sunnuntai 26. joulukuuta 2021

KIINNITÄKÄÄ MIELENNE SIIHEN MIKÄ ON YLHÄÄLLÄ


 

 Rauhaisaa Tapanin päivää...

Tänään kun aamulla heräsin ja rukoilin näin kuvan jossa oli ilmeisesti metallinen  "pyykkipoika ". Mietin : Mitä Herra tällä tahdot sanoa?" Äsken aloin sitä työstää ja ymmärsin että kyse oli kiinnipitämisestä. Ettemme saa laskea irti Jumalasta ja Hänen Sanassa pysymisestä. Emme saa luovuttaa, vaan yhä vahvemmin tarrautua Häneen! Aika tulee yhä kovemmaksi ja silloin meidän tulee olla vahvat Herrassa, Jeesuksessa Kristuksessa, vaikka eteemme tulisi mitä.

Meillä on uskomaton toivo. Joskus elämä voi kuitenkin ”joutua vaikeuksiin”, jolloin voi olla vaikea pitää kiinni toivosta. Raamatussa on monta jaetta, jotka vahvistavat meitä ja muistuttavat meitä siitä, kuinka paljon voimme toivoa!

Toivomme on se, että kun olemme eläneet tämän elämän Jeesukselle, tulemme hänen kaltaisikseen ja saamme olla hänen kanssaan ikuisesti. Juuri tämän vuoksi me elämme. Jeesus on antanut meille lupaukset jotka antaa meille toivoa. 

Siksi meidän ei pidä kohdistaa ajatuksiamme maailman asioihin, vaan pitää ne kiinnitettyinä taivaallisiin.

Vaikka sinulla tällä hetkellä olisi vaikeaa tai uskosi horjuisi, älä lähde maailmaan, vaan riipu kiinni Herrassa. Huuda Häntä avuksi ja turvaa Häneen. Hän on luvannut pelastaa jokaisen, joka riippuu kiinni Hänessä.

Älä luovuta: https://www.youtube.com/watch?v=fYhnmRN9zYs

 

"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen." Ps. 91:14-16

Tämän Hän teille tänään tahtoo sanoa:

  1.  ”Jos siis teidät on herätetty yhdessä Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella. Kiinnittäkää mielenne siihen, mikä on ylhäällä, älkää siihen, mikä on maan päällä.” Kol. 3:1-2.

  2. Amen.


1 kommentti:

  1. Psalmit 63:
    8 (63:9)
    Minun sieluni r i i p p u u sinussa kiinni,
    sinun o i k e a k ä t e s i tukee minua.
    9 (63:10) Mutta he etsivät minun henkeäni omaksi turmiokseen, he menevät maan syvyyksiin.
    10 (63:11) Heidät annetaan miekalle alttiiksi, he joutuvat aavikkosutten osaksi.
    11 (63:12) Mutta kuningas on iloitseva Jumalassa; hän on jokaisen kerskaus, joka hänen kauttansa vannoo. Sillä valhettelijain suu tukitaan.

    --------

    Jes. 59:
    16 Ja hän näki,
    ettei ollut y h t ä k ä ä n miestä, (Joh.ilm.5:3)
    ja hän ihmetteli,
    ettei kukaan astunut väliin.
    Silloin
    hänen o m a k ä s i v a r t e n s a auttoi häntä,
    ja hänen vanhurskautensa häntä tuki.

    VastaaPoista