perjantai 15. marraskuuta 2019

PANKAA SORMUS HÄNEN SORMEENSA

Kuva

Rauhaa ..

Tänään herättyäni ja ollessani Herran läsnäolossa ja rukouksessa, sain nähdä rivisormuksen, jossa oli 4-5 kirkasta kiveä. Itse ehdin laskemaan että niitä olisi ollut se 4.
Näin Hän puhuu minulle näiden sormusten kautta. Kiitos Jeesus!


Avioliiton merkki on sormus, jonka sulhanen pujottaa morsiamen nimettömään. Tuo sormus muistuttaa heitä, että he kuuluvat toisilleen. Sormus muistuttaa myös ulkopuolisia, että tuo kuuluu tuolle. Se julistaa avioliiton loukkaamattomuutta ja puolisoiden keskinäistä sitoutumista rakastaa toisiaan. Sormus on Raamatussa yleisesti liiton merkki
(1. Moos. 41:42)  Ja farao otti sinettisormuksensa kädestään ja pani sen Joosefin käteen ja puetti hänen ylleen hienot pellavavaatteet ja ripusti kultakäädyt hänen kaulaansa.

(Luuk. 15:22).22. Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa;

Sormuksen piilottaminen viestii liiton häpeämisestä.

Avoliitosta kaikki nämä tekijät puuttuvat. Siinä ei ole kihlausta eikä elinikäistä uskollisuusvelvoitetta eikä liiton vihkisormusta. Avoliitto ei täytä yhtään liiton edellytystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.