tiistai 3. heinäkuuta 2018

JOS MINULTA PUUTTUISI RAKKAUS, EN OLISI MITÄÄN



12.12.2017.
Tänä aamuna herätessäni näin kuvan jossa oli pelikortti; Herttakuningas .

Mitä lie tarkoittanee, vaiko mitään?
Kuninkaana tuo voisi esittää Jeesusta Kristusta
Laitoin tuon näkyni äsken erääseen uskovien ryhmään ja veljeni vastasi tuohon näkyyni näin:

"Jeesus on Rakkaus".
Ilman tuon todellisen Rakkauden tuntemista, kokemista, olemme usein vain teknisesti tietäviä lapsia. Isä haluaa, että jokainen lapsi voi tulla ihan sellaisenaan hänen syliinsä. Moni koettaa suorittaa saadakseen Isän rakkautta. Tämä siksi, että moni joutui olemaan ilman biologisen isän rakkautta, joka oli aina etäinen, väheksyvä. Opittu käytösmalli tulla hyväksytyksi.

1Kor13
Suurin on rakkaus

1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.

4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. 9Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, 10mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.

11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. 12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."

Täydellinen Sanan paikka tuohon näkyyni !
Siunaten teitä.


17.12.2017.
Shalom!
Illalla kun olin käynyt jo maate ja olin hiljaisessa rukouksessa, tosin rukous ei ollut hiljaista vaan huusin Herralta apua ja vahvistusta meille, hänen omilleen. Että Hän kertoisi koska Hän tulee!
Näin kuvan jossa 2 poliisi autoa ajoi parkkipaikalle kovaa vauhtia ja pysähtyivät jarrut kirskuen nokat miltei vastakkain. Toinen auto tuli vasemmalta ja toinen oikealta. Sitten näin vielä yhden kuvan joka osoitti aikaa, 0:0.
Jeesus Kristus! Tule Pian! Maranata!





19.12.2017.
Shalom!
Tänään näin heräillessäni kuvan, jossa seisoi, valkoinen lintu jaloillaan. Se oli hyvin pysty asennossa, siivet levitettyä sivuille ja pää käännettynä vasemmalle. Minusta se ei näyttänyt kotkalle, mutta sen asento oli saman tyyppinen kuin noiden valtioita esittävillä kotkilla on.
Ennemmin se oli valkoinen kyyhkynen, mutta en ole nähnyt sitä esitettävän tuollaisessa asennossa ....
Mitä tarkoittanee? Kyyhky esittää Pyhää Henkeä, mutta sitä kuvaava asento ei ollut tyypillinen, vaan sellainen jota käytetään valtaa esittävillä linnuilla. Sen valkoinen väri ilmentää vanhurskautta, joka ei ole meissä vaan se tulee Jumalalta.





3.7.2018.
Shalom! Rauhaa!
Näin ennen heräämistäni unen joka lopussa muodostui vahvaksi opetukseksi.
Unessa uskovat kilpailivat toinen toistensa suosiosta, kokoontumalla yhteen ja korottamalla itseään. Sain pari pussia jossa oli kaikenlaista mistä askarrella, vanhoja vaatteita ja jos mitä. Meillä oli jokin tilaisuus, jossa minun myös piti esittää oma osuuteni. Mutta sainkin huomata että se oli minulta pois viety. Ilmoitin, etten tarvitse noita pussejakaan. Poistuin ja heitin ne johonkin lähellä olevaan jokeen. Vaatteet kellui veden pinnalla ja joltain oli aiemmin jäänyt joen rantaan auton renkaita.
Kohta ihmisiä juoksi hädissään että joitakin ihmisiä oli kadonnut. He näkivät nuo vaatteet vedessä ja alkoivat niitä naaraamaan. Yritin kertoa ettei ne ole kadonneitten vaatteitan, mutta minua ei kuultu.
Lähdin pois surullisena.
Aivan joella olevan sillan vierellä, ojan pientareella istui ihmisiä, köyhiä ja kodittomia, joita nämä itseään täynnä olevat uskovat ei nähneet.
He katsoivat ja huusivat minulle:
- " Älä mene, sinä olet meille tärkeä ja me tarvitsemme sinua .."
Katsoin heihin ja aloin itkeä ilosta ja rakkaudesta ja sanoin heille:
- " Te opetitte juuri jotain tärkeää minulle. Antakaas kun kerron tuon opetuksen teille ...."
Siihen uni loppui, hyvään kohtaan. Matt. 25 toteutuu tässä ja Matt.9: 11-13.
Ja tuo Matt.9. Oli heti mielessäni kun heräsin.
Tärkeää sanomaa tuo uni sisälsi ja kiitin siitä Herraa! Halleluja!
Amen.

Olkaat siunatut. Joka aamu on armo uus!
Älkää menkö köyhän ja apua tarvitsevan ohi!




JA ILMAN TÄTÄ; JEESUKSELTA SAATUA RAKKAUTTA; JOKA ASUU SYDÄMESSÄMME; EMME OLE MITÄÄN:

Ensimmäinen kirje korinttilaisille 13
1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.
3. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
4. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
5. ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6. ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
7. kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
9. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
10. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
11. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
12. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
13. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.


                                                                  💓💓💓
 Kerron tähän vielä, kun illalla kävin maata ja olin pitkään Herran läsnäolossa. Näin kuvan, jota tutkailin ja ajattelin miettien mitä tuo tarkoittaa, mutta nyt äsken huomasin, kuinka tuo aamun uni avasi tuota näky kuvaa.

Näin kämmenen sisäpuolelta. Kämmen oli avoin ja näin että sen nimettömässä oli sormus. Huomasin myös, että tuo kämmen oli työstä likainen, jotain tummaa multaa oli hieman sen pinnalla ...

Käsi joka on puhdas ja hyvin hoidettu, ei ole uskovan, joka tekee työtä Jumalan taivaan valtakuntaa varten. Nuo kädet on kuin kirjanoppineiden, jotka arkistoissaan touhuilevat. Työn jäljet näkyvät niissä käsissä, jotka todella ja aidosti tekevät työtä uskossaan. Kädet joissa on hieman myös multaa, nostavat ja auttavat noita ihmis poloja, jotka teiden varsiin on kadonneet, eikä kukaan heitä huomaa, vaikka ovatkin aivan näkyvissä ...
Näin tuo näky kuva avatui minulle.
Herra opettaa ja Herra kouluttaa, aidossa elämässä, työtä tehden.


 Kuljeta ja johda: https://www.youtube.com/watch?v=7sGU24T_1-E

Äsken alkoi tämä laulu soimaan korvissani. Hain sen ja huomasin että se kertoo myös tuota unen sanomaa.
Herra laittoi soimaan tämän laulun sydämeeni ...


Pieni on äänemme, Herra
Hiljainen huutommekin
Puoleesi käännymme
Silmin, suin mykistyvin
Emme tiedä voimas määrää
Salaisuus suuruutes on
Kasvata lapseesi luottamus loppumaton

Kertosäe:
Kuljeta ja johda
Tähtenä nyt hohda
Ilta kun saapuu
Ja matkamies hämärään jää

Kätemme vahvista työhön
Tueksi toivottoman
Viitaksi laumastaan eksyneen harhailijan
Mieliimme rohkeutta anna
Katsoa myrksyä päin
Eteenpäin astua edessä myös käskijäin


Kertosäe+

Sinuun me turvaamme, Herra
Luoksesi kaipuumme käy
Vielä kun kotia kaukana täällä ei näy
Kuule siis pyyntömme pieni
Laulumme tää hentoinen
Puoleesi käännymme yhdessä näin rukoillen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti