ” Oliko se 30 hopearahaa?"
Mieheni sanoi muistavansa sen myös olleen niin ja kun olin saunonut etsin Raamatusta tuon paikan ja todentotta se oli niin, ja unessa minulle tarjottiin 30 dollaria ja nuo miehet olivat hyväksikäyttäjiä, aivan kuin Juudaskin joutui sen kohteeksi. Onneksi kuitenkin kieltäydyin siitä.
 Ymmärsin että tulee olla tarkkana mitä tekee, että omat teot ovat sellaisia että tietää Jeesuksenkin ne hyväksymän. Niin maailma tänäänkin tarjoaa kaikkea sellaista mikä meille ei ole tarpeen, minä kuitenkin kieltäydyin ja huusin avukseni Herraa ja hän tuli sinisessä ja punaisessa vaatteessaan, enkä enää päästänyt Häntä näkyvistäni vaan painauduin aivan Hänen kainaloonsa...
Tänään, tuo efesolais kirje ja juuri tuo luku neljä avaa ymmärtämään tuon unen, kun kasvamme täyteen mittaan ja päästämme irti maailmasta ja kaikesta pahasta, emme ole enää alaikäisiä, pääestämme irti tuosta Juudaksen osasta... tämä varmasti puhuttaa monia uskovia tänään.

Kirje efesolaisille 4
1. Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
2. kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
3. ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
4. yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
5. yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
7. Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.
8. Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille".
9. Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
10. Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.
11. Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
12. tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
13. kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,
14. ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja
ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;
15. vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
16. josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.
17. Sen minä siis sanon ja varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa,
18. nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden,
19. ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa.
20. Mutta näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan,
21. jos muutoin olette hänestä kuulleet ja hänessä opetusta saaneet, niinkuin totuus on Jeesuksessa:
22. että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten,
23. ja uudistua mielenne hengeltä
24. ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.
25. Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä.
26. "Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö." Älkää antako auringon laskea vihanne yli,
27. älkääkä antako perkeleelle sijaa.
28. Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle.
29. Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat.
30. Älkääkä saattako murheellise
ksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
31. Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.
32. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.






Matt. 26: 14-15:
14. Silloin meni yksi niistä kahdestatoista, nimeltä Juudas Iskariot, ylipappien luo
15. ja sanoi: ” Mitä tahdotte antaa minulle, niin minä saatan hänet teidän käsiinne? Ja he maksoivat hänelle kölmekymmentä hopearahaa.

Luukas 22:3-6:
3. Niin saatana meni Juudakseen, jota kutsuttiin Iskariotiksi ja joka oli yksi niistä kahdestatoista.
4. Ja tämä meni ja puhui ylipappien ja pyhäkön vartioston päällikköjen kanssa, miten hän saattaisi hänet heidän käsiinsä.
5. Ja he ihastuivat ja sitoutuivat antamaan hänelle rahaa.
6. Ja hän lupautui ja etsi sopivaa tilaisuutta kavaltaakseen hänet heille ilman melua.

Nuo Raamatun kohdat vahvistivat että tuossa unessani oli viesti, nuo samat 30 rahaa kertoivat siitä, joten tätyypä olla tarkkana, mitä minulle on tulossa, tarjotaanko jotain, mikä ei ole hyvää Herran silmissä?
11.8. aamunäky, jossa kaunis, mustavalko kuvioinen perhonen. Perhosen olen ymmärtänyt tarkoittavan muutosta ihmisen elämässä, uudestisyntymistä. Näin vielä toisenkin kuvan, joka näytti ensin kiviselle maalle, hyvin pyöreitä kiviä täynnä, sitten aloin mielessäni kyselemään että ovatko ne kiviä ja heti huomasin että ne alkoivat liikkua, olivat kuin koppakuoriaisia. Sitten kuvan taustalla näin liikkuvan joitakin isompia eläimiä. Kuva oli niin himmeä etten pystynyt kuitenkaan tunnistamaan eläimiä, niiden kulkusuunta oli kuitenkin kuvan oikeaan reunaan. Ne olivat pyöreitä muodoltaan, joten mietin myös, olisivatko voineet olla myös ihmisiä, joiden pyöreä päälaki vain näkyi kuvassa kun ylhäältä päin sitä katsoi. Niitä oli niin paljon, että vieri vieressä kulkivat, kuin jotain muuttoliikettä … tämän näyn näin mökillä vielä ollessamme, pari aamua ennen kotia lähtöä, muita näkyjä en ollut saanut, vain nuo kolme unea. Illalla olin rukoillut näkyä tädilleni joka niitä oli kysellyt, muttei minulla ollut niitä hänelle jakaa. Tiesin että olimme menossa käymään tädilläni ennen kotia lähtöä ja emme ehkä tapaisi ennen seuraavaa kesää, pyysin näkyä tädilleni. Huomasin että tuon perhosen siivet olivat mustavalkoiset kuin tätini vaatteet hänen illalla pistäytyessä mökillä. Olisiko hänellä herätyksen aika? Pyysin vahvistusta näkyyn ja Raamattu avautui Psalmi 65 kohdalta ja Psalmit 66, 67 ja 68 sopivat hyvin myös näkyyn. Psalmi 65 ja jae 14 antoi tuohon toiseen näkyyn vastauksen:

14: Kedot verhoutuvat lammaslaumoihin, ja vilja peittää laaksot. Riemuitaan ja lauletaan!

Ja jae 6 vastaa tuohon perhos näkyyn.

6: Ihmeellisillä teoilla sinä vastaat meille vanhurskaudessa, sinä, meidän autuutemme Jumala, sinä, kaikkien maan äärten ja kaukaisen meren turva,

ensimmäinen näkykuva kertoi mustavalkoisesta perhosesta, mietin mikä sanassa kertoo tuosta muutoksesta ja uudestisyntymisestä ja huomasin sen liittyvän jakeessa 6 olevaan sanaan, ”vanhurskaudessa”. Kun tulemme uskoon, emme ole itsessämme vanhurskaita, vaan vanhurskaus tulee Jumalalta, kun Jeesus tulee meihin asumaan ottaessamme hänet uskon kautta vastaan ja näin saamme tuon vanhurskauden Jumalalta. Näin synnymme uudelleen tuohon Jumalan vanhurskauden pukuun.

13.8. viimeisenä aamuna mökillä heräsin kehoittavaan ääneen joka herätti minut omalla nimelläni:
- ” Herää …..”
Heräsin silmänräpäyksessä. Kyselin mieheltäni kahvipöydässä herättelikö hän minua ja hän vastasi kieltävästi, mutta oli kyllä ajatellut että minut pitäisi herättää. Ymmärsin että Herra, jostain syystä halusi minun heräävän juuri tuohon aikaan, eli n. 6.30. aamulla. Mikä oli sen tarkoitus, jää ehkä kysymys merkiksi? Jos olisin vielä nukkunut vähän pitempään, olisiko ehkä tapahtunut jotakin?
 Kun saavuimme kotiin kerroin tuosta aamullisesta herätyksestä veljellenikin ja hän sanoi että Jumala varmaankin ajasti meidät, jos en olisi ollut kuuliainen tuolle herätys kehoitukselle ja olisin vain kääntänyt kylkeä, nukkuakseni vielä hiukan, ei voi kuin arvailla mitä olisikaan matkalla kotiin tapahtunut? Me varjelluimme ja uutisissa ei ollut mitään onnettomuuksia sille päivälle, joten joku toinenkin saattoi varjeltua. Kuuliaisuus on siis hyvin tärkeää.
- ” Kiitos ja Kunnia Herralle!”
22.8. kolme näkyä aamulla. Näyt on usein vertauskuvallisia ja Jumalan lähettämät viestit ovat usein myös runollisia. Se kuvastaa Jumalan luonnetta. Aamuyöllä oli ensimmäisessä näyssä kuin kuulakärkikynällä kirjoitettu, avoin lyhyt kirje. Sitten, ennenkuin nousin ylös, oli vielä kaksi näkyä. Ensin tulenliskoja, joita pitkin ylöspäin kohosi käsiä. Toisessa näyssä ihminen seisoi pöydän tai vuoteen ääressä joka oli täynnä valkoisia ja puhtaita liinavaatteita tai ylipäätän vaatteita.
Pyysin sananpaikkaa noustuani Herralta rukouksessa ja se avautui; Toinen Aikakirja 19 luku. Huomasin sen olevan lyhyt kuin tuo aamuyöllä näyssä oleva kirje, ja siinä olikin jaossa tärkeää viisautta. 
Herra antaa meille hengellistä tulta, jota voimme vastaanottaa ylistäen ja rukoillen voimallisesti kädet ojossa kohti Jumalaa ja taivaan valtakuntaa ja meille on tarjolla puhtaita vaatteita, otetaan siis kaikki tämä vastaan. Ojentaudutaan Herran puoleen ja ollaan hänen omansa. Tuo 19 luku ja jakeet 6-7 sanoo näin:

6. Ja hän sanoi tuomareille: ” Katsokaa mitä teette, sillä te ette ole tekemässä ihmisten tuomioita, vaan Herran tuomioita, ja hän on teidän kanssanne, kun te tuomitsette.
7. Hallitkoon siis teitä Herran pelko. Ottakaa vaari siitä, mitä teette, sillä Herrassa, meidän Jumalassamme, ei ole vääryyttä eikä puoluellisuutta, eikä hän ota lahjuksia.”

Tänään, 20.3.2018.
Eräs rakas uskova sisko jakoi tällaisen ihanan tekstin ja halusin sen jakaa myös tänne:

Puhelin vs Raamattu:

"Mietin, mitä tapahtuisi jos kohtelisimme Raamattua kuten me kohtelemme matkapuhelintamme.
Mitä, jos kantaisimme sitä kaikkialla käsilaukussamme tai taskussamme?
Mitä, jos kääntyisimme takaisin, jos me unohtaisimme sen?
Jos selaisimme sitä useita kertoja päivässä?
Jos käyttäisimme sitä viestien saamiseen?
Jos emme voisi elää ilman sitä?
Entä jos antaisimme niitä lahjaksi lapsille?
Jos käyttäisimme sitä kun matkustamme?
Jos käyttäisimme sitä hätätilanteessa?
Tähän pitäisi pyrkiä.... hmm .... missä on Raamattuni"

Varmaan itsetutkiskelun paikka itse kullekin....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.