lauantai 10. joulukuuta 2022

HÄNEN VOIMANSA YLENPALTTINEN SUURUUS MEITÄ KOHTAAN


 

 Shalomia! Ilon Shalomia Kristuksessa meille!

Tänä aamuna sain rukoukseni jälkeen nähdä kuvan, jonka olin miltei hylkäämässä. Sitä pitkin päivää olen miettinyt ja nyt se avautui ja koen siitä suurta iloa!

Näin näyn, jossa säiliöauto kulki tiellä. Mieti mitä tuo voi tarkoittaa? Ehkei mitään? En voinut kuitenkaan laskea siitä irti. Kunnes yht äkkiä se alkoi avautumaan. Se edusti suurta voimaa. Säiliöauto oli hengellinen kulkuneuvo, tuo voima. Ensi ajatus oli että se kulki pois päin, mutta kun ymmärrys tuli, sain ymmärtää että se kulki minun edellä. Tuo säiliöauto  edusti taivaallista voimaa, Jeesusta Kristusta ja tuota voimaa on yllin kyllin, kun kuljemme Jeesuksen kanssa tätä matkaa täällä maailmassa. Ja TODELLA! HÄN KULKEE MEIDÄN EDELLÄ! Ei pois päin meistä. Joka aamu ennen kuin nousen, pyydän että Jeesus kulkee tämänkin päivän johdattaen minun ja meidän edellä. Hän on tuo säiliöauto, joka valvoo että voimaa riittää!

Kiitos Jeesus! Voi kuinka nyt iloitsenkaan! Koen, että nyt alkaa jotain uutta!

Hengen Voimaa:  https://youtu.be/CGhAPqWHpEg

 

Kirje efesolaisille 1

1. Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, Efesossa oleville pyhille ja uskoville Kristuksessa Jeesuksessa.
2. Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
3. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
4. niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,
5. edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,
6. sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa,
7. jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
8. Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,
9. tehden meille tiettäväksi sen tahtonsa salaisuuden, että hän, päätöksensä mukaan, jonka hän oli nähnyt hyväksi itsessään tehdä -
10. siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.
11. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan,
12. että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14. sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
15. Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
16. en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
17. anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
18. ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
19. ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme - sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,
20. jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
21. korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
22. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
23. joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää. 

Amen! Tämä on meille valtava lupaus!


1 kommentti:

  1. Rekka etenee vakaasti suoraa totuuden tietä ja ei huoju tai hoipu koska Raamatun lopunajan lopun suojattu ja salattu sanoma etenee ja sanoma avataan nyt ajallaan?

    Rekka kuljettanee totuuden vettä eli lopunajan lopun pelastavaa sanomaa, joka virvoittaa hyljätyn asemassa olevat jos hyljätty katuu ja kääntyy totuuteen.
    Ellei hyljätty kadu ja ja käänny tulee e r o t e t u k s i eli totuuteen kääntymättömille ja siten lopullisesti erotetuille ei ole pelastusta kun tuomittujen tuomio on laitettu käytäntöön ja uusi aika alkaa.

    Uuden ajan alkaessa ei toista laumaa (eksyneet) enään kerätä vaan jatkossa uudessa ajassa on vain yksi lauma eli pelastuvan asemassa olevat.
    Pelastuvan aseman eläessään saavuttanut ja siten pelastuvana kuoleva pelastuu eli välttää toisen kuoleman eli sielunsa vahingon.

    Tässä uudessa ajassa eli uuden Jerusalemin pian laskeuduttua kuoleva tuomitaan jatkossa siis heti kuollessaan koska uusi laki tulee voimaan ja on siten vanha laki.
    Koska vanhaa lakia ei kunnioitettu ihminen ajautui syntiin ja synti on nyt valmis tuomittavaksi varoituksena ja muistutuksena uudesta ajasta/uuteen aikaan, jossa uudessa ajassa toista laumaa ei kerätä.






    Job 38:41
    Kuka hankkii ravinnon kaarneelle,
    kun sen poikaset huutavat Jumalan puoleen
    ja lentelevät sinne tänne ruokaa vailla?

    Luuk. 12:24
    Katselkaa kaarneita: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, eikä niillä ole säilytyshuonetta eikä aittaa; ja Jumala ruokkii ne.
    Kuinka paljoa suurempiarvoiset te olette kuin linnut!


    Eläimet toimivat vaistollaan mutta ihmisellä on valinnanvapaus suoriutua Jumalan tahdon mukaan tai tahdon vastaisesti, jolloin Jumalan tahdonvastaisesti suoriutuva korottaa itseään yli Jumalan tehdessään syntiä.
    pelastuvan aseman saavuttaa suoriutumalla Rakkauden kaksoiskäskyn mukaan, jolloin suoriutuu hyvässä Jumalan tahdon mukaan ja siten saavuttaa pelastuvan aseman jolloin mahdollistuu Jumalaa lähentyminen koko täyteen totuuteen.





    2. Sam. 14:14
    Mehän kuolemme ja olemme
    niin
    kuin maahan kaadettu vesi,
    jota ei voi koota takaisin.
    Mutta Jumala ei ota pois elämää,
    vaan
    sitä hän ajattelee,
    ettei
    vain h y l j ä t t y joutuisi hänestä e r o t e t u k s i.


    Hes.47:
    6 Niin
    hän kysyi minulta: "Oletko nähnyt, ihmislapsi?"
    ja
    kuljetti minua ja toi takaisin pitkin virran rantaa.

    7 Mutta
    kun minä t u l i n t a k a i s i n,
    niin
    katso: virran rannalla kasvoi hyvin paljon puita molemmilla puolin.
    8 Ja hän sanoi minulle:
    "Nämä vedet juoksevat itäiselle alueelle, virtaavat alas Aromaahan ja tulevat mereen; niiden jouduttua mereen vesi siinä p a r a n e e.


    (Ennen uuteen aikaan siirtymistä käydään vielä Raamatun 7-vuotinen loppusota, jossa ilmestyskirjan 2-peto kukistetaan. Loppusota alkoi arviossani 1.5.2022 ja tuomiopäivä on siten 1.5.2029 jonka tuomiontoimeenpanon jälkeen voi uusi aika alkaa, eli uusi Jerusalem laskeutuu ja Jumalan maja palaa ihmisten keskelle eli yhteys Jumalaan palautuu. Yhteys Jumalaan katkesi kun syntiset ihmiset kääntyivät pois Jumalasta, jolloin Jumala kääntyi pois ihmisistä. Jumala kääntyi pois ihmisistä kun Jeesus tapettiin, jolloin alkoi maailman ruhtinaan aikajakso eli lopunaika joka on aika ennen tuomiota. Lopunajan lopun jakso alkoi kun 1-sinetti avattiin kestäen Uuden Jerusalemin laskeutumisen päivään, jolloin alkaa uusi aika.

    VastaaPoista