lauantai 15. elokuuta 2020

JA KAIKKI SILMÄT SAAVAT HÄNET NÄHDÄ

 Kuva

Shalom! Herra olkoon täällä kanssamme.

Tänään, rukoushetkessäni, sain nähdä kolme kuvaa;

Näin Jeesuksen seisomassa edessäni. Hänen jalkojensa alla oli kullan väristä hiekkaa ja pilvet Hänen takanaan, olivat tummansiniset.
Sitten näin seuraavan kuvan, joka varmasti liittyi ensimmäiseen.
Näin ihmis joukon, joiden seassa oli myös kameroita. Koin että he olivat kokoontuneet katsomaan Jeesuksen paluuta, jonka kaikkien silmät sai nähdä.

Ilm.7. Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
8. "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.

Lopuksi näin vielä kapean hiekkapolun ja se ilmoitti minulle Herramme Sanaa:

Matt.6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

Matt.13. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14. mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.

Siis tänään, jos sinulla on asiat kesken vielä Jeesuksen kanssa, on sinun nyt tehtävä nämä asiat Hänen kanssaan kuntoon. Mentävä Hänen etteensä sanoen: Tässä minä olen ja haluan saada syntini anteeksi ja tehdä parannuksen ja olla kuuliainen Sinulle.
Ole valmis,sillä Hänen tulemisensa on pian, se voi olla hetkenä minä hyvänsä.

Uskonrukous

Voit rukoilla näillä sanoilla. Paina pääsi Jumalan edessä ja sano hänelle sydämestäsi ja mielestäsi:

Pyhä Jumala, rakas Taivaallinen Isä.

Pyydän, että sinun tahtosi tapahtuu elämässäni.
Annan itseni kokonaan sinun käsiisi. Ota minut ja elämäni sinun haltuusi.
Tunnustan, että olen elänyt itsekkäästi ja tehnyt monin tavoin syntiä.
Anna minulle anteeksi. Kiitos, että olet sovittanut ja armahtanut minut Jeesuksen ristinkuolemassa. Tule Jeesus minulle Vapahtajaksi ja Herraksi.
Ole aina kanssani, johdata ja varjele minua.
Ota käyttöösi ja anna elämälleni syvä tarkoitus.
Auta vaikeina aikoina ja pidä minusta huolta.
Vie minut taivaan kotiin.
Jeesuksen Kristuksen nimessä,
aamen.

Vahvistus

Sinä saat olla armahdettu Jumalan lapsi ja uskoa kaikki syntisi anteeksi
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!

Elämän tie :
https://youtu.be/YkH47oul1e4

 

 Ei Galilean mies sinun ohi käy - Joka janoaa:
https://youtu.be/1YeNC-qTyH8


Amen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.