tiistai 14. huhtikuuta 2020

LÄHTEKÄÄ, TE NOPEAT SANANSAATTAJAT

                                 Lopussa kilvoittelu on raskasta ...

Tänään kun heräsin, näin kuvan, jonka kerron tuolla tämän päivän tekstin lopussa. Tuo kuva oli sellainen, että pyysin Herralta siihen vahvistusta, voidakseni sitä käyttää ja sainkin vahvistuksen pian, toisen uskon sisaren muodossa.
Hänkin oli saanut unen ja kysyin saanko tuota hänen jakamaansa käyttää sillä nämä vahvistavat toinen toistaan. Sain luvan ja tämä näkemämme kuuluu näin:

Sisar;
viime yön uneni;
Näin kuin isosta seinästä tai alueesta, isoja kuutioita alkoi tippumaan pois, järjestys muuttui. Värejä alkoi tippumaan pois, ja ne muuttuivat. Tuli yksinkertaisempaa, rauhallisempaa. Lopuksi jäljellä oli tasainen valkoinen alue, rauha ja hiljaisuus. Näin myös että Herra teki tätä työtä.

Tuli mieleeni kohta John W. Matutisin profetiasta, lainaan tähän (alla kokonaan);
Kuulin Herran äänen sanovan: ”Turvaan lapseni omalla tavallani. Tulet näkemään kaiken, mitä tulen tekemään maailmalle. Maailma kokee kaikki Egyptin vitsaukset ennen kuin otan lapseni luokseni, ennen kuin faarao vapauttaa teidät ainiaaksi. Kansani, pysykää yhdessä! Seiskää rinta rinnan, rohkaiskaa toisianne. Pian olette tehneet sen!”




Pastori Jonh W. Matutisin saama näky lopunajasta

Kun rukoilin aamulla, Jumala antoi minulle näyn.

Hän näytti minulle valtavan maailmanlaajuisen liikehdinnän.

Näin itseni kävelemässä rannalla. Yhtäkkiä kuulin voimakkaan boom boom äänen, joka voimistui voimistumistaan.

Se ei ollut meren eikä tuulen ääni, kaikkialla ulkona oli hiljaista, meri oli täysin tyyni. Syvä jylinä kuulosti siltä kuin vuoret olisivat sortumaisillaan. Väkivaltainen ääni, jota en ollut koskaan ennen tätä kuullut, tuli valtameren takaa, erittäin kaukaa. Ääni voimistui niin vahvaksi ja voimakkaaksi, että maa alkoi täristä. Se kuulosti matalalta bassotrumpetin ääneltä. En ole koskaan kuullut sen kaltaista matalaa bassoääntä niin kaukaa. Ilma väreili. Kaivoin kuopan hiekkadyyniin ja odotin kasvot maahan pain nähdäkseni, mitä tästä luonnonnäytelmästä seuraa.

Koska värähtely ei loppunut vaan voimistui, näin itseni alkavan rukoilla ja puhua Jumalan kanssa. Kuulin äänen sanovan: ” Älä pelkää, lapseni. Tämä on kutsuni toimintaan, merkkiääni toisesta maailmasta. Kutsun kansaani tulemaan esiin. Minä tärisytän maata ja merta. Syntiset ja jumalattomat kuolevat pelosta ja tulevien tapahtumien odotuksen pelosta. Ymmärrä, lapseni, että taloudellinen kriisi oli näiden asioiden alku. Se oli vasta tuhon alkua. Tämän hetken yhteiskunnan perustukset tulevat järisemään niin, että ihmiset menettävät kaiken, mitä ovat tähän mennessä saavuttaneet ja säästäneet. Kaikki yhdyskunnan perusrakenteet ja suojaukset tulevat romahtamaan. Monen ihmisen elämästä tulee erittäin vaikeaa. Yleinen turvallisuus katoaa ja rikollisuus lisääntyy niin paljon, että elämä maapallolla on uhattuna. Mutta sinut, joka pelkäät nimeäni, pelastan tuholta. Pidän suojaavan käteni ympärilläsi.”

Vaikka ei tuntunut tuulen henkäystäkään eikä meressä näkynyt pienintäkään aaltoa, jyrinä oli niin voimakasta, että sydämeni meinasi pysähtyä. Sitten ajattelin, että minäkin kuolen nyt. Mutta Herra sanoi minulle: ”Lapseni, älä pelkää. Sinä saat elää ja jatkaa töistäni julistamista. Nouse ylös, mene kotiin ja puhu rakkaillesi. Kerro heille, että poikani tulo on lähellä, hän on jo ovella. Laitan kaiken liikkeelle hakeakseni kansani kotiin. Ja nyt irrotan heidät kaikesta, mikä pidättelee tai estää heitä.”

Kun nousin ylös totellakseni Jumalan ääntä, aloitellessani kotimatkaa, näin useita ihmisiä makaamassa dyyneissä. He olivat lähteneet taloistaan juosseet kohti merta nähdäkseen ja kokeakseen tämän erikoisen luonnonnäytelmän. He makasivat mahallaan, kuin halvaantuneina, aivan niin kuin minäkin muutamaa minuuttia aiemmin. Kun ohitin heidät mennäkseni kotiin, huolimatta jatkuvasta etäisestä jyrinästä, nämä ihmiset kutsuivat minua ja sanoivat: ” Olet hullu, et voi mennä kotiin tässä tilanteessa, se on liian vaarallista.” Sitten he hautasivat päänsä vielä syvemmälle hiekkaan, koska he pelkäsivät, mitä seuraavaksi tapahtuisi. He eivät halunneet enää kuulla tai tietää mitään.

Sitten Jumala sanoi minulle: ”Teille, lapseni, jotka pelkäätte nimeäni, tämä on liikekannallepanon päivä. Teille nousee pelastukseni aurinko, jonka avulla kokoan todelliset lapseni ja yhdistän heidät uudelleen. Mene, poikani, ja kerro tästä niin monelle kuin mahdollista.”

Kysyin Herralta: ”Mitä minun pitäisi kertoa heille?”

Hän sanoi: “Kerro lapsilleni, että heidän ei pidä enää huolehtia katoavasta, vaan päinvastoin heidän pitäisi huolehtia kuolemattomista ja ikuisista asioista. Heidän tulee etsiä minua ja opiskella sanaani. Heidän pitäisi antaa toisilleen anteeksi niin kauan kun on vielä aikaa, ja heidän tulisi solmia rauha keskenään. Heidän ei pitäisi kadehtia toisiaan tai osoittaa toisiaan sormella. Heidän ei myöskään pitäisi syyttää tai epäillä toisiaan. Kaikkien tulisi tehdä se, mitä heidän oletetaan tekevän ja mitä pystyvät tekemään. Neuvo heitä vapauttamaan itsensä kaikesta turhasta ja lopettamaan ajoittaisen oikeuksiensa puolesta taistelun. Tästä eteenpäin minä takaan teidän oikeutenne ja tarjoan teille oikeudenmukaisuutta. Maailmassa tulee tapahtumaan suuria muutoksia, jokaisella elämän alueella. Siksi sopeudu ja ole valmis. Mikään ei tule olemaan ennallaan.”

Mitä pidemmälle menin rannasta sitä vähemmän kuulin jyrinää, vaikka mielestäni ääni voimistui voimistumistaan. Minusta tuntui kuin minut olisi laitettu turvaan korttikoteloon.

Kuulin Herran äänen sanovan: ”Turvaan lapseni omalla tavallani. Tulet näkemään kaiken, mitä tulen tekemään maailmalle. Maailma kokee kaikki Egyptin vitsaukset ennen kuin otan lapseni luokseni, ennen kuin faarao vapauttaa teidät ainiaaksi. Kansani, pysykää yhdessä! Seiskää rinta rinnan, rohkaiskaa toisianne. Pian olette tehneet sen!”

Se on viimeinen asia, jonka tuon näystäni mukanani.

Ajatellessani kaikkea näkemääni, ja mitä minun pitäisi tehdä, Herra sanoi minulle: ”Levitä kansalleni tätä ilmestystä, jonka annoin sinulle aamulla koskien liikekannallepanoani ja rohkaise heitä tekemään samoin, koska olen jo ovella (tulen pian). Ja kerro heille, erityisesti kansalleni, että heidän tulisi olla vakavissaan suhteessaan Jumalaan, ennen kuin on liian myöhäistä.”

Kun sain tämän viestin, tunsin, että raamatulliset ”tuskat” ovat alkamassa.

Katso Ilm. 8:13/9:12/11:14, 2. Moos. 19:14-19, Sakarja 9:14, Jesaja 18:3, Sefanja 1:14-16, Ilm. 8:9.

Auta minua levittämään tätä viestiä maailmanlaajuisesti. Lähetä se ystävillesi ja tuttavillesi. Levitä sitä naapurustossasi, kirkossasi ja seurakunnassasi. Käännä sitä muille kielille.

Herramme hengellinen maihinnousu on lähellä, ja meidän tulee olla valmiita.

Maranatha! Herramme on tulossa.
..”Lapseni, älä pelkää. Sinä saat elää ja jatkaa töistäni julistamista. Nouse ylös, mene kotiin ja puhu rakkaillesi. Kerro heille, että poikani tulo on lähellä, hän on jo ovella. Laitan kaiken liikkeelle hakeakseni kansani kotiin. Ja nyt IRROTAN heidät kaikesta, mikä pidättelee tai estää heitä.”.



Minun vastaukseni sisaren jakamaan viestiin:

Amen!
Tämä puhuttelee minua. Ehkä kirjoitit tämän juuri tänään, vastaukseksi ja vahvistukseksi aamuiseen näkyyni jolle vaadin Herralta vahvistusta että voisin käyttää sitä.
Lapseni, älä pelkää. Sinä saat elää ja jatkaa töistäni julistamista. Nouse ylös, mene kotiin ja puhu rakkaillesi. Kerro heille, että poikani tulo on lähellä, hän on jo ovella. Laitan kaiken liikkeelle hakeakseni kansani kotiin. Ja nyt IRROTAN heidät kaikesta, mikä pidättelee tai estää heitä.”..
Nuo sanat : " Nouse ylös", kertovat aamuisesta näystäni, jossa katselin ylöstulevaa tietä sen korkeimmalta kohdalta. Se oli ehkä joku vuoristo tie ja tuo tie oli luminen. Näin ihmisen juoksevan sitä ylös kiireellä ja viimeisillä voimillaan.
Kuvaa alettiin näyttää kun tämä ihminen oli jo melkein ylhäällä.
Kun hän juuri saavutti laen .. hän kaatui väsyneenä maahan. Hän kilvoitteli vaikean juoksunsa loppuun saakka. Hän antoi kaikkensa ...

Sitten sanat: " .. nyt IRROTAN heidät kaikesta, mikä pidättelee tai estää heitä.”..
Ne kertovat aikaisemmasta näystäni, jossa naula oli pahasti takertuneena johonkin pehmeään alustaansa, mutta tuli jokin näkymätön joka irroitti sen siitä vaivattomasti.
Todellakin, meidät irroitetaan pala palalta alustastaan/ seinästä, joka niin sotkuiseksi ja moniväriseksi oli käynyt ja tullaan ennalleen asettamaan, että vanhurskaus/ tuo valkoinen väri tulisi taas kaikessa puhtaudessaan elämäämme.. ikuiseen elämään.
Amen.



JESAJA 18

1. Voi siipien surinan maata, joka on tuolla puolen Etiopian jokien,

2. joka lähettää sanansaattajat virralle, ruokovenheissä vesiä myöten! Lähtekää, te nopeat sanansaattajat, vartevan ja kiiltävä-ihoisen kansan luo, lähellä ja kaukana peljätyn kansan luo, väkevän sortajakansan luo, jonka maata joet halkovat.
3. Te kaikki maanpiirin asukkaat, te maata asuvaiset, katsokaa, milloin viiri nostetaan vuorille, ja kuunnelkaa, kun pasunaan puhalletaan.
4. Sillä näin on Herra minulle sanonut: "Minä pysyn hiljaa ja katselen asunnostani, niinkuin hehkuva helle päivän paistaessa, niinkuin kastepilvi elonajan helteessä".
5. Sillä ennen viininkorjuuta, kun kukinta on lopussa ja kukasta on tullut kypsyvä marja, hän hakkaa vesurilla köynnökset ja hävittää, katkoo varret.
6. Ne jätetään kaikki vuorten petolintujen ja maan eläinten haltuun. Petolinnut siellä kesää pitävät, ja kaikkinaiset maan eläimet siellä talvehtivat.
7. Siihen aikaan varteva ja kiiltävä-ihoinen kansa, lähellä ja kaukana peljätty kansa, väkevä sortajakansa, jonka maata joet halkovat, tuodaan lahjaksi Herralle Sebaotille siihen paikkaan, missä asuu Herran Sebaotin nimi: Siionin vuorelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.