perjantai 9. joulukuuta 2022

VIHERIÄISILLE NIITYILLE HÄN VIE MINUT LEPÄÄMÄÄN

 


 
Psalmi 23, Herra on hyvä paimen: https://youtu.be/bRiD89OVq40

 Rauhaa, Jeesuksessa Kristuksessa. 

Tänään sain kuulla jotain hyvin lohduttavaa viestiä, kuinka Jeesus pitää meistä omistaan huolta, meistäkin jotka käymme tietämme jo ehtoo puolella. Halusin tämän jakaa todistuksena siitä, kuinka Herra halusi osoittaa, ettei meidän tekemiset ole turhaa, vaikka niin monasti ajattelemme.

Tänään, eräs rakas uskova sisko pääsi haudan lepoon ja minulle tuli tuon jälkeen puhelin soitto.

Olin tuolle uskovalle, vanhalle ja sairaalle sisarelle antanut lahjaksi tuollaisen valmistamani "Se on täytetty" ristin. Tuo soittaja kertoi kuinka pappi oli alkanut hautajaisissa puhumaan tuosta rististä, josta oli muodostunut tälle sisarelle lohduttava pehmo risti hänen arkeensa. Hän oli jo pitkään ollut sairas, eikä enää näinä viime hetkinä käynyt missään. Hän eli yksinäistä elämää. Hänellä oli kyllä paljon hyviä ja rakkaita ystäviä jotka kävivät auttamassa häntä. Hän oli rakastettu ihminen.

Aina kun hän kävi levolle päivällä tai illalla, aina hän otti viereensä tuon ristin ja nukkui sen kanssa. Hänet löydettiin nukkumasta ikiunessa tuo risti vierellä. Ystäväni, joka tämän minulle ilmoitti puhelimitse, oli murtunut itkuun papin kertomasta. Ja nyt itkin minä tämän kuultua, mutta ne oli yhtä aikaa ilon ja lohdun kyyneliä. Hänet haudattiin tuon ristin kanssa. Viimeisessä levossakin se on hänen kanssa. Se kuvastaa sitä uskoa ja luottoa että hän tiesi Jeesuksen olevan hänen kanssaan loppuun asti.

Nyt hän saa olla Jeesuksen kanssa paratiisissa. Ei ole enää huolta ei murhetta. Kaikki sairaus on pois pyyhitty ja Voitto on saatu!

Psalmit:
23:1 Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
23:2 Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. 
23:3 Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden.
23:4 Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.
23:5 Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.
23:6 Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Amen. 

🙏🙏💖👑💖

Kiitos Jeesus!


4 kommenttia:

  1. hei Sinetti. Voisitko lähettää minullekkin tuollaisen pehmo ristin? lueskelen aina silloin tällöin sinun juttujasi ja tämä pehmo risti kosketti minua.

    VastaaPoista
  2. tuula1 kirjoitti tuon pyynnön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuula1. Hyvin sinut muistan. Olet rakas siskoni. Nyt minulla ei ole yhtään ristiä valmiina tehtynä, enkä tiedä koska ehdin tehdä kun on tämä joulun aika, mutta pidän sinut mielessä. En ole ristejä postitellut. Olen vienyt niitä mukanani sinne missä olen käsyskennellyt, tai kotonani antanut ystäville. Saatko laitettua yhteystiedot esim. Sähköpostiin tai pelastussanomien yksityisviesteihin? Siunattua Joulun odotusta.

      Poista
    2. yritän löytää sinun sähköposti yhteyden jostakin. Kiitos sinulle ja siunausta sekä rauhallista joulunaikaa.

      Poista