maanantai 4. huhtikuuta 2022

PÄÄSSÄNSÄ KULTAINEN KRUUNU


 

 Herran Rauhaa, ilossa ja levossa..

Eilen olin aivan ihanassa Jumalanpalveluksessa veljeni kanssa. Sain paljon vahvistusta ja syventäviä ajatuksia. Voimme jättää kaiken taakan Jeesukselle, meidän on turha kantaa niitä vuodesta vuoteen mukanamme. Lasketaan nyt niistä irti, siitä kaikesta mikä on mieltämme ja sydäntäme painanut. Jeesus haluaa keventää näin taakkaamme. Ja jos meillä on asioita joista emme pääse irti, negatiivisia asioita jotka eivät ole meille hyväksi, voimme silloinkin kääntyä Jeesuksen puoleen ja sanoa ettemme omassa voimassa pääse tästä irti. Sanotaan Jeesukselle: " Ota tämä pois, itse en siihen pysty." Luovutetaan se Herrallemme ... lasketaan irti! Saamme luottaa että Hän meitä auttaa. Pyydetään että Hän kaikessa on kanssamme. Kun tuntuu etten osaa, pyydetään että Jeesus tulee tekemään sitä kanssamme. Kiitos Jeesus.  Nämä oli niitä eilisen kokouksen pää aiheita näin kiteytetysti. Illalla kun kävin vuoteelleni ja rukoukseen sain nähdä siinä edessäni kauniin kuvan. Siinä oli jokin valkoinen joka oli muodoltaan melko pyöreä ja pieni. Oliko se valkoinen kivi vaiko pilvi? Mutta sen päälle oli asetettu kaunis kultainen kruunu. Kiitos Jeesus. Halleluja! Tuo kuva oli kuin sinetiksi sen kaiken ylle jota tänään olin saanut. Halleluja!

Aamulla kun heräsin rukoukseen Herrani kanssa, muistin että illalla rukouksessa olin saanut jonkin kuvan, mutta vaikka kuinka pinnistin, en tahtonut tuota kuvaa muistaa. Mitä näin? Kun sitten nousin ylös ja jaoin ryhmääni päivän sanaa, joka tänään oli Ilm,14. Sain siinä samalla muistuksen tuosta illalla rukouksessa saadusta kuvasta ... valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ...

Nyt sydämessäni on valtava ilo, rauha ja rakkaus. Voin alkaa jättää kaiken Herralleni, Jeesukselle Kristukselle jonka johdatuksessa saan eteenpäin kulkea. 

Näin mä kuljenhttps://youtu.be/Djt-Tug3FtQ

KR 1933/-38
Ilm. 14:14 Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi. 

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)

Hes. 1:26 Ja taivaanvahvuuden yläpuolella, joka oli niitten pään päällä, oli valtaistuimen muotoinen, näöltään kuin safiirikiveä. Ja valtaistuimen muotoisella istui hahmo, ihmisen näköinen, kohoten korkealle. 
Dan. 7:13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. 
Dan. 10:16 Ja katso, olento, ihmislasten muotoinen, kosketti minun huuliani; silloin minä avasin suuni ja puhuin ja sanoin edessäni seisovalle: "Herrani, nähdessäni näyn valtasi minut tuska, ja minulta meni kaikki voima. 
Matt. 13:39 Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit. 
Matt. 13:41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta, 
Ilm. 1:13 ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn. 
Ilm. 6:2 Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan. 

Biblia (1776)

Ilm. 14:14 Ja minä näin, ja katso, valkia pilvi, ja pilven päällä istui Ihmisen Pojan muotoinen, jonka päässä oli kultainen kruunu ja terävä sirppi hänen kädessänsä.

Amen.

 




5 kommenttia:

  1. Aamen. Tempausta odotellessa.Muuten tästä tempauksesta senverran, että yhtenä yönä heräsin, kuten minulla nykyään on tapana herätä tuossa klo 1-3 aamuyöllä.Kitin aamukahvit klo 3 yöllä, kun en saanut unta. Asumme maaseudulla, jossa ei kyllä yöllä ole mitään liikettä. Siinä keittiön pöydän äärellä katsahdin ulos, kun näin niinkuin jotakin valoa ja todentotta valoahan siellä olikin meidän talon kohdalla tiellä.(kirkas valo) ihmettelin, että rosvothan ne tähän aikaan liikkuu, eikä normi ihmiset. Nousin päydästä ja sammutin kattolampun kävelläkseni ikkunaan katsomaan mikä aiheuttaa noin kirkkaan valoan ja kun sen olin tehnyt niin valokin oli kadonnut. ei kyllä auto ehdi ajaa pois kattolamppua sammutettaessa ja vaikka olisi ehtinyt niin olisin sen kyllä nähnyt, mutta ei näkynyt enää mitää. kyllä mä uskon, että enkelistä se lähti se valo, eikä mistään muusta. jos Hän kävi ilmoittamassa, että kohta tullaan hakemaan. t:tuula1

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tuula tästä. Odotan niin kotia pääsyä, että Herra tulisi jo meidät omansa hakemaan.

    VastaaPoista
  3. Samoin minäkin odotan kotiin pääsyä. Luin David Wilkersonin ylöstempauksesta näyn ja se muuten oli samantyylinen kuin minunkin näkyni, jonka näin muutama vuosi sitten. Minun näyssä valkoinen lentokoneen tyylinen alus tuli hakemaan. Kyydissä oli seesteisen rauhallinen tunnelma. Vieressäni oleva pieni nainen luki Raamattua.( ettei se vain ollut Sinetti sisko)Kuljettajasta näin vain epätavallisen ison jalan enkä muuta. Käytävällä näin naista muistuttavan henkilön. Wilkersonin näyssä myös ajettiin jonkunlaisella aluksella salaman nopeasti..t.tuula1

    VastaaPoista
  4. Johanneksen ilmestys 2
    16 Tee siis parannus;
    mutta jos et,
    niin
    minä tulen sinun tykösi pian ja sodin heitä vastaan suuni miekalla.
    17 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.
    Sille, joka voittaa,
    minä annan s a l a t t u a mannaa
    ja
    annan hänelle v a l k o i s e n kiven
    ja
    siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen,
    jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.

    (Minun nimeni on esimerkiksi Ambause, esua b m A, tämä on uninäyssä näytetty)
    b Bet/Vet
    m Mem
    a Alef

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Heprealainen_kirjaimisto

    VastaaPoista
  5. Amen Marko. Mietin myös tuota sananpaikkaa. 🤔

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.