tiistai 5. lokakuuta 2021

JUMALAN TESTAMENTTI MEILLE

 

 Shalom, Herran rauha kanssamme ..

Tänään, herättyäni ja alettua rukoukseen, sain nähdä 2 kuvaa joita nyt olen ajatellut ja yrittänyt avata.

Näin kuvan jossa huone oli täynnä miehiä. Huoneen keskellä oli pöytä. Pöydän ääressä istui myös miehiä ja he kirjoittivat jotakin, kuin sopimuksen teko olisi ollut käynnissä. Kuva oli vanha ja mustavalkoinen joka kertoi menneestä.  Sitten näin toisen kuvan jossa oli kuva täynnä ruusuja. Tuo kuva oli myös mustavalkoinen, jo aikojen alusta oli nuokin kukat, ruusut olleet. Ja niitä puhkeaa yhä uudellee ja uudelleen. Kuin kukkia morsiamelle. Meille.

Näin noissa kuvissa Jumalan tekemän sopimuksen ihmisen kanssa. Liiton, testamentin, jonka Hän on meille omilleen antanut. Vaalitaan ja pidetään siitä tiukasti kiinni.

Löysin tähän sopivaa tekstiä. LUE LINKKI TÄSTÄ KOKONAAN: 

 https://www.paivamies.fi/matkaevaaksi/perillinen-jumalan-tahdosta-6.42.6091.9e37d1c35f

" Vanhan liiton aikana eläneet Jumalan lapset uskoivat tuohon Jumalan antamaan lupaukseen, joka täyttyi uuden liiton aamussa, kun Kristus tuli maailmaan. ”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.” (Gal. 4:4–5.)

Uusi testamentti todistaa väkevästi uuden liiton aikana eläville Jumalan lapsille Kristuksesta ja hänen sovitustyönsä merkityksestä. ”Tämän kaiken olen kirjoittanut teille, Jumalan Poikaan uskoville, jotta tietäisitte, että teillä on iankaikkinen elämä” (1. Joh. 5:13).

Uskovainen on Jumalan lapsi Kristuksen ansion tähden. ”Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: »Abba! Isä!» Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.” (Gal. 4:6–7.) "

Evankeliumi:  https://www.youtube.com/watch?v=D8t_J1pytKs

Mietin aikaa jossa elämme, että Jumalakin tästä tahtoo muistuttaa ..  kaikki tuo kirjoitettu on, Hänen Sanansa, testamenttien kautta.

Amen.


2 kommenttia:

  1. Mustavalkoinen voi tarkoittaa "mustaa valkoisella", eli esim. testamentti, tai vastaava.

    Ruusut, jotka olivat myös mustavalkoisessa kuvassa tarkoittaisi näiden kuvien liittyvän toisiinsa. Esim. ruusuja hautajaisissa.

    VastaaPoista
  2. Aamen Jeesus on tulossa ihan kohta. Katsoin dokumetin. ja siinä sanottiin, että tämä korona rokote on se pedonmerkki.
    https://tokentube.net/v/3497742688/KV-Rokote-on-Pedon-Merkki--dokumentti--5-5---Suom--?fbclid=IwAR0BpA9RKTc6s6CztK5HsjJkWHXxR4ze5c1e4nrxQsJBC0dP86ZAY0q92Gs

    t:tuula1

    VastaaPoista