tiistai 11. kesäkuuta 2019

LUPAUKSEN SATEENKAAREN ALLA

Kuva

Rauhaa teille, te rakkaat.
Täytyi jakaa teille tämä ihmeellisyys. Jonka koen jo alkavan mökillä ollessa.
Luin mökillä pojanpojalle, 5 vuotta, lasten Raamattua, aivan sieltä alusta alkaen ja hän piti kuulemastaan. Eräässä kohdassa kerrottiin siitä sateenkaaresta, jonka Jumala antoi lupaukseksi. Saamme elää Hänen lupauksen sateenkaaren alla, näin lisäsin pojalle.
Seuraavana päivänä poika alkoi piirtää ja katselin siinä ihmeissäni mitä siihen tulee?
Näin ensin sateenkaaren, sitten mummon siihen alle. Samalla alkoi radiosta soimaa laulu jossa laulettiin: "Sateenkaaren alla .."  
Sateenkaaren alla : https://www.youtube.com/watch?v=0F6T1lDXG_A

Sitten poika piirsi vielä vierelleni kaksi porkkanaa, toinen oli vielä pieni, mutta toinen oli aivan valtava, ja se hymyili.
Olin innoissani ja samalla selitin hänelle, miten minä ymmärsin tuon kauniin kuvan jota hän piirsi. Nuo porkkanat kuvasti sitä hyvää hedelmää, jota sain jakaa. Kiitos Jeesus.
Kuvaan tuli vielä lisää ja kysyin:
- " mitä nuo ovat, joita nyt tuohon piirsit?"
Hän kertoi, että ne olivat vaarin aseita, joita käytti metsästyksessä. Ihmettelin, mutta eihän mummu käytä aseita. Poika vastasi että ei niin, siksi mummon kädessä olikin suurikauha!
Kiitos taas Jeesus, että saan näitä ihania, Sinulta saamia asioita suurella kauhalla jakaa. Pojan piirros oli profetaalinen.
Kun sitten tulimme mökiltä kotiin, mieheni näytti minulle valvontakameran kuvaa, joka oli aivan ihmeellinen. Jumala haluaa nyt kertoa jotain suurta, suuresta lupauksesta?
Kuvassa oli sateenkaaren pää, joka päättyi meidän rappusillemme.
Ihmeellistä, että se kaikki tallentui kuvaan.
Kiitos Jeesus! Kiitos Jumala! Kiitos, kunnia ja ylitys on Sinulle Suuri! Halleluja!

Sateenkaari liiton merkkinä

”Jumala sanoi vielä: ”Tämä on merkkinä liitosta, jonka minä teen teidän sekä kaikkien maan päällä elävien olentojen kanssa kaikkiin tuleviin sukupolviin asti: minä asetan kaareni pilviin, ja se on oleva merkkinä minun ja maan välisestä liitosta. Kun annan pilvien nousta taivaalle ja sateenkaari näkyy pilvissä, muistan liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elä­vien olentojen, kaiken elollisen kanssa: vedet eivät enää koskaan paisu tuhotulvaksi hukuttamaan kaikkea elävää. Kaari näkyy pilvissä, ja kun minä sen näen, muistan ikuisen liiton, jonka olen tehnyt kaikkien elävien olentojen, kaikkien maan päällä elävien kanssa.” (1. Moos. 9:1–17)

Tapahtuma toistaa Jumalan toimintatapaa: 1) Jumala tekee liiton ihmisten kanssa, 2) Jumala antaa liitosta merkin. Niinpä meillä on Jumalan Nooan kanssa tekemä liitto, jonka merkkinä on sateenkaari. Meillä on Jumalan Abrahamin kanssa tekemä liitto, jonka merkkinä on ympärileikkaus. Meillä on uusi liitto Kristuksessa, jonka merkkinä on kaste. (Kol. 2:11–12)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.