perjantai 6. toukokuuta 2022

HE MENEVÄT VUORTEN ONKALOIHIN JA MAALUOLIIN


 

 Jeesuksen Kristuksen johdatuksessa ...

Tänä aamuna kun olin rukoillut, näin kaksi kuvaa, mutta tuo viimeinen kuva pyyhittiin pois mielestäni ja näin ja muistin tuon ensimmäisen  kuvan suuresta maaluolasta, siinä oli paljon isoja onkaloita kuin erillisiä huoneita ja näin ihmisen ihastelemassa tuota vanhaa luolaa, jonka seinät olivat hiekan ruskeat. Katosta välillä purkautui tuota maa ainesta josta se oli muototunut. Kyselin Herralta tätä kuvaa, josko oli Häneltä? Tämä Raamatun paikka tuli useasti vastaan tutkiessa ja kysellessä tuota näkemääni. Lähenemme tuota aikaa, josta jo Jesaja profetoi:

Jes.

2. luku

Uuden liiton seurakunta

1. Sana, jonka Jesaja, Aamosin poika, näki Juudasta ja Jerusalemista. 2. On oleva aikojen lopulla: Herran temppelin vuori on oleva vahva, kaikkia muita vuoria ylempänä, kukkuloista korkeimpana, ja kaikista pakanakansoista vaeltaa virtanaan sinne väkeä. 3. Monet kansakunnat vaeltavat sinne ja sanovat: Tulkaa mukaan ja nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, niin hän opettaa meille tiensä ja me vaellamme hänen polkujaan, sillä Siionista lähtee laki ja Jerusalemista Herran sana. 4. Hän tuomitsee pakanoiden kesken ja myöntää oikeuden monille kansakunnille. Silloin he takovat miekkansa aurankärjiksi ja keihäänsä viinivesoimiksi* eikä kansa nosta miekkaa toistaan vastaan eivätkä he enää opettele käymään sotia. 5. Jaakobin heimo, lähtekää mukaan! Vaeltakaamme Herran valkeudessa. 6. Sillä sinä olet hylännyt kansasi, Jaakobin heimon, koska he ovat täynnä idän menoa, täynnä noitia filistealaisten tapaan ja he ovat liittoutuneet muukalaisten kanssa. 7. Hänen maansa on täynnä kultaa ja hopeaa eikä hänen aarteillaan ole loppua. Hänen maansa on täynnä oriita eikä hänen vaunuillaan ole loppua. 8. Hänen maansa on täynnä epäjumalia, ja he kumartavat kättensä tekoja, omien sormiensa luomuksia.


Ihmisen nöyryytys tuomiopäivänä

9. Mutta ihminen nöyryytetään ja miehen uhma masennetaan, etkä sinä anna heille anteeksi. 10. Astu kallion sisään ja kätkeydy tomuun Herran kasvojen kauhulta ja hänen Majesteettinsa kirkkaudelta. 11. Ihmisten kopeat silmät kokevat nöyryytyksen ja ihmisten mahtavuus painetaan alas, ja Herra yksin on korkea sinä päivänä. 12. Sillä päivä on Herran Sebaotin, ja se on kaikkea ylvästelyä ja mahtavuutta vastaan ja kaikkea itsekorotusta vastaan, niin että se menee matalaksi, 13. ja kaikkia korkeita ja pitkiä Libanonin setrejä vastaan ja kaikkia Baasanin tammia vastaan 14. ja kaikkia korkeita vuoria ja ylhäisiä kukkuloita vastaan 15. ja kaikkia korkeita torneja ja kaikkia lujia muureja vastaan 16. ja kaikkia Tarsiin laivoja ja kaikkea sitä vastaan, mitä mielitellen katsellaan. 17. Ihmisten kopeus masentuu ja heidän mahtavuutensa painuu alas. Herra yksin on korkea sinä päivänä, 18. mutta epäjumalat katoavat kaikki tyynni. 19. He menevät vuorten onkaloihin ja maaluoliin Herran kauhua ja hänen Majesteettinsa kirkkautta pakoon, kun hän nousee saattamaan maan kauhun valtaan. 20. Sinä päivänä ihmiset heittävät myyrille ja lepakoille hopea- ja kultajumalansa, joita he olivat tehneet rukoiltavikseen 21. mennäkseen vuorten onkaloihin ja kallioluoliin Herran kauhua ja hänen Majesteettinsa kirkkautta pakoon, kun hän nousee saattamaan maan kauhun valtaan. 22. Luopukaa siis ihmisistä, jotka ovat henkäys sieraimessa, sillä sellaisiksi heidät on arvioitu.

 

Ilmestyskirja 6:

 15. Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin
16. ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!
17. Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?"

 

Amen.

 

 

2 kommenttia:

  1. Mainitsemasi uuden liiton seurakunnan aika alkaa kun Uusi Jerusalem laskeutuu ja samalla Ihmisen Poika saapuu pilvessä.
    (Tämä päivä on arviossani 1.5.2029)

    Dan. 7:13
    Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
    Matt. 24:30
    Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
    Matt. 26:64
    Jeesus sanoi hänelle: "Sinäpä sen sanoit. Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä."
    Mark. 13:26
    Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella.
    Mark. 14:62
    Jeesus sanoi: "Olen; ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä".
    Luuk. 12:10
    Ja jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi; mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa, ei anteeksi anneta.
    Luuk. 21:27
    Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.
    Ilm. 14:14
    Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi.



    Tällöin tulee myös ajankohtaiseksi Ilm.6:15-17. jossa eksyneet saavat tiedon uuden ajanjakson alusta, mutta koettavat siltä totuudelta piiloutua.
    Joh.ilm. 6:
    15 Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät l u o l i i n ja v u o r t e n r o t k o i h i n
    16 ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!
    17 Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?"



    Tätä uuden liiton seurakunnan päivää ennen on kumminkin vielä Raamatun 7-vuotinen sota, joka alkoi arviossani 1.5.2022 ja vahvistettiin JO Joonaan merkillä, joka merkki on parhaillaan "päällä".
    Joonaan merkin jäljillä:
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ec568c0c-a56a-40e5-9006-40d9bd230ead
    https://www.facebook.com/plugins/post.php?href=https%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2Fpermalink.php%3Fstory_fbid%3D435905154586582%26id%3D108149924028775&show_text=true&width=500



    Nyt totuutta arvostavia ja pelastustaan etsiviä kehoitetaan Raamatun 7-vuotisen loppusodan ajaksi piiloutumaan:
    Luuk. 21:
    20 Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä.
    21 Silloin ne, jotka Juudeassa ovat,
    paetkoot v u o r i l l e,
    ja jotka ovat kaupungissa, lähtekööt sieltä pois, ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö.
    22 Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki täyttyisi, mikä kirjoitettu on.

    Jer. 49:8
    Paetkaa, kääntykää, piiloutukaa s y v ä l l e, te Dedanin asukkaat; sillä minä tuotan Eesaulle turmion, hänen rangaistuksensa ajan.

    Jer. 49:30
    Lähtekää pakoon, paetkaa nopeasti, piiloutukaa s y v ä l l e, te Haasorin asukkaat, sanoo Herra, sillä Nebukadressar, Baabelin kuningas, on päättänyt teistä päätöksen, on pitänyt neuvoa teitä vastaan.

    Tuom. 6:2
    Ja Israel sai tuntea Midianin käden voimaa, ja israelilaiset tekivät suojakseen midianilaisia vastaan ne o n k a l o t,
    joita on v u o r i s s a,
    ja l u o l a t
    ja v u o r i l i n n a t.

    1. Sam. 13:6
    Kun Israelin miehet näkivät joutuneensa hätään ja kansaa ahdistettavan, piiloutuivat he l u o l i i n, o n k a l o i h i n, kallionrotkoihin, hautoihin
    ja k a i v o i h i n.

    2. Sam. 17:9
    Katso, hän on nyt piiloutunut johonkin o n k a l o o n tai m u u h u n paikkaan. Jos jo alussa meikäläisiä kaatuisi ja se saataisiin kuulla, niin sanottaisiin: 'Väelle, joka seurasi Absalomia, on tullut tappio'.






    Ps. 57:1
    Veisuunjohtajalle; veisataan kuin:
    "Älä turmele"; Daavidin laulu, kun hän pakeni Saulia l u o l a a n.
    Jumala, ole minulle armollinen, ole minulle armollinen; sillä sinuun minun sieluni turvaa.
    Minä turvaan sinun siipiesi suojaan, kunnes onnettomuudet ovat ohitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marko-Tapiolle tiedoksi, että uusi liitto ALKOI JO !
      Tapahtumapaikkana oli Jerusalem, ja hetki oli helluntai, eli viikkojuhlan päivä....joka sattuu olemaan juuri tänään, kun kalenterina on mm. essealaisten käyttämä Raamatullinen aurinkokalenteri.

      Poista