sunnuntai 16. tammikuuta 2022

PYHÄN HENGEN MIEKKA

 

Pyhän Hengen Miekka yllääme!
 

 Tänään, rukouksen jälkeen juuri ennen kuin nousin ylös näin voimallisen kuvan jossa valtava miekka tuli valkoisten pilvien läpi ja sen terä loisti valkoista valoa! Odotin saavani Herralta tähän ymmärrystä ja pian sen sainkin. Olin katsellut illalla Soihtu seurakunnan live kokousta You Tubesta ja sen lopussa Arto Poa piti voimallisen puheen jonka koin täysin itselleni.Olin pyytänyt Herralta, että Hän antaisi tuon ohjelman kautta jotain avaavaa ja sen sain. Sillä olen suuren muutoksen paikalla ja minulla on ollut päällä jokin" lukko". Arto mursi noita lukkoja ja minä itkin voimallisesti. Tunsin kuinka harteiltani poistui jännitystä. Oli hyvä ja vapaa olla. Meidän tulee olla Pyhälle Hengelle kuuliaiset, eikä vastustaa sitä. Kun koemme Pyhän Hengen kehoittavän jotakin on meidän se kuuliaisesti tehtävä, eikä pelätä vaikka se tuntuisi siinä hetkessä "hölmölle ja vähäpätöiselle".  Koemme vaikka, että meidän tulee mennä sanomaan jollekkin ihmiselle jotain, tehdään se Pyhässä Hengessä, eikä vastusteta sitä, oli tehtävä mikä tahansa. Jumalalla on kaikelle tarkoitus. Meillä on toisiimme yhteys Hänen kauttaan. Olemme samassa Kristus ruumiissa. Olemme kuin ketju ja jokainen lenkki on tärkeä oli se sitten pienempi tai isompi lenkki. Yksikään lenkki ei saa jäädä puuttumaan. Tuo kuva jonka näin oli Pyhän Hengen miekka. Se valkoinen valo sen terässä liekehti ja se kuvasti varmaankin Pyhää Henkeä joka on eläväksi tekevää.

Suosittelen katsomaan tuon kokouksen loppu osion jossa Poa puhuu. Se avasi minulle tuon tärkeän lukon ja nyt saan olla vapaa Jumalassa. Ei tarvitse enää välittää mitä muut sanoo, vaan teen sen kuuliaisesti Jumalalle. Kun tuo tapahtui, kuulin myös puhalluksen oikeassa korvassani, kuin jotain olisi avautunut.  Ei enää vastusteta Pyhän Hengen kehoituksia. Teemme sen kaiken Jumalalle!

15.1.2022 Viikkojuhla Arto Boa & Carlo Polo

  https://www.youtube.com/watch?v=GSd-Fsd3X9Q


 Ef. 6:17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.


Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)

Jes. 59:17 Ja hän puki yllensä vanhurskauden kuin rintahaarniskan ja pani pelastuksen kypärin päähänsä, hän puki koston vaatteet puvuksensa ja verhoutui kiivauteen niinkuin viittaan.

Hebr. 4:12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; 

Ilm. 1:16 Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa. 


Biblia (1776)

Ef. 6:17 Ja ottakaat päähänne autuuden rautalakki, ja hengen miekka, joka on Jumalan sana, 🗡️🗡️🗡️

AMEN!

2 kommenttia:

  1. Jer. 44:28
    Vain vähäinen joukko miekasta pelastuneita (Ilm.7:13) on palajava Egyptin maasta Juudan maahan; ja Juudan koko jäännös, ne jotka tulivat Egyptin maahan, siellä muukalaisina asumaan,
    tulevat tietämään,
    kumpaisenko sana toteutuu,
    minun
    vai
    heidän.

    Hes. 33:27
    Näin on sinun heille sanottava:
    Näin sanoo Herra, Herra: Niin totta kuin minä elän, niin ne, jotka ovat raunioilla, kaatuvat miekkaan,
    ja ne,
    jotka ovat kedolla, minä annan petoeläimille syötäväksi,
    ja ne,
    jotka ovat vuorenhuipuilla ja luolissa, kuolevat ruttoon.


    -----------

    5. Moos. 32:40
    Minä nostan käteni taivasta kohti ja sanon:
    Niin totta kuin minä elän iankaikkisesti,
    kun minä teroitan miekkani salaman,

    Matt. 24:27
    Sillä
    niinkuin salama leimahtaa idästä
    ja
    näkyy hamaan länteen,
    niin
    on oleva
    Ihmisen Pojan tulemus.

    VastaaPoista
  2. Eksyneitä muistutetaan vielä ennen Raamatun loppusodan alkua siitä, että jo tuomion saaneen on käännyttävä katumuksessa totuuteen tai jo mitattu synti ja jo synnille langetettu tuomio laitetaan käytäntöön, jolloin vaihtoehtoina on vastaanottaa pelastava sanoma, josta vielä muistutetaan tai jatkaa eksymyksessään ja lävistää itsensä ymmärtämättömyyttään totuuden miekkaan?

    VastaaPoista