keskiviikko 20. lokakuuta 2021

KATSOKAA KEDON KUKKIA ...

 


Herran lohdutus meille ...

 Tänä aamuna heräsin jo klo.5 aamulla. Aloin rukoukseen ja heti rukouksen alussa näin kauniin, valkoisen kukkakimpun joka oli sidottu. En saanut selvää mitä kukkia nuo olivat, mutta valkoisia ne olivat ja valkoinen kuvastaa vanhurskautta. Ei meidän, vaan Jumalan vanhurskautta. Näin Hän meitä tahtoo lohduttaa. Hän ojentaa nyt kukkia morsiamelle, seurakunnalleen.

Puhtaus, valo ja viattomuus kuvastavat valkoista väriä. Valkoinen symboloi samaa asiaa monessa kulttuurissa ja sillä on suuri uskonnollinen merkitys. Valkoiset kukat tuovat toivotun raikkauden.

Ken on luonut sinitaivaan:  https://www.youtube.com/watch?v=iHuIgZWTzCg

Jesaja 35:
1. Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin
lilja.
2. Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.

Jesaja 55:  12. Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä.
13. Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan on kasvava myrttipuita; ja se tulee Herran kunniaksi, iankaikkiseksi merkiksi, joka ei häviä.

"Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!"

- Matt. 6:28-30

Kiitos, Kunnia ja Ylistys! Paukuttakoon kedon kauniit kukat ja puut käsiään Hänen kunniakseen! Hänen joka meitä niin Rakastaa, että antoi hengensä meidän vuoksemme.

Amen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti