tiistai 26. toukokuuta 2020

KATSOKAA TAIVAAN LINTUJA ...



Herran Rauhaa ...

Tänään, rukoillessani aamusta, sain nähdä kuvan, jossa jokin iso lintu jahtasi pienempää, kuin saalistaakseen. Oliko se haukka vaiko kotka, en saanut siitä selvää?
Tuo pieni lintu sen edessä saattoi olla vaikka pieni varpunen, jota Jeesuskin käytti vertauksissaan.
 Jokainen meistä tuntee pienen ja vaatimattoman varpusen, joka viihtyy meillä talvellakin. Pientä pihavierastamme kuvaa tuttu sanonta: harmaa kuin varpunen. Harmaavarpuselta meistä saattaa tuntuakin, pysyvästi tai ainakin silloin tällöin. Koemme olevamme yhtä mitättömiä kuin varpuset, joita ei juurikaan arvosteta, ei välttämättä edes huomata. Niillä ei ole koreata pukua, ei korvia hivelevää laulunääntä. Niistä ei ole edes mitään hyötyä. 
Itse olen juuri käymässä sydämessäni noita mietteitä ja kaikkea sitä, mitä olen tähän asti tehnyt, niin maallisesti kuin Herran edessä ja Hänen työssään.
Olen hiljentyneenä kammiossani. Olen vähentänyt asioita elämässäni. Ja jaan nyt nämä saamani vain täällä, kunnes Herra muuta minun antaa ymmärtää. 
Odotan tuota 1.6. päivää, jonka kuulin Herran minulle sanovan joku aika sitten, ja sen teille täälläkin jaoin, tai se ääni oli miehen :
- " ... ....... ... ovi avautuu 1.6.".
Nyt teen työtä itseni kanssa, siihen oven avautumiseen asti.


Tai mitä jos tuo iso lintu oli kotka, josta on myös vertauksensa:

"Entä jos katsoisit raunioista ylös taivaalle, kotkan liitoa. Sen pesä on korkealla. Sieltä se nousee siivilleen. Sinäkin voit lentää kuin kotka. Huomaa, mitä Jumala tekee psalmin 103 mukaan: "3. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. 4. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. 5. Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka.

Kaarneet Jumala antoi Elialle purolla ollessaan ja ne toivat hänelle ruokaa ja lihaa.
Herra haluaa sanoa, että Hän pitää meistä huolta.
Tänä aamuna Jeesus kehottaa: "Katsokaa taivaan lintuja." Oikein katsokaa! Ei siis riitä pelkkä vilkaisu, ei bongaaminen tai staijaaminen. Jeesus tahtoo meidän pysähtyvän ja seuraavan lintujen elämää.
Hän pitää niistä huolta, siis miksi ei meistäkin, sillä onhan Hän sanonut että olemme enempiarvoiset.
Joka kesä kun menemme pohjoiseen mökille, koen kuin Elia, että Herra on johdattanut tuon paikan meille. Sekin on puron äärellä. Siellä saan ravita itseäni hengellisesti hiljaisuudessa.

Täällä aiheeseen lisää: http://www.liisijokiranta.fi/avaimiaosio/ohjradiossa_27.htm

Näitä asioita nousi tuosta kuvasta eteeni ja pyysin Herralta vahvistusta että tämä kaikki olisi Häneltä. Että voisin jakaa tuon kuvan isosta linnusta joka jahtasi tuota pienempäänsä.






Olin tekemässä ylösnousua vuoteeltani, kun sain nähdä vielä valkoisen kyyhkysen kaartavan kohti itseäni ja näin sen nokassa vihreän oksan, tuo Pyhän Hengen valkoinen kyyhky, oli vahvistus Herralta näkemääni, että tämän aamuinen oli todella Häneltä ja joka muistutti minua pelastumisesta!


Kiitos Jeesus, Sinä lohdun tuoja!



2 kommenttia:

  1. Kiitos rohkaisusta ja blogista 🙏♥️

    VastaaPoista
  2. Kiitos sinulle.
    Eipä olisi varpusella suojaa eikä turvaa ilman Jumalaa!
    Kiitos Jeesus Kristus.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.