torstai 23. syyskuuta 2021

JAKAKAA OMASTANNE


 Shalom, rauhaa ja iloa Herrassa.

Haluan jakaa teille erään iloisen sattuman, tai paremminkin koin sen Jumalan johdatukseksi ja ohjaukseksi. Viime Tiistaina kävimme eräässä maali kaupassa Kausalassa mieheni kanssa. Mieheni oli edellisessä kaupassa kysynyt että missä tuollainen maalikauppa olisi, sillä olimme vähän vieraammalla paikkakunnalla. Meille annettiin osoite ja sen mukaan kuljimme ja löysimme tuon kaupan.

Tarvitsin spray maalia, kun teen niitä ristiä myös pahvirullista ja olen aina maalannut ne. Sieltä löytyikin hyvä valikoima ja sain tarvitsemani. 

Sitten menimme kassalle ja koin että minun piti kertoa noista maaleista mihin niitä tarvitsin. Mietin kyllä mitä mieheni siihen sanoo, mutta aloin kuitenkin kertomaan. Kerroin kuinka teen niitä vapaaehtoisesti ja kutsumuksesta seurakunnille ja eritahoille. En pyytänyt niistä palkkaa vaan kaikki olen itse kustantanut, myös mieheni avustuksella. Joskus olen saanut materiaaliin lahjoituksia joita ilolla otan vastaan.

Koin, että kassalla oli itse kauppias. Hän ilolla kuunteli mitä hänelle kerroin ja samalla naputteli kassa konetta. Kun sitten ojensi kassa kuitin niin sanoi että antoi siihen alennusta, koska tein niin hienoa työtä. Yllätyin sillä en ollut yhtään tinkinyt eikä kertomani ollut sellaiseksi tarkoitettu, vaan tuo alennus tuli kauppiaan omalta sydämeltä.  Kiitin Häntä ja näytin sormella ylös että tuonne ne suurimmat kiitokset. Kauppias hymyillen kumarsi tuohon eleeseeni.

Sitten Hän esitteli meille kauppaansa ja näytti minulle hyllyn jossa oli maalia paikallisen koulun käyttöön. Lupasi että jos on tarve niin minäkin saan niitä siitä halvemmalla ostaa.  Se oli kyllä iloinen ostos reissu. 

Kotimatkalla sanoin miehelleni, että tuo kauppias antoi kymmenyksensä maalien hinnasta. Liekö ollut uskova?

Apu tulee ylhäältä -   https://www.youtube.com/watch?v=I9kyZCorffw

💝💝💝

 

Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. Luuk. 12:32.

Kun Jeesus oli kutsunut itselleen 12 apostolia, hän opetti heitä katselemaan kedon kukkia ja taivaan lintuja ja uskomaan, että taivaallinen Isä pitää heistä hyvän huolen. Hän oli kutsunut heidät saarnavirkaan ja heidän oli määrä lähteä aikanaan kaikkeen maailmaan, jolloinka heillä ei olisi hyvätuloista virkaa, vaan he joutuisivat elämään sen varassa, kuinka ihmiset uhraisivat Herralle. Silti Jeesus sanoi heille: "Antakaa almuja ja jakakaa omastanne." Heidän tuli olla hyviä esikuvia kaikille siinäkin asiassa. Tällaisista asioista puhuessaan Jeesus sanoi tekstimme sanat: "Älä pelkää sinä piskuinen lauma, sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." Luuk. 12:32.

2.

  1. Kor. 9: 6-15

Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää. Onhan kirjoitettu:

– Hän jakelee, hän antaa köyhille, hänen hyvyytensä kestää ikuisesti.

 

 

 

 

  


5 kommenttia:

  1. Kiitos todistuksestasi Sinetti. Kertomuksesta kuultaa läpi Jumalan ohjaus elämässäsi. Siunausta. t:Tuula1

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tuula.
    Kiitos että käyt lukemassa näitä.On ilo nähdä sinut täällä. Tiedän, että Jumala vaikuttaa vahvasti myös sinun elämässä. Hän oikeasti johdattaa ja ohjaa, uskon siihen täysin ja myös Hänen olemassa oloon. Hän ON ELÄVÄ JUMALA!
    Siunausta rakas siskoni.

    VastaaPoista
  3. Sinun palstallasi on yliymmärryksen käyvä Rauha. Jeesuksen Rauha, jonka Hän lupasi omilleen antaa. Täällä on mukava vierailla. Jarmon palstalla huomaa nyt sen niinkuin hän sanookin sitä, että se on tarkoitettu niille, jotka jäävät jälkeen ylösotosta ja nyt sen on alkanut huomaamaan, että näin se vain menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle tuosta.
      Ja suurimman kiitoksen saa Jeesus Kristus. Ilman Häntä en minä, eikä tämä blogini olisi mitään. Sitä ei yksinkertaisesti olisi olemassa, sillä Hän on kaiken tämän minussa elänyt.

      Poista