perjantai 25. helmikuuta 2022

TEHKÄÄ PARANNUS


 

Shalom!

 Tänä aamuna Herra toi eteeni tämän tärkeän asian  joka meiltä ihmisiltä ja ihmiskunnasta on unohtunut, ehkä siksi että saamme siten oikeutusta synneillemme. Ja se kukoistaa vahvana ja rumana tänään maailmassa. Nuo synnin kukat ovat likaisen mustat ja niitä ympäröi valtavat ja terävät piikit. Koko maailma on tämän peitossa. Maailman syntisäkki on tullut täyteen.

Moni julistaja julistaa anteeksi antoa, mutta nuo sanat parannuksen tekoon ovat unohtuneet, vaikka niitä ei ole poistettu Raamatusta: ..tee parannus"

Eli meidän tulee luopua niistä synneistä jotka elämässämme on. Ei Jeesus meitä kehoittanut niitä jatkamaan kun olimme ja olemme anteeksiannon paikalla, vaan Hän jatkoi sanoen: " ... tee parannus" Hän kehoittaa meitä edelleenkin noilla sanoilla parannuksen tekoon. Olemme ymmärtäneet ehkä tahtoenkin tuon Jumalan armotalouden väärin. Käytämme tuota armo sanaa väärin. 

Ihmiset ovat unohtaneet erään tärkeän kehotuksen anteeksiannosta. 
Sen jälkeen tulee tehdä noista synneistä PARANNUS. Se on kirjoitettu mutta haluttu sivuuttaa ja unohtaa ..
Nykyään moni opettaa että tulkaa sellaisina kuin olette, kelpaatte sellaisina kuin olette, mutta harvoin kuulee enää sanottavan niin kuin sana sanoo .. tehkää parannus. 
Voi meitä.. 🔥👑🔥.. ei noita sanoja olla pois pyyhitty Raamatusta. 🤔
 Parannus ja anteeksianto on pääsy Jumalan yhteyteen. Ei ole muuta tietä. Siksi onkin valvottava, ettei ole mitään KETÄÄN vastaan, ei edes vihamiehiä, josta Jeesuskin sanoi. Puhdista ajatuskuviosi. Mielenmuutos on tahdo alainen.❤️
Tämä oli pakko jakaa, niin sydän kehoitti...

Matteuksen evankeliumi:
3:2 ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."
3:8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä,
3:11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
4:17 Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."
11:20 Sitten hän rupesi nuhtelemaan niitä kaupunkeja, joissa useimmat hänen voimalliset tekonsa olivat tapahtuneet, siitä, etteivät ne olleet tehneet parannusta:
11:21 "Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet teissä, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa tehneet parannuksen.
12:41 Niiniven miehet nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joonas.

Markuksen evankeliumi:
1:4 niin Johannes Kastaja saarnasi erämaassa parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi.
1:15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi."
6:12 Niin he lähtivät ja saarnasivat, että oli tehtävä parannus.

Luukkaan evankeliumi:
3:3 Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi,
3:8 Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä ruvetko sanomaan mielessänne: 'Onhan meillä isänä Aabraham', sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.
5:32 En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen."
10:13 Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka teissä ovat tapahtuneet, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa istuen tehneet parannuksen.
11:32 Niiniven miehet nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joonas.
13:3 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.
13:5 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."
13:14 Mutta synagoogan esimies, joka närkästyi siitä, että Jeesus paransi sapattina, rupesi puhumaan ja sanoi kansalle: "Kuusi päivää on, joina tulee työtä tehdä; tulkaa siis niinä päivinä parannuttamaan itseänne, älkääkä sapatinpäivänä."
15:7 Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.
15:10 Niin myös, sanon minä teille, on ilo Jumalan enkeleillä yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen."
16:30 Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen.'
24:47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

Apostolien teot:
2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
5:31 Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta.
8:22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.
11:18 Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi."
13:24 sittenkuin Johannes ennen hänen tuloansa oli saarnannut parannuksen kastetta kaikelle Israelin kansalle.
17:30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
19:4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen."
20:21 vaan olen todistanut sekä juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa meidän Herraamme Jeesukseen Kristukseen.
24:3 "Runsasta rauhaa me olemme sinun kauttasi, korkea-arvoinen Feeliks, saaneet nauttia, ja sinun huolenpidostasi on parannuksia aikaansaatu tämän kansan hyväksi, sen me kaikin puolin ja kaikkialla ja kaikella kiitollisuudella tunnustamme.
26:20 vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja.

Roomalaiskirje:
2:4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?

2.Korinttolaiskirje:
7:9 nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi; sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen mukaan, ettei teillä olisi mitään vahinkoa meistä.
7:10 Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman.

Hebrealaiskirje:
6:1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
6:6 ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

2.Pietarin kirje:
3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.

Ilmestyskirja:
2:5 Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta.
2:16 Tee siis parannus; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.
2:21 Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.
2:22 Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;
3:3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
3:19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
9:20 Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä.
9:21 He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.
16:9 Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.
16:11 ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa.

Amen.

 

7 kommenttia:

  1. Herätys uskovat ja eksyneet.


    Sodan taustaa:

    Raamatun 7-vuoden loppusota alkaa arviossani 1.5.2022.
    Ihminen aloitti tämän maallisen sodan jo osaltaan nyt 24.2.2022
    Tukholman profetia-1984 kertoo sodan alkavan, kuvaten sotaa kolmanneksi maailmansodaksi, jolloin kyse on näistä molemmista sodista eli maallisesta sodasta ja Raamatun loppusodasta.
    Raamatun loppusodassa jokainen eksyneentilassa oleva ihminen käy sotansa itseään vastaan eli syntiään vastaan, tarkoituksenaan kääntymys totuuteen, joka vain voi tuoda voiton.

    Alla mainittu kiirastuli eli kuoleman kadotus on suljettu elokuussa 2021 osana Raamatun lopunajan lopun jakson tapahtumia.
    Sulkeminen mahdollistui, kun Jumala löysi arvollisen, joka seurasi Jeesusta ja jolloin kadotus voitiin sulkea.
    Tällöin kadotusta suljettaessa, siellä olleet eksyneet ja katuvat pelastettiin, jolloin heitä kohtasi hyvä sanoma, mutta kadotuksen alaosassa olleille ei ollut sijaa pelastukselle, koska he olivat saavuttanet Jumalan pelastavan ilmoituksen eläessään, mutta myöhemmin Jumalan ja totuuden kavaltaneet synneillään tai synnillään.

    Nyt sen jälkeen kadotuksen sulkeuduttua on avoinna eksyneille vain tulijärvi, eli helvetti.
    Sotiva ihminen on eksynyt ja sotaa käyvät johtajat eksyttävät salaseuraoppinsa opastamana ihmiset eksymykseen, jonka eksyneenä kuolevan kohtalo on jatkossa toinen kuolema eli tietoisen sielun hukkuminen tulijärveen.
    (Tietoisen sielun lakkautumista kuvataan hukkumiseksi, joka on lisäksi hukkumista tulijärveen eli tietoinen sielu hukkuu palaen, jossa palaminen kuvaa katumusta.)

    --------------------

    Ukrainan suurlähettilään Serhii Kyslytsjan viesti kollegalleen oli suorasanainen.
    Sotarikollisille ei ole kiirastulta.
    He menevät suoraan helvettiin, Kyslytsjan sanoi Axiosin mukaan.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008638412.html




    KREML perustelee Reutersin mukaan hyökkäystään kahdella sanalla.
    Venäjän operaatio Ukrainassa perustuu kahteen Putinin asettamaan tavoitteeseen:
    Ukrainan demilitarisointiin ja ”denatsifikaatioon”.

    Demilitarisointi tarkoittaa aseista riisumista.
    Denatsifikaatio viittaa natsismin poistamiseen.

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008639756.html




    Nato edustaa natseja joista putler varoittelee...?
    Taustalla vapaamuurareiden salaseura jota kumminkin putlerkin edustaa eli laajempi huijaus nyt menossa ja vihdoin paljastumassa?
    Suomessa edennyt sama ongelma mm. päätäjiemme keskuudessa, koska salaseura ja sääntönsä on heidän elintapansa elää, pakotettuna näin valheeseen, joka on sairastuttanut mielen...


    https://en.wikipedia.org/wiki/Freemasonry_in_Ukraine

    https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_Freemasonry_in_Russia

    https://en.wikipedia.org/wiki/Continental_Freemasonry

    https://en.wikipedia.org/wiki/Freemasonry_in_Finland


    (Jumalan ilmoituksen tavoittanut uskova ei elä enään uskomuksessa Jumalaan, vaan uskossa/pelastuvan asemassaan lähentyen Jumalaa/totuutta. Yhteys Jumalaan palautuu kun Jumala palaa asumukseensa ihmisten keskelle, kun Uusi Jerusalem laskeutuu aikataulussaan ja alkaa uusi aika, joka on ikuinen eli lopullinen järjestys. Tällöin jatkossa toista laumaa ei enään kerätä. Joh. 10:16 )

    VastaaPoista
  2. Voisitko Sinetti siskoseni rukoilla minun puolestani sitten kun ehdit.No liittyy tähän parannuksen tekemiseen. Minulla on niin katkeruus näitä muslimeja kohtaa, kun tulleet tänne osa ihan vilpillä. Että Jeesus antaisi minulle anteeksi tämän synnin. Kiitos.

    t:Tuula1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula viestistäsi. Rukoilen tämän puolesta ja aletaan kiittää että saamme Jeesuksen rakkautta kaikkia lähimmäisiä kohtaan. Ettemme erottele ketään, oli sitten kyse kreikkalaisesta tai roomalaisessa... Luetaan tuo Raamatun paikka ja syödään se. Paljon on parannettavaa meillä kaikilla. Ei ole meistä yksikään täydelliseksi tullut.
      Amen.

      Poista
  3. Room. 10:12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.

    VastaaPoista
  4. Nöyrä kiitos rukouksestasi. Raamattu on oikeassa. Ihmisen teot ovat aina itsekkäät niinkuin tämäkin minun katkeruus. enhän minä edes aina tajua ajatella heidän taustaansa, ennekuin tuomitsen heidät omassa mielessäni jo vilpillisiksi. hehän ovat kasvaneet siinä islamin uskossa ihan vauvasta, joten se uskonto on heille ihan yhtä rakas, kuin meille kristinuskoisille Jeesus. Eiväthän he siten osaa muuta edes odottaa Jumalasta.

    t.tuula1

    VastaaPoista
  5. Valheen eksymyksessä kulkeneet - kääntykää häpeässä ja katumuksessa totuuteen,
    avionrikkojain valheeseen ei palata Uuden Jerusalemin pian laskeutuessa, jolloin Jumala ja asumuksensa maja palaa ihmisten keskelle. (Ilm.21:3)


    Jer. 23:10
    "Sillä maa on täynnä avionrikkojia, maa murehtii kirouksen tähden, erämaan laitumet kuivuvat; he rientävät pahuuteen, ja heidän väkevyytensä on väärä meno.

    Matt. 12:39
    Mutta hän vastasi heille ja sanoi: "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki.

    Mark. 8:38
    Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa."





    Hes. 36:32
    En minä teidän tähtenne sitä tee, sanoo Herra, Herra: se olkoon teille tiettävä. Hävetkää ja tuntekaa häpeätä vaelluksenne tähden, te Israelin heimo.

    Hes. 43:10
    Sinä, ihmislapsi, saata Israelin heimolle sanoma tästä temppelistä, että he häpeäisivät rikkomuksiansa; ja he mitatkoot sen sopusuhtaisuuden.

    Jer. 31:19
    Sillä käännyttyäni minä kadun, ja päästyäni ymmärrykseen minä lyön lanteeseeni. Minä häpeän, tunnen häpeätä, sillä minä kannan nuoruuteni pilkkaa.'

    Hes. 43:11
    Ja jos he häpeävät kaikkea,
    mitä ovat tehneet,
    niin
    tee heille tiettäväksi temppelin muoto sekä sen sisustus, uloskäytävät, sisäänkäytävät, kaikki muodot, kaikki säädökset, kaikki muodot ja kaikki lait; kirjoita ne heidän silmiensä eteen, että he ottaisivat vaarin sen koko muodosta ja kaikista säädöksistä ja tekisivät niiden mukaan.




    --------------


    Dan. 12:2
    Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät,
    toiset iankaikkiseen elämään, (Joh.5:29, elämän ylösnousemus)
    toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. (Joh.5:29, tuomion ylösnousemus)





    VastaaPoista
  6. Hes.21:
    6 Mutta sinä, ihmislapsi, huokaile! Lanteet murtuneina, katkerassa tuskassa huokaile heidän silmiensä edessä.

    7 Ja kun he sinulta kysyvät:
    'Minkätähden sinä huokailet?'
    niin
    sano:

    Sanoman tähden,
    sillä se saapuu, (arvioitu ajankohta 1.5.2022)
    ja kaikki sydämet raukeavat,
    kaikki kädet herpoavat,
    kaikkien henki tyrmistyy,
    kaikki polvet käyvät veltoiksi kuin vesi.
    Katso,
    se tulee,
    se tapahtuu;
    sanoo Herra, Herra."

    8 Ja minulle tuli tämä Herran sana:
    9 "Ihmislapsi, ennusta ja sano: Näin sanoo Herra. Sano: Miekka, miekka on teroitettu, on myös kirkkaaksi hiottu.
    10 Teurasta teurastamaan se on teroitettu, salamoitsevaksi se on hiottu. Vai iloitsisimmeko? Vitsa, joka lyö minun poikaani, pitää halpana kaiken, mikä puuta on.
    11 Ja hän on antanut sen hioa otettavaksi käteen; se miekka on teroitettu, on hiottu annettavaksi surmaajan käteen.
    12 Huuda ja valita, ihmislapsi, sillä tämä tapahtuu minun kansaani vastaan, kaikkia Israelin ruhtinaita vastaan: he ovat annetut alttiiksi miekalle, he ynnä minun kansani; lyö sentähden lanteeseesi.
    13 Sillä vitsaa on jo koeteltu. Mutta entäpä, jos vitsa pitääkin halpana tämän kaiken? Se ei tapahdu, sanoo Herra, Herra.
    14 Mutta sinä, ihmislapsi, ennusta ja lyö käsiäsi yhteen; tulkoon miekasta kaksi miekkaa, tulkoon kolme; se on surmattujen surmamiekka, miekka, joka surmaa suuretkin, joka kiertää heitä yltympäri,
    15 että sydän pelkoon menehtyisi, että kompastuksia olisi paljon. Kaikille heidän porteillensa minä olen asettanut miekan välkkymään. Voi, se on tehty salamaksi, on hiottu teurastukseen!
    16 Lyö terävästi oikealle, ojennu vasemmalle, mihin vain teräsi suunnataan.
    17 Minäkin lyön käsiäni yhteen ja tyydytän kiivauteni. Minä, Herra, olen puhunut."
    18 Ja minulle tuli tämä Herran sana:
    19 "Sinä, ihmislapsi, laita kaksi tietä, Baabelin kuninkaan miekan tulla. Samasta maasta lähtekööt molemmat. Ja veistä viitta; veistä se kaupunkiin vievän tien suuhun.
    20 Laita tie miekan tulla ammonilaisten Rabbaan sekä Juudaan, varustettuun Jerusalemiin.
    21 Sillä Baabelin kuningas seisahtuu tien haaraan, molempain teitten suuhun, taikojansa taikomaan: hän pudistaa nuolia, kysyy kotijumalilta, tarkkaa maksaa.
    22 Hänen oikeaan käteensä tulee Jerusalemin arpa: panna muurinmurtajia, avata suu ärjyntään, kohottaa sotahuuto, panna muurinmurtajia portteja vastaan, luoda valli, rakentaa saartovarusteet.
    23 Mutta Jerusalemin asukkaiden silmissä tämä on pettävää taikomista: heillähän on valojen valat; mutta hän saattaa muistoon syntivelan, että he joutuisivat kiinni.
    24 Sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Koska te olette saattaneet muistoon syntivelkanne, kun rikkomuksenne ovat tulleet julki, niin että teidän syntinne on näkyvissä kaikissa teidän teoissanne, niin-koska te olette saatetut muistoon-teidät otetaan käsin kiinni.
    25 Ja sinä saastutettu, jumalaton, sinä Israelin ruhtinas, jonka päivä on silloin tullut, kun syntivelka on loppumäärässään!
    26 Näin sanoo Herra, Herra: Ota pois käärelakki, nosta pois kruunu.
    27 Tämä ei jää tällensä: alhainen korotetaan, korkea alennetaan. Raunioiksi, raunioiksi, raunioiksi minä panen tämän; eikä tästä ole jäävä mitään, kunnes tulee hän, jolla on oikeus, ja minä annan sen hänelle.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.