TURVA JUMALASSA

TURVA JUMALASSA

Vielä tänäänkin on meitä jotka turvaamme yhä uudelleen ja uudelleen Jumalaan. Jumala ei luonnut pelkureita, pelko tulee viholliselta, tätä minä hoen toistamiseen, tuntuu että se on annettu minun läksykseni ja minun tulee taistella pahuutta vastaan. Ei mikään helppo taistelukenttä, mutta minä olen vain välikäsi, Herra toimii minun kauttani. Jumalaan luottava pystyy lannistamaan pelkonsa. Tässä sotilaan tuntoja haavoittuneena:

- "Minä kuolen. “Tänä yönä sinulta vaaditaan sinun sielusi”. Tänä yönä. Voi Jumala, armahda minua! Nuo äänet eivät kuulu enää minulle. Minä kuolen, yksin. Kun saisin elää aamuun asti! Nyt ymmärrän, miksi teloitukset pannaan toimeen aamulla. On helpompi kuolla, kun on valoisaa. Voi Jumala, eikö tämä koskaan lopu!…"

Lisää sotilaan tuskan huokailua:

- "Näen vain toisia kasvoja lähelläni. Yhdyshauta juoksee kapeana nauhana ja katoaa hämärän suojelevaan syliin. Vihollisen puolelta ei kuulu mitään, mieleni täyttää hiljainen pelko. Tai, ei se ole pelkoa. Suomalainen sotilas ei saa pelätä. Se kaikuu alati mielessäni. Tunnen itseni niin pieneksi ja mitättömäksi."

Sodasta ei selvitty aseiden ja ammusten määrän eikä joukkojen luvun turvin. Jos ratkaisu olisi niiden varassa, Suomi olisi menettänyt taistelun lyhyessä ajassa. Sodasta selvittiin Hengen avulla, jonka Jumala meille armossaan antoi. Tuli paljon haavoittuneita ja hoito olosuhteetkin olivat sitäsun tätä, kaikki tekivät kuitenkin parhaansa. Joskus koettiin ihmeitä, Kirurgit ihmettelivät:

- kuinka voi olla mahdollista, että miehellä sodassa on niin puhtaat alusvaatteet, ettei niiden aiheuttama infektio heti tartu haavoihin, se on niitä ihmeitä joita järki ei selitä. Sota toi paljon kuolleita… eräässä sairastuvassa makasi kuollut mies kädet ristissä… Viimeiseen asti hän oli uskonut Jumalaan. Se kaikki oli epätodellista, Muistojen esikartanoissa he elää.

Sotaa kokemattomat uskottelevat joskus, ettei mies tuntenut vihaa, että hän teki vain velvollisuutensa. Ei vihakaan silti ollut tuntematon tunne. Tavallisen rintamamiehen olemukseen viha ei kuulunut kuitenkaan pysyvästi. Jos sodan kokenut saa valita, hän lyö kättä entisen vastustajan kanssa ja vaihtaa kokemuksia. Miehemme osoittivat sitkeyttä ja rohkeutta. He pelastivat monta kertaa suomen kunnian, maamme pääsi pois sodan puristuksesta, he pitivät lupauksensa. Joskus miehet näkivät harhanäkyjä, he taistelivat olematonta joukkoa vastaan ja kun jälkeenpäin asioita tutkittiin, ei edessä ollut minkäänlaista vihollista, paitsi se näkymätön… Sanomme sitä joukkopsykoosiksi, joka johtui usein suuresta pelosta. Pakokauhu levisi helposti, tilanteiden palauttaminen normaaliksi oli vaikeaa. Tämä on henkimaailman puolelta katsottuna juuri paholaisen ase, pitää meidät pelossa. Kaiken aineellisen tuen rinnalla tarvitaan myös henkistä apua. Aina on olemassa yksilöitä jotka eivät vaaran hetkenäkään tajua velvollisuuttaan. On itsekkäitä ihmisiä, jotka eivät ole valmiita luopumaan omasta mukavuudestaan, joitten itsekeskeisyys ei mikään inhimillinen kärsimys saa järkkymään. Tällainen ihminen voi olla jo paholaisen oma. Tällaisia ihmisiä nykyään on paljon. Kenttä postilla oli erittäin tärkeä merkitys taistelutahdon ylläpitämisessä. Sekä kotirintama että joukot lähettivät paljon postia toisilleen. Se oli henkisesti hyvin tärkeää. Kirjeet kertoivat jokapäiväisestä elämästä ja kaipuusta. Viestiä odotettiin aina hartaasti molemminpuolisesti. Kenttäpostin katkeaminen vaikutti miehiin masentavasti. Lapset joutuivat aina sodissa ahtaimmalle. Suomesta siirrettiin toisen maailmansodan aikana n. 70 000 lasta Ruotsiin. Oli kauheaa joutua eroon perheistään. Kaikki eivät enää koskaan saaneet palata kotiin.

- Parempi lapsi vieraaseen maahan kuin kirkkomaahan.

Matka Ruotsiin oli kauheaa, kyynelehtivät lapset ikävissään. Monen lapsen suusta kuului ikävä huuto:

- Äiti!

Heillä oli traumaattinen shokki ja sielullinen epätasapaino, joutua pois kotoaan, tuntemattomaan. Ei talvisodan alku aina

pelottanut lapsia.

- Mikä sota?

- Mitä pitäisi pelätä? Silloin ei tullut tv:stä ja internetistä näkyviä uutisia jotka olisivat näyttäneet sodan kuvaa ihmisille. Tänään niistä tiedetään eri tavalla. Ihmettelyä se kylläkin aiheutti. Moni haave ja suunnitelma jäi toteutumatta. Kun sota haavoitti, vei perheen, kodin tai työkyvyn. Uhraukset eivät loppuneet sodan päättymiseen, vaan sotavuodet kokenut sukupolvi kantaa sodan tuomia vammoja ja muistoja mukanaan edelleen. Tässä enkeli kokemus 1940- luvun loppupuolelta.

N. 6-9 vuotias tyttö oli menettänyt isänsä aivan äskettäin. Oli pimeä vuodenaika. Hän nukkui samassa huoneessa sisartensa kanssa. Hän ei ollut varma oliko ollut hereillä vai havahtuiko yhtäkkiä ilmestyvään kirkkauteen. Hän ei nähnyt selkeää hahmoa, mutta kuuli äänen, joka puhutteli häntä Katekismuksessa olevan omatunto-luvun mukaan:

- Omassatunnossamme puhuu Jumalan ääni. Omatunto valvoo mielialaamme ja vaatii tekemään minkä tiedämme oikeaksi, mutta kieltää meitä tekemästä minkä tiedämme vääräksi. Kristitylle Jumala on sanassaan ilmoittanut, mikä on oikeaa ja mikä väärää. Omantunnon toiminta osoittaa meille, että joka hetki olemme Jumalan kasvojen edessä.

Ääni kuului aluksi hyvin voimakkaana, mutta hiljeni loppua kohden. Sen myötä hävisi valo, se poistui ikään kuin ikkunan kautta. Vieressä nukkuneet sisaret eivät nähneet eikä kuulleet mitään. Tyttöä hieman pelotti. Vaikka kyseinen Katkismuksen luku ei ollut hänelle tuttu, se jäi hänen mieleensä. Hän ei tiennyt oliko tällä tapahtumalla hänen elämäänsä jokin suurempi merkitys, oliko sillä jokin tarkoitus, myöhemmin elämässään hän kuitenkin tuli uskoon. Omantunnon tiellä ei yö pitene koskaan, mutta me useimmat väistymme silloin, kun sillä tiellä kulkemisesta olisi maksettava jotakin. Oma etu on meille yleensä tärkeämpi kuin omantunnon vaatimus. Se mitä ei voi

silmillään nähdä, se pitää ajatella sydämellä.

LEVOLLE LASKEN, LUOJANI

Lapsemme laulamalla

levolle laskit kerran

pyytäen hoivaa Herran

pienille peiton alla.

Herramme hyvin kaitsi

valkeita karitsoita.

Kirmaten nurmikoita

huolta ne leikkivät paitsi.

Varttuivat. Lempeät tarhat

taakse, kauaksi jäivät.

Joutivat nuoruuden päivät.

Ah, joko saapuivat harhat?

Laidun on lakea, laaja.

Poikkeilevaiset polut,

särmäiset vuorien kolut,

metsä musta ja taaja.

Lampaitas, Paimen, muista!

Sido haavat ja kanna!

Kaikki anteeksi anna!

Susi sauvallas suista!

Lampolan luokse sataa,

jossa on kaivo ja auma,

jotta uupunut lauma

taitaisi turvassa maata.

Kansan mielialojen hoito oli sodan aikana tärkeä tehtävä. Menestyminen siinä vaikutti sodan lopputulokseen. Aseveliliitto oli tärkeä lenkki tässä työssä, henkisen rintaman ylläpidossa.

Talkootoiminta oli sodan yksimielisyyden kauneimmista luvuista. Sitä tehtiin kotirintamalla ja rintamajoukkojen keskellä. Talkootyössä vedottiin monesti suomalaisten kilpailuhenkeen, jota meillä on ollut aina. Se lujitti yhteishenkeä. He tekivät työtä ja olivat tarmokkaita. Kaikki kynnelle kykenevät osallistuvat. Tätä henkeä ei valitettavasti Suomesta enää löydy, korkeintaan jostain vanhainkodin osastolta, se on miltei kuollut pois. Ihmiset ovat muuttuneet välinpitämättömiksi, oma napa on tärkein. Jos nyt tulisi sota, en tiedä kuinka selviäisimme. Materialismi on tuhonnut meidät ja himot ja halut ovat saaneet monen elämään jumalallisen vallan, me palvomme mammonan jumalaa. Sodassa odottavan aika kävi usein pitkäksikin. Loputtomalta tuntuvan ajan lisäksi sotilaita koetteli korsujen kosteus ja pimeys sekä toistuvat vartiovuorot. Pitkästymistä ja masentumista yritettiin voittaa esim. puhdetöiden avulla Miehet tekivät aikansa kuluksi kauniita puuesineitä ja käsitöitä. Evakko taipaleelle ihmiset eivät voineet ottaa paljon omaisuutta mukaan ainoastaan sen minkä ehti ja paljonko jaksoi kantaa. Kaupungit olivat vihollisen pommituskohteita, mutta niinhän se on näkymättömässäkin maailmassa tänä päivänäkin. Kaupungit ovat usein synnin asuinpaikkoja, siellä on paljon houkutuksia, vihollisen leikkikenttiä.

Sota-aikana Sallassa, vuonna 1944, ennen perääntymisvaihetta, näki sotilas haarniska-asuisen ratsumiehen. Tämän jälkeen alkoi tykistötulitus Sallan tuntureiden takaa. Tulituksen päätyttyä sotilas näki taivaalta saapuvan enkelin, jolla oli kädessään palmun oksa. Ihantalan taistelujen jälkeen koitti rauha. Hän muistaa kuinka yllättäen oli aivan hiljaista, vain lintujen laulu kuului…

Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta - kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun, niin saat rakkautta ja kiitosta sekä Jumalalta että ihmisiltä. Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä Hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien. Älä luulottele olevasi viisas; pelkää Herraa ja karta pahaa. Siinä on lääke, joka pitää koko ruumiisi terveenä.

( Sananl. 3:3-8).

Jumala oli, on tänä päivänä ja on aina oleva sama, eikä Hänen Sanansa muutu tänä päivänäkään, meidän mieltymyksiemme mukaan. Ihminen haluaisi jo muuttaa Sanankin omien halujensa mukaiseksi. Ihmiset eroavat kirkosta homoasioiden takia, Sanasta löytyy siihenkin vastauksia jos haluamme syntisiltä ajatuksiltamme ne löytää. Vaadimme kirkkoa elämään Jumalan Sanan vastaisesti.

- Miksi me niskoittelemme, elämme vihamielisessä kapinassa? Se on sitä vihollisen, syyttäjän käsialaa, sitä me olemme alkaneet kumartamaan. Sain tällaisen ajatuksen, en tiedä oliko se ehkä profetaalinen, mutta se tuli niin kuin valokatkaisijasta olisi napsautettu:

- Jumala tulee puhdistamaan nyt kirkoissa homot ja väärämieliset, on puhdistuksen aika!

Pienet seurakunnat joihin ihminen sitoutuu uskossa, uskonkasteen kautta, menestyvät. Se on sanan mukaista. Kirkko kastaa lapsi/nimikasteen kautta ja tämä ihminen ei edes välttämättä kuitenkaan koskaan elä uskossa, eikä edes koskaan käy seurakunnan piirissä. On hyvä että lapsi siunataan mutta todellisen kasteen aika on silloin kun ihminen tunnustaa Jeesuksen Kristuksen, Ylösnousseen omakseen ja todella sydämessään haluaa uskonkasteen, sanan mukaan.

- Onko tämä seurakuntalaisuuden tarkoitus?

- Sellainen jäsen joka hänen oli tarkoitus olla kun evankeliumia alettiin julistaa?

- Entä ne jotka käyvät vain näytön vuoksi istumassa kirkon penkissä, eivätkä edes kuule mitä siellä puhutaan?

- Uuden pyhäkoltun näyttö on ehkä tärkeämpää?

He ovat niitä kuolleita luita jotka nyt itse nousee kirkoista ulos, kuitenkin Jumalan voiman alaisina.

- Kirkko myötäilee näitä kapinoitsijoita, kuinka tässä käy? Seurakunta saattaa mennä todella pieniin, mutta toivottavasti se on lopulta puhdas ja sinne mahtuu myös mukaan Pyhä Henki, kaiken sen maallisen saastan jälkeen ja Jumalan Sanaa noudatetaan niin kuin se on, eikä niin kuin kansa vaatii!

Sanoin aivan ääneen:

- Aivan! Niinhän se on!

Oli niin kuin olisin kuullut äänen minulle tämän kertovan. Ääntä en kuitenkaan kuullut, mutta ajatus oli elävä. Rukoilen että kirkko saa viisautta tässä asiassa. Tekevät sanan mukaan, eikä hylkäisi sanaa, sillä se on paha synti ja tuo varmasti tuomion.

- He tekivät oman tahtonsa mukaan, ei Jumalan tahdon mukaan. He puhuivat muka viisaita, mutta tulivat tyhmiksi. He itse häpäisivät oman ruumiinsa. Jeesus rakastaa ihmistä, muttei hänen syntejään. Homous ja lespous ovat syntiä, se totuus löytyy sanasta. Pääset Jumalan yhteyteen luovuttamalla pois syntisi,

ristin juurelle. Se joka on vähästä uskollinen, on paljosta uskollinen. Joka on vähässä väärä on myös paljossa väärä. Mikä on ihmisten mielestä korkea-arvoista voi olla Jumalan mielestä kauhistus. Homot huutelevat kirkolle heidän vääryyttään mutta oikeasti he huutavat Jumalalle, ovat Jumalan sanaa vastaan. Ihminen voi päästä taivaaseen muttei synnit.

- Onko se vaikea ymmärtää? Kysyin Jumalalta.

- Pitääkö minun tämä sana viedä eteenpäin? Anna minulle tieto. - Oliko tämä Sinusta, vai vain minun omia ajatuksia?

- Sillä enhän minä voi sinun päällesi tämän maan tomuja heittää?

Media aiheuttaa nykypäivänä paljon kaaosta. Se juhlii vain negatiivisilla asioilla. 1967 Eino S. Repo, Yleisradion pääjohtaja joutui kiistaan kirkon kanssa ja hävisi sen. Jumalan palvelus oli kodeissa pyhää. Radio avattiin ja koko perhe kokoontui radion ääreen. Se yhdisti ja antoi voimaa. Kotiaskareetkin laitettiin syrjään Jumalanpalveluksen ajaksi. Nykyään ei joka pyhä enää edes radioida tai televisioida, se kertoo hyvin asian arvostuksesta, eli emme arvosta Jumalaa. Tänä päivänä median synnyttämä ohjelma homoudesta aiheutti kymmenien tuhansien ihmisten irtisanoutumisen kirkosta. Tuntuu että media on paholaisen ruumiillistuma. Kaikki on ostettavissa rahassa, mikään ei ole pyhää eikä mitään kunnioiteta. Ihmisiä revitään kappaleiksi ja heidän ihmisarvonsa otetaan pois. Yksi median suurimpia uhreja oli Walesin Prinsessa Diana ( 1.7. 1961-31.8.1997.) Se kirjaimellisesti ajoi Dianan kuolemaan. Mikä oikeus median on olla tuomarina. Asiat joista kiistellään voi olla tosi vähäpätöisiä, tekstiviestejä ja lautakasoja. Niitä suurennellaan ja vääristellään, aivan kuin maailmassa ei tärkeämpää olisi.

- Kuinka monelta kanavalta löytyy tänä päivänä uskonnollisia ohjelmia?

Jumalapalveluksia on selvästi vähennetty, ohjelmistosta ei niitä enää tule joka pyhä. Harmi niille ihmisille jotka eivät pääse kirkkoon esim. sairauden takia. Uskova ihminen ei tässä

yhteiskunnassa tunnu olevan enää minkään arvoinen. Pelkään että ihminen vielä saa tuntea sen nahoissaan kun on ollut tottelematon Jumalan sanaa kohtaan ja suoraan sanoen ääneen huutaen hylännyt Jumalan. Ensin nousee viha kun näitä ajattelee, mutta hetkessä se muuttuu sääliksi ja katkeraksi itkuksi, sillä ihmiset eivät tiedä mitä he tekevät ja mikä heitä odottaa. Raamatussa lukee että viimeisinä päivinä uskovat temmataan taivaaseen ja he tulevat olemaan autuaita. Mutta voi heitä jotka tänne jää eikä heillä ole minkäänlaista uskoa. Se on kuvattu todella pimeäksi ajaksi.

- Jumala armahda heitä!

Massakulttuurin kielteinen arvovalta (1950 alk.)

- edistää pakoa todellisuudesta

- johtaa kuluttajansa huumaavaan riippuvuuteen

- vetoaa ihmisen alhaisimpiin tunteisiin ja tarpeisiin (väkivalta, pornografia)

- yksinkertaistaa asiat, passivoi kuluttajansa, eristää ihmiset toisistaan.

- on kaavamaista ja suosii totalitarismia.

- välittää vääristyneen kuvan todellisuudesta ja saa aikaan tuskatiloja, mutta ei pysty niitä laukaisemaan.

- houkuttelee taiteilijat pois luovan työn piiristä ja tukahduttaa henkistä kasvua.

Tämä kaikki näkyy todella hyvin nykyihmisissä, esim. kuinka ohjelmat heihin vaikuttavat. Esimerkkinä voin kertoa kuinka ystäväni n. kahdeksan vuotias tytär oli leikkimässä kaverinsa kanssa. Ystäväni yllätti heidät pussailemasta toisiaan:

- Mitä te teette?

