sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

JUMALAN HENGELLISTÄ NÄKÖKYKYÄ

 


24.4.2017.
Shalom! Te rakkaat!!!

 Herättyäni olin rukouksessa ja näin kuvan jossa näytettiin muutamia silmälaseja ja kohta näin seuraavan kuvan jossa lasit olivat omassa päässäni.
Tätä olinkin jo pitkään pyytänyt, että Herra vahvistaisi hengellistä näkökykyäni, että ymmärtäisin ja näkisin paremmin hengellisiä asioita. Nyt sain Herralta tämän näyn ja riemuiten ja iloiten tuon otan ja otin vastaan! Voi kuinka iloinen olenkaan!!! 

Vuodatin siinä kiitostani ja Rakkauttani Jumalalle ja samalla näin, hyvin selväpiirteisesti, kuvan, jossa oli todella kaunis kultainen riipus. Se oli kuin pieni ja pyöreä kultainen häkki, jonka sisällä oli aivan valtavan kaunis jalokivi, ehkä rubiini, se oli siis punainen ja se pyöri tuon riipuksen sisällä joka toi vielä lisää esiin sen säteilevää kauneutta.
Nyt olen iloa täynnä ja oli ilo nousta päivään alkavaan, kun ikkunasta näin auringon paistavan .... 




Tuon kultaisen häkin muoto, oli aika samanlainen kuin tässä kuvassa tämän "himmelin" muoto, kulmia vain enemmän ja sen näki että se todella oli täyttä kultaa ja tuo jalokivi oli sen sisällä. Juuda on rubiini. Kiveä käytetään kruunukivenä.
 
RUBIINI

Uhrautuvan rakkauden jalokivi.
Syvän punainen rubiini on Juudan nimikkokivi. Juuda eli Jehuda nimi merkitsee: ”saan ylistää”. Jeesus Kristus kuului Daavidin kautta tähän sukuun. Jesajan kirjan mukaan (Jes. 54: 12) Uuden Jerusalemin muurit päällystetään rubiineilla. Muuri on Jumalan avun ja pelastuksen vertauskuva (Jes. 60: 18). Pelastus ei ollut mahdollista ilman Jeesuksen uhrautuvan rakkauden tietä, Hän teki sen vapaaehtoisesti, rakkautensa tähden meitä kohtaan. Muuri kuvaa myös turvallisuutta ja varmuutta, ja kun se päällystetään rubiineilla, pelastuksemme on varma, perustuen täysin Jeesukseen. Upea, ihana kuva pelastuksesta!

Kiitos, kunnia ja ylistys Jeesukselle ja Hänen rakkaudelleen ja armolleen. Minä saan, ja kaikki, jotka luottavat Jeesukseen, saavat ylistää Häntä!



Näky; Pieni, yksinäinen hiekanjyvä ...
25.4.2017.

Tänään, aamulla herätessäni ja rukoiltuani, näin edessäni pomppivan yksinäisen, pienen hiekanjyväsen ja samalla minun ajatuksiini kohosivat sanat : ”Olemme kuin pienet hiekanjyväset …. ”
Ajattelin, että tästä oli Raamatussakin mainintaa jossain ja tämä tulee tutkia. Jumala lupasi Abrahamille jälkeläisiä niin paljon kuin meren rannassa on hiekkaa ja kuin tähtiä taivaalla.
Ehkä tuo pieni hiekan jyvä oli Jumalalta lupaus minulle, opettaessaan minua hengelliseen tehtävääni.
Tapahtukoon siinä Jumalan tahto.
 
Amen.
 
 



 

Tänään, 10.6.2018. Kun aamulla heräsin rukous hetkeeni, näin tuollaisen kuvan Juudaan leijonasta, joka tyynesti minua katseli. Nimesin sen heti mielessäni: " Juudaan Leijona!"
Kun sitten sain rukoiltua ja odotin josko vielä saan jotain kuvaa tai sanaa, ajattelin, että nyt sain vain tuon leijonan kuvan ... samassa, juuri kun olin ylös nousemassa, näin taas tuon Leijonan, mutta nyt se nousi ylös ja lähti juoksemaan kohti minua, KARJUEN!
Tuosta kuvasta minulle nousi tämä Sanan paikka, niin kuin Herra tämän olisi halunnut meille huutaa:

 10. Nyt minä nousen, sanoo Herra, nyt minä itseni korotan, nyt minä kohoan korkealle.
Jesaja 33. 

9. Nouse korkealle vuorelle, Siion, sinä ilosanoman tuoja; korota voimakkaasti äänesi, Jerusalem, sinä ilosanoman tuoja. Korota, älä pelkää, sano Juudan kaupungeille: "Katso, teidän Jumalanne!"
10. Katso, Herra, Herra tulee voimallisena, hänen käsivartensa vallitsee. Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä.
Jesaja 40.
 
Amen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti