sunnuntai 28. tammikuuta 2018

ELÄMÄ JATKUU….

ELÄMÄ JATKUU….

Toukokuussa, 2010, pääsin hetkeksi töihin semmoiseen työttömienpaja tapaiseen toimintaan, työhön. Tiesin jo mennessäni ettei se tulisi olemaan mitään pysyvää, mutta saisinhan taas uutta kokemusta. Sanoinkin serkulleni, että olin alkanut keräämään ihmisiä. Tarkkailin heitä hieman sivusta, mutta kuitenkin mukana olevana. Ihaillen kuinka erilaisia yksilöinä olemme, ei yhtään samanlaista. Niin monenlaisia elämän kokemuksia. Kuka missäkin työssä olleita. Joillain mielenterveys ongelmia, joillain taas kuningas alkoholin kanssa, mutta he olivat ihmisinä herkkiä ja niin satutettuja. Jotkut halusivat olla määräileviä “pikku pomoja” ja se oli niin vahvana että ymmärsin näiden oikkujen olevan syynä monenkin työttömyyteen. Ihminen itse ei aina tunnista ja huomaa heikkouksiaan tai liian vahvaa luonteen piirrettä joka ajaa muut pois läheltä ja nostaa äkkiä seiniä vastaan.
Kesäkuun lopulla työ jo loppuikin kun tämä työpaja lopetettiin kokonaan, harmi. Näin sitä hoidetaan meidän työttömyyttä. Huomasin että tämä työ oli monellekin turvapaikka, saada jonkunlaista elantoa ja tunne kuulua johonkin. Työ oli raskasta, mutta kuitenkin antoisaa. Oli siivousta, pihojen siivoamista ym. mihin vain tehtiin tilauksia. Kaupunki osti työttömiä töihin ja myös yksityishenkilöt. Vanhuksillekin siitä oli hyvä lisäapu. 25.5. ei sitten tapahtunut mitään mullistavaa, vaikka uneni sanoi että se oli minun laskettu aika. Ehkä niin olikin. Ehkä siitä alkoi uuden muutoksen aika. Ensin näytti että unenikin vähenivät ja niin olikin, mutta kyllä niitä alkoi sitten uudelleen hiljakseen tulla. Ehkei niin voimallisina kuin ennen, mutta aloin nähdä asioita kokonaisvaltaisemmin. Asioita lomittui yhteen ja Raamatun kuvaus alkoi laajeta ajatuksissani. Kyllä, kyllä jotain oli kuitenkin tapahtunut, vaikkei sitä heti huomaa. Ilmestyskirjan sanatkin alkavat näkyä maailmassa selvinä merkkeinä, olemme kulkemassa kohti lopunalkua. Tunnen kuinka henkivallat taistelevat meidän ihmisten sieluista. Se kaikki näkyy myös ihmisten tyhmistä tempauksista ja väkivaltaisuuksista.
Elokuu, 2010. lähestyi, myös 50-vuotis päiväni. Ensin ajattelin vakaasti etten niitä pidä. Muutin sitten mieleni, sillä ajattelin että nyt on pidetty tarpeeksi hautajaisia, että sitä putkea pitää hieman katkaista. Olin päättänyt niin mökillä kuin kotona juhlistaa
vuosikymmeniäni, ystävien ja sukulaisten kanssa, jotka olivat pysyneet lähellämme. Halusin nauttia näistä hetkistä vielä kun voin. Ottaa vastaan kaikki ihanina kokemuksina ja muistoiksi loppu elämälle.
Työpajalla ollessani huomasin, että kuljin kuolleen vanhemman veljeni jalanjäljissä, hänkin oli loppuaikanaan siellä työssä. Museota siivotessa selvisi ettei siellä oltu siivottu pihoja sitten veljeni kuoleman jälkeen, josta oli kaksi vuotta. Joten todella koin kulkevani hänen jäljissään. Huomasin joskus kuiskailevani veljelleni pilviin:
- Täällä minäkin nyt siivoilen näitä pihoja.
Olin iltaisin väsynyt, mutta tyytyväinen. Ainoa harmi oli etten voinut pitää Jumalaan yhteyttä niin paljon kuin olin tottunut, mutta eiköhän Jumala sen ymmärtänyt, eihän uskoni määrä siitä kuitenkaan laskenut.
Sen kaiken otin kuitenkin heti takaisin kun jäin taas heinäkuulla työttömäksi. Minulla oli ollut Jumalaa kova ikävä. Rukoilen päivittäin Jumalan kanssa, Raamattua apuna käyttäen. Luen ääneen, sillä se voimistaa sanan rukoukseksi. Minä luen Jumalalle ja näin tunnen keskustelevani Hänen kanssaan.
Olen kokeillut ihmisten perustuksia, voiko niille alkaa rakentaa. Harva on vastaanottavainen ja jätän heti asian sikseen. En halua kenellekään väkisin tuputtaa uskoani eikä se niin onnistuisikaan. Tuntuu vain pahalta nähdä ja tuntea kuinka paljon hengellistä köyhyyttä meillä ihmisillä onkaan. Kaikesta muusta saa vapaasti puhua mutta jos uskallat puhua uskosta, tulee äkkiä huudahduksia:
- “Hullu!”
Harvoin tulee ihminen vastaan joka sanoo:
- “Kuinka ihanaa!!”
Ne ovat todella vähissä. Minua se ei häiritse sen enempää, uskoni on luja eikä nämä sitä muuta, mutta harmittaa kuitenkin se tie jonka tämä ihminen on valinnut. Tunnen että itselläni on muutoksen aika käynnissä, asiat ovat kokonaisvaltaisempia, mitä elämä tuokaan tullessaan?
Valmistauduin syntymäpäivieni viettoon ensin mökillä ja ne menivät hyvin, tunsin että sain ihmisiä lähemmäksi ainakin juhlien ajaksi. Sain olla nyt heitä yhdistävä tekijä, sekin oli yksi tärkeä syy miksi kuitenkin päätin pitää syntymäpäiväni. Kotia paluu matkalla automme hajosi, mieheni oli tietenkin harmissaan ja harmittihan se itseäkin. Sanoin hänelle kuitenkin että ei pidä pelätä kyllä se siitä sutviintuu. Tiesin että paholainen oli alkanut taas pelotella meitä mutta luotin että Jumala pitää meistä huolen ja niin pitikin. Hinaukset saatiin vakuutuksen piikkiin ja auton korjaus meni takuuseen, kaikki hyvin sillä rintamalla. Heinäkuussa olin käynyt mammografiassa, joukkoseulonnassa ja mökiltä tulessa oli kirje pöydällä lisä tutkimuksiin. Ajattelin heti että niinpä tietenkin, mutten antanut pelolle valtaa sillä tiedän sen tulevan paholaiselta. Tuhahdin vain ääneen ettei tarvitse pelotella sillä Jumala on luvannut pitää huolen meistä. Miehellänikin oli leikkaukseen meno syyskuussa. Tyvisolusyöpä selässä. Se on kraatteri joka ei mene kiinni ja vuotaa koko ajan. Ainoa 100% parannus siihen on puukko. Syövän kanssa sillä ei kuulemma ole mitään tekemistä vaikka onkin sellainen nimi. Mutta olin vakaasti päättänyt ja sanonut miehellenikin että ei tarvitse pelätä kyllä meistä pidetään huolta tuolta ylhäältä. Menin lisä tutkimuksiin ja se osoittautui vaarattomaksi kystaksi. Kotimatkalla linja-autossa hymyilin itsekseni että ähäkutti, minähän sanoin että ei tarvitse pelotella, Jumala pitää huolen. Kaikki kääntyi hyväksi kun luotin Jumalaan enkä antanut pelolle valtaa, mikä ei ole Jumalasta. Aloin valmistella 50-vuotis juhliani, juhlaa edeltävänä hetkenä tein voileipiä juhlapöytään. Salaatti oli todella vähissä ja leipiä oli vielä paljon. Silmä määräisesti katsottuna oli aivan varmaa että ne eivät riittäisi. Heilautin kättäni pöydän alla ja sanoin että
älä taas yritä… Kohotin itseni Jumalan puoleen ja pyysin että tee se leipä ja kala temppu ja ihmeeksi salaatit venyivät niin että lopulta kaikkien leipien päällä oli salaattia. Kiitin Jumalaa, että Hän taas teki sen ja Hänen ihanuudestaan. Itse myös koko ajan luotin että Jumala pitää huolen, pelolle, ettei ne olisi riittäneet, en antanut sijaa vaan hoin, että nehän riittää, me yhdessä Jumalan kanssa valmistimme ne leivät. Muulloinkin käyn Jumalan kanssa tai Jeesuksen kanssa tällaista jutustelua, se on kivaa läsnä olevaa.
Veljeni laittoi minulle juhlien jälkeen sähköpostia. Olisi tiedossa tilaisuus johon tulisi Veijo Piipponen ja Aulikki Hartikainen. Veijo on Polvijärven pastori ja molemmat tuttuja tv7:ltä, Polvijärven pastori ohjelmasta.
Veljeni kirjoitti ettei itse pääse kun ei ole rahaa mutta laittoi vinkiksi minulle jos minä haluan ja pääsen menemään tilaisuuteen. Aloin heti miettiä että kuinka pääsisin sinne? Olin katsellut heidän ohjelmiaan ja nähnyt kuinka Jumala toimi näissä kahdessa ihmisessä. Se oli ihailtavaa. Laitoin eräälle ystävälleni viestin tästä tilaisuudesta, tiesin että hänkin saattaisi olla kiinnostunut. Kiireittensä vuoksi hän ei kuitenkaan päässyt lähtemään. En kuitenkaan halunnut antaa periksi, tavalla tai toisella sinne on päästävä. Tuli tunne että siellä on nyt jotain minulle kun minulla oli niin suuri tarve päästä lähtemään. Itsellä ei ollut ajokorttia ja linja-autot eivät täältä kulje. Miehelläni oli sille päivälle sovittu puunteko talkoot, ettei sieltäkään löytynyt aikaa. Mitä, mitä, mitä??? Pitäisikö minun lähteä polkupyörällä? Tässä kunnossa, n. 20km. yhteen suuntaan. Enhän minä uskalla sen liikenteenkään vuoksi sinne kapealle maantielle. Mikä eteen? Päätin että en anna periksi ennen kuin viime metreillä. Lopulta laitoin viestin veljelleni etten pääse minäkään, mutten silti anna sen musertaa itseäni, ehkä joskus toiste. Ei mennyt kauaa kun veli soitti että oli saanut jostain juuri sen verran rahaa että saa ostettua lisää bensaa. Lupasi tulla hakemaan, mentäisiin yhdessä. Ja mikäs sen mukavampaa mennä oman veljen kanssa. Taas se onnistui, Jumala piti huolen. Sanoin Jumalalle että jos siellä on jotain tärkeää minulle, anna sinne pääsyn onnistua ja niin kävi.
Pastori puhui ensin kaikille yleisesti että joku saattoi parantua ja kuka mihinkin saada apua, minua huimasi. Sitten tuli Aulikin puheenvuoro. Hän kertoi että täällä oli naisia jotka olivat sukunsa edessä aallonmurtajia. He ottavat vastaan kaiken
pahan mitä suvun ympärillä pyörii. Mutta se tulee muuttumaan yleismaailmallisemmaksi ja he alkavat taistella laajasti pahuutta vastaan, osa heistä on parantajia ja osa profeettoja. Minua huimasi ja tuli sellainen olo että taju menee. Tämän kesän oppiläksy minulla on ollut juuri pelon kanssa taistelu, ettei sille saa antaa valtaa koska se on demoni. Pitää vain tiukasti luottaa Jumalaan, tätä olen yrittänyt myös tuoda muille julki. Tässä oli ensimmäinen viesti minulle. Sitten menin eteen Veijon siunattavaksi, mitä Jumala minulle antaisi? Hän siunasi minulle terveyttä ja että astiani täyttyisi öljyllä ylitse vuotavasti. Seuraavaksi hän alkoi puhumaan Jumalalta minulle sanoja.
- Olet Jumalan lempilapsi, Jumala on kuullut kaikki rukouksesi. Olet hänelle riittävä, sinä riität! Sinä tulet olemaan vahva sanan saattaja ihmisten keskuudessa, sinun kirjeesi tulee vaikuttamaan vahvasti moniin ihmisiin. Aamen!
Itsekin toistin Aamenen ja kiitin, poistuin. Olin niin iloinen. Jumala oli antanut minulle hyvän viestin. Jumalan lempilapsi! Kiitos! Kirje? Ei kirja? Kirjoitin tätä tekstiä tietokoneelle, tulisiko siitä joskus kirja vai mikä? Perintö lapsille? Olinhan sanonut että tämä teksti tulee lukea sitten joskus minun hautajaisissani, mutta nyt se on jo liian pitkä hautajaisiin luettavaksi. Kukaan muu siinä salissa ei tiennyt kirjoitelmistani paitsi veljeni joka ei ollut siitä puhunut kenellekään salissa olevalle. Jumala ilmoitti tämän pastorin kautta, kirjeestä joka tulee vaikuttamaan ihmisiin. Sanoin veljelleni että olin miettinyt mikä tästä tekstistäni tulee? Kirja? Nyt siinä oli n. 170 sivua, ylittääkö se kirjan kriteerit? Veljeni sanoi että olihan raamatussakin pitkiä kirjeitä. Niinpä olikin! Eli minun pitää valmistautua etsimään tälle kustantaja tai joku tie miten saan tämän tekstini kansan keskuuteen! HALLELUUJA! Jumala on
suuri, niin ihana kuin myös poikansa Jeesus Kristus, Hän on meidän yhdistävä tekijä Jumalan yhteyteen, sovittamalla syntimme ja antamalla parannuksen henkiverensä kautta! Aamen!
Veljelleni luvattiin myös parannusta terveyteen. Hän kertoi
minulle että oli kerran katsellut Polvijärven pastoria tv7:ltä. Siellä hän sai selkeän profetian Jumalalta paranemisestaan, siitä ahdingosta missä eli. Itse oli tulikastetta pyytänyt Jumalalta, muttei täysin ymmärtänyt mitä pyysi. Sen hän sai, mutta nyt se on läpi käyty. Se tiesi hänelle sairauden ja taloudellisten vaikeuksien aikaa ja niihin liittyvää lieve ilmiöitä. Sanoin että minun pitää etsiä se ohjelma, haluan nähdä sen myös, olinhan alkanut itse myös katsomaan arkistoista pastorin ohjelmia. Seuraavalla viikolla kun tuli joutilasta aikaa asetuin koneen ääreen. Ensin kuuntelin linkkiä Niilo Ylivainiosta jonka olin veljeltäni saanut, hyviä saarnoja. Tässä halukkaille linkki:
http://www.saarna.net/haku.php?hakulauseke=Niilo+Ylivainio
Sen jälkeen ajattelin että katsotaanpa vielä pastorin ohjelmia järjestyksessä sieltä vanhimmasta alkaen nykypäivää kohti. Kumminkin kun tulin sivustolle: katso arkistosta, huomasin että siellä oli tarjolla pastorin ohjelma - Profetallisuus 2. Ajattelin että katsotaan kuitenkin se ja sitten voi taas katsoa järjestelmällisesti. Avasin ohjelman ja kun tuli rukousten ja profetoiden vuoro, sieltä tulikin profetia Arille. Se oli juuri kuvaus veljeni koettelemuksista, aivan selkeä profetia hänelle. Minä itkin vuolaasti, ylistin ja kiitin Jumalaa ja Jeesusta. Olin aivan varma että veljeni nyt paranee ja parempi aika alkaa hänelle. Enhän ollut pyytänyt nähdä ohjelmaa, ajattelin että etsin sen sitten ajan kanssa. Mutta se tuotiin eteeni nähtäväksi, se on sitä jutustelua Jumalan kanssa, nyt puheen vuoron avasi Jumala, niin ihanalla tavalla, onhan huoleni veljestäni ollut kova. Uskon ja luotan että nyt kaikki kääntyy parempaan. Veljeni itsekin huomasi nyt kuinka oli ollut paholaisen riepoteltavana. Antanut pelon vallita elämäänsä. Unohtanut luottaa Jumalaan. Paholainen toi hänelle todeksi kaikki ne pelot joita hän ajatteli ja pelkäsi. Se on luvattu meille Raamatussakin:
- Se mitä pelkäätte sen te saatte….
Siis älä pelkää ja jos se tunne tuleekin, työnnä se pois tietäen mistä se tulee ja luota Jumalaan. Jumala pitää meistä huolen sen hän on luvannut, mutta älä valitse paholaista, älä luota sen
antamiin pelkoihin. Rukoile ja ylistä Jumalaa niin kauan että tunteesi muuttuu positiiviseksi ja häädä paholainen pois Jeesuksen Kristuksen nimeen. Se on meistä itsestä kiinni mitä valitsemme elämäämme, Jumala on antanut meille vapaan tahdon. Mutta jos annat sen paholaiselle, pelolle, et ole enää vapaa. Olet paholaisen orja, sitäkö haluat? Sinä teet valinnan. Jeesuksen Kristuksen kautta voimme murtaa sen pelon. Hänen nimessään ja veressään voimme olla turvassa. Päästä Jeesus Kristus sisimpääsi ja anna hänen rakkaudessaan ohjata tekojasi. Nojaa luottaen siihen mitä hän tekee rakkaudessa kauttasi.
Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan, ympäri käydään yhteen tullaan. Olen etsinyt ja löytänyt, kolkuttanut ja on avattu. Olen päätynyt yhteen totuuteen ja se löytyy sanasta, Jumalan sanasta, se on totuus, ainoa totuus! Jos joku sanoo tai kirjoittaa jossain jotain, se ei ole välttämättä totuus mutta Jumalan sana on sitä aina. Kaikki tieto löytyy lopulta Jumalan sanasta. Mitä enemmän sitä luet sitä enemmän se avautuu. Kun luet sitä ääneen se voimistuu ja muuttuu rukoukseksi ja kokemukseni mukaan myös Jumalan kanssa vuoropuheluksi. Ole siis nälkäinen sanasta ja täyty siitä! Se on sitä Jumalallista ravintoa. Pidä se alati ruokalistallasi, päivittäin niin kuin muukin ravinto, ettet näivettyisi ilman hengen ravintoa.
Ruoho kuihtuu ja lakastuu, mutta Jumalan sana säilyy aina ja iankaikkisesti. Aamen! 

( Tämä oli arkistoni ensimmäinen "kirja", teille ...)  💔👧👪 


Joh. 3:18-24
Siitä me ymmärrämme että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostain syyttää.
Jumala on, meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken.



Voi Jumala…
Voi Rakkaus…
Jumala on…
Rakkaus on…
Jumala on Rakkaus!
Minun Rakkauteni!

16.2.2010. (oma)


- SE ON TÄYTETTY!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.