Tyttö katsoi äitiään ja sanoi:

- No kun siinä Salkkarissakin se Heli ja sen tyttökaveri pussaili niin mekin halusimme kokeilla miltä se tuntuu.

- No miltäs tuntui?

- Ei se ollut yhtään kivaa, ei me kyllä sitä toista kertaa tehdä!

Niinpä, näin ne ohjelmat vaikuttavat meidän lapsiimme, antavat todella huonoa esimerkkiä, kun ihannoidaan ja aletaan hyväksymään vääriä tekoja.

- Mikä meille on tullut, miksi olemme muuttuneet niin paljon? Vielä sodan jälkeenkin lapsillemme opetettiin näin:

- Katso, että jätät jälkeesi parempaa kuin sen, minkä itse sait haltuusi!

Kun näin teet, teet työtä maasi hyödyksi. Ei mikään työ ole niin vähäarvoista, ettei se Jumalalle kelpaisi ja isänmaata hyödyttäisi. Mutta se on tehtävä rakkaudella ja uskollisella ahkeruudella. Kun hyvä työntekijä kuolee ja hänen nimensä unohtuu, jäävät hänen työnsä hedelmät hänen jälkeensä. Kaikki, mikä hyvänsä ja hyödyllisenä meitä ilahduttaa ja hyödyttää, on tulos monien tuhansien ennen meitä eläneiden työstä. Me siunaamme heitä, tuntemattomissa haudoissaan makaavia. Mutta ahnas työntekijä ei jätä jälkeensä mitään. Hän on tehnyt työtä omaksi voitokseen eikä kuitenkaan voi ottaa saavutuksiaan mukanaan hautaan. Mitä varten hän on elänyt?

1955 koululaisen lukukirjasta.

Sodan jälkeen rakensimme maatamme uudelleen, valtavalla sisulla, unohtamatta Jumalaa ja niitä jotka maamme puolesta taisteli ja niitä joiden työn hedelmä kantoi pitkään. Nyt, valitettavasti kaikki tuo on unohdettu. Olemme noita ahnaita työntekijöitä, emmekä jätä jälkeemme mitään muuta kuin tuhoa. Teemme kaiken omaksi voitoksemme. Emme todellakaan saa saavutuksiamme mukaan hautaan.

- Miksi sinä olet elänyt?

- Oletko sinä jättänyt jälkeesi hyvää hedelmää?

TUO KERTA RAJALLE RAUHA

Tyttö: OI, Ukko, ylinen Herra, taivaallinen Jumala,

tuo kerta rajalle rauha, Suomehen sula sovinto,

rauha raukoille rajoille, sana kaunis Karjalahan!

Poika: Kun toisit rajalle rauhan, Suomehen hyvän sovinnon,

Pojat: viel ois miestä mielehistä, sulhoa sulosanaista kyntäjäksi,

kylväjäksi, siemenen sirottajaksi.

Tytöt: Itku ei kuuluisi kujilla, valitus vajojen päissä,

Kaikki: lehot ei nurmelle leveisi, pellolle petäjän taimet.

Tänä päivänä emme edes uskalla kohdata ihmisiä, uskalla katsoa tuntematonta silmiin, käännämme katseemme alas. Emme tunne naapureitamme ja kyläänkään ei voi mennä jos et ole vähintään tilannut aikaa. Kaikki läheisyys ja rakkaus on meistä kaukana.

- Mitä se kertoo?

Sen että emme enää tunne Jumalaa! Ole läsnä jatkuvasti Jumalan kanssa, rukoile ja ime itseesi Jumalan Sanaa, se on todellista hengen ravintoa jota tämän päivän ihminen tarvitsee, hän on tästä ravinnosta aliravittu. Mitä enemmän sitä teet, sitä voimallisemmaksi se käy. Tämän olen itsekin todennut voimallisesti. Olen aivan eksynyt niinä päivinä jolloin jostain syystä en löydä aikaa Jumalalle. Nälkä on kova! Tuon profetaalisen sanan, ajatuksen saatuani ja pyydettyäni merkkejä, olisiko sana todella Jumalalta vai minusta itsestäni, näin unen:

- Vanha mies istui puiston penkillä. Menin istumaan vastapäätä olevalle penkille. Mies nousi ja otti jalkani käsiinsä ja alkoi hieroa niitä. Estelin, sillä luulin että mikä lääppijä tämä on? Mies alkoi kuitenkin rukoilemaan samalla, en saanut sanoista selvää, mutta voimallista rukousta se oli. Sitten ymmärsin että mies pesi jalkojani rituaaliseti, niin kuin raamatussakin pestiin Jeesuksen jalat. Lopuksi viereeni ilmestyi Jeesus ristillä ja sitten uni loppui.

- Mitä tämä tarkoitti?

Sain kunnioitetun pesun ja minua palveltiin, puiston penkillä ja kaiken kruunasi Jeesus ristillä! Vau!

Eräänä päivänä pian tämän jälkeen katsoin tv7:ltä ohjelman, Isännän pöydässä - Vieraana Jouko Heikkinen (2010).

Kemin Jokeksi häntä kutsuttiin. Hän kertoi elämäänsä, kuinka Ruotsissa ollessaan oli täysi alkoholisti, niin huonossa kunnossa että oli aivan jalaton. Puistojen elätti. Hän kertoi rankkaa elämäänsä kunnes sai Jeesukselta pelastuksen ja pelastaa itse Jeesuksen avulla huono-osaisia. Äkkiä tuli tunne että tämähän on saman näköinen mies, kuin unessa oleva vanha mies puistossa. Samalla tavalla hän oli pyöreähkö, vaaleahiuksinen eikä enää kovin nuori. Eleli puistoissa ja puistossa minun jalkapesukin tehtiin.

- Mutta mitä tämä taas tarkoittaa?

- Mitä yhteistä minulla on tämän Kemin Joken kanssa?

- Onko tässä kyseessä Jumalan suunnitelma?

- Arvaamattomat on Herran tiet?

Jeesus pesi opetuslastensa jalat ja palveli heitä. Jos me haluamme olla suurempia kuin nyt olemme, meidän velvollisuus on pestä toistemme jalat ja palvella toisiamme.

- Onko meillä herkkä sydän?

- Kuulemmeko Jumalan äänen?

Sano Jumalalle että tarvitset Hänen rakkauttaan, suostu Jumalan kouluun. Pelastumisen lahja on ilmainen.

Pelastus rukous

Ps. 86:6-7 Kuule rukoukseni,

Herra, ota vastaan avunpyyntöni.

Sinua minä hädässäni huudan, ja sinä vastaat minulle.

Rakas Taivaan Isä.

Jeesuksen Kristuksen nimessä tunnusta.

Olen tehnyt syntiä sinua vastaan.

Ole minulle armollinen.

Anna kaikki syntini anteeksi.

Ota minut omaksesi ja tule sydämeeni.

Tahdon ottaa vastaan pelastuksen ja uudestisyntyä Pyhän Hengen kautta lapseksesi.

Kiitos, että olet Golgatan ristillä vuodattanut veresi minun edestäni.

Kiitos, että olet kantanut taakkani ja kaikki sairauteni.

Kiitos, että Sinun Sanasi mukaan minä olen pelastunut.

Kiitos, että saan viettää iäisyyteni Sinun kanssasi!

Tule Pyhä Henki elämääni.

Anna rauha sisimpääni.

Johdata minua tästä hetkestä eteenpäin.

Kiitos Jeesus.

Olen pelastettu.

Olen uudestisyntynyt.

Isä Kiitos Sinulle.

Aamen!