tiistai 3. huhtikuuta 2018

KUULKAA, LAPSET ....

KUULKAA, LAPSET ....

21.4.2015. Tänään aamunäyssä näin Jeesuksen valkoisissa vaatteissa pilven keskellä... ”Vanhurskauden polulla on elämä, ja sen tien kulku ei ole kuolemaksi. (Sl.12:28)

23.4. Aamuyöstä näin ihmeellisen unen, mietin olisiko sillä merkitystä sillä tämäntyyppiset unet ovat ennenkin tuoneet sanomaansa ja uskon että niin on tämänkin unen laita : - Olin jossakin suuressa tapahtumassa ja näin siellä paljon vanhoja työkavereitanikin. Ne olivat kuin hautajaiset ja alue oli kuin kirkkoalue ja sen pihapiiri oli suuri ja väkeä paljon, joillain oli käsissään kukkavihkoja ja tiesin että meiltäkin oli jossain kukkaviho valkoisin kukin, mutten tiennyt missä?
 Mieheni tiesi mihin meidän kukkamme oli viety, mutten ymmärtänyt mihin mieheni oli kadonnut? Kirkko oli kuin ordodoksikirkko ja sen papit hääräilivä ulkona upeissa juhlavaatteissaan. Sitten papit tuli luokseni ja kerroin heille etten löytänyt miestäni mistään.
 Kävelimme ja keskustelimme pihamaalla ja heidän kanssaan oli iloista keskustelua kanssaoloa. Ihmettelin heille sitä kauneutta mikä siellä oli. Sitten he sanoivat että oli eräs rakennus ja siinä huone jossa oli mies jota he eivät tienneet kuka tuo mies on? He veivät minut sinne ja sanoivat minua jollakin nimityksellä, että tuon vuoksi minulla oli oikeus mennä tuonne huoneeseen. Huoneessa oli vuode ja näin että vuoteella makasi joku ja hänen yllään oli pään yli vedetty peitto.
 Papit alkoivat vetää tuota peittoa pois jalkopäästä alkaen ja näin että sen alta ilmestyi täysin alaston mies, vanha mies ja kun lopulta näin kasvotkin ja vaaleat pitkiksi kasvaneet hiukset, hämmästyneenä tunnistin hänet isäkseni ( isäni kuoli 2011.) Papit taputtivat isää poskelle ja käsivarteen ja oli siitä ihmeissäni mutta he vastasivat minulle: - Hän ei ole kuollut, mutta jostakin syystä hän ei herää...” ( Isä oli kuollessaan uskossa) Siihen uni loppui. 
Mietin myöhemmin hereillä ollessani josko olinkin jossain taivaallisessa temppelissä/ rakennuksessa jossa jo isänikin oli ja nämä Papit ehkä olivatkin jotain taivaan Pyhiä? Oliko tullut oma aikani lähteä, oliko aika jolloin me kaikki Jeesukseen uskovat, saamme kokoontua noihin taivaallisiin puutarhoihin?


24.4. Tässä tämän aamun näky: näyssä oli koivun tuohesta tehty sytyke ... ajattelin tuota kuvaa ja syvempää merkitystä ja ymmärsin että tulta siinä ei vielä ollut mutta sytyke oli otettu jo esiin ja valmistettu se hyvin syttyväksi ja revityksi moneen liuskaiseen osaan...
Tämänhän me kaikki ymmärrämme ja niistä on täällä paljon profetoitukkin ja sitä olen läheisilleni ja koko Suomen kansalle rukoillutkin, että syttyisi koko Suomen ylle valtava herätyksen Tuli!!! Herra vuodata se kansamme ylle!

26.4. Aamu näky, jossa näin maan olevan kylmän kuuran peitossa, tuo kuura oli kuin ristikko maan yllä, ja maassa lojui risti hyljättynä ja pian huomasin että tuli jokin näkymätön ja otti tuon ristin maasta, taivutti sen istuma asentoon ja istutti sen vierellä olevalle kummulle … Koin näyn maailman kylmyytenä ja välinpitämättömyytenä tuon ristin sanomaa kohtaan.

28.4. Tämän aamun näyssä näin ihmisen kävelevän "varpaisillaan". Ihmisen päätä ei näytetty kuvassa, mutta vaatteista huomasi hänet naiseksi ja hänellä oli ulkovaatteet yllään ja saapikkaat jalassa kun hän käveli varpaillaan kuin balleriina...
mieleeni kohosi varovaisuus, yrrittikö tuo ihminen kulkea varoen, ei uskaltanut ottaa täyttä askelta vaan kohottautui varpaidensa varaan?
Tämä sananlasku sanasta sopii hyvin näkyyn:

SANANLASKUT 4

1. Kuulkaa, lapset, isän kuritusta ja kuunnelkaa oppiaksenne ymmärrystä.
2. Sillä minä annan teille hyvän neuvon, älkää hyljätkö minun opetustani.
3. Olinhan minäkin isäni poika, hento ja äitini ainokainen.
4. Ja isä minua opetti ja sanoi minulle: "Pitäköön sydämesi minun sanoistani kiinni, noudata minun käskyjäni, niin sinä saat elää.
5. Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä sitä unhota, älä väisty pois minun suuni sanoista.
6. Älä sitä hylkää, niin se varjelee sinua; rakasta sitä, niin se sinua suojaa.
7. Viisauden alku on: hanki viisautta, ja kaikella muulla hankkimallasi hanki ymmärrystä.
8. Anna sille korkea arvo, niin se sinut korottaa, se kunnioittaa sinua, jos sen syliisi suljet;
9. se panee päähäsi ihanan seppeleen ja lahjoittaa sinulle kauniin kruunun."
10. Kuule, poikani, ja ota sanani varteen, niin elämäsi vuodet enentyvät.
11. Minä neuvon sinut viisauden tielle, ohjaan sinut oikeille teille.
12. Käydessäsi eivät askeleesi ahtaalle joudu; juostessasi et kompastu.
13. Tartu kiinni kuritukseen äläkä hellitä; säilytä se, sillä se on sinun elämäsi.
14. Älä lähde jumalattomien polulle, älä astu pahojen tielle.
15. Anna sen olla, älä mene sille, poikkea pois ja mene ohitse.
16. Sillä eivät he saa nukkua, elleivät pahaa tee; se riistää heiltä unen, elleivät ole ketään kaataneet.
17. Niin he syövät leipänään jumalattomuutta, juovat viininään väkivallan tekoja.
18. Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.
19. Jumalattomain tie on kuin pimeys: eivät he tiedä, mihin kompastuvat.
20. Poikani, kuuntele minun puhettani, kallista korvasi minun sanoilleni.
21. Älkööt ne väistykö silmistäsi, kätke ne sydämesi sisimpään;
22. sillä ne ovat elämä sille, joka ne löytää, ja lääke koko hänen ruumiillensa.
23. Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.
24. Poista itsestäsi suun kavaluus, ja karkoita luotasi huulten vääryys.
25. Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu.
26. Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat.
27. Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan, väistä jalkasi pahasta.  



 
Herra olkoon kanssanne joka askeleella, missä olettekin, ja mitä tettekin. Olkaat siunatut Jeesuksen Kristuksen nimeen!
Aamen.

Lähdimme ystäväni kanssa, joka on tästä samasta kylästä, tuolta mäen takaa, käymään papa kokeissa, jotka osuivat minulle, tänä samaisena päivänä. 
Otin mukaani noita ommeltuja ja täytettyjä ristejä. Ystäväni touhuili sillä aikaa omat asiansa kun minä kävin kokeissa. Sanoin että jos näkee ihmisiä joiden kanssa pääsee jutteluun, ottakoon ristejä mukaan ja kaksi hän saikin annettua uuteen kotiin, ensimmäinen risti meni seurakunnan työntekijälle joka on ollut vakavasti sairaana ja hän oli otettu kun sai tuon ristin.
 Sitten menimme yhdessä käymään erään vanhan mummon luona, joka on asustellut samassa kylässä mutta nyt joutunut muuttamaan rivitaloon. Ystävälleni oli kerrottu että tämä oli huonossa kunnossa, ei aina muistanut keitä hänen luonaan oli käynyt eikä heitä aina edes päästänyt sisälle. Jännittyneinä odotimme oven takana avattaisiinko meille ovi? 
Kesti jonkin aikaa ja meinasimme jo lähteä kun ovi avautui. Tämä mummo muisti ystäväni heti ja huomasimme ettei ollut mitään ongelmia, minäkin sain jättää mieheltäni terveiset kun olivat samasta kylästä ja mieheni sai vasta terveiset takaisin vietäväksi. Juttelimme niitä näitä ja ihastelimme olohuoneen ikkunan näkymää, pellon yli järvelle. Ikkunalla kasvoi valkoinen orkkidea. 
Sitten pääsimme puheeksi hengellisemmistä asioista ja minulle selvisi että mummon edesmennyt sisko oli ollut uskova. Pääsin kertomaan näyistäni ja unistani jotka monesti toteutuivat. Siitä sain sillan antaa tuon ristin ja kerroin sen tarinan kuinka olin nähnyt näyn siitä ja Herra viestitti sen kautta sanomaa jonka hän sanoi viimeisinä sanoinaan ristillä: - ”Se on täytetty!”
Mummo otti ristin iloisena vastaan ja sanoi hyvin pontevasti: - ”Minä otan tämän tosissani, illalla katselen rauhassa ristiä ja mietin sen sanomaa.”
Olimme iloisia ja sanoin että oli tarkoituskin että hän ottaa ristin tosissaan vastaan, se ei ollut leikin asia. 
Hän kysyi meiltä että saisiko tarjota vieressä olevassa kahvilassa, jossa oli myös kukkakauppa, kahvit? Hän kertoi että tarjosi vierailleen siellä aina kahvit kun kahvilan pitäjä usein auttaa häntä, niin hän auttaa näin takaisin. Me sitten lähdimme kahville ja siellä juodessamme tuli kaksi miestä reippaasti sisään astuen ja huutelivat tiskin taakse: - ” Kuulimme että täältä saa ilmaiset kahvit jos juttelee mukavia ja ilmaisen orkkidean... ”
Katsoin ystävääni hymyillen ja sanoinkin ääneen että mehän juuri juttelimme mukavia ja mummon ikkunalla oli tuo valkoinen orkkidea, ja päätteeksi saimme ilmaiset kahvit. 
Sanoin ystävälleni että Herra näiden miesten puheiden kautta osoitti, että tämä oli jo aiemmin suunniteltua tuolta ylhäältä, että meidän oli mentävä juuri tänään tuon mummon luokse, otimme kuuliaisina ne uskon askeleet ja Herra näin meitä ohjasi ja johdatti. Ystäväni oli iloisesti samaa mieltä kanssani. Kotimatkalla jo suunnittelimme seuraavia vierailuja, mihin voisimme mennä. Kerron sitten taas niistä lisää kun aika tulee.

29.4. Eilen illalla kun kävin ihanan päivän jälkeen nukkumaa, sain vielä näyn jossa tuli paloi ja se paloi voimalla, mutta se oli yhtäaikaa väreiltään hyvin kaunis, se paloi kauniin vaaleapunaisin liekein ja siinä oli myös oranssin vivahteita, muuta kuvassa ei ollut kuin palava tuli.... ja sitähän ei tarvitse edes selittää, niin paljon siitä olemme puhuneet... mutta kiittää voimme Herraamme!
Kiitos ja Kunnia Jeesukselle Kristukselle!
Anna Herra heätyksen tulen syttyä yllemme!
Aamen.
aamulla sain myös näyn; siinä oli levitetty liina auki ja sen sisästä löytyi allekkain järjestyksessä kuin paperisuikaleita ja jokaisessa luki jotakin tekstiä, josta en saanut selvää....
Ajattelin sen olevan jotakin taivaallista tekstiä ja tuo kääröliina oli nyt avattu, jossa tuo sanoma on ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti