torstai 11. tammikuuta 2018

IHMEET YMPÄRILLÄMME



IHMEET YMPÄRILLÄMME

 Olen kasvanut henkisesti paljon näiden vuosien aikana, joskus se on hitaampaa. Saattaa kulua vuosiakin ennen kuin tapahtuu mitään, mutta sitten taas Jeesus ilmoittaa itsestään - aina sävähdyttäen. Se on sitä koetin aikaa, kun ihmisen uskoa koetellaan.
 Moni luulee Jeesuksen hylänneen kun ei tapahdu mitään. Sitä sanotaan uskovien keskuudessa kuivaksi ajaksi. Sulattelemme ja opettelemme elämään oppimiemme asioiden parissa ennen uuden oppikauden alkua. Koen uuden kokemuksen, ajatuksen, olen taas hieman rikkaampi henkisesti. Nyt minulle on tullut uusi sairaus ja nyt sen verran vakavampaa, että pahimmassa tapauksessa se voi viedä hengen. Suolisto alkoi kroonisesti restailemaan ja sitä myötä sain kylkiäisenä myös diabeteksen… ei voi mitään, onneksi ei enää ole niin suurta pelkoa, kun tietää että, käy niin tai näin, Jeesus pitää huolen, tavalla tai toisella.
Tiedän että mitä enemmän vahvistun uskossani, sitä enemmän paholainen yrittää tuoda kapuloita rattaisiini. Ei se mitään kun olen oppinut tunnistamaan tämän asian, minä komennan sitä Jeesuksen Kristuksen nimeen. Olen nyt ymmärtänyt mikä on ollut aina minun suurin toiveeni, se että jonain päivänä saan tavata Jeesuksen. Luin lehdestä kuinka eräs ihminen oli sairasvuoteellaan nähnyt vuoteensa jalkapäädyssä Jeesuksen. Ajattelin, kunpa minäkin. Joskus tietenkin väsyn sairauteeni, mutta muistan sitten Jeesuksen kärsimykset, sen tien joka päätyi maallisen silmin kuolemaan. Mutta oikein elettynä se tie vie voittoon! Jos haluat seurata Jeesusta on sinun nostettava oma ristisi ja kulkea sitä ristintietä. Itse olen tehnyt paljon virheitä ja tulen niitä varmasti myös tekemään, emme ole kukaan täydellisiä. Pyydän pahoja tekojani ja huonoja valintoja rukouksessa
anteeksi. Toivon että minäkin koen joskus sen saman voiton
päivän, synnit anteeksi annettuna. Raamattua lukemalla tiedämme että  saamme Jumalalta anteeksi jos sitä haluamme, Jeesuksen Kristuksen kautta. Voimme asettaa syntimme ja huolemme Jeesuksen ristin juurelle. Niin kuin mekin voimme antaa anteeksi lähimmäisillemme, anteeksi anto syntyy vain rakkaudesta.
 Palataanpa taas niihin ihmeisiin. Veljeni ja hänen vaimonsa olivat kerran kirkossa, siellä oli tilaisuus, jossa oli saarnamiehenä pappi joka puhui ihmeistä. Sinä iltana tämä saarnaaja kertoi: - Täällä joukossamme on tänään kolme ihmistä jotka ajattelevat itsemurhaa. Tulkaa tänne eteen, niin rukoilemme yhdessä puolestanne. Vain kaksi heistä meni eteen rukoiltavaksi. Seuraavana päivänä 16 vuotias poika, otti isänsä auton ja teki sillä itsemurhan, poika oli myös sinä iltana ollut kirkossa. Vappuna, 2000, puhuimme veljeni ja hänen vaimonsa kanssa kahvipöydässä ihmeistä. Tämä on saatanan keino tuhota ihmisen sielu ja saada ihminen kadotukseen ja pois Jeesuksen ja Jumalan yhteydestä, mutta meillä ei ole hätää, kunhan opimme tunnistamaan tämän, eli kaikki negatiiviset ja vihamieliset tunteemme ovat saatanan yrittämistä nujertaa meidät. Taistellaan sitä vastaan, tietäen kuka on meidän todellinen Herramme. 
Kuinka ihmiset ovat epäileväisiä ja huutavat ettei Jumalaa ole, eikä ihmeitä tapahdu. Olimme tietysti toista miltä, ihmiset kulkevat vain silmät ja sydän suljttuina. 
 Veljeni kertoi että kun he käyvät eri seurakunnan tapahtumissa, siellä kuulee mitä hurjempia todistuksia näistä ihmeistä. Jossain oli herätetty hengiin suuri joukko ihmisiä ja uskovia joita oli teljetty vankiloihin, heitä ei pidätelleet kahleet, vaan he pääsivät niistä vapaiksi enkelien voimin. 
 Luin kirjaa - Operaatio Mumuye. Siinä myös kerrottiin todellisista ihmeistä. Kuinka rahattomat, nälkäiset lähetystyön tekijät selvisivät kuin ihmeen kaupalla tehtävissään. Rahaa löytyi aina kun tarvittiin mitä ihmeellisimmin keinoin ja olihan Jumala sen heille luvannutkin.Suurin ihme kirjassa oli se kun eräs alkuasukas nainen synnytti lastaan, eikä sitä saatu ulos kuin leikkaamalla ja kaapimalla ulos. Lapsi syntyi kuolleena.
Lähetyssaarnaajan vaimo, joka oli sairaanhoitaja, sanoi: 
 - "Ei ole enää kuin yksi vaihtoehto, meidän täytyy rukoilla Jeesuksen nimessä:- Jeesus, herätä tämä lapsi henkiin, Jeesuksen nimessä, näin tapahtukoon, Aamen." 
 Ihmeiden ihme tapahtui, lapsi heräsi henkiin ja on nyt terve ja kaunis lapsi. Eräs ihme tapahtui pienessä kylässä, siellä oli sähköt poikki. Lähetyssaarnaajat sanoivat: 
 - "Pyydetään rukouksen avulla sähköt takaisin, Jeesus antaa ne teille takaisi kolmen tunnin kuluttua!" 
 He menivät autoonsa rukoilemaan ja minuuttia vaille sen kolmen tunnin sähköt palautuivat. Ne ensin epäilleet alkuasukkaat sanoivat:
 - "Teidän Jumalanne on tarkka!" 
 Näin tuli siihen kylään uskovia. Minullekkin tuli hyvin voimallinen olo luettuani tämän kirjan. Niin käy joskus muitakin lähteitä lukiessa. Rukoilin ja kiitin Jeesusta, pyysin että Jeesus parantaisi minut ja etenkin mieheni siskon joka sairasti syöpää.
 Moni on kuulemma tullut uskoon luettuaan tuon kirjan, minä sitä jo olin, mutta sain todella hyvää hengen ravintoa. Odotan joka hetki että kodalleni osusi taas joku ihme, se tuo tullessaan niin hyvän olon, sitä on vaikea kuvailla, on kuin sydän pakahtuisi, siitä suuresta onnesta ja rakkaudesta, joskus se tulee aivan huimaavana olona, joka ei kuitenkaan ole paha tunne, koko päivän kestävää vapinaakin olen kokennut - olo on kerrassaan päätä huimaava!

USKO IHMISEEN

Istun keinutuolissa, ajatukset taivaassa. TV:stä tulvii Afrikan ongelmia, ja minä kuvittelen: - että maailma on vielä meidän! 

 70-luku (oma)


Tänään herätessäni näin 3 kuvaa/näkyä:

1. Näin valkoisen ristin, jonka oikealla puolella lenteli valkoinen kyyhkynen.
Kyselin Herralta tämän tarkoiusta ja näin uuden kuvan ...
2. Näin Herran kämmenet avoinna ja niillä lepäsi tuo valkoinen kyyhkynen.
 ... tiedän, että tuo valkoinen väri tarkoittaa: VANHURSKAUTTA ja tuo kyyhkynen symboloi: PYHÄÄ HENGEÄ.
Kyselin edelleen ja näin kolmannen kuvan...
3. Näin vanhanaikaisesti sisustetun olohuoneen, jonka lattialla oli iso plyyssimatto ja keskellä lattiaa oli keinutuoli, jolla istui valkotukkainen ja nutturapäinen mummo ja hänen sylissään oli valkotukkainen lapsi.
Siinä vielä rukoillessani, näin vielä valkoisia enkelin siipiä, kuin kehystämässä rukoukseni. 

Ymmärsin että Herra, Jeesus Kristus kuoli ristin kuoleman vuoksemme. Hän Vanhurskaudessaan lunasti meidät Jumalan lapsiksi.
Hän lähetti meille Pyhän Hengensä, että voimme olla yhtä Hänen kanssaan ja meidän tulee kertoa tuosta sukupolvesta sukupolveen.
Amen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti