keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

JOKA VOITTAA, ANNAN ISTUA KANSSANI


 

Herra olkoon kansamme ja turvamme ... 

Eilen aamuna rukouksen jälkeen näin 2 kuvaa/ näkyä. Tuota olen miettinyt ja kuvat eivät ole yhtä kauniita kuin edellinen ovi näky, jota edelsi se hämärä hetki/ huone, mutta ne voisi kuvastaa tuota aikaa ja hetkeä kun tuo vanhurskauden ovi aukeaa ja Jeesus tulee hakemaan omansa.

Ensin näin hevosen perässä laidattoman, puisen lavakärryn jonka päällä makasi ihminen, peiteltynä peittoon. Hänen pää oli hevoseen päin ja hän näytti  naiselta.

Toinen kuva oli samankaltainen, mutta kärryllä makasi mies, lavan päällä hieman olkia. Miehellä ei ollut peittoa päällä. Hänenkin pää puoli oli hevoseen päin.

En tiedä olivatko he väsyneitä matkasta, vaiko sairaita, vaiko jo irtaantuneet tästä elämästä? Tosin se, että he olivat pää puoli hevoseen päin, saattoi kertoa heidän elossa olosta.

 "Naisen "peittäminen" voisi tarkoittaa että kyseessä on aviopari, ja Raamatun mukaan mies on naisen "pää", ja siksi naisen "peittäminen" liittyisi tähän symboliikkaan, eli aviopariin."

Sillä kun Jeesus tulee, aika ei ole hyvä. Kurjuus ja ahdistus tulee lisääntymään ..

 Hiljaisuudessa rukoillen ylistäkäämme Iankaikkisen ihmeellistä neuvoa. Hän on totisesti lähettänyt oman Poikansa maailmaan.

Amen.

Jumala on puolellamme:  https://www.youtube.com/watch?v=wTFM8z2LLSw

🙏

Sirpa Roinisen Profetia https://youtu.be/w-ofDXhhE3s    Helmikuussa saatu. Kohdasta 2:40 eteenpäin alkaa profetia

 Amen 🙏

Tuo profetia on varmasti tosi. Tuota olen myös itse kokenut. Ja ehkä juuri noissa eilisissä hevosrattaissa oli tuota samaa sanomaa. Nuo hevosten lavarattaat oli vanhanaikaiset, laidattomat rattaat/ kärryt. Ne ei edusta yltäkylläisyyden aikaa, mutta kuitenkin kestävyyttä.

 

Johanneksen ilmestys 3

1. "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.
2. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
3. Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
4. Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset.
5. Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä.
6. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'
7. Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
8. Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.
9. Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.
10. Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
11. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
12. Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
13. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'
14. Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
15. Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
16. Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
17. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
18. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
19. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
20. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
21. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
22. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'" 

 

AMEN!

 

 



3 kommenttia:

  1. Tällä kertaa kammion ovi avattiin ja kammiosta tuli Ihmisen Pojan kaltainen ja morsian, jotta valmistautuminen Herran päivään etenee aikataulussaan.
    Ihmisen Pojan tulemusta valmistelee Ihmisen Pojan kaltainen, jolloin muistutetaan myös tuomiopäivästä eli synti tuomitaan samana päivänä Ihmisen Pojan tuomion jälkeen saapuessa pilvessä. (Joka pilvi on tuomittujen tomu.)
    (Matt.12:18) (Dan.7:13)


    Varsalla ratsastaja on Ihmisen Pojan kaltainen.
    (Matt.12:18)
    Mark. 11:2
    ja sanoi heille: "Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta, kun sinne tulette, löydätte sidottuna v a r s a n,
    jonka selässä e i y k s i k ä ä n ihminen vielä ole istunut; päästäkää se ja tuokaa tänne.


    Joel 2:16
    Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset;
    lähteköön ylkä h u o n e e s t a n s a
    ja
    morsian k a m m i o s t a n s a.

    *******

    (Ylkä on ollut sulkeutuneenna huoneeseensa/kammioonsa)
    Hes. 3:24
    Mutta minuun tuli henki ja nosti minut jaloilleni, ja hän puhutteli minua ja sanoi minulle: "Mene, sulkeudu sisälle h u o n e e s e e s i.

    Ps. 19:5
    (19:6) Se on niinkuin ylkä, joka tulee k a m m i o s t a a n, se riemuitsee kuin sankari rataansa juostessaan.



    (Ylkä eli Ihmisen Pojan kaltainen on ollut sulkeutuneena huoneeseensa ja odottanut aikaa jolloin työnsä alkaa ihmisten keskuudessa)
    Matt.12:
    18 "Katso, minun palvelijani, jonka minä olen v a l i n n u t, minun rakkaani, johon minun sieluni on m i e l i s t y n y t;
    minä panen Henkeni häneen, ja hän on saattava o i k e u d e n s a n o m a a pakanoille.
    19 Ei hän riitele eikä huuda, ei hänen ääntänsä kuule kukaan kaduilla.

    *****************


    Sak. 9:9
    Iloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee sinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla, aasintamman varsalla.

    Matt. 21:
    2 ja sanoi heille: "Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle.
    3 Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: 'Herra tarvitsee niitä'; ja kohta hän lähettää ne."
    4 Mutta tämä tapahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo:
    5 "Sanokaa tytär Siionille: 'Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla'."

    Joh. 12:15
    "Älä pelkää, tytär Siion; katso, sinun kuninkaasi tulee istuen aasin v a r s a n selässä".



    *********************************
    (4. Moos. 22:30
    Mutta aasintamma sanoi Bileamille: "Enkö minä ole sinun aasintammasi, jolla olet ratsastanut kaiken aikasi tähän päivään asti? Onko minun ollut tapana tehdä sinulle näin?" Hän vastasi: "Ei".)

    ******************************************

    Matt. 25:10
    Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.

    VastaaPoista
  2. Hes.37:
    1 Herran käsi tuli minun päälleni ja vei minut pois Herran hengessä ja laski minut keskelle laaksoa. Ja se oli täynnä luita.
    2 Ja hän kuljetti minua ympäri niitten ohitse; ja katso, niitä oli hyvin paljon laakson kamaralla, ja katso, ne olivat hyvin kuivia.
    3 Niin hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, voivatkohan nämä luut tulla eläviksi?" Mutta minä sanoin: "Herra, Herra, sinä sen tiedät".
    4 Niin hän sanoi minulle: "Ennusta näistä luista ja sano niille: Kuivat luut, kuulkaa Herran sana.
    5 Näin sanoo Herra, Herra näille luille: Katso, minä annan tulla teihin hengen, ja te tulette eläviksi.
    6 Minä panen teihin jänteet, kasvatan teihin lihan, vedän yllenne nahan ja annan teihin hengen, ja te tulette eläviksi. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra."
    7 Minä ennustin, niinkuin minua oli käsketty. Ja kävi humahdus, kun minä ennustin; ja katso, kuului kolina, ja luut lähenivät toisiaan, luu luutansa.
    8 Minä näin, ja katso: niihin tulivat jänteet ja kasvoi liha, ja päälle vetäytyi niihin nahka; mutta henkeä niissä ei ollut.
    9 Niin hän sanoi minulle: "Ennusta hengestä, ennusta, ihmislapsi, ja sano hengelle: Näin sanoo Herra, Herra: Tule, henki, neljästä tuulesta ja puhalla näihin surmattuihin, että ne tulisivat eläviksi."
    10 Minä ennustin, niinkuin hän oli minua käskenyt, ja niihin tuli henki, ja ne tulivat eläviksi ja nousivat ylös jaloillensa: ylenmäärin suuri joukko.
    11 Ja hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, nämä luut ovat koko Israelin heimo. Katso, he sanovat: 'Meidän luumme ovat kuivettuneet, toivomme on mennyttä, me olemme hukassa'.
    12 Sentähden ennusta ja sano heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä avaan teidän hautanne ja nostan teidät, minun kansani, ylös haudoistanne ja vien teidät Israelin maahan.
    13 Ja siitä te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun minä avaan teidän hautanne ja nostan teidät, minun kansani, ylös haudoistanne.
    14 Ja minä annan teihin henkeni, niin että te tulette eläviksi, ja sijoitan teidät omaan maahanne. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra: minä olen puhunut, ja minä sen teen, sanoo Herra."

    VastaaPoista