maanantai 20. toukokuuta 2019

ANTAKAA ANTEEKSI

Kuva


Rauhaa teille Rakkaani.
Viikonloppu oli taas ihmeellinen, ja sain kokea Herran johdatusta ja ohjausta. Sain kokea anteeksiannon riemun.
Menimme mieheni kanssa Touko markkinoille ja siellä, juuri ennen pois lähtöä, tapasimme entisen naapurimme, niiltä nuoruus vuosilta, jolloin maailman ilot vielä maistui.
Hän oli ollut vuosia Oulussa ja nyt oli muuttanut takaisin. Naapureina ollessamme, olimme ensin hyviä ytäviä, mutta sitten ilmaantui synkkiä pilviä elämäämme ja ystävyytemme katkesi. Hänelle ja hänen miehelleen tuli ero. Hän muutti Ouluun ja mies löysi uuden vaimon, eikä mennyt kauaa kun mies kuoli sydänkohtaukseen. Meitä jäi varjostamaan nuo varjot ja nyt kun me tavattiin pitkästä aikaa, elämän koulineina, pyysin häneltä heti anteeksi omaa osuuttani asioissa. En voinut jättää sitä tekemättä ja hän antoi anteeksi.
Hän kysyi voisiko joskus kyläillä meillä jääden vaikka joskus yöksi ja minä suostuin, mutta kerroin siinä sivussa, kuinka elämäni oli rauhoittunut ja olin vahvasti uskossa. Kerroin hänelle myös käyneeni uskonkasteella.
Hän katsoi minuun ja hymyssä suin sanoi:
- " Hienoa!"
Vaihdoimme numeroita, että saisimme tarvittaessa yhteyttä. Ja sitten jatkoimme matkaa omiin suuntiimme. Mieheni sanoi:
- " Olisit ollut huomaamatta häntä, hänestä voi tulla riesa meille."
Vastasin:
- " Minun oli pakko tervehtiä häntä ensin, koin vain että minun täytyi. Sain pyytää anteeksi, vaikka hän ei omiaan pyytänytkään. Tein osuuteni. Ja jos hän tulee kylään, voin kertoa hänelle enemmän uskostani ja kutsua vaikka kokouksiin. Siinä kohdassa hän voi sitten päättää jaksaako olla uskovan ystävä, vai hiljeneekö hänen puhelimensa. Uskon, että tämä oli tarkoitus, että tapasimme. Sain sydämeltäni pois vuosia vaivanneen asian."
Mieheni hyväksyi selitykseni. Ja nyt jään odottamaan, mitä tämä kaikki poikii. Uskon että Jumalalla on tässä sormensa mukana.

https://aktiivikristinusko.fi/mita-raam ... -ihmisille  
«Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja kysyi: “Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka rikkoo minua vastaan?” Jeesus vastasi hänelle: “Minä sanon sinulle: ei seitsemän kertaa, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän!”» Matt. 18:21-22.

«Sillä jos te annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, niin myös teidän taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi. Mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.» Matt. 6:14-15.

Anteeksiantaminen henkilölle, joka on tehnyt sinulle vääryyttä, olipa kyseessä suhteellisen pieni asian tai sitten itseäsi kohtaan vakavasti vahingollinen toiminta, voi joskus tuntua ylitsepääsemättömältä. Joissakin tapauksissa se on prosessi, joka vie aikaa. Kuitenkin Raamattu on ehdoton siinä, että se on aivan välttämätöntä. Ja siinä ei ole tilaa sellaiselle kuin “entä”, “jos” tai “mutta”. Niin kuin kaikessa muussakin, meidän pitää katsoa Edelläjuoksijaamme, Herraamme ja Mestariimme esikuvanamme.
«Isä, anna heille anteeksi»

Kristus kärsi vääryyttä – valtavaa vääryyttä. Kukaan ei ole kärsinyt enemmän vääryyttä kuin Kristus. Ja viimeisimpiä hänen sanojaan olivat: “Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät.” Onko se helppoa? Ei. Onko se mahdotonta? “Jos voit! Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo”, sanoi Jeesus. (Mark. 9:23)l

Kun sinulla ei ole voimaa siihen, että voisit antaa anteeksi, sinun täytyy löytää se Kristuksessa. “Kaiken minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.” Fil. 4:12-13. Poistaako anteeksianto kokemasi kärsimyksen? Muuttaako se sen, mitä sinulle on tapahtunut päinvastaiseksi? Tarkoittaako se, että henkilön, joka teki sinulle vääryyttä, ei tarvitse ottaa vastuuta toiminnastaan? Ei, mutta sinä pääset vapaaksi vihaisista ja katkerista ajatuksista ja painolastista, mikä ne ovat. Anteeksianto ei koske vain niitä, joille annat anteeksi, vaan myös sinua, niin ettei sinun tarvitse elää sen taakan kanssa.

«Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, koittaa vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien suojassa. Te lähdette ulos ja hypitte kuin syöttövasikat.» Mal. 4:2.

Se, että annat anteeksi, ei tarkoita, että se, mitä on tehty, muuttuisi hyväksytyksi, eikä se myöskään tarkoita, että kaikki olisi sen jälkeen “kunnossa”. Luottamus ei välttämättä palaudu anteeksiannossa, ja unohtaminen ei myöskään ole pakollista. “Anna anteeksi ja unohda” ei ole Raamatusta. On eri asia olla varovainen ja tietoinen asioista kuin vihata ja kantaa kaunaa.
Jumala on vanhurskas

Toivottavaa olisi, että se, joka on loukannut sinua, katuisi ja sovittaisi tekonsa. Mutta pidä huoli, ettei toipumisesi ole siitä riippuvainen. Sinun tulee antaa anteeksi riippumatta toisen suhtautumisesta. Toisten synnit ovat heidän ja Jumalan välisiä asioita. On oikein ottaa toiminnastaan vastaan seuraukset maalliselta esivallalta ja laista ja eräänä päivänä heidän on seisottava myös Jumalan edessä ja silloin heidän pitää tehdä tili tekemisistään, ja Jumala on ennen muuta vanhurskas. Mutta tuomio ja kosto kuuluvat Jumalalle.

On tärkeää panna merkille, että anteeksianto ei ole tunne; se on valinta. Anteeksiantaminen tarkoittaa, että sinun täytyy mennä polvilleen Jumalan eteen saadaksesi voiman antaa anteeksi. Se tarkoittaa, ettei anna vihamielisten ajatusten vallita sydämessä. Se tarkoittaa sitä, että menee Jumalan luo etsimään apua ja lohdutusta, sen sijaan että eläisi menneisyydessä, vaikka tunteemme haluaisivat muuta. Voiman tähän saamme Pyhästa Hengestä. Jeesuksesta on kirjoitettu: “…hän ei herjannut takaisin. Kärsiessään hän ei uhkaillut vaan jätti asiansa hänen haltuunsa, joka tuomitsee oikein.” 1. Piet. 2:23.

Pysy lähellä Jumalaa, silloin löydät hänen rakkaudestaan kaiken tarvitsemasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti