maanantai 21. lokakuuta 2019

HÄN KÄSKI MEIDÄN SAARNATA KANSALLE JA TODISTAA

Kuva


Rauhaa ...

Elämä jatkuu. Eilen sain aivan yllättäin kutsun Myrskylän kotikirkkoon. Minut luvattiin hakea kotoa jos lähtisin todistamaan heille, tuohon iltapäivään.
Mietin hetken, sillä ääneni oli ollut n. pari viikkoa kadoksissa, kestäisikö se tätä?
Lupasin kuitenkin yrittää ja rukoilin Herraa että Hän olisi siinä kanssani, antaen oikeat sanat ja että ääneni tulisi kestämään, sillä Hänestähän minä todistan ja Häntä kirkastan, kertoen, kuinka Hän on tullut elämääni ja vaikuttanut siinä.
Ymmärsin myös, että Hänen tahdossaan ja johdatuksessaan tämän teen, sillä niin yllättäen se tuotiin eteeni, joten tiesin sen siitä Jumalan johdatukseksi.
Siellä oli pari muutakin todistajaa heidän keskuudestaan ja minä olin yllätysvieras.
Minua jännitti yllättävän paljon.
Lopulta tuli vuoroni, ja sain mikrofonin käteeni, jota en ollut ennen käyttänyt. Se tuntui niin oudolta siinä kädessä, mutta antoi tarvittavaa voimaa äänelleni. Sitten eteeni tuotiin vielä vesilasi jos ääneni sitä tarvitsi ja samalla aloitin keventäen:
- "Kiitos vedestä, mutta katsotaan tarvitsenko sitä, sillä kun annoitte minulle luvan puhua, niin voi olla etten malta ja muista koko veden juontia ... Mietin, mistä teille kertoisin, sillä Herra on antanut minulle niin paljon ...?"
Aloin kertomaan tuolta alusta, kun olin 6 vuotias ja pääsiäisaamuna kuulin Jeesuksesta ensimmäisen kerran. Kerroin kouluvaiheitani, kuinka Jeesus siellä minua auttoi. Aikuisuudessa tapahtuneesta enkelikokemuksesta, joka tuli Siunaukseksi koko suvulle. Aina siihen kutsuun, kun Jeesus kutsui minut henkilökohtaisesti uskonkasteelle ja siitä alkoi uskoni syveneminen. Herra on toiminut elämässäni vahvasti ja toimii edelleen.
Sain hyvää palautetta, kuinka harvinaisen hengevästi puhuin ja olin siinä luontevasti.
Itse tunsin kyllä vapinani koko sen ajan, mutta hyvä jos se ei muille välittynyt. Minulla oli varulta myös puhelin, josta olisin tarvittessa saanut puhettani tukevaa tekstiä, mutta siinä puhuessa päätin olla sitä käyttämättä.
Sain olla kuin samarialainen nainen kaivolla.

 "Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: 'Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.'
- - -
Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka sen minun tähteni kadottaa, on sen pelastava."
Joh. 4:10; Luuk. 9:23-24 [kr92] [kr38]



Kaikki sujui todella hyvin ja se iltapäivä ja ilta oli todella mahtava ja kiitin vielä illalla rukoushetkessäni Herraa, että Hän antoi minulle tämän tarvittavan kokemuksen, jonka olin saanut Hänen johdatuksessaan.
Kiitos Jeesus!


 "Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla.

Hän kulki ympäri maata, teki hyvää ja paransi kaikki jotka olivat joutuneet Paholaisen valtaan, sillä Jumala oli hänen kanssaan. Tämän me voimme vahvistaa todeksi, kaiken tämän, minkä hän teki Juudean maassa ja Jerusalemissa.

Hänet he ripustivat ristinpuulle ja surmasivat, mutta Jumala herätti hänet kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä - ei kaikelle kansalle, vaan todistajille, jotka Jumala oli ennalta valinnut, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen kun hän oli noussut kuolleista.

Hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että juuri hänet Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi."
Ap. t. 10:38-43 [kr92] [kr38]



Jeesuksen Kristuksen Siunausta teille! Olette rakkaat ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti