lauantai 4. syyskuuta 2021

NOUSEMME JUOKSUHAUDOISTA!

 


 Rauhaa ..

Eilen aamuna rukouksessa olessa näin pari kuvaa jota olen sulatellut ja ensin ajattelin että josko niitä edes jaan, mutta tänään tulin kuitenkin toisiin aatoksiin. Mikä minä olen näitä kuvia pimittämään teiltä, sillä niissä saattaa olla jollekkin tärkeää viestiä.

Näin puiset portaat, jotka olivat täynnä hiekkaa, joka askeleella ja kohta sain nähdä vielä kuin juoksuhaudan "punkkerin aukon", jos sitä näin osasin kuvata. Tuo toinen kuva selitti minulle tuota ensimmäist kuvaa, miksi nuo raput oli ylhäältä alas aivan hiekassa, miltei tukossa. Kun tuollaiseen punkkeriin laskeutuu ehkä juuri tuollaisia puisia portaita, voi siinä samalla sortua mukaan ympärillä olevaa maa ainesta. Mietin miksi näitä minulle näytettiin? Ja sitä kyselin ihmeissäni Herralta? 

Meillä jokaisella on jonkinlaiset mielen punkkerit, joihin suojaudumme, maailmaa ja sen pahuutta piiloon. Vai oliko tämä varoitus, että meidän tulee varautua suojautumaan?

Sodan jälkeen: https://www.youtube.com/watch?v=O429O8PhZSE

" Jeesus on Rauhanruhtinas. Hänessä voimme saada rauhan, ennen kaikkea sisäisen, josta se ulottuu myös toisiin ihmisiin. Roomalaiskirjeessä sanotaan: ”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa” (5:1). 

Joku saattaa määritellä rauhan elämäksi ilman sotaa, mutta kristitylle rauha on elämää Jeesuksessa Kristuksessa. Emme ainoastaan lopeta vihanpitoamme, vaan nousemme juoksuhaudoistamme ja ojennamme kätemme vieraalle, hänellekin jolle kaunaa kannamme. Jeesuksessa koko maailma on yhtä perhettä. "

 

Löysin Yksin armosta blogista hyvän tekstin tähän ja niin sopivan ja lohduttavan:

https://yksinarmosta.fi/2021/02/10/kun-on-aika-riisua-sota-asut/

 

Kun on aika riisua sota-asut

Vielä tulee päivä, jolloin juoksuhaudat tyhjenevät ja runnellut sota-asut vaihdetaan puhtaasta ilosta ommeltuihin silkkivaatteisiin.

Vielä tulee päivä, jolloin kaikki haavat umpeutuvat, kyyneleet vaihtavat lähteensä epätoivosta hämmästyneeseen kiitollisuuteen.

Vielä tulee päivä, jolloin Sinä otat kilpeni kouristuneesta kädestäni, irroitat rintapanssarin siteet ja varovaisesti nostat kypäräni hiusteni hulmutessa läsnäolosi tuulten puhaltaessa.

Vielä tulee se päivä, jolloin Sinä et enää ole näkymätön lupaus, vaan todellisuutesi täyttää minut tavalla, jota tämän päivän ruumiini ei kestäisi. Silloin saan katsoa Sinua, puhdasta pyhyyttä ja rakkautta, kumartua eteesi ja kiittää sinua kaikesta. Ihan kaikesta.

 ***********

Amen.


2 kommenttia:

  1. Portaat, joissa hiekkaa...

    Voisiko tarkoittaa, että portaat on hiekoitettu ? Eli, tällöin se tarkoittaisi talvea...?

    Juoksuhauta..."hiekoitetut portaat ? "...

    Voisiko tarkoittaa "talvisotaa" ? Alkoi marraskuun viimeisenä päivänä, 1939.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut hiekoitettu, vaan ne olivat täynnä sortunutta hiekkaa. Voi olla myös verauskuvallista.

      Poista