torstai 5. heinäkuuta 2018

HERRAN HYVYYS EDESSÄSI

20.12.2017.
Shalom!
Viime yönä heräsin hetkeksi ja näin kuvan joistakin kimaltavista joulunauhoista tai jostain semmoisesta. Oliko joululahjan kimaltavat nauhat? Sitten näin tekstin kuin otsikon; Herran hyvyys edessäsi. ❤? ... mietin oliko tuo lahja minulle joka avattiin, vaiko jotain muuta? Mietin että voisiko tarkoittaa esim. Otsikkoa johonkin kirjoitukseen, vaikka kirjan nimi ? ...
Pitääkö tehdä tästä kaikesta saadusta tiivistelmä, kaikesta Herralta saadusta hyvästä jota eteeni olen saanut? Tätä sopii miettiä. Vai otanko vain lohduttavana lahjana? ??


23.12.2017.

Evankeliumi Luukkaan mukaan 2: 1-20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.
Jouluevankeliumi






26.12.2017.
Shalom ja hyvää Tapanin päivää kaikille!
Tänään kun olin Herran läsnä olossa, ennen ylösnousua, näin ensin pari kuvaa joissa oli sininen tausta ja siinä valkoinen teksti. En saanut tekstistä selvää sillä se oli niin pientä. Valitin siitä Herralle. Pian näin vielä kerran tuon teksti kuvan ja siinä luki valkoisin kirjaimin: " Kuningaskunta, vanhurskauden.... tyttö. "
Jonkin ajan päästä näin vielä pelikortin, jossa oli kuningas, mutta nyt se oli musta. En saanut selvää oliko se pata vaiko risti. ♤♧ Joulun allahan näin tuon hertta kuninkaan ♡❤




29.12.2017.
Aamulla eräs uskova sisko laittoi minulle näkynsä tai kokemuksensa:


"Olin koko ajan silmät auki, mutta näin tosiaan mielessäni enkelin (en osaa sitä sen tarkemmin kuvailla, tiesin sen olevan enkeli ja itse asiassa, minä harvemmin "näen" yhtään mitään) ja tällä enkelillä oli suuri miekka kohotettuna valmiina iskemään."
Koin tuohon hänen kokemukseensa Sanan paikan; Daniel 12.


Täällä tosiaan vielä ollaan. Sitä olen harmitellut ja
tuskaillut tuonne ylös. Olen mielessäni huutanut että; Herra ei enää, älä anna meidän olla enää jumalattomien pilkan kohde. Hae meidät ... Silmäni oli auki kun huusin mielessäni Herralle. En tiedä oliko mieleni tepposia, mutta kun katselin samalla ylös pimeyteen. Näin pimeässä taivaan kannen päällä, valtavan avatun kirjan. Se oli keskeltä auki ja tiesin sen olevan Jumalan Sanaa. Avoimen kirjan yläpuolella oli väli ja kirjan alla pimeys. Näin avoimen kirjan päällä taivaan valtakunnan väkeä ....
Tuo avoin kirja oli kuin Taivaan valtakunnan lattia, joka avonaisena loisti valoaan.
Tekikö mieli tepposen... en tiedä. Lohdutusta ja vahvistusta täällä tuskissani huudan Herralta.
Tuossa "näyssäni", Raamattu oli keskeltä auki:


Raamatussa on 594 lukua ennen Psalmia 118, ja saman verran ko. Psaltarin jälkeen!


Jos lasket kasaan kaikki luvut paitsi P.118, tulee 1188 yhteensä.


1188, jos otetaan Psalmeista, voidaan huomata että 118 Psalmin jae 8 on keskesin Raamatun jae.


Ja miten tuo meneekään:


"118:8 Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin."
Aamulla minulle lähetetty enkeli kokemus ja minun kokemukseni tuosta avoimesta kirjasta taivaan kannen päällä, avasivat sanan paikat Daniel 12 ja Psalmi 118. Huomasin niiden puhuvan vahvaa samaa kieltä.
Sitten jossain ilta yö hetkessäni näin kuvan kauniista Sormuksesta, jossa oli kaunis ja sirosti tehty soikea kivi. Koin sen morsiamen sormukseksi  ....
Laitoin tuosta sormus näystäni tälle siskolle seuraavana aamuna viestin ja häneltä tuli ihmeellinen viesti, joka vahvisti omaa näkyäni:


"
Kun luin lähettämäsi tekstiviestin siitä sormuksesta, en ollut uskoa silmiäni/lukemaani. Vähän aikaisemmin tosiaan pyörittelin vihkisormusta kädessäni ja tuli olo, että olin edellisenä yönä nähnyt unta jostain sormuksesta. En kyllä muista yhtään että mitä, mutta muistan, että unessa oli sormus.
Ja kun katselin tuota vihkisormusta, mikä on kyllä mielestäni kaunis (ja oli mielestäni todella kallis, miestäni se ei haitannut, koska sanoi että se ostetaan vain kerran), mietin, että millainen mahtaa olla  taivaallinen sormuksemme, tiedän vain, että mikään maallinen ei vedä sille vertaa)
Huomenna on maallisen vuotemme 2017 viimeinen päivä, olisiko aika lähteä kotiin?"


t: *****


Tule Jeesus pian! Ei enää yhtään tätä maailmaa. 

TÄHÄN LOPPUI ARKITOSTANI, ARMON VUOSI 2017.
Seuraavaksi jatkamme, tällä armonvuodella, 2018, kunnes saan kiinni tämän hetken, joka on tässä ja nyt ...





Tänään, 5.7.2018. Olin herättyäni ollut Herran rukouksessa ja läsnäolossa ja juuri nousemassa ylös vuoteeltani, kun näin kuvan, liekkö näky, mutta aihe vahvisti sitä ja kohta myös Herra vahvisti sen Sanallaan:

Näin ensin himmeän ristin ja kohta näin sen tarkemmin, se oli kivinen hautaristi. Ristin muotoon valmistettu hautakivi. Sen edessä oli pieni kivinen kukkakaukalo, jossa oli muistokukkia. Mutta kohta nuo kukat muuttuivat sormukseksi ja tuossa ristin edessä, sen juurella, sen kukka kaukalossa oli sormus, joka täytti sen kaukalon kokonaan ...

Nousin ylös kiittäen ja ihmettelin siinä hetken, mitä tuo kuva tarkoitti ja sitten kuin annettuna, minulle nousi Raamatun Sanat:  

 51. Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme,
52. yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
53. Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen.
54. Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu".


1. Korint.15.


Because He Lives (Amen) | West Coast Choir https://www.youtube.com/watch?v=-LwBqG7uXbY


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti