tiistai 11. elokuuta 2020

ANNA PELASTAA ITSESI

 Kuva



Shalom ja teille, rakkaani.

Sunnuntaina meillä oli mitä ihanin kotikokous. Siitä jäi todella hyvä mieli.
Saimme kaksi uutta rukoilijaakin mukaan. Tämä mies on ollut tv7 ssäkin, vuoden kalastaja ohjelmassa. Hän tuli vaimonsa kanssa, kun oli kuullut meidän kokouksista ja heille oli noussut mielenkiinto tätä kohtaan.
He ovat ihastuttava pariskunta ja toivon että tämä yhteys jatkuu. Mies sanoi että puhuimme paljon sellaista, mistä Jumala oli puhunut myös hänelle ja tämä voisi olla se meidät yhteen liittävä tekijä.
Koin että sain myös rukousvastauksen.
Olen jo vuosia rukoillut että mieheni saisi myös uskon, että hänestä varmasti tulisi hyvä Jumalan soturi.
Nyt tämä mies ja veljeni sai näkykuvat.
Veljeni kertoi että näki kuvan kädestä joka sovitteli käteensä miekkaa, sitä kaksiteräistä sananmiekkaa, sellaista juuri siihen käteen sopivaa.
Ja tämä uusi mies vieraamme kertoi että näki myös käden ja tämän kädessä oli biljardi keppi.
Koin heti, että tämä oli rukousvastaus. En avannut sitä enempää heille, tämän vain halusin ilmoittaa.
Mieheni katselee paljon Eurosportilta biljardia ja on hänellä jonkinlainen pöytä itselläkin.
Nyt mieheni oli mukana kokouksessa aivan omasta halustaan ja kun vieraat tekivät lähtöä niin mieheni sanoi: " Älkää nyt vielä lähtekö .."
HALLELUJA, tämä kyllä kertoo jo paljon.
Meidän tontilla metsän puolella on lampi ja torstaina yksi meistä tullaan siellä kastamaan. Mieheni tekee siellä lammella nyt ensimmäistä Jumalan työtään, Jumalan työkaluna siivoaa ja raivaa sinne kaste paikkaa.
Kiitos Jeesus Kristus!!! Mitä tämä kaikki vielä tuokaan tullessaan ... tätä kaikkea niin odotan.
Tuleeko tämä olemaan osa sitä muutosta josta Pirkko Vesavaara minulle profetoi?
Tapahtukoon Sinun tahtosi, rakas Jumalani!
Halleluja.


Amen.

 Kastelaulu - Sanan vastaan he ottivat

1. Sanan vastaan he ottivat sanan vastaan he ottivat jotka mielellään vastaan otti parannuksen tekivät he kasteen sitten he suoritti kasteen sitten he suoritti Jeesuksen nimeen kastettiin he Jeesuksen nimeen 
 
 2. Anna pelastaa itsesi anna pelastaa itsesi Herran Jumalan kutsu kuuluu kaikkeen kansaan ilmoitettu synnit anteeksi annetaan synnit anteeksi annetaan lahja sydämeen Jumalalta Pyhän Hengen saa
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti