tiistai 15. lokakuuta 2019

PALVELLAAN TOINEN TOISTAMME


 
 
LAINATTUA:

"Tarkastellaanpa, mitä Jeesus teki ja mitä hän sanoi jalkojenpesusta ja sen merkityksestä. Tapaus on tallennettu Johanneksen evankeliumin kolmanteentoista lukuun. (Huomaa, että Johannes ei sisällyttänyt tekstiin muita viimeisen ehtoollisen tapahtumia, kuten tekivät Matteus, Markus ja Luukas. Ks. Matt. 26:17–30; Mark. 14:12–26; Luuk. 22:7–20.)

Näin Johannes tilanteen kuvasi: ”Pääsiäisjuhla oli jo tulossa, ja Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.” (Jae 1.)

Palvelijan olisi kuulunut pestä kaikkien jalat, mutta palvelijan puuttuessa Jeesus asettui tähän rooliin. Näin hän osoitti opetuslapsilleen, kuinka paljon hän todella rakasti heitä. Hän, taivaan Herra, otti alhaisen palvelijan paikan. Hänen rakkautensa ja nöyryytensä olivat esimakua siitä, mihin syvyyksiin hänen uhrautuvuutensa pian ristillä ulottuisi ihmiskunnan pelastamiseksi. Jalkojenpesua ei voida ymmärtää irrallaan Pelastajan rakkaudesta.

”Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.” (Jakeet 3–5.)

Opetuslapset eivät olleet uskoa silmiään, kun heidän mestarinsa otti heidän edessään palvelijan roolin. Jeesus osoitti, etteivät hänen seuraajansa saaneet pitää kiinni aseman tuomasta ylpeydestä. Nöyryys on kristityn merkki.

Jeesus vielä vahvisti tämän sanomalla jalkojenpesun jälkeen: ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi – –.” (Jae 16.) Tämän on täytynyt olla vahva moite opetuslapsia kohtaan, jotka vain hieman aiemmin olivat kinastelleet siitä, kuka heistä olisi suurin Jumalan valtakunnassa.

Kierrettyään piirin ympäri Jeesus tuli lopulta Pietarin kohdalle. Aina ajan tasalla pysyvä Pietari ei nyt oikein ymmärtänyt mistä oli kysymys, ja julisti äänekkäästi, ettei Jeesus saisi ikinä pestä hänen jalkojaan (ks. jae 8).

Jeesus ei sivuuttanut Pietarin uhoa, vaan haastoi tämän ajattelemaan pidemmälle. Hän meni asian ytimeen esittämällä, mikä on keskeisin asia suhteen luomisessa häneen. Hän sanoi Pietarille: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” (Jae 8.)

Jalkojenpesun tarkoitus oli osoittaa koko ihmiskunnalle, että Jeesuksen ikuinen ja loppumaton rakkaus puhdistaa ihmisen, ja että puhdistuminen tapahtuu ainoastaan Jeesuksen kautta. Jalkojenpesu kertoo meille myös siitä, että meidän tulee voittaa ylpeytemme ja itseriittoisuutemme, sillä niillä ei ole sijaa Jeesuksen todellisten seuraajien elämässä.
 Jalkojenpesu opettaa meille, että meidän tulee välittää uskonsisaristamme ja -veljistämme. Raamatun mukaan jalkojenpesun merkitys ei tosin rajoitu ainoastaan nöyryyteen ja toisista välittämiseen, vaan siihen sisältyy myös tietoisuus omasta puhdistumisen tarpeestamme.

 Jeesus sanoo, että mikäli rakastamme häntä, rakastamme myös toinen toistamme. Kohtaamme hänet kohdatessamme aidosti toisen ihmisen. Jos olemme halukkaita palvelemaan veljiämme ja sisariamme, hän pitää sitä palveluksena itselleen (katso Matt. 25:31–46). Oikeastaan hän sanoo: ”Jos sovitte erimielisyytenne toistenne kanssa polvistuessanne pesemään uskonystävienne jalat, jos osoitatte ja vastaanotatte anteeksiantoa ja sovitusta ihmisten välisellä tasolla, minä osoitan rajatonta anteeksiantoani ja rakkauttani teille.”

Amen.


Toden totta, Pyhä Henki osoitti tämän meillekin ja siksi halusin tuoda tämän vielä tähän.
Meidän tulee todella asettua palvelemaan toisiamme, nöyrtymään ja kaiken minkä teemme, teemme Kristuksen rakkaudella. Emme saa korottaa asemaamme, mitä sitten teemmekään. Opettaja opettaa Rakkaudella, ei ylpeyden sanat suussaan. Näin Jeesuskin teki. Kun Hän opetti, ihmiset piirittivät Hänet, koska halusivat kuulla sitä Rakkaudellista Sanomaa, jota Hän julisti. Isän oppeja. Kaikki minkä Hän opetti, tuli Isältä, ei Häneltä itseltään. Hän korotti Isää, ei itseään. Hän oli tullut palvelemaan meitä, aivan kaikessa.
On niin hienoa nousta puhujanpöntön ääreen, pörhistäen rintaa kuin ilmoittaen; näettekö, kuuletteko MINUT?
Tuo asenne karkoittaa kuulijan tai ainakin aiheuttaa ihmisten joukossa nurinaa ja napinaa.
Meidän tulee riisua tuo ylpeyden viitta ja pukea nöyryys yllemme ja Rakkaudessa tehdä se, minkä Herra meille siinä hetkessä osoittaa tehtäväksi.
Tämän toin meille rakkaudella, jotta oppisimme olemaan kuin Jeesus, muuttumaan päivä päivältä Hänen kaltaisekseen.
Minä kerran yllätin mieheni, kun hän oli tietokoneellaan, niin menin pesuvehkeiden kanssa ja pyysin saada pestä hänen jalkansa raamatullisesti ja hän suostui ... Hän oli yllättynyt mutta hymyilevä.
Katsotaan käsiämme, mitä niistä näemme? Mitä ja miten niillä olemme palvelleet?

Kiitos Jeesus, että annoit meille tämän opetuksen.
Siunattua päivää kaikille. Olette Rakkaat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti