maanantai 17. helmikuuta 2020

NAINEN VAIETKOON SEURAKUNNASSA?

Kuva


Rauhaa ...

Mietin, josko tätä teille tulen jakamaan, mutta koen tämän tänäpäivänä tärkeäksi asiaksi.
Olen viimepäivinä saanut nähdä ja myös itse henkilökohtaisesti kokea, kuinka sielunvihollisella eli saatanalla on kiire ja sen aseet ovat koventuneet. Se syöksee täysillä kaikkea sitä uhkaavaa päin ja meidän tulee oppia tunnistamaan se, ettemme suotta ala vältellä lähimmäisiämme tai jopa luopua heistä.
Olen nähnyt kuinka uudessa seurakunnassa alkoi tapahtumaan pahoja asioita, kaupungissa, jossa oli hengellisesti hyvin kuivaa ja rikollisuus rehottaa.
Mutta tuon seurakunnan tulo otettiin hyvin vastaan ihan tuolta katutasolta ja joka kerta kävijämäärät vain lisääntyy.
Saatanakin tuon huomasi ja alkoi toimia kaikella mahdollisella tavalla että tuo seurakunta kaatuisi heti alkuunsa, sillä eihän se omastaan halunnut irroittaa. Mutta näyttää että Jumala on vahvasti tuossa mukana ja ihmiset siellä lisääntyy.
Itse sain kokea nyt viikonloppuna vahvan hyökkäyksen vihulaiselta. Viikonloppu oli muutenkin hyvin kiireinen ja aloin olla hyvin väsynyt.
Mieheni serkku tuli kylään ja meiltä jatkoimme sitte kolmistaan toisen serkun luo. Näin olimme sopineet.
Olin ensin ajatellut etten lähde, sillä minulla oli riittämiin tuota ohjelmaa tässä viikonlopussa, mutta lähdin sitten kuitenkin kun minua vartavasten sinne toivottiin.
Ilta alkoi oikein hyvin, mutta sen edetessä, ollessamme vielä toistamiseen kahvipöydässä, aloimme keskustelemaan maailman menosta. Koronaviruksista, Trumpista ja kaikesta muusta tämänpäivän maailman tapahtumista.
Lopulta nostin näitä uskon asioita siihen mukaan ja kuinka Raamatun ennustukset ovat käymässä toteen ja ne selittävät sitä, miksi kaikkea nyt tapahtuu.
Tämä toinen serkku, jonka luokse tulimme, oli jollaintasolla uskova ja oli minun kanssa samaa mieltä, mutta tämä serkku joka tuli ensin meille, ei usko sitten vähää. Hän kyllä ylisti Budhaa ja muslimeja, mutta Raamattu tuntui olevan sana josta hän kiehahti.
Hän julisti kuinka Raamattua on vuosituhansia muutettu, eikä voi tietää onko sen sanoma enää totta ja josko on koskaan ollutkaan. Lopulta hän huusi naama lattiaan kohti:
- " Enkä ole koskaan Jeesusta nähnytkään!"
Minun olisi mieleni tehnyt sanoa että minä olen nähnyt Jeesuksen, mutta mitä se olisi enää auttanut.
Tämä serkun reaktion olisin kyllä ymmärtänyt, koska hänellä ei ollut uskoa nimeksikään, mutta mieheni käytöstä en ymmärtänyt, kun puolusti tätä kokoajan vierellä ja oli tämän kanssa samaa mieltä ja lopuksi niittasi tilanteen, kuin minua henkisesti lyöden ja huutaen:
- " Siellä Raamatussa lukee myös; nainen vaietkoon seurakunnassa, mutta silti noita naisia on tullut nykyään paljon julistamaan!"
Se oli minulle kova lyönti. Yritin vielä siinä hiljaa selittää, mutta ne menivät jo kuuroille korville.
Myöhään illalla kun tulimme kotia ja tämä kanssamme liikkunut serkku myös lähti kotiaan, avauduin miehelleni:
- " Sinä sitten näytit minulle, mitä mieltä olet julistus työstäni ja löit todella loukkaavasti tuolla sanonalla; Nainen vaietkoon seurakunnassa!"
Mieheni vain vastasi kyllästyneenä:
- "Haista home ..."
Ei siis minkäänlaista anteeksi pyyntöä eikä katumusta. Tilanne jäi tuohon ja kävimme nukkumaan.
Aamulla kun heräsin, rukoilin Jumalaa apuun, mitä teen tämän asian kanssa, sillä olihan minua kohti käyty vahvoin asein. Sitten ymmärsin, että tuo oli saatanan hyökkäys minua kohtaan, mieheni kautta ja se halusi tuhota meidät. Sain ajatuksen sydämelleni, jonka ymmärsin Jumalan vastaukseksi ja se oli myös vahva ase, niin kuin oli ollut hyökkäys minua kohtaan. Kysyin Herralta, voinko oikeasti käyttää noin vahvaa asetta, eikö siinä ole hieman liikaa? Mutta tämän päätin sen kuuliaisena toteuttaa. Olihan saatanan asekkin kova joten siihen vastattiin takaisin myös kovilla.
Kun olin noussut ylös ja mieheni tuli siihen vierelle, yrittäen puhua kaikkea muuta kuin mitään ei olisi tapahtunut, otin asian kuitenkin uudelleen esiin:
- " Sanoit minulle että naisen pitää vaieta seurakunnassa, mutta tiedätkö, että se saattoi tarkoittaa siihen aikaan myös sitä, että naisten piti olla hiljaa seurakunta salissa, eikä juoruilla ja sitäpaitsi, Jeesus ei tuota maininnut koskaan, vaan antoi lähetyskäskyn kaikille Häneen uskoville, miehille ja naisille; Menkää ja julistakaa!"
Sitten kävin hakemassa toisesta huoneesta, kirjahyllystä meidän valkoisen vihkiraamatun ja se oli se Jumalalta saatu ase ja vastaus mikä minun tulisi toteuttaa tässä hetkessä.
Vein tuon Raamatun kaksin käsin mieheni kasvojen eteen ja sanoin:
- " Sinulla on tulet tuolla pannuhuoneella uunissa ja koska pidät tämän kirjan Sanomaa vääränä, ota tämä ja polta se!"
Mieheni meni hyvin totiseksi ja kieltäytyi tuosta kehoituksestani ainakin kolmasti:
- " EN!!! Anna minulle anteeksi."
Hyväksyin hänen anteeksipyyntönsä, jota häneltä ei normaalisti missään tilanteessa tule, vaikka olisi tehnyt kuinka ikäviä asioita minulle, mutta nyt kuulin hänen pyytävän anteeksi ja se oli paljon se ja sanoinkin:
- " No nyt et enää minulla hometta haistattanut ..."
Tuo Jumalan antama vastausase siis toimi, vaikka sitä ensin epäröin käyttää. Lopulta ymmärsin, että tällä kaikella oli myös tarkoitus varmasti myös miehelleni. Jumala asetti hänet kasvunpaikalle, kovin asein. Sillä tuon Raamatun polttaminen olisi voinut tarkoittaa myös liittomme loppua, olihan se meidän vihkiraamattu.  Minulla oli tuon kaiken jälkeen "takki" hyvin tyhjä, mutta tiesin olevani VOITTAJAN PUOLELLA!
Olkaa siis lujat uskossanne, sillä saatanalla on nyt vahvat aseet, mutta Jumalan vastaukset on vahvempia! Luottakaamme Häneen!
Amen.

Aiheeseen sopivaa tekstiä:
Jos olet Kristuksen ruumiin jäsen, valmistaudu vastustamaan raivoavaa vihollista. Et ehkä halua edes ajatella sitä, saatikka sitten hyväksyä - mutta jos olet koko sydämestäsi päättänyt seurata Jeesusta, saatana on merkinnyt sinut hävitettäväksi. Ja hän tuo tulvimalla elämääsi kaikenlaisia vaikeuksia.

Apostoli Pietari varoittaa: "Mutta kaiken loppu on lähellä. Sentähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan" (1Piet.4:7). Hän siis sanoo: "Nyt ei ole syytä kevytmielisyyteen. Teidän on oltava raittiit hengellisissä asioissa. On kysymys elämästä ja kuolemasta."
LUE LISÄÄ LINKISTÄ:
Saatana haluaa niellä sinut: https://worldchallenge.org/fi/newslette ... 3%A4-sinut


 Kuva

UNI:

Kerron vielä tuosta sunnuntai aamuyöstä, tuon edellä kertomani illan jälkeen.
Näin unta, jossa olin tullut johonkin seurakuntaan. Halusin itkien kertoa seurakunnalle mitä minulle oli tapahtunut. Mitä mieheni oli minulle sanonut. Se oli jäänyt alitajuntaani ja sitä kautta uneen.
Minun ei kuitenkaan annettu sitä kertoa, vaan pienet lapset tulivat minua iloissaan tanssittamaan. Yritin aina uudelleen kertoa itkuni syytä, mutta siihen ei annettu mahdollisuutta. Tuossa seurakunnassa ei puhuttu uskosta, ei Jeesuksesta eikä Jumalasta, vain iloittiin ja tanssittiin.
Sitten näin vieressä olevan huoneen ja sen ovi oli auki ja ovelle tuli mies joka heilutti kädessään rahanippua.
Hän kysyi minulta:
- " Joko liityt meihin ja maksat jäsenyydestäsi?"
Tiesin heti että nyt kaikki ei ole niin kuin pitää ja ilmoitin miehelle:
- " En liity, teillä on väärä henki täällä. Se on mammonan henki!"
Tuohon tuo kaamea uni loppui. Mutta näin siinäkin sen väärän hengen joka siinä vallitsi.
Tiesin että tuo edeltävä ilta oli aiheuttanut tuon unen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.