sunnuntai 9. syyskuuta 2018

VALINTA ON TEHTÄVÄ TÄSSÄ AJASSA





Shalom!
Eilen, 27.6.2018.
Herra taas yllätti minua iloisesti.
Aamulla kun heräsin ja rukoilin Hänen puoleensa, lopuksi pyysin niin kuin joka aamu: " Johdata ja ohjaa tänäänkin ja tee tästä hyvä päivä."
Oli taas työpäivä, ja kun kävelin kohti työmaatani, rukoilin siinä vielä:
- " Yllätä minut Jeesus tänään jotenkin, yllätä, en tiedä miten , mutta Sinä voisit tietää. Minä yritän olla avoin, että näen tuon yllätyksesi."
Kun sitten työ päättyi ja olin sopinut hyvän uskovan ystäväni/ siskoni kanssa, että pääsen tämän kyydillä kotia ja niin tapahtui. Ystäväni sanoi, että kävisimmekö eräällä paikallisella mansikka tilalla katsomassa mansikoita, oli lehdessä ilmoittanut ja niinhän me mentiin.
Sato oli kuitenkin vasta aluillaan ja mansikat oli loppu siltä erää. Olisi pitänyt jäädä odottamaan puoleksi tai 1 tunniksi jos olisi halunut saada mansikkaa. No, eihän me jääty. Muitakin asiakkaita tuli sinne ja kaikille oli sama vastaus.
Sitten näin tulevaksi erään uskovan siskon, jonka puolesta olen paljon rukoillut. Hän tuli pienen poikansa kanssa. Iloitsin tuosta tappamisesta ja sanoinkin että hän oli ollut mielessni ja oli pitänyt laittaa hänelle viestiä mutta aina se oli jostain syystä jäänyt.
Halasimme siinä jälleen näkemisen riemusta.
Ystäväni, jonka kyydissä olin, haki meille jäätelöt. Me juttelimme kuulumiset. Tiesin että hän odottaa vauvaa, mutta se oli vielä salaisuus. Nyt sain luvan kertoa siitä ystävällenikin ja tämän asian puolesta hän pyysi meiltä molemmilta rukousta, mutta sain kertoa siitä ystävälleni vasta koti matkalla.
Ystäväni iloitsi autossa:
- "tämäpä oli yllätys!"
Sanoin, että niin todella oli ja kerroin, mitä aamulla kävellessäni töihin olin Jeesukselta pyytänyt ja tässä se nyt tuli: "YLLÄTYS!"
Sain tärkeää tietoa niin vauvasta kuin perheestä, joka todella tarvitsi rukous apua. Vauvalla kakki oli hyvin, mutta perhe voi huonosti.
Mutta tätä kohtaamista ei olisi tapahtunut, jos emme olisi menneet katsomaan noita mansikoita, joita emme sitten edes saaneet. Mutta Herralla olikin tässä aivan toinen suunnitelma ja tarkoitus ...
Illalla sitten eräs ystäväni, jolla on tämä Nita tytär, ilmoitti, että Nitan Rippikoulu on miltei suoritettu ja elokuussa kirkossa pääsee ripille ... yksin.
Nita ei halunut suorittaa sitä ryhmässä, vaan yksin ja hyvä että se onnistui.
Pappi oli sanonut Nitan äidille:
- " Sinulla on ihana tytär. Kun luin hänen vastauksiaan asetetusta tehtävästä, itkin kokoajan lukiessani niitä, niin upeita vastaukset oli."
Olin antanut talvella Nitalle oman ISON Raamatun, josta hän iloitsi ja lupasin yllätys lahjan jos hän suoriutuu rippikoulusta ja nyt se tapahtuu ja minä saan ilolla lunastaa tuon lupaukseni. Nyt kerroin sen äidillekkin, sillä olin pitänyt tuon lahjan salassa tähän asti.
Olin ajatellut, että nuo uskon asiat on Nitan juttu ja tärkeät hänelle ja koen että ne tulee olemaan suuresti vaikuttava asia Nitan elämässä. Aivan kuin Jeesus olisi minua kehoittanut tuohon lahjaan. Päätin, että osta hänelle oman pienen Raamatun, jonka voi ottaa mukaan. Sellaisen valkoisen farkku Raamatun, jossa on vetoketju, se on lahjani ... tukea ja ravintoa uskon kasvuun ja eheytymiseen.
Sitten äiti lopuksi vielä kertoi, että Nita oli tässä juuri eräänä iltana alkanut puhumaan minusta, kuinka minä todella oikeasti välitän ...
VOI KUINKA MINÄ ILOITSENKAAN!!! Ja huomasin, että Herra yllätti minut kahdesti eilisen päivän aikana ja ILOISESTI!!!
KIITOS, KUNNIA JA YLISTYS, HERRALLEMME JEESUKSELLE KRISTUKSELLE!!!


30.6.2018. Tänään kun heräsin aikaisin aamulla hetkeksi, näin kuvan, hyvin pitkästä pöydästä ja sen toista päätä en nähnyt ... ja jokaiselle oli oma tuoli.
Ehkä pian jo pääsemme taivaan kotiin ja Hääjuhla pääsee alkamaan!




Totuus

Veljeni lähetti vahvaa Sanomaa: » 29 Kesä 2018.
Raamattu on Totta.
Uskot kun näet loppuhuipennuksen. Katso vain mediaa, niin ymmärrät, jos tunnet Raamattusi.
Älä ole tyhmä ja seuraa yleistä mielipidettä, koska se ei näe ilman Jumalan Pyhää Henkeä Totuutta. Tee parannus=mielenmuutos ja rukoile Jumalaa osoittamaan Totuus. Jos uskot Raamatun Sanan, Hän tulee senmukaan lähestymään sinua, koska Rakastaa Sinua ja haluaa ilman painostusta Pelastaa Sinut tulevasta iankaikkisesta erosta Hänestä... Jeesus puhuu evankeliumi
Johannes 8

"Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
32. ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
Apostolien teot 1 Jeesus puhuu Pyhän Hengen voimasta joka tulee ihmiselle jotta hän voi ymmärtää Totuuden...

"vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".

Ilman Jeesusta ilman Pyhää Henkeä et näe Totuutta ja ajaudut väistämättä kadotukseen, joka on ikuinen piina... pahempi kuin tämänhetkiset ahdistukset. Siksi yli 2000 vuotta on kaikunut pelastussuunnitelma.. On ollut armonaikaa. Aika loppuu ja silloin on myöhäistä... VALINTA ON TEHTÄVÄ TÄSSÄ AJASSA. Tämä on sinun päiväsi, etkö haluaisi ennemmin elää Vapaudessa kuin ikuisessa piinassa. Tiedän, että mietit... "mistä tiedät, onko Jumalaa ja ikuista elämää ja onko helvettiä?"
Vastaan, että mistä itse tiedät, ettei ole.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti