lauantai 20. elokuuta 2022

USKO ON LUJA LUOTTAMUS


 
 
  Tänä aamuna rukoiltuani ja olin taas tekemässä ylösnousua vuoteeltani, sain nähdä kuvan, jonka ymmärsin heti. Tuosta on olemassa myös piirretty kuva joka täydellisesti kertoo tuon asian. Harmikseni en tuota kuvaa löytänyt tähän.

Näin ulkona olevan kuntakentän. Se oli tehty ihan vain jonkun metsän reunassa olevalle nurmialueelle. Siinä oli paikka josta sai kirjoitella, kuka pystyi ojentautumaan pitemmälle, maassa pitkänä, mahallaan makaen. Siinä oli kaksi miestä näkyvissä ja tämä ensimmäinen sai oikein pienen pompun aikaan kun kurotti itseään mahdollisimman eteen. Se oli vertauskuvallinen näky. Näin meidän tulee kurottautua uskossa näkymätöntä kohti. Sitä kohti mikä ei ole vielä tapahtunut, mutta uskossa luotamme lujasti sen tapahtuvaksi. Tuossa hetkessä tuo jota kohti ojennaudumme, se on vielä näkymätöntä, mutta se on uskon kautta jo olemassa. KIITOS JEESUS TAAS TÄSTÄ IHANASTA KUVASTA. Tämä on tärkeä muistutus ja opetus meille.

Tämä Raamatun luku on täydellinen selittämään tuota näkyä:

 

Kirje heprealaisille 11

1. Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.
2. Sillä sen kautta saivat vanhat todistuksen.
3. Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
4. Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.
5. Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois". Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.
6. Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
7. Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.
8. Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.
9. Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;
10. sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.
11. Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.
12. Sentähden syntyikin yhdestä miehestä, vieläpä kuolettuneesta, niin suuri paljous, kuin on tähtiä taivaalla ja kuin meren rannalla hiekkaa, epälukuisesti.
13. Uskossa nämä kaikki kuolivat eivätkä luvattua saavuttaneet, vaan kaukaa he olivat sen nähneet ja sitä tervehtineet ja tunnustaneet olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä.
14. Sillä jotka näin puhuvat, ilmaisevat etsivänsä isänmaata.
15. Ja jos he olisivat tarkoittaneet sitä maata, josta olivat lähteneet, niin olisihan heillä ollut tilaisuus palata takaisin;
16. mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.
17. Uskon kautta uhrasi Aabraham, koetukselle pantuna, Iisakin, uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli lupaukset vastaanottanut
18. ja jolle oli sanottu: "Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläisen",
19. sillä hän päätti, että Jumala on voimallinen kuolleistakin herättämään; ja sen vertauskuvana hän saikin hänet takaisin.
20. Uskon kautta antoi Iisak Jaakobille ja Eesaulle siunauksen, joka koski tulevaisiakin.
21. Uskon kautta siunasi Jaakob kuollessaan kumpaisenkin Joosefin pojista ja rukoili sauvansa päähän nojaten.
22. Uskon kautta muistutti Joosef loppunsa lähetessä Israelin lasten lähdöstä ja antoi määräyksen luistansa.
23. Uskon kautta pitivät Mooseksen vanhemmat häntä heti hänen syntymänsä jälkeen kätkössä kolme kuukautta, sillä he näkivät, että lapsi oli ihana; eivätkä he peljänneet kuninkaan käskyä.
24. Uskon kautta kieltäytyi Mooses suureksi tultuaan kantamasta faraon tyttären pojan nimeä.
25. Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa,
26. katsoen "Kristuksen pilkan" suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet; sillä hän käänsi katseensa palkintoa kohti.
27. Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.
28. Uskon kautta hän pani toimeen pääsiäisenvieton ja verensivelyn, ettei esikoisten surmaaja koskisi heihin.
29. Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren ikäänkuin kuivalla maalla; jota yrittäessään egyptiläiset hukkuivat.
30. Uskon kautta kaatuivat Jerikon muurit, sittenkuin niiden ympäri oli kuljettu seitsemän päivää.
31. Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon yhdessä uppiniskaisten kanssa, kun oli, rauha mielessään, ottanut vakoojat luoksensa.
32. Ja mitä minä vielä sanoisin? Sillä minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta, Daavidista ja Samuelista ja profeetoista,
33. jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain kidat,
34. sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot.
35. On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen;
36. toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta;
37. heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä -
38. he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle -; he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.
39. Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;
40. sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä pääsisi täydellisyyteen. 

Amen.

Usko Ainoastaan:   https://www.youtube.com/watch?v=5zITrXxVVtU

USKOKAA JA LUOTTAKAA! OLKAA KUULIAISET JUMALAN EDESSÄ!

AMEN.

 

7 kommenttia:

  1. Eksyneen tulee kääntyä totuuteen, jonka jälkeen ojentautuminen mahdollistuu?
    Ojentautuva suoriutuu Jumalan tahdossa, jolloin ojentautuvan mahdollistuu alkaa lähentyä Jumalaa.


    Jos elää eksyneenä niin silloin Jumala ojentaa, jotta eksynyt saisi ymmärryksen kääntyä pelastavaan totuuteen.

    Hes. 14:
    12 Ja minulle tuli tämä Herran sana:
    13 "Ihmislapsi! Jos maa tekisi syntiä minua vastaan olemalla uskoton ja minä o j e n t a i s i n sitä vastaan käteni ja murtaisin siltä leivän tuen ja lähettäisin siihen n ä l ä n ja hävittäisin siitä ihmiset ja eläimet,
    14 ja sen keskellä olisivat nämä kolme miestä: Nooa, Daniel ja Job, niin oman henkensä he vanhurskaudellaan pelastaisivat; sanoo Herra, Herra.
    15 Jos minä antaisin pahain petoeläinten käydä halki maan ja ne riistäisivät siltä lapset ja se tulisi autioksi, niin ettei kukaan siellä kulkisi petoeläinten tähden,
    16 niin nämä kolme miestä, jos olisivat sen keskellä, eivät voisi-niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra-pelastaa poikiansa eikä tyttäriänsä; ainoastaan he itse pelastuisivat, mutta maa tulisi autioksi.
    17 Taikka jos minä antaisin miekan tulla tämän maan yli ja sanoisin: 'Miekka, käy halki maan!' ja hävittäisin siitä ihmiset ja eläimet,
    18 ja sen keskellä olisivat nämä kolme miestä, eivät he voisi-niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra-pelastaa poikiansa eikä tyttäriänsä, vaan ainoastaan he itse pelastuisivat.
    19 Taikka, jos minä lähettäisin ruton tähän maahan ja vuodattaisin vihani sen ylitse verenä, niin että hävittäisin siitä ihmiset ja eläimet,
    20 ja Nooa ja Daniel ja Job olisivat sen keskellä, eivät he voisi-niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra-pelastaa poikaansa eikä tytärtänsä; vain itse he vanhurskaudellaan pelastaisivat henkensä.
    21 Mutta näin sanoo Herra, Herra: Mitä sitten, kun minä lähetän Jerusalemin yli neljä kovaa tuomiotani:
    miekan,
    nälän,
    pahat petoeläimet
    ja ruton
    hävittämään siitä ihmiset ja eläimet!
    22 Mutta katso, sinne on j ä ä v ä j ä l j e l l e pelastuneita,
    p o i k i a ja t y t t ä r i ä,
    jotka viedään pois.
    Katso, ne tulevat teidän luoksenne, ja te näette heidän vaelluksensa ja tekonsa ja tulette lohdutetuiksi siitä onnettomuudesta, jonka minä olen tuottanut Jerusalemille, kaikesta, minkä olen sille tuottanut.
    23 He lohduttavat teitä, kun näette heidän vaelluksensa ja tekonsa. Ja te tulette tietämään, etten minä syyttä ole tehnyt sitä kaikkea, minkä olen sille tehnyt; sanoo Herra, Herra."

    VastaaPoista
  2. 3. Mooseksen kirja 26
    11 Ja minä panen asumukseni teidän keskellenne enkä viero teitä.
    12 Ja minä vaellan teidän keskellänne ja olen teidän Jumalanne, ja te olette minun kansani.
    13 Minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka vein teidät pois Egyptin maasta, olemasta heidän orjinansa; ja minä mursin rikki teidän ikeenne puut ja annoin teidän kulkea pää pystyssä.

    14 Mutta jos te ette kuule minua ettekä pidä kaikkia näitä käskyjä,
    15 vaan hylkäätte halpana minun ohjeeni ja teidän sielunne vieroo minun säädöksiäni, niin ettette pidä kaikkia minun käskyjäni, vaan rikotte minun liittoni,
    16 niin minäkin teen teille samoin ja rankaisen teitä hirmuisilla onnettomuuksilla, hivutustaudilla ja kuumeella, jotka sammuttavat teidän silmänne ja näännyttävät sielunne; ja te kylvätte siemenenne turhaan, sillä teidän vihollisenne syövät sen.
    17 Ja minä käännän kasvoni teitä vastaan, ja teidän vihollisenne voittavat teidät; teidän vihamiehenne hallitsevat teitä, ja te pakenette, vaikka ei kukaan aja teitä takaa.
    18 Jos ette sittenkään kuule minua, niin minä vielä kuritan teitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden.
    19 Ja minä murran teidän ylpeän uhmanne; minä teen teidän taivaanne raudankovaksi ja maanne vasken kaltaiseksi.
    20 Ja teidän voimanne kuluu hukkaan, sillä teidän maanne ei anna satoansa eivätkä maan puut anna hedelmäänsä.
    21 Ja jos te sittenkin käytte minua vastaan ettekä tahdo kuulla minua, niin minä lyön teitä vielä seitsenkertaisesti, teidän syntienne mukaan.
    22 Minä lähetän teidän sekaanne metsän pedot riistämään teiltä lapsenne, raatelemaan karjaanne ja vähentämään teidän lukuanne, niin että teidän tienne tulevat autioiksi.
    23 Jos te ette vielä tästäkään minun kurituksestani ota o j e n t u a k s e n n e, vaan yhä käytte minua vastaan,
    24 niin minäkin käyn teitä vastaan ja lyön teitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden.
    25 Minä saatan teidän kimppuunne miekan, joka kostaa rikotun liiton; ja kun te kokoonnutte kaupunkeihinne, niin minä lähetän teidän sekaanne ruttotaudin, ja teidän on antautuminen vihollisen valtaan.
    26 Kun minä murran teiltä l e i v ä n tuen, niin kymmenen vaimoa paistaa teidän leipänne yhdessä uunissa, ja he tuovat kotiin teidän leipänne vaa'alla punnittuna; ja kun te syötte, ette tule ravituiksi.
    27 Ja jos te ette vielä sittenkään kuule minua, vaan yhä käytte minua vastaan,
    28 niin minäkin kiivastuksessani k ä y n t e i t ä v a s t a a n ja kuritan teitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden.
    29 Ja te syötte poikienne lihaa, ja tyttärienne lihaa te syötte.
    30 Ja minä kukistan teidän uhrikukkulanne ja hävitän teidän auringonpatsaanne ja panen teidän ruumiinne teidän kivijumalienne ruumiiden päälle, ja minun sieluni inhoaa teitä.

    Mal. 3:7
    isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä. Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te sanotte: "Missä asiassa meidän on käännyttävä?"


    Matt. 18:3
    ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette k ä ä n n y ja t u l e lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.
    (Eksyneen ensin kääntyä totuuteen, jonka jälkeen ojentautua ((suoristautua)), jolloin mahdollistuu kulkeminen ((suoraan)) kohden totuutta.)
    (Tukholman Profetia-1984 kehoittaa kulkemaan suoraan.)

    Joel 2:7
    Ne juoksevat kuin sankarit, kuin soturit ne nousevat muurille. Jokainen kulkee tietänsä s u o r a a n, ei mutkittele polullansa.
    Hes. 1:9
    Niiden siivet koskettivat toisiansa. Kulkiessaan ne e i v ä t k ä ä n t y n e e t: ne kulkivat kukin s u o r a a n eteenpäin.
    Hes. 1:12
    Ja ne kulkivat s u o r a a n e t e e n p ä i n. Minne henki v a a t i k u l k e m a a n, sinne ne kulkivat. Kulkiessaan ne e i v ä t k ä ä n t y n e e t.
    (henki vaati kulkemaan ja vaihtamaan suuntaakin, mutta suunta oli aina oikea/totuuden reitti eli suoraan eli ainoa oikea tie, koska jokin muu kuin hengen ohjaama reitti olisi vastoin totuutta?)

    Jer. 6:8
    Ota o j e n t u a k s e s i, Jerusalem, ettei minun sieluni vieraannu sinusta, etten tee sinua autioksi, asumattomaksi maaksi.

    VastaaPoista



  3. Jes.62:
    6 Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä.
    Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne lepoa suoko.
    7 Älkää antako hänelle lepoa, ennenkuin hän on asettanut e n n a l l e n s a Jerusalemin, tehnyt sen ylistykseksi maassa.
    8 Herra on vannonut oikean kätensä ja väkevyytensä käsivarren kautta: En totisesti minä enää anna jyviäsi sinun vihollistesi ruuaksi, eivätkä juo enää muukalaiset sinun viiniäsi, josta sinä olet vaivan nähnyt.
    9 Vaan jotka viljan kokoavat, ne sen syövät ja ylistävät Herraa; ja jotka viinin korjaavat, ne sen juovat minun pyhissä esikartanoissani.
    10 Käykää, käykää ulos porteista, t a s o i t t a k a a kansalle tie, t e h k ä ä, t e h k ä ä va l t a t i e, raivatkaa kivet pois, kohottakaa lippu kansoille.
    11 Katso, Herra on kuuluttanut maan ääriin asti:
    Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi t u l e e.
    Katso, hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio k ä y hänen e d e l l ä n s ä.
    12 Ja heitä kutsutaan "pyhäksi kansaksi", "Herran lunastetuiksi"; ja sinua kutsutaan "halutuksi", "kaupungiksi, joka ei ole hyljätty".
    (Jes.35:8, Jes.49:11, Jes.62:10)


    Jes.59:
    16 Ja hän näki,
    ettei ollut yhtäkään miestä,
    ja hän ihmetteli,
    ettei kukaan astunut väliin.
    Silloin hänen oma käsivartensa auttoi häntä, ja hänen vanhurskautensa häntä tuki.
    17 Ja hän puki yllensä vanhurskauden kuin rintahaarniskan ja pani pelastuksen kypärin päähänsä, hän puki koston vaatteet puvuksensa ja verhoutui kiivauteen niinkuin viittaan.
    18 Tekojen mukaan hän maksaa palkan: vihan vastustajillensa, koston vihollisillensa; merensaarille hän kostaa.
    19 Ja päivän laskun äärillä he pelkäävät Herran nimeä ja päivän koittamilla hänen kunniaansa. Sillä se tulee kuin padottu virta, jota Herran henki ajaa eteenpäin.
    20 Mutta Siionille se tulee l u n a s t a j a n a, niille Jaakobissa, jotka s y n n i s t ä k ä ä n t y v ä t, sanoo Herra.

    Aam. 9:13
    Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin kyntäjä tavoittaa leikkaajan ja rypäleitten polkija siemenenkylväjän, jolloin vuoret tiukkuvat rypälemehua ja kaikki kukkulat kuohkeiksi muuttuvat.

    VastaaPoista
  4. Voisiko kyseessä olla samat mieshenkilöt kuin 10.7.2022 julkaisussasi?

    Tällöin 10.7.2022 toisella miehellä ollut valkoinen kasvojen side olisi poistettu ja he olisivat nyt edenneet tähän uuden näkysi tapahtumaan?


    10.7.2022 näyssä valkoinen poistumassa oleva side voisi olla vertausta tästä jakeesta?

    Valitusvirret 3
    6 Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet.

    https://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Valit.+3%3A1&rnd=1661015452399

    VastaaPoista
  5. Jes.28:
    15 Koska te sanotte:
    "Me olemme tehneet liiton k u o l e m a n kanssa ja t u o n e l a n kanssa sopimuksen;
    tulkoon vitsaus kuin tulva, ei se meitä saavuta, sillä me olemme tehneet valheen turvaksemme ja piiloutuneet petokseen" -
    16 sentähden, näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä l a s k e n Siioniin p e r u s k i v e n, koetellun kiven, kalliin kulmakiven, lujasti perustetun;
    joka uskoo, se ei pakene.
    17 Ja minä panen oikeuden m i t t a n u o r a k s i ja vanhurskauden vaa'aksi, ja r a k e e t hävittävät valheturvan, ja v e d e t huuhtovat pois piilopaikan.
    (Tukholman Profetia-1984 mainittu mittanuora, jolla synti mitataan.)
    (Temppelin kulmakivi asetettu ja temppelin rakentamisen yhteyteen mittanuora myös samalla jännitetään, jolloin synti voidaan tuomita tarkan mittauksen jälkeen oikein eli touudellisesti.)
    (Sak. 1:16, Aam.7:17, Valit.2:8, Jer.31:39, Jes.34:11, Jes.28:17, Ps.19:4, Job.38:5, 2.Kun.21:13)

    18 Teidän liittonne kuoleman kanssa pyyhkäistään pois, ja teidän sopimuksenne tuonelan kanssa ei kestä; kun vitsaus tulee niinkuin tulva, niin se teidät maahan tallaa.
    19 Niin usein kuin se tulee, tempaa se teidät valtaansa, sillä aamu aamulta se tulee, tulee päivällä ja yöllä: totisesti, kauhuksi on tämän saarnan opetus.


    20 Sillä vuode on oleva liian lyhyt o j e n t a u t u a ja peitto liian k a i t a kääriytyä.


    21 Sillä Herra nousee niinkuin Perasimin vuorella, hän kiivastuu niinkuin Gibeonin laaksossa tehdäkseen työnsä, oudon työnsä, ja toimittaakseen tekonsa, kumman tekonsa.
    22 Ä l k ä ä siis p i l k a t k o, e t t e i v ä t teidän s i t e e n n e vielä k i r i s t y i s i;
    sillä
    erralta Sebaotilta minä olen kuullut hävitys-ja tuomiopäätöksen, joka on kohtaava kaikkea maata.

    23 K u u n n e l k a a ja k u u l k a a minun ääntäni, t a r k a t k a a ja k u u l k a a minun sanojani.
    (Kuunnelkaa- sana ohjeistaa kuulemaan muistuttajaa joka on paikalla muistuttamassa, jolloin muistutus ohjaa kuulemaan Jumalan suoraa omaa ilmoitusta)
    (Joh.14:26)
    (

    24 Ainako kyntäjä vain kyntää, kun olisi kylväminen, ainako vakoaa ja äestää maatansa?
    25 Eikö niin: kun hän on tasoittanut sen pinnan, hän kylvää mustaa kuminaa, sirottelee höystekuminaa, panee nisunjyvät riviin, ohran omaan paikkaansa ja kolmitahkoista vehnää vierelle?
    26 Hänen Jumalansa on neuvonut hänelle o i k e a n tavan ja o p e t t a a häntä.
    27 Sillä ei mustaa kuminaa puida puimaäkeellä eikä puimajyrän tela pyöri höystekuminan yli, vaan musta kumina lyödään irti sauvalla ja höystekumina vitsalla.
    28 Puidaankos leipävilja murskaksi? Ei sitä kukaan iankaiken pui eikä aina aja sen päällitse puimajyrällään ja hevosillaan; ei sitä murskaksi puida.
    29 Tämäkin on tullut Herralta Sebaotilta; hänen neuvonsa on i h m e e l l i n e n ja ymmärryksensä y l e n s u u r i.


    *********************


    Tuom. 5:3
    K u u l k a a, te kuninkaat, kuunnelkaa, te ruhtinaat. Herran kiitosta minä laulan, minä veisaan Herran, Israelin Jumalan, ylistystä.

    Job 34:2
    "K u u l k a a, te viisaat, minun sanojani, ja kuunnelkaa minua, te tietomiehet.

    Sananl. 4:1
    K u u l k a a, l a p s e t, isän kuritusta ja kuunnelkaa oppiaksenne ymmärrystä.

    Sananl. 7:24
    Sentähden, p o i k a n i, k u u l k a a minua, kuunnelkaa minun suuni sanoja.

    Jes. 28:23
    K u u n n e l k a a ja k u u l k a a minun ääntäni, t a r k a t k a a ja k u u l k a a minun sanojani.

    VastaaPoista
  6. Jes.28:
    18 Teidän liittonne kuoleman kanssa pyyhkäistään pois,
    ja
    teidän sopimuksenne tuonelan kanssa ei kestä;
    kun vitsaus tulee niinkuin tulva, niin se teidät maahan tallaa.
    19 Niin usein kuin se tulee, tempaa se teidät valtaansa, sillä aamu aamulta se tulee, tulee päivällä ja yöllä:
    totisesti, kauhuksi on tämän saarnan opetus.

    20 Sillä vuode on oleva liian lyhyt o j e n t a u t u a
    ja
    peitto liian k a i t a kääriytyä.



    Sak. 11:9
    Niin minä sanoin:
    "Minä en tahdo enää teitä k a i t a.
    Kuolkoon, joka kuolee;
    hävitköön, joka häviää;
    ja
    jäljellejäävät syökööt kukin toisensa lihaa."

    (Ei tahdo kaita, koska ihmiset kääntyivät pois Jumalasta, jolloin Jumala kääntyi pois. Jolloin synnin syvetessä tuomiopäivä otetaan käyttöön, jotta synti tuomitaan ja Jumala voi kääntyä ihmisten puoleen eli palata ihmisten keskelle, jotta totuutta etsiville ihmisille mahdollistuu taas normaali vuorovaikutus Jumalaansa)

    (Joh.10:16)
    Tuomion käytäntöönpanon (käytäntöönpano arviossani 1.5.2029) jälkeen on vain pelastumien lauma, jota jatkossa kaitaan ja kerätään osana lopullista eli ikuista järjestystä.
    Eksyneiden laumaa ei enään kerätä kuoleman kadotukseen odottamaan tuomiopäivää, koska uutta toista tuomiopäivää ei ole (1.5.2029 jälkeen) tulossa.
    Koska ilmestyskirjan 1-peto jo kaadettiin ja kuileman kadotus jo samalla suljettiin, ei toista laumaa enään kerätä, koska tulijärvi on jo nyt samalla avattu.
    Kuoleman kadotuksesta osaa kohtasi hyvä sanoma eli armahdus ja kadotuksen alinosa heitettiin jo nyt avattuun tulijärveen.
    Alinta osaa kadotuksessa edustivat elinaikanaan Jumalan tavoittaneet mutta liiton kavaltaneet tai liiton rikkoneet, heille ei ole hyvää sanomaa eli armahdusta tarjolla, koska jo aiemmin tavoittivat totuuden, mutta siitä luopuivat.

    Nyt lopunajan lopun etenevällä loppujaksolla eksyneiden tulee alkaa kunnioittaa totuutta, koska siitä vielä muistutetaan, jotta kun eksynyt kuollessaan kohtaa totuuden ja tuomionsa laitetaan käytäntöön ei eksyneellä ole mitään laustuttavaa tuomionsa kumoamiseksi.
    Mutta koska Jumala antaa viimeiseen asti vielä mahdollisuuden eksyneelle kääntyä totuuteen ja välttää tuomionsa käytäntöönpano, alkaa nyt eksyneellä olla kiire, koska kääntymysaika on aikataulutettu.

    Arviossani Uusi Jerusalem laskeutuu Herran päivänä 1.5.2029, jonka jälkeen alkaa uusi aika ja Jumalan asumus palaa ihmisten keskelle eli yhteys palautuu, jolloin Jumala on taas totuutta etsivän tavoitettavissa.
    Jumala antoi ihmiskunnalle tällaisen opetuksen, koska ihminen upposi syntiinsä, eli ihminen käytti valinnanvapauttaan oman tahtonsa mukaan suoriutuen, jolloin alkoi synnillään ylentämään itseään yli JUmalan tahdon, jonka Jumala tuomitsee tuomion käytäntöönpanon päivänään opiksi ja esimerkiksi eksyneille.

    Tuomiopäivä (loppu) on siis uuden ajan alku, jolloin kerätään vain pelastuvien laumaa ja se on lopullinen eli ikuinen järjestys ja tila, joka oli ennen synnin aikajaksoa.

    Matt. 7:14
    mutta
    se portti
    on ahdas
    ja
    tie k a i t a,

    joka
    v i e elämään,
    ja
    harvat ovat ne,
    jotka
    s e n löytävät.

    VastaaPoista
  7. Matt.24:
    6 Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy.
    Sillä näin t ä y t y y tapahtua,
    mutta
    tämä ei ole vielä l o p p u.
    7 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
    (Raamtun 7-vuotinen loppusota, alkoi jo arviossani 1.5.2022)

    8 Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
    (Alkaa 1.5.2022 ja kestää 7-vuotta)

    9 Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
    10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
    11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
    12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, k y l m e n e e useimpien rakkaus.
    (Kylmyys on viittaus talveen.)
    (Tukholman Profetia-1984 kertoo alkavasta kesästä eli totuuteen kääntymys alkaa, jolloin eksyneiden syndämet alkavat kääntyä Jumalan puoleen.)

    13 Mutta
    joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

    14 Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.
    15 Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa-joka tämän lukee, se tarkatkoon-
    16 silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille;
    17 joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on,
    18 ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa.
    19 Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!

    20 Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella
    eikä s a p a t t i n a.
    (Sapatti alkaa 1.5.2029, eli tuomion jälkeen, jolloin Jumala saa levon.)
    21 Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.


    Nyt 1.5.2022 alkaneessa Raamatun 7-vuoden loppusodassa on NYT JO kyse sodasta ilmestyskirjan 2-petoa vastaan, joka tarkoittaa eksyneiden ihmisten sotaa itseään vastaan eli sotaa omaa syntiään vastaan.
    Tässä sodassa häviäjiä ovat he, ketkä eivät käänny katumuksessa totuuteen ja heidät tuomitaan tuomiopäivänä 1.5.2029.

    Jumala kääntyi pois ihmisistä kun Jeesus tapettiin, mutta Jumala palasi jo sotimaan eli varmistamaan tuomiopäivän tulon ja tuomion.
    Kun tuomio on laitettu käytäntöön on Jumala taas tavoitettavissa 1.5.2029 alkaen ja alkaa uusi aika - vanhan lain mukaan - ja kerätään taas yhtä laumaa.

    Meneillään on luomiskertomuksen 6-päivä, jonka 6-päivän tapahtumia Raamattu ei kerro, koska ne on salattu ja salaus avataan vasta 6-päivän tapahtumien edetessä.
    1.5.2029 Jumala saa levon, eli sapatti alkaa - luomiskertomuksen 7-päivän silloin alkaessa.

    Normaalisti ihmisellä on elinaikansa etsiytyä totuuteen, mutta Raamatun sanomassa maailman ruhtinaan jaksolla eli lopunajan jaksolla ja sen jaksoln loppuosan ollessa aikataulutettu on pelastautumisaika eli totuuteenkääntymysaika rajattu, josta siksi vielä eksyneitä muistutetaan.

    (Päivämäärät ovat arvioitani, joita tarkennan jos muutosperusteita ilmenee. Kumminkin tämä lopunajan lopun jakso etenee Raamatun aikatauluttamana ja salattuna kunnes salaus avataan, jolloin lopunajan lopunjakson alkupäivänä 1-sinetti avataan ja tapahtumat etenevät tuomiopäivään asti, josta alkaa Herran päivänä uusi aika kun ,tällöin myös U,uusi Jerusalem laskeutuu.

    VastaaPoista