perjantai 25. tammikuuta 2019

" MINÄ OLEN ELÄMÄN LEIPÄ"

                                                             




Shalom!
Tänään Herran läsnäolossa, näin kuvan lasilautasesta, joka oli puolillaan viipaloitua leipää, toinen puoli lautasesta oli tyhjä ...
Herran puhuu tämän kautta meille hengen ravinnosta ja tuossa kuvassa näytettiin, kuinka se on meille tehty helpoksi nautittavaksi.
Se oli siinä valmiina tarjolla, viipaloituna, ettei tarvitse koko leipää kerralla syödä, vaan pieninä viipaleina, sulatellen.
Näin on Jumalan Sanakin Raamatussa jaettuna osiin, lukuihin ja jakeisiin. Voimme nauttia sitä sen verran kun sitä omaksumme ja antaa sen sulaa itseemme. Jos tuo Sanan ravinto ei pääse sulamaan meihin, ei siitä liioin ole hyötyä meille.

Joh 6:33 ”Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän”.

”Minä olen elämän leipä. Joka tulee Minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo Minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.” Joh.6:35

Raamattu varoittaa meitä etemme ole kuin Vanhan testamentin ihmiset, jotka eivät uskoneet kuulemaansa Jumalan sanaa:
”Heille ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat, koska he eivät uskoneet eikä se näin sulautunut heihin” (Hepr. 4:2).


3. Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee.
4. Sinun vaatteesi eivät kuluneet yltäsi, eivätkä sinun jalkasi ajettuneet näinä neljänäkymmenenä vuotena.
5. Tiedä siis sydämessäsi, että Herra, sinun Jumalasi, kasvattaa sinua, niinkuin isä kasvattaa poikaansa.
6. Ja noudata Herran, sinun Jumalasi, käskyjä, vaella hänen teitänsä ja pelkää häntä.
7. Sillä Herra, sinun Jumalasi, vie sinut hyvään maahan, laaksoissa ja vuorilla vuotavien purojen, lähteiden ja syvien vesien maahan,
8. nisun ja ohran, viiniköynnöksen, viikunapuun ja granaattiomenapuun maahan, jalostetun öljypuun ja hunajan maahan,
9. maahan, jossa sinun ei tarvitse puutteessa leipääsi syödä eikä mitään puutetta nähdä, maahan, jonka kivet ovat rautaa ja jonka vuorista voit louhia vaskea.
10. Kun sinä syöt ja tulet ravituksi, niin ylistä Herraa, sinun Jumalaasi, siitä hyvästä maasta, jonka hän on antanut sinulle.
5.Moos. 8.


 Sana Jumalan : https://www.youtube.com/watch?v=d-7Y92KpOjI


Sanan täytyy persoonallisesti laskeutua meihin, niin että se alkaa elää meissä. Sen on tultava osaksi meitä. Sana on meidän ruokamme. Meidän tulisi alkaa elää kirjoitetusta Sanasta ja Hengen voitelusta. Sana ja Henki yhdessä, siinä on voima, siinä on kirkkaus, siinä on johdatus, siinä on kaikki. Jos sinä rukoilet Jumalan edessä: "Haluan päästä syvemmälle Kristukseen", sinun täytyy tulla syvemmälle hänen Sanaansa.

Näen kokouksissa paljon ihmisiä, jotka tulevat alttarille ja pyytävät rukoilemaan, että he pääsisivät syvemmälle Kristukseen. Vastaus on Sana. Yksi rukous ei voi muuttaa kaikkea, vaan tarvitaan Sana meidän sydämissämme. Sen on uskossa sulauduttava meihin. Sitten näemme Jumalan kirkkauden.

Jumalan sanat ovat elämä sille, joka ne löytää. Ne ovat terveys koko ruumiille tänäkin päivänä, jos kykenemme vastaanottamaan ja avautumaan siten, että Jumalan Sana uskossa sulautuu meihin. Niin kauan kuin se on vain Raamatun lehdillä, se on kuollut kirjain. Mutta kun se sulautuu uskossa meidän henkeemme, sydämemme on avara, niin että sieltä lähtee elämä. Sieltä tulevat muut asiat pois.
http://tasanen.com/index.php?sivu=kirja&ID=kuningas9

Nauttikaamme Hänen pyhää Sanaansa, sulatellen.
Amen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti