tiistai 27. elokuuta 2019

KRISTUKSESSA OLEMME VAPAAT; EMME ORJAT


 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.

Tämä Sanan paikka on vahvana puhuttanut minua viime päivät. Ei meidän liika analysointimme tuo pelastusta, vaan niin olen ymmärtänyt ja sitä yritän noudattaa elämässäni, että usko Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä on nro 1. Ja eläminen Hänen antaman esimerkin mukaan. Teot ei meitä pelasta, mutta niissä oleva sydämen asenteemme on eduksi ja hyväksi uskon elämässämme. Kristuksen rakkaudella tehdyt teot kauttamme, on sitä mitä Hän haluaa meidän täällä olevan. Jos meillä ei ole Rakkautta, joka on Kristuksesta, emme ole mitään, se sanotaan myös Sanassa.
Olen sitä mieltä ja usein sen ääneen sanonutkin, että me teemme uskosta liian vaikean asian, sillä sitähän se ei ole. Kun tämän ymmärtää, eikä enää liikaa suorita, saa olla vapaa, mutta vain Kristuksen kautta.

" Siksi ihminen voi olla vapaa Kristuksessa, vaikka hän on sairautensa täysin kahlitsemana vuoteessaan, raskaitten kärsimysten lamaannuttama, vankilassa tai yhteiskunnassaan orjan asemassa riistettynä ja sorrettuna. Mutta hänet on vapautettu Jumalan edessä hänen todellisesta ja kadottavasta syyllisyydestään.  Siksi meidän ajassamme "voin olla syyllisyyteni painama ja kuitenkin vallita koko maailmaa ja saada osakseni miljoonien ihailun tai olla heidän pelkonsa kohteena. Ja kääntäen: syyllisyyteni voi olla poissa, omatuntoni rauhoitettu ja kuitenkin kidun maanpakolaisuudessa ja näännyn kurjuuteen saamatta maailmassa kunniaani palautettua" (Karl Heim).
  ”Kristus ei ole vapauttanut meitä maallisessa tai lihallisessa mielessä, vaan hengellisesti, toisin sanoen, hän on vapauttanut meidät niin, että omatuntomme saa olla vapaa, iloinen ja hyvässä turvassa, eikä sen tarvitse pelätä tulevaista vihaa. Sillä tämä yksin on totista vapautta, jota ei kukaan voi pitää liian suuressa arvossa tai kalliina” (Luther)."

Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan,
pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti.

Näytetään, minkälainen hedelmä meissä kasvaa, onko se rakentava vaiko hajoittava? Hedelmästä me toisemme tunnistamme.

Kirje galatalaisille 5

1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
2. Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
3. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
4. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
5. Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
6. Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
7. Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
8. Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
9. Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.
10. Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.
11. Mutta jos minä, veljet, vielä saarnaan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan olisi ristin pahennus poistettu.
12. Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
13. Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
15. Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
16. Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
17. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
18. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
19. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20. epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21. kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
23. Sellaista vastaan ei ole laki.
24. Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
25. Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
26. Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti