tiistai 16. maaliskuuta 2021

" EPÄPUHDAS; PIKKU HIIRI"

 





Rauhaa Kristuksessa, tämän kaiken maallisen keskellä.

Tänä aamuna, kun olin rukouksessa, näin kuvan kahdesta hiirestä (jyrsijää).
Ne siinä nuuhkivat maata jalkojensa alla, aivan vieretysten.
Tiesin heti, että hiiret ja jyrsiät eivät tiedä hyvää vertauskuvallisesti.

Jyrsijät ovat Suomessakin osoittaneet lisääntymistään, etenkin kaupunki alueilla, esim. Helsinki.

Hiiri

Hiiri on "saastainen" eläin jota ei saanut syödä. Elin- ja syömätavoillaan se likaa viljaa ja asuinympäristöään ja levittää tauteja, joten syömiskielto on varsin perusteltu.
Heprealainen nimitys " ak bar" tarkoittanee yleensä pikku jyrsijöitä joita Israelin alueella on useita eri lajeja. mm: kotihiiri, peltohiiri, leveähammashiiri, Egyptin pikkuhiiri, pieni kultahiiri, peltomyyrä, aavikon hyppyrotta ja kultahamsteri. Arabit syövät näistä mielellään ainakin hyppyrottaa ja kultahamsteria.
Kun filistealaiset olivat ryöstäneet liitonarkin, heille tuli pahoja vitsauksia. Kaikesta päätellen tässä oli hiirillä oma osuutensa, sillä kun arkki palautetiin, israelilaisille anneettiin lepytyslahjana viisi kultaista hiirtä. ( 1 Sam 6:5)
Kuningas Hiskian aikana Assyrian kuningas Sanherib uhkasi Juudaa ja Jerusalemia valtavalla armeijalla. Hiskia rukoili Herraa avuksi ja profeetta Jesaja rohkaisi kuningasta ja kansaa- Jesajan sanat toteutuivat :
Niin Herran enkeli lähti yöllä liikkeelle ja löi assyrialaisten leirissä kuoliaaksi satakahdeksankymmentäviisituhatta miestä. Kun eloon jääneet heräsivät aamulla, kaikkialla lojui ruumiita. Silloin Sanherib, Assyrian kuningas, purki leirinsä ja lähti. Hän meni takaisin maahansa ja jäi Niniveen.
( 2 Kn 19:35- 36)
Tutkijat arvelevat että Herra lähetti enkelien välityksellä armeijan kimppuun hiiriä,
jotka levittivät nopeasti tappavaa ruttoa.
Jesaja saarnasi myös arvottomia uhrilahjoja ja vääriä palvontamenoja vastaan - myös
sianlihan ja hiirien syöntiä vastaan :
Herra käy tuomiolle kaiken lihan kanssa tulella ja miekallaan; ja Herran surmaamia on oleva paljon.
Jotka pyhittäytyvät ja puhdistautuvat puutarha-menoja varten, seuraten miestä, joka on heidän keskellänsä, jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa sekä hiiriä, niistä kaikista tulee loppu, sanoo Herra. (Jes 66: 16-17 )

Rotta

Rotta on "saastainen" jyrsijäeläin, joka syö viljavarastoja ja likaa niitä ulosteillaan. Joskus se on käynyt kehtoikäistenkin kimppuun ,mutta ihmiselle se vaarallinen myös siksi että se saattaa levittää yli 20 tappavaa tautia. Nykyään terveysviranomaiset - ainakin Suomessa - auttavat niitten hävittämisessä ja järjestävät "rottasotia".
Kaatopaikat ovat rottien lempiasuinpaikkoja, siksi kaatopaikat peitetään tietyin ajoin maalla. Suomessa terveysviranomaiset opastavat ja auttavat rottien hävittämisessä.

Kun filistealaiset ryöstivät Liiton arkin, heitä kohtasi vitsaus jonka seurauksena he palauttivat arkin ja antoivat samalla israelilaisille hyvityslahjaksi viisi kultaista
rottaa (joissakin käännöksissä puhutaan kultahiiristä)
"Filistealaisten päämiesten lukumäärän mukaan viisi kultaista paiseen kuvaa ja viisi kultaista rotan kuvaa, sillä sama vitsaus on kohdannut niin päämiehiänne kuin teitä kaikkia. Tehkää kuvat paiseistanne ja rotista, jotka hävittävät maatanne, ja antakaa ne Israelin Jumalalle osoittaaksenne, että t aivutte hänen tahtoonsa. Ehkä hän sitten nostaa raskaan kätensä teidän päältänne ja jumalienne ja maanne päältä. (1 Sam 6:4-6)
Mahdollisesti rotilla / hiirillä on ollut osuutensa Raamatussa mainittujen muittenkin äkillisten ruttotapausten leviämisessä.

Sanotaan rotan olevan niin älykäs, että osaa kaihtaa ansoja. Kerrotaan myös
että rotat olisivat kuljettaneet kananmunia sillä tavoin, että selällään oleva rotta pitää kiinni munasta ja toiset vetävät sitä hännästä.

"Rotat jättävät uppoavan laivan " on tunnettu sanonta. Ehkäpä ne aistivat laivan murtumisen tai myrskyn voimakkuuden. Sanontaa sovelletaan myös ihmisiin : kun asiat menevät huonosti, vastuuntunnottomat tai väärin menetelleet ovat ensimmäisinä poistumassa kuvioista. " Senkin rotta " on usein käytetty nimittely
kelvottamasti menetelleelle, petolliselle tai ilkeälle ihmiselle.


Jyrsijöitä ja muita pikkueläimiä

Jyrsijöitä, jotka elävät Pyhässä maassa, ovat mm gerbiili, pähkinähiiri (dormouse) ,
myyrät, eri hiiri- ja rottalajit. Hiiret painavat n 25 -50 g, pituudeltaan ne ova hännät mukaan lukien 17-30 cm, rotat n 80 g-180 g ja pituudeltaan 19 -30 cm. Mooseksen lain mukaan pikkujyrsijät, hiiret ynnä muut ovat epäpuhtaita, ne voivat levittää vaarallisia tauteja . Arabit saattavat syödä esim. kultahamstereita ja aavikon hyppyrottia, mikä Raamatun mukaan on inhottavaa :
Maan päällä liikkuvista pikkueläimistä ovat saastaisia seuraavat: maamyyrä, hiiri, agamaliskot, 30. gekko, varaani, sisilisko, skinkki ja kameleontti. 31. Nämä pikkueläimet ovat saastaisia. Jokainen, joka koskee tällaisen eläimen raatoon, on epäpuhdas iltaan saakka. (3 Ms 11:29-31)

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti