TURVA JUMALASSA

TURVA JUMALASSA

Vielä tänäänkin on meitä jotka turvaamme yhä uudelleen ja uudelleen Jumalaan. Jumala ei luonnut pelkureita, pelko tulee viholliselta, tätä minä hoen toistamiseen, tuntuu että se on annettu minun läksykseni ja minun tulee taistella pahuutta vastaan. Ei mikään helppo taistelukenttä, mutta minä olen vain välikäsi, Herra toimii minun kauttani. Jumalaan luottava pystyy lannistamaan pelkonsa. Tässä sotilaan tuntoja haavoittuneena:

- "Minä kuolen. “Tänä yönä sinulta vaaditaan sinun sielusi”. Tänä yönä. Voi Jumala, armahda minua! Nuo äänet eivät kuulu enää minulle. Minä kuolen, yksin. Kun saisin elää aamuun asti! Nyt ymmärrän, miksi teloitukset pannaan toimeen aamulla. On helpompi kuolla, kun on valoisaa. Voi Jumala, eikö tämä koskaan lopu!…"

Lisää sotilaan tuskan huokailua:

- "Näen vain toisia kasvoja lähelläni. Yhdyshauta juoksee kapeana nauhana ja katoaa hämärän suojelevaan syliin. Vihollisen puolelta ei kuulu mitään, mieleni täyttää hiljainen pelko. Tai, ei se ole pelkoa. Suomalainen sotilas ei saa pelätä. Se kaikuu alati mielessäni. Tunnen itseni niin pieneksi ja mitättömäksi."

Sodasta ei selvitty aseiden ja ammusten määrän eikä joukkojen luvun turvin. Jos ratkaisu olisi niiden varassa, Suomi olisi menettänyt taistelun lyhyessä ajassa. Sodasta selvittiin Hengen avulla, jonka Jumala meille armossaan antoi. Tuli paljon haavoittuneita ja hoito olosuhteetkin olivat sitäsun tätä, kaikki tekivät kuitenkin parhaansa. Joskus koettiin ihmeitä, Kirurgit ihmettelivät:

- kuinka voi olla mahdollista, että miehellä sodassa on niin puhtaat alusvaatteet, ettei niiden aiheuttama infektio heti tartu haavoihin, se on niitä ihmeitä joita järki ei selitä. Sota toi paljon kuolleita… eräässä sairastuvassa makasi kuollut mies kädet ristissä… Viimeiseen asti hän oli uskonut Jumalaan. Se kaikki oli epätodellista, Muistojen esikartanoissa he elää.

Sotaa kokemattomat uskottelevat joskus, ettei mies tuntenut vihaa, että hän teki vain velvollisuutensa. Ei vihakaan silti ollut tuntematon tunne. Tavallisen rintamamiehen olemukseen viha ei kuulunut kuitenkaan pysyvästi. Jos sodan kokenut saa valita, hän lyö kättä entisen vastustajan kanssa ja vaihtaa kokemuksia. Miehemme osoittivat sitkeyttä ja rohkeutta. He pelastivat monta kertaa suomen kunnian, maamme pääsi pois sodan puristuksesta, he pitivät lupauksensa. Joskus miehet näkivät harhanäkyjä, he taistelivat olematonta joukkoa vastaan ja kun jälkeenpäin asioita tutkittiin, ei edessä ollut minkäänlaista vihollista, paitsi se näkymätön… Sanomme sitä joukkopsykoosiksi, joka johtui usein suuresta pelosta. Pakokauhu levisi helposti, tilanteiden palauttaminen normaaliksi oli vaikeaa. Tämä on henkimaailman puolelta katsottuna juuri paholaisen ase, pitää meidät pelossa. Kaiken aineellisen tuen rinnalla tarvitaan myös henkistä apua. Aina on olemassa yksilöitä jotka eivät vaaran hetkenäkään tajua velvollisuuttaan. On itsekkäitä ihmisiä, jotka eivät ole valmiita luopumaan omasta mukavuudestaan, joitten itsekeskeisyys ei mikään inhimillinen kärsimys saa järkkymään. Tällainen ihminen voi olla jo paholaisen oma. Tällaisia ihmisiä nykyään on paljon. Kenttä postilla oli erittäin tärkeä merkitys taistelutahdon ylläpitämisessä. Sekä kotirintama että joukot lähettivät paljon postia toisilleen. Se oli henkisesti hyvin tärkeää. Kirjeet kertoivat jokapäiväisestä elämästä ja kaipuusta. Viestiä odotettiin aina hartaasti molemminpuolisesti. Kenttäpostin katkeaminen vaikutti miehiin masentavasti. Lapset joutuivat aina sodissa ahtaimmalle. Suomesta siirrettiin toisen maailmansodan aikana n. 70 000 lasta Ruotsiin. Oli kauheaa joutua eroon perheistään. Kaikki eivät enää koskaan saaneet palata kotiin.

- Parempi lapsi vieraaseen maahan kuin kirkkomaahan.

Matka Ruotsiin oli kauheaa, kyynelehtivät lapset ikävissään. Monen lapsen suusta kuului ikävä huuto:

- Äiti!

Heillä oli traumaattinen shokki ja sielullinen epätasapaino, joutua pois kotoaan, tuntemattomaan. Ei talvisodan alku aina

pelottanut lapsia.

- Mikä sota?

- Mitä pitäisi pelätä? Silloin ei tullut tv:stä ja internetistä näkyviä uutisia jotka olisivat näyttäneet sodan kuvaa ihmisille. Tänään niistä tiedetään eri tavalla. Ihmettelyä se kylläkin aiheutti. Moni haave ja suunnitelma jäi toteutumatta. Kun sota haavoitti, vei perheen, kodin tai työkyvyn. Uhraukset eivät loppuneet sodan päättymiseen, vaan sotavuodet kokenut sukupolvi kantaa sodan tuomia vammoja ja muistoja mukanaan edelleen. Tässä enkeli kokemus 1940- luvun loppupuolelta.

N. 6-9 vuotias tyttö oli menettänyt isänsä aivan äskettäin. Oli pimeä vuodenaika. Hän nukkui samassa huoneessa sisartensa kanssa. Hän ei ollut varma oliko ollut hereillä vai havahtuiko yhtäkkiä ilmestyvään kirkkauteen. Hän ei nähnyt selkeää hahmoa, mutta kuuli äänen, joka puhutteli häntä Katekismuksessa olevan omatunto-luvun mukaan:

- Omassatunnossamme puhuu Jumalan ääni. Omatunto valvoo mielialaamme ja vaatii tekemään minkä tiedämme oikeaksi, mutta kieltää meitä tekemästä minkä tiedämme vääräksi. Kristitylle Jumala on sanassaan ilmoittanut, mikä on oikeaa ja mikä väärää. Omantunnon toiminta osoittaa meille, että joka hetki olemme Jumalan kasvojen edessä.

Ääni kuului aluksi hyvin voimakkaana, mutta hiljeni loppua kohden. Sen myötä hävisi valo, se poistui ikään kuin ikkunan kautta. Vieressä nukkuneet sisaret eivät nähneet eikä kuulleet mitään. Tyttöä hieman pelotti. Vaikka kyseinen Katkismuksen luku ei ollut hänelle tuttu, se jäi hänen mieleensä. Hän ei tiennyt oliko tällä tapahtumalla hänen elämäänsä jokin suurempi merkitys, oliko sillä jokin tarkoitus, myöhemmin elämässään hän kuitenkin tuli uskoon. Omantunnon tiellä ei yö pitene koskaan, mutta me useimmat väistymme silloin, kun sillä tiellä kulkemisesta olisi maksettava jotakin. Oma etu on meille yleensä tärkeämpi kuin omantunnon vaatimus. Se mitä ei voi

silmillään nähdä, se pitää ajatella sydämellä.

LEVOLLE LASKEN, LUOJANI

Lapsemme laulamalla

levolle laskit kerran

pyytäen hoivaa Herran

pienille peiton alla.

Herramme hyvin kaitsi

valkeita karitsoita.

Kirmaten nurmikoita

huolta ne leikkivät paitsi.

Varttuivat. Lempeät tarhat

taakse, kauaksi jäivät.

Joutivat nuoruuden päivät.

Ah, joko saapuivat harhat?

Laidun on lakea, laaja.

Poikkeilevaiset polut,

särmäiset vuorien kolut,

metsä musta ja taaja.

Lampaitas, Paimen, muista!

Sido haavat ja kanna!

Kaikki anteeksi anna!

Susi sauvallas suista!

Lampolan luokse sataa,

jossa on kaivo ja auma,

jotta uupunut lauma

taitaisi turvassa maata.

Kansan mielialojen hoito oli sodan aikana tärkeä tehtävä. Menestyminen siinä vaikutti sodan lopputulokseen. Aseveliliitto oli tärkeä lenkki tässä työssä, henkisen rintaman ylläpidossa.

Talkootoiminta oli sodan yksimielisyyden kauneimmista luvuista. Sitä tehtiin kotirintamalla ja rintamajoukkojen keskellä. Talkootyössä vedottiin monesti suomalaisten kilpailuhenkeen, jota meillä on ollut aina. Se lujitti yhteishenkeä. He tekivät työtä ja olivat tarmokkaita. Kaikki kynnelle kykenevät osallistuvat. Tätä henkeä ei valitettavasti Suomesta enää löydy, korkeintaan jostain vanhainkodin osastolta, se on miltei kuollut pois. Ihmiset ovat muuttuneet välinpitämättömiksi, oma napa on tärkein. Jos nyt tulisi sota, en tiedä kuinka selviäisimme. Materialismi on tuhonnut meidät ja himot ja halut ovat saaneet monen elämään jumalallisen vallan, me palvomme mammonan jumalaa. Sodassa odottavan aika kävi usein pitkäksikin. Loputtomalta tuntuvan ajan lisäksi sotilaita koetteli korsujen kosteus ja pimeys sekä toistuvat vartiovuorot. Pitkästymistä ja masentumista yritettiin voittaa esim. puhdetöiden avulla Miehet tekivät aikansa kuluksi kauniita puuesineitä ja käsitöitä. Evakko taipaleelle ihmiset eivät voineet ottaa paljon omaisuutta mukaan ainoastaan sen minkä ehti ja paljonko jaksoi kantaa. Kaupungit olivat vihollisen pommituskohteita, mutta niinhän se on näkymättömässäkin maailmassa tänä päivänäkin. Kaupungit ovat usein synnin asuinpaikkoja, siellä on paljon houkutuksia, vihollisen leikkikenttiä.

Sota-aikana Sallassa, vuonna 1944, ennen perääntymisvaihetta, näki sotilas haarniska-asuisen ratsumiehen. Tämän jälkeen alkoi tykistötulitus Sallan tuntureiden takaa. Tulituksen päätyttyä sotilas näki taivaalta saapuvan enkelin, jolla oli kädessään palmun oksa. Ihantalan taistelujen jälkeen koitti rauha. Hän muistaa kuinka yllättäen oli aivan hiljaista, vain lintujen laulu kuului…

Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta - kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun, niin saat rakkautta ja kiitosta sekä Jumalalta että ihmisiltä. Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä Hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien. Älä luulottele olevasi viisas; pelkää Herraa ja karta pahaa. Siinä on lääke, joka pitää koko ruumiisi terveenä.

( Sananl. 3:3-8).

Jumala oli, on tänä päivänä ja on aina oleva sama, eikä Hänen Sanansa muutu tänä päivänäkään, meidän mieltymyksiemme mukaan. Ihminen haluaisi jo muuttaa Sanankin omien halujensa mukaiseksi. Ihmiset eroavat kirkosta homoasioiden takia, Sanasta löytyy siihenkin vastauksia jos haluamme syntisiltä ajatuksiltamme ne löytää. Vaadimme kirkkoa elämään Jumalan Sanan vastaisesti.

- Miksi me niskoittelemme, elämme vihamielisessä kapinassa? Se on sitä vihollisen, syyttäjän käsialaa, sitä me olemme alkaneet kumartamaan. Sain tällaisen ajatuksen, en tiedä oliko se ehkä profetaalinen, mutta se tuli niin kuin valokatkaisijasta olisi napsautettu:

- Jumala tulee puhdistamaan nyt kirkoissa homot ja väärämieliset, on puhdistuksen aika!

Pienet seurakunnat joihin ihminen sitoutuu uskossa, uskonkasteen kautta, menestyvät. Se on sanan mukaista. Kirkko kastaa lapsi/nimikasteen kautta ja tämä ihminen ei edes välttämättä kuitenkaan koskaan elä uskossa, eikä edes koskaan käy seurakunnan piirissä. On hyvä että lapsi siunataan mutta todellisen kasteen aika on silloin kun ihminen tunnustaa Jeesuksen Kristuksen, Ylösnousseen omakseen ja todella sydämessään haluaa uskonkasteen, sanan mukaan.

- Onko tämä seurakuntalaisuuden tarkoitus?

- Sellainen jäsen joka hänen oli tarkoitus olla kun evankeliumia alettiin julistaa?

- Entä ne jotka käyvät vain näytön vuoksi istumassa kirkon penkissä, eivätkä edes kuule mitä siellä puhutaan?

- Uuden pyhäkoltun näyttö on ehkä tärkeämpää?

He ovat niitä kuolleita luita jotka nyt itse nousee kirkoista ulos, kuitenkin Jumalan voiman alaisina.

- Kirkko myötäilee näitä kapinoitsijoita, kuinka tässä käy? Seurakunta saattaa mennä todella pieniin, mutta toivottavasti se on lopulta puhdas ja sinne mahtuu myös mukaan Pyhä Henki, kaiken sen maallisen saastan jälkeen ja Jumalan Sanaa noudatetaan niin kuin se on, eikä niin kuin kansa vaatii!

Sanoin aivan ääneen:

- Aivan! Niinhän se on!

Oli niin kuin olisin kuullut äänen minulle tämän kertovan. Ääntä en kuitenkaan kuullut, mutta ajatus oli elävä. Rukoilen että kirkko saa viisautta tässä asiassa. Tekevät sanan mukaan, eikä hylkäisi sanaa, sillä se on paha synti ja tuo varmasti tuomion.

- He tekivät oman tahtonsa mukaan, ei Jumalan tahdon mukaan. He puhuivat muka viisaita, mutta tulivat tyhmiksi. He itse häpäisivät oman ruumiinsa. Jeesus rakastaa ihmistä, muttei hänen syntejään. Homous ja lespous ovat syntiä, se totuus löytyy sanasta. Pääset Jumalan yhteyteen luovuttamalla pois syntisi,

ristin juurelle. Se joka on vähästä uskollinen, on paljosta uskollinen. Joka on vähässä väärä on myös paljossa väärä. Mikä on ihmisten mielestä korkea-arvoista voi olla Jumalan mielestä kauhistus. Homot huutelevat kirkolle heidän vääryyttään mutta oikeasti he huutavat Jumalalle, ovat Jumalan sanaa vastaan. Ihminen voi päästä taivaaseen muttei synnit.

- Onko se vaikea ymmärtää? Kysyin Jumalalta.

- Pitääkö minun tämä sana viedä eteenpäin? Anna minulle tieto. - Oliko tämä Sinusta, vai vain minun omia ajatuksia?

- Sillä enhän minä voi sinun päällesi tämän maan tomuja heittää?

Media aiheuttaa nykypäivänä paljon kaaosta. Se juhlii vain negatiivisilla asioilla. 1967 Eino S. Repo, Yleisradion pääjohtaja joutui kiistaan kirkon kanssa ja hävisi sen. Jumalan palvelus oli kodeissa pyhää. Radio avattiin ja koko perhe kokoontui radion ääreen. Se yhdisti ja antoi voimaa. Kotiaskareetkin laitettiin syrjään Jumalanpalveluksen ajaksi. Nykyään ei joka pyhä enää edes radioida tai televisioida, se kertoo hyvin asian arvostuksesta, eli emme arvosta Jumalaa. Tänä päivänä median synnyttämä ohjelma homoudesta aiheutti kymmenien tuhansien ihmisten irtisanoutumisen kirkosta. Tuntuu että media on paholaisen ruumiillistuma. Kaikki on ostettavissa rahassa, mikään ei ole pyhää eikä mitään kunnioiteta. Ihmisiä revitään kappaleiksi ja heidän ihmisarvonsa otetaan pois. Yksi median suurimpia uhreja oli Walesin Prinsessa Diana ( 1.7. 1961-31.8.1997.) Se kirjaimellisesti ajoi Dianan kuolemaan. Mikä oikeus median on olla tuomarina. Asiat joista kiistellään voi olla tosi vähäpätöisiä, tekstiviestejä ja lautakasoja. Niitä suurennellaan ja vääristellään, aivan kuin maailmassa ei tärkeämpää olisi.

- Kuinka monelta kanavalta löytyy tänä päivänä uskonnollisia ohjelmia?

Jumalapalveluksia on selvästi vähennetty, ohjelmistosta ei niitä enää tule joka pyhä. Harmi niille ihmisille jotka eivät pääse kirkkoon esim. sairauden takia. Uskova ihminen ei tässä

yhteiskunnassa tunnu olevan enää minkään arvoinen. Pelkään että ihminen vielä saa tuntea sen nahoissaan kun on ollut tottelematon Jumalan sanaa kohtaan ja suoraan sanoen ääneen huutaen hylännyt Jumalan. Ensin nousee viha kun näitä ajattelee, mutta hetkessä se muuttuu sääliksi ja katkeraksi itkuksi, sillä ihmiset eivät tiedä mitä he tekevät ja mikä heitä odottaa. Raamatussa lukee että viimeisinä päivinä uskovat temmataan taivaaseen ja he tulevat olemaan autuaita. Mutta voi heitä jotka tänne jää eikä heillä ole minkäänlaista uskoa. Se on kuvattu todella pimeäksi ajaksi.

- Jumala armahda heitä!

Massakulttuurin kielteinen arvovalta (1950 alk.)

- edistää pakoa todellisuudesta

- johtaa kuluttajansa huumaavaan riippuvuuteen

- vetoaa ihmisen alhaisimpiin tunteisiin ja tarpeisiin (väkivalta, pornografia)

- yksinkertaistaa asiat, passivoi kuluttajansa, eristää ihmiset toisistaan.

- on kaavamaista ja suosii totalitarismia.

- välittää vääristyneen kuvan todellisuudesta ja saa aikaan tuskatiloja, mutta ei pysty niitä laukaisemaan.

- houkuttelee taiteilijat pois luovan työn piiristä ja tukahduttaa henkistä kasvua.

Tämä kaikki näkyy todella hyvin nykyihmisissä, esim. kuinka ohjelmat heihin vaikuttavat. Esimerkkinä voin kertoa kuinka ystäväni n. kahdeksan vuotias tytär oli leikkimässä kaverinsa kanssa. Ystäväni yllätti heidät pussailemasta toisiaan:

- Mitä te teette?

Tyttö katsoi äitiään ja sanoi:

- No kun siinä Salkkarissakin se Heli ja sen tyttökaveri pussaili niin mekin halusimme kokeilla miltä se tuntuu.

- No miltäs tuntui?

- Ei se ollut yhtään kivaa, ei me kyllä sitä toista kertaa tehdä!

Niinpä, näin ne ohjelmat vaikuttavat meidän lapsiimme, antavat todella huonoa esimerkkiä, kun ihannoidaan ja aletaan hyväksymään vääriä tekoja.

- Mikä meille on tullut, miksi olemme muuttuneet niin paljon? Vielä sodan jälkeenkin lapsillemme opetettiin näin:

- Katso, että jätät jälkeesi parempaa kuin sen, minkä itse sait haltuusi!

Kun näin teet, teet työtä maasi hyödyksi. Ei mikään työ ole niin vähäarvoista, ettei se Jumalalle kelpaisi ja isänmaata hyödyttäisi. Mutta se on tehtävä rakkaudella ja uskollisella ahkeruudella. Kun hyvä työntekijä kuolee ja hänen nimensä unohtuu, jäävät hänen työnsä hedelmät hänen jälkeensä. Kaikki, mikä hyvänsä ja hyödyllisenä meitä ilahduttaa ja hyödyttää, on tulos monien tuhansien ennen meitä eläneiden työstä. Me siunaamme heitä, tuntemattomissa haudoissaan makaavia. Mutta ahnas työntekijä ei jätä jälkeensä mitään. Hän on tehnyt työtä omaksi voitokseen eikä kuitenkaan voi ottaa saavutuksiaan mukanaan hautaan. Mitä varten hän on elänyt?

1955 koululaisen lukukirjasta.

Sodan jälkeen rakensimme maatamme uudelleen, valtavalla sisulla, unohtamatta Jumalaa ja niitä jotka maamme puolesta taisteli ja niitä joiden työn hedelmä kantoi pitkään. Nyt, valitettavasti kaikki tuo on unohdettu. Olemme noita ahnaita työntekijöitä, emmekä jätä jälkeemme mitään muuta kuin tuhoa. Teemme kaiken omaksi voitoksemme. Emme todellakaan saa saavutuksiamme mukaan hautaan.

- Miksi sinä olet elänyt?

- Oletko sinä jättänyt jälkeesi hyvää hedelmää?

TUO KERTA RAJALLE RAUHA

Tyttö: OI, Ukko, ylinen Herra, taivaallinen Jumala,

tuo kerta rajalle rauha, Suomehen sula sovinto,

rauha raukoille rajoille, sana kaunis Karjalahan!

Poika: Kun toisit rajalle rauhan, Suomehen hyvän sovinnon,

Pojat: viel ois miestä mielehistä, sulhoa sulosanaista kyntäjäksi,

kylväjäksi, siemenen sirottajaksi.

Tytöt: Itku ei kuuluisi kujilla, valitus vajojen päissä,

Kaikki: lehot ei nurmelle leveisi, pellolle petäjän taimet.

Tänä päivänä emme edes uskalla kohdata ihmisiä, uskalla katsoa tuntematonta silmiin, käännämme katseemme alas. Emme tunne naapureitamme ja kyläänkään ei voi mennä jos et ole vähintään tilannut aikaa. Kaikki läheisyys ja rakkaus on meistä kaukana.

- Mitä se kertoo?

Sen että emme enää tunne Jumalaa! Ole läsnä jatkuvasti Jumalan kanssa, rukoile ja ime itseesi Jumalan Sanaa, se on todellista hengen ravintoa jota tämän päivän ihminen tarvitsee, hän on tästä ravinnosta aliravittu. Mitä enemmän sitä teet, sitä voimallisemmaksi se käy. Tämän olen itsekin todennut voimallisesti. Olen aivan eksynyt niinä päivinä jolloin jostain syystä en löydä aikaa Jumalalle. Nälkä on kova! Tuon profetaalisen sanan, ajatuksen saatuani ja pyydettyäni merkkejä, olisiko sana todella Jumalalta vai minusta itsestäni, näin unen:

- Vanha mies istui puiston penkillä. Menin istumaan vastapäätä olevalle penkille. Mies nousi ja otti jalkani käsiinsä ja alkoi hieroa niitä. Estelin, sillä luulin että mikä lääppijä tämä on? Mies alkoi kuitenkin rukoilemaan samalla, en saanut sanoista selvää, mutta voimallista rukousta se oli. Sitten ymmärsin että mies pesi jalkojani rituaaliseti, niin kuin raamatussakin pestiin Jeesuksen jalat. Lopuksi viereeni ilmestyi Jeesus ristillä ja sitten uni loppui.

- Mitä tämä tarkoitti?

Sain kunnioitetun pesun ja minua palveltiin, puiston penkillä ja kaiken kruunasi Jeesus ristillä! Vau!

Eräänä päivänä pian tämän jälkeen katsoin tv7:ltä ohjelman, Isännän pöydässä - Vieraana Jouko Heikkinen (2010).

Kemin Jokeksi häntä kutsuttiin. Hän kertoi elämäänsä, kuinka Ruotsissa ollessaan oli täysi alkoholisti, niin huonossa kunnossa että oli aivan jalaton. Puistojen elätti. Hän kertoi rankkaa elämäänsä kunnes sai Jeesukselta pelastuksen ja pelastaa itse Jeesuksen avulla huono-osaisia. Äkkiä tuli tunne että tämähän on saman näköinen mies, kuin unessa oleva vanha mies puistossa. Samalla tavalla hän oli pyöreähkö, vaaleahiuksinen eikä enää kovin nuori. Eleli puistoissa ja puistossa minun jalkapesukin tehtiin.

- Mutta mitä tämä taas tarkoittaa?

- Mitä yhteistä minulla on tämän Kemin Joken kanssa?

- Onko tässä kyseessä Jumalan suunnitelma?

- Arvaamattomat on Herran tiet?

Jeesus pesi opetuslastensa jalat ja palveli heitä. Jos me haluamme olla suurempia kuin nyt olemme, meidän velvollisuus on pestä toistemme jalat ja palvella toisiamme.

- Onko meillä herkkä sydän?

- Kuulemmeko Jumalan äänen?

Sano Jumalalle että tarvitset Hänen rakkauttaan, suostu Jumalan kouluun. Pelastumisen lahja on ilmainen.

Pelastus rukous

Ps. 86:6-7 Kuule rukoukseni,

Herra, ota vastaan avunpyyntöni.

Sinua minä hädässäni huudan, ja sinä vastaat minulle.

Rakas Taivaan Isä.

Jeesuksen Kristuksen nimessä tunnusta.

Olen tehnyt syntiä sinua vastaan.

Ole minulle armollinen.

Anna kaikki syntini anteeksi.

Ota minut omaksesi ja tule sydämeeni.

Tahdon ottaa vastaan pelastuksen ja uudestisyntyä Pyhän Hengen kautta lapseksesi.

Kiitos, että olet Golgatan ristillä vuodattanut veresi minun edestäni.

Kiitos, että olet kantanut taakkani ja kaikki sairauteni.

Kiitos, että Sinun Sanasi mukaan minä olen pelastunut.

Kiitos, että saan viettää iäisyyteni Sinun kanssasi!

Tule Pyhä Henki elämääni.

Anna rauha sisimpääni.

Johdata minua tästä hetkestä eteenpäin.

Kiitos Jeesus.

Olen pelastettu.

Olen uudestisyntynyt.

Isä Kiitos Sinulle.

Aamen!

TÄSSÄ OTTEITA; luku-oppikirjasta 1940- luvulta

 

TÄSSÄ OTTEITA; luku-oppikirjasta 1940- luvulta:

Pitääkö minun rakastaa isänmaatani? Kyllä, enemmän kuin kotiani ja kaikkea omaa, enemmän kuin maallista onnea, enemmän kuin henkeäni. Mutta ei enempää kuin Jumalaani, kunniaani ja omaatuntoani… Tämä on isänmaani. Kaikki sen pojat ja tyttäret on yksi kansa. Jumala on pitänyt meidät monta sataa vuotta samassa kotimaassa…. 

Meillä on sama kristinusko, sama opetus, samat oikeudet, samat velvollisuudet, sama hyöty, sama vahinko, sama vapaus, sama rakkaus ja sama toivo…. 

Jumalan viisas tahto on, että kansojen alituisesti tulee jotakin toisiltaan oppia. Ja kaikki kansat ovat työntekijöitä ihmissuvun suuressa yhteisössä, joka jakaantuu moneen haaraan. Se on mahtavan, vanhan koivun kaltainen: lehtenä olet sinä ja pieni kotisi; oksana on kansasi; runkona on ihmiskunta…

Herran Jumalan voima, joka yksin vaikuttaa meissä kaiken hyvän, siunatkoon tämänkin vajavaisen työn, niin että se tulisi Hänen seurakuntansa hyödyksi ja istuttaisi moniin nuoriin sydämiin isänmaanrakkautta.”

Helsingissä kesäkuussa 1944.

Tätä ajattelu mallia kaivattaisiin uudelleen heräämään Suomen maahan.

- En tiedä mihinkä sen olemme kadottaneet?

Jumala oli keskeinen aivan tavallisissa oppikirjoissakin. Hän kuului joka päiväseen elämäämme, näin pitäisi olla tänäänkin.

Meidän on kai liian hyvä olla kun uskallamme hyljätä Jumalamme. Saamme sitä mitä kumarramme. Jumala sallii valintamme, onhan meillä Jumalan liitossa oma tahto. Sitä niitämme, mitä kylvämme, onnettomuudet kohtaa meitä, koska Jumalan sana ei enää elä meissä. Me kaluamme vain kuollutta luuta. Vihollinen on se joka hyökkää onnettomuuksineen kun Jumala ei meille kelpaa. Vihollinen ei kysy, haluatko, vaan se tulee ja tuhoaa. Jumala sallii sen koska olemme sitä

kumartaneet, - oma valintamme. Meillä ei ole kuin kaksi tietä, Jumalan ja vihollisen tiet. Vihollinen ei edes kysy lupaa, vaan orjuuttaa meidät. Onnettomuuksien kautta, hädän hetkellä, ihminen saattaa löytää Jumalan, kun ensin tarpeeksi nöyrtyy.

- Mieti koska olet viimeksi ollut kuulemassa Jumalan sanaa?

- Tai aukaissut Raamatun, nälkäisenä etsien Jumalan sanaa? Tiedän että teitä on paljon jotka ette ole tehneet tätä koskaan, ette ainakaan vapaaehtoisesti. Sodan aikana Jumala oli lähellä kansaamme ja me rukoilimme hartaasti Jumalaa kodeissamme, juoksuhaudoissa ja korsuissa. Suomen päämiehetkin rukoilivat Jumalalta viisasta johdatusta. Jumala suojeli meitä.

- Entä nyt?

Nyt olemme valitettavasti unohtaneet kaiken sen, nuo jutut kuuluvat enää peräkammarin vaarille ja mummulle. Tässä hieman sodan ajan tunnelmia

“Sotilaat”

Olen taistellut monilla tantereilla, mutta en ole vielä vertaisianne sotureita nähnyt. Olen ylpeä Teistä kuin olisitte omia lapsiani. Yhtä ylpeä tunturien miehestä Pohjolassa kuin pohjanmaan lakeuksien, Karjalan metsien, Savon kumpujen, Hämeen ja Satakunnan viljavien vainioiden, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen lauhojen lehtojen pojista.”

Osa ylipäällikön päiväkäskystä 14.3. 1940.

Tuo käsky on sävähdyttänyt sydäntäni, kun sen on jostain arkistoista kuullut. Presidentti Kyösti Kallio julisti radiossa sotatilan ja kehotti Suomen Kansaa rukoilemaan elävää Jumalaa. Hänkin tunnusti että meillä on elävä Jumala, joka on yli kaiken ja meidän pitää rukoilla Häntä. Vihollinen hyökkäsi yllättäen ja oli ylivoimainen kooltaan, mutta Suomen Kansa ja Armeija rukoili Jumalaa, se oli meidän voimamme ja pelastuksemme.

Tänä päivänäkin olisi syytä rukoilla sillä on tullut paljon profetioita että sota syttyy vielä Venäjän kanssa. Uutisia tarkkaillessakin huomaa merkkejä että näin voi todella käydä. Valtionpäämiehet joutuvat kokeilu tilanteisiin että kuka on “pomo”? Aika ajoin he yrittävät pelotella ja horjuttaa, he tunnustelevat Suomen Valtion maaperää. Onneksi sodan aikana Venäjän armeija oli rapakunnossa ja he juottivat sotilaansa humalaan että nämä uskaltaisivat paremmin hyökätä meitä vastaan. Heidän täytyi tuntea meidät todellisena uhkana, voimakkaana, vaikka olimmekin pieni Kansa. Venäjä oli kuin raamatun Goljat ja Suomi kuin pikkuinen Daavid. Suomella oli korkea moraali ja se sama täytyisi saada syttymään tänäkin päivänä. Meidän täytyy alkaa rukoilemaan ja ylistämään elävää Jumalaa. Mitä useampi näin alkaa tekemään sitä voimakkaampia me olemme kansana. Meillä on hätätila tänä päivänäkin, talouselämässä, perheet alkavat olla köyhyys asteella ja rikollisuus kasvaa ja raaistuu. Me yritämme hoitaa velvollisuutemme globaalisti mutta oma kansa unohtuu, me unohdamme itsemme ja Jumalamme. Herra auta! Tämä on merkki siitä että hyvät ajat ovat ohi, kun ihmisille ei ole enää mikään pyhää. Kuollut luu ei ylistä Herraa mutta elävästi rakastava ylistää ja rakastaa Herraa ja lähimmäistään.

- Kumpi sinä haluat olla?

- Kuollut luu vai elävästi rakastava?

Valintasi vaikuttaa myös Suomen kohtaloon. Voimamme on olla samassa yhteydessä, elävään Jumalaan.

 Sotaa on aina pidetty julmana, vastenmielisenä ja epäinhimillisenä asiana. Sitä se onkin. Se on kuin Jumalan ruoska ihmiskunnalle. Kyllä Jumala voi niinkin kurittaa mutta usein siinä on myös meidän tottelemattomuus Jumalaa kohtaan joka on synti. Paholainen käyttää sitä hyväkseen. Tiedetään että kun on maailman laajuisia sotia, niitä käydään yhtä aikaa myös henkimaailmassa.

 Itse en ole sota-ajan lapsia, olen kuullut näitä tarinoita vanhemmilta ihmisiltä ja tietysti kirjoista, sekä omalta isältä ja äidiltä. Kunnioitan suuresti kaikkea heidän kokemaansa, mihin

kaikkeen he sitkeydellään pystyivät. Se oli todella pimeää aikaa. Eräässä ohjelmassa kerrottiin kuinka ulkomaalaiset lentäjät sodan aikana saivat näkyjä enkeleistä Suomen taivaan yllä. Meillä oli täysi suojelus. 82-vuotias sotainvalidi kertoi kokemuksestaan, kuinka sai kokea konkreettisesti Korkeimman voiman läsnäolon.

- "Sodassa ollessani vihollisen ampuma kranaatti osui minusta metrin päässä olevaan isoon petäjään. Silmänräpäyksessä näin siihenastisen elämäni kahtena sarjana: toisessa plussat ja toisessa miinukset. näyt alkoivat ja loppuivat samanaikaisesti, vaikka miinuspuoli oli paljon pidempi, en saanut naarmuakaan.

 Olin ruokkimassa hevosta sairasajoneuvoasemalla, kun kuulin, että tulossa on suuri paukku suoraan kohti. Maastouduimme hevosen kanssa korsun lattialle. Tuntui kuin lattia olisi ollut hetken aikaa ilmassa, 20 cm maan yläpuolella. Se ei tietenkään ollut mahdollista, sillä korsu olisi siinä tapauksessa hajonnut pirstaleiksi. Tilanteen lauettua huomasin, ettei kumpikaan meistä ollut vahingoittunut. 

Minulla ei ollut koskaan rintamalla sellaista tunnetta että jäisin sinne. Minun osaltani sota päättyi jouduttuani sotasairaalaan. Sairastuin aluksi keuhkoputkentulehdukseen enkä ehtinyt täysin toipua, kun sain kurkkumätätulehduksen.

 Vietin sairaalassa talven ja vain asiantuntevan lääkärin ansiosta säilyin hengissä. Herättyäni pitkästä tajuttomuudesta näin ympärilläni usvaa, jonka keskellä havaitsin valkoisen hahmon. Ajattelin, että olin lähdössä viimeiselle matkalleni ja olen saanut enkelin oppaakseni. Vuoteeni vierellä ei kuitenkaan ollut enkeli vaan valkoisiin pukeutunut sairaanhoitaja. Hänellä oli kädessään lautanen, jossa oli joulutorttuja. Olin saanut kotoa paketin ja koska siinä oli ollut mukana voita, oli hoitaja leiponut minulle torttuja. Taisivat olla elämäni parhaimmat joulutortut…"

*

Joidenkin mielestä tai varmaan aika usean mielestä nämä ovat niitä huuhaa juttuja, mutta minä uskon että olemme olleet Jumalan armon alla, siksi menimme voitosta voittoon vaikka olimme vain pieni kansa. Olimme sodassa maallisen vihollisen

kanssa mutta myös henkivalloissa oli varmasti kova taistelu. Paholaisella oli hyvä tilaisuus saada paljon sieluja.

*

- Jos sota sattuisi tulemaan, niin sitä ette käy yksin te pojat päällikköinenne, vaan Suomen kantakansa kokonansa, se, jonka olemuksessa vuosisatojen perinteet jatkuvat.

- F. E. Sillanpää 1937.

*

Kun ensimmäiset pommikoneet kaarsivat Helsingin ylle, harvat uskoivat että se on totta. Jotkut huusivatkin:

- Ne ovat ystäviä ja tuovat leipää Suomen köyhille!

Vaan eivät antaneet leipää ja ystävyys oli kaukana. Pommeja alkoi sataa kortteleiden ylle. On ikävää kun kaikki turvallinen murenee elämästä ja pelko astuu tilalle. Pelko taas on niitä paholaisen aseita ja voimakas onkin jos sitä ei osaa hallita.

 On helpompaa jos on luja usko Jumalaan, tapahtui mitä tapahtui. Lopputulos on kuitenkin hyvä. Ei pidä katsoa olosuhteisiin, uskomattoman on mahdoton tätä ymmärtää, mutta todellinen kotimme on taivasten valtakunnassa. Tiedän ettei tämä ole kaikille uskovillekaan helppoa se riippuu heidän tietoisuuden tasostaan. 

Sodan aikana oli pimeää, maailma oli harmaa. Se oli ankeaa aikaa kelle tahansa, yhteinen kärsimystie. Vihollinen ei säästä siviiliväkeä sen enempää kuin sotilaitakaan, on maanpäällinen vihollinen ja vihollinen henkimaailmasta.

 Yhteinen kohtalo teki kansamme keskellä vieraista tuttavia kaikissa tilanteissa, autoimme lähimmäistämme. Sen kaiken keskellä joulunakin ihmiset lukivat jouluevankeliumia ja lauloivat jouluvirsiä. Joululaulut ovat olleet aina suomalaisille tärkeitä. Hoosiannaa on laulettu vuosikymmeniä, niillä on ollut jopa henkinen merkitys.

Joulunsanoman sisältöön olemme sisällyttäneet kauniisti suomen luonnon ja eläimet. Muistaen ettei Vapahtaja jää kylmään talvisäähän. Joululaulut on antanut meille henkistä mielihyvää ja lämpöä, kaiken köyhyydenkin keskellä.

LASTEN JOULURUKOUS

Rakas Jeesus, rukoilemme:

Tule juhlavieraaksemme!

Salli pienten kynttilöiden

loistaa yli talviöiden.

Anna joulutähden hohtaa,

Betlehemin tielle johtaa.

Käymme sinne lapsen lailla

kultaa, suitsutusta vailla.

Kuusijuhlaan keskellemme

saavu, vieras sydäntemme.

Joulun suuri Vapahtaja,

siunaa rikkaan, köyhän maja.

Tunnelma oli harvinaisen harras ulkonaisista olosuhteista huolimatta, he ymmärsivät ettei pitänyt katsoa olosuhteisiin, vaan luottaa Jumalaan. Heidän mielensä tuntui hetken rauhaisalta ja sodan melskeet unohtuivat vähäksi aikaa, vallitsi aito joulu tunnelma. 

Ihmiset lauloivat virsiä lukivat raamattua myös arkisin, kodeissa ja rintamalla ei se ollut vain pyhien asia.

Sanaan turvauduttiin päivittäin. Sotilaspastorit olivat arvossaan, sillä he olivat osa rintaman miehistä ja tiesivät ja ymmärsivät surut ja huolenaiheet ja osasivat lohduttaa sopivalla tavalla, juuri sillä tavoin kuin sotilas kaipaa. Kirkko joutui hoitamaan vaativaa sielunhoito tehtävää kodeissa ja rintamalla. Se saattoi kokea merkityksensä kansankirkkona. Kansan moraalin lujittaminen ja kansallisen hengen vaaliminen katsottiin kirkon tehtäväksi itsenäistymisen jälkeen.
 Jokaisessa pataljoonassa ja osastossa toimi sotilaspappi, jonka tehtäviin kuului sananjulistus, sielunhoito sekä kaatuneitten huolto. Sotilaspappeja oli sodan aikana n.500. Rintamalla jumalanpalvelukset, hartaustilaisuudet ja ehtoollisen vietto järjestettiin pakonsanelevana usein luonnon keskellä.

Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli. Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. Älkää tavoitelko vain omaa etuanne vaan myös toisten parasta. Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa. Tehkää kaikki nurisematta ja empimättä.

( Fil. 2:1-14, 13-14)

Suomi sitkeänä kansana joutui talvisodan aikaan maailman lehdistön etusivuille, osittain sen takia, että suursota oli muualla lähes hiljainen. Maailman ihmetys oli melkoinen, kun Suomen vastustuskyky osoittautuikin odotettua suuremmaksi. 

Suomen esimerkki oli innostava pienille kansoille, jotka eivät luottaneet omiin puolustus mahdollisuuksiin. Jumala ei luonut pelkureita ja me olimme Jumalan armon alla. 

Suomen armeijan henkeä tietysti nosti, että se taisteli oman isänmaan puolesta ja että vastapuoli oli ilmiselvästi hyökkääjä. Erityisen tehokkaiksi ja hyökkäyshaluisiksi osoittautuivat rajaseudun miehet koska he tunsivat maaston ja puolustivat konkreettisesti omia kotejaan. 

Suomalaisten maastossa liikkumiskyky ja hiihtotaito oli vastustajia parempi. Komentajat joutuivat ottamaan riskejä, mutta riskien ottaminen johti usein merkittäviin voittoihin. Oli Jumalan armoa niille jotka palasivat pataljoona retkiltään ja taistelu rintamiltaan. Miten mieletön, miten järjenvastainen on vihollisen hyökkääminen, maallisesti, niin kuin henkisesti. Useiden kotien seinillä oli kanavakankaisia peitteitä, jossa oli käsin kirjailtuja sanoja:

- Jumala siunaa kotimme.

Välillä tuli koteihin suruviestejä:

- Jumala antakoon teille ja koko perheelle voimia kaiken keskellä. Poikanne ei enää taistele - hänellä on rauha.

Mutta kun tilanne oli synkimmillään, heräsi toivo uudelleen.

BETAANIA

Betaanian kotiin herttaiseen

hän saapui, lepäsi yötään,

ja vastalahjana rakkailleen

oli rauha ja siunaus myötään.

Ja mä mietin: oispa kotini mun

näin ollut autuas maja,

sen vieraan kalliin, toivotun

yöhetkien virvoittaja!

RAKAS, ETSIVÄ, YSTÄVÄNI … 💕

RAKAS, ETSIVÄ, YSTÄVÄNI … 💕

Sain ensimmäisen, Avoin Kirje Elämästä, valmiiksi kun täytin 50 vuotta. Ajattelin että nyt oli etsimiset etsitty ja kirjoittamiset kirjoitettu. Keskittyisin vain Jumalaan ja Hänen sanaansa ja siinä elämisessä. Toisin kävi, Jumala puhuu niin voimallisesti että tuli pakonomainen tarve alkaa kirjoittaa niitä taas ylös.

“Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä”. Joh. 1:1,2.

Tuntuu että Jumala kirjoittaa minun kauttani. Hyvä niin, sillä se antaa rauhaa, saa asiat järjestykseen eikä ne pyöri kaaoksena mielessä. Etsi niin löydät - kun etsii Jumalan elämää kirjallisuudesta, on siellä todella runsas sato, eikä aina tiedä mikä on kristillistä ja itselle hyvää.

Onko hyvä että on niin paljon erityylisiä kirjoituksia?
Koen että on, sillä olemmehan kaikki myös erilaisia ja Jumalalla on meille kaikille oma suunnitelma. On hyvä että saamme ammentaa tietoakin monista eri lähteistä. Ystäväni ilahtui ensimmäiseen kirjeeseeni. Hän viestitti minulle:

-” Olen ihan koukussa kirjoitukseesi. Sä olet kyllä saanut harvinaisen lahjan. Mulla on sellanen tunne, että susta tulee vielä jotain todella suurta, Jumalan työkalu. Sama ajatus tuli kun luin sitä tekstiä. Sun on ihan pakko laittaa se jotenkin eteenpäin. Se on aivan mahtava, todella mielenkiintoista luettavaa. Se ihan imaisee ihmisen mukaansa. Minä kyllä uskon, että sut on tarkoitettu todistamaan ja viemään sanomaa eteenpäin. Noi on upeita juttuja ja sitten ku sinä vielä säteilet itsekin Jumalan valoa.

T. Ystävä*”

Voiko tämän parempaa palkkaa saada. Tietää että teksti koskettaa, edes jotakin. Toivon että myös tämä, Avoin Kirje Elämästä 2, koskettaa sinua ja parasta, jos se aukaisee sinulle elämän Jeesuksen opetuslapseksi. - Siunattua lukumatkaa sinulle, rakas ystäväni… Herra, vapauta elämään tämä lukija. 

 

LASTEN RUKOUS ISÄNMAAN PUOLESTA

OTA, Herra, suojahas synnyinmaa,

koti kallis, rakkain tää!

Tätä seutua varjele rauhaisaa,

oi, turvaa rannat nää!

Isän onnenmaa, maja äityen,

tää kehtoomme, suojamme nuoruuden

ota varjoovan turvas taa!

Ota suojahas Suomenmaa!

Vain pieniä lapsia olemme, oi,

tien varrella kukkia maan,

ja muuta emmehän mitään voi

kuin Sua rukoilla vaan.

Oi, Herra, heikkojen uskallus,

ole voima meille ja lohdutus,

valo, turva ja johto sees!

Ota Suomemme siunauksees!

Suo meidän kasvaa, ja meidätkin

tee tueksi synnyinmaan!

Sitä riemun ja murheen aikoihin

meit opeta rakastamaan!

Isän onnenmaa, maja äitiyen,

tää kehtomme, suojamme nuoruuden

ja meidät kaikki sä vain

Ota armossas suojaas ain!

Historian tutkintaa

Sain Johanna Tunturipurolta eräässä hänen ohjelmassaan profetian, tai ainakin tunsin että se oli minulle tarkoitettu. Ensin hän kertoi että jollakin katselijalla särkee lonkkaa mutta nyt se paranee, minulla särki ja samassa se hävisi. 

Minun käskettiin myös tutkimaan Suomen historiaa. Unohdin kuitenkin pian tämän käskyn ja lonkassa oli taas se sama kipu kohta, ei se särkenyt muttei ollut tervekään.

 Meni aikaa kun sitten kerran jotain tavallista tv-ohjelmaa katsellessa päähäni napsahti aivan tyhjästä että, - Suomen historia! Ai niin, minunhan piti tutkia ja lukea sitä. Niin aloin tehdä. Sanoin Jumalalle että miksi tämä, sillä olin aina ollut huono näissä historian asioissa. Se oli niin kuivaa etten jaksanut keskittyä siihen.

 Kehotin Jumalaa että näytä sinä paikat jotka minun pitää noukkia talteen. Enpä kummoisia mielestäni löytänyt, enemmän tunneperäisiä asioita, mutta sitähän tämä oma kirjoitukseni useasti on. Ehkä siitä pitää tullakin minun näköistäni ja ehkä joillekin jotain avaavaa. Kun aloin toteuttamaan seuraavana päivänä tätä käskyä kirjaimellisesti ja sain näkyvää tekstiä aikaan, lonkka kipu hävisi, eikä ole takaisin tullut. Tottelevaisuus muuttui saamiseksi. 

Jostain kumman syystä minulle tippui suomen historiaa pätkittäin, kirjoista, ohjelmista, eri tilaisuuksista ja ihmiset muuten vaan muistelivat Suomea ja sen historiaa, ihmisiä ennen ja nyt, lähinnä koin ne kansan tunteiksi. Minun täytyi vain noukkia tottelevaisesti tietoa mitä annettiin. 

1800-luvulla tottelevaisuus oli arkipäivää. Perhe oli pyhä ja siinä vallitsivat tunne, idylli, ja harmonia. Naisenkin asema alkoi korostua. Ainakin pinnallisesti elettiin sosiaalisesti, ajallisesti ja paikallisesti yhdessä ja lähekkäin. Perheen keskeinen tukipylväs oli äiti, kodin sisällä, ja isän asema tuli kodin ulkopuolelta elättäjänä. Vaimo teki työtä kotona ja mies oli palkkatyössä. Isä oli tietenkin perheen pää jota toteltiin ja joka rankaisi

tarvittaessa, aivan kuin rakas taivaan Isämme. Perheessä isä edusti lakia ja äiti evankeliumia, toisin sanoen isä käski ja äiti pyysi. Lapsi sopeutettiin nopeasti aikuisten maailmaan ja hän sai aloittaa työt jo nuorena, etenkin köyhälistö perheissä.

 On asioita joita tänä päivänäkin voisi noilta ajoilta ottaa uudelleen käyttöön, kunnioittaminen ja perheen pyhyys olisivat kova sana tänäkin päivänä. Vanhempia ei enää kunnioiteta eikä tiedetä kuka on perheen pää. Monesti tänä päivänä lapset ovat ottaneet vallan perheessä. Ihmekös tuo jos he eivät sopeudu sitten yhteiskunnassakaan ja sitä samaa ruokkii myös yhteiskunta. Se on varmasti nykyään ongelmamme ydin.

 1900-luvulla yhteiskunta alkoi osallistua perhe-elämään ja sen tekemisiin. Lapsikuolleisuus väheni ja perhekoot pieneni. Äidin rakkaus sai uuden loistokkaan hohteen. Tänä päivänäkin perhekoot ovat pieniä, jopa vain kahden ihmisen perheitä, koska ei haluta sitoutua, rakastamme vain itseämme, on niin helppo sanoa:

- Okei, jos sulle ei käy ni muutetaan erilleen!

Ennen perheet oli suurempia, mutta niin oli arvotkin, nykyään ei ole mikään pyhää. Ennen jaksettiin taistella kotien puolesta ja lähimmäisten. Nykyään jos tulee riitoja ja ongelmia, luovutetaan liian helposti ja erotaan. Itsekeskeisyys on saanut vallan. Tilastojen mukaa tänä päivänä, joka toinen avioliitto kaatuu. Ihminen on sitä mitä rakastaa, tänä päivänä rahaa ja nautintoja. Ahneuden synti vallitsee tässä maassa.

- Olemmeko todella kristitty maa?

1919 hallitusmuoto aiheutti sen ettei valtio ottanut enää kantaa uskontoon. Se merkitsi kansalaisten uskon- ja omantunnonvapauden hyväksymistä. Uskonnolliset herätysliikkeet jäivät kirkon yhteyteen ja saivat entistä arvostetumman aseman kirkossa. Ne painottavat omakohtaista uskonnollista elämää arkielämän kristillisyyttä. 

Tänä päivänä olen huomannut kuinka joistain seurakunnista puuttuu Pyhän Hengen läsnä olo ja joissain se on todella vahvasti. Kaste kysymys on askarruttanut paljon ihmisiä, niin kuin minuakin. Minusta pitäisi olla oikeus saada uskonkaste silloin kun ihminen sitä itse sydämessään haluaa.

- Se joka uskoo, kastetaan ja pelastuu.

Näin sanotaan raamatussa, Jumalan sanassa ja juuri tässä järjestyksessä. Ensin tulee usko, sitten kaste ja pelastus. Ihminen ei tarvitse muuta valmiutta kuin uskon Jeesukseen Kristukseen, tunnustaa hänet omakseen ja tunnustaa synnit Jeesuksen ristin juurelle. Uskon pitää olla sydämestä tulevaa. On tärkeää saada toteuttaa itseään sanan mukaan jos niin haluaa, se on sitä oikeaa uskoa. Tuntuu pahalle jos oma seurakunta ei pysty tarjoamaan sitä mitä sanassa sanotaan.

Uskonnollinen ihminen rakastaa Jeesusta päällään, se on vain kirjoista luettua tietoa. Kirjain on kuollut, Henki tekee eläväksi. Uskova rakastaa Jeesusta sydämellään, siinä on meidän ero. Uskovasta loistaa rakkaus ja ilo muillekin ihmisille. Siellä missä on Herran Henki, siellä on vapaus. Uskomattoman luona on kireys. On siunattua saada olla enkelin kosketus jollekin joka päivä. Se mitä sinä kylvät sitä sinä niität. Uskova ei sodi ihmistä vastaan vaan henkivaltoja vastaan, yksi uskova ajaa pakoon tuhat, kaksi, kymmenen tuhatta. Uskossa on siis valtava voima, joka tulee Jumalalta, luottaessamme Häneen täydellisesti. Jumala asuu keskellämme ja Jeesus meissä. Herra ei asu käsin tehdyssä temppelissä vaan meissä ja Hän haluaa herättää meissä meidän sydämemme ottamaan vastaan Hänen sanansa ja elämään siinä. Uskovan ei tarvitse elää häpeillen eikä Raamattua tarvitse piilottaa pöydän alle, vaan voimme olla pää pystyssä. Syntinen kyllä elää häpeillen, pää puskissa. Me voimme elää Jeesuksen ristin töissä. Jeesus on ennalta raivannut meille tien, jota meidän on helpompi kulkea. Meidän ei tarvitse elää vanhaa liittoa, vaan saamme elää Jeesuksen valmistamassa uudessa liitossa, anteeksiantamuksessa. Se ei tule kuitenkaan itsestään vaan meidän tulee antaa ja tunnustaa syntimme Jeesuksen ristin juurelle. Vaikka syntimme olisi suuria on armokin ylenpalttinen. Armosta olemme pelastetut, emme itsemme kautta. Se joka tekee syntiä on synnin orja, vihollinen yrittää orjuuttaa meitä.

 Me emme voi täyttää lakia syntisinä, mutta Jeesus täytti sen lain meidän puolestamme ristillä.

Voimme ehkä sanoa, etten minä ole tehnyt syntiä. Toiselle ihmiselle me voimme näytellä vaikka mitä, mutta Jumala tietää meidän syntimme, Häneltä emme voi niitä piilottaa.

Meidän ei tarvitse olla täydellisiä, eikä etsiä vikoja itsestämme. Pahin ryövärikin saa anteeksi Jeesuksessa, kun vain antaa itsensä Jeesukselle täydestä sydämestä,

 - ei vain pään tietona, että Jeesus on.

 Me olemme unohtaneet oman Jumalamme. Kunnioitamme kyllä muiden Jumalia ja maahanmuuttajien jumalia, mutta oman olemme hyljänneet, tuskin moni enää Häntä edes tuntee. Olemme häätäneet Hänet pois koulu elämästä ja arkielämästä. Emme rukoile enää päivän avauksia, esirukouksia, iltarukouksia, ruokarukouksia, niin kuin ennen tehtiin. Jeesus on lasten ystävä:

- Sallikaa lasten tulla minun tyköni…

LAPSI RUKOILEE

Oi, Jeesus, ota sylihis nyt meidät pienet turvihis, päällemme laske kätesi ja anna siunauksesi.

Virsi 482:1

Tule, Jeesus, lapses luo, armos, siunaukses suo, tue pientä horjuvaa, johda tietä oikeaa.

Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen, minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa, onni täällä vaihtelee, taivaan Isä suojelee.

Ota, Jeesus rakkahin, suojaas koti kallehin, siunaa äitiä ja isää, heille elinpäivää lisää, ystävä sä lapsien, pientäs auta holhoten.

Virsi 479:1,2

Aamu- ja ehtoorukouksia

Tule kanssani, Herra Jeesus, tule, siunaa päivän työ.

Tule illoin ja aamuin varhain, tule vielä kun joutuu yö.

Tule askele askeleelta minun kanssani kulkemaan, sua ilman en saata olla, pysy luonani ainiaan.

Virsi 516

Levolle laske, Luojani, armias ole suojani.

Jos vuoteeltani en nousisi, taivaaseen ota luoksesi.

Mua siipesi suojaan kätke, oi, Jeesus, Herrani.

Suojassas suo mun olla, jos kuinka kävisi.

Sä kaikeksi tule mulle valollas, neuvoillas.

Suo joka päivä elää mun yksin armostas.

Suo anteeksi kaikki synnit, puhdista verelläs, luo minuun uusi mieli, pyhitä Hengelläs, ja meidät, suuret, pienet sun sulje suojahas, yö rauhainen suo meille, oi Jeesus laupias.

Virsi 552

Ruokarukouksia

Ennen ateriaa:

Herra siunaa ruokamme, ole itse luonamme.

Tai:

Tule, Jeesus, vieraaksemme, siunaa meille eineemme.

Aterian jälkeen:

Kiitos, Herra, ruoasta.

Kiitos, Herra, ruoastani.

Pidä minut omanasi.

Ennen ateriaa:

Nyt silmäin alle Jeesuksen olemme tulleet yhtehen.

Sä, Herra, kaikki ravitset, siis siunaa pöydän antimet.

Aterian jälkeen:

Nyt aterialta noustessa kiitämme, Herra, Sinua.

Sä voimaks sielun nääntyvän myös anna leipää elämän.

Herran siunaus

Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä.

Herra valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen.

Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan.

Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Aamen.

Jeesus opettaa rukoilemaan:

Isä meidän, joka olet taivaissa!

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Tulkoon sinun valtakuntasi.

Tapahtukoon sinun tahtosi sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa;

Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme

Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,

niin kuin mekin anteeksi annamme niille

jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Äläkä saata meitä kiusaukseen.

Vaan päästä meidät pahasta.

Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia

Iankaikkisesti.

Ps. tuota kuvaa kun klikkaa, näet sen suurempana :)
 ... ja niin .... voimme etsiä yhdessä Jumalan Rakkaudellista Totuutta ....