torstai 23. kesäkuuta 2022

"MENEN VALMISTAMAAN TEILLE SIJAA, TULEN TAKAISIN JA OTAN TEIDÄT TYKÖNI"

 


 Shalom ja Siunattua Juhannuksen aikaa 🌞🏡

Tänä aamuna kun olin rukouksessa, sain nähdä kuvia.

Ensin näin kuvia erilaisista huoneista jotka oli sisustettu kauniisti. Eräs huone oli makuuhuone joka oli kauniisti petattu puhtain vaattein. Se edusti minulle lepoa Jeesuksessa Kristuksessa.  Ne oli kuin kuvia lehdistä, joissa on näytetty eri sisustus tyylejä. Tästä minulle nousi mieleeni tämä Sanan kohta Raamatusta:

Joh.14:  1. "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
2. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
3. Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
4. Ja mihin minä menen - tien sinne te tiedätte."


Sitten näin vielä yhden kuvan, jossa oli kuiva hiekkainen ja kivinen maa ja kohta sen ylle kuin kaadettiin vettä kuulin tuon laskettavan veden äänenkin. Se oli kuin valtava vetten pauhu. Se ei ollut virvoittava säde, vaan kuin hyökyaalto joka kaadettiin maan ylle. Tätä jäin miettimään ja kyselemään, sen tarkoitusta meille. 

Joh.4: 13. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen,
14. mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään". 

JOKA JANOAA ...: https://www.youtube.com/watch?v=AnImCFGdn_o

JA ...

Ilm.14: 2. Ja minä kuulin äänen taivaasta ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän, ja ääni, jonka minä kuulin, oli ikäänkuin kanteleensoittajain, kun he kanteleitaan soittavat

 KR 1933/-38
Ps. 46:4 vaikka sen vedet pauhaisivat ja kuohuisivat ja vuoret vapisisivat sen raivosta. Sela.

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)

Ps. 65:8 sinä, joka asetat merten pauhinan ja niiden aaltojen pauhinan ja kansojen metelin,
Ps. 93:3 Vesivirrat nostavat, Herra, vesivirrat nostavat pauhinansa, niin, vesivirrat nostavat kuohunsa.
Ps. 124:4 niin vedet upottaisivat meidät, virta tulvisi meidän sielumme ylitse;
Jes. 17:12 Voi paljojen kansojen pauhua - ne pauhaavat, niinkuin meri pauhaa, ja kansakuntien kohinaa - ne kohisevat, niinkuin valtavat vedet kohisevat! 

   Psalmit:
46:1 Veisuunjohtajalle; koorahilaisten laulu, korkeassa äänialassa.
46:2 Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva.
46:3 Sentähden emme pelkää, vaikka maa järkkyisi ja vuoret meren pohjaan vajoaisivat,
46:4 vaikka sen vedet pauhaisivat ja kuohuisivat ja vuoret vapisisivat sen raivosta. Sela.
46:5 Virta lähteinensä ilahuttaa Jumalan kaupungin, Korkeimman pyhät asunnot.
46:6 Jumala on sen keskellä, ei se horju, Jumala auttaa sitä jo aamun koittaessa.
46:7 Pakanat pauhaavat, valtakunnat horjuvat; kun hän jylisee, huojuu maa.
46:8 Herra Sebaot on meidän kanssamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme. Sela.
46:9 Tulkaa, katsokaa Herran töitä, hänen, joka tekee hämmästyttäviä tekoja maan päällä:
46:10 hän lopettaa sodat maan ääriin saakka, hän särkee jousen, taittaa keihään, polttaa sotavaunut tulessa.
46:11 "Heretkää ja tietäkää, että minä olen Jumala, korkea kansojen keskellä, korkea maan päällä."
46:12 Herra Sebaot on meidän kanssamme, Jaakobin Jumala on meidän linnamme. Sela. 

Amen.

Löysin vielä tekstin joka sopii aiheeseen; Mitä Raamattu kertoo tsunamista?

LUE LINKISTÄ: http://www.ilosanomapiiri.fi/ll.shtml?mailis/opet/tsunami.htm&i=5

Näin on ihminen saava tekojensa mukaan, niin irstaaksi ja uppiniskaisiksi ovat käyneet. He romuttavat kaiken sen, mikä on Jumalan tahdossa ja armossa meille annettu. Ei ole enää mikään pyhää, vaan kaikki minkä olemme kuulleet Jumalan tekemäksi, Hänen luoduksi, sen kaiken he haluavat hävittää. Ei enää mieltä kellään ja kaikki muistot tulee hävittää!

Herra tule ja puhdista tämä maailma! Mutta tee se armollisesti ja muista meidät maan tomuksi.

Amen. 

2 kommenttia:




  1. Vanhan maan lakatessa (2. Pietarin kirje 3:7)
    Jumala saa levon (Sak.6:8)
    (arviossani 1.5.2029 alkaen) kun tuomio on voimassa ja merta ei enään ole, sekä uusi maa ja uusi taivas alkavat, joka on ikuinen eli lopullinen järjestys - loppuun asti.
    Raamatun 7-vuoden loppusota alkoi arviossani 1.5.2022 (Matt.24:6)

    3. Mooseksen kirja 26
    34 Silloin maa saa hyvityksen sapateistaan, niin kauan kuin se on autiona ja te olette vihollistenne maassa. Silloin maa lepää ja saa hyvityksen sapateistaan.
    35 Niin kauan kuin se on autiona, saa se levätä nauttien sitä lepoa, jota se ei saanut teidän sapatteinanne, asuessanne siinä.
    36 Ja niille teistä, jotka jäävät jäljelle, minä annan pelokkaan sydämen heidän vihollistensa maassa, niin että lentävän lehden kahina ajaa heidät pakoon, ja he pakenevat, niinkuin pakenisivat miekkaa, ja kaatuvat, vaikka ei kukaan heitä aja takaa.
    37 Ja he kompastuvat toinen toiseensa niinkuin miekkaa paeten, vaikka ei kukaan aja heitä takaa; ja te ette voi pitää puolianne vihollisianne vastaan.
    38 Ja te häviätte kansojen sekaan, ja vihollistenne maa nielee teidät.
    39 Ja ne teistä, jotka jäävät jäljelle, riutuvat teidän vihollistenne maassa syntivelkansa tähden; ja myös isiensä syntivelan tähden he riutuvat niinkuin nekin.
    40 Silloin he tunnustavat syntivelkansa ja isiensä syntivelan, sen että ovat olleet minulle uskottomat ja käyneet minua vastaan,
    41 jonka tähden minäkin kävin heitä vastaan ja vein heidät heidän vihollistensa maahan. Silloin heidän ympärileikkaamaton sydämensä nöyrtyy, ja silloin he sovittavat syntivelkansa.
    42 Ja silloin minä muistan liittoni Jaakobin kanssa ja muistan liittoni Iisakin kanssa ja liittoni Aabrahamin kanssa, ja minä muistan myös maan.
    43 Mutta ensin tulkoon maa tyhjäksi heistä ja saakoon hyvityksen sapateistansa olemalla autiona, niin kauan kuin he ovat poissa; ja he sovittakoot syntivelkansa sentähden, juuri sentähden, että he hylkäsivät minun säädökseni ja että heidän sielunsa vieroi minun käskyjäni.
    44 Mutta sittenkään, vaikka he ovat vihollistensa maassa, en minä heitä hylkää enkä viero heitä niin, että lopettaisin heidät ja rikkoisin liittoni heidän kanssansa; sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa.
    45 Ja minä muistan heidän hyväksensä liiton heidän isiensä kanssa, jotka minä vein pois Egyptin maasta kansojen silmien edessä, ollakseni heidän Jumalansa. Minä olen Herra."
    46 Nämä ovat ne käskyt, säädökset ja lait, jotka Herra asetti itsensä ja israelilaisten välille Siinain vuorella, Mooseksen kautta.

    5. Mooseksen kirja 31
    16 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Katso, sinä käyt lepäämään isiesi tykö; silloin tämä kansa nousee ja lähtee haureudessa kulkemaan vieraiden jumalien jäljessä, joita palvellaan siinä maassa, johon se menee, ja hylkää minut ja rikkoo liiton, jonka minä olen tehnyt sen kanssa.
    17 Sinä päivänä minun vihani syttyy sitä vastaan, ja minä hylkään heidät ja peitän kasvoni heiltä, niin että he joutuvat tuhon omiksi, ja suuret onnettomuudet ja ahdistukset kohtaavat sitä. Sinä päivänä se sanoo: 'Eivätkö nämä onnettomuudet ole kohdanneet minua sen tähden, ettei minun Jumalani ole minun keskelläni?'
    18 Mutta sinä päivänä minä kokonaan peitän kasvoni kaiken sen pahan tähden, mitä he ovat tehneet, kun ovat kääntyneet muiden jumalien puoleen.
    19 Ja nyt kirjoittakaa itsellenne tämä virsi. Opeta se israelilaisille ja pane se heidän suuhunsa, että tämä laulu olisi minulle todistajana israelilaisia vastaan.
    20 Sillä minä vien heidät siihen maahan, jonka minä valalla vannoen olen luvannut heidän isillensä, maahan, joka vuotaa maitoa ja mettä, ja he syövät ja tulevat ravituiksi ja lihaviksi; mutta he kääntyvät muiden jumalien puoleen ja palvelevat niitä ja pitävät minua pilkkanaan ja rikkovat minun liittoni.
    21 Ja kun suuret onnettomuudet ja ahdistukset kohtaavat heitä, niin tämä laulu on oleva todistajana heitä vastaan, eikä se ole unhottuva heidän jälkeläistensä suusta. Sillä minä tiedän heidän aikeensa, joita he hautovat jo ennenkuin minä olen vienyt heidät siihen maahan, josta minä olen valan vannonut."

    VastaaPoista
  2. 2. Moos. 31:17
    Se on oleva ikuinen merkki minun ja israelilaisten välillä; sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi ja hengähti."


    Jes. 66:22
    Niinkuin uudet taivaat ja uusi maa, jotka minä teen, pysyvät minun kasvojeni edessä, sanoo Herra, niin pysyy teidän siemenenne ja teidän nimenne.


    2. Piet. 3:13
    Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.


    Ilm. 21:1
    Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.


    ------------

    Sakarja 6
    8 Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin:
    "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni lepäämään pohjoisessa maassa".

    2. Moos. 34:21
    Kuusi päivää tee työtä, mutta lepää seitsemäs päivä; kyntö-ja elonleikkuuaikanakin sinun on levättävä.




    Ilmeisesti tämä luomiskertomuksen 7 päivä alkaa 1.5.2029 eli silloin luomiskertomuksen päivien 1-6 työ valmistuu ja alkaisi uusi aika, jolloin Jumala saa levon, koska synti on silloin mitattu, merkitty, tuomio luettu ja tuomion saaneille annettu pelastautumismahdollisuus ja kääntymättömätkin tuomittu. (Jumalan tavoittaneille mutta totuudesta luopuneille ei mahdollistu kääntyminen)
    Tällöin uuden taivaan ja uuden maan alkaessa - alkaa luomiskertomuksen 7-päivä? joka on lopullinen järjestys eli vaikka ihminen tekee jatkossa syntiä Jumala voi levätä, koska syntisten laumaa ei enään kerätä ja siten synnissä kuoleva pelastumaton tuomitaan uudessa ajassa heti. Tämä on lopullinen eli ikuinen järjestys ja se alkaa pian eli 1.5.2029.

    1. Moos. 2:2
    Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt.
    1. Moos. 2:3
    Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.


    --------------------
    1. Mooseksen kirja 1 mukaan Raamatun 6-päivän tapahtumia ei kerrota (sanoma salattu) eli se on ajanjaksoa, jolloin ihminen tekee syntiä ja synti siis tuomitaan kaiken huomioonottavasti 1.5.2029 mennessä, jolloin alkaa luomiskertomuksen 7-päivä.



    Hesekiel 17
    22 Näin sanoo Herra, Herra: Mutta minä otan yhden latvuksen siitä korkeasta setripuusta ja istutan sen; hennon latvalehvän minä siitä taitan ja istutan korkealle ja jyrkälle vuorelle.
    23 Israelin vuoren korkeuteen minä sen istutan: ja se kantaa lehviä ja tekee hedelmää, ja siitä tulee mahtava setri. Ja sen alla asuvat kaikki linnut, kaikki, mitä siivekästä on; ne asuvat sen oksain varjossa.
    24 Ja kaikki metsän puut tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka teen korkean puun matalaksi ja matalan puun korkeaksi, tuoreen puun kuivaksi ja kuivan puun kukoistavaksi. Minä, Herra, Herra, olen puhunut, ja minä sen teen."

    VastaaPoista