perjantai 12. huhtikuuta 2019

" VOIT LÖYTÄÄ HILJAISEN LEVON JUMALASSA "

Kuva

Herran Rauhaa teille!

Tänään herättyäni, olin Herran läsnäolossa ja rukouksessa, niin kuin joka aamu ja ilta.
Olin jo rukoillut ja kyselin, onko Hänellä mitään minulle näytettävää tai muuta. Kun sitten hiljaa ilmoitin, että minun on pian noustava ylös ja että Hän johdattaisi ja ohjaisi tätäkin päivää, tehden tästä omalla tavallaan hyvän päivän, niin samassa siinä höpöttäessäni, näin kuvan käsistä, jotka kaatoivat nokkapannusta kahvia valkoiseen kuppiin.
Olinhan tiennyt Hänen huumorin tajustaan ja tässä Hän sitä minulle taas osoitti. Nousin ylös ja lähdin kiittäen aamukahville.
Tosin, voihan tuo tarkoittaa myös, että Hän ilmoitti minulle kahvivieraita tulevaksi.
Ajattelin pitää tämän ensin omanani, mutta halusin tuolla kahvikupposella virkistää teidänkin päiväänne.
                 Nautitaan niistä hyvistä antimista, jota Jumala meille tarjoaa. 


"Vaivannäkönsä keskellä ihmisellä ei ole muuta onnea kuin syödä ja juoda ja nauttia elämän iloista. Minä huomasin, että myös tämä tulee Jumalan kädestä. Sillä kuka voi syödä ja kuka iloita ilman häntä?

Sille, joka on hänelle mieleen, hän antaa viisautta, tietoa ja iloa, mutta syntisen hän panee kokoamaan ja kartuttamaan hyvää sille, joka on hänelle mieluinen. Mutta tämäkin on turhuutta ja tuulen tavoittelua."
Saarn. 2:24-26 [kr92] [kr38]

 "Kun olemme Jumalan läsnäolossa, meille ei voi tapahtua mitään pahaa. Ilman häntä me olemme avuttomia ja mitättömiä. Vaikka maailman kansat luottavat armeijoidensa mahtiin ja uusiin aseisiinsa, mutta me luotamme ainoastaan Jumalan läsnäoloon.
Jumala vastasi Moosekselle hänen epäillessään: ''Minä käyn kanssasi ja annan sinulle levon''. Mikä valtava lupaus! Hebrean kielen sana ''lepo'' tarkoittaa mukavaa, hiljaista lepoa. Toisin sanoen, Jumala sanoi Moosekselle, että millaisia vihollisia tai olosuhteita sinä kohtaatkin, voit aina löytää hiljaisen levon minussa."

Olkaa siunatut, Jeesuksessa Krsistuksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